Sunnuntai 27.5.2012

Nyt puhuu ”kalapuikkokoulun” rehtori

Luotu: 
28.1.2009 14:06
Päivitetty: 
28.1.2009 14:28
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Vantaankosken koulu

Vantaankosken koulun rehtori Kaisa Maliniemi kertoo Uudelle Suomelle, että tänään uhkatilanteen aiheuttanut sytytin oli hyvin paljon oikean aseen näköinen.

- Se oli metallinen ja myös samaa kokoluokkaa [kuin käsiase], Maliniemi sanoo.

Aseen näköisellä sytyttimellä oppilaita osoitellut poika on STT:n mukaan sama, joka nousi kaksi viikkoa sitten julkisuuteen koulun ruokalassa alkaneesta kalapalakiistasta. Poliisi vahvistaa, että kyse on samasta nuoresta.

Maliniemi ei kommentoi tietoa, sillä hänellä on vaitiolovelvollisuus. Maliniemi kertoo kuitenkin, että uhkatilanteen aiheuttajia oli useampia. Heidän vanhemmilleen on ilmoitettu asiasta.

- Monikosta olemme puhuneet. Ei se kuitenkaan suuri joukko ollut.

Maliniemi vetoaa oppilaisiin ja opettajiin, jotta vastaavilta tilanteilta vältyttäisiin jatkossa.

- Kouluun ei saa tuoda mitään esineitä, jotka voivat aiheuttaa minkäänlaista vaaratilannetta. Ei edes leikillään, Maliniemi sanoo.

Rehtori sanoo huomanneensa, että koulun henkilökunta ja oppilaat toimivat mallikkaasti uhkatilanteessa. Poliisikin hoiti tilanteen erinomaisesti.

- En kyllä toivo tällaisia harjoituksia enää yhtään enempää, Maliniemi sanoo.

Maliniemi korostaa, että Vantaankosken koulu on hyvä koulu ja oppilaille turvallinen paikka. Oppilaita ja kotiväkeä on tiedotettu päivän tapahtumista. Päivä jatkuu normaalisti koulun henkilöstön, oppilaskunnan ja tukioppilaiden suunnitteluiltapäivällä. Suurimmalla osalla oppilaista koulupäivä on loppunut jo puolilta päivin.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Aniliininpunainen

En tiedä, mutta jos sytkäri on ollut edes vähän oikean aseen näköinen, niin opettajat ovat reagoineet aivan oikein. Sellaisissa tapauksissa asia pitää delegoida poliisille. Poliisin tehtävä on sitten päättää, lähettääkö se paikalle yhden partion vai karhuryhmän.

Miten omasta mielestäsi tulisi toimia? Jos koulussa on oppilas, joka osoittelee muita aseen näköisellä esineellä, niin kannattaako esine turvallisuuden nimissä tulkita aseeksi vai kannattaako se tulkita leluksi? Kuka on vastuussa, jos ase onkin oikea ja oppilas rupeaa tappamaan sillä?

Vieras

Ai, kun soittaa poliisille, niin silloin delegoidaan? Ohhoh! Onpas siinä kihahtanut johtajuus korvien väliin kun pystyy delegoimaan poliisia.

Onko kirjoittaja vallan sisäministeri itse?

Vieras

Opettaja EI VASTAA poliisin työstä, joten hän korkeintaan ilmoittaa ja informoi poliisia.

Delegoinnissa annetaan tehtävä alemmalle tasolle, mutta vastuu säilyy delegoijalla.

Opettajan ja poliisin työn välillä ei ole delegaatiota mahdollistavaa suhdetta. Ainoastaan pelastustehtävässä pelastusjohtaja voi käskeä siviiliä pelastustyöhön, mutta tällöin ei delegoida vain käsketään.

Kirjoitellaan fiksuilla sanoilla mutta ei tiedetä sanojen merkitystä!

Vieras

Jos nyt ei keskustella sivistys sanojen merkitykestä, vaan siitä, mitä tälle oppilaalle pitää tehdä, jotta koulunkäynti sujuisi normaalisti, kuten muilla oppilailla.

Ilmiselvästi rajat hämärtyneet ja oppilas on osoittautunut kykenemättömäksi niitä noudattamaan.

Koulun ja kodin yhteistyö punnitaan nyt.

Aniliininpunainen

"Koulun ja kodin yhteistyö punnitaan nyt."

Koti on aikaisempien tempauksienkin valossa osoittautunut täysin kyvyttömäksi kasvattamaan poikaa, eikä sillä ole siihen edes välttämättä halua. Ei koulu pysty tekemään pojalle mitään. Poliisin ja sosiaaliviranomaisten huostaan hän kuuluisi, ei kouluun muita häiritsemään.

tapio_o_neva

Poika on johtaja-aineista ja hallitsee niin hysteerisen opettajakunnan kuin kohumediankin manipuloinnin niin kuin paraskin oppositiopoliitikko. Ongelmana on tietenkin poliisin ajan turhaantuminen leikkikaluihin.

Ajatellaanpa ensi viikolla, kun joku muu tuo leluja kouluun. Poliisi saa alvariinsa hypätä Vantaankoskella ja opettajakunta joutuu kyseenalaiseksi, samoin rehtori ja koulutoimenjohtaja.

Uskon, että poika on hyvin perillä siitä, miten kohuyhteiskunta toimii.

Aniliininpunainen

"Opettaja EI VASTAA poliisin työstä, joten hän korkeintaan ilmoittaa ja informoi poliisia."

Yksi opettajan tehtävä on pitää yllä järjestystä koulussa. Jos hän ei tähän pysty, hän voi delegoida tehtävän poliisille. Mikä termissä on väärin tulkittua?

Vieras

Opettaja ei voi delegoida tehtäviään poliisille.

Mikä vantaalainen siellä oikein puhisee aniliininpunaisena?

tapio_o_neva

Poliisi ei ole viranhaltija koulussa. Opettaja voi tilata poliisilta toimenpiteitä, mutta ei valtuuttaa hoitamaan virkaa puolestaan, ainakaan silloin kun poliisi on muussa virantoimituksessa.

semi

tarvitaan omat erikoisjoukot hoitamaan vaara tilanteet, myös alueen eristäminen Gazan tavoin olisi suotavaa. Alue pitää varmistaa myös tunneleiden osalta mistä lapset voivat tuoda tupakkia ja olutta ja syttytimiä koulun alueelle.

Haasteet ovat melkoiset rehtorilla tulevaisuutta ajatellen.

tapio_o_neva

Kuopiossa oppituntia piti poliisi ja luokassa oli häiriöitä. Poliisin johto ilmoitti koululle, että opettaja pitää luokkansa järjestyksessä ja poliisi on "vieraileva luennoitsija".

Poliisi edustaa valtiovaltaa, ja tulee hätäkeskuksesta kutsuttuna paikalle, kun omat voimat eivät riitä.

Koulu edustaa kunnallista itsehallintoa ja on kunnanvaltuutettujen vastuulla.

Suomalaisessa hallinnossa ei ole mitenkään mahdollista, että opettaja voisi pitää polisia koulukuraattorinaan, nuoriso-ohjaajanaan tai kouluavustajanaan. Se olisi perustuslainkin vastaista.

Feministinen NATO-ajattelu kuitenkin leviää ja sotkee kirkkaat oikeusperiaatteet.

Opetushallintobyrokraatti

Tässäkin pätee opetus- ja hallintobyrokratiassa hyväksi todettu tapa:

Kun et tiedä - mumise;
kun olet kus*ssa - DELEGOI.

Voisiko ja kannattaisiko Vantaankosken rehtorin virka delegoilla jonkun muun vastuulle?

Aniliininpunainen

"Ei voida edes kuvitella sellaista tilannetta, jossa sopivan kokoisen luokan opettaja ei tietäisi, milloin oppilas leikkii ja milloin hän on joutunut päästään niin pahoin vialle, että on muille käytännössä vaarallinen."

Mistäs sen tietäisi? Eihän aiemmissakaan ampumistapauksissa tiedetty. Eikä ole tiedetty poliisien tekemissäkään ampumisissa, perhesurmissa.

Liike

Kirjoittamassani "sopivan kokoisessa" luokassa opettaja tuntee jokaisen oppilaan suunnilleen yhtä hyvin kuin omat perheenjäsenensä. Siksi hän huomaa heti, jos jotakin on pahasti vialla.

Kokemuksesta tiedän, että ainakin pohjalaisesta koululaisesta näkee vähintään kymmenen metrin päähän, jos hän on tehnyt jotakin pahaa tai aikoo tehdä jotakin vääräksi tietämäänsä. Silloinkin, kun opettajalla on muutama sata oppilasta osittaisessa päivähoidossa.

Vieras

Kylä rehristä pohojalaasesta näköö jo kauas!
Hei herää! Koko suomi ei ole pohjalaisia ja luokkakoot on 20 yläkoulun puolella ja 30 alakoulun. Lähdetään noista realiteeteistä liikkeelle ennenkuin ollaan tietävinään. OOtko muuten ollut koulun arkea seuraamassa muualta kuin iltapäivälehtien lööpeistä??

Vieras

"Ja sitäkin enemmän omien oppilaiden tunteminen! Ei voida edes kuvitella sellaista tilannetta, jossa sopivan kokoisen luokan opettaja ei tietäisi, milloin oppilas leikkii ja milloin hän on joutunut päästään niin pahoin vialle, että on muille käytännössä vaarallinen."

Tässä tapauksessahan on kyse juuri siitä, että koulun opettajat ja koko koulu tuntevat tämän kaikkia terrorisoivan lapsen harvinaisen hyvin. Jatkuva häiriökäyttäytyminen tulee ennemmin tai myöhemmin päättymään dramaattisesti tavalla tai toisella. Tässä tapauksessa peliä on luettu esimerkillisesti. "Kalapuikkomellakka" on medioissa saanut väritteitä, jotka antavat väärän kuvan tämän häirikölapsen toiminnasta. Jos mentaalisti epästabiilin henkilön aseenkantoon ei tänä päivänä koulussa reagoitaisi olisin itse äärimmäsen huolissani pittaamattomuudesta. Toivottavasti tuo häirikkö vihdoinkin erotetaan koulustaan ja tarvittaessa eristetään siten, että hän ei aiheuta vahinkoa ympärillään oleville ihmisille.

tapio_o_neva

"Jos mentaalisti epästabiilin henkilön aseenkantoon ei tänä päivänä koulussa reagoitaisi olisin itse äärimmäsen huolissani pittaamattomuudesta."

Minusta kannattaisi käydä ensiksi mentaalisti labiilit viranhaltijat läpi työterveydenhuollossa.

Nedex

...pahemoi asia olisi ollut kutsumatta poliisia paikalle. Kauhava oli ikävä esimerkki. Kuria tarvitaan ja esimerkkiä kurista, muutoin anarkia pääsee valloilleen! Huomaa että osa kirjoittajista on ko. oppilaan samanikäisiä kavereita jotka haluavat puolustaa "kalapuikkopoikaa"!

tapio_o_neva

Kouluun saa tuoda tulitikkuja ja sytyttimiä, koska opettajatkin tuovat. Se on kansalaisoikeus päinvastoin kuin esimerkiksi puukkojen kuljettaminen teräaselain vastaisesti.

Tänäänkin opettajat, kouluavustajat ja keittiöhenkilökunta tuovat tulitikkuja ja sytyttimiä kouluun, vaikka tiedotteessa väitetään, ettei kouluun niitä saisi tuoda.

Koulun portilla on kaikki ruumiintarkastettava.

entinen ope

Mitä alaikäinen kolli tekee tupakansytyttimellä, sytyttimellä tns vehkeellä? Mitä se tekee sillä mukana koulussa? Koulussa ei ole tarve sytyttää nuotiota, koulua jne. Sitäpaitsi toi sytytin on tupakan sytytin eli tupakan, tupakointivälineiden hallussapito alle 18v on kielletty!

Miten olisitte täällä huokailijat reagoineet jos ase olisi ollut oikea? Olisitte suurella äänellä syyttäneet virkavirheestä opettajia ja koulun henkilökuntaa kun eivät toimineet. OLISIHAN se pitänyt NÄHDÄ että kyseessä on OIKEA ASE tai jotain muuta idioottimaista.

Herätkää te 50 euron setelillä lapsianne kasvattavat. Millaisia itsekkäitä MINULLA ON OIKEUS MUTTA EI MITÄÄN VELVOLLISUUKSIA -lapsia te kasvatatte. Niin, juuri TE kasvatatte. Koulujen tehtävä on tukea koteja heidän kasvatuspyrkimuksissään sanotaan perusopetuslaissa. Paha tukea... vai onko. Otetaanko perinneleikit pohjanmaalaisten ja tummien kanssa uudelleen ohjelmaan - puukkohippaset ja koulu tukee hankkimalla kaikile koulun oppilaille ja henkilökunnalle halvat morapuukot. Tätäkö te haluatte??

Ei kaduta alanvaihto!

Vieras

Opettajan mielestä:

Poika tuo sytkärin kouluun tehdäkseen sillä ilkeyttä, sytyttää opettajanhuoneesta varastetun röökin tai voihan sitä epäillä opettajan kalliin auton sytyttämisestä tuleen!

Tyttö tuo sytkärin kouluun sytyttääkseen kynttilän aamunavauksessa luokan edessä kun hän lukee kauniita värssyjä opettajan omakustanne runokirjasta.

_______________
Kaikilla ihmisillä vain ei ole taitoa olla nuorten ja lasten kanssa. Lapset aistivat sen. Moni rassukka on opettajana vain siksi, koska ei päässyt muualle yliopistotason koulutukseen.

Vieras

Pidän lähinnä idioottimaisina tämän uutisen sisällön ja viranomaisten toimenpiteiden vähättelijöitä. Näiden äärimmäisiä häiriöitä aiheuttavien oppilaiden sietämiselle on laitettava rajansa. Kukkahattu-tätien saarna suvaitsevaisuudesta on pikkuhiljaa tullut tiensä päähän. Tässä tapauksessa yksi häiriintynyt alaikäinen onnistuu pitämään koko koulua oppilaineen ja opettajineen pilkkanaan tarkoituksellisesti. Äärisuvaitsevaisudesta ja hyssyttelystä on luovuttava ja yhteisön etu on voitava asettaa yksilön edun edelle. Toivottavasti tämä häiriintynyt lapsi toimitetaan lopultakin psykiatriseen hoitoon, jotta kaverin sairaaloinen kierre saadaan päättymään. Toisaalta tämä kouluyhteisöstä erottaminen on tehtävä erityisesti siksi, että nämä muut opilaat saavat opiskella työrauhassa.

Asenne "pojat on poikia" on sovelias silloin, kun tehdään harmittomia kepposia. Näissä tämän saman yksilön tekemissä tempauksissa alkaa olla harmittomuus kaukana. Rautasolkisella nahkavyöllä paljaalle perseelle-käsittely kun on nykyään laitonta on lainsäätäjiemme vihdoinkin tartuttava toimeen kuinka nämä alaikäiset saadaa edesvastuuseen tekosistaan.

tapio_o_neva

"Äärisuvaitsevaisudesta ja hyssyttelystä on luovuttava ja yhteisön etu on voitava asettaa yksilön edun edelle. Toivottavasti tämä häiriintynyt lapsi toimitetaan lopultakin psykiatriseen hoitoon, jotta kaverin sairaaloinen kierre saadaan päättymään."

Koska opettajalle, rehtorille ja koulutoimenjohtajalle tarjotaan työterveyshuollon kautta terapiaa?

OnSlow

Koulussa menestyneistä järjestelmä kouluttaa uusia opettajia jotka opettavat ja opetuksessa menestyneistä ja metodeista pitävistä koulutetaan uusia opettajia jne.

Tämän darwinilaisen valikoitumisen seurauksena tulee opettajia jotka eivät ole enää kiinni todellisuudessa. Kaikki mitä ei ole kurssikirjoissa käsitelty jää ymmärryksen ulkopuolelle. Sen jälkeen turvaudutaan itse auktoriteetteihin avun saamiseksi, rehtoriin, kuraattoriin, psykologeihin, poliisiin.

Opetusjärjestelmä on romahtamassa kuten rahoitusjärjestelmä, uudistuksia kaivattaisiin. Ylenpalttinen arvosanoihin tuijottaminen pitäisi lopettaa ja katsoa halua, sopivuutta ja taipumuksia.

"Onko siellä lumipallojen heittokin kiellettyä nykyisin?" On.

Vieras

Itse muistan aikanaan tuoneeni kouluun upean AK-47 muovijäljitelmän
jonka olin joululahjaksi saanut. Leikkiaseita ja Camel-leikkitupakkaa
oli lapsilla Kallion kansakoulussa harva se päivä mukana eikä mitään
yleishälytyksiä annettu.
Olisikohan sittenkin parempi puhua häiriöstä kuin "uhkatilanteesta", jos
"ase" kerran oli pelkkä sytytin. Tuon kalapala-kohun jälkeen
en osaa enää suhtautua kuin säälivästi vantaankosken koulun opettajiin
ja henkilökuntaan. Noin pitkälle siis aivottomat Suomessa pääsevät, kun oikein kovasti yrittävät.

laurimunkisto

Suomessa on leikkiaseen heiluttelusta saanut joskus joku poliisilta kuulan kalloonsa. Häirikön kannattaa todellakin ajoittaa häiriköintinsä lapsuusvuosiinsa. Silloin saa enemmän ymmärtäjiä kuin vanhemmalla iällä, vaikka ei tuo poliisin tappamakaan vielä iäkäs ollut.

tapio_o_neva

Polisimies varmaan oli kasvanut yksinhuoltajaperheessä, jossa aseet ja pyssyleikit oli kielletty. Näin ollen hänelle ei aikuisenakaan kasvanut ymmärrystä aseista eikä asekulttuurista.

Englannissa naiskomisario käski radiopuhelimella ampua brasilailaisen sähköasentajan terroristina ja näin tapahtui.

laurimunkisto

http://www.google.com/search?q=%22ilpo+petteri+luotola

Yllättävän vähän tapauksesta tosiaan on tietoa netissä, ottaen huomioon kuinka paljon kaikkea turhaa triviaa netti on täynnänsä. Vuonna 1995 netti ei vielä ollut joka kodin väline eikä keskustelupalstoja juuri ollut, joten tapauksesta ei kirjoiteltu tuoreeltaan palstoille niin kuin nykyään kirjoitellaan esim. tästä tämänpäiväisestä paljon merkityksettömämmästä tapauksesta.

Liike

Jos osoittelee vierasta ihmistä oikean näköisellä aseella, voidaan tietenkin olettaa, että siinä käy huonosti. Ainakin, jos osoittelun kohde sattuu olla poliisi tai muu, jolla on itselläänkin ase käsissä tai lähellä.

P.S. En voi olla kehaisematta, että alustit linkittämälläsi murha.info-sivustolla kyselyn aiheesta hyvin omakuvaa käyttäen...

Vieras

"Itse muistan aikanaan tuoneeni kouluun upean AK-47 muovijäljitelmän
jonka olin joululahjaksi saanut. Leikkiaseita ja Camel-leikkitupakkaa
oli lapsilla Kallion kansakoulussa harva se päivä mukana eikä mitään
yleishälytyksiä annettu."

Et ole ehkä kuullut näistä:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Jokelan_koulusurmat
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kauhajoen_koulusurmat

Mutta voisi lisätä että olipa taas surkea otsikko, alentuisiko edes Iltasanomat tuollaiseen..

Vieras

No eikö tuossa aika suoraan sanota että tämä ilmastointi kanaviin ulosteleva ja ilotulitteita kouluissa räjäyttelevä "kalapala-aleksi"on tehnyt seuraavaa:

"Aseen näköisellä sytyttimellä oppilaita osoitellut poika on STT:n mukaan sama, joka nousi kaksi viikkoa sitten julkisuuteen koulun ruokalassa alkaneesta kalapalakiistasta. Poliisi vahvistaa, että kyse on samasta nuoresta."

Meinaatko että joku ylä-asteelainen erottaa oikeaa asetta ja metallista saman näköistä sytytintä toisistaan, saatikka naispuolinen opettaja, varsinkaan jos ei näe ko. kapistusta kovin läheltä. Tuollaisille toivottomille ongelma lapsille olisi jokin muu paikka oikea kuin koulu jossa osa oppilaista haluaa ehkä jopa opiskella.

tapio_o_neva

Opettajat kannattaisi ainakin Vantaankoskella komentaa VESO-päiville asekursseille, jotta oppisivat erottamaan aseet leikkikaluista.

Maanpuolustuskoulutusyhdistys järjestää lukuisia asekursseja.
https://www.maanpuolustuskoulutus.fi/portal/index.asp

Uskoisin, että siltä voisi tilata suunnatun kurssin Vantaankoskenkoulun opettajille.

Ampuma-aseessa on piipussa reikä, josta luoti lähtee. Ellei aseessa ole reikää, josta luoti voisi lähteä, kyseessä ei ole ampuma-ase, ei mustaruutiase eikä nykyaikainen puoliautomaattinen pistooli.

Ehdotan, että Vantaankosken opettajat perehtyisivät asiaan tai suorittaisivat varusnaispalveluksen, jossa asiaan voisi perehtyä tarkemmin.

Kyse on ilmeisesti vain siitä, että reipas nuorimies on kyllästynty yhteiskunnassamme vellovaan akkavaltaan ja feminismiin ja kunnon kansalaisoikeustaistelijan tavoin hyödyntää vain kohumedian keinot saadakseen asialleen huomiota ja oikeutta itselleen.

Ehdotan, että Uusi Suomi kerää lukijoiltaan varat ylimääräiseen mikroaaltouuniin, joka maksaa vähemmän kuin 100 € ja rahaa kalapuikkoihin. Näin nuorimies voi itse lämmittää omatoimisesti neljännen, viidennen ja kuudennen kalapuikon, jos kasvavana nuorena katsoo sen tarvitsevansa.

Onneksi tulevassa NATO-Suomessa on päättäväisiä nuoria, jotka eivät kangistu kaikenlaisiin direktiiveihin.

tapio_o_neva

Tule osoittamaan niin, että näen, onko tupakansytyttimessäni luodin mentävä reikä piipussa. Ellei ole, uskon, että tupakkalakkosi on jälleen keskeytynyt ja polttelet taas.

Jos oikein tosissasi olet, otan seuraavalla kerralla luotiliivin mukaan ja hieman Kiljusen jäänaskalia järeämpiä hammastikkuja, ehkä omankin tupakansytyttimen.

Pekka Siikala

Tieto on hyvin vaarallista - silloin kun sitä ei ole. Kuten ei ole tällä tapio_o_neva nimimerkilläkään. Aseista ilmeisesti kaikkein vähiten, eikä sivistyksestäkään kovin paljoa.

Tallinnassa myydään sytkäreitä, jotka ovat niin aitoja käsiasekopioita ettei tapio_o_neva niitä leluiksi havaitse edes metrin päästä.

Ihan on reikä piipussa, ja revolverimalleissa luodit. Valahtaisi äkkiä ns. vetelät tapio_o_nevan pöksyihin.

tapio_o_neva

En kuulu niihin, jotka ostelevat Cowboy-pistooleja ja leikkivät villin lännen sankaria tai harjoittelevat Practicalia olematta menossa Afganistaniin tai muualle, jossa sitä todella voidaan tarvita.

Vieras

"Ampuma-aseessa on piipussa reikä, josta luoti lähtee. Ellei aseessa ole reikää, josta luoti voisi lähteä, kyseessä ei ole ampuma-ase, ei mustaruutiase eikä nykyaikainen puoliautomaattinen pistooli."
Et liene koskaan nähnyt "asesytkäriä"? Sieltä piipun päästä se liekki tulee, siellä on juurikin tuo kaipaamasi reikä. Kyse on ilmeisesti siitä, että haluat trollata asiasta mitään tietämättä.

tapio_o_neva

Kokeilut jatkuvat ennen kuin rauhanneuvottelut järjestetään. On mahdollista, että seuraavaksi kouluun voitaisiin tuoda käsikranaatin näköinen, dynamiittipötkön tms. sytytin ja taas poliisia vaivattaisiin.

Pojasta on ainesta toimittajaksi, poliitikoksi tai muuksi taitelijaksi, koska hän kykenee tuottamaan uskottavia sisältöjä kuin olisi tosi-TV:ssä.

Vieras

<a>Se oli metallinen ja myös samaa kokoluokkaa [kuin käsiase], Maliniemi sanoo.<a>

Se on sitten ollut aikas iso sytkäri. Siihen varmaan jokunen litra kaasuakin mahtunut vai oliskohan niin ettei kyseinen naisihminen nytkään tiedä mistä puhuu.

tapio_o_neva

Kannattaa mennä vaikka ostamaan Hongkongista 0,640 litran ponnekaasupullo sytkäriään varten. Kyseessä on kärpäsmyrkkypullon kokoinen pullo, jonka sisällöstä riittää moneen tupakansytyttimeen.

Se, montako litraa kaasun tilavuus on, johtuu tietenkin paineesta. Ponnekaasullisessa pullossa paine on suuri ja tilavuus pieni. Siitä huolimatta ei tarkkuuspistoolin tai taskuaseen kokoisen aseen koko tilavuuskaan ole litroja tyypillisissä paineissa.

Kannattaa kaivaa ne peruskoulun oppikirjat hyllystä tai kellarista ja laskea, miten tilava sytyttimen säiliö voi olla.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ideaalikaasu

Uskoisin, että seuraava villitys on butaanipommi eli pidellään käsissä tyhjään, mutta kulumattoman näköistä butaanipulloa, jollaisen opettaja on varmasti nähnyt vähittäismyymälässä ja sytytellään tulitikkua sen lähellä.

Opettajien kannattaisi lukea sama aineisto kuin mistä lapset ammentavat tietonsa Internetistä. On järkyttävää, miten tietämätön koululaitos on Internetistä ja ATK:sta, koska läpeensä laiskat koulutoimenjohtajat eivät viitsi pitää VESO-päiviä riittävästi ja päivittää opettajakuntaa 2000-luvulle.

10% opettajista ei ole oikein kelvollisia tietokoneympäristöön. Tämä on hinta, mikä humanistisesta koulutukseta ilman teknisiä vaatimuksia joudutaan maksamaan.

kultaraha

Odotan uutista, missä kerrotaan tuon pojan osoitelleen sormella koulutovereitaan.

"Sormi osoitti uhkaavasti toisia oppilaita ja se näytti metrin päästä katsottuna aivan kalapuikolta. Pikaisesti tehdyn inventaarion perusteella ruokalan pakastimesta puuttui yksi kalapuikko, jolloin meidän oli pakko toimia. En toivo lisää tälläisiä vaaratilanteita. Kalapuikolta näyttävä sormi toisen oppilaan silmässä, ei ole leikin asia."

tapio_o_neva

Uskoisin, että naurettavuus lisääntyy eksponentiaalisesti sitä vauhtia, että epäiltyä syyllisyyttä pitää tukitarinoin lisätä. Ehkäpä kalapuikot itsessään tulevaisuudessa sisältävät m-heksogeenia ja ovat tulevaisuudessa kiellettyjen ruoka-aineiden listalla.

kultaraha

Tämä rasavilli saattaa olla jatkuvasti otsikoissa rehtorin ja tämän johtaman jeesustelevan tätilauman ansiosta.

Jos vastakkain on virkamiehen ja kansalaisen sana, niin virkamiehen sana on se, jota pitää aina ensin epäillä.

Minä näen tässä vain reippaan pojan, joka ei alistu virkamiestätien mielivaltaiseen kalapuikkotyranniaan ja koulukiusaamiseen.

tapio_o_neva

Mieleen tulee John Brown, joka esitaisteli orjuutta vastaan. Uskon, että nuorimies on vain kyllästynyt tätivaltaan ja ajanmukaisen informaatiosodankäynnin keinoja hyväksi käyttäen tekee vastapuolesta naurettavan.

Uskon, että hänestä kasvaa aikanaan hyvä tiedotusopin tutkija tai tähtitoimittaja, joka osaa tehdä mistä tahansa myyvän kohun.

Vantaan koulaitos ei ole vieläkään myöntänyt sinnikkäälle nuorelle miehelle terveydellisistä syistä oikeutta neljänteen kalapuikkoon.

Minusta on välttämätöntä, että järjestetään neljännen kalapuikon keräys koko lukuvuodeksi eli että kansalaiset keräävät rahat neljänsiin kalapuikkoihin ja osoittavat mikroaaltouunnin, jolla ne voi lämmittää. Keittolan emäntä tarjotkoon Vantaan kaupungin piikkiin paksstimen, jonne lahjoituskalapuikot voi varastoida silloin, kun ei ole kalapuikkopäivä.

tapio_o_neva

Tavallinen ihminen, jolla ei ole kaasuhellaa ei voi tarvita tupakansytytintä Vantaalla. Ehdotan, että tupakansytyttimet viedään ampuma-aselainsäädäntöön, ja säädetään, että niiden hallussa pitämiseksi pitää olla kaasuhella tai jokin hyvä syy, esimerkiksi pyromaaniset taipumukset.

Vieras

Teini-ikäinen koululainen tarvitsee sytytintä koulussa esimerkiksi seuraavista syistä:
- Herrasmiehellä on aina tulta taskussa tarjotakseen tulta naiselle
- Polkupyörän lukkopesä jäätyy näinä aikoina päivän mittaan, sytyttimellä lukon voi sulattaa
- Kemian, teknistentöiden ja fysiikan tuntien koulutehtävissä voi tarvita tulta
- Sytytin toimii valonlähteenä esimerkiksi vessassa kun kaverit sammuttavat ulkopuolelta vessan valon
- Yleisestikin ottaen on hyvää varautumista kantaa tulta mukanaan. Koskaan ei tiedä mihin tilanteeseen joutuu, jossa tulta tarvitaan.

Älkäähän nyt hysterioissanne alkako sentään sytyttimiä ja tulitikkuja kieltämään.

Br Sgt

Luonnehäiriöinen aikuinen kykenisi helposti vanhan kunnon pedagogisen menetelmän mukaisesti tekemään inhonsa tai pakkomielteensä kohteena olevasta lapsesta syyllisen siihen sun tähän. Lapsellakin tulee raja vastaan. Kalapuikko ja pyssy saattavat olla pisteitä jäävuoren päällä.

Vieras

"Onko siellä lumipallojen heittokin kiellettyä nykyisin?"

Kyllä muutamia vuosia sitten ollessani yläasteella sai ainakin jälki-istuntoa jos edes pyöritteli käsiinsä lumipallon ja tiputti sen välitunnin loputtua maahan.

Vieras

Olin 10 vuotta koulussa välituntivalvojana. Joka talvi vietiin terveyskeskuseen useampi silmä- tai korvapotilas, ja jokunen ikkuna helähti. Eihän se puhdas lumi, mutta kun kivet ja jää puristetaan lumipalloon ja tarkka heitto täysillä... tottakai lumipallojen heitto pitää sallia, onneksi vain valvotussa lumipallon pituusheittokisassa...

lenix

Siuntiossa ala-asteella oli nollatoleranssi lumipallojen suhteen: niita jos heittelit aitaa pain niin johan pamahti tunti jalki-istuntoa. Paitsi jos heittelija oli koulun hairikko tai valituntivalvojana ope, joka ei niin perustanut jalki-istunnoista. Mutta kun laumalla hyokattiin yhden kimppuun, pidettiin kiinni ja hakattiin, niin kukaan ei saanut jalki-istuntoa. Vakivalta oli sallittua ja opettajat vaan pyorittelivat silmiaan kun asiasta yritti keskustella. Ja tietysti se olikin loppujen lopuksi sen uhrin syy tai ainakin hanen vanhempiensa, kun antoivat epamiellyttavaa kriittista palautetta.

Ilkka Luoma

Käärme laitettiin opettajanpöydän laatikkoon nätisti kerälle - se oli kyy, ja laatikko kiinni. Opettajan avasi laatikon ja nuoren historian opettajan kirkaisu oli kova, siksi paljon hän kuollutta käärmettä säikähti - meistä oppilaista se oli hauskaa. Käärmeen tuoja on tänään erittäin arvostettu korkeassa tehtävässä oleva poliisijohtaja.

Keskikoulussa tapahtuneesta jutusta ei syntynyt mitään sen kummempaa, kuin, että käärme pitä viedä luontoon välitunnilla.

Kerran samaa opettajaa eräs toinen oppilas "taputteli pyllylle" ja siitäkös syntyi riemastus, ja kaveri rehtorinkansliaan opettajan kanssa. Rehtori kysyi: "Mitäs sinä oikein teit?", ja kaveri taputti uudelleen ... rehtoria väkisinkin hymyilytti ja antoi Heikille jälki-istuntoa ja taululle ilmestyi 150 kertaa kirjoitus: En enää koskaan taputtele opettajien takapuolia"

Tsätäkin selvittiin hyvin - kaveri on nykyään kuuluisa kirjailija.

Että näin.

tapio_o_neva

Meillä viidennellä luokalla biologian opettaja toi vaskitsan luokkaan. Hieman käärmeen näköinenhän se oli, mutta kaikki oppivat erottamaan vaskimadon käärmeestä. Tämä varmaan pelastaa monta vaskimatoa väkivaltaiselta kuolemalta vuosikymmenien kuluessa, kun koulu opetti käytännössä myös elämää varten.

Nykyään ilmeisesti koulu ei opeta enää kohtaamaan elämää käytännössä, vaan pelkästään kauhistelemaan.

Vieras

Jos minä olisin opettaja, ja nykypäivänä joku häiriköksi tunnettu oppilas tulisi ase (tai oikealta näyttävä kopio) kädessä koulun käytävällä vastaan, en todellakaan epäröisi evakuoida koko koulua ja soittaa poliisia paikalle.

Ihmetyttää kirjoittelijoiden mielipiteet "mitään uhkaa ei ollut", sillä uhattuna oli 600 lapsen ja 50 aikuisen henki. Onneksi uhka osoittautui tällä kertaa pilaksi.

Iso hatunnosto Vantaankosken koulun opetushenkilökunnalle oppilaiden suojelemisesta ja ammattimaisesta evakuoinnista.

tapio_o_neva

Mitä Vantaan koulutoimen johtaja ja rehtori ovat tehneet koululleen, etteivät Auvisen tai Saaren tapaiset henkilöt kykenisi ampumaan noin 10 ihmistä?

1) onko luokissa pienikaliiperisten aseiden luoteja kestävät ovet?

2) onko evakuoimissuunnitelmaa olemassa: opettajan johdolla ikkunasta pihalle ja jatkuva tilannetiedotus keskusradiosta tai Internetissä, jotta oppilaat voivat seurata kännykällä?

3) onko kaukolukittavia tiloja, johon ampuja voidaan eristää, vrt. laivan laipiot

Vantaankosken koulussa ei ole mitenkään varauduttu Auvisen tai Saaren kaltaisiin tapauksiin, vaan edelleen käydään varhaisnuorison kanssa keskustelua sytyttimistä ja kalapuikoista.

Korpisoturi

Niin, miten se uhka, joka olikin pila, ilmeni siellä koulussa? Kaatoiko poika ämpärillisen bensaa käytävälle ja oli sitä sytyttämässä kun urhea rehtori puuttui tapahtumaan evekuoimalla ja poliisit hälyttämällä. Näinkö se meni?

Dippikastike

Kun tuo leikkiaseen kouluun ja alkaa sillä uhkailemaan ihmisiä, on aivan sama kuin kirjoittaisi liitutaululle: "Ti 15.01.08 koulu räjähtää!". Kirjoituksistahan on annettu sakkoja monille kansalaisille koulutragedioiden jälkeen. Se, että turhaan haaskataan virkavallan resursseja turhiin kouluissa käynteihin, on täysin veronmaksajien rahojen tuhlausta ja pois ajasta joka käytettäisiin oikeiden rikosten selvittämiseen.

Tiukka asenne häiriköijiä vastaan, mutta ei mitään kukkahattutäteja silti tarvitse olla.

Keip666

Idioottihan sitä pitää olla jos tuollaisen sytkärin kanssa koulussa heiluu.. Varsinkin näinä aikoina, kun on tapahtunut mitä on tapahtunut. Turha vedota omaan nuoruuteen!! Maailma muuttuu.

Vieras

Näitä kommentteja lukiessa ei välty ajattelemasta; eipä ihme, että on niin paljon häirikkö oppilaita ja mieleterveysongelmista kärsiviä nuoria.

sideview

Kalapuikkotarinasta kertoi asian nähnyt nimimerkki 'urbaanilegenda' toiselal foorumilla seuraavaa: Kala ei ollut puikkoja vaan paloja. Kaveri on tunnettu uhkaavana, ja toisia kiusaavana. Hänellä jälleen 'kilahti', kun keittäjä hänelle huomautti ylimääräisestä palasta. Tarjotin ei pudonnut opettajan tönäisystä vaan kaveri heitti sen itse lattialle.

Jos kaverilla on ollut tällainen tausta, ei nyt tapahtunut reagointi ole ollut väärää ylireagointia. Kun vedotaan siihen, ettei takavuosinakaan olisi poliisia paikalle kutsuttu, jos jollain oli joku muoviase koulussa. Totta. Mutta ei myöskään silloin voinut edes kuvitella, että löytyy koulumurhaajien kaltaisia humanoideja, joille toisten tappaminen on muodostunut elämäntehtäväksi.

Jaksamista opettajille !!

tapio_o_neva

Kun ennen tapeltiin, pidettiin sääntönä, että kun toinen on lyöty maahan, ei potkita. Nykyään, kun tappelu ja ilmeisesti valliherrakin on kielletty, ei muodostu tappelemisen kulttuuria, vaan emansipoituneet tytötkin potkivat muka "poikien tapaan" oppilastovereitaan kuoliaaksi.

Aikana, jolloin Suomi valmistautuu muslimien tappamiseen Aasiassa rauhanturvahankkeena, kielletään kaikenlainen tappelemiseen ja tappamiseen liittyvä kulttuuri - myös armeijassa.

Esimerkkinä on mm. puuttuva vartiopalvelus. On mahdollista, että reserviläinen heiluu aseen kanssa ilman sysäyksenvahvistinta vasta rotaatiokoulutuksessa tai jossain muussa tilaisuudessa.

Toisin sanoen kulttuuri on sairas: enää ei ole vaaria tai isää, joka opettaa oikean aseenkäytön tai vie metsälle. On olemassa vain kaupunkilaisia ihmisiä, joka ovat imeneet kulttuurinsa yhdysvaltalaisista roskaelokuvista, joissa ei niinkään tähdätä mihinkään kiväärillä harkiten, vaan räiskitään pistoolilla tai revolverilla.

Kulttuuri on feministinen NATO-kulttuuri. Ensin kielletään poikalapsilta vastuullinen tappelu ja kriisinhallinta sekä tutustuminen aseisiin ja sitten kun on 18-vuotta täyttänyt, yht'äkkiä tehdään jotain taistelujoukkoja jne.

Ei kulttuuri kehity siten, että ensiksi kielletään kaikki ja sitten edellytetään kaikkia.

Dr. Schmidt

1. opettaja hakkasi karttakepillä sormille
2. miesopettaja veti paria häirikköä rehellisesti luokassa turpiin, että rauhoittuivat
3. kemiallinen sodankäynti: jauhesammutin rauhoitti tappelunnujakan
4. välitunnilla sai ostaa pöllittyä dynamiittia ja nalleja.

Ja silti oli niin turvallista, ei mitään vaaratilanteita. Non scholae, sed vitae discimus.

Liike

Kylläpä olet käynyt koulusi herraskaisessa paikassa.

Keskikouluaikana oli villitys, että käytiin ostamassa läheisestä sekatavarakaupasta tulilankaa pieni vyyhdillinen. Kyllä, sitä ei kukaan ihmetellyt, kauppiaskin hoksasi äkkiä muodin ja tilasi tulilankaa varastoon enemmän (samoin kuin tinaa ja kipsiä toisen villityksen aikaan).

Joku oli huomannut, että kun suunnilleen kymmensenttisen tulilangan pätkän sytyttää ja painaa sitä keskeltä reippaasti esim. karttakepillä lattiaa vasten, ruuti pamahtaa, kun tuli etenee puristettuun kohtaan.

Tietenkin sitä piti kokeilla osapuilleen tsiljoona kertaa.

Samalla luonnollisesti kokeiltiin, mitä muuta mukavaa tulilangasta ripotellulla ruudilla voi tehdä, mutta kovempia paukkuja, esimerkiksi ruudilla täytettyjä kiväärinhylsyjä, kokeiltiin vain kotona.

tapio_o_neva

Meitä ei hakattu sormille ja opettaja ilmeisesti veti turpaan vain tarkkailuluokan oppilaita. Oli nääs tarkkailuluokalla kisa siitä, kuka oli jengin kingi, ope vai joku muu oppilaista.

1982 tai 1983 muistan, että kulki kulkupuhe siitä, että Kokoomusnuoret olisivat järjestäneet rovaniemeläishotellissa jonkin pienen taistelun, ei jauhe, vaan vaahtosammuttimilla.

Kemiallisia aseita ei käytetty kuin hajupommia kolmannella luokalla. Johtajaopettaja uhosi tietävänsä tekijän, mutta asiasta ei ollut rikosoikeudellista näyttöä. Pommi oli asetettu opettajainhuoneen eteiseen.

Dynamiittia ei ostettu, mutta vain aitoja kiinanpommeja. Roskiksia ei tuhopoltettu eikä kouluja eikä kirkkojakaan.

Jotenkin tuntuu, että olimme jo 1970- ja 1980-luvuilla sosialidemokratisoituja pullamössöjä, joista ei koskaan tule isänmaan sankareista, sellaisia Mannerheim-ristin ritareita.

kultaraha

Aikoinaan uudenvuoden jälkeen kansakoulun pihalla tuli posautettua tykinlaukaus. Olin muistaakseni II-luokalla. Kiukkuinen nutturapää raahasi korvasta kiskoen opettajainhuoneeseen ja käski tyhjentää taskut.

Niistä löytyi kasa haulikonpatruunoita, aski tupakkaa, taittoveitsi, muutama tykinlaukaus ja kiinalainen, tulitikkuja ja iso kasa muuta rojua.

Tottahan se kauhistutti naisopettajia jo silloin, mutta miesrehtori ei juuri näyttänyt hätkähtävän. Poliisia ei tarvittu ja soitto kotiin riitti.

Patruunat olivat edellisellä viikolla isän kanssa tehdyn kettujahdin peruja. Tupakat oli muuten vain. En polttanut tupakkaa, mutta oli jotenkin siistiä kuljetella niitä taskussa. Taittoveitset ja linkarit olivat tuohon aikaan pojille yhtä normaali varuste kuin avainnippu. Tykäreitäkin sai ostaa kaupasta pitkin vuotta, eikä muistaakseni ikääkään kyselty.

En ollut häirikkö, mutta kaupunkilaisnaisopettajien ja toimeliaan, pääosin maalla kasvaneen, poikaviikarin maailmat erosivat jo silloin niin paljon toisistaan, että konflikteja syntyi vääjäämättä.

En ihmettele yhtään poikien ongelmia kouluissa. Lähes yksinomaan naisista koostuva elämästä vieraantunut sosialidemokraattinen opettajakunta yrittää tehdä pojista väkisin tyttöjä. Se prosessi on kivulias.

Lisättäköön tähän vielä, että isä oli opettanut aseiden ja räjähteiden käsittelyä jo tuttipulloikäisestä. Isä oli todella tarkka turvallisen käsittelyn suhteen. En varsinaisesti aiheuttanut vaaraa muille, vaikka todella tyhmäähän niitä oli kouluun viedä ja varsinkin käyttää. Ne vain olivat minulle silloin niin jokapäiväisiä asioita enkä kahdeksanvuotiaan kokemuksella ymmärtänyt kokonaisuutta.

Vieras

Tässähän se näkyy. Koulusurmien jälkeen valitetaan, että miksi kukaan ei tehnyt mitään. Sit jos taas ollaan varovaisia, niin voivotellaan ja nauretaan miten joku voi luulla aseen näköistä sytkäriä aseeksi. Niinpä niin. Kadutaan sitten ensi kerralla taas.

tapio_o_neva

Täytyy ymmärtää, ettei poliisi kykene nykyresurssein kaikkeen. Jos poliisivoima jahkaa joka arkipäivä peruskouluista tupakansytyttimiä, on aivan varma, että paljon muuta jää valvomatta.

Tarzan.Kuusela

Kaikki lelut eivät sovi kaikkialle. Hienon stendarin esittely kavereille ei kuulu kouluun. Muistan US:n kustantajan taannoin kommentoineen vastaaavanlaista tapahtumaa hieman toisenlaisesta näkökulmasta. Siinäkin tapauksessa ylireagioitiin. Lahjaksi saadun puukon esittely kaverille oli ehkä teräaselain vastaista, mutta tuskin vaarallista.

Rehtorin ratkaisu Vantaan tapauksessa tuntuu silti oikealta. Kuvitellussa tai aidossa vaaratilanteessa ihminen toimii vaistojensa varassa. Vastuuntuntoinen aikuinen mielummin katsoo kuin katuu tai kaatuu. Sodat käynyt Isoisäni kielsi jyrkästi osoittelemasta ihmisiä edes leikkipyssyillä. Lempeä mies oli kaiketi nähnyt liikaa räiskintää nuoruudessaan. Jos olisin lapsena ymmärtänyt tämän, saattaisi hieno imukuppipistoolini olla edelleen hengissä. Faija romutti sen ammuttuani väijytyksestä kodinhoitajaa hanuriin. Vieläkin itkettää.

tapio_o_neva

Minussa on varmaan jotain vikaa, koska en ampunut imukuppipistoolilla päivähoitajiani, enkä ampunut ilmakiväärillä pikkulintuja lainvastaisesti. En koskaan metsästänyt laittomasti pienoiskiväärilläkään enkä koskaan haaveillut .44 Magnumista vaikka Harry Callaghanilla oli sellainen.

Itse asiassa pidin jopa puolustusvoimien FN-palveluspistooliakin varmistamattomana vaarallisena jopa käyttäjälleen, ellei ollut kokemusta. Tuli mieleen, että on hankittu halvalla hyvää varusteista tinkien.

Ennen vanhaan sillä olisi varusmiehenäkin voinut joutua kahden pampulla aseistetun sotilaspoliisin kanssa keräämään kavereita torilta ja ravintolasta. Voi vain kuvitella, millaista olisi ollut käyttää pistoolia, jos joku olisi tullut esimerkiksi puukolla päälle ilman kokemusta varsinaisesta pistooliammunnasta.

Yleensäkään minkään aseen kanssa ei pitäisi heilua ilman koulutusta tai harjoitelematta.

Liike

Suojeluskuntalaisisäni opein olin myös henkisesti valmistautunut käyttämään asetta mitä tahansa kohdetta vastaan isänmaan puolesta, kun minut määrättiin varusmiehenä vähän valan vannomisen jälkeen viikonlopuksi Pansion päävartioon. Siellä tehtävänäni oli kierron mukaan kertaalleen vartioida ulkona jaloittelevaa vankia kovat lippaassa.

Meidän kummankin onneksi vanki ei yrittänyt lähteä karkuun (minnekäs siellä sillien varuskunnan alueella olisi oikeastaan voinutkaan juosta).

Minä olisin tietenkin ampunut vankia jalkoihin, jos se olisi yrittänyt pakoon.

Silti yhdyn periaatteeseesi ihmisten vahingoittamisen välttämisestä. Vanki ja vihollinenhan eivät ole ihmisiä.

tapio_o_neva

RuK ei vielä mitään, mutta oma prikaati. Siellä syksyn saapumiserän, meidän alokasaikanamme lokakuussa ammuttiin päävartiosta karanneelta sotilasoikeudenkäyntiä vastaan pidätetyltä polvilumpio mäsäksi rynnäkkökiväärillä.

Kaveri oli myöhästellyt ja karannut riittävän monta kertaa, minkä vuoksi hän ei ollut arestilaisena päävartiossa, vaan pidätettynä päävartiossa. Hän lähti putkasta sukkasillaan hiippailemaan ikkunasta ja autohallien valossa kiertovartio huomasi ja otti kiinni.

Lähti pakenemaan ja vartiomies toimi ohjesäännön mukaan. Laukaus osui polvilumpioon, josta ampuja sai neljä päivää kuntoisuuslomaa ja ammuttava joutui keskussotilassairaala 1:een rikkoontuneen polvensa vuoksi. Hyvä ampuja, koska ei ampunut vahingossa selkään hämärissä eli suorastaan mallisuoritus.

Tiedottaminen keskitettiin pataljoona komentajalle eikä yksityiskohdista paljoa tietenkään herunut Ilta-Sanomaan eikä Iltalehteen, ei juuri kyllä Helsingin Sanomiin eikä maakunnan sanomalehteen.

Saman kaltainen tilanne toistui kahdeksan kuukautta myöhemmin kun toinen samanlainen oli pidätettynä. Valitti vatsakipuja ja pyysi lääkärin vastaanotolle aamuksi, kun kokeneet vartiomiehet olivat jo lähteteet päävartiosta komppaniaan. Ei muuta kuin ensimmäisen kerran vartiomies mukaan rynnäkkökiväärin kanssa, tosin sellaisella ohjeistuksella, että vaikka periaatteessa vankia pitää vartioida koko ajan niin sairastuvalla otetaan lipas pois ja ennen sisälle tuloa varmistetaan, ettei ole panos patruunapesässä.

Ei nimittäin olisi voinut ajatella, että vanki yrittää karata tai riistää asetta vartiomieheltä ja tuloksena on sairastuvallinen kuolleita. Tätä järjenkäyttöä ei edellyttänyt mikään voimassa ollut ohjesääntö, jota luutnantin arvoinen kanta-aliupseeri oli ollut laatimassa komendantin apulaisena joukkoyksikön vartio-ohjesääntöön.

Se, että panee jonkin ensimmäisen kerran vartiomiehen vartioimaan yksin jotain ongelmakohdetta tietämättä luonnetta ja ampumataitoa, synnyttää ilkeän tilanteen siitä, että ei voi olla varma siitä, mikä todella on tulos.

Väittäisin, että nykymenetelmin, siten että vain sotilaspoliiseilla on vartiokokemusta eikä asetta, olisi sa-tilanteessa tulos se, että vieraiden valtojen erikoisjoukot joko läpäisisivät vartiot tai sitten osa porukasta kuolisi friendly fireen hommia opetellessa.

Sokarates

Jo on mennyt naurettavaksi tuo koulujen meno, meilläkin oli usein jotain aseen näköstä kamaa välillä mm. sytkäreitä jne....ei niistä kukaan kirkunut, opettajista on tullut p*sk*housuja, sekin kertoo paljon, että koulu ei saa kiusaajia kuriin, ennen niitä raahattiin niskasta rehtorin luo ja heti tuli penaltya.....

RUUTI-UKKO

On paljon oppilaita jotka ovat koulussa saadakseen opetusta, on myös paljon oppilaita joita ei opetus kiinnosta.

Onko mitään keinoa saada koulu turvalliseksi niin ettei tarvitse pelätä että mitä joku tuollainen jälkeenjäänyt lökäpöksyreppana taas keksiikään, keskeyttäen muitten koulutyön? kyllä keinoja on ja niitä pitää myös uskaltaa käyttää, pitää ensimmäisestä häiriöstä puhaltaa peli poikki, jos kulunkäynti ei kiinnosta niin sitten ulos koulusta ja taataan opiskelurauha niille joita kiinnostaa opiskella ja tulla joksikin.

tapio_o_neva

Kaikki kulminoituu siihen, että valtio, vaan ei kunta, on väkivallan monopoli. Toisin sanoen opettaja ei saa enää harjoittaa siviilikriisinhallintaa vetämällä oppilaita takaisin turpaan.

Vantaankoskella pitää selvittää kalapuikkotilanne ja aloittaa alusta. Muutoin poliisi saa pellenä hyppiä edestakaisin, kunnes kalapuikkotilanne keskustellaan ja selvitetään.

Nykyään saa poliisi olla pellenä myös poliitikkojen kunniattomuusloukkauksissa alkaen pääministeristä ja päättyen SDP:n varapuheenjohtajaan.

Vieras

Hämmästyttävää aivokääpiömäisyyttä nämä T-o-rämeen ja monien muiden kirjoitukset. Kun oikean aseen näköisellä esineellä osoitellaan muita ihmisiä tarkoittaa se yksinkertaisesti sitä että ihmisiä osoitellaan oikealla aseella kunnes toisin osoitetaan ja siihen on juuri sillä tavalla myös reagoitava. Kaikestahan voi päätellä että kyseessä on pitkäaikainen häirikköoppilas jonka paikka muutoinkin olisi jossain muualla kuin haaskaamassa veronmaksajien rahoja oppivelvollisuuslain verukkeella. Pitäkää pintanne Vantaan opettajat.

tapio_o_neva

Kyseessä on nyt ammattitaitoinen maailman parhaan pedagogisen pätevyyden hankkinut aikuinen nainen ja kasvuikäinen poika, joka ei saa riittävästi kalavalkuaista kouluruuastaan, koska Vantaan kaupunki on talouskriisissä ja sosialidemokraattinen hyvinvointiyhteiskunta natisee liitoksistaan.

Kumman osapuolen pitäisi olla kypsällä tavalla aikuinen ja täyspäinen?

Homma jatkuu ja jatkuu sisältöjä Ilta-Sanomille ja Uudelle Suomelle tuottaen ennen kuin asia käsitetään ja selvitetään.

Vieras

oli ajanjakso jolloin pojille koetettiin leikkipistoolin sijaan
myydä puujunia lahjaksi. Niinkuin aina, poijaat etsi lähimmän
puun oksista sen sopivimman muotoisen ja päryytteli sarjoja ja laukauksia
pihanperällä. Muistan 50-luvun lopusta, että jo siihen aikaan oli
pistoolin muotoisia stendareita, tosin vain niillä joiden broidit oli
jo duunissa tai faija muuten varakas. Ikinä ei sotaleikkejä paheksuttu
vaikka menossa mukana oli välillä luftaritkin, tosin kuusenkerkkä-panoksilla. Silmiin osui sillon tällöin, tottakai, ja läheltä piti useammin
kuin kerran illassa.
Vaikka "pojat on poikia"-sanonta onkin kulunut klisee, on se myös totta.
Eri asia sitten, mitä häiriintyneiden vanhempien kasvattamat lapset
ajankulukseen tekevät. Ainakin stressinsietokyky on miinuksella näillä
pullapojilla, verrattuna omaan lapsuuteeni. Vanhemmista ei ole enää
esimerkiksi lapsille, vaarit ja mummitkin ovat yhtä pihalla.

Hän_O_Suo

Mistä tämä valtava itku ja hapaiden kiristely. Opettajat toimivat aivan oikein mikäli tosiaan sytkäri näytti yhtään siltä, mitä tähän keskusteluun linkitetyt kuvat antavat ymmärtää. Lisäksi, jos ja kun joku oppilas tekee asiasta ilmoituksen niin myös tähän pitää reagoida vastaavalla vakavuudella. Miksi ei? Onneksi tämä ei ole jokapäiväistä toimintaa ja näitä sattuu koulujen määrään nähden erittäin harvoin.

Tämän kaltaisten tilanteiden riskianalyysiin kuuluu nimenomaan se, että asia otetaan välittömästi vakavasti ja aikaa ei kuluteta hetkeäkään siihen eipäsjuupas analysointiin johon voi sitten käyttää myöhemmin aikaa norsunluutornissaan.

Tissot

Entä jos se ei olisi ollutkaan sytkäri.

Kyllä sitten taas syyteltäisiin ties ketä.

Aseet eivät kuulu kouluun.

Jos johonkin tulee vaikka pommi-ilmoitus, poliisit regoivat, kuten pitää, vaikka mitään ei löytyisikään.

Menin kerran kappakeskuksen vessaan, joka oli tyhjä. Koppiin oli jätetty avaamaton pahvilaatikko lattialle. Poistuin ja ilmoitin asiasta. Ei siellä varmaan mitään ollut, mutta entä jos olisi ollut.

Parempi katsoa, kuin katua.

Meillä on näköjään hämärtynyt täysin, miten koulussa tai julkisissa tiloissa ollaan ja käyttäydytään.

Yhteenkään isompaan firmaan et edes pääse sisälle, on vartijat ja saat vieraskyltin ja sinut haetaan. Oma väkikään ei pääse sisään muuten kuin monien sähkölukkojen läpi turvakorttien ja koodien avulla.

Koulujen vain muka pitäisi kestää kaikki häiriöt ja aseet ja haistattelut ja uhkat. Ei mene minun kaaliin.

tapio_o_neva

"Menin kerran kappakeskuksen vessaan, joka oli tyhjä. Koppiin oli jätetty avaamaton pahvilaatikko lattialle. Poistuin ja ilmoitin asiasta. Ei siellä varmaan mitään ollut, mutta entä jos olisi ollut."

Ilmoititko aluehälytyskeskukseen vai myyjälle, joka ei tilannut pomminpurkajaa myymälään?

Minusta Israelissa ilmoitus olisi voinut olla paikallaan, mutta ei Suomessa.

EdisPearl

Kuvassa ko. "sytkäri" näytti kyllä ihan oikealta aseelta, jota itse olisin ainakin pelästynyt.

Tissot tuossa edellä jo purkikin myös minun ajatukseni sanoiksi, joten olen samaa mieltä hänen kanssaan.

Nyt on otettava jokainen vastaavanlainen tapaus vakavasti ja kutsua viranomaiset paikalle. Koskaan ei tiedä....ja sitten onkin liian myöhäistä.

Tämän pojan pitäisi saada ammattiapua, sillä tuollainen käytös jo kertoo sen tosiasian, etteivät hänellä ole perusasiat kunnossa.

Miksi ja missä Suomessa myydään tuollaisia "sytkäreitä?" Saisi lopettaa koko myynnin. Kuka normaalityyppi nyt kantaisi tuollaista noin isoa sytkäriä sytyttäkseen savukkeensa...kysyn vaan?

-EP-

tapio_o_neva

"Koulun työrauhan turvaamiseksi on tärkeää tietää, että kouluun ei ole lupa tuoda mitään sellaisia esineitä (esim. tulentekovälineitä), joiden voidaan olettaa aiheuttavan vaaratilanteita, uhkaavia tai uhkaavalta näyttäviä tilanteita."

----------------------------------------------------------------------
Nyt opettajilta on takavarikoitava tulitikutkin!
----------------------------------------------------------------------
Vantaankosken koulun uhkatilanne selvitetty - varsinaista vaaraa ei ollut

Vantaankosken koululle kutsuttiin poliisipartio 28.1.2009. Tilanne koulussa on rauhoittunut ja varsinaista vaaratilannetta ei loppujen lopuksi onneksi ollut.

Keskiviikkoaamuna oppilaan nähtiin osoittelevan käsi- aseeksi epäillyllä esineellä koulun ala-aulassa. Asiasta tultiin kertomaan rehtorille ja poliisi tuli paikalle välittömästi. Koska varmuudella ei ollut tietoa aseen aitoudesta, aloitti poliisi evakuoinnin. Esine ei ollut aito ase.

Osoittelija saatiin selville ja tavoitettiin melko pikaisesti. Asiaa on käsitelty yhdessä oppilaiden kanssa. Paikalle tuli runsaasti tiedotusvälineiden edustajia. Koulu ei voi antaa lupaa oppilaiden kuvaamiseen tai haastatteluun vaan siihen alaikäisen osalta tarvitaan aina huoltajan suostumus.

Koulu päättyy aiemman suunnitelman mukaisesti klo 12.00, jolloin alkaa aiemmin ilmoitettu opettajien suunnitteluiltapäivä.

Koulun työrauhan turvaamiseksi on tärkeää tietää, että kouluun ei ole lupa tuoda mitään sellaisia esineitä (esim. tulentekovälineitä), joiden voidaan olettaa aiheuttavan vaaratilanteita, uhkaavia tai uhkaavalta näyttäviä tilanteita. Koulun ja poliisin tehtävä on ottaa kaikki epäilyt vakavasti ja huolehtia siitä, että koulussa kaikkien turvallisuus on taattu.

Poliisi ja koulun henkilökunta onnistui tilanteen hoitamisessa hyvin. Koko tilanne tapahtumineen ja loppuselvityksineen saatiin hoidettua reilussa tunnissa.

iirokoppinen

Vanhempien vastuu on, että kouluun menevät lapset eivät ole kasvatetettu niin sekopäisiksi että hamuavat ylimääräisiä kalapuikkoja toisten nenän edestä ja vievät vielä oikeita aseita muistuttavia esineitä aiheuttamaan paniikkia.

Vieras

Tutkinnanjohtaja, komisario Juha Juurinen Vantaan poliisista kertoo, että aseeksi luullun sytyttimen oli tuonut kouluun yksi koulun 14-vuotiaista oppilaista. Tämä esitteli sitä kavereilleen, ja kalapalajupakasta tunnettu 13-vuotias innostui osoittamaan sillä yhtä seurueen nuorista.

Juuri sen käsityksen mukaan tähtäimessä ollut nuori tiesi koko ajan, että kyse oli sytyttimestä. Kauempaa tilannetta katsoneet sivulliset luulivat kuitenkin, että ase oli oikea. Tutkinnanjohtajan raportoinnin mukaan 13-vuotias ei ollut tehnyt mitään normaalista poikien välituntileikistä poikkeavaa. Hän ei ollut tuonut edes sytkäriä kouluun.

Tässä tapauksessa opettajat ja media ja aikuiset katsokoot peiliin, hätävarjelun liioittelu ylittyi roimasti, 13-vuotiasta tai muita nuoria on turha kiusata enempää.

Korpisoturi

kuten kerroit? Mikäli tapahtumat menivät kerrotulla tavalla, niin kyllä todella on järki kadonnut (olikokaan sitä edes) vantaalaisilta opettajilta. Näyttää vahvasti siltä, että tämä syylliseksi väitetty 13 vuotias poika on joutunut opettajien koulukiusauksen uhriksi. On syytä toivoa, että pojan vanhemmilla on voimia ja kykyä pitää poikansa puolia ja panna kiusaajat edesvastuuseen.

Kun muistelen omaa kouluaikaani, niin pahin kiusaaja oli opettaja, joka ei kaihtanut pahoinpitelyäkään. Siihen tuli viimein loppu kun kerroin isälle, joka kävi opettajan puheilla. Sen jälkeen sain muiden tavoin opiskella rauhassa. Tapauksista jäi sen verran hampaankoloon, että aina kun kuulen jonkun olevan opettaja, niin minä poistan varmistimen.

Vieras

1. oppilas näki tunnetun häirikön osoittavan toista aseeksi luulemallaan esineellä
2. hän kertoi sen rehtorille
3. rehtori kutsui poliisin
Kumpi kahdesta viimeisestä on väärä toimi.
Olisiko jommankumman täytynyt käydä läheltä tutkimassa onko esine oikea ase.

Vieras

1. oppilas näki tunnetun häirikön osoittavan toista aseeksi luulemallaan esineellä
2. hän kertoi sen rehtorille
3. rehtori kutsui poliisin
Kumpi kahdesta viimeisestä on väärä toimi.
Olisiko jommankumman täytynyt käydä läheltä tutkimassa onko esine oikea ase.

tapio_o_neva

Miksi 14-vuotiaan sytytin muuttuu vaaralliseksi aseeksi heti, kun se annetaan 13-vuotiaan käsiin?

Jos 14-vuotiaan harppi, jossa terä on yli 3 cm pituinen, annetaan 13-vuotiaan käsiin, tuleeko siitä teräaselain vastainen ase?

OL

Tätä sitä saadaan kun lähes koko opettajakunta on liiakai muodostunut tavalliselle elämälle herkistä naisista, jotka yliregoivat kaikkiin tavallisiin poikamaisiin asioihin. Niin ja kuten tuolla edellä todettiin yrittävät tehdä pojista munattomia, jonkilaisia qvasineitejä!

tapio_o_neva

Kouluissa ei opettajien kohdalla noudateta 40% mieskiintiötä. Tuloksena on feminiinistityminen ja samalla rakenteellinen väkivalta poikaoppilaita kohtaan.

Vieras

Näkisipä vaan täälläkin "vaan leikkiase" uhoavien tyyppien menevän ottamaan selvää heidän työpaikansa ympäristössä kulmarautaa esittelevältä tyypiltä että Herra! Onkos toi oikea ja annapas se pois jos on!!

Tuntuu vanhemmat olevan samalla tasolla kun oppilaat, kumpien äly on ... jätetään kirjoittamatta. epätoivoista!

Vieras

Tuntuu siltä, että tuo poika on ihan samanlainen koltiainen kuten muutkin ikäisensä. Sillä on vaan ollut tavattoman huono tuuri, kun kaikki tekemiset aiheuttavat poliisin paikalle kutsumisen, otsikot valtakunnan lehtiin ja tämänkin kommentin Uuden Suomen sivuille. Toki aseen näköisen sytkärillä leikkiminen ei ole tänä päivänä Suomen kouluissa enää vitsi. Sen se poika toivottavasti nyt oppi.

Toisaalta käy sääliksi jos sitä kaikki nyt kiusaa.. "Huuhtele "Jape" se pisuaari tai mä soitan poliisit."

tapio_o_neva

Uskoisin, että ensiksi on oppilaille mielenkiintoista se, miten asianomainen onnistuu jallittamaan opettajia ja rehtoria, jotka joutuvat altavastaamaan koko ajan uusiin toimiin ja yhtä mekaanisesti:"Apuva poliisi!".

Jos kuitenkin hälytyksiä tulee aivan liian usein ja kaverit kärsivät, alkaa ryhmädynamiikka toimia: kun kaikki kärsivät, kärsii myös se yksi.

Tosin tämä tapahtuu niin myöhään, että opettaja ja rehtori ovat jo julkisuuspääomansa käyttäneet.

kultaraha

Meillä oli keskikoulussa rehtorina sodan käynyt majuri. Ei tarvittu poliisia eikä palokuntaa. En muista kenelläkään muulla opettajalla missään olleen yhtä suurta luontaista auktoriteettiä. Sille eivät uhitelleet edes pahimmat häiriköt.

Luontaista auktoriteettia ei saa kasvatustieteellisestä, jonne kaiken lisäksi päätyvät pääasiassa vain kiltit hiirulaiset, joille sitä ei kasvaisi edes rintamalla.

tapio_o_neva

Vantaa on sosialidemokraattinen kaupunki, jossa voisi yrittää kokoomuslaista kansallisryhtiä. Olisi mielenkiintoista nähdä, miten majuri Kanerva puolustaisi auktoriteettiään, kun koululaiset kysyisivät SMS-tekstaamisesta tai miten majuri Mikkonen kohtaisi monikulttuurisuuden; onhan hän Amerikassakin käynyt.

Tehdään, mitä tehdään, mutta puolustusvoimien univormua ei pitäisi käyttää mainostarkoituksessa niin paljoa väärin kuin nykyään tehdään.

Juuri sen vuoksi reserviläiset eivät saa m/05 -univormua.

Vieras

Koulun tapa reagoida asiaan oli mielestäni ainoa oikea tapa. Virkatehtävissä partioidessani olen näihin aseen näköisiin sytkäreihin joskus törmännyt ja voin vakuuttaa, että kymmenen metrin päästä kukaan ei erota tuollaista oikeasta.
On oletettavaa, ettei koltiaisen tarkoitus ollut aiheuttaa suoranaista vahinkoa, mutta on selvää, että viime aikaisten tapahtumien valossa, teko oli omiaan aiheuttamaan tarpeetonta kärsimystä sekä oppilastovereissa että koulun henkilökunnassa.

tapio_o_neva

14-vuotiaan sytytintä on siis käsitelty oppilasporukassa. Kun 14-vuotiaan sytytin on siirtynyt 13-vuotiaan käsiin, on siitä heti tullut vaarallinen ase, minkä vuoksi on ollut välttämätöntä järjestää uusi kohu.

Huomaako kukaan, millainen opettajien ja joidenkin mallioppilaiden harjoittaman koulukiusaamisen mahdollisuus asiaan liittyy?

http://www.vantaa.fi/i_perusdokumentti.asp?path=1;2031;2033;2047

Tarkastuslautakunta (TARK) 2005-2008

Revisionsnämnden

Puheenjohtaja/Ordförande
Viljamaa Seija, vastaava hoitaja, sd.
Kuutamotie 6, 01760 Vantaa
k. (09) 897 634, 050 564 1331, t. (09) 2949 3332, 0400 864 324
seija.viljamaa(at)pp.inet.fi

Varapuheenjohtaja/Vice Ordförande
Porthén Jari, toimitusjohtaja, kok.
Kaislatie 20 A, 01300 Vantaa
050 622 74
jari.porthen(at)realco.fi

Orpana Anitta, VTM, lehtori, kok.
Askistontie 6 A, 01680 Vantaa
k. (09) 854 7484, 050 379 4425, t. (09) 1489 0749
anitta.orpana(at)kolumbus.fi
www.kolumbus.fi/ anitta.orpana

Härmälä Göran, jordbrukare, sfp
Talkullavägen 6, 01200 Vanda
k. (09) 876 7339, 0400 880 539
goran.harmala(at)kolumbus.fi

Poikolainen Mika, työsuojelutoimitsija, sd.
Paatsamakuja 4 D 60, 01360 Vantaa
040 544 0674, t. 010 774 1133
mika.poikolainen(at)metalliliitto.fi

Karhunen Sanna, tiedottaja, sd.
Pakkalanrinne 8 A 2, 01510 Vantaa
0400 866 868, +32 2 284 3145, t. +32 475 985 431
pse.delegationFI(at)europarl.europa.eu

Kokko Hannu, varatuomari, asianajaja, vihr.
Silmukuja 5 C, 01350 Vantaa
k. (09) 873 2368, 0400 815 616, t. (09) 873 6326
hannu.kokko(at)vantaanvihreat.fi

Ryhänen Riitta, kilpailuasiainneuvos, kesk.
Putousrinne 1 A 2, 01600 Vantaa
k. (09) 536 564, 041 528 7713, t. (09) 7314 3330
riitta.ryhanen(at)kilpailuvirasto.fi

Heinonen Ilmari, varatuomari, asianajaja, vas.
Huuhkajatie 7, 01450 Vantaa
k. (09) 872 8964, t. 010 366 0067
ilmari.heinonen(at)oikeus.fi

Henkilökohtaiset varajäsenet/
Personliga ersättare

Pokki Simo, toimitusjohtaja, sd.
Peltolantie 11 A 5, 01300 Vantaa
0400 591 640
simo.pokki(at)vertikal.fi

Häkkinen Juha, HTM, yhteyspäällikkö, kok.
Klemetintie 30 A, 01690 Vantaa
0400 956 968, t. (09) 4780 7754
juha.hakkinen(at)yrittajat.fi

Enden Päivi, tradenomi, rahoituspäällikkö, prov.
http://paivienden.nettisivut.fi

Nurmivaara Astrid, föreståndare, kd
Gamla Nurmijärvivägen 44, 01670 Vanda
k. (09) 892 122, 050 438 5354
astrid.nurmivaara(at)luukku.com

Rannikko Ulla, asukashallintopäällikkö, sd.
Ryytimaantie 8 H 12, 01630 Vantaa
ulla.rannikko(at)vvo.fi

Puoskari Pentti, valtiot. toht., dosentti, sd.
Leppäkorventie 40 C as. 2, 01450 Vantaa
040 588 2620
pentti.puoskari(at)pp.inet.fi
www.puoskari.net

Pajunen Sirpa, johtava hoitaja, vihr.
Kaviokuja 6 A 27, 01200 Vantaa
050 577 0982, t. (09) 454 2730
sirpa.pajunen(at)vantaanvihreat.fi

Kiviranta Martti, JHTT, kesk.
Kiertotähdentie 16, 01400 Vantaa
k. (09) 872 5944, 050 62 466, t. (09) 1603 4844
martti.kiviranta(at)vm.fi

Pessi Mauri, rakennusmestari, vas.
Kulorinne 1 A 11, 01450 Vantaa
0400 335 322
mauri.pessi(at)korsonkaiku.fi

Esittelijä/Föredragande
Hyvönen Helena, kaupunginreviisori
(09) 8392 8072, 040 532 2115, f. (09) 8392 2056
etunimi.sukunimi(at)vantaa.fi

Sihteeri/Sekreterare
Mäkinen Marja, apulaisreviisori
(09) 8392 2024, 040 568 4659, f. (09) 8392 2056
etunimi.sukunimi(at)vantaa.fi

Jape

Jos yksittäinen oppilas häiriköi koko koulua niin jotain olisi syytä tehdä.

Tarkkailukoulu/-luokka on juuri näitä häiriköiviä varten. He tarvitsevat normaalia enemmän opettajan huomiota ja ohjausta. Lapsen kotoa tuskin löytyy yhteistyöhaluaja/-kykyä, siellä tiedetään että vika on kaikissa muissa paitsi omassa kullanmurussa.

tapio_o_neva

Jos minä olisi Vantaan kaupungin tarkastuslautakunnan puheenjohtaja, ehdottaisin, että joku ulkopuolinen tutkisi asian. On aivan turha yrittää saada tietoa asioista, kun koululainen protestoi ja opettajat kollektiivina puolustavat virkamieskunniaansa.

Tämäkin asia on voinut akaa aivan pienestä epäoikeudenmukaisuudesta.

Muistan muutamia opettajia, jotka ryhtyivät kasvattamaan tai rohkaisemaan oppilasta ryhdistäytymään ivapuheilla. Tällainen ei johtanut demonstraatioihin 1970- tai 1980-luvulla, koska periaatteessa opettaja oli aina oikeassa ja kasvatusperinne oli saksalainen kansakouluun istutettu Cygnaeuksen periaate korkeine katedereineen, joka tuki myös lyhyiden naisopettajien auktoriteettiä.

Nykyään samankaltainen ojentava-kannustava hallinta johtaa median käyttöön. Kuitenkin on niin, että opettajat, jotka kasvattavat koululaisia elämää varten, ovat virkamiehinä aivan pihalla siitä, miten verkostoitunut julkisuus toimii.

2-3 ensimmäistä kertaa voidaan todeta, että oppilas on häirikkö, mutta kun uutisoinnista tulee jatkuvaa, aletaan kysymään opettajien pätevyyden ja rehtorin osaamisen perään. Tätä ei ole oikein vielä tajuttu opettajanhuoneissa, jotka ovat hermeettinen tyhjiö.

Tietenkään ei ole oikein, että oppilaat pahoinpitelevät ja nimittelevät opettajia sekä kunnianloukkaavat tai törkeästi kunnianloukkaavat opettajia tai että vanhemmat eivät tutki asioita ennen kuin hutkivat opettajaa.

Kuitenkin yhdessäkin peruskoulussa sananvapaus tuli kyseenalaiseksi, kun uskonnonopettaja poisti sanallisesti oppilaan luokasta, kun puhuttiin Jeesus Kristuksen veden päällä kävelemisestä. Oppilas totesi, että "ajatelkaa nyt itse, voiko kukaan veden päällä kävellä". Tätä opettaja ei millään lailla selittänyt historiallis-teologisena jatkumona, vaan fundamantalistisesti käski oppilaan ulos.

Jos tämä ei olisi tapahtunut toissa vuonna Etelä-Pohjanmaalla, vaan Helsingissä, jossa isä olisi varatuomari ja äiti joku Vihreän liiton vaihtoehtoihminen ja vapaa-ajattelija, olisi tuloksena ollut lööppi, opettajan sairausloma ja mahdollisesti jotain muita tyynnytteleviä toimia.

Mediaoikeudenkäyti tuo valoa pimeyden loukkoihin, mutta se myös toisaalta tuottaa epäsymmetrisen informaatiosodankäynnin taistelun.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Informaatiosodank%C3%A4ynti

Muistan itse, miten peruskoulun neljännen luokan luokanvalvoja mainitsi yllekirjoittaneesta ja toisesta oppilastoverista, että olimme syömisen jumboja, koska meiltä oli tunnin alkuun mennessä kahden omenansyönti kesken. Arvoisa pedagogi oli unohtanut, että hän itse painosti ottamaan ruokalassa lisää ruokaa, minkä vuoksi omenoita ei oltu ehditty syödä loppuun ruokalassa. Tosin muistin oikaista arvon pedagogia välittömästi asiasta, jotta koko luokka tiesi asian oikean laidan.

Peruskoulun viidennellä luokalla toinen pedagogi selitti kolhoosin periaatteita hieman väärin mennen jopa pidemmälle kuin POPS:n mukainen Maantieteen, joten oikaisin siitäkin.

Oppivelvollisuuskoulussa ei saisi valehdella informaatiosodankäyntiin tottumattomille lapsukaisille, vaikka kouluhallituksen hyväksymä oppikirja siihen kannustaisikin.

Sen sijaan R-kioskilla myytävä puppu on markkinataloutta ja perustuu siihen, että on olemassa hölmöjä, jotka maksavat.

Vieras

Tapio_O_Neva kirjoitti:

"Jos minä olisi Vantaan kaupungin tarkastuslautakunnan puheenjohtaja, ehdottaisin, että joku ulkopuolinen tutkisi asian. On aivan turha yrittää saada tietoa asioista, kun koululainen protestoi ja opettajat kollektiivina puolustavat virkamieskunniaansa."

- Älä suotta murehdi, tästä asiasta on jo eilen tehty kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle ja lapsiasiavaltuutetulle.

Tiedän sen, koska kantelin itse. Kuten eoa:n sivuilla sanotaan:

"Oikeusasiamiehelle voi kannella kuka hyvänsä. Kantelun voi tehdä itseään koskevasta asiasta, mutta kannella voi myös toisen puolesta tai yhdessä muiden kanssa."

Siitä vain muutkin kantelemaan vaikkapa tällä lomakkeella:

http://www.oikeusasiamies.fi/Resource.phx/eoa/kantelu/kantelu.htx

Vieras

Tapio_O_Neva kirjoitti:

"Jos minä olisi Vantaan kaupungin tarkastuslautakunnan puheenjohtaja, ehdottaisin, että joku ulkopuolinen tutkisi asian. On aivan turha yrittää saada tietoa asioista, kun koululainen protestoi ja opettajat kollektiivina puolustavat virkamieskunniaansa."

- Älä suotta murehdi, tästä asiasta on jo eilen tehty kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle ja lapsiasiavaltuutetulle.

Tiedän sen, koska kantelin itse. Kuten eoa:n sivuilla sanotaan:

"Oikeusasiamiehelle voi kannella kuka hyvänsä. Kantelun voi tehdä itseään koskevasta asiasta, mutta kannella voi myös toisen puolesta tai yhdessä muiden kanssa."

Siitä vain muutkin kantelemaan vaikkapa tällä lomakkeella:

http://www.oikeusasiamies.fi/Resource.phx/eoa/kantelu/kantelu.htx

Tataraho

Nyt US:n pitäisi lopettaa näiden kahden typeryydet tähän. Vai ovatko he kuitenkin maksettuja häirikköjä; se onnistuisi kyllä "nie rabotilta". Mikä kumma on tämä "nie raboti"? no venäläinen hissihän se on ollut jo vuodesta 1883.