Uusi Suomi / Kotimaa Keskiviikko 8.2.12 Aseta US kotisivuksi

”Sali kohahti”, huijasi Hesari

”Sali kohahti”, huijasi Hesari
Julkaistu: 29.1.2009 9:03
Kuva: Petteri Paalasmaa
Kuva
Pääministeri Matti Vanhanen
Kuva: Petteri Paalasmaa
Pääministeri Matti Vanhanen
Helsingin Sanomien juttuun Matti Vanhasen (kesk.) puheesta Kunnallisalan kehittämissäätiön seminaarissa lipsahti epätotuus, paljastaa Aamulehti.

Vanhanen lähetti etukäteen tiedotusvälineille puheestaan paperiversion, jossa hän myöntää olevansa harmaa ja virkamiesmäinen, mutta harmaalta näyttää nyt maailmakin. Vanhanen kuitenkin muutti mielensä ja jätti tämän kohdan väliin varsinaisessa puheessa. Keskiviikon Helsingin Sanomien jutussa sanotaan kuitenkin, että "sali (lähes) kohahti" tästä tunnustuksesta.

Helsingin Sanomien politiikan toimituksen esimies Marko Junkkari myöntää Aamulehden haastattelussa, että moka oli harmittava ja nolo. Toimittaja oli Junkkarin mukaan ollut paikalla seminaarissa, mutta keskittynyt muihin puheen osiin.

Aamulehti kysyy Junkkarilta, huijataanko Hesarissa useinkin näin. Junkkari puolustautuu, että etukäteen toimitettu ja varsinaisesti pidetty puhe poikkeavat toinen toisistaan useinkin.

 
Uusi Suomi
Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

Henkilöt: Matti Vanhanen
 
 
 
 
 

Selvästi tutkivaa

Selvästi tutkivaa journalismia. Vaikka sali ei kohahtanutkaan, Hesarin toimittaja oli kohuun valmis.

Hesari kirjoitti

Hesari kirjoitti puuta-heinää lääkelaitosasiassa. Ei siis mitään uutta

Ahaa, "juoru-anarkistista".

Ahaa, "juoru-anarkistista". Kuka oikeasti pitää puhetta. Tekstin kirjoittaja vai tai ja puhuja? Ainahan sitä suap eppäillä hi.

Nopeus on joillekin

Nopeus on joillekin tärkeämpää kuin tarkkuus. Ei ollut yllätys mutta huono homma.

Uskokoon kuka haluaa

Ja joku kysyy vielä voiko tiedonvälitykseen luottaa. Lisää pötyjuttuja !

Ei hämmästytä

Hesarihan on vajonnut pamfletti- ja mielipidelehtitasolle jo ajat sitten. En ole yhtään hämmästynyt.

Tekeekö Uusi-Suomi omia uutisia vai huijaako vain?

Tällaiset "asiasta kertoi lehti" ja "asian uutisoi ensimmäisenä lehti" plaaplaaplaa, tehkää omia juttuja!

Toimittajatkin ovat inhimillisiä työssään

Luottamus oli suuri ennakkoon jaettuun materiaaliin, ja korva harhautui itse tapahtumassa - ja etukäteen kirjoitettu juttu jäi tarkistamatta riittävällä huolellisuudella.

Huomisen "medioinnissa" itse lukijoilla eli informaation loppukäyttäjillä onkin suurempi rooli itselleen tuotetusta tiedosta ja sen jakelusta.

Ilkka Luoma

Et kai vaan kuulu siihen

Et kai vaan kuulu siihen ryhmään jonka mielestä tarkoitus pyhittää keinot, todenmukaisuudella ei niin väliä.

Valtakunnan virallinen totuus

Ilmeisesti kaikki ammattitaitoiset toimittajat ovat poistuneet Helsingin Sanomien palveluksesta jo ajat sitten, siksi kelvotonta journalismin taso toimituksessa nykyisin on. Jutut ovat kuin kesätoimittajien kirjoittamia eikä niitä ilmeisesti tarkasta ennen julkaisua kukaan.

Lisäksi jutut ovat niin vahvasti poliittisesti värittyneitä että voisi kuvitella lukevansa puoluejulkaisua. Lopetin tilaukseni ajat sitten ja niin on tainnut tehdä moni muukin. Osaan kyllä löytää objektiivista uutisointia muualta. Lompakolla kannattaa äänestää.

"Huomisen "medioinnissa"

"Huomisen "medioinnissa" itse lukijoilla eli informaation loppukäyttäjillä onkin suurempi rooli itselleen tuotetusta tiedosta ja sen jakelusta.".

Niinpä, eli roolitin itseni siihen että Hesaria en tilaa, osta tai lue. Jos journalisteilla ei ole vastuuta siitä mitä paperille laittavat, niin on samantekevää mistä tietonsa hankkii. Hesari on ollut jo monta vuotta selkeän yksipiippuinen lärpäke, täysin verrattavissa lööppilehtiin kirjoituksien tasoltaan, mutta toki sillä erolla että lööppilehdet ovat rehellisesti pelkkää soopaa.

Hesari huijaa jatkuvasti

Yleensä suurin huijausesiintymä on silloin kun Hesarissa kirjoitetaan maahanmuutosta. Siinä ei silloin vallitsevan todellisuuden paljoakaan anneta häiritä myönteisyyttä tihkuvaa kirjoittelua.

Uutta on että nyt tuo sairaus on leviämässä jo Hesarin muuhunkin uutisointiin, mutta ymmärrettäväähän se on, kun valehteluun turrutaan niin siitä tulee "normaalia" toimintaa.

Matti on Jumala Hesarille?

Aika silkkihansikkain on aina käsitelty Mattia Hesarissa, liekö sitten syynä se, että Sanoma Oyn:n toimitusjohtaja on kepu-taustainen?

Mitä tästä opimme

Sen että kanataa itse olla paikan pällä kuulemassa .
Kaikki muu on kyseenalaista vähän joka asiassa voi muunella asioita.
Tuskin on ainoa laatuaan!

Median Väyrynen

Tässä Junkkarissahan on ainesta median Väyryseksi: mitään en tehnyt väärin enkä ainakaan valehdellut, ja jos valehtelinkin se oli oikein! ;-)

No typeryshän tässä jutussa on se lukija joka kuvittelee Hesarin linjaa objektiiviseksi ja tosiasioihin pohjaavaksi. Kyseessä kun on mielipiteenmuokkain.

Hetkinen ...

" etukäteen toimitettu ja varsinaisesti pidetty puhe poikkeavat toinen toisistaan useinkin." - Siis oliko Vanhanen toimittanut puheensa etukäteen toimitukselle, vai oliko toimitus onkinut sen Vanhasen koneelta? Pääministeristä kyse sentään.

A.s.i.a.a.n!!!!

poliitikoilla tapana lähetellä puheitaan etukäteen tiedotteina

jos vaikka kirjoittaisivat niissäkin lehdissä, joista ei paikalla ole edustajia.

vaan junkkari puhui itsens pussiin; koska puhe toteutuu vasta puhetta pidettäessä, niin ei voi koskaan olla varma sanotaan kaikki etukäteen aiottu, ja missä muodossa.

sitäkin suurempi syy olla valppaana ja kuunnella, siis myös henkisesti läsnä, ei vain fyysisesti. mistähän siellä salissa oikeasti kohahdettiin, jos kohahdettiin. taisi olla toimittajalla sähköpostin lukeminen etusijalla siellä takarivissä.

tuohon sähköposteiluun ym eivät syyllisty vain toimittajat, tai poliitiikot. se on valitettavasti aivan yleistä melkein tilaisuudessa kuin tilaisuudessa. naputellaan, suunnitellaan, juorutaan tai laaditaan kokeita, puheita tai ylioppilastutkintotehtäviä.

kännyköiden ja tietokoneiden käyttö kaikissa tilaisuuksissa pitäisi kieltää. vaikkei ihmisillä enää mitään tapoja muitakaa ole.

"Aamulehti kysyy,

"Aamulehti kysyy, huijataanko Hesarissa useinkin näin. Junkkari puolustautuu, että etuikäteen toimitetttu ja varsinaisesti pidetty puhe poikkeavat toinen toisistaan useinkin"

Mikä ihmeen puolustus tuo on siihen, että toimittaja valehtelee. Hesari muotoilee tosiasioita eri tavoin kikkaillen muissakin yhteyksissä ideologiaansa paremmin sopivaksi. Hesarin tilaamisen lopetin vuosia sitten, enkä koskaan sitä enää tilaa. Suosittelen muillekin.

Oliko ansa?

"Junkkari puolustautuu, että etukäteen toimitettu ja varsinaisesti pidetty puhe poikkeavat toinen toisistaan useinkin."

Jos näin on, pointsit Vanhaselle!

Harhauttakaa jatkossakin Helsingin Sanomia

Harhauttakaa jatkossakin Helsingin Sanomia niin lukijat saavat tietää, millasia epärehellisiä ja ammattitaidottomia vetelyksiä lehteä toimittaa. Kuka oli se toimittaja, joka 1) lintsari eikä ollut paikalla tai 2) ei kuunnellut, mitä pääministeri puhui?

Totuus hesarista,

Minä ja muutama tuttuni eivät ole enää lukeneet hesaria pitkään aikaan.

Se on täynnä esim. virheitä, skandaalihakuisia uutisia, vasemmisto feministejä.

Koko juttu kertoo sen miten on haettu, jotain jännitys romaanin tapaista lukemis elämystä, vaikka selkeästi toimittaja on ilmeisesti kirjoittanut tekstin kahvilassa facebookkiaan samaan aikaan silmäillen.
Eikös tämä kerro suoraan, että HS väärentelee (ellei valehtele) uutisista?
Hyvä, että tuli ilmi ehkä ihmiset alkavat tajuta, että siellä on töissä enemmän juorutoimittajia (kähmintä kohu??) kuin oikeita journalisteja (on siellä muutama, hyvä sellainenkin).

olikohan

koko toimittaja edes paikalla epäilen - hm - onkohan siellä hesarissa toimittajiakaan - jos vaikka joku juttukeneraattori suoltaa juttuja - käyttöpäällikkö painaa nappia maaseutu ja joku maaseutuvastainen örvellys lehteen kimpoaa - kulttuurissa mennään vanhoilla eväillä - vanhat taidenäyttelyarvostelut arvotaan nykyisten näyttelyiden kesken ja nauretaan että kuinka hassuja arvosteluja tulikaan - sarjakuvat tulee maailmalta - maailman uutiset maailman uutistoimituksilta - jne jen - ja ainoa joka on oikeasti olemassa on juttukeneraattorin käyttöpäällikkö eikä se ole toimittaja - se on metiategnograathi - ja lehen jakajat - terkkuja vaan lehen jakajille

Helsingin Sanomat

Paras oli "neuvostopartisaanin" nimittäminen

...sotaurhoksi...kuolleita palstalla tässä tammikuun alussa. Tosin Hesari pahoitteli tätä menettelyä Suomen Kuvalehden haastattelussa ...mutta ei Hesari ole enää mikään puolueeton lehti, siis anna pelkästään objektiivista tietoa. Toimittajien tulisi esittäytä ja kertoa kaikki puoluetaustansa julkisesti. Tällaiseen tarvittaisiin oma internet-portraali..totuuden tähden!

Miksi kaukopartiomies ei olisi sotaurho?

Miksi kaukopartiomies, partisaani tai desantti ei olisi sotaurho? Suomessakin ihannoidaan kaukopartiomiehiä!

Vaatii kovaaa kuntoa mennä vihollisen etulinjan taakse ja palata hengissä.

"Toimittaja oli Junkkarin

"Toimittaja oli Junkkarin mukaan ollut paikalla seminaarissa, mutta keskittynyt puheen muihin osiin".

Tuottaako siis tuollainen muihin osiin keskittymninen ikään kuin hallusinaation jostakin kohahduksesta, jota vasten koko kömmähdys on inhimillisesti ymmärrettävä. Kyllä on Junkkarin´selitykset käsittämättömiä. Helsingin sanomien vallan vahtikoirat valehtelee. Ilmeisesti kirjoittavat tulevasta uutistapahtumasta mieleisensä käsikirjoituksen etukäteen.

Toimittaja ei siis ollut toimittajaliittolainen stalinisti vaan

tällä kertaa joku hasaava vihreä free lance -portaasta. Kukahan tuon onnettoman jutun teki?

Mitäpäs jos poliitikot paljastaisivat Helsingin Sanomien laiskuuden jättämällä jatkossakin kohuksi tarkoitetun osan puheestaan pitämättä? Näin paljastuisi yleisöllekin toimittajakunnan työmoraali.

Hesari on hyvä lehti, mutta

Hesari on hyvä lehti, mutta sitä ei pidä otaa vakavasti. Suunnilleen sama asia kuin ennen sanottiin savolaisten puheista, vastuu on kuulijan tässä tapauksessa lukijan.

Hesari Pahkasikana

Helsingin Sanomat tuottaa huumoria aivan sikana niin kuin Pahkasika.

Sanomat vs. totuus

Sanoma-konsernilla on luova suhde totuuteen. Aika moni kohu nostetaan Ilta-Sanomissa ja Hesari & nelosen uutiset jatkavat "keskustelua". Tämän jälkeen uutinen kuin uutinen, perätön tai ei, on niin totta kuin tässä maassa olla voi. Kovin usein ei törmää siihen, että muut tiedotusvälineet uskaltavat suhtautua tällaiseen vähääkään kriittisesti.

Toimittajat ovat rähmällään Helsingin Sanomien edessä

Tämä koskee varsinkin suoraselkäisiä NATO-jäsenyyden kannattajia, jotka eivät uskalla uhmata totuudella Brysselin Pravdaa.

Juuri tota shittiä paperiin painetaan.

Hienoa ja kiitos Aamulehti.

No, älkäähän nyt olko

No, älkäähän nyt olko noin kriittisiä, kyllä Hesari kirjoittaa niin totta kuin osaa.

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely