Yhdysvaltain presidentti Barack Obama vaati tänään "tavallista maalaisjärjen käyttöä" yritysjohtajien palkkoihin, kertoo The New York Times
Presidentti Barack Obaman uuden esityksen mukaan valtiolta talousapua saavien yritysten johtajien palkat on jäädytettävä 500 000 dollariin eli noin 388 000 euroon vuodessa. Tämän yli menevä palkka on maksettava osakkeina, joita ei saa lunastaa, ennen kuin yhtiö on maksanut velkansa valtiolle.
–Viemme ilman heidän kultaisten laskuvarjojensa alta, lupasi Obama.
Obaman mukaan Yhdysvaltojen kansalaiset ovat lopen kyllästyneitä katselemaan Wall Streetin johtajia, jotka tulevat "hattu kourassa hallituksen eteen, kun he ovat hädässä syytäen samalla itselleen suuria bonuksia".
Viime vuonna valtion rahaa saaneet Citigroup ja Bank of America ovat hyviä esimerkkejä. Bank of American johtaja tienasi vuonna 2007 yli 20 miljoonaa dollaria ja Citigroupin johtaja yli kolme miljoonaa.
Obama on jo kovistellut kiivain sanoin yrityksiä, jotka ovat syytäneet miljardibonuksia ympärilleen. Viime vuoden aikana bonuksia jaettiin Wall Streetillä yli 18 miljardin dollarin edestä. Seuraavana vuonna heidän johtamiaan yrityksiä yritettiin pitää hengissä valtion varoin.

Kommentit
Riskipeliä,
josta joku ei välttämättä tykkää...
http://dosome.wordpress.com/2009/01/26/banzai-obama/
JOO JA MITÄ OBAMAN PALKKA SITTEN ON?
TÄSTÄ EI PUHUTA MITÄÄN MUTTA USKON SENKIN OLEVAN MILJOONISSA VUOSITASOLLA + ILMAINEN ASUNTO - RUOKA - AUTO - MATKAT JUST JOO!!!!!!!!!
Obaman palkka
Muistan jostain lukeneeni, että Obaman vuosipalkka on 300 000 dollarin luokkaa.
Tuskin sitä kannattaa kadehtia, jos se on hieman suurempi kuin Halosen palkka.
Asiaa
Kerrankin juku politikko on oikealla asialla.
Maalaisjärkeä
Bill Clinton käy puhumassa. Palkkio 500000 dollaria per kerta. Tom Daschle, entinen demokraattien johtaja edustajain huoneesta, Obaman läheinen ystävä ja mentori usean vuoden ajalta, ansaitsee muutamassa vuodessa yli viisi miljoonaa dollaria lobbaamalla ja "konsultoimalla" lääke- ja terveydenhoitofirmoja. Ilmaiset limot kuljettajineen jne. Näitä palkkioita ei selitä mikään muu kun korruptio. Te maksatte minulle ja minä järjestän teille. Enpä usko, että Obaman palkoilla kovin pätevää väkeä säilyy tai ilmoittautuu Wall Streetin huipputehtäviin, vielä kun poliitikot ovat nyt esimiehinä. Maalaisjärjen puutteen sijasta voisimme puhua Obaman kohdalla tässä ihan reilusti populismista.
Keinotekoiset rajoitukset etuihin ovat kansankosiskelua
Obama tietää varmasti aivan hyvin, ettei sillä ole mitään käytännön merkitystä, jos esimerkiksi 10 miljoonaa dollaria viime vuonna tienannut pankkiiri tyytyykin tänä vuonna vain puoleen miljoonaan + valtion tekohengitykseen pankilleen ja rahastaa ensi vuonna 19,5 miljoonaa, että saa taloutensa tasapainoon.
Tuollaista jälkijättöistä etuuksilla rahastamista ei voida käytännössä estää juuri mitenkään. Kaikissa aikarajoituksissa on kyse vain siitä, että ottamassa oleva siirtää ottoaan johonkin myöhempään hetkeen.
Vastaava ilmiö on Suomessa käynnissä edelleen laajalti, vaikka täällä pankkien työntekijöille ei asetettu mitään rajoitteita viime laman aikana. Silti jokainen nykyinenkin Nordean, Sampo Pankin, OP-Pohjolan ja joidenkin Paikallisosuuspankkien ja Säästöpankkien työntekijä hyötyy valtion niille aikanaan antamasta tuesta selviä euroja joka kuukausi.
Siinä mielessä pankeille nyt taas viime laman tapaan Suomessa luvattu tuki vääristää niiden asemaa itsenäisinä yrityksinä ja asettaa niiden työntekijät hallituksen toimissa perusteettomalle etusijalle kaikkiin muihin kansalaisiin nähden. Ilman mitään hyväksyttävää syytä.
Barack O'Bama's Master stroke
As the highest CEO in the country O'Bama has rights, not lesser than the King of Thailand for those who abuse their own system financially or otherwise
Obamalla oli USAn historian
Obamalla oli USAn historian kallein vaalikampanja ja kalleimmat virkaanastujaiset.
Sitäpaitsi demokraatit itse järjestivät maan kriisiin Fanny Maellaan, joka pakotti yksityisiä luotonantajia antamaan lainaa vähävaraisille.
http://www.youtube.com/watch?v=Z5z9lD4C2Io
Nyt sitten on hyvä Obamankin leikkiä jotain maailmanparantajaa....kun ensin oli itse järkkäämässä talouskriisiä.
Niin läpinäkyvää .
Obaman virkaanastujaiset tulivat maksamaan
USAn veronmaksajille yli 150 miljoonaa dollaria. Kun oli jo kerran valittu ja kun on nyt kovasti huolestunut talouden tilanteesta, niin eikö niissä virkaanastujaisissa olisi edes voinut säästää?
Alkaa kovasti Obama muistuttaa tätä ilmastonmuutossaarnaajaa Al Gorea, joka itse elää tuhlaillen ja leveästi ja jonka talon sähkön ja vedenkulutus on huippulukemissa.
Mutta sellaistahan vasemmisto on aina ollut, tekopyhää joukkoa, joka ei näe malkaa omassa silmässään, toisten kyllä.
elvytystä
Virkaanastujaiset maksoivat siis 50 senttiä per asukas. Ja olivat siis 150 miljoonan dollarin elvytys verovaroista yksityissektorin tavaran ja palveluiden toimittajille. 800 miljardia on vielä tulossa. Talouden ongelmahan ei ole yksityisen kulutuksen paisuminen, vaan sen supistuminen, joka johtaa joukkotyöttömyyteen.
Obaman kampanja oli historian kallein. Hän keräsi jättisuurelta kannattajajoukoltaan vapaaehtoisina lahjoituksina enemmän rahaa kuin kukaan koskaan, ja kun yhtäkään dollaria tästä ei voi laittaa omaan taskuun, niin kaikki käytettiin kampanjaan. Verovaroja tähän ei mennyt senttiäkään, koska Obama, toisin kuin McCain, kieltäytyi julkisesta vaalirahoitukesta. Mikä tässäkin närästää?
On se niin väärin
Obamalla oli USAn historian kallein vaalikampanja (joka rahoitettiin lahjoituksilla) ja kalleimmat virkaanastujaiset (150 miljonalla varmaan työllistettiin monta ihmistä, jotka sitten maksaa veroja ja elätää perheensä).
Suomenvaltio omistaa Fortumista osakenemmistön Fortum maksoi parhaana vuotena palkkijoita 500milj hyvä esimerkki meiän rahankäytöstä. Maalta joka on 57 kertaa USA:a pienempi. Forttum varmaan muisti jouluna takasin.
Taisi ne Bushin sodat ja pankkitouhut lyödä luunkurkkuun Amerikalle eikä Obama.