Sunnuntai 27.5.2012

Mielenosoittajat kertovat: Tämä Lex Nokiassa pelottaa

Luotu: 
5.2.2009 16:01
Päivitetty: 
5.2.2009 17:18
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Louise Flittner kuului Lex Nokia -protestin nuorimpiin mielenosoittajiin.
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    5.2.2009: Aleksi Hankalahti protestoi Lex Nokiaa eduskuntatalon edessä.

Lex Nokiaksi kutsuttua suunniteltua urkintalakia oli tänään protestoimassa kunnon joukko eduskuntatalon edustalla. Iskulauseet lensivät ja lakiesitystä arvosteltiin kovin sanoin.

Mielenosoituksen järjestivät Effi-järjestö sekä Piraattipuolue. SDP:n ja Vasemmistoliiton edustajat kertoivat samassa yhteydessä tulevansa esittämään lain hylkäämistä.

Effi ehdotti mielenosoituksessa, että kansanedustajien teleliikenne pitää saada kansan näkyville ajantasaisesti - onhan eduskunta kansan valitsema.

Helsinkiläinen Piraattipuolueen jäsen Aleksi Hankalahti (lisäkuvassa) kertoo Uudelle Suomelle, että pahinta urkintalaissa on hänen mielestään se, että ihmisten netinkäyttöä voitaisiin valvoa ilman viranomaisia.

- Valvonnan voisi tehdä yksityishenkilö. Eikä ole oikein, että oletuksen perusteella voitaisiin nettiliikennettä valvoa. Ensin pitäisi mielestäni olla todisteita yritysvakoilusta, Hankalahti sanoo.

Hankalahti ja tamperelainen Jaana Parviainen katsovat, että Lex Nokia-lakiesitys ei ole oikeusvaltion periaatteiden mukainen.

- Kukaan ei valvoisi väärinkäytöksiä. Nettiliikenteen seuraamisesta pitäisi toki johonkin ilmoittaa, mutta ilmoitettaisiinko siitä oikeasti? Olisivatko ihmiset niin rehellisiä? kysyy Parviainen.

Hankalahden mielestä ”nettivakoilu” tulisi liian helpoksi, jopa niin, että yhteisöt voisivat valvoa liikennettä vahingossa.

Hankalahden mielestä Nokia itse ei ole Lex Nokian ”pointti”, ja Nokia-näkökulma on otettu liian tosissaan. Tärkeämpänä ongelmana hän pitää sitä, että ylipäänsä tällaisia lakeja säädetään.

Lex Nokia kirvoitti raivon lisäksi myös vitsejä, mikä kävi ilmi mielenosoittajien plakaateista. Katso tästä kuvakooste veikeistä iskulauseista.

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok.) sai henkilökohtaisesti tuta protestoijien raivosta. Katso video Sasin reaktiosta tästä!

Jaa artikkeli: 

Kommentit

TSV

Sitä on turha kiistää, että kun Nokia puhuu niin kuunnellaan. Suomi on pikku maa jossa Nokian vaikutus suuri.

Ei niiden tarvitse edes kiristää ketään, Nokian etu on Suomen etu (veroja ja työpaikkoja ajatellen). Yksilönvapaus onkin sitten toinen asia.

tapio_o_neva

Hienoa Jenni! Uusi Suomi alkaa vaikuttaa riippumattomalta liberaalilehdeltä, joka ei ole kuitenkaan SDP:n, Vasemmistoliiton tai Vihreä liiton pää-äänenkannattaja.

Nokia on kasvanut korporatiivisiin mittoihinsa ja alkaa vaikuttaa aivan Microsoft Corp.:lta tai aikaisemmalta IBM:ltä kaikessa tukahduttavuudessaan.

Vieras

Totta kai työnantajalla pitää olla oikeus tarkastaa mitä hänen laitteillaan tehdään. Laillista tulee olla paitsi tunnistetietojen saaminen myös itse viestien sisältö. Kautta aikojen on ollut monessa yhtiössä yksityispuhelujen kielto. Yksityiset sähköpostit pitää voida myös kieltää yhtiön ajalla ja välineillä. Muu on firman asiaa ja sen tulee olla johdon kontrollissa.

Pekka

HL

Hassua, miten kovin moni luulee kyseessä olevan pelkästään työnantajan oikeus päästä käsiksi sähköpostien tunnistetietoihin. Näin ei ole. Tämä koskee kaikki yhteisötilaajia, jotka hallinnoivat omia tietoverkkojaan. Koulut, taloyhtiöt, jne.

Lisäksi, laki antaisi yllämainituille tahoille poliisia suuremmat valtuudet.

Ja mitä tulee tuohon työnantajan oikeuteen lukea työntekijän lähettämiä sähköposteja - no, onkos työnantajalla oikeus lukea työntekijän lähettämiä kirjeitä? Jos ei, pitäisikö olla?

On turhaa perustella tätä lakia sillä, että yritysten mahdollisuudet valvoa teollisuusvakoilua muka jotenkin paranisivat tuolla. Ei kukaan "vakooja" ole niin tyhmä, että lähettäisi tietoja firman sähköpostilla. Tai jos on, niin jää varmasti kiinni jo muulla tavoin.

Vieras

Ilman muuta työnantajalla tulee olla oikeus lukea työntekijän lähettämiä paitsi sähköposteja myös firman ajalla ja firman kautta lähetettyjä kirjeitä,

En ymmärrä miten tästä voi olla mitään epäselvyyttä. Ei sinulla voi olla työpaikalla mitään "omaa" viestintää. Jos sellaiseen on tarvetta pyydät esimieheltäsi siihen luvan ja voitte yhdessä sopia, että kysymyksessä on yksityisasia, jonka sisältö pysyy yksityisenä.

Tässä debatissa on ollut puhe nimenomaan ja ainoastaan tunnistetietojen saamisesta työntekijöiden viestinnästä. Luulisi, että laskun maksajalla tämä oikeus on ilman muuta selvä ilman erityistä lain muutosta. Esimerkiksi puhelinlaskun maksajalla tulee olla oikeus tietää mihin lasku perustuu. Mihin soitettu, kauanko puhelu kesti. Euroopan maista minulla on kokemusta vain kahdesta, mutta uskon, että käytäntö on samanlainen monessa muussa maassa. Eli Iso-Britanniassa ja Espanjassa sain puhelukohtaisen erittelyn kaikista puheluista (pyytämättä), joista kävi ilmi soitonkohteet tarkasti eikä mitään numeroita ollut jätetty pois tiedoista kuten jostain syystä Suomessa on tapana.

Suomessa on ollut tapauksia, joissa jopa rikoksen uhriksi joutunut ei ole saanut puhelinyhtiöltä tietoja siitä mihin hänen on väitetty soittaneen. Viekkaat rikolliset ovat onnistuneet huijaamaan numerosta muka soitetun puheluja jopa tuhansien eurojen edestä, mutta liittymän haltija on voimaton koska puhelinyhtiö ei suostu ilmoittamaan vastapuolen koko numeroa "puhelinsalaisuuteen" vedoten.

Puhelinyhtiöt tulkitsevat lakia kuin piru raamattua. Mikään laki ei estä heitä paljastamasta liittymän haltijalle mihin on soitettu. Laki sallii "tunnistetietojen" kertomisen laskun oikeudenmukaisuuden tarkastamiseksi, mutta ei nimenomaan kiellä koko totuuden kertomista.

Pekka

Sami H

Aikoinaan 1980-luvulla kun opettiin kirjoittamaan liikekirjeitä, taikka muuten kommunikoimaan firmojen kanssa, Jos lähettiin työpaikkaan yksityiskirje, kirjoittiin nimi ensin, jos oli sellaista asiaa, että koko firma sai lukea viestin, luki firman nimi ensin, sitten vasta vastaanottaja.

Ei luulisi olevan vaikee nykyteknologiallakaan.

tapio_o_neva

Miksi työantajalla ei ole oikeutta valvoa videokameralla työsuhdeasunnossa tehtyjä rikoksia, mm. aviorikoksia, kunnianloukkauksia ja pahoinpitelyitä?i

Miten joku, joka ei omista asuntoaan, joka kuuluu taloyhtiölle tai työnantajalle, voi kuvitella, että hänellä on jotain oikeuksia?

Miksi työnantaja ei valvo työsuhdeautolla ajettuja ylinopeuksia anturilla?

Miksi yleensä kansalaisvapaksia ei lakkauteta kerralla ja kaikki ne, joilla on työantaja, ei panna ehdonalaisvalvontaan?

Vieras

Nokiasta tulee jotenkin mieleen hallitsemattomiin mittoihin kasvanut yritysjätti, eräänlainen kasvoton saatana. Menköön vaan Nokia muualle Suomesta (ja pysyköön muualla), jos ei kerran maan perustuslakia (ja yksilönvapauksia) halua kunnioittaa!

tapio_o_neva

Neuvostoliitossa oli yksi maanomistaja ja yksi työnantaja: Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitto.

Yksityisyysasioissa pitäisikin jatkaa Neuvostoliiton mallilla, ja säätää, että kaikki kansalaiset ovat valtion omaisuutta.

Dr. Schmidt

DDR:ssä oli sentään lailla säädätty, että virkamiehelle on puhuttava totta.Lääkärinkin työ olisi paljon helpompaa, jos olisi kriminalisoitua väittää flunssan kestäneen viikon, kun se on kestänyt vasta kolme päivää.

tapio_o_neva

Nyt kannattaisi haastatella Kansallisen Kokoomuksen, Suomen Keskustan ja Svenska folkpartietin sekä Vihreän liiton kansanedustajia:

- Miten tietotekniikkaprofessori Jyrki Kasvi (vihr) aikoo äänestää vai ajaako hän lettinsä ja on kuin muutkin kokoomuslaiset: tuulikkiukkolat ja liisajaakonsaaret järjestelmän puolella yksilöä vastaan?

- Mitä ihmis- ja susiläheinen professori Erkki Pulliainen aikoo tehdä?

- Miten Tanja Karpela, joka tuli kuuluisaksi Lex Karpelasta, ymmärtää Lex Nokia-Sasin? Voiko entinen kulttuuriministeri ja mannekiini ymmärtää vaikeaksi väitettyjä perustuslaillisia asioita?

- Miten aikoo Kanki-Kaikkonen äänestää? Entä SDP:n Satu Taiveaho?

- Miten aikoo NATO:a ja omaa SDP:n varapuheenjohtajuuttaan kannattava Kimmo Kiljunen äänestää? Onko hänkin länsirähmällään olija?

- Entä Risto "Kotikatu" Autio?

- Entäpäs Keskustan reilut miehet Uuspaavalniemi ja reiluna esiintyvä Juha Mieto?

Eduskunnassa on paljon hyvän ihmisen maineen hankkineita kansanedustajia, jotka imperatiivisen mandaatin kieltoa vastaan puoluekurituksessa äänestävät niin kuin kansanedustajan ei pitäisi äänestää.

Kansanedustaja sitoo vain oikeus, totuus ja perustuslaki. Siksi kansanedustaja ei voi kannattaa perustuslaittomuuksia perustuslakai laittomuuksille ensin sopivaksi muuttamatta.

Hämähäkkeinä tässä ovat oikeusministeri, oikeuskansleri ja perustuslakivaliokunta.

Henrik Ylikoski

Perustuslaki on Suomen ydin, näin lakikoulussa opetettiin tentinkorjaajien toimesta jotakuinkin. Sitä en voi pienimuotoisena oikeusoppineena käsittää, että EU:n dynaaminen prosessi on iskenyt Suomen perustulakitasolle eli yhteiskunnan kovaan ytimeen. Tuosta n. 80 vuotta sitten taistellusta Suomen ytimestä on tehty jokapäiväinen roskasanko, jota liikutellaan mielinmäärin milloin kenenkin etujen mukaisesti. Lisäksi puhutaan suu vaahdossa demokratiasta, jota ymmärtääkseni Suomi on jonkin aikaa yrittänyt edustaa. Dynaaminen perustuslaki tarkoittaa puhtaimmillaan käytännössä sitä, että yhteiskunnassa ei aamuisin tiedä, milloin ja mitä lakeja tarvitsee noudattaa.

Toisin sanoen "viikottainen" perustuslakimuutosralli merkitsee käytännössä anarkistiseen järjestelmään siirtymistä. Demokratian pohjalle rakennettava valtiotalouden anarkia verhottuna "markkinatalouteen" on perustuslakitasoisen hankemuutoksen takana. Isoisät puoluekantaan katsomatta tekivät TÖITÄ Suomen eteen rakentamalla tämän valtion ja tarkoituksena ei TODELLAKAAN ollut DDR:n tai NEUVOSTOLIITON rakentaminen markkinatalouden lainahöyhenissä. Kaikki asiat menevät tässä maassa lävitse Eduskunnasta ilman, että yksikään kansanedustaja edes lukee tai ymmärtää lakiluonnoksen sisältöä. Suunta on erittäin huolestuttava ja valitettava.

Lisäksi kummastelen professoritason oikeusoppineita siitä, että yhdessäkään demokraattisessa maassa ei vastaavaa nyökyttelylinjaa ole nähty. Kysymys kuuluukin, onko Suomessa edes tieteen tekijöitä oikeasti olemassa, kun kaikki muutokset ovat täysin oikeusoppineiden kritiikittömyyden ulkopuolella. Yksikään risuparta filosofikaan ei ole asiaa kommentoinut ainakaan näkyvästi.

Vaikuttaa siltä, että seuraavaksi on ohjelmassa Suomen muuttaminen katolilaiseksi valtioksi ja saa nähdä kuinka nyökytteleväksi tuo linja muuttuu, kun palataan takaisin pimeän keskiajan porteille.

Vieras

Seuraavaksi varmaan kumotaan laki kotirauhasta. Taloyhtiön nettivalvoja saa tulla penkomaan asuntosi, jos utelaisuus herää, ilman mitään lupia. Poliisin kotietsintäluvat kumotaan ja annetaan ne yksittäisille "maakuntajoukkoihin kuuluvalle korttelivalvojalle" samoin kuin tällä Lex Nokia-lailla kumotaan vain ja ainoastaan poliisille kuuluva oikeus kuunnella puhelimia tai seurata nettiliikennettä.
Katsokaa elokuva Muiden elämä, niin tiedätte, mitä muita kansalaisoikeuksia tullaan kumoamaan. Onkohan hallitusohjelmassa salainen lisäpöytäkirja?

Dr. Schmidt

Alunperin piti kommunismin olla lähes anarkismin oloista vapautta.

Sitten Salin loi teorian siitä, että kun valtiota vahvistetaan ad absurdum, niin valta muuttaa vastakohdakseen eli vapaudeksi.

DDR:ssä päästiin jo lähelle tätä utopiaa; koska Stasi kuunteli kaikkia, niin nauhaa tuli niin paljon, että kukaan ei ehtinyt kuunnella kuunneltuja puheluita, vaan nauhat kasaantuivat arkistoon.

Vieras

Työmaan sähköposti ja tietokone on verrattavissa asentajan työkaluihin. Sama jos sorvaaja tekee kotitarvetöitä kun pitäis tehdä niitä myytäviä kikkareita, ei taitaisi mennä monellä konepajalla läpi. Mikä h*****n tarve on käyttää työnantajan vehkeitä omiin harrastuksiin. Jos tämä menee läpi seurauksena on sitten ei henk.koht. sähköpostiosoitteet muotoa myyjä1@firma.jtk ja sunnittelija1@firma.jtk jossa osoite on firman oamisuutta ja henkilö voi sitä käyttää vain ko. tehvässääsn. Vaikeaksi menee.

a.mehtonen

Joku roti pitää sentään säilyttää näissä sähköpostiasioissakin. Nokia Oyj on yksityinen yritys, jonka luonnollisesti on valvottava, ettei korkeasti palkatut työntekijät tuhraa erittäin kallista työaikaansa omiin sähköpostitteluihinsa. Mielestäni kysymyksessä on myös markkinajohtajan tietoturvan takaamisesta. Oma tietokone on sen sijaan se väline tai älypuhelin, jolla voi vapaasti vaikka käydä xxx sivuilla, jos niin haluaa; sellainen on oikeudenmukaista! Vapaasti Aleksis Kiveä lainaten: "sinnepä ei hallin hammas eikä ison Nokian ansa yltäneet milloinkaan"

Gagarin

Jos on totta, että Nokia on kulissien takana lobbaillut tällaista perustuslain vastaista säädöstä, niin olisi aika antaa tuolle arrogantille monsterille kunnon potku takapuoleen olemalla hyväksymättä moista esitystä! Huomaaavat, että Jumala ei anna kenenkään kasvaa niin suureksi, että se alkaisi häiritä hänen rauhaansa.

Vieras

Jenni Laurilalla on todennäköisesti työnantajan kustantama
kännykkä.

Työnantaja voi halutessaan maksaessaan puhelinlaskua pyytää erittelyn
puheluista eli koska on soitettu, kauanko puhelu kesti ja tunniste-
tietoja soitettuun puhelinnumeroon. Erittelyn saa tietääkseni myös
tekstiviesteistä.

Sotiiko tämä myös yksityisyyden suojaa ja onko se perustuslain vastaista.

Jaakko V.

Lex Nokia on säälittävä, ja vielä säälittävämpää on katsoa kuinka suomen hallitus ja eduskunta taipuu Nokian harrastaman terrorismin edessä. Suomi ei enää pitkään ole ollut oikeusvaltio koska perustuslaki on täysin unohdettu. Perustuslain mukaan eduskunta ei saa säätää lakeja jotka ovat perustulain vastaisia eikä viime kädessä tuomioistuin saa tulkinta lakeja jotka rikkovat perustuslakia. Yksilöiden viestinnän salaisuus on turvattu perustuslaissa. Koska suomessa ei ole perustuslakituomioistuinta en yhtään ihmettele että mitään sanomattomat edustajat valiokunassa kävelevät ihmisten perusoikeuksien yli. Onneksi olen kohta muuttamassa pois suomesta.

Ehdotan että luette täältä artikkelin minkälaisessa tilassa tämä teidän ihanne valtionne on. Hyi hitto että oksettaa.

http://oikeusjakohtuus.blogspot.com/2009/02/kadotettu-oikeudenmukaisuus....

Pasi Hoikka

Aivan turha saivarrella... Asiat on katsottu jo kautta aikojen "oman edun" oikeudella.

Eletään.. hän (me) oikeusvaltiossa.

Pasiba

Vieras

Käykää lukemassa Googlen sivuilta hakutiedoilla STORSJÖ MIKAEL.

Sieltä selviää myös se, miksi vihreiden kansanedustaja Jyrki Kasvi
voimakkaasti puolustaa kasvattinsa Mikael Storsjön LEX-Nokian vastustusta.