Asiasta kertoo Suomenmaa-lehti.
Kurenmaa ymmärtää sen, että työnantajalla on intressi valvoa omia yrityssalaisuuksia ja halu tukkia ne keinot mitkä se voi, mutta Lex Nokiassa menevät hänen mielestään esitutkintaviranomaisten ja yksityisten roolit ihan ristiin.
– Yksityinen pääsee tässä asemaan, jossa sillä on laajemmat valtuudet kuin poliisilla. Tässä yhteydessä olisi ennemminkin syytä harkita poliisin käyttämän pakkokeinolain televalvonnan edellytysten tarkistamista, hän toteaa.
Kurenmaa korostaa puhuvansa vain keskusrikospoliisin, ei koko poliisin puolesta.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Asiallinen ajatus.
Hyvä, että poliisin taholta torjutaan harmaata aluetta, jossa jaetaan sääntelemätöntä valtaa.
Lex Nokia on siis päätetty pysäyttää
Tätäkään ei Kokoomus tai Virheä liitto uskaltanut tehdä omalla nimellään.
Eihän poliisilla voikaan olla suurempaa oikeutta!
Ei kai sentään poliisilla voi olla suurempaa oikeutta omaisuuteen kuin sen omistajalla!!!????
Mitä poliisi sekoilee?
Nimenomaan näin
Ihmettelin samaa, esim. minulla on kotonani paljon suuremmat oikeudet kuin poliisilla, joka ei pääse edes sisälle.
Onpahan taas keksitty ihmeellinen perustelu.
Perustuslain 42§ mukaan
Perustuslain 42§ mukaan eduskunnan puhemiehellä on velvollisuus valvoa, että eduskunta noudattaa perustuslakia.
Niimpä Eduskunnan puhemiehellä Sauli Niinistöllä on velvollisuus valvoa, että kyseistä lakia ei säädetä perustuslain vastaisesti.
Pitää toivoa, ettei Niinistö ole täysin kykenemätön tekemään työtänsä.
Niinistö ja Sasi
Olisi tietenkin hyvä, jos varatuomarit Niinistö ja Sasi saisivat jonkinlaisen laillisuusherätyksen, vaikka vaaliraha katkeaisi ja putoaisivat eduskunnasta.
Kimmo Sasi yllättyi
Sasi hämmästyi KRP:n Lex Nokia -kommenteista
http://wap.iltasanomat.fi/news/?&id=1643242
Omistusasiat ensin selviksi
Tämän koko laillisuusriidan ydin on se, ettei osata päättää kenen kirjeenvaihtoa yrityksen sähköposti on: Onko se työntekijän yksityistä keskustelua vai yrityksen kirjeenvaihtoa? Yrityksen sähköpostiviestit eivät voi olla jonkin työntekijän omia henkilökohtaisia muistiinpanoja, kun yritys kuitenkin ensisijaisesti vastaa niistä. Kun tämä asia ei ole selvää niin lainsäädäntö ja lain tulkinta on "mössöä".
Esitys olisi syytä lukea ennen kommentointia
Kurenmaan:
"–Miten yksityinen taho kykenee soveltamaan esitutkintalain normeja, kuten on todennäköistä ja perusteltua syytä epäillä kynnystä. Onko se yhtään yhteismitallista rikosprosessin ja esitutkintaprosessin arviointeihin."
Ehkä siellä keskusrikospoliisissakin kannattaisi lukea tuo laintäydennysesitys. Yksityinen taho ei suorita esitutkintaa, mutta ensin pitää olla kättä pidempää, jotta asia voidaan antaa poliisin tutkittavaksi.
Kuulin huhun
http://dosome.wordpress.com/2009/02/11/kuulin-huhu...