Uusi Suomi / Kotimaa Perjantai 10.2.12 Aseta US kotisivuksi

Kapina Joensuussa: Nyt paloivat hihat!

Kapina Joensuussa: Nyt paloivat hihat!
Julkaistu: 11.2.2009 10:37
Kuva: Joensuun yliopisto
Kuva
Kuva: Joensuun yliopisto
Joensuussa kokoonnutaan tänään kapinakokoukseen valtion suunnittelemaa yliopistouudistusta vastaan.
Asiasta kertoo Uuden Suomen blogissaan Joensuun kaupunginvaltuutettu Ari Alsio.

Kapinaan osallistuu muun muassa Kuopion yliopiston erikoistutkija Vesa Puuronen, vaikka hän ei olekaan kapinan varsinaisia puuhamiehiä.

- Facebook-sivustoilla kapinaan on ilmoittautunut parisen sataa osallistujaa. Jos he kaikki tulevat paikalle, on edessä huomiota herättävä kokoontuminen, joka toivottavasti johtaa laajempaankin liikehdintään. Helsingissäkin on jo järjestetty vastaavia tapahtumia, kertoo Puuronen Uudelle Suomelle.

Ari Alsio antaa blogissaan moitteita ”SAK:laisen joukkovoimapullistelun” sopivuudelle nykyisessä tietoyhteiskunnassa.

- Joukkovoima sopii kaikkialle, toteaa Puuronen.

 
Lilli Earl
Lilli Earl
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

Henkilöt: Ari Alsio
Paikat: Helsinki, Joensuu
 
 
 
 

Myöhässä ovat

kuin romanialainen junanvaunu. Aikaa kapinalle olisi ollut uudistuksen valmisteluun käytetty neljä vuotta.

Pohjois-Karjala on Uusi Häme.

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely