Tiistai 2.9.2014

Poliisi löytänyt uusia aseita – epäiltyä kuultu

Luotu: 
26.5.2012 12:04
|

Hyvinkäällä poliisi on kuulustellut ja puhuttanut kahden 18-vuotiaan surmaamisesta ja seitsemän muun haavoittamisesta epäiltyä 18-vuotiasta miestä.

Ylikomisario Satu Koivu kertoo Uudelle Suomelle, että Keski-Uudenmaan poliisi on toistaiseksi suorittanut kuulusteluja, mutta tapauksen tutkinta on siirretty yhdentoista jälkeen keskusrikospoliisille. Koivu ei kerro tarkemmin kuulustelujen sisällöstä.

18-vuotias mies oli tulittanut ainakin kahdella eri kiväärillä ihmisiä Hyvinkään keskustassa aamuyöllä hieman ennen kello kahta. Tapaus sattui vilkkaalla Uudenmaankadulla, jonka varrella sijaitsee myös yöaikaan auki olevia ravintoloita. 18-vuotias tulitti ihmisiä erään matalan rakennuksen katolta.

Koivu kertoo, että poliisi on löytänyt useampiakin tapaukseen tavalla tai toiselle liittyviä aseita, mutta ei halua kertoa näistäkään enempää yksityiskohtia.

Yöllä ampujan luoteihin oli menehtynyt 18-vuotias nainen, ja aamulla ampumavammoihinsa menehtyi toinen henkilö, 18-vuotias mies. Koivun mukaan hän oli saanut yöllä ampumavamman päähänsä.

Haavoittuneiden joukossa on myös yksi vakavasti loukkantunut 23-vuotias poliisi, joka oli saanut osuman saavuttuaan paikalle heti hälytyksen kuultuaan.
 

Paikat: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit