Maanantai 22.9.2014

IL: Varusmies valitti nilkkaa – upseeri rankaisi kuumemittarilla

Luotu: 
5.6.2012 07:18

Yömarssia edeltänyt nöyryyttävä lääkärintarkistus järkytti Porin prikaatin varusmiehiä viime viikolla, kertoo Iltalehti.

Varusmiesten mukaan kaksi heistä empi marssille lähtemistä, toinen kipeän nilkan ja toinen kipeän selän takia. Puolustusvoimien kouluttajan ratkaisu tilanteeseen oli ”kymmenen senttiä, kymmenen minuuttia” eli kuumemittari takapuoleen. Lausetta ”10+10” oli käytetty varusmiesten pelotteluun jo ennen marssia.

Porin prikaatin majuri Kimmo Levander sanoo Iltalehdelle, että kyseessä oli normaali toimenpide. Hän sanoo, että lämmön mittaaminen peräsuolen kautta on ainoa keino saada kehon lämpö mitattua marssin aikana.

Valviran ylilääkäri Katia Käyhkö puolestaan sanoo Iltalehdelle, että hän tutkisi aluksi nilkan, jos potilas valittaisi nilkkakipua.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

D Ravén

Omilta armeija-ajoiltani muistan, kuinka varuskuntasairaalassa oli aina ruuhkaa, kun jossain yksikössä oli päiväohjelmassa täyspakkausmarssi tai muu tavallista raskaampi koitos. Kouluttajien lisäksi myös lääkäreiden keskuudessa oli kokemusten pohjalta yleistynyt käsitys, että suurin osa vastaanotolla norkoilijoista oli siellä vain "luumuilemassa". Tämä oli ongelmallista niiden kannalta, jotka olivat aidosti vaivaisia, koska myös he törmäsivät aina ensisijaisesti epäilevään suhtautumiseen.

Omalla kohdallani asetelma johti marssimurtumiin ja lihasaitio-oireyhtymään, kun veksin vakiovastaus unensaantia häiritseviin jalan kipuiluihinkin oli aina särkylääkitys ja keppiä (kelpaa palvelukseen). Lopulta minulle annettiin röntgenkuvauksen perusteella 2 kk vemppaa, mutta paljonpa sillä enää oli merkitystä, kun minut oli siinä vaiheessa jo valittu komppanian kirjuriksi.

Mitä tulee lämmön mittaamiseen rektumin kautta, niin eikö nykyaikana voitaisi jo puolustusvoimissakin käyttää suosiolla korvakuumemittaria. Säästäisi asianosaisten aikaa ja poistaisi mahdollisuuden käyttää itse mittaustapahtumaa jonkinlaisena pelotteena / rangaistuksena.

Matti Mottonen

Lähinnä malliesimerkki kyvyttömästä johtamisesta ja motivoinnista, jota armeija on täynnä. Lusmut saa kyllä kuriin, vapaa-aikaa siellä on ollut ennen ja varmaan nykin sijaissuorituksille. Lisäksi ryhmähenki pitäisi olla oikea: ei kannustaa lusmuja vaan tekijöitä. Ei onnistu. Johtamisen puutteen ja johtamiskulttuurin vika.

Rektaalimittaus lienee tekijänsä mitta. Kohteitahan se ei nöyryytä kuten tavanomaiset typeryydet muutenkaan.

Kuumeen mittaa muuten marssiessa vaikka lennossa kainalosta - tai suusta.

Raimo Nurmi

Kiitos Juhani,

Majuri selvittää osaltaan toimintansa.

Valvira, joka toiminnallaan on jo toistuvasti osoittautunut epäluotettavaksi, on pantava tutkimuksenalaiseksi.

Majuri Kimmolle hyvät toivotukset ikieläkeläsismajurilta, reservissä.

Paavo Ronkainen

"Porin prikaatin majuri Kimmo Levander sanoo Iltalehdelle, että kyseessä oli normaali toimenpide. Hän sanoo, että lämmön mittaaminen peräsuolen kautta on ainoa keino saada kehon lämpö mitattua marssin aikana."
-Seli seli. Miten kuume liittyy nilkkakipuun, jos vaikka nilkka on nyrjähtänyt tai kengät ovat huonosti sopivat ja aiheuttavat nilkkakivun? Entä selkäkipu, jonka voi aiheuttaa väärin säädetyt repun hihnat tai liian raskas reppu tai väärä taakan nostotekniikka? Majurin määrämä toimenpide on irti todellisuudesta.

Entä jos nämä kipeät henkilöt lähetetään marssiin ja heidän ongelmat pahenevat - saamme siviiliin ehkä lisää armeijaruhjeiden omaavia ihmisiä. Ainakin minun aikoinani monilla olivat polvet koetuksella armeija-aikana, sen kaikki tiesivät, mutta silti mitään ei ongelmalle tehty. Itselläni on pieni polvien "naksunta" muistona armeijapeleistä... Lisäksi yhdyn D Ravénin kommenttiin, eli hankkikaa jo korvakuumemittarit.

Minusta tässä on kyseessä silkka pelottelu. Tälläinen toiminta tahraa puolustusvoimien julkisuuskuvaa. Lisäksi tuo pelottelu murentaa koko joukon moraalia sekä yhteishenkeä.

Jouni Minkkinen

Mitä pelättävää on kuumeen mittauksessa? Aika heikossa kantimissa on otsetunto jos se kärsii siitä että lasituubi tungetaan rektumiin.
Toisaalta on kyllä hieman outoa jalkakivun yhteydessä mitata kuume, mutta toisaalta voihan nilkan tulehdus myös nostaa lämpöä.

Heli Hämäläinen

Minäkin olen käynyt intin, alokasajan Niinisalon varuskunnassa vuonna 1983. Kankaanpään terveyskeskuksessakin toiminut "keppi" kelpaa-palvelukseen Harju oli siitä kyvykäs lääkäri, että hän pystyi määrittämään henkilön terveydentilan käyttäen oven kynnystä skannerinaan. Vasta myöhemmin, luettuani tiedelehtiä, tajusin hänen osaavan telepaattisesti magneettikuvauksen.

Kävin perjantaina lääkärissä ennen Cooperin testiä kovan yskän vuoksi. Sain lääkäriltä nielua puuduttavia pectoralis-salmiakkipastilleja ja merkinnän kp, kelpaa palvelukseen. Juoksin tuon Cooperin testin syysilmassa lokakuussa armeijan kärpäslätkät jalassani ja jouduin pysähtymään usein yskänkohtauksiin. Olen astmaattinen ja kärsin rasitusastmasta.

Lauantaina pääsin viikonloppuvapaalle klo 12. Olin sopinut äitini kanssa, että hän tilaa minulle ajan lääkärikeskukseen. Pääsin lauantaina lääkäriin ja lääkäri diagnostisoi minulla olleen akuutin keuhkoputkentulehduksen ja määräsi sairauslomaa 2 viikkoa. Minulla oli kuumetta.

Menin sitten maanantaiaamuna jälleen Harjun vastaanotolle ja hän kysyi mitä asiaa minulla oli hänen luokseen. Selitin olevani sairas, johon hän ei näyttänyt yhtyvän. Esitin hänelle lauantana lääkärissä saamani paperit, johon hän vastasi kiukustuen väittäen minun käyneen puoskarin luona. Minulla meni iltapäivään kunnes kaikki mahdolliset kokeet oli otettu minusta ja Harju totesi senkan olevan vähän koholla. Hän antoi 2 päivää vapautusta ulkopalvelusta ja 4 päivää vapautusta marssi-, taistelu- ja liikuntakoulutuksesta. Kun ilmottauduin päivystävälle alikersantille ja luettelin vapautukset protokollan mukaisesti, alikersantti keskeytti muuten häiriöttömän pornolehden lukemisensa ja sanoi: "Hämäläinen, te olette fakiiri, tuollainen kasa vapautuksia Keppi-Harjulta"

Sitten yksi sotilas vähän oikaisi muodollisuuksissa ja tokaisi Harjulle: "Mikä lääkäri sinä oikein olet kun et edes tutki?". Hän sai aiheettoman käynnin, joka johti lomien peruuttamiseen ja se puolestaan kasarmilla riehumiseen. Hän ei ollut tarpeeksi byrokraatti.

---

Ohjeeni varusmiehille: pyytäkää käsky kirjallisena ja että harjoituksen vetäjä tekee mallisuorituksen itsensä kanssa itse itseään komentaen. Ei mulla muuta, lepo.