Sunnuntai 27.5.2012

Mannerheim-leffasotku: Toivo heräsi

Luotu: 
25.2.2009 10:21
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Mikko Nousiainen Mannerheimina

Toivo on herännyt uudelleen siitä, että Renny Harlinin Mannerheim-elokuva saataisiin sittenkin toteutettua aikataulussa. Solar Films ja Nordisk Film ovat eilen pitäneet kokouksen, jota ennen Nordisk Filmin toimitusjohtaja Allan Hansen oli Yle Uutisten haastattelussa toiveikas.

Hansen sanoi, että yhteistyön jatkuminen on ehdottomasti mahdollista.

Tuottaja Markus Selin kertoo Uudelle Suomelle uskovansa, että asiat saadaan selvitettyä ja projekti jatkuu. Tarkemmin asiasta tiedotetaan Selinin mukaan perjantaina.

Viime viikolla elokuvan tekijät kertoivat projektin olevan jäässä kansainvälisen rahoituskriisin takia. Allan Hansen puolestaan kommentoi eilen Helsingin Sanomille Nordisk Filmin vetäytyneen, koska elokuvan rahoitus ei ollut kunnossa. Markus Selin oli asiasta eri mieltä.

Tiistaina selvisi myös, että Pohjois-Karjalan TE-keskus ja Joensuun kaupunki ovat vetäytyneet Mannerheim-elokuvan yhteyteen suunnitellun näyttelyn rahoituksesta.

Näyttelyn kokonaiskustannukset olisivat olleet liki puoli miljoonaa euroa, josta kolme neljäsosaa olisi tullut TE-keskuksen kautta. Kaupungin peruma rahoitus oli noin 35 000 euroa.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

M.Heikka

Normaali-ihmistä jo ajatus siitä, että vainajasta on tehty jokin seksuaali-perversio, on yököttävä.

Bolsheviikit elävät keskuudessamme. Jo muinaisessa Venäjän valtakunnassa he väittivät, että umpi-uskovainen tsaaritar olisi ollut Rasputinin rakastajatar. Mannerheim taas kuului tsaarittaren "kunniakomppaniaan", joten ei paljonkaan vaadi mielikuvitusta löytää muinaisille sylttytehtaille.

Uralin perhonen on pelkkää vanhanaikaista kansank***tusta, ei mitään muuta. Joihinkin se uppoaa, ja Suomen kansa maksaa....kuten sanonta kuuluu.

Siperian perhoska

...eikä Suomi epäitsenäisty, vaikkemme näe Harlin-Selin-tulkintaa Marskista.

Paljon mielenkiintoisempaa olisi tehdä ajankuvaa, dokumentinomainen draamanpätkä tämänhetkisestä Vanhas-Katais-linjasta.

Meinaan noilla johtajilla Suomi ei häviä vain taistelua, vaan koko *vulgääri sana naisen sukupuolielimelle'*n kartalta!!!