Lauantai 2.8.2014

Ihmiskunta uhkaa jo itseään: "Otettava vakavasti Suomessakin"

Luotu: 
16.6.2012 11:33
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Ville Niinistö edustaa Suomea Rio de Janeiron ympäristökokouksessa. Arkistokuva.
|

Tiedelehti Nature julkaisi kesäkuun alussa erikoisnumeron, jossa kerrottiin huolestuttavia tutkimustuloksia ihmiskunnan vaikutuksesta Maapallon tilaan. Tulosten mukaan ilmastonmuutos, väestönkasvu ja ympäristön tuhoutuminen voivat romahduttaa ympäristömme jopa muutamassa vuosikymmenessä.

-Tämä sukupolvi elää kuin viimeistä päivää - ja jätämme massiivisen laskun tuleville sukupolville ja yhteisen planeettamme ympäristölle, ympäristöministeri Ville Niinistö kirjoittaa blogissaan.

Niinistö ennakoi kirjoituksellaan 20.-22. kesäkuuta Brasilian Rio de Janeirossa järjestettävää suurta ympäristökokousta, jossa hän toimii yhtenä Suomen valtuuskunnan edustajista.

-Ensi viikon Rion kestävän kehityksen kokouksessa on vihdoin käännettävä suuntaa: vihreä talous on ainoa järkevä tie pelastaa ympäristö ja ihmiskunnan hyvinvointi.

Vihreiden puheenjohtajana toimivan Niinistön mukaan vallitseva ympäristökriisi tulisi ottaa vakavasti myös Suomessa. 

-Suomessakin on vihdoin otettava vakavasti suurin taloudellinen kriisimme: nykyinen talousjärjestelmä ei kestä montaa vuosikymmentä, Niinistö kirjoittaa blogissaan.

-On nopeasti rakennettava vähäpäästöistä ja resurssitehokasta taloutta, jotta hyvinvointi voidaan turvata varastamatta ympäristöltä ja tulevilta sukupolvilta.

Niinistön mielestä muutokseen tarvitaan entistä enemmän julkista keskustelua median ja puolueiden taholta.

-Ottaen huomioon ympäristökriisin jatkuvan syventymisen ja nopeiden korjaustoimien välttämättömyyden on surullista, kuinka vähän ne saavat tilaa julkisessa keskustelussamme.

Suomen ja EU:n tavoitteena Rion kokouksessa on Niinistön mukaan koko talouden muuttaminen vihreäksi taloudeksi kestävän kehityksen arvojen mukaisesti.

-Haluamme, että Riossa annetaan tehtäväksi globaalien kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttaminen, joiden avulla taloutta muutetaan kunnioittamaan kestävää kehitystä.

Niinistö peräänkuuluttaa tutkijoiden varoitusten huomioimista, ennen kuin on liian myöhäistä.

-Ihmiskunnan suurin velkakriisi on ratkaistava nyt.

Uusi Suomi kirjoitti Nature-lehden julkaisusta aiemmin kesäkuussa.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

kati sinenmaa

Oliko se niin, että Vihreäliike kannattaa maahanmuuttoa, jotta Suomen ja länsimaiden väkiluku saataisiin kiinalaiselle tasolle? Onko se ihan totta niin, että vihreän liikkeen ihmiset eivät pysty elämään niin virikkeelistä elämää, joka takaisi heille virkeän vanhuuden, jolloin heidän työkykynsä säilyisi loppuun saakka?
Että vihreät tarvitsevat Suomeen miljoonittain lisää ihmisiä, koska vihreistä tulee raihnaisia vanhuksia, jkotka vaativat eläkeiän säilyttämistä nykyisellään?
Miten Vihreäliike aikoo eliminoida miljoonien maahanmuuttajien eläkepommin?
Lisää mahanmuuttajia, koska Suomessa on vielä muutama luonnonsuojelualue muuttamatta asuinalueiksi, muutama karhun reviiri, muutama koskematon korpi,....

Tero Siltanen

Hitto tää neogeo bilderberg propaganda alkaa liikaa näkymään suomessakin. Opiskelkaa ottaa selvää asioista ennen kuin netti on täysin sensuroitu. Ihan ensiksi tv kiinni ainakin uutiset on parempi suosiolla jättää katsomatta. Alkaa suomikin olemaan kiinan tiellä. Sitähän globalistit haluaakin.

Raimo Mäki

Ratkeaako ongelma sillä, kun samoinajattelevat lentävät sankoin joukoin milloin mihinkin pitämään ja kuulemaan juhlapuheita ja murehtimaan ympäristön tilaa.
Oletteko vihreät koskaan tulleet laskeneeksi montako turhaa "virkamatkaa" olette tehneet lentäen maanosasta toiseen. Teot ratkaisevat, ei puheet.

Timo Pouru

.. and who talks? Viherstallarien agenda esim. energiapolitiikan puolella on takuuvarma tie helvettiin...mutta kun Niinistön esikunta moniosaajineen starttaa möykkyluokassa tällä kertaa Rioon testailemaan viiden tähden hotelleja niin kyllä se siitää..

Juhani Vinberg

Apokalypsi, Harmageddon, Ragnarök, Mayojen kalenteri, Jeesuksen toinen tuleminen, Pentti Linkola, Pat Robertson, Harold Camping, Elisabeth Clare Prophet - Nature on liittynyt kovaan seuraan maailmanlopun maalailussaan ja Ville Niinistö on kiihkeä uskovainen tässä asiassa. Menkää Bayreuthiin katsomaan Wagneria ja kuuntelemaan, kun lihava nainen laulaa puoli tuntia "Ich Sterbe......"

Jukka Mikkola

Tähän sopii erittäin hyvin linkki

www.enenews.com

Sieltä voimme seurata päivittäin tilannetta Fukushimassa, joka saattaa eskaloitua ongelmaksi koko pohjoisella pallonpuoliskolla. Japanin lisäksi se aiheuttaa tällä hetkellä ongelmaa Japanin ja Pohjois-Amerikan välisellä merialueella ja Pohjois-Amerikan länsirannikolla.

Jussi Autio

Tämä Niinistön lause:" Ensi viikon Rion kestävän kehityksen kokouksessa on vihdoin käännettävä suuntaa: vihreä talous on ainoa järkevä tie pelastaa ympäristö ja ihmiskunnan hyvinvointi." kuullostaa aika fasistiselta aatemallilta. Onhan kaikkien etu, että maapallomme voi hyvin. Nyt on vaan niin, että tämä väkisin vääntäminen, joka suomessa vallalla, ei johda mihinkään. Täällä maalla asuvana tuntuu, että "mopo" on karannut vihreiltä. Toivoisin V.Niinistön puolueen tutustuvan myös maaseudun elävänä pitämisen edellytyksiin.

Kalle Lehtonen

Tuo ilmastohihhulointi ei auta yhtään mitään vaan vain vaikeuttaa ja pahentaa tilannetta, esim EUn "bio" polttoainedirektiivi suoraan tuhoaa maapallon viimeisiä sademetsiä. Käsittämätöntä typeryyttä ja moraalittomuutta - johon Vihreät Villen johdolla ovat sitoutuneet.
Vihreät ovat tuhoamassa tätä palloamme oikein etujoukossa.

Joonas Renberg

Surullistahan se nimenomaan kun katsoo tätäkin muutosvastarintaa näissä kommenteissa. Ehkä ongelmat eivät ole tarpeeksi lähellä ja siitä syntyy että
meillä on homma hanskassa.

Sademetsiä on puskettu nurin jo pidemmän aikaa, Kiinasta on tehty järkyttävä saastepilvi ja kaatopaikka. Seuraavaksi ilmeisesti Afrikasta perustetaan jonkinlainen avolouhos. Sitä seuraava projekti saattaisi olla Pohjoisnavan uutterampi tonkiminen,
mutta se on vielä spekulointia vaikka kiinnostusta selvästi riittää.

Moralisoinnilla ei tietysti saavuteta yhtään mitään, koska jokainen on tässä touhussa itse enemmän tai vähemmän mukana mutta ei sitä päätä voi vain pensaaseenkaan työntää.

Juha Korhonen

Turha meitä suomalaisia on syyllistää, koska:
1) Suomen osuus koko maapalloa ajatellen on mitätön.
2) Suomessa ympäristönsuojelu kuuluu maailman kärkitasolle jo nyt.

Ja kokonaisuutena, syyllistämällä ja **ttuilemalla saa aina huonompia tuloksia kuin positiivisella suhtautumisella. Aina. Vihreät eivät tätä halua ymmärtää. Olisikohan tähän syynä se, että on vaikeaa olla samaan aikaan besserwisseri ja positiivinen?

Seppo Hildén

Ville, turha meuhkata kestävästä kehityksestä ja vähäpäästöisestä maailmasta kun ette uskalla tarttua itse syyhyn, eli liikakansoitukseen.

Pienenä muistutuksena, 1950 Afrikassa asui 200 miljoonaa ihmistä. YK ja muut avustusjärjestö alkoivat viedä sinne ilmaista ruokaa kun maanosa ei pystynyt ruokkimaan tätäkään porukkaa. Tulos: nyt Afrikassa asuu yli miljardi ihmistä ja YK ja avustusjärjestö kantaa sinn kahta kauheammin ilmaista ruokaa. Mitäkö Ville luulet Afrikan väestötilanteen olevan 50 vuoden päästä tällä länsimaisella ratkaisulla.

Jali Raita

Suomi elää kuin viimeistä päivää epärehellisen, asiakirjaväärentäjä Kataisen johdolla. Velkaa otetaan velan päälle, jotta kulutusjuhlat voisivat jatkua. Ville ja Sauli Niinistön kannattaisi ensin katsoa omaa napaansa ja vasta sitten pohtia globaaleja ongelmia.

Kimmo K

"Vihreä talous" se on sitä, että nostetaan verot ja tuotteiden hinnat sille tasolle, että vain rikkaimmilla on varaa elää maanpäällä. Tällä politiikalla maailma pelastuu, kun köyhällä ei ole varaa saastuttaa ajamalla töihin omalla autolla.

Kay-Ove Isaksson

"-On nopeasti rakennettava vähäpäästöistä ja resurssitehokasta taloutta, jotta hyvinvointi voidaan turvata varastamatta ympäristöltä ja tulevilta sukupolvilta."
Näin sanoo ympäristöministeri.
Aivan kuten entisajan pappi:
"Älkää tehkö kuten minä teen vaan niinkuin käsken."

Olisiko Ville-pojan syytä ensiksi keskittyä vaikkapa estämään Lapin tuhoutuminen kaivosten ympäristötuhojen kautta?
Ei, koska on helpompaa keskittyä muun maailman parantamiseen. Suomessa on kaikki niin fantastista ja hyvässä hoidossa.

Hannu Korpilampi

En tällä kertaa jaksa kommentoida asiaa enempää, mutta koko aihe tiivistettynä:

"Herttiläinen kun on kamala tilanne ja ihan kauheaa! Vaikka ympäristöasiat ovatkin menneet suuressa osassa maailmaa parempaan suuntaan ja vaikka nykytilanteessa ei olekaan havaittavissa mitään kamalaa, niin ihan kohta sitä kamalaa näkyy sitten senkin edestä. Ihan kohta. Tämän sanoo meidän vastakeksimämme post-moderni nörttitiedemiesten kellareissaan koodaamiin tietokonemalleihin perustuva tieteenhaara, jossa todistustaakka vähenee kauhukuvien kasvaessa. Kauhukuvat olemme kasvattaneet niin suuriksi, ettemme enää juuri edes tarvitse todisteita.

Golf-virta kääntyy ihan kohta! Kaikki eläimet kuolevat sukupuuttoon ihan kohta! Aavikot alkavat laajentua ihan kohta! Merenpinta alkaa nousta ennennäkemättömällä tahdilla ihan kohta! Venus-ilmiö tulee maapallolle ihan kohta! Hirmumyrskyjä, tuhotulvia, metsäpaloja apokalyptiset maailmantuhot ihan kohta! Viis siitä että IPCC:n vuonna 2012 julkaistu raportti toteaa ettei sään ääri-ilmiöt ole lisääntyneet viimeisen sadan vuoden aikana lainkaan, sillä ihan kohta ne lisääntyvät niin että toivoisitte ettette olisi syntyneetkään! Ihan kohta!

Ellette halua että helvetti tulee maan päälle, kannatatte ylikansallisen epädemokraattisen päätäntäelimen perustamista, jolle annatte rahanne ja kaiken vallan kaikkeen ja se pistää sitten kaiken kuntoon! Elleivät edellämainitut kauhukuvat koskaan tapahdukaan, se on vain osoitus siitä kuinka onnistunut tämä päätäntäelin oli ja kuinka kannattavaa teidän omaisuutenne ja oikeuksienne uhraaminen oli."

Artturi Noitalahti

Nämä "ilmastonmuutokseen" liittyvät ennusteet ovat kyllä ratkiriemukasta luettavaa. Oma suosikkini on YK:n UNEP:ssä vuonna 2005 laadittu ennuste, jonka mukaan vuonna 2010 maapallolla on 50 miljoonaa ilmastopakolaista.
Meillä päin ei tosin ole vielä näkynyt yhtäkään :)

Hannu Korpilampi

Ja juuri täydellisen väärällä hetkellä vihreän liikkeen guru, Gaia-teorian isä James Lovelock pissasi ympäristöliikkeen muroihin: http://www.guardian.co.uk/environment/2012/jun/15/james-lovelock-intervi...

Lainauksia (Guardian 15.6.2012):

""I'm not worried about sea-level rises," he laughs. "At worst, I think it will be 2ft a century." ... this new laissez-faire attitude to our environmental fate smells and sounds like of a screeching handbrake turn.

Indeed, earlier this year he admitted to MSNBC in an interview reported around the world with somewhat mocking headlines along the lines of "Doom-monger recants", that he had been "extrapolating too far" in reaching such a conclusion and had made a "mistake" in claiming to know with such certainty what will happen to the climate. ...

Having already upset many environmentalists – for whom he is something of a guru – with his long-time support for nuclear power and his hatred of wind power (he has a picture of a wind turbine on the wall of his study to remind him how "ugly and useless they are"), he is now coming out in favour of "fracking", the controversial technique for extracting natural gas from the ground. ... Let's be pragmatic and sensible and get Britain to switch everything to methane. We should be going mad on it." ...

We rushed into renewable energy without any thought. The schemes are largely hopelessly inefficient and unpleasant. ...

The reaction in Germany to Fukushima – which announced within weeks of the disaster that it was to shut down all its nuclear power plants by 2022 – particularly infuriates Lovelock: "Germany is a great country and has always been a natural leader of Europe, and so many great ideas, music, art, etc, come out of it, but they have this fatal flaw that they always fall for an ideologue, and Europe has suffered intensely from the last two episodes of that. It looks to me as if the green ideas they have picked up now could be just as damaging. ... They call themselves green, but to me this is utter madness." ...

It just so happens that the green religion is now taking over from the Christian religion. I don't think people have noticed that, but it's got all the sort of terms that religions use. ...

"Whenever the UN puts its finger in, it seems to become a mess."

Heikki Polojärvi

Suomalaisen ekologinen jalanjälki on n. 7 hehtaaria per lärvi. Maailmanlaajuinen jalanjälki on 2,23 hehtaaria, ja maapallon kapasiteetti keskimäärin 1,8. Voitaisi siis otaksua suomalaisten kuluttavan röyhkeästi liikaa, jos unohdetaan että suomen biokapasiteetti on n.12 hehtaaria per asukas. Suomessa on siis niin vähän väkeä aluetta kohti että voisi olla puolet enemmänkin. Jos taas maailman väestötiheys olisi samaa luokkaa Suomen kanssa ei mistään ekokatastrofista olisi tietoakaan. On aivan sama mitä suomalaisten kulutustottumuksille tehdään, mun maailman väestönkasvu syö kaiken saavutetun "hyödyn" ja aika reippaasti ylikin. Tosiasiassa millään mitä Suomessa tehdään "vihreän talouden" puolesta ei ole minkäänlaista merkitystä.

Uutinen sarjassamme Villen viherstalinistisen puppugeneraattorin tuotoksia.

Reija Hirn

Vihreiden kannattaisi keskittyä miettimään, miten maapallon väestöstä saadaan tapettua noin kaksi miljardia, muut ongelmat ratkeavat sen jälkeen luultavasti aika helposti. Lentokoneet suihkuttavat suomalaistenkin päälle jatkuvasti alumiinia, bariumia, geenimanipuloitua mykoplasmaa ja muita hitaasti tappavia myrkkyjä. Vielä tujummat myrkyt voisi levittää Afrikkaan ja muualle, missä ihmiset eivät välitä säännöstellä lisääntymistään.

Jarmo Lauros

Globaalisti ihminen voi vaikuttaa ilmastoon vain syntyvyyden säännöstelyllä. Kaikki muu on näpertelyä ja maailman suurinta kusetusta kuten päästökaupat.
Ja, entäs sitten? Luonto hoitaa itsensä, lajeja kuolee ja syntyy ilman ihmistäkin. Sopulitkin kun liikaa lisääntyvät tulee joukkokato.

Heikki Leppänen

Ei tarvita tutkimusta tuhon ennustamiseen. Kun väkiluku kasvaa tällä tahdilla on väistämätöntä että jossain vaiheessa tulee romahdus. Sille ei suomessa eikä länsimaissa voida yhtää mitään. Vaikka Riossa päätettäisiin mitä tahansa, se ei vaikuta suuriin massoihin Intiassa ja Kiinssa. Siksi viherpiipertäminen tuntuu vain ja ainoastaan oman edun tavoittelulta. Kuten papisto ennen vanhaan, helvetin manaaminen tehosi tyhmään kansaan, joka kustansi peloissaan papille hyvän elintason.

Matti Hemmi

Tarina plokistani muutaman vuoden takaa: Muutokseen ei vieläkään ole tarvetta, joten tässä se sellaisenaan ;-)
( http://koskela.puheenvuoro.uusisuomi.fi/23892-satuilua-ilmaston-muutoksesta )

"Satuilua ilmaston muutoksesta
22.11.2009 09:38 Matti Hemmi, US blogi
Tämä IPCC-liikkeen, yhä enemmän todellisuusharhaiseksi sohimiseksi muuttunut puolustustaistelu harhaoppisia vastaan on toivottavasti pian tiensä päässä. Ennenkuin myös tämäkin kupla on massiivisten tulonsiirtojen jälkeen puhjennut ja aiheuttanut pääasiassa EU-maiden talouksille mittaamattomia vahinkoja.

Nykyisen Ilmastokuppauksen samoja härskejä systeemejä käyttäneen Enron'in jälkeen Maddof'in operaatio oli ja on pientä pirinää tulevan ja suunnitteilla olevan punavihreän puhalluksen rinnalla.

Juuri nyt USA'sta lähteneen finanssikriisin harjoittelukierroksen jälkeen on putsattavaksi ajautunut eteläisen Euroopan hilupilttuuvaltiot. Kun asialla on tämä likainen finanssiteollisuus, jätetään omat syylliset rauhaan ja keskitetään toimet valtioiden ja sen veronmaksajien putsaamiseen. Meneillään on vaihe Kreikan avulla ja EU eliitin typeryyden aallonharjalla alkaa kuppaamaan hyvinvoivia talouksia pikavauhtia synnytettyjen rahasäiliöiden uumeniin.

Tämä valtavia ihmismassoja ja erikseen yksittäistä ihmistä hallitsemaan ja syyllistämään rynnivä joukko on uskomattoman sinnikäs ja yksisilmäinen omassa uskossaan. Liikkeessä vaikuttaa olevan sekoitus sekä entisen Neuvostoliiton, että USA’n ihmistä riistävän manipuloinnin menetelmiä. Mm. internationaali-Stalinistien opeilla operoiva punaviherväki on puhdasta selässähiihtäjä ainesta. Väki, jolla aina pitää olla se suuri kummajainen, suuri mystinen aate jota kumarrellaan. Ja mm. juuri tämä joukkio ei juuri kykene osoittamaan viileän analyyttistä keskustelukykyä kriittisen asiantuntija väen kanssa.

Ihminen, ihan itse, tai tämän ahneimman ihmistyypin johtama pörssivetoinen teollisuus.. saastuttaa ympäristöään kiihtyvällä vauhdilla. Hiilidioksidin merkitys tässä prosessissa on olematon. Näin on alunperin ehken hyvässä uskossa ja tarkoituksessa jopa synnytetty valtioiden toimesta yhteisesti sopien IPCC elin selvittämään ihmisen osuutta (syyllisyyttä) kasvihuone-ongelmassa.

Hyvin pian ’saalistajat haistoivat raadon hajun’ ja kuhina liikkeen ytimeen alkoi välittömästi. IPCC:n helmaan syntyi ja synnytettiin ihmisiä ja kansalaisia voimakkaasti syyllistävä massiivinen kampanja. Pelottelukampanja lietsoo maailman lopun pelkoa nerokkaalla mallilla, jossa lopputuloksena maalaillaan itkua ja hammasten kiristystä sekä koko maapallon tuhoa ja mullistusta. Tämän tuhon aikatauluksi on sitten päätetty, pelon maksimoimiseksi, ihmisen eliniän aika, jotta pelon vaikutukset kohtaisivat jokaisen ihmisen, omalla eliniällään.

Taustalla lobbaamassa ovat suuryritykset, finanssimaailma sekä valta- ja mediakoneistot. Tällä alueella yksinkertaisista poliitikoista muodostetut yksinkertaiset hallitukset seuraavat kiltisti perässä, jopa niin, että tällä muodostetulla IPCC konklaavilla hoidetaan se likainen työ, mitä likainen pääoma havitteleekin. (huom! ei toki kaikki pääoma ole likaista)

Sitten on edelleenkin viisaasti löydetty pääsyylliseksi kasvihuonekaasu, hiilidioksidi, jota syntyy normaalin elämän lähes kaikissa fossiilisissa vaiheissa, luonnon eduksi, mutta myös laajamittaisemmin teollisuuden tuotoksina ja tuoksinassa. Ja onhan ihminen kiistatta yksi teollisen tuotannon tekijöistä, joten syyllistäminen helposti uppoaa pienen ihmisen tajuntaan kuin veitsi voihin.

Ei ole puutetta kauhukuvista, millä massahysteria varmistetaan aina vaan uusilla ennusteilla. Ennusteita korjataan sitä mukaa kuin entisiltä putoaa pohja pois. Vakavasti otettavat, oikeasta totuudesta huolehtivat tiedemiehet vaiennetaan ja epäilevät tahot leimataan hihhuleiksi taitavalla manipulaatiotekniikalla, joka onneksi juuri nyt hieman yskii. IPCC:n kehiin heittämät argumentit ovat jopa niin sekavia, ettei ’todellinen’, oikea/paras käytettävissä oleva viimeisin tieto välity enää eteenpäin tämän sumutuksen shokkivaikutuksesta.

Tosiasiallisena perusteena on toki myös puuttua massiiviseen ilmaston pilaamiseen ja myrkyttämiseen joka on syntynyt ja kasvanut suurteollisuuden ja finanssikeinottelijoiden voittojen maksimoimiseksi. Tämän he myös sanovat ihan suoraankin; ’ei ole kvarttaaliperiodilla järkeä investoida tuotannon infrastruktuuria kohdalleen, kun se vähentäisi lyhyen aikajakson voittoja’ ja näkyisi heti nytkin jo pöhöttyneissä osakekursseissa. Utopiatalouden eo. johtuvan vääristymän säätö takaisin tapahtuukin globaalilla, par’aikaa nyt päälle hyökyvällä finanssikriisillä.

Tässäkin tapauksella kaiken maksavat tavalliset työmuurahaiset, eli veronmaksajat, kuluttajat. Nyt ei ole enää kyse mistään kylmän sodan aikaisista akseleista kapitalismi / kommunismi. Nyt näistä molemmista on poimittu se oleellinen ja saatu työkalu ja ase kasvottomalle valta- ja pääoma-moolokille tarkoituksena alistaa höynäytettävissä oleva osa ihmiskunnasta.

Kisa päästä etuoikeutetun pörssikuplan sisälle on ankaraa. Tässä rajapinnassa lojuu yhä kasvava kasa unelmatemppeleiden ja hyvinvointivaltioiden (Islanti, Kreikka, Irlanti, Portugali, Italia, Espanja....etc) raunioita, joiden lohkareiden lomissa löyhkää köyhyyden matoja kihiseviä äkkirikas-poloisten henkisiä ruumiita.

Tämän kutistuvan rajapinnan vartioita kutsutaan analyytikoiksi ja vastaaviksi ekonomisteiksi. Heidän vanavedessään roudaa tämä manipuloinnin mestarijoukko, alarmistien punavihreät kaaderit. Nämä ovat nyt pikavauhtia muodostaneet uuden enkelikuoron, joka nyt Kööpenhaminan, Cancúnin ja tulevassa Rion, jatkossa muidenkin IPCC päänäyttämöjen oskesterimontussa virittelee uskomattoman kauniita ja kauhistuttavia seireenilaulujaan ennen muuta katsomossa tutiseville hallitusherroille ja kansallisille kombinaateille, jotka turvallisuuden paritituuriksi naamioitua 'pirun raamattuaan' hermostuneena pläräillevät. Ja jälleen kerran yritetään savu-väliverhoksi nostaa ilmastonmuutos / -lämpeneminen.

Kysehän ei ole maapallomme tuhoamisesta, vaan ihmisen itsensä ja omien elinolosuhteittensa myrkyttämisestä. On äärettömän naivia suunnitella ilmastonmuutosta, varsinkin kun tieteenalojen näkemykset etumerkistä ovat vasta mielipidetasolla ja vaihtelevat tasan kylmenemisen/lämpenemisen puolesta. Tällä hetkellä ’tosiasiallisten’ tietojen valossa on kylmenevä suuntaus vallalla. Muutos kyllä tapahtuu luonnon universaalilla syklillä kaikissa tapauksissa, ja pienin vaikuttaja siinä on itseään kiihtyvällä vauhdilla saastuttava ihmiskunta. http://fi.wikipedia.org/wiki/Henrik_Svensmark.

Vaikka ihminen (USA, Kiina, Venäjä vetureina), monen muun eliölajin kanssa yhdessä myrkyttäisi ja lopulta sotisi toisensa hengiltä alati vähenevästä elintilasta taistellen, ei telluksella, tältä alarmistien suojelemalta pallo-poloisella kauaa nokka tuhisisi palauttaa elämä ja luonto takaisin ihmistä edeltävälle, ehken ja ilmeisesti jopa paremmalle tasolleen (muutamia satoja/tuhansia vuosia). On siis edelleenkin, anteeksi vaan, todella suuruuden hullua korostaa ihmisen oman toiminnan kaikkivoipaisuutta muuttaa maapallon ilmastoa pysyvästi jollekin +- tasolle universaalissa elinympäristössään sijaitsevalla pikku prinssin plateetallaan.

Ja kun tämä pohjattoman ahne kasvoton globaali markkina-moolokki käyttää IPCC:n myötävaikutuksella ihmisen yksinkertaisuutta yhä härskimmin hyväkseen (periaatteella; sulle valta, mulle rahat), tulevat keinot ahneuden tällä tavalla kasvaessa rohkeammaksi ja uhkaavammaksi. Savuverho on sakeampaa, ilma yhä myrkyllisempää, kunnes viimeinenkin koriseva luonnonluoma viimeisenä henkosenaan hönkäisee; ’anna anteeksi ilmastonmuutos’.

Käytettäköön tässä ja nyt sekä jatkossa jo muodostettu mammuttimainen aivopesuverkosto sekä koko siihen satsattu energia (tuotos / panos periaatteella) ihmisen itsensä ja hänen terveytensä puolustamiseen saastuttavaa suurteollisuutta ja kasvotonta, kotimaatonta finanssikeinottelu-ameebaa vastaan. Samoin etsimään keinoja sopeutua ennakolta jokatapauksessa tulevaan ilmastomuutokseen. Ihmisestä itsestäänhän tässä on kysymys, hänen terveydestään ja elinolosuhteistaan. Suurin piirtein samaa perusongelmaa, saastuttamista, vaan lähestytään täysin eripuolilta ja tässä tapauksessa ilmastomuutos-mekanismin aivan väärältä puolelta.

Kun tiedemaailma on asiasta pahasti jakautunut, on hyvin epätarkoituksenmukaista lähteä tällä hetkellä IPCC:n jo pahasti vuotavan sateenvarjon alla meuhkaavien massahurmosliike ilmastonlämpenemis uskovien mukaan. Ilmastonmuutosrintamalla pahin metakka on nyt hiljentynyt, kun voimavarat on keskittyneet Euroopan puhdistamiseen.

Päivä päivältä asiaa tukevan tiedeyhteisön uskottavuus on murtumassa joukossa olevien epärehellisin motiivein pelaavien tiedemiesten takia. Ja heitä ei tarvitse olla montaa pilatakseen koko savotan. Pitäisikö tällaiset väärillä varusteilla (liian käyrällä lätkämailalla) pelaavat kutsua välittömästi vaihtoon ja antaa pelirangaistus käytöksestä. ’Haagin esteettinen urheiluneuvosto’ miettimään lopullisia sanktioita näille humpuuki maakareille.

Varsinkaan poliitikkoja, ja varsinkaan Suomen poliitikkoja on säälittävää mennä uskomaan näissä asioissa. Tämä EU’ta ja kaikkea ulkoista kumarteleva poliittinen eliittimme ja päätöksentekijämme pitäisi pian päästötavoitteissaan saada edesvastuuseen. Tällainen hulabaloo on kaikkea muuta kuin kansalaisten edun mukaista.

Siis jäitä hattuun edelleenkin vaan suomalaiset, myös Niinistön Ville, näissä EU-painosteisissa tavoitteissa. Tyhmä saa toki olla, muttei neuvoton ;-)
http://cdsweb.cern.ch/record/1364842 "

Hannu Korpilampi

Tuo on minusta se traagisin seuraus ilmastonmuutosalarmismista: post-normaalin ja post-modernin "tieteen"teon valloitettua ilmastotutkimuksen tiedettä teeskennellen, se on hyvää vauhtia lokaamassa koko tieteen nimen.

Perinteisessä tieteessä tieteellinen metodi on tärkein. Se menee karkeasti ottaen näin:

1) Kerää tietoa ja tee tiedon pohjalta hypoteesi.
2) Tee hypoteesisi pohjalta ennusteita.
3) Testaa ennusteesi empiirisellä kokeella.
4) Tee johtopäätöksiä kokeiden tuottaman tiedon perusteella.
5) Palaa kohtaan yksi.

Post-normaalissa tieteessä (meillä ei ole aikaa varmistaa hypoteesimme todenperäisyyttä) prosessi menee jotakuinkin näin:

1) Ota hypoteesiksesi karmein kauhukuva minkä voit kuvitella ihmisten uskovan, sillä mitä kamalampi kauhukuva, sitä vähemmän todisteita sen puolesta tarvitaan.
2) Tee alkeellisesti todellisuutta mallintava tietokonemalli.
3) Tunaa "malliasi" hattuvakioilla kunnes saat sen tuottamaan haluamasi tuloksen.
4) Muista olla varmistamatta tietokonemallisi tuottamien tulosten oikeellisuutta, ettet vahingossa romuta hypoteesiasi.
5) Väitä katastrofin koittavan kaikille ellet saa lisää apurahaa.

Post-modernin tieteen (Kaikki on suhteellista ja riippuu tarkastelijasta. Tärkeintä ei ole mitä data osoittaa, vaan kuka väitteet esittää.) prosessi on tämäntyylinen:

1) Tee hypoteesi.
2) Valikoi käytössäsi olevasta datasta se joka todistaa hypoteesisi oikeaksi.
3) Ellei valikoitukaan data sovi hypoteesisi kanssa yhteen, voit muokata dataa kunnes se todistaa hypoteesisi. Onhan totuus suhteellista.
4) Julista hypoteesisi oikeelliseksi sillä perusteella että olet tiedemies.
5) Tee hypoteesi siitä mikä sinun kanssasi eri mieltä olevissa ihmisissä on vikana.
6) Käytä myötämielistä mediaa hyväksesi ja hyökkää metodejasi kritisoivien tiedemiesten kimppuun ad-hominem -hyökkäyksillä.

Perinteinen luonnontieteellinen tiede on se mikä on auttanut ja voi edelleen auttaa meitä ratkaisemaan ihmiskunnan ongelmat. PN- ja PM- "tieteet" ovat ainoastaan poliittisia työkaluja ennalta määrättyyn tulokseen pääsemiseksi.

Kun kahden jälkimmäisen "tieteen" edustajat nimittävät toimintaansa tieteeksi, he saavat uskottavuutta itselleen. Nyt kun ihmiset vähitellen näkevät PN- ja PM-"tieteet" sinä roskana mitä ne ovat, he yhdistävät tuon roskan myös perinteiseen luonnontieteelliseen tieteeseen.

Tutkimus tarvitsee motivoituneita ja kyvykkäitä tekijöitä, sekä rahoitusta. Jos kansalaisten usko tieteeseen romahtaa, vähenevät sekä tekijät että rahoittajat. Tuloksena voi olla tieteenteon syvä taantuma, josta toipumiseen kuluu vuosikymmeniä.

Matti Hytölä

Terve menoa Ville sinne Rioon bilett... eikun kokoustamaan. Toivottavasti et tällä kertaa sido suomalaisia veronmaksajia yhtä kalliisiin sopimuksiin kuin mikä oli edellinen "hiilinielumaksu" jossa maksamme siitä että metsämme kasvavat. Ja jossa yhteydessä olit antanut muistaakseni Uuden Seelannin edustajalle valtuudet päättää Suomen puolesta silläaikaa kun olit itse bilett.. eikun siis lepäämässä.

Jaakko Kuusisto

Valtaosa näistä kommenteista todistaa vain sitä, ettei jengillä ole mitään tajua siitä minkä mittaluokan asioista on kyse. Kukaan ei tee mitään kun kaikki odottavat sitä joka ottaa ensimmäisen askeleen, ja odotellessamme aiheutamme katastrofin. Ei ole olemassa mitään tutkimustietoa joka osoittaisi että nykymeno ei johda kestämättömään tilanteeseen. Silti kovin monet pitävät huolta ympäristöstä "huuhaana". Onko vaan helpompaa sulkea silmät ja elää niinkuin mitään ei olisi pielessä? Me ihmisethän olemme ylivertaisia ja ratkomme minkä tahansa ongelman, niinkö?

Hannu Korpilampi

Kannattaisi sinunkin perehtyä asiaan. Ilmastoalarmismilla ei ole mitään tekemistä ympäristönsuojelun kanssa. Päin vastoin – ilmastoalarmismilla voidaan suostutella ympäristöliikkeen edustajat myöntymään ympäristölle selvästi haitallisiin toimiin ilmaston suojelemisen varjolla. Esimerkiksi rakentamaan tuulivoimapuiston maan suurimman kansallispuiston keskelle, kuten Tanskassa.

Kuten vihreän liikkeen guru Lovelock totesi, ilmastokauhu on kristinuskon korvannut uususkonto. Kyseessä on sekulaarissa yhteiskunnassa kasvaneiden ihmisten biologisesta kaipuusta uskoa johonkin itseä suurempaan. Halusta tuntea yhteisöllisyyttä ja samalla saada selitys sille miksi helppo ja hyvä elämä tuntuu niin syntiseltä.

Mutta Kuten minkä tahansa uskonnon kanssa, jotkut haistovat rahan ja julistivat itsensä sen papistoksi. Vuosina 2000-2008 esimerkiksi Al Gore 50-kertaisti omaisuutensa saarnaamalla ilmastokatastrofista.

Siitä on tullutkin pääasiassa poliittinen keppihevonen, jossa tulevaisuuden kauhukuvilla (nykyäänhän ei vielä mitään lämpenemisestä aiheutuvaa kamalaa ole havaittu tapahtuvan) perustellaan kuluttajien ja veronmaksajien omaisuuden pakkosiirto suurteollisuudelle ja heille joilla on yhteyksiä päättäjiin.

Jaakko Kuusisto

Tunnut lähtevän siitä oletuksesta että ilmaston lämpeneminen on ainoa asia mitä tässä on meneillään. Siinä mielessä olet oikeassa että se onkin ympäristöongelmista se kaikken kiistanalaisin, eikä täydellä varmuudella voida tietää mihin se johtaa. Ihmettelen silti olettamusta ettei se johda mihinkään aidosti vaaralliseen, sillä se on vain yksi olettamus muiden joukossa. Meillä ei ole mitään käsitystä siitä, mitka voivat olla seurausvaikutukset esim ikiroudan sulamisesta Siperian alueella (tästä on esitetty tiettyjä ennusteita jotka lähtevät siitä että sen seurauksena vapautuu ennennäkemätön määrä ns. kasvihuonekaasuja ilmakehään, ja koko prosessi nopeutuu katastrofaalisesti), mannerjään sulamisesta, tai aavikoitumisen nopeutumisesta, puhumattakaan meren lämpötilan muutoksen seurausvaikutuksista. Nämä ovat asioita joiden varmaan ennustamiseen ihminen ei kykene, ja siksi en lähtisi siitä olettamuksesta että mitään todellista ongelmaa ei ole.

Mutta sitten on koko joukko muita asioita jotka saattavat olla ihmisen kannalta koko lailla tuhovoimaisempia kuin pelkkä ilmaston lämpeneminen. Mehiläisten joukkotuho, joka on ollut meneillään vuosikymmeniä ja nopeutunut dramaattisesti viime vuosina, on erittäin huolestuttava asia ihan puhtaasti ruokatuotannon kannalta. Luonnon moninaisuuden väheneminen niin kasvi- kuin eläinvalikoimassa ei voi jäädä ilman seurauksia. Jokaisella muutoksella on aina seurauksensa, ja jälleen kerran niiden ennustaminen voi olla mahdotonta. Ja mitä mieltä pitäisi olla siitä että olemme sallineet Tyynen valtameren muuttumisen lähinnä jättiläismäiseksi roskikseksi, jossa lilluva muovijäte tukehduttaa mereneläviä kuoliaaksi miljoonittain? Sademetsiä kaadetaan edelleen kuin viimeistä päivää, vaikka kaikki tietävät niiden ratkaisevan merkityksen ilmakehämme perushuollon kannalta.

Näiden asioiden toteaminen ja edes jonkinlaisen korjausliikkeen tekeminen ei ole uskontoa eikä alarmismia, vaan loogisten johtopäätösten tekemistä siitä mitä edessämme näkyy. Asenne jossa todetaan että "asia ei välttämättä ole noin, joten emme tee mitään" on taas puhdasta vastuuttomuutta ja häpeällistä ongelmien siirtämistä lapsiemme ratkottavaksi. Lähinnä naurattaisi nykyinen nillitys siitä että sähkö on vähän kallistunut, ellei se olisi niin traagista. Jos ihminen oikeasti luulee että sähkön hinnassa tähän mennessä tapahtunut nousu on vielä yhtään mitään, niin onpa aikamoinen yllätys tulossa sitten kun uraania ei riitä kaikille jotka haluavat ydinvoimaa, kun öljy alkaa ehtyä (ja kyllä se ehtyy ennen kovin pitkää) eikä korvaaviin, kestäviin energiamuotoihin ole ajoissa investoitu koska ne ovat kuulemma huuhaata ja liian kalliita.

Hannu Korpilampi
Vastaus kommenttiin #42

Suoraan sanottua minusta on hyvin mielekuvituksetonta toistaa samaa kaavaa vuodesta toiseen pienillä hienosäädöillä. Montako kertaa olemme kuulleet seuraavan väitteen:

"Ilmastonmuutoksen pelätään aiheuttavan asian X. Tuho on jo monin paikoin havaittavissa ja mallit ennustelevat että täystuho on vältettävissä ainoastaan jos teemme kaikki parannuksen ja laskemme elintasoamme selvästi! ... Itse asiassa kun kävimme kunnolla tutkimassa asiaa, havaitsimme yllätykseksemme ettei mitään ihmeellistä olekaan tapahtumassa. Extrapoloimme pienen osajoukon edustamaan kokonaisuutta ja pyllylleenhän se meni. Kiitos kuitenkin apurahoista!"

Näin kävi Golf-virran kääntymiselle, Grönlannin, Etelämantereen, Himalajan ja Kilimanjaron jäätiköiden ja lumipeitteen sulamiselle, Saharan laajenemiselle, tyynen valtameren "hukkuville" saarille, pingviinien, jääkarhujen ja pohjois-amerikan Karibu-laumojen sukupuuttoalloille, jne., jne. jne. Kaikki pikemminkin aktivistien toiveunia, kuin todellisia tapahtumia.

Myös monille ihmisen oikeasti aiheuttamille ongelmille löydettiin aivan liian helposti realististen syyllisten sijaan maapallon toisella puolella asuvien citymaasturit. Amazonin sammakoiden sukupuuttoaallon aiheutti ilmastonmuutoksen sijaan rahtilaivojen mukana kulkeutunut sieni, korallien tuhoutumiselle löytyi syyllinen maatalouden ravinnepäästöistä jne.

Nasa GISS:n johtaja James Hansen ennusti vuonna 1988 merten nousevan metrejä vuoteen 2008 mennessä ja hukuttavan Kalifornian rantaboulevardit – todellisuudessa nousua oli muutama sentti. Naurunalaiseksi joutumisen sijaan silti mies saa ihmisten polvet tutisemaan ennusteillaan edelleen.

Vuosikymmeniä ennusteltuun globaaliin nälänhätäänkin tarvittiin lopulta maailman pelastamiseksi luotu biopolttoainebuumi yhdistettynä talousromahduksen jälkeiseen pörssikeinotteluun.

Ilmastoalarmistit ovat epäonnistuneet fantastisesti käytännöllisesti katsoen joka ikisessä ennusteessaan ja heidän kauhukuvansa ovat paljastuneet kerta toisensa jälkeen täydellisiksi flopeiksi. Jo tilastollisestikin pidän äärimmäisen epätodennäköisenä että Siperian ikiroudan sulamisesta tulee ikinä minkään tason ongelmaa. Vaikka sokeakin kana löytää joskus jyvän, tämä kana taitaa olla sokeuden lisäksi myös rampa. Ideologian rampauttama.

Muista ympäristönsuojelullisista asioista olen kanssasi samaa mieltä, tosin rauhoittelisin hieman huoltasi sademetsistä: sen on huomattu toipuvan häkellyttävän nopeasti. Hylätty peltotilkku kasvaa alueella jo muutamassa vuodessa monimetristä, läpipääsemätöntä viidakkoa. Evoluutio on pitänyt alueella huolta siitä että sademetsissä vain nopeat elävät.

Mitä taas energiantuotantoon tulee, meillä on muutama merkittävä energiamuoto varalla. Hydraulic Fracturing -tekniikalla tuotettu maakaasu riittää ihmiskunnalle sadoiksi vuosiksi. Meressä on valtavat metaanihydraattivarat, joiden yhteenlaskettu energiamäärä riittää myös sadoiksi vuosiksi. Jos Uraani loppuu (mitä se tuskin tekee, sillä noissa kauhukuvissa puhutaan aina *tunnetuista* varoista ja uusia varantoja etsitään vain sitä mukaa kun edelliset ehtyvät), tilalle on saatavilla ihmiskunnan näkökulmasta lähes ääretön määrä thoriumia.

Käytännössä ainoa este energiarunsaudelle ovat ympäristönsuojelulliset näkökulmat. Osa näistä huolista pohjautuu järkeen, mutta valitettavan usein niitä vastustetaan ihan tunnepohjalta.

Ja samalta tunnepohjalta taas uusiutuvissa energianmuodoissa ei yksinkertaisesti ole mitään negatiivista, vaikka ne tuottavat elinaikanaan nipin-napin rakentamiseensa ja ylläpitämiseensä menevän energiamäärän. Tuulivoimalat rumistavat maiseman, tuottavat melusaastetta ja pilkkovat linnut. Aurinkopaneelien valmistusprosessissa syntyy ihan oikeasti myrkyllisiä, luonnottomia ja äärettömän voimakkaita kasvihuonekaasuja, jotka eivät edes häviä ilmakehästä vuosituhansiin: http://www.digitaljournal.com/pr/738098

Tuuli- ja aurinkovoimalat ovat valitettavasti kaikkea muuta kuin kestäviä, eivätkä ne korvaa yhtään mitään. Hyötyä niistä on ainoastaan teollisuudelle, joka onnistuu pumppaamaan veronmaksajien ja kuluttajien rahoja omistajilleen ennen tukien loppumisesta seuraavaa vääjäämätöntä konkurssia.

Jaakko Kuusisto
Vastaus kommenttiin #43

Niin, no osittain tarkoitin juuri tätä: kun kerta uhkakuvat eivät ole toteutuneet vuoteen 2012 mennessä, vedät johtopäätöksen että ne eivät toteudu ollenkaan. Ja maakaasun tehostettu käyttö ja uraanin tehokkaampi etsiminen eivät ratkaise yhtään mitään, vaan siirtävät väistämätöntä luonnonvarojen loppumista vaan eteenpäin ja sallivat ihmisen jatkaa kestämätöntä kulutustaan. Minun mielestäni se on vastuun pakoilua. Mitäs luulet 400 vuoden kuluttua mahdollisesti syntyvien ihmisten olevan mieltä siitä että mitään ei ole jäljellä?

Hannu Korpilampi
Vastaus kommenttiin #44

Mutta mikä on vaihtoehtomme? Laskea elintasomme kehitysmaiden tasolle ja alkaa tekemisen puutteessa taas lisääntymään kuin kanit? Luottaa tuuli- ja aurinkoenergiaan, jolloin käytännössä emme voisi luottaa saavamme energiaa silloin kun sitä tarvitsemme, jolloin tästä maasta häviäisi teollisuus, teollisuuden mukana työpaikat ja työpaikkojen mukana kaikki?

Kaiken mukana lähtisi myös apurahoilla rahoitetut työpaikat ja sosiaaliturva.

Meidän elintasomme on täysin halvan energian varassa. Eikä nyt puhuta vain taulutelevisioista ja citymaastureista. Me olemme saaneet lapsikuolleisuuden näin alhaiseksi pääasiassa halvan energian mahdollistaman hygienia- ja ravitsemustason, sekä terveydenhuoltojärjestelmän ansiosta.

Voidaan kysyä kiittäisivätkö lapsesi sinua, jos heidän lapsensa kuolisivat nuorena tauteihin ja aliravitsemukseen, koska sinä säästit energiaa 400 vuoden kuluttua eläville ihmisille?

Mutta meidän ei tarvitse kauaa spekuloida mitä tapahtuu kun kehittynyt maa tuhoaa energiaverkkonsa toisaalta ahneuttaan, toisaalta ideologisista syistä. Britanniasta uhkaa tulla ensimmäinen esimerkki: http://www.energychoices.co.uk/news/household-energy-bills-will-be-unaff...

Jaakko Kuusisto
Vastaus kommenttiin #45

Esität hyviä kysymyksiä, jotka eivät kuitenkaan poista sitä tosiasiaa että ei nykymeininkikään toimi. Kaikesta uudesta teknologiasta huolimatta Suomessakin energiankulutus kasvaa koko ajan, ja se kertoo mielestäni yksinkertaisesti siitä ettei vieläkään ole riittäviä syitä edes yrittää säästää. Mainosvalot porottavat kaupungeissa läpi yön kun kukaan ei katsele niitä, kotien sisälämpötila on +23-25 kun max 20 olisi ihan riittävä, jne. Energia on siis edelleen tarpeettoman halpaa, kun sitä on varaa käyttää tällä tavoin. On täysin selvää että ihmiskunta pystyisi tulemaan toimeen selvästä vähemmällä kulutuksella, jos sitä vaan vakavasti yritettäisiin.

Hannu Korpilampi
Vastaus kommenttiin #46

Kommentistasi tulee mieleeni vain lisää kysymyksiä. Mikä on vaihtoehto? Nostaa sähkön hinta niin korkeaksi ettei yrityksillä ole varaa pitää valoja päällä? Ja mikä olisi ihanteellinen energiankulutustaso? 70-luvun taso? 50-luvun taso? 30-luvun taso?

Energiankulutustasoja kauhistellessa kannattaa miettiä miksi sähkönkulutus on noussut.

Ennen kotitalouden pääasiallinen energiamuoto oli puu: vesi, kiuas, hella ja talo lämmitettiin polttopuilla. Ruoka pysyi viileänä maakuopassa – jos pysyi. Vedenpuhdistamoita tai jäteveden käsittelyä ei ollut energiaa kuluttamassa, vaan jätteet kaadettiin lähimpään vesistöön. Autot olivat kevyitä turvattomia kotteroita, joilla kolaroidessa oli onni jos kuoli nopeasti.

Talouden pyörittämiseen tarvittiin toisen vanhemman täysipäiväinen panostus, sillä pyykit ja astiat pestiin käsin ja lattiat lakaistiin luudalla. Pelkästään puiden kantamiseen, pilkkomiseen ja tulien sytyttämiseen meni mukavasti aikaa.

Tähän savusumuiseen tulipaloherkkään pienhiukkashelvettiinkö meidän tulisi palata jotta ihmisillä olisi 401 vuoden kuluttua maakaasua? Eiköhän se sähkö kuitenkin ole nimenomaan ympäristöystävällisin tapa hoitaa asiat.

Jaakko Kuusisto
Vastaus kommenttiin #47

Ei ole olemassa sellaista energiamuotoa kuin "sähkö". Sähkössä ei sinänsä ole mitään ympäristöystävällistä tai -epäystävällistä. En sanonut että pitäisi palata ajassa taaksepäin, sanoin että nykytaso on täysin kestämätön.

Hannu Korpilampi
Vastaus kommenttiin #48

Et vastannut aiempaan kysymykseeni siitä mikä olisi kestävä taso.

Tämä kysymys on oleellinen jotta voisimme päätellä onko meidän edes mahdollista päästä kestävälle tasolle.

Olet huolissasi että fossiilisia polttoaineita riittää myös 400 vuoden kuluttua eläville ihmisille. Mutta entä 800 vuoden kuluttua elävät ihmiset? Eivätkö he tarvitse energiaa? Entä 1600 vuoden kuluttua elävät ihmiset?

Ainoa todella kestävä ratkaisu olisi siirtyä kokonaan pois uusiutumattomista energianlähteistä ja käyttää ainoastaan uusiutuvia. Tosin mihin jälkipolvemme tarvitsivat uusiutumattomia energianlähteitä, jos heidän tarpeensa voidaan täyttää uusiutuvilla?

Eikö silloin ole sama kuluttaa tulevaisuudessa tarpeettomiksi muodostuvat fossiiliset polttoaineet jo nyt?

Hannu Korpilampi

Eikä kannata kuvitella että ilmastotiedemiehet olisivat jokin joukko eristyksissä olevia ammattimaisen rationaalisia tiedemiehiä, jotka itsenäisesti tulisivat samoihin johtopäätöksiin.

Selailin vuonna 2009 julkaistuja Climategate -sähköposteja ja vastaani tuli tämä mielenkiintoinen sähköpostiketju vuodelta 2003. (http://bit.ly/MAdWtR)

Siinä joukko ilmastotieteen sisäpiiriläisiä keskustelee eräästä tutkimuksesta (http://bit.ly/LZJ73d), joka tuli siihen tulokseen että nykyinen lämpötilakehitys lämpötilaltaan tai nopeudeltaan ei todennäköisesti ole mitenkään ihmeellistä nykyisen holoseenin aikana.

Tiedemiehet keskustelevat siitä mikä olisi sopiva tapa vastata tähän ns. hyökkäykseen, ilman että samalla tutkimukselle annetaan ns. ansiotonta julkisuutta. Michael "jääkiekkomaila" Mann paasaa normaalia salaliittoteoriaansa. Ei mitään uutta tai ihmeellistä, osoitus vain siitä vainoharhaisesta me-ne -jakolinjasta, jonka taakse ilmastomuutostiedemiehet ovat linnoittautuneet ja jonka toisella puolella olevat nähdään puhtaasti vihollisina.

Mutta sitten silmiini sattui vastaanottajalista. Kyseessä on jotakuinkin ilmastoalarmismin kuka-kukin-on. Nasa GISS:n johtaja Hansen, Itä-Anglian yliopiston ilmastotutkimuksen osaston (EAU CRU) johtaja Jones, IPCC:n johtaja Pachauri, (nyttemmin väärinkäytösten takia erotettu) Uuden-Seelannin ilmatieteenlaitoksen johtava tutkija Salinger ja iso lista muita ilmastonmuutoskeskustelua seuranneille tuttuja nimiä.

Tuo postituslista on kattavin näkemäni lista ilmastotieteen sisäpiiriläisistä. Lista ihmisistä joiden Mann, Wigley ja Eakin luottavat olevan myötämielisiä hyökkäykselle kahta julkean tutkimuksen kirjoittanutta tutkijaa kohtaan.