Faktakulma
Venäläisten matkustus Suomeen kasvoi 27 prosenttia vuonna 2011 verrattuna edellisvuoteen.
Kaikista Suomeen viime vuonna saapuneista matkustajista 45 prosenttia tuli Venäjältä.
Lähde: Tilastokeskus
Nopeaksi kehuttu Allegro-juna on parantanut entisestään Suomen suosiota venäläisten matkailijoiden silmissä. Viime vuonna venäläiset turistit toivat Suomeen lähes miljardin euron verran tuloja.
Matkailun edistämiskeskuksen aluepäällikkö Arto Asikainen pitää Allegroa menestystarinana jo nyt, vaikka se on kulkenut Pietarin ja Helsingin välillä vasta joulukuusta 2010 asti.
- Allegron myötä matkan sujuvuus ja helppous ovat parantuneet huomattavasti, Asikainen kertoo Uudelle Suomelle.
Merkittävää on Asikaisen mielestä myös se, että Allegrolla pääsee helposti Helsingin lentokentälle, mikä tuo lentokenttäpalveluille lisää asiakkaita.
Venäläiset kehuvat Asikaisen mukaan Allegron ”nopeutta ja helppoutta”.
Allegro ei kuitenkaan kokonaan selitä venäläisten innostusta Suomeen. Osaltaan ilmiötä selittää Asikaisen mukaan Suomen läheisyys ja monipuoliset venäläisille suunnatut matkailupalvelut Suomessa.
- Suomen hintataso on monelle venäläiselle hyvin houkutteleva ja matkustus ulkomaille on Venäjällä lisääntynyt kaiken kaikkiaan.
Asikainen uskoo, että venäläisiä turisteja saataisi ”aivan varmasti” vielä enemmän Suomeen, jos Allegroja kulkisi myös Moskovaan.
- Venäläiset lähtevät mielellään Suomeen ostoksille ja viettämään lomaa, hän kertoo.
Allegroa kehuttiin ”todelliseksi hitiksi” jo joulukuussa 2011.
Faktakulma
Venäläisten matkustus Suomeen kasvoi 27 prosenttia vuonna 2011 verrattuna edellisvuoteen.
Kaikista Suomeen viime vuonna saapuneista matkustajista 45 prosenttia tuli Venäjältä.
Lähde: Tilastokeskus

Kommentit
Tässä näemme miten kannattavia ovat julkiset investoinnit infrastruktuurrin.
Maantietunneli Helsingistä Tallinnaan tulisi aloittaa mahdollisimman pian.
Kaikenlainen liikenne täältä Eurooppaan ja takaisin saisi aimoruiskeen.
Älä hyvä mies ehdota että eestiläisten tänne tuloa helpotettaisiin tunnelilla. Jos tunneli tehdään niin tehdään se niin että se menee tämän rosvoporukan maan alitse ja ettei sinne mahdu varastetut nostokurjet sinne tunneliin.
Se päivän sana - integraatio - hoitaa kaiken ajallaan kuntoon.
Ja sukulaiskansan kanssa on aina hauskaa tehdä yhdessä :)
Suurin osa turisteista tulee kumipyörillä tänne...
Onpas ihmeellinen "mainos" uutinen!
Kaakkois-suomen rajaylityksistä allegron osuus on aika vähäinen, noin 300 tuhatta ylitystä vuodessa. Kaakkois-Suomessa rajan ylittää vuodessa noin 10 miljoonaa ihmistä.
Allegron saama huomio tulee siitä, että sen päätepysäkki on Helsingissä. Juna toki pysähtyy myös Viipurissa, Lappeenrannassa, Kouvolassa ja Lahdessa mutta eihän sitä missään mainita :D
Samoin Vaalimaan rajalla on enemmän porukkaa mitä Nuijamaalla vaikka nuijamaa on vilkkaampi :D
Suomalaiset yrittäjät eivät osaa hyödyntää allegron tuomia turisteja .Tarjosimme helsinkiläisille yrityksille mainostilaa nettisivuillemme joita mainostamme Pietarista -
suomen rajalle ylettyvässä radiomainonnassa mutta eihän nämä junttilantuvan omistajat tajua vielä kyseistä asiaa laisinkaan mutta Lappeenrannassa asia on jo aivan toisin sillä
sikäläiset yrittäjät käyttävät kaikki mahdolliset venäjällä ilmestyvät mediat tuotteittensa ja palveluidensa mainontaan