Tiistai 30.9.2014

Ratkaiseva vihje käräytti naisia vakoilleen

Luotu: 
20.6.2012 15:55
  • Kuva: Itella
    Kuva
    Lukuisia naisia on vakoiltu heidän omalta tietokoneeltaan Suomessa. Arkistokuva.

Poliisi pääsi nuoria naisia vakoilleen miehen jäljille saatuaan vihjeen verkkosivujen tekijöiltä.

– Vastaavia sivuja tekevät huomasivat, että sivustojen joukossa on sellainen sivusto, joka ei ole aidonkaltainen, tutkinnanjohtaja Arto Korhonen kertoo Uudelle Suomelle.

Esitutkinnassa selvisi nopeasti, että verkkosivut levittivät haittaohjelmaa, jonka avulla vakoiltiin lukuisten suomalaisten, erityisesti nuorten naisten tietokoneenkäyttöä.

Korhosen mukaan vastaavia tapauksia ei Suomessa ole ennen ollut.

- Henkilö otettiin viipymättä kiinni kun saatiin selvitettyä kuka tämän takana on ja häntä on kuulusteltu.

Korhosen mukaan mikään ei tue sitä, että epäillyllä olisi ollut taloudellisia tavoitteita asiassa, mutta ei voida tietää mitä materiaalille olisi tapahtunut, jos poliisi ei olisi puuttunut asiaan.

– Enemmänkin näyttää siltä, että kyseessä on kokeilu, Korhonen kertoo.

Kaikkia uhreja ei Korhosen mukaan ole tavoitettu.

Tietomurtoja epäillään tapahtuneen noin sadalle koneelle, mutta Korhosen mukaan uhreja on välillisesti paljon enemmän.

- Koneilta oli kerätty paljon valokuvia esimerkiksi juhlista ja lomamatkoilta, joilla esiintyy paljon ihmisiä.

Korhonen korostaa, että on erityisen tärkeää pitää huolta tietokoneen virustorjunnasta ja suojata web-kameran linssi kun sitä ei käyt

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: