Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) syyttää ”poikkeuksellisen sekavaa mediasotaa” viime viikon EU-huippukokoukseen liittyvistä epäilyistä ja erilaisista tulkinnoista. Kataisen mukaan keskustan Mauri Pekkarisen väite toimivaltuuksien ylittämisestä ei pidä paikkaansa.
Katainen selvitti eurokokouksen päätöksiä eduskunnan suurelle valiokunnalle maanantaina noin puolentoista tunnin ajan. Koko eduskunta ei tule lähiviikkoina saamaan hallitukselta tiedonantoa Brysselin päätöksistä, Katainen kertoi jälkikäteen.
–Ei vielä, koska on hyvä katsoa, mitä kaikkea tietoa tarvitaan. Sitten kun Espanjan tukipakettia käsitellään, siinä yhteydessä on mahdollista keskustella monesta muustakin, Katainen totesi.
–Me annamme tietysti kaiken sen tiedon, mitä eduskunta tarvitsee.
Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma pitää mahdollisena, että eduskunta kokoontuu elokuun alkupuolella Espanjan tukipaketin takia. Puhemies täsmensi aiemmin tänään esitettyjä tietoja lähettämällä tiedotteen medialle.
Heinäluoman mukaan eduskunnassa on halua puhua yleisemmin Euroopan taloustilanteesta ja Euroopan unionin kehittämistarpeista.
"Eri mailla on tarve kertoa vähän eri sanankääntein"
Eurojohtajien kokouksen jälkeen on ihmetyttänyt muun muassa se, menettikö pysyvä vakausrahasto (EVM) kokouksen päätöksellä asemansa ensisijaisena velkojana. Näin on annettu ymmärtää etenkin kansainvälisessä lehdistössä, mutta Suomen hallitus on eri mieltä.
Myös päätös, jonka myötä pysyvän vakausmekanismin on mahdollista pääomittaa pankkeja suoraan ilman valtiota välikätenä, on kummastuttanut. Aiemmin Suomessa hallitus on linjannut, että suoraa pankkitukea ei hyväksytä.
–Tässä on ollut poikkeuksellisen sekavaa tämä mediasota. Se johtuu siitä, että me istutaan aamuyöhön asti, jonka jälkeen eri mailla on tarve kertoa vähän eri sanankääntein, mikä osaltaan vaikuttaa siihen, että tulee erilaisia tulkintoja, Katainen sanoi.
Katainen korosti, että nyt ei päätetty suoran pankkituen käyttämisestä vaan sen mahdollisuudesta. Valtion ohittaminen on mahdollista vasta, kun yhteinen pankkeja valvova virasto on saatu perustettua.
–On tarkoitus turvata veronmaksajien etu sillä tavalla, että kun meillä on kansainvälinen pankkivalvoja, joka olisi vastuussa myös pankkien pilkkomisesta, niin silloin meillä olisi parempi tieto siitä, mitkä pankit kannattaa tappaa ja mitkä säilyttää, Katainen selitti.
–Suora pääomitus voisi olla veronmaksajien etu kunhan tiedetään, että pankkivalvoja tekee vahvempia pankkeja.
"Suomi pääsee ulos yhdessä euromaiden kanssa tai sitten kaikki kaatuu"
Yhteiseurooppalaisen pankkivalvojan pystyttämiseen menee Kataisen mukaan vähintään vuosi, joten Espanjan pankit saavat ainakin tukipakettinsa ensimmäiset erät valtion kautta.
–Eli tätä suoraa pääomitusta ei tapahdu vielä, Katainen toisti.
Vielä ei ole tietoa siitä, saako Espanja ensimmäiset tuet väliaikaisen ERVV-rahaston vai pysyvän EVM:n kautta.
Pääministeri Kataisen mukaan eurooppalainen maa ei voi yksin irtautua Etelä-Euroopan lamaannuttaneesta talouskriisistä.
–Me päästään ulos yhdessä euromaiden kanssa tai sitten kaikki kaatuu. Yksittäinen maa ei voi tässä itseään erityisesti pelastaa, Katainen katsoo.
Irtautuminen eurosta tarkoittaisi Kataisen mukaan Suomelle pahempaa kriisiä ja suurempia kustannuksia kuin eurossa pysyminen ja kriisimaiden auttaminen.
Soini: Välikysymystä ei voi tehdä kesälomien aikana
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ei välittänyt Kataisen selvityksestä. Hän pitää viime viikon päätöksiä katastrofina Suomen kannalta.
-Tämä käy kalliiksi, Soini sanoi eduskunnassa.
Hän harmitteli myös sitä, että hallituksen toimintaa selvittävää välikysymystä ei voi tehdä kesälomakauden aikana. Oppositio ei siis saa hallitusta koolle tällä tavoin.
-Olen ottanut asiasta selvää ja välikysymystä ei voi tehdä kesken kesälomakauden, Soini sanoi.


Kommentit
Kataisen markkinoima eu maiden yhteinen pankkeja valvova virasto syntyneen aikaisintaan vuoden päästä. Kyllä sitä ennen on tarve pääomittaa Espanjan ja Italian pankkeja. Kataisen harhautus siitä, että nyt on vasta keskusteltu suoran pankkituen mahdollisuudesta, on taas pelkkää harhautusta.
Harhautusta on myös EVM etuoikeus. Etuoikeudella ei ole mitään merkitystä, kun/jos velallinen jättää vekansa maksamatta. Silloin maksajina ovat veronmaksajat. Ei niitä kukaan muukaan maksa.
Kuinkahan kauan kestää ennenkuin hallitus ja eduskunta huomaavat että äänestäjät yli puoluerajojen eivät yksinkertaisesti enää hyväksy heidän toimintaansa? Seuraava askel onkin sitten ilmeisesti vaalivilppi, valheellinen propaganda ja tiedonvälitys sekä massiivinen sensuuri!
"–Me annamme tietysti kaiken sen tiedon, mitä eduskunta tarvitsee."
Nythän pomppasi valtiopetoksen ja rikoksen tielle. Elelläoleva suora lainaus on selvä rikollinen kannanotto eli rikollisesti vastoin perustuslakia.
Nyt on nimittäin niin, että kansanedustajan kuuluu saada kaikki tieto käsiinsä lyhentämättömänä ja alkuperäisessä muodossaan kaikista valtion asioista ja valtiota koskevista asioista ja sopimuksista . Katainen ei todellakaan ole se henkilö joka arvioi ja valikoi mitä tietoa annetaan kansanedustajille.
Tuosta lausunnosta Katainen pitäisi automaattisesti asettaa valtakunnanoikeuteen.
Meillä on todella röyhkeitä ministereitä. Katainen ihan tosissaan kertoo, mitä tietoja on sopivaa antaa kumileimasimelle.. Luulisi, että käräjäoikeus laittoi rajat miehelle, mutta eipä tunnu auttavan.
Miksi suomankielessä ei ole sanaa, joka vastaisi amerikanenglannin sanaa "con"? se olisi kataisen titteli. Sinne kun muutenkin haikailee.
Ihmetytää kok ja sdp:n kannatusluvut? Muutama päivä aiemmin oli PS suurin puolue Hesarin mittausten mukaan, samassa uutisessa oli, että kenenkään muun puolueen kannatuksessa ei tullut muutoksia??
Tänään kuuntelin ylen lähetystä, että 75% kansasta on tyytyväistä hallituksen ajamaan eu politiikkaan??? 65% suomalaisista taas oli halukkaita maksamaan veroja huomattavasti Itämeren puhtaanapitämisestä, samassa uutisvirrassa????
Onko Suomen kansa tullut hulluksi, vai olisiko galluppien pitäjällä sormensa pelissä?
Niinpä niin, tulos riippuu tietysti keneltä kysytään ja missä, ehkäpä ne 75% löytyivät kokoomuksen tai demarien kansanedustajien kahvitauolta tai muusta sopivasta pikkuruisesta otosryhmästä! Mikään ei ole helpompaa kuin mielipiteiden manipulointi gallupeilla. Ranskan hiljattaiset presidentinvaalit olivat oiva esimerkki siitä kuinka mm toimittajat aivopesivät lukijoita sopivasti vääristellyillä kyselytuloksilla.
Espanjan pankit ja 100 miljardia on vielä pieni summa Italian valtion velkojen rinnalla, joita oli kokouksessa sovittu ostettavaksi EVM:lle EKP:n kautta.
Tästä järkytyksestä ei tahdo toipua, kun pidin jo viikonloppuna Espanjan pankkien tukemista tarpeeksi hirveänä.
http://uutisvahti.blogspot.com/2012/07/mitas-nama-jalkimarkkina-ostopuhe...