Torstai 27.11.2014

Minttu Vettenterä selitti Enkeli-Elisaa – IL: ”Annoin väärän kuolinpäivän”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
9.7.2012 08:56
  • Kuva: Facebook / Enkeli-Elisa
    Kuva
    Helsingin Sanomien artikkelin jälkeen Enkeli-Elisan Facebook-sivusto on täyttynyt satojen ihmisten kommenteista.
|

Omakustannekirjailija Minttu Vettenterä on kommentoinut "Enkeli-Elisasta" noussutta kohua useaan otteeseen Facebook-päivityksissään viikonlopun aikana. Iltalehden haastattelussa Vettenterä kertoo ilmoittaneensa Helsingin Sanomien Kuukausiliitteelle väärän päivämäärän ”Enkeli-Elisan” kuolinpäiväksi. Kuukausiliitteen laajassa artikkelissa selvitettiin kirjaksi päätyneen itsemurhatapauksen taustoja ja epäiltiin, ettei koulukiusattua "Elisaa" ole todellisuudessa ollut olemassa.

HS:n mukaan Elisan ilmoitettuna kuolinpäivänä 7. helmikuuta 2011 ei Suomessa kuollut yhtään Elisan ikäistä (14–16-vuotiasta) tyttöä.

–Annoin Helsingin Sanomille väärän kuolinpäivän, jotta Elisaa ja hänen läheisiään ei voisi tunnistaa, sanoo Vettenterä Iltalehdelle.

Helmikuun 7. päivänä 2012 Elisan isän pitämäksi väitettyyn blogiin ilmestyi kirjoitus. ”Elisan kuolemasta on vuosi”, blogissa kirjoitettiin.

Vettenterän omakustannekirjan saatteessa kerrotaan, että se on fiktiivinen tarina todellisista henkilöistä. Toisaalta Vettenterä on saattanut useat blogien ja Facebook-ketjun seuraajat uskomaan, että Elisa, tämän perhe ja itsemurhaan johtanut järjestelmällinen koulukiusaaminen olisivat tosia.

Nyt epäillään, että nämä henkilöt ovat Vettenterän luomuksia. Vanhemmat eivät ole suostuneet puhumaan toimittajille edes luottamuksellisesti. Lisäksi rikostutkintojen tekstianalyysejä tehnyt kielentutkija toteaa HS:lle, että kaikki tapaukseen liittyvät tekstit – Elisan päiväkirjat, vanhempien blogit ja Vettenterän omat tekstit – ovat häkellyttävän samankaltaisia toistuvine virheineen.

”Olemme alusta asti painottaneet, että kyse on fiktiivisestä tarinasta tosielämän ihmisistä”

”Enkeli-Elisan” Facebook-keskustelussa on sekä puolustettu raivokkaasti Vettenterän käynnistämää kiusaamisenvastaista henkeä että kritisoitu Vettenterää epäillystä huijauksesta.

–Enkeli-Elisalle todellakin kävi niin, että siitä tuli jotain ihan muuta kuin oli suunniteltu. Alunperin ajatuksena oli kirjoittaa kirja, joka herättäisi ajatuksia, mutta viime joulukuussa syntyi ajatus, että mitäs jos tuomme jutun facebookiin ja näin helpotamme projektia seuraavien elämää, kun päivitykset näkee helposti yhdestä paikasta, kirjoitti Vettenterä viikonloppuna 40 000-päiselle Facebook-ryhmälleen.

Vettenterän mukaan Enkeli-Elisa kuitenkin lähti ”elämään omaa elämäänsä”, ja median kiinnostus toi ”oman osuutensa soppaan, jota nyt ihmetellään, että mikä tässä on totta ja mikä ei”.

–Tässä vaiheessa kirjasta tuli toissijaista. Se oli enää vain tarina, jonka taustalla olivat kyllä oikeat tapahtumat ja oikeat ihmiset, mutta se oli silti vain kirja.

Minttu Vettenterä kommentoi HS:n artikkelia blogissaan jo ennen artikkelin julkaisua. Hän otti tuolloin kantaa muun muassa kysymykseen, joka on yksi painavimmista huijausepäilyjen syistä. Laajasta verkkokeskustelusta huolimatta kukaan ei tunnu henkilökohtaisesti tunteneen Elisaa tai kuulleen tapahtumista esimerkiksi omassa koulussaan.

-Elisan kuolemaan liittyviä tietoja on muutettu, jotta Elisa ei olisi tunnistettavissa. Olemme projektin alusta asti painottaneet, että kyse on fiktiivisestä tarinasta tosielämän ihmisistä. Elisa on ollut olemassa. Tämän vanhemmat ovat olemassa. Elisaa kiusattiin koulussa ja Elisa tappoi itsensä. Elisan isä on ollut koulukiusaaja ja hän on pyytänyt anteeksi vanhoilta kiusatuiltaan. Tässä minun nähdäkseni tarinamme pääasiat. Ne voin vannoa ja vakuuttaa kaikki todeksi, Vettenterä kirjoitti reilu viikko sitten.

Viikonloppuna hän otti kantaa HS:n huoleen siitä, että kouluväkivallan liioittelu ja itsemurhan tehneen nuoren nostaminen esimerkiksi voisivat aiheuttaa ikävän kierteen.

-Osa ihmisistä on huolissaan, että Elisasta puhumalla kannustamme lapsia ja nuoria itsemurhaan. Media ja tutkijat väittävät, että tällainen itsemurhabuumi todella on olemassa. Mutta toisaalta olemme saaneet lukuisia yhteydenottoja nuorilta, joilla on takana useita itsemurhayrityksiä, mutta Elisan tarinaa luettuaan he toteavat, etteivät haluakaan tehdä sitä, etteivät halua tuottaa sitä tuskaa vanhemmilleen, Vettenterä sanoo.

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Henkilöt: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Otto Gustafsson

Jos jokin tarina tuntuu liian hyvältä ollakseen totta, se ei sitä useimmiten ole. Tässä on tunnollisesti tehty, täydellinen päiväkirja kiusatun tunnoista ja mietteistä aina lopulliseen ratkaisuun saakka. Tulee mieleen Anne Frankin päiväkirjat, mutta niissä päähenkilö ei tiennyt kuolevansa.

Yhteisössä on kymmeniä tuhansia seuraajia, mutta yksikään ei ole sanonut tunnistavansa tapauksen viime vuonna kuollutta tyttöä. Tuolla käyttäjämäärällä ja tilastollisesti vinoutuneella otannalla (yhteisöön liittyy lähinnä aiheesta kiinnostuneita ihmisiä) pitäisi osumia olla useampia.

Pekka Siikala

Siitähän tässä on kyse. Ilman Facebook ryhmää ja tarinan esittämistä totena kirjaa olisi myyty 100 - 300 kpl.
Nyt sitä myydään varmasti tuhansia ja kirjoittaja tekee aikamoisen tilin ja saa runsaasti kaupallista julkisuutta.
Pelkäänpä että itse asia on kiinnostanut kirjoittajaa vähemmän kuin raha.

Mika Väyrynen

Omakustannekirjailija? Eikö olekaan oikea kirjailija jos ei ole julkaissut kirjaa kustannusyhtiön piikkiin? Mitä Elisaan tulee, niin hyvä että asioista keskustellaan. Oli sitten oikea tapaus taustalla tai ei. Kiusaaminen on iso ongelma kouluissa nykyjään.

Helena Eronen

Minusta se on jotenkin söpöä, kun Suomessa aina painotetaan sitä, jos joku on "omakustannekirjailija", kun muualla se raja on jo melkoisen hämärtynyt e-kirjojen ja muiden myötä. Mm. tämän hetken kohutuin nimi E.L. James julkaisi tekstinsä alkuun omakustanteina ja netissä ja sieltäpä se sitten todellinen menestys syntyi. Muutenkin maailmalla on käsitykseni mukaan putkahdellut todella hyvin myyviä, ei perinteisten kustantajien tuottamia kirjailijoita, joten jotenkin tuo suomalainen ennakkoluuloisuus omakustannekirjailijoita kohtaan on hieman vanhanaikaiselta kalskahtavaa. Johtuu luultavasti siitä, että "oikeat" kirjailijat pelkäävät, että apuraha-apajille tulee uusia käsiä kerjuulle.

Leila Mustanoja-Syysmeri

Mika ja Helena, komppaan teitä täysin, hienoja ajatuksia teiltä. Asiasta haloon nostaneilla näyttää olevan tärkeintä päästä kritisoimaaan Minttu Vettenterää ja vähätellä hänen kirjoittajan kykyjään. HS:n artikkelisssa puhuttiin jopa "harrastajakirjailijasta". Tuntuu siltä, että koulukiusattujen hätä ja heidän auttamisensa on aivan toisarvoista, kun päästään oikein kunnolla hutkimaan ja tuomitsemaan häijyä kirjailijaa. Tuomitseminen ja hurskastelu verhotaan tietenkin moraalisen huolestumisen viittaan Mintun valehtelemisesta. Aivan selkäpiitä karmii, kun lukee näiden hurskastelijoiden veisausta - juuri he mahdollistavat välinpitämättömyydellään koulukiusauksen jatkumisen. Pistää vihaksi.

jouko viitala

Sitä mieltä olen, että turhaa melua on Hesari tässä nostattanut. Totuutta en tiedä, eikä sillä oikeastaan ole väliäkään. Asia on tärkeä ja jos kirjalla on edes yksi kiusaaja
saatu lopettamaan, niin se on jo sillä paikkansa ansainnut.
Tiedä sitten mitä hyvää Hesari kirjoituksellaan aikaansaa.

Ja kaiken huippuna on se, että poliisi on asiaa alkanut oma-aloitteisesti tutkimaan.
Ilmeisesti ei oikeaa tutkittavaa ja rahan tiukkuutta poliisilla ole, kun tämänkaltaiseen pitää panoksia tuhlata. En kyllä poliisin aktiivisuutta asiassa ymmärrä?

Mervi Luhtanen

Onhan tämä aivan ennenkuulumatonta, että omakustannekirjailija saa koulukiusaamisen seurauksille näin paljon huomiota, vaikka HS on kirjoittanut asiasta valistavia juttuja jatkuvasti. On siis syytä etsiä kirjailijasta jotakin vikaa ja pitää mielessä, että kun oikein kaivetaan, meistä kaikista löytyy jotakin epämääräistä - tämä oppi syntyi muuten aikanaan neukkulassa.

Unohtakaa koulukiusaaminen ja sen seuraukset ja keskittykää ampumaan viestintuoja. Sekö on HS:n sanoma?

Raili Sergejeff

En ymmärrä tätä himoa lytätä kaikki ja alkaa kirjoittamaan asian vierestä. Tässähän on ollut tarkoitus kohdistaa huommio koulukiusaamiseen ja sen ehkäisyyn. Nyt sitten lytätään Vettenterää oikein olan takaa, ja unohdetaan itse asia.

Ihan sama ovatko tarinat fiktiota vai osin totta, tärkeintä on huomion kiinnittämnen koulukiusaamiseen ja sen lopettamiseen.

Opettajien ja vanhempien silmiä ei ilmeisesti saa millään auki, ja tuloksena on surkeita elämänkohtaloita, pahaa oloa, masennusta ja itsemurhia. Mutta ei se ole ihmekään, kun on tuollainen negatiivinen mentaliteetti joka paikassa.

Eikö kannattaisi mieluummin kiinnittää huomio koulukiusaamiseen eikä siihen, kuka teki mitä, kenen isä oli koulukiusaaja ja onko Vettenterä valehdellut?

Onko hyvä mieli kun saa mollatuksi jonkun, ja tallatuksi maan rakoon, ja pahalle mielelle? Sekö on kaiken negatiivisen kirjoittelun tarkoitus? Jos sellaisesta tulee hyvä mieli, on parempi mennä terapiaan.

Mikko Kostet

Tarkoitusko tulee sitten keinot tässä tapauksessa pyhittämään, mikäli juttu paljastuisikin keksityksi? Mielenkiintoinen moraalikäsitys monilla tuntuu olevan.
Menee aika monella tuollaisen jälkeen luottamus tällaisiin juttuihin, mikä taas on pois oikeasti apua tarvitsevilta ihmisiltä.
Sosiaaliporno haiskahtaa melko vahvasti tässä tapauksessa.

Sari Parviainen

Onko sen väliä onko faktaa vai fiktiota - aikuisten oikeasti? Jos tarina on opettavainen, eikö se jo riitä? Ja miksi tällaisesta asiasta edes nousee kohu? En vain ymmärrä koko jutun tuomaa julkisuutta - kuin Suomessa ei osattaisi vetää rajaa olennaisen ja ei olennaisen välille. Onko Suomi näin tyhmä?

Mikko Kostet

Sillä todellakin on väliä onko se faktaa tai fiktiota. Muistutettakoon vielä kaikille kirjalijan puolustajille, että Suomessa on monta tahoa jotka tällä hetkellä OIKEASTI tekevät koulukiusaamisen vastaista työtä ja Suomessa on monta nettisivustoa, josta asiasta puhutaan.
Enkeli-Elisa juurikin on vienyt huomiota itse kiusaamisesta ja tehnyt yhdestä (ehkä olemattomasta) ihmisestä marttyyrin ja huomion keskipisteen koko tärkeän aiheen sekä monien kiusattujen kustannuksella.
Anteeksiantamattominta tässä tapauksessa kuitenkin on se -mikäli tämä siis paljastuukin sepitteeksi- että oikeita esimerkkejä löytyy pilvin pimein, mutta kirjailija päättikin olla laiska ja möi fiktiota faktana.

Kaikkein eniten minua on hämmästyttänyt tässä tapauksessa on se, että on ihan oikeasti hyvin paljon ihmisiä, jotka hyväksyvät sen, että hyvän asian puolesta saa valehdella.
Kuka tai mikä on se taho, joka saa määritellä, että mikä on niin hyvä asia, että sen puolesta saa valehdella?
Jos minä sanon, että jokin asia on hyvä ja sen puolesta saa valehdella - täysin riippumatta siitä mikä se asia on - , niin millä kukaan yksittäinen henkilö voi sen kieltää?