Sunnuntai 27.5.2012

Öykkäröikö SAK vai tyriikö hallitus?

Luotu: 
2.3.2009 11:44
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Matti Vanhanen (kesk.).
  • Kuva: Leena Louhivaara / SAK
    Lauri Ihalainen.

Konkaripoliitikko Arja Alho (sd.) ehdottaa Matti Vanhasen (kesk.) hallituksen päättämästä eläkeiän nostosta neuvoa-antavaa kansanäänestystä.

”Hallituksen pitäisi perustella yhtäältä ratkaisua puoltavat ja toisaalta sitä empivät tekijät, luodata työelämän pulmia ja mahdollisuuksia vahvistaa paikallista työoloihin ja työviihtyvyyteen vaikuttamista”, perustelee Alho esitystään blogissa.

Uuden Suomen lukijat ovat ottaneet aamulla tiukasti kantaa hallituksen eläkeratkaisuun. Runsaat puolet heistä on nettikyselyssä sitä mieltä, että hallituksen pitäisi perua päätöksensä nostaa eläkeikää 65 vuoteen.

”Kyllä hallituksen tulee perua eläkepäätös ja erota välittömästi, ettei Suomi syöksy vielä syvemmälle laman syövereihin kuten Islanti ja Latvia”, kirjoittaa esimerkiksi Reijo Sutinen.

Toisaalta myös hallitus saa tukijoita, eivätkä SAK:n uhkaamasta välien katkomisesta hallitukseen päin kaikki pidä. Puheenjohtaja Lauri Ihalainen sanoi julkisuuteen, että SAK ei luota nyt hallitukseen missään asiassa.

”Toivottavasti hallitus ei anna periksi, tulevaisuudessa pitää olla työntekijöitä. Ammattiliitoista on tullut itsekeskeisiä ja öykkärimäisiä edunvalvojia, jotka eivät välitä muista mitään”, arvioi nimimerkki juupe.

Katso äänestystilanne: http://www.uusisuomi.fi/kysely/pitaisiko-hallituksen-perua-paatoksensa-n...

Arja Alhon blogikirjoitus eläkeiästä: http://arjaalho.blogit.uusisuomi.fi/2009/03/01/neuvoa-antava-kansanaanes...

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Vieras mies

On selvä, että Vanhasen ja hallituksen ilmoitusluonteinen eläkeiän nostaminen hoidettiin tökerösti. Sen vastustajien on kuitenkin kerrottava miten nykyiset eläkkeet aiotaan rahoittaa ja miten perustellaan Suomen Euroopan alhaisimpiin kuuluva eläkeikä.

Eläkeiän nostaminen pitäisi kytkeä Saksan kaltaiseen kivenkovaan irtisanomissuojaan ja toimivaan työterveydenhuoltojärjestelmään. Näin saataaisiin porukka mukaan!

Ilkka Luoma

(Maan hallitus Kokoomusjohteisena myöhentää eläkkeelle lähtöä parilla vuodella - oppositio ja ammattiyhdistysliike älähtivät, kun eivät keksineet itse tapaa, jolla luodaan osalle lisää sisältöä ja aktiivisuutta ikääntyneille ihmisille)

[ ... kuolinilmoituksesta nähtiin, että ehti olla vain vuoden eläkkeellä. Supermarkettien hedelmäpelien 1/ kimpussa on joukko eläkeläisiä - vailla tärkeitä ihmissuhteita. Kypsään ikään tulleet naiset ovat löytäneet yksinäisten iltojen seuraksi pullon jos toisenkin 2/ ... ]

Media repesi maan hallituksen eläkepäätöksestä nostaa ansaitulle pääsyä parilla vuodella. Ammattiyhdistysjyrät jyrähtivät, ettei koskaan kolmikantaa ole näin loukattu - kävikö Vanhasen II hallituksen rohkea päätös heidän kunnialleen, koska "neuvottelupöytiin" ei kutsu käynyt - ehkä myöhemmin. Maan hallitus teki ainoan oikean päätöksen - kansakunta hyötyy tästä kokonaisuutena.

Eläkeikä on liukuva käsite, kuten on meidän terveyden tila, henkinen aktiivisuus kuin sosiaalisuus tai yksinäisyys. Toinen haluaa verkostoja, toinen omaa rauhaa. Kaikki haluavat kokea turvallisuutta, ja kaikki haluavat edelleen ystävää, jolle kertoa se elämän tärkein asia.

Elämää kokeneet ihmiset ovat usein yksinäisiä, rahaa olisi, mutta ei keskustelukumppania. Aviomies kuoli tai vaimo jätti - näinhän se keskimäärin menee. Moni odottaa kauhulla eläkeikää, koska viimeinenkin ote verkostoihin ja aktiivisuuteen katkeavat. Osa kuitenkin haluaa eläkkeelle jo 55-vuotiaana - armeijan lentäjät pääsevät jo 45-vuotiaina. Mikä onkaan ihmisen tärkein tehtävä?

Eläinkunta on luotu metsästämään, jatkamaan sukua ja koulimaan jälkikasvun luontokelpoiseksi

Ihmiset ovat luodut lisääntymään. Mies jaksaa elämänsä loppuun saakka - ainakin biologisesti, mutta ei henkisesti. Nainen menettää kykynsä, mutta elää pidempään, koska jaksaa puhua. Mies ei halua puhua, ja kuoleen 3/ sisäiseen umpiostressiin, jota ei ole oikein edes tutkittu. Eläkeikä voi olla kauhistus, tai se voi olla uuden elämän alku.

Valtiovarainministeri Katainen on oppinut laskemaan talousasiantuntijoidensa avulla, että Suomi kulkee kohti ikääntyvän väestön rahoituskriisiä tilanteessa, jossa historian suurimmat perinnöt 4/ ovat kohta jaossa. Osalla on pankissa, miltei nollatileillä kymmeniätuhansia euroja, osalle punaiset laput ruokakaupassa ovat pelastus saada edes joskus "parempaakin" - ruokajonotkaan eivät ole tuntemattomia monille, vain pelkällä kansanelääkkeellä oleville.

Verotulot eivät tule riittämään pidemmällä tähtäyksellä. Kansa saa lisää fyysisiä elinvuosia, mutta samalla dementoituen yhä suurempiin lääkemääriin, jotka maksetaan aktiiviväestön verokertymistä. Yksinäisten eläkeläisten mieli järkkyy 5/, kun ei ole kuuntelijaa tai viimeisillään se viimeinen oli päättöhoidon henkilökunta.

Tuntuu tylyltä, kun raha on tärkein arviointikeino ansaitun eläkkeensä saaneille ihmisille. Osa teki päivätyönsä, maksoi osuutensa yhteiskuntavastuusta ja osa kulki yhteiskunnan taseissa miinusmerkkisenä jo aktiivi-iästä lähtien. Viime kädessä on aina kysymys kansakunnan "yhteisestä vakuutuksesta" ja omavastuuosuudesta!

Suomi tarvitsee työntekijöitä, erityisesti vanhuksien hoitoon. Nyt heitä haetaan Indonesiasta ja Kiinasta - siellä on kuulemma ystävällisemmät ja huolehtivammat hoitajat. Suomalainen on sitä mitä on, mutta vastuun hän on aina kantanut, ehkä ei niin puheliaana kuin kaukoidän hoivapalveluihin tottuneet ihmiset.

Kiinassa vanhukset hoidetaan perhepiirissä 6/. Suomessa asian hoitaa yhteiskunta. Monilla lapsilla on muutoinkin niin kiire, ettei siinä aikaa jää isälle, äidille, isoisälle tai -äidille. Kaukoidässä usein koko suku asuu samassa ja lapsenlapset saavat arvokasta elämänoppia vaarilta ja mummilta. Suomessa sukupolvien välille on revennyt kuilu. Markkinatalous ei suosi "tuottamattomia" periaatteita - kollektivismi ei sovi individualismin johtosääntöihin.

Eläkeiän nosto oli räväkkä veto, josta vuosien saatossa kaikki antavat kiitosta - ehkä eniten he, jotka jatkoivat työtä sen 2-3 vuotta. Saattaa myöhempi eläkkeelle lähtö jopa osaltaan vähän pienentää maahanmuuttoakin - Keskustapuolue hoksasi populismiheiton soinimaiseen tapaan. Suomalaiset eivät keskimäärin pidä vieraasta verestä. Olemme tottuneet "tappelemaan" keskenämme kateuden kylästäminä. Lopulta suomalainen hädän hetkellä hoitaa homman kotiin - niin tulee tässäkin tapahtumaan.

Kansa tulee sulattamaan eläkeiän noston, myöhemmin helpottuneena, kun ei niin nopeasti tarvinnut yksinäisiin kävelyretkiin puistoissa, ei tarvinnut heti käydä hedelmäpelin kampeen - eikä tarvinnut hakea keskustelukumppania lääkäristä, papista tai pankista. Aktiivisuus ylläpitää vireyttä 7/. Tänään keskimäärin moni 63-66 vuotias on täynnä elämäniloa ja työtarmoa ryhtyäkseen valtion tulokertymän takuuihmisiksi.

Raha ratkaisee kokoomushallituksessa. Valtiovarainministeri tulee saamaan helpotusta valtiokukkaroon - lyhyeksi aikaa. Ongelma ei kuitenkaan poistu, koska huomisen eliniänodote on entistäkin pidempi ja entistä suuremmilla lääke- ja hoitokuluilla. Lopulta maan hallitus, joskus myöhemmin, joutuu todellisten päätösten eteen - ja tuolloin on tosi kyseessä ja ratkaisut ovat shokeeraavia, mutta monille helpottavia. Melko kallista. Elämä on.

"Suuremmalla sosiaalisuudella parempaa yhteenkuuluvuutta, luonnon ehdoilla elämää säästäen"

Tekstinumeroviitteiden linkit:
1/ --- http://ilkkaluoma.blogspot.com/search?q=yksik%C3%A4tisten
2/ --- http://www.tiede.fi/keskustelut/laaketiede-ja-terveys-f11/onko-alkoholis...
3/ --- http://ilkkaluoma.blogspot.com/search?q=keski-ik%C3%A4iset+miehet
4/ --- http://ilkkaluoma.blogspot.com/search?q=vanhukset+ovat+osin
5/ --- http://ilkkaluoma.blogspot.com/search?q=aput%C3%B6it%C3%A4
6/ --- http://ilkkaluoma.blogspot.com/search?q=hedelm%C3%A4pelien
7/ --- http://ilkkaluoma.vuodatus.net/blog/category/JOHAN+VENNINEN

Ilkka Luoma
http://ilkkaluoma.vuodatus.net
...

Mielipidekirjoitukseen liittyvät kuvakertomukset ~
[ kuvia saa käyttää kansioista vapaasti ylläolevan kirjoituksen yhteydessä - copyright by Ilkka Luoma 2005, 2009 ]

Kuvakansio 1
Johan Venninen, 99 vuotta, eli pitkän, työntäyteisen ja virikkeellisen elämän - kunnes vieteri oli tyhjä, oli aika poistua... kuvasarja Vennisen kotoa, missä hän työskenteli 99-vuotiaaksi saakka - sokeana.
--- http://www.kuvaboxi.fi/julkinen/2bpza+ilkka-luoma-lintujen-laulu.html ---

Kuvakansio 2
Tänään ja huomenna jaetaan historiamme suurimmat perinnöt - kaupungeissa olevat eläkeläiset ovat yksiä suurimmista metsänomistajista - Metsäliiton matkassa perehtymässä kuinka metsä tuottaa, kun sitä hoivataan hyvin - näinkö meidän pitäisi hoitaa myös eläkeläisiämmekin?
--- http://www.kuvaboxi.fi/julkinen/28cte+ilkka-luoma-metsaliiton-matkassa.html ---
...

Sent:
Cc: timo.soini@eduskunta.fi ; raimo.sailas@vm.fi ; leif.fagernas@ek.fi ; lauri.ihalainen@sak.fi ; jutta.urpilainen@eduskunta.fi ; paivi.rasanen@eduskunta.fi ; matti.vanhanen@vn.fi ; timo.kalli@eduskunta.fi ; liisa.hyssala@stm.fi ; paula.risikko@stm.fi
Sent: Wednesday, February 25, 2009 10:25 PM

Ex-demari

Kannatan Luoman esittämiä ajatuksia, poislukien perintöjen vaikutukset, koska ne on jo ainakin 46- syntyneelle ja sitä edeltävälle ikäluokalle jo pääosin jaettu, ja niistä on maksettu perintövero valtion pohjattomaan kassaan. Ruotsilla oli varaa poistaa koko perintövero, mutta sitä vastustaa meillä vain vasemmisto, koska haluavat edesauttaa suomalaisten jälkipolvienkin köyhtymistä ja siten turvata äänestäjäkuntansa, eivät ymmärrä sitä, että hyvin voivalla duunarillakin on usein vanhempien asunto ja kesämökki perittävänä ja täten istuvat kahdella pallilla eduskunnassa ns:tuina "toveriherroina" liituraidoissaan tai verkkosukissaan ja esittävät aivan toista roolia mentyään haalariäänestäjiensä keskuuteen.

Eläkeijän noston vastustaminen kuuluu samaan kategoriaan, sillä SAK: n ja sen liittojen johtajat ja toimitsijat jäävät eläkkeelle n. 60 vuotiaina ja varsin hyvin kansakoulupohjalta ymmärtävät, että eläkerahojen sijoitukset ovat menneet pers**lleen kuten toverien omistamat HAKA, EKA, KANSA, STTS ja OSP Yhteistuki ( SAK: n liittojen omistama pankki, jonka fuusiomisesta H: gin ainoaan kannattavaan pankkiin käytiin salainen välimiesoikeudenkäynti). Odotan SAK: n neropattien selvitystä tai pitäkää suunne kiinni myös eläkeijän nostosta, ettehän te edellisessä SATA- komitean LOPPURAPORTISSA PUUTTUNEET MITENKÄÄN ns: n leikatun eläkeindeksin poistoon, koska eläkeläiset eivät enää maksa SAK: n liittojen jäsenmaksuja ja teidän palkkaanne. Kolmikanta sopimusyhteystyö on lopetettava ja ay- jäsenmaksujen verovähennysoikeus on poistettava vielä suurempia tuhoja välttääksemme (kuten 90- luvun lamassa) ja annettava suomalaiselle parlamentaariselle systeemille sen ansaitseva arvo ja suljettava korporaatiot pysyvästi sen ulkopuolelle.

Vieras

SAK ei ole koko kansan vaaleilla valittu demokraattinen toimija. Joten suuta suppuun Hakaniemessä. Ihalaisen omasta eläkkeellelähdöstä on tulossa farssi.

Ihalaisen ja SDP:n änkyröinti sekä eläkeyhtiöiden (joissa Ihalainen itsekin istuu) ryssimät eläkejärjestelmän miljardien tappiot saattavat laskea Suomen luottokelpoisuutta. Kannattaako uhoillla Hakaniemen elättipässit?

Olisi tyhmää maksaa enemmän siitä että muutamalla ulkoparlamentaarisella johtajalla olisi arvovaltaisesti kivempaa hiekkalaatikolla.

Pääministerillä on tarvittaessa valtiollisia keinoja käytettävissä jos SAK:n vahingonteko ja valehtelu jäsenistölle vain jatkuu.

Appi

Ammattiliitot eivät todellakaan ole eduskunta, se pitää paikkaansa, mutta jos ammattiliitot eivät saa ajaa omien jäsentensä etuja, niin kuka sitten saa? Saman tien voitaisiin lopettaa kaikki EK:t ja muut yrittäjäjärjestöt, martat tai leijonat, luonnonsuojeluliitot tai metsänhoitoyhdistykset. Kaikki ne ajavat omien jäsentensä etuja eduskunnassakin omalla tavalaan. Ammattijärjestöillä varmasti on oikeus puhua jäsenistönsä näkökannoista. Ammattiliittojen edustajat on yhdistyslakien mukaisten sääntöjen perusteella valittuja ja heillä on omasta liittosta demokraattisesti hankittu valtuutus. Tuotakin demokratiaa on kunnioitettava aivan samoin kun hyväksytään puolueiden puheenjohtajat, puoluesihteerit tms.. vaikka heidän toimikenttänsä onkin toinen. Voitaisiin ehkä esittää myös näkemys, että jos puolueiden edustajat valitaan muutamien tuhansien, korkeintaan kymmenien tuhansien joukosta, niin ammattiliittojen edustajat valitaan satojen tuhansien joukosta ja valtuutuksella. Kummassa toteutuu paremmin demokratia silloin maan mittakaavassa. Eduskunta totta kai edustaa kansan valitsemia ehdokkaita, mutta ehdokkaaksi voi päästä tai jäädä pääsemättä pienemmän ihmismäärän tukemana kuin jonkun ison työpaikan pääluottamusmieheksi.

Kun kritisoidaan eläkejärjestelmän tappioita, pitäisi rinnalle laittaa vaikkapa kaikki muut yli 100 miljoonan rahastot, joita Suomessa on varmasti aika monta. Vasta vertaamalla näiden suhteellisia tappioita eläkeyhtiöiden tappioihin voidaan saada kuva siitä, miten on onnistuttu. Itse en tiedä miten tuossa vertailussa kävisi, mutta tuollaiset epämääräiset heitot ryssimisestä eivät perustu ainakaan mihinkään rehelliseen vertailuun tai edes haluun selvittää totuus. Toisaalta niinhän se on, että kun lähdetään sotaan tai hyökkäykseen, niin totuus on ensimmäinen asia, joka katoaa.

Varmasti ammattiliittojen toimintaa voidaan arvioida kriittisesti ja siihen on syytäkin. Ammattiliittojen tehtävän ja tarpeen arvioiminen kuuluu kuitenkin sen jäsenille. Vain jäsenet voivat arvioida tarvitaanko niitä vai ei, sillä heidän tarpeisiinsa vastaaminen on ammattiliittojen tehtävä. Olisi mielenkiintoista, jos jossakin muuallakin elämässä muut määrittelisivät jonkin toisen toimijan tarpeet. Mitenkähän perusteltua olisi jos ateistiyhdistykset määrittelisivät herätysliikkeiden tehtävät?

Ex- demari

Kanssa toveri. Esität, että amattiliittojen edustajat valitaan satojen tuhansien joukosta ja valtuutuksella, ja mikä onkaan äänestysprosentti? SAK: n liitoissa päättävät jäsenet valitaan mafiamaisin keinoin ja junttauksen avulla kuten entisessä Neuvostoliitossa, eikä enemmistönä olevilla ei sosialisteilla ole niihin mitään asiaa ( SAK: n tutkimus Kimmo Kevätsalo), ( kuten Kimmo Kiljunen totesi menetellyn hänen asettuessaan SDP: n varapuheenjohtajaehdokkaaksi tällä saitilla ), eikä enemmistöläisillä SAK: n pakkojäsenillä tai jäsenkirjaa ottamattomalla enemmistöllä ( jos ovat työpaikkansa onnistuneet säilyttämään toverimafian alla) ole mitään painoarvoa.

Mitä tulee Eläkeyhtiöiden tappioihin sijoitustoiminnassaan, tutustu ketkä esim. SAK: n liittojen edustajista ovat olleet päättämässä näistä miljardisijoituksista ( vrt. HAKA, EKA, KANSA; STTS ja OSP YKTEISKUNTATUKI).

Sinä voit populistina kysyä jäsenten mielipidettä asioihin, joihin 99%: n ymmärrys tai koulutus ei riitä.

Ex- demari

SAK, STTK, AKAVA eikä EK eivät ole lakia säätäviä toimijoita. Siitä meillä vastaa demokraattisesti valittu eduskunta. Mikäli hallitus ei nauti eduskunnan luottamusta, se kaatuu välikysymysäänestyksessä, eikä siihen kysytä SAK: n eikä muidenkaan korporaatioiden kantaa. SAK ei ole mitään oppinut -90 luvun lamasta, jolloin sen johtoliittojen edustajat totesivat pääministeri Esko Aholle, että emme ole tänne tulleet palkkoja laskemaan ns: n yhteiskuntasopimuksen nimeen ja lietsoivat vielä yleislakkouhan päälle. Kannattaisi SAK:n toveriliittojen ottaa mallia USA: n autojättien ( GM, Ford tai Chrysler ) toimista, mitä ne tekivät 80- luvun lopun lamassa, ja mitä tekivät Ruotsin metallityöväen jäsenet suostuessaan eilen n. 25: n %: n palkanalennuksiin pitääksen Saab: in ja muut metalliyritykset pystyssä globaalissa lamassa.

Täytyy muistaa myös, että edellisen laman aikana kaatuivat ensimmäisinä nämä SAK: n työntekijöiden omistamat jättiyritykset kuten: HAKA, EKA, KANSA, STS ja OSP Yhteiskuntatuki,( joka oli SAK: liittojen johtama pankki, joka sittemmin fuusiotiin HOP: iin, joka oli ainoa kannattava pankki H:gissä pääjohtaja Tanskasen ansiosta ). Pian fuusioitumisen jälkeen kuitenkin pankkiin pumpattiin n. 2 mirjardia Suomen markkaa ja käytiin salainen välimiesoikeudenkäynti, jonka lopputuloksesta ei ole kuulunut mitään tähän päiväänkään mennessä. Haluaisin kuulla SAK: n kansakoulupohjaisten neropattien selvitykset ja myöskin tutkivien osaavien journalistien selvitykset.

Miksi SATA- komiteassa istuu korporaatioiden edustajat, vaikka heitä ei ole demokraattisesti valittu? Hallitus pysyköön lestissään, ja H:gin kaupunki voisi osoittaa SAK: n ja sen liittojen uudeksi sijoituspaikaksi Konnunsuota, koska sieltä kuulemma vapautuu juuri sopivaa tilaa tämän änkyrätoverikunnan käyttöön.

Ps. Toveri Ihalainen, hyviä eläkepäiviä, jätit kuolevan SDP: n toverijärjestösi todella kreivin aikaan.

Sus

Kansanäänestys voidaan Suomessa unohtaa. Sipoossa järjestettiin, 95% oli yhtä mieltä siitä, ettei Suomen hallituksella ole tarvetta puuttua kuntarajaan mutta tämä nykyinen hallituksemme päätti tuon äänestystuloksen vastaisesti. Turha lisätä hallituksen mittavaa farssilistaa enää näennäisillä kansan kuulemisilla. Tämä hallitus ei kansaa kuuntele. Eikä se kuuntele liike-elämääkään. Eikä noudata perustuslakia. Tämä hallitus on sosialistinen näennäisporvarihallitus.

Vieras

Miksi otsikossa mainitaan ammattijärjestöistä vain SAK? Ihan yhtä lailla SATA-komitean näköjään turhanpäiväiset "neuvottelut" ovat jättäneet väliin myös Akava ja STTK.

M.Heikka

me emme tiedä kokonaispakettia: jos ei näin, ei sitten näinkään.

Matin olisi tullut puhua laajemmin kokonaisuudesta. Toisaalta, minusta tuo rummutus on ihmisjärkeä halventavaa. Kyllä Suomessa demokraattisesti valittu eduskunta päättää.

Vieras

Asiahan ei ole minkään arvoinen.On vain niin,että SDP:n kannatus Urpilaisineen on niin alas ryssitty kuin vain kaikessa tyhmyydessään voi. Nyt on pakko saada rähinä päälle ,maksakoon se suomelle mitä tahansa.On surullista katsoa kuinka luotetun tuntuinen ja asiallinen Ihalainenkin on saatu pilaamaan maineensa vielä loppumetreillä.
Onhan sieltä näköjään tulossa oikeita "kansakunnan talousjohtajia",jotka ehdottelevat näin lamatilanteessa neuvotteluboikottia ja yleislakkoa.
Mikä onkaan suomen tulevaisuus,jos nämä joutilaat joskus päättävät maan taloudesta.

Vieras

Talonjusseille samat eläkevakuutusmaksut kuin muullakin kansanosalla.

Taantuman hoitoon pitää saada myös pääministerin puolueen kannattajat, ilman lypsyjä.

Perttu Kujala

Kyllä ay-liikekin tietää, että päätös on välttämätön. Ihalainen ja muut pomot vain ovat loukkaantuneita kun hallitus uskalsi tehdä päätöksen omin päin kysymättä lupaa heiltä, (joille asiasta päättäminen ei edes kuulu) ja käyttäytyvät siksi kuin pikkulapset hiekkalaatikolla.

K.S

M. Vanhanen perusteli varsin loogisesti ja rauhallisesti eläkeiän noston perusteet. Ja osoitti muutenkin johtajuutta jota tämä maa kaipaa.
Vahinko ettei tämä viesti ole ehtinyt muualle mediaan kovinkaan voimallisesti. Sak:n aamu-unilta herätetty johtaja vastasi todella ala-arvoisesti ja täysin tunteenomaisesti. Tunsin lähinnä myötähäpeää. Tulkaa 2000 luvulle SAK:n höperöt.

M.Heikka

Kyllä Matti on ihan hyvä PM. Joskus hiukan hämmentävä, mutta onhan sitä suuntaa otettava. Lähti koilliseen tai kaakkoon, kaikella on puolensa. Hyvä kun harppoo kumminkin, pakkaskeleillä tulisi muuten kylmä, nälkä ja kuolema.

Toivoisin olevani vain suht terve täyttäessäni 65. Melko sama loppujen lopuksi se, että onko se eläkeikä 63 vai 65. Tärkeämpi asia olisi jonkinlainen yksilöllisyys ja harkinavalta niin, että riittäisi paukkuja vielä 9-kymppisenä naputella nettiin.

Allan

On hyvä että Suomi saa suuret lainansa edullisemmalla korolla.Ja kun ensimmäiset eläkkeellesiirtyjät v 2011 ovat 2 kk pidempään töissä niin tuskin se ketään suuremmin vaivaa.Vasta nyt alle 50-vuotiaat saisivat tämän päätöksen mukaan eläkkeensä 65-vuotiaana ja ennenkuin se päivä koittaa on eläkeikä todennäköisesti alentunut uudelleen jos ei kävisi
niin onnekkaasti että yleinen terveys- ja kuntotaso silloin jopa vaatii
saada olla pitempään töissä!

Liike

Eläkeiästä tai muista eläkeasioista ei ole aikaisemminkaan järjestetty kansanäänestyksiä. Viimeksi kaikki työeläkelait kirjoitettiin uusiksi vuonna 2006 SDP:n hallituskaudella aivan normaalissa järjestyksessä hallituksen johtamalla valmistelulla ja eduskunnan päätöksellä lakimuutoksista. Ei järjestetty kansanäänestystä, vaikka vanhuuseläkeikä muutettiin joustavaksi välille 63-68 ja muun muassa kertymälaskentaa muutettiin.

Siitä olisi voitu järjestää kansanäänestys, onko aiheellista antaa Ulf Sundqvistille anteeksi 13,8 miljoonan markan vahingonkorvaus valtiolle korkoineen. Ei järjestetty, vaan Arja Alho aiheutti miljoonavahingon veronmaksajille antamalla Sundqvistille lahjan omin päin.

SDP ei pysty minkäänlaiseen rakentavaan yhteistyöhön toisinajattelijoina pitämiensä muiden puolueiden edustajien kanssa, vaan yrittää pelkästään häiritä hallituksen toimintaa saadakseen talousongelmat muutettua kaaokseksi.

pekkapoeka

jos ja kun eläkeikää nostetaan takaisin sinne, missä se pitkään oli ja on kansaneläkkeessä ollut tähänkin asti. Tämä PM:n hiihtolenkillä tekemä päätös tuntuu kuitenkin tarpeettomalta ja miten se oikeasti parantaisi valtion taloutta. Tosiasia on ollut jo pari vuosikymmentä, että jos 50 vuotta täyttänyt jostakin syystä jää työputkesta pois, hänen on melkein mahdotonta saada kunnollista nk. vakituista työsuhdetta. Vanhemmatkin toki haluaisivat tehdä työtä, olla elämässä mukana ja tienata, mutta useimmiten se on mahdotonta. Yhteiskunta ei ole tässä asiassa terve. Kun itse aloitin palkkarenkinä 70-luvulla, eri työpaikoilla oli kaiken ikäisiä, eikä 60 täyttäneitä katseltu vinoon, kokemusta jopa arvostettiin. Arja kirjoittaa ihan asiaa, vaikka onkin agraari kanoja munittava (vieläkinkö?) sossumokraatti.

Appi

Pidän itsekin tärkeänä, että työtä tehtäisiin mahdollisimman pitkään ja 65-vuotta ei tunnu itsestäni lainkaan mahdottomalta ajatukselta. Muiden puolesta en kuitenkaan katso voivani ottaa kantaa. Tapa, jolla hallitus päätöksen teki oli kuitenkin varmasti lyhytnäköinen ja erittäin huonoa politiikkaa. Jos asioiden perusteluista ei käydä laajoja keskusteluita myös erilaisien etujärjestöjen kanssa, niin sillä voi olla varsin mielenkiintoiset vaikutukset tulevaisuuden kannalta. En voi olla pohtimatta tilannetta, kun tulevaisuudessa joskus kuitenkin hallitusvalta Suomessa vaihtuu ja Keskusta ei ehkä ole hallituksessa mukana.

Kansaneläke on ollut selkeästi tärkein asia Keskustapuolueelle varsinkin, kun maataloudessa ensisijainen yrittäjyys on ollut perinteisesti isännällä. Vaikken tunne maatalousyrittäjäeläkejärjestelmää juuri lainkaan, niin vahva olettamukseni on, että aivan tasa-arvoisesti ei siellä ole isäntiä ja emäntiä käsitelty. Kansaneläkkeen soveltamisen vaikutukset tulevat näkymään myös sillä puolella epätasa-arvoisesti.

Kun nykyinen hallitus on puuttunut työntekijöiden eläkejärjestelmään mitenkään kuulematta työntekijäjärjestöjä, niin mihinkähän kaikkiin maatalouden asioihin voivat tulevat hallitukset puuttua kuulematta MTK:ta? Tarvitaanko keskusteluita 141-tuesta tai sitä kompensoivista järjestelmistä, vai onko se kaikille tuleville hallituksille täysin niiden oma asia. Entäs Natura-alueiden laajentaminen? Onko mitään perusteltua syytä kompensoida tai keskustella taloudellisista menetyksistä. Entäs rantojen rakentamismääräykset? jne.. Nehän ovat vain lainsäädäntötyötä, jonka eduskunta voi vapaasti toteuttaa ....

Kiristyvä taloudellinen tilanne varmasti vaatii päätöksiä. Menettelytapojen periaatteista kannattaisi kuitenkin pitää kiinni, jollei todella haluta muuttaa niittä lopullisesti. On hyvä muistaa, että menettelytapojen muutos harvoin onnistuu vain yhden asian osalta, ne muuttuvat silloin myös muissa asioissa. Voi olla, että joskus siihen on oikeasti myös perusteita, mutta hiihtolenkillä tullut ajatus tuntuu kovin kevyeltä perustelulta menettelytapamuutokselle. On täysin eri asia muuttaa omistajan oikeudella yrityksen menettelytapaa kuin muuttaa yhteiskunnan sopimusjärjestelmää.

Vieras

Onko iso paha duunari joskus kiusannut pikkupoikia? tuntuu että joillakin on SAK-fobia tai mania. Kyllähän myös muut liitot vastustavat tätä sanelupolitiikkaa ja ammattiliittojen on syytäkin pitää meteliä näiden pikkuhitlereien suuntaan. SAK:n jäsenkunnalla on eniten syytä olla käärmeissään, koska edustavat usein sellasia ammatteja joissa paikat eivät todellakaan kestä 65-vuotiaaksi.
Kevyttä sisätyötä tekevä jaksaa epäilemättä pidempään, en minäkään aio ennen 65-vuotta lopettaa duuneja.

kaartilainen

Oletkos yrittänyt saada työkyvyttömyys eläkettä? tai tunnetko ketään joka olisi yrittänyt?
Tunnen erään hieman yli 60vuotiaan naisen jolla selkä eivätkä kädet toimi kunnolla,mutta nykyisessä ilmastossa ei pääse eläkkeelle vaan odottelee uudelleen koulutusta

Liike

Toivottavasti terveys pysyy sellaisena, ettei tarvitsekaan. Olen kyllä kirjoitellut papereita muutamalle lääkärien mukaan työkyvyttömälle ihmiselle, mutta eläkeyhtiöiden lääkärit ovat yleensä havainneet heidät yllättäen työkykyisiksi.

Eläkevakuutusyhtiöiden ja Kelan kummalliset päätökset ovat kuitenkin käytännön toteutuksen ongelmia - eduskunta on säätänyt työkyvyttömyyseläkkeen mahdolliseksi kaikille työkyvyttömille, vähintään 16 vuotta täyttäneille.

Yksittäisten eläkepäätösten tekemistä pitäisi parantaa selvästi nykyisestä.

Liike

YLE:n uutisissa SAK:n Matti Huutola vaati härskisti, että hallituksen pitäisi mennä neuvottelupöytään eläkeuudistuksesta _ilman mitään ehdotuksia_! Kiristysjärjestö SAK ei siis antaisi vapain vaalein valitun eduskunnan luottamusta nauttivan hallituksen edes ehdottaa mitään. Ei ole häikäilemättömyydellä mitään rajoja.

Suomessahan väsättiin jatkosodan jälkeen laki, jolla itsenäisyyttä puolustaneita järjestöjä, kuten suojeluskunnat ja Lotta Svärd kiellettiin fasistisina. Sen lain voisi kaivaa naftaliinista ja lakkauttaa fasistisen SAK:n, joka yrittää tuhota Suomesta demokratian.

Appi

Suomi on sopimusyhteiskunta, jossa sopimusten pitämistä on pidetty arvossaan. Kysymys kuuluukin, että pitikö hallitus kiinni siitä sopimuksesta, jonka osapuolena se oli muutama viikko aiemmin. Jos ei pitänyt, niin voidaan kysyä, miksi hallitus yksipuolisesti muutti sopimuksen ehtoja irtisanomatta sitä? Yleensä, jos joku muuttaa sopimusehtoja yritysmaailmassa toisella tavalla kuin mitä sopimuksessa on menettelytavaksi sovittu, se on riittävä irtisanomisehto. Jokainen sopimuksia tehnyt tämän tietää. Hallitus ei sopimusta sanonut irti ja nyt kun muut haluavat, että sopimuksessa pysytään, pidetään sitä ongelmana.

Jokainen joka on jotain sopimuksia tehnyt tietää myös, että jokaisella alalla on kauppatapa. Jos kauppatavasta poiketaan, tulee siitä aina kirjallisesti erikseen sopia. Hallitus on menettelytavan osalta selkeästi poikennut kauppatavasta, mutta katsoo, että neuvotteluita voitaisiin jatkaa ilman, että palattaisiin kauppatapaan. Kun lähtökohtana hallituksella on, että se voisi yksipuolisesti ilman keskusteluita muuttaa kauppatapaa, on lähtökohta poikkeuksellinen.

Suojeluskunnat ja Lotta Svärd lakkautettiin ulkopuolisen ulkomaisen painostuksen vuoksi. Toivon totisesti, että Suomessa ei enää koskaan ulkomainen vaikutus pääse niin merkittävään asemaan, että Suomen perustuslain takaamaa yhdistymisvapautta aletaan rajoittaa yhdistyslainvastaisesti. Silloin meiltä häviäisi monta muutakin perusoikeutta.

Liike

Suurten ay-keskusjärjestöjen edustajat jäivät tänään pois sovitusta Sata-komitean kokouksesta. Olikohan se sopimuksen yksipuolinen muuttaminen vai peräti irtisanoutuminen koko sosiaaliturvan kehittämishankkeesta?

Tämän illan kymmenen uutisissa STTK:n Mäenpää valitteli, että työmarkkinajärjestöjen keskenään jo tammikuussa sopimassa sosiaalitupossa on kohtia, joita STTK ei voikaan hyväksyä ja niistä täytyy neuvotella uudelleen. Näin, vaikka STTK oli itse tekemässä sopimusta. Onkohan tuo nyt sopimuksen yksipuolista muuttamista vai irtisanoutumista koko sopimuksesta?

Kaikkien puolueiden edustajat ja talouden asiantuntijat pitävät eläkeiän nostamista hyvänä uudistuksena, mutta SDP:n edustajat ja ay-pomot olisivat ilmeisesti halunneet nostaa kokouspalkkioita muutaman vuoden ajan ja sitten vasta hyväksyä saman ajatuksen, jota hallitus aikoo viedä eteenpäin.

Ex- demari

Väitän, että missään Suomessa ei harjoiteta samanlaista painostamista/pakottamista kuin SAK: n liittojen toimesta jäsenkirjan ottamiseen jos aiot kyseisillä toimialoilla työskennellä, sillä siellä on jäsenkirjapakko mafian tapaan, vaikka aloitteestani tehty ay- järjestäymislaki tuli voimaan jo 1.9.1995, jossa on sanktiot niin työntekijöille kuin työnantajallekin ( enimm: llään 1 vuosi vankeutta ).

Ps. 15v: tta SAK: n liiton pakkojäsenenä ollut ja sen jälkeen 15 v:tta omaa ammattiyhdistystä johtanut ( tosin 1,5 v:tta työttömänä ollut SAK: n liiton aihettaman lakon johdosta, joka kosketti n. 40000 helsinkiläistä kolmen päivän ajan 10- 13.10.1989 ). Lisäksi lakko sai kaiken median huomion aina HS: n pääkirjoitusta myöden, mutta toverioikeuksien langettamat huuhaatuomiot eivät mediaa kiinnostaneet, vaikka itse yritin niitä paikalle kutsua, koska huomasin, että se olisi ollut ainoa tae saada oikeutta tässä vasemmistolaisessa oikeusjärjestelmässämme, jossa tuomareina toimii näitä toverituomareita yhä enemmän ja poliittisesti valitut lautamiehet tukevat heitä.

Kemppa.

Olin vielä 1990 luvun työelämässä,eläkekarttumani yksityisellä puolella tuli täyteen 65 vuoden iässä.Samalla aikaa kunta-ja valtiosektorilla täysi kertymä tuli täyteen 62 vuoden iässä.Turha ammattiyhdistysten on politikoida,65 vuotta on terveelle ihmiselle oikea eläköitymisikä,niin yksityisellä kuin julkisellakin puolella.Hallitus ja eduskunta voi näyttää mallia ja säätää ministereille ja kansanedustajille saman 65 vuoden eläkeiän.Nykyisin heidän eläke etuutensa eivät sovi tasaarvoiseen yhteiskuntaan,samat säännöt voimaan kuin muillakin kansalaisille.

Matti O Koskela

Ja taas elämme aikoja kun Punaisen torin minareeteista kuuluu päteviä sammutustapoja solkenaan, ja nupit on käännetty kaakkoon. Koko oikean kansan vasen siipi on ryhmittymässä joutessaan piazzalle kuulemaan persuukset pystyssä, päät pensaassa viisauksia Kaliffin päiväkäskystä.

Punapääoman pääkonttorin kuulutusvuorossa oleva apulais-suurvisiiri pyyhkii hikeä otsaltaan ja partituuri kääntyy välillä väärinpäin, onneksi se ei tahtia hiljennä. Muut visiirit pläräävät pörssikursseja eläkerahastojen kirstun pohjan kuumottaessa yhä lähempänä. Yhdessä turvallisesti päät pystyssä, rinnakkain seisten, he kestävät kyllä eläkemiljardien vahingossa hävittämisenkin kuin miehet.

Lähestymme aikoja kun myös mediaväki alkaa kansoittaa barrikaadien sekaan pystytettyjä puska vyöhykkeitä, taiteellisia pyllistelyn asentoharjoituksiaan sommitellen. Ja monikulttuurinen väki tekee solkenaan kauppaa pyhiinvaeltajien viedessä käsistä ylihinnoiteltuja Rautian varastosta tuotuja polvisuojia, RKP:n kesäjuhlista lainattujen basaarien pöydät notkuen.

Kaliffikin on vaihtumassa ja kansa jo kärsivällisesti odottelee valkoisen, vai oliko se punaisen savun pöllähtämistä punapääomalinnakkeen, aikoja sitten käytöstä poistetun kattilahuoneen savupiipusta. Odotellessaan väki rupattelee rattoisesti minareetista selostettua hallituksen ja porvarilahtareiden typeryyttä taivastellen, Kaliffin itsensä keksimän idean, hallituksen väärin ja yksinään esittämää eläkeasiaa.

Ja tienoon täyttää iloisen harras, joutilaan ja työtä viimeiseen asti vieroksumaan opetetun kunnon sakkilaisten puheen sorina. Näin solidaarisuus käsinkosketeltavasti hohkaa ihan Sanomatalon kupeisiin saakka kotoisasti punertuen. Myös Ylen toimitusten suurilta scriineiltä aatetoveritoimittajat posket innosta punastellen seuraavat oikeitten kalluppien sanomaa; Hallitus kontra Me, joita välittävät Salménin johdolla asiantuntevasti taustoja kepeästi ryydittäen.

Ex- demari

Ei mitään muuta lisättävää, kuin oppisiko röyhkeä SAK jotakin? Hehän pitävät kannattajiaan vieläkin edistyksellisinä ja muita taantumuksellisina ja poistivat tuotantövälineiden sosialisoinnin ohjelmastaan vasta Neuvostoliiton ja koko Itä- Blokin kaaduttua.

h.j.j

Hauskaa että Vanhanen räväytää eläke päätökse juuri nyt kun irtsanomisia ja lomatuksia on rusaasti. Eihän AY-liike uskalla väläytää lakkoasetta koska silloin tulee lisää irtisnomisia kun kotimarkinat eivät vedä sen vertaakaan kun nyt.