Eduskunta käsittelee Espanjan tukipakettia ja sitä varten vaadittavia vakuuksia torstaina ja perjantaina. Hetki sitten eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma kutsui kansanedustajat takaisin töihin kesälomaltaan.
Hallitus antaa torstaina iltapäivällä täysistunnolle tiedonannon vakuuspaketista. Paketista äänestetään perjantaina aamupäivällä.
Eduskunnan valiokunnat käsittelevät vakuuspakettia myöskin torstaina. Paketti käydään läpi valtiovarainvaliokunnassa ja suuressa valiokunnassa.
Suomen ja Espanjan vakuusneuvottelut jatkuivat vielä tänään. Suomi on linjannut, ettei se voi osallistua Espanjan pankeille myönnettävään noin 100 miljardin euron tukeen ilman vakuuksia.
Pankkituki annetaan Euroopan väliaikaisen vakausrahaston ERVV:n kautta. Eduskunnan on vielä hyväksyttävä sekä vakuuspaketti Espanjan kanssa että itse apupaketti.
Hallituspuolueet kannattavat Espanjan tukemista, joten oppositio ei todennäköisesti kykene kaatamaan esitystä.
Eduskunnan ylimääräinen täysistunto osuu kansanedustajien loman ajalle. sekä päällekäin suomalaisen päättäjäeliitin kesätapahtuman SuomiAreenan kanssa.
SuomiAreenan järjestäjä MTV3 on jo ilmoittanut, että se aikoo tarjota tilauslentoja tärkeimmille kansanedustajille ja poliitikoille Helsingin ja Porin välillä.


Kommentit
Miten maikkari muuten määrittelee "tärkeän kansanedustajan" ja sitten "vähemmän tärkeän kansanedustajan"? Heidän äänimäärän mukaan?
Jaa ...a ... mitenkeähän tässä oikein käy? Eihän tässä voi muuta kuin rukoilla järkeä noille kansanedustajille.
Tuntuu vain niin pohjattoman toivottamalta istua täällä Pohjanmaan "Pampaksella" ja katsoa vierestä, kun emätyhmät päättäjämme vievät Suomea kohti tuhoa ja turmiota ja kohti sitä, mitä vastaan sekä Länsi- että Itä-Liittoutuma taisteli II:ssa Maailmansodassa, ja mitä vastaan isämme ja iso-isämme taistelivat Talvi- ja Jatkosodassa.
Mikä avaisi noitten sokeitten silmät?
Quote: ..."SuomiAreenan järjestäjä MTV3 on jo ilmoittanut, että se aikoo tarjota tilauslentoja tärkeimmille kansanedustajille ja poliitikoille Helsingin ja Porin välillä." ....
Mitä ilmeisimmin täsä on kyse nyt "Jaa" äänen varmasti antavista kansanedustajista, mikäli MTV3 aiempiin kannanottoihin euromyönteisyydestä on uskomista. Eu- ja euro kriittisyys/kileteisyys kun ei ole ollut viimeaikoina kovin "muodissa" Suomen johtavissa medioissa ja TV-kanavilla
On Espanjasta sovittu mitä tahansa se pätee Eduskunnan istunnosta huolimatta. Yllättävää on jos 100 edustajaakin tulee istuntoon. Muut ovat "pätevän" esteen vuoksi kielikursseilla ulkomailla, tai kotonaan tärkeissä perhe tapahtumissa!
Ihme että he ovat ylipäätään lomalla, kun töitä riittä. Tosin heillä ei ole pelkoa saada kenkää jos ei "kielikurssien" välillä ehdi töihin.
Jaa... että sekö on sitten nykyään noin, että on TÄRKEITÄ ja vähemmän tärkeitä kansanedustajia. Milloin tämä jako on tehty? Ikäänkuin ylä-ja alahuone. "Tärkeat" henkilöt valtaeliitissä ovat sitä kermaa, että saadaan aikaan "sopivia" päätöksiä. Vähemmän tärkeät olkaa rauhassa lomalla tai valtaeliitin bileissä.
Lainaus:
"SuomiAreenan järjestäjä MTV3 on jo ilmoittanut, että se aikoo tarjota tilauslentoja tärkeimmille kansanedustajille ja poliitikoille Helsingin ja Porin välillä."
... ja Maikkari sponssaa. ;)