Ruuhkamaksujen käyttöönotto lisäisi joukkoliikenteen kysyntää. Maksujen myötä joukkoliikenne ruuhka-aikoina lisääntyisi noin 3–7 prosenttia. Joukkoliikenteen kehittäminen ja järjestäminen nielaisisi arviolta kolmanneksen ruuhkamaksuista saatavista varoista.
–Jos autoliikennettä rajoitetaan, joukkoliikennettä on lisättävä vastaavasti. Ihmisillä on oltava vaihtoehto. Joukkoliikenteen lisääminen muilla tavoilla maksaisi maltaita, neuvotteleva virkamies Tuomo Suvanto muistuttaa.
Ruuhkamaksuja on kritisoitu epäsuoraksi tulonsiirroksi rikkailta köyhille.
–Tämän ajatusmallin mukaan vain rikkaat ajavat ruuhka-aikaan autolla. Köyhät kulkevat julkisilla, tiivistää Suvanto.
Paikat:


Kommentit
Julkinen liikenne on jo nyt
Julkinen liikenne on jo nyt niin raskaasti tuettu (50%), ettei ole mitään järkeä siirtää rahaa lisää sinne. Ruuhka-aikana koko kapasiteetti on jo ajossa ja silti on ahdasta. Lisätkää tähän 3-7% uutisen mukaan väkeä, tarkoittaa lisää autoja ja kuljettajiakin muutamaa tuntia varten seisomaan loppupäiväksi.
Suurin osa ellei kaikki
Suurin osa ellei kaikki ruuhkamaksuista saatavista varoista kuluisi sen keräämiseen. Muualle siitä ei riitä. Mutta ruuhkamaksun tarkoitus ei ole rahan kerääminen vaan autoilijoiden kiusaaminen. Eiköhän palata asiaan sitten kun Suomessa jossainpäin alkaa esiintyä ruuhkia.
Uusi keino paisuttaa valtiota!!
Eikös se autoilu ole jo tarpeeksi kallista? Vaihtoehto julkinen on myös hyvin kallis eikä se tuolla valtion paisutus meiningillä parane.
ruuhkamaksu hyvä keino
on vain hyvä, että joukkoliikennettä kehitetään ja lisätään. Ruuhkamaksu on hyvä keino, se ohjaa toivottavasti yksityisautoilijoita joukkoliikenteen käyttäjiksi. Ja toisaalta se jättää vaihtoehdoksi myös yksityisautoilun - maksua vastaan - ja rahat voidaan ohjata joukkoliikenteen sujuvuuteen ja houkuttelevuuteen.
Joukkoliikenteen lisääminen ja kehittämien tulee olla kaupunkien liikenteen kehittämisen perusta, kuten myös kevyen liikenteen turvallisuus ja sujuvuus. Esitetyt ruuhkamaksut kuin myös pysäköintimaksujen mahdollinen korottaminen ovat erittäin perusteltuja. Ne jättävät mahdollisuuden myös yksityisautoilulle.