Faktakulma
Invest in Finland
Invest in Finland hankkii suoria ulkomaisia investointeja (FDI) Suomeen.
Invest in Finland auttaa ulkomaisia yrityksiä löytämään liiketoimintamahdollisuuksia Suomesta, tuottaa tietoa Suomesta investointikohteena sekä kehittää ja koordinoi kansallista FDI-hankintatyötä verkottuen aktiivisesti alueellisten ja kansainvälisten toimijoiden kanssa.
Lisäksi Invest in Finland kerää ja ylläpitää tietoa ulkomaalaisomisteisista yrityksistä Suomessa.
Toimintaa ohjaa elinkeino- ja innovaatiopolitiikka. Rahoituksesta vastaa työ- ja elinkeinoministeriö.
Googlen Suomeen tulon päätöksen takana on ollut pitkä ja tarkka prosessi, kertoo kauppaa hoitaneen Invest in Finlandin Jari Ängeslevä Uudelle Suomelle.
Pohdinta sopivan paikan löytämiseksi on alkanut jo kaksi vuotta sitten. Alkuvaiheessa asia on ollut niin salainen, että edes työ- ja elinkeinoministeriön alaisessa Invest in Finlandissa kaikki eivät ole tienneet, että asiakas on Google.
- Ainoastaan me tiesimme alusta asti, kertovat Ängeslevä ja toimitusjohtaja Tuomo Airaksinen.
Googlesta onkin Invest in Finlandissa puhuttu koodinimellä, joka on A4.
Koodinimi ei viestintäjohtaja Minna Hakaojan mukaan liity paperiarkkeihin, vaan Googlen Suomi-projektista vastanneeseen johtajaan Rhett Weissiin.
Rhett Weissilla on neljä lasta, joiden kaikkien nimet alkavat A:lla. Näin siis Googlen salanimeksi muodostui A4.
Ängeslevällä ja Airaksisella on ollut salaisessa Google-tiedossa pitelemistä, sillä asia on ollut merkittävä monen suomalaisen tahon kannalta.
- Kyse on luottamuksesta. Kyllä ne ovat siellä Kaliforniassa ihmetelleet suomalaisia: mitään eivät pukahda, ja ehdottavat palvelinkeskusta vanhaan paperitehtaaseen, Ängeslevä myhäilee.
Airaksisen mukaan neuvottelut eräässä Baltian maassa loppuivat siihen, kun tieto lipsahti liian aikaisin ulos.
On varsinainen keksintö ehdottaa vanhaa paperitehdasta Googlen palvelinkeskuksen paikaksi. Stora Enson talousjohtaja Markus Rauramon mukaan yhtiö ei olisi voinut kuvitella, että seuraava Summan asukas tulee olemaan Google.
- Tämä on maailman ensimmäinen datacenter, joka sijaitsee vanhassa paperitehtaassa. Jos se ei ole innovaatiota, niin mikä on, heittää Ängeslevä.
Google halusi palvelinkeskuksensa nimenomaan Eurooppaan. Suomessa oli myös useita eri vaihtoehtoja paikalle. Ängeslevä ei voi paljastaa, mitkä muut vaihtoehdot olisivat olleet.
- Summa valikoitui siksi, että siellä on iso maa-alue, energiaa 24/7-toiminnan tarpeisiin, riittävän läheinen sijainti Helsinkiin ja vettä lähellä, Ängeslevä luettelee.
Ängeslevän mukaan alun perin ajatuksena oli, että palvelinkeskus rakennettaisiin kokonaan ”tyhjästä”. Sellaista vaihtoehtoa, joka olisi Googlen kaikki muutkin toiveet tyydyttänyt, ei kuitenkaan löytynyt. Nyt Summan tehtaalla tehdään iso remontti, jossa paperitehdas muuntuu palvelinkeskukseksi.
Faktakulma
Invest in Finland
Invest in Finland hankkii suoria ulkomaisia investointeja (FDI) Suomeen.
Invest in Finland auttaa ulkomaisia yrityksiä löytämään liiketoimintamahdollisuuksia Suomesta, tuottaa tietoa Suomesta investointikohteena sekä kehittää ja koordinoi kansallista FDI-hankintatyötä verkottuen aktiivisesti alueellisten ja kansainvälisten toimijoiden kanssa.
Lisäksi Invest in Finland kerää ja ylläpitää tietoa ulkomaalaisomisteisista yrityksistä Suomessa.
Toimintaa ohjaa elinkeino- ja innovaatiopolitiikka. Rahoituksesta vastaa työ- ja elinkeinoministeriö.

Kommentit
Miksi tälläinen on
Miksi tälläinen on supersalaista? Taitaa olla näin laman aikana kova juttu, jos joku tuo palvelimia suomeen.
Piti pitää salassa, ettei SDP ehdi perustaa kansanliikettä
Jos asiasta olisi kerrottu julkisuuteen ennen sopimusten tekoa, Jutta Urpilainen olisi luultavasti vaatinut kaupan estämistä, koska sitä ei oltu valmisteltu kolmikantaisesti ja Lauri Ihalainen olisi kauhistellut, ettei kukaan suomalainen palkansaaja jaksa tehdä työtä kapitalistisen yhdysvaltalaisen datacenterin palveluksessa, joten hanketta ei saa aloittaa.
Nyt nuo palkansaajan todelliset viholliset numero yksi ja kaksi eivät ehtineet toimia.
SDP on aina kokoomuslaisen totalitarismin puolella kansaa vastaa
Näin on ollut Väinö Tannerin päivistä. Google ei palkkaa Paperityöväen liiton jäseniä tiedostustehtaaseensa.
Google +
Satiirisi on vähän vanhahtavaa eikä siksikään istu aiheeseen.
Hyvä, että oli salainen
Hyvä, että oli salainen, niin eivät päässeet poliitikot sorkkimaan: viemään mainetta itselleen tai tuhoamaan koko hanketta.
Suomessa luotetaan liikaa demokratiaa ja hillitään yritysten ja organisaatioiden omaa kykyä tehdä asioille jotain.
Kaikki, mikä ei ole julkista, on huippuliikesalaista
Kaikki, mikä ei ole julkista, on huippuliikesalaista. Kaikki varmaan muistavat, miten salaista olivat Lidlin tonttikaupat kuntien kanssa tonteista, jotteivat Keskon ja S-ryhmän maksamat teknillisten lautakuntien jäsenet ja vihreät ammattivalittajat pääseet "iskemään väliin".
Uskon, että jos joku olisi vuotanut työnantajan sähköpostiosoitetta käyttäen sen, että "Google muuttaa paperitehtaaseen" jo etukäteen, olisi jossain Yhdysvalloissa alkanut jo jyrkkä kansalaisliike, joka olisi aletanut negatiivisella julkisuudella yhtiön omistaja-arvoa 0,0000000001 % jo heti seuraavana pörssipäivänä.
Nokiasta vuodettiin jo vuosia sitten muiden liikesalaisuuksien ohella se, että Jorma Ollilla on kapeat hartiat. Tämä johti monien projektien jäädyttämiseen.
Uskon, että Lex Nokia auttaa jäljittämään huippuliikesalaisten asioiden vuotamisen julkisuuteen.
Esimerkiksi naapuritaloyhtiössä verkon käyttäjistä yksi on sitä mieltä, että hallituksen puheenjohtaja kuuluu seksuaaliseen vähemmistöön ja että hän ei paheksu pedo- eikä zoofilejakaan eikä perussuomalaisia niin kuin kunnon kansalaisen tulisi. Tämän perusteettoman panettelun, joka vähentää kaikkien asuntojen omistaja-arvoa, on loputtava siten, että isännöitsijä panee webbimestarin valvomaan asunto-osakeyhtiön liikesalaisuuksia mahdollista poliisille tehtävää esitutkintaa varten.
Kunnassa puolestaan kunnanjohtajalla on taas uusi rakastajatar. Tällä kertaa pellervolaisen pankin rahoituspäällikön kanssa, jonka exä oli naapurikaupungin teknillinen johtaja. Tämän vuoksi kylän oppositio uskoo, että naapurikaupunki pyrkii edistämään kuntaliitosta kaappaamalla kuntaliikesalaisuuksia, mm. sen, mikä suuri keskieurooppalainen yritys on ostamasssa tontin kunnasta ja tuomassa paikalle 100 työntekijän teollisen uusinvestoinnin. Kunnanjohtaja p a n e e ensiksi webbimestarin tarkkailemaan niistä, jotka levittävät perustettomia oikeita tietoja verkossa seuraavia kunta-alan yt-neuvotteluja varten. Epäiltynä ovat kunnan aulaemäntä ja puhelinkeskuksen hoitaja sekä kunnan toista puoluetta edustava hallintojohtajaa.
Lex Nokialla on tervehdyttävä "rosvot kiinni"-vaikutus taloyhtiöissä, kunnissa, peruskouluissa, lukioissa, ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa. Valheellisten oikeiden tiedojen levittäminen loppuu, kun lähdesuoja saadaan kerralla poistetuksi.
Alueen kansanedustajat ovat pyytäneet, että paikallisen puhelinlaitoksen webbimestarit ottavat seurantaansa paikallislehtien tutkivat journalistit, jotka eivät kuulu vanhoihin sukuihin eivätkä valtapuolueisiin, vaan valehtelevat olevansa sitoutumattomia, vaikka rekisteröidyt puolisot ja rekisteröitymättömät puolisot ovat aivan selvästi poliitikkoja toisilla paikkakunnilla nauttien mm. hevosenottolautakunnan varapuheenjohtajan apulaisen tehtävistä.
Tosiasiassa tuo Summan paperitehdas ei ole mikää Verla, vaan joku NSA:n huippusalainen black site, jolla valvotaan tietoliikennettä Tamminiemen ja Kremlin välillä tehokkaammin kuin siihen kykenevät Telia-Sonera Finland, Försvarets radioanstalt, Elisa ja Welho.
Suomen ehkä ainoa melko turvallinen tietoverkko on Tetra Suomen Erillisverkot Oy:llä, joka valvovat sisäasiainministeriö ja valtioneuvoston kanslia.
Ehdotan, että Suomeen perustetaan vaikkapa Kuusankosken paperitehtaaseen Fapsin valvomo. Suomi ja Helsinkihän ovat perinteisesti kuin Itävalta ja Wien toisen maailmansodan jälkeen: puolueettomia puuhamaita.
Arka aihe?
Onko Googlen saaminen Suomeen niin arka aihe, että blogissani ollut artikkeli sattui pahaan paikkaan?
http://home.meizo.com/kalle/uusisuomi/
Kannattaa lukea hieman tuon yrityksen taustoista.
Kokemukseni 16 vuoden ajalta
Kokemukseni 16 vuoden ajalta on sellainen, etteivät kaikkein kelvottomimmat ajatukset ole kaikkein vaarallisimpia, vaan asianomaisten annetaan nolata itsensä loogisilla virheillään tai alatyylillä.
Jos taas asia on neutraali ja sisältää järkevän salaliittoteorian, on se ajankohtaisessa aiheessa riskialtis myös kustantajalle, koska kustantajan on ylläpidettävä liiketoimintaa kaikesta sananvapaudesta huolimatta.
Perusta jonnekin Varjo-Uusi Suomi, jonne kaikki voivat kerätä sen aineiston, jota Uudessa Suomessa ei julkaista. Näin ollen kirjoittelemalla arvauksia voidaan vähitellen julkaisemattomuuden avulla päätellä, mistä pääkaupunkiseudun piireissä oikein on kysymys.
On nimittäin niin, että se, mitä ei julkaista, on ajankohtainen ja saattaa olla asiaa.
Kunnes tuollainen palsta kehitetään, kannattaa kirjoitus peistata Suomi24.fi :hin. Ilmoita kuitenkin tiedoksi, mille palstalle laitoit, joten tiedämme seurata journalistisen linjan kehittymistä.
Mediakriittisyys on tärkeää
http://www.anti-cnn.com
Googlesta tulee vähitellen Rooman paavi, pyhä Pietari, jolla on oikeus "sitoa ja päästää". Myös Yhdysvallat ja Yhdistynyt kuningaskunta saattavat murhauttaa toimittajia esimerkiksi Aasiassa: Irakissa jne.
Suomessa jotkut kokoomuspoliitikot onnistuvat poistamaan itsestään kertovien aineistojen linkkejä.
A big joke
Artikkelin kun lukee läpi niin se on kuin huumoripläjäys - miksi Googlen Haminan datacenter olisi salainen projekti, miksi vanhan tehtaan käytto on muka edistyksellistä, ja miksi ihmeessä Google edes käytti Invest in Finlandia osana prosessia?
Olen pitänyt Googlea kovan luokan korporaationa, mutta tämä prosessi tuo esiin amatoorimäisiä piirteitä sen toiminnassa.
Ilmaiset kiinteistöt
Siellä, missä on miltei ilmainen kiinteistö, on elämää. Paras kehittämistoimi ovat "halvat seinät".
Google
Onko tuo Invest in Finland vielä hengissä ? Luulin ettei ne tee enää muuta kuin tappavat aikaa keskenään. Ei ole kyllä pahemmin alan hankkeissa näkynyt kolmeen vuoteen, julkisuudesta puhumattakaan.
Oisko niillä ollut oikeasti asiakas ? Ei kai sentään, kyllä tässä on joku väärinkäsitys. Eihän tuo kuvan parivaljakko edes tietäsi miltä asiakas näyttää saattaisi osata sellaista auttaa.
Koordinaattori tarvitaan
Koordinaattori tarvitaan.
watch your energy levels
Toivottavasti Googlen palvelinkeskus ei tee itseään riippuvaiseksi pelkästään Venäjän toimittamasta energiasta. Siinähän olisikin nauramista, jos Venäjä sulkisi Netin suurimman hakukoneen ja lukemattomat gmail-osoitteet pelkästään virtakatkaisijaa kääntämällä.
SAK:lla on veto-oikeus Suomen asioihin?
SAK ei olisi hyväksynyt hanketta jos se olisi saanut tietää siitä.
"uusi versio?"
Tuleekohan A4:stä V2.