Tiistai 25.11.2014

Hyvinkään naispoliisin hoito yhä kesken – Sairaalassa yli kaksi kuukautta

Jaa artikkeli:
Luotu: 
31.7.2012 11:12
  • Kuva: Petteri Paalasmaa /Uusi Suomi
    Kuva
    Hyvinkään keskustassa ammuskeltiin 26. toukokuuta.
|

Hyvinkään ammuskelussa 26. toukokuuta vakavasti loukkaantunut naispoliisi on edelleen sairaalassa hoidettavana. Hän on ollut sairaalahoidossa jo yli kaksi kuukautta.

– Hän on edelleen hoidossa siellä ja hoidot ovat kesken, vastaava ylilääkäri Eero Hirvensalo Töölön sairaalasta kertoo Uudelle Suomelle.

Hirvensalo ei kommentoi haavoittuneen tilaa tarkemmin.

– Asiasta tiedotetaan kun tapahtuu jokin selkeä muutos, hän kertoo.

Hirvensalo kertoi toukokuun lopulla, että haavoittunut on teho-osastolla hengityskoneessa.

Ampumisen poliisitutkinta on ollut laaja.

Poliisi on kuullut yli 400 ihmistä liittyen ampumiseen. Poliisi on saanut selvitettyä teon motiivin, vaikka se ei tutkinnanjohtajan Mika Ihaksisen mukaan ole yksiselitteinen.

Epäilty on Ihaksisen mukaan ollut hyvin avoin kuulustelussa. Päätöksen ampumisesta epäilty oli tehnyt viimeisen vuorokauden sisällä tapahtuneesta.

Ammuskelu tapahtui aamuyöllä 26. toukokuuta Hyvinkään keskustassa.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: