Keskiviikko 1.10.2014

Vain 25 snt / km: ”Estäisi tulojen ohjauksen”

Luotu: 
8.8.2012 11:37
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Kansanedustaja Johanna Karimäki (vihr.) kannustaisi julkisen liikenteen pariin leikkaamalla kilometrikorvausta.
|

Faktakulma

Kilometrikorvaus on työnantajan maksama korvaus työntekijälle tämän oman auton käytöstä työasioissa.

Tällä hetkellä korvauksen taso on 45 senttiä kilometriltä.

Hallituksen suunnitelma on alentaa kaikista ajoista korvausta 43 senttiin. Yli 15 000 kilometrin ajoista korvausta saisi jatkossa maksaa 25 senttiä kilometriltä.

Vihreiden kansanedustaja Johanna Karimäki puolustaa hallituksen ehdotusta leikata kilometrikorvausta. Karimäen ja vihreiden mielestä nykyinen korvaus on ylikompensoiva 15 000 kilometrin jälkeen.

Liikenneministeriön laskelmien mukaan leikkaus säästäisi valtiolta vuosittain noin 45-70 miljoonaa euroa. Suunnitelma on, että yleistä korvausta lasketaan 43 senttiin ja yli 15 000 kilometrin jälkeen korvaus alenisi 25 senttiin.

- Nykyinen taso ei vastaa kustannuksia, Karimäki sanoo Uudelle Suomelle.

Korvauksen leikkaamista ovat vastustaneet voimakkaasti useat etutahot, muun muassa Autoliitto.

- Nykyinen kilometrikorvaus on reippaan kokoinen: se on määritelty niin, että ajaessaan 15 000 kilometriä työajoja kaikki auton kiinteät ja muuttuvat kulut tulevat maksetuiksi. Yli 15 000 kilometrin matkan ylittävät tuottavat työautoilijalle pelkkää verotonta ansiota, Karimäki kirjoitti asiasta tänään blogiinsa.

- Korvaus on ollut työnantajalle keino ohjata tuloja osittain sen kautta, Karimäki sanoo puhelimitse.

Vihreät näkee km-korvauksen leikkaamisen kansalaisten ohjauksena julkisten liikennevälineiden käyttäjiksi.

- Kilometrikorvausten leikkaaminen tekee julkisesta liikenteestä työmatkalaisille hieman houkuttelevamman vaihtoehdon oman auton rattiin nousemisen rinnalle, kun autolla ajamisella ei enää voi tienata paljon autoilun todellisia kuluja enemmän, Karimäki kirjoittaa aiheesta blogissaan.

Faktakulma

Kilometrikorvaus on työnantajan maksama korvaus työntekijälle tämän oman auton käytöstä työasioissa.

Tällä hetkellä korvauksen taso on 45 senttiä kilometriltä.

Hallituksen suunnitelma on alentaa kaikista ajoista korvausta 43 senttiin. Yli 15 000 kilometrin ajoista korvausta saisi jatkossa maksaa 25 senttiä kilometriltä.

Hyväksytkö ajatuksen kilometrikorvauksen alentamisesta?

3074 ääntä annettu
Henkilöt: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Kaarlo Hedström

Miksi virkamiehet saavat enemmän palkkaa kuin yksityisen sektorin työntekijät. Miksi virkamiehellä on pidemmät lomat ja turvattu työpaikka. Virkamiehen palkka on ylikompensoitu ja virkamiesten sekä julkisen sektorin palkkoja yleensäkin pitää laskea vähintään 40% jotta ylikompensaatio purkautuu.

Jukka Laitinen

Tästä puuttuu vain lausuma raideliikenteen suosimisessa kaikessa työmatkaliikenteessä. Veikkaan, että tullee verotulojen sijaan siirtymä oman auton käytöstä "työpaikan auton" käyttöön, jolloin ei makseta verottomia kilometrikorvauksia vaan firma vähentää autosta aiheutuvat kustannukset omasta tuloksestaan ja verotuksesta.

Älykkäät lakimiehet keksivät alta aikayksikön keinon asian kierttämiseen. Esimerkiksi jonkinlaisen palveluiden myynnin/ostamisen kautta. Yli-/alihinnoittelu on sallittua ja hyväksyttävää - sehän testattiin edellisen puolustusministerin asuntokauppojen yhteydessä. Mikä sallittua poliitikolle on oltava sallittua myös hallintoalamaiselle.

Kaarlo Hedström

No, meidän firma jo valmistautuu asiaan ja toimimme näin. Firma ostaa auton, semmoisen jonka työntekijä haluaa. Ja hän ajaa sillä sitten kilometrikirjaa pitämällä ja työajoja tulee ihan mukavasti tarpeellisiin paikkoihin ja kaikkina haluttuina aikoina.

Vuoden jälkeen auto sitten myydään tappiolla eteenpäin ja kas työntekijä sai haluamansa auton ja työntekijä saa firman osakkeita ja osinkoa ja koulutusta ulkomailla tai missä haluaa ynnä muuta vastaavaa. Nyt ei enää pelleillä, suomeen ei enää makseta penniäkään veroja.

Juhani Kahelin

Rinnastus:
Metsänomistaja voi vähentää pääomatuloistaan (silloin jos niitä sattuu olemaan) oman auton metsätalouskäytöstä aiheutuvana menona 0,25 euroa/km.
Tämä on siis vähennys pääomatulosta. Kun veroprosentti pääomatulosta on 30, niin lopullinen hyöty metsänomistajalle on ymmärtääkseni 7,5 senttiä/km.
Jos ajat metsää hoitaaksesi Helsingistä Savoon ja takaisin (1600 km), niin verottajalta vuoden tai parin päästä saatu "korvaus" taitaa olla noin 100 euroa. Paljon vai vähän?

Ei tämä silti maailman polttavin ongelma liene. Poliitikot, nämä vihreät ja karimäet, ohjailevat ihmisten mielenkiintoa tällaisiin pikkukysymyksiin.

Jorma Kassinen

"Kilometrikorvausten leikkaaminen tekee julkisesta liikenteestä työmatkalaisille hieman houkuttelevamman vaihtoehdon oman auton rattiin nousemisen rinnalle"

Niistä työmatkoistahan sinne vakituiselle työmaalle ei tunnetusti kilometrikorvauksia makseta.
Ja julkisilla nyt ei kukaan liikkuvan työn tekijä (myynti, huolto, rakennus, maaseutu) voi liikkua tehokkuus ja ajankäyttösyistä.

Niin eipä tällä kyllä julkiseen liikenteeseen mitään vaikutusta ole.

Työsuhdeautoja tulee lisää se on tämän muutoksen vaikutus.

Esko Virri

Kun se joukkoliikenne saataisiin ensin toimimaan kunnolla edes pääkaupunkiseudulla, puhumattakaan muista alueista. Täälläkään mm. kuntien välinen liikenne, poikittaisliikenne ja yöliikenne ei kovin hyvin julkiselta puolelta pelitä. Muualla ei julkinen liikenne pelitä juuri muutenkaan.

Mutta ei Vihreä ole kunnon Vihreä jos on kehä I:n ulkopuolella käynyt muualla kuin Helsinki-Vantaalla ja etelänmatkoilla. Toki ympäristösertifioiduilla lomalennoilla ja euron "ilmastorahan" maksamalla.

Hannu Haili

Tyypillisiä viherkakaroiden töräyksiä.
Vihreät tyrkyttävät viheruskontoaan muille ja vaativat että muidenkin olisi elettävä heidän uskontonsa mukaan. Nyt siis haluttaisiin kansalaisia ohjata julkisen kulkuneuvon käyttäjäksi. En suostu. Ajan mieluummin bemarillani joka vie 12 litraa sadalla.

Valtion saama säästö on nappikauppaa. Lopetetaan mieluummin humanitäärinen maahanmuutto ja säästetään jo sillä kaksi miljardia vuodessa kuntien ja valtion menoja.

Sirpa Abdallah

Mielenkiintoista on seurata niitä valtion ja kunnan työntekijöitä jotka joutuvat käyttämään omaa autoa työnantajan ajoissa,kun heille ei ole järjestetty työnantajan puolesta kulkuneuvoa. Ja varsinkin silloin kun ajomäärä ylittää tuon suunnitellun 15000 km. Luulenpa ettei yksikään työntekijä aja valtiolle ja kunnalle työajoja omaan piikkiin.

Joutuuko valtio ja kunta ostamaan työajoihin lisää autoja? Paljonko on säästö valtion budjettiin? Verotuloja ei ainakaan kerry lisää. Päin vastoin lisäkustannuksia. No onhan nähty mihin vihreiden ja vasemmistonkin ajattelu hallituksessa on painottunut. Siihen työväestön osaan joka käyttää autoa,on pakko kayttää yleistenkin kulkuneuvojen puutteessa.