Sunnuntai 27.5.2012

Yllätysratkaisu eläkeriidassa - Hallitus perääntyy!

Luotu: 
11.3.2009 08:16
Päivitetty: 
11.3.2009 09:12
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Matti Vanhanen (kesk.).

Hallitus ja työmarkkinajärjestöt ovat päässeet sopuun eläkeriidasta. Asiasta kertoi ensimmäisenä MTV3.

Hallitus on eilen tehdyn alustavan sopimuksen mukaan vetämässä pois päätöksen nostaa eläkeiän alaraja 65 vuoteen, eikä asiaan liittyviä lakiesityksiä anneta eduskunnalle. Asiasta sovittiin eilen illalla.

Hallitus ja työmarkkinajärjestöt tapaavat tänään aamupäivällä. Osapuolet pyrkivät pidentämään kansalaisten työuria muilla keinoilla muun muassa työhyvinvointiin panostamalla.

Henkilöt: 
Paikat: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

tapiosimonen

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen tiesi tämän jo pari päivää sitten. Kannattaisi "isojen poikien" (ja vähän pienempienkin) ottaa Jutta todesta ja kuunnella hänen ehdotuksiaan (muissakin asioissa). Ylimielisyydellä ja sanelupolitiikalla ei maata johdeta "isot pojat" (Vanhanen ja Katainen)!

zsi

SAK:n etäispääte SDP on jämähtänyt menneisyyteen ja pyrkii kaikissa toimissaan jarruttamaan toimia, jotka ovat yhteiskunnan kannalta tarpeellisia tai jopa välttämättömiä tulevaisuuden haasteiden ratkaisussa. Sellainen populismi on tietysti helppoa, kun ei vastuuta päätösten järkevyydestä tarvitse kantaa. Totuus on kuitenkin se, että suomalaiset tekevät jo nykyisellään liian vähän töitä muuhun Eurooppaan verrattuna ja kun työntekijöitä on tulevaisuudessa yhä vähemmän, mutta veroilla kustannettavaa entistä enemmän, täytyy veroja lähteä korottamaan, jotta saadaan tarvittava verokertymä hyvinvointivaltion ylläpitoon. Nyt mennään sitten SDP:n toiveiden mukaan ja se tulee merkitsemään, että verot tulevat jatkossa nousemaan. Tosin SDP:hän on aina ollut puolue, joka rakastaa veroja.

tapiosimonen

Vihreät ovat se taho (muuallakin kuin Suomessa), jotka jarruttavat kaikkea länsimaisen yhteiskunnan kehitystä. Ilmastonmuutoksen torjumisen takia kasvihuonekaasuja leikataan. Mitä tekevät vihreät? He vastustavat tehokkainta keinoa eli ydinvoimaa! Yksi ainoa ydinvoimala: yli 1000 MW, yksi tuulivoimala: tyyliin 1-2 MW. Tämä vain yksi esimerkki vihermafian myyräntyöstä.

SDP on se puolue, joka yhdessä kokoomuksen kanssa, sotien jälkeen rakensivat suomalaisen hyvinvointivaltion. Yhdessä nämä ns. aseveljet (kokoomuksen ja demarien yhteistoiminta) saivat aikaan ne sosiaaliset uudistukset, joita nyt on puolustettava, huolimatta heikosta taloudellisesta tilanteesta.

Pohjoismainen hyvinvointi voidaan säilyttää vain tulevan hallituksen, demarien ja kokoomuksen koaliton, voimin. Historia toistaa itseään.

Tapio Laakso

"Yksi ainoa ydinvoimala: yli 1000 MW, yksi tuulivoimala: tyyliin 1-2 MW. Tämä vain yksi esimerkki vihermafian myyräntyöstä."

Päätös sen yhden ydinvoimalan rakentamisesta tehtiin 2002. Ei ole sähköä paljon näkynyt sielä päin tulevan, eikä näy ennen vuotta 2012. Kustannuksetkin ovat heittäneet parilla miljardilla eurolla.

10 vuodessa pistää pystyyn ihan hyvän määrän tuulivoimaa, etteipä menisi yli 1000 MW:n, jos ryhtyy hommaan tosissaan. Energiatehokkuuteen investoimalla päästään vielä parempaan tulokseen, jos puhutaan kustannustehokkaimmasta tavasta vähentää hiilidioksidipäästöjä.

Jotenkin kummallista tämä suomalainen ydinvoimausko. Keskitettyä energiaa ulkomaalaisella teknologialla ja työvoimalla sen sijaan, että investoitaisiin oikeisiin tulevaisuuden aloihin. Olikohan peräti niin, että 2008 maailmassa ei tullut ainuttakaan megawattia uutta ydinvoimaa piuhan päähän. Tuulivoiman kasvuluvut (myös absoluuttiset) olivat hurjia.

tapiosimonen

Ydinvoima on AINOA vuosikymmenien saatossa oleva kestävä ratkaisu omavaraisen energian tuottamiseksi (ja mahdollisen ilmaston lämpenemisen takia).

Olkiluodon myöhästymisen johdosta, TVO on paras asiantuntija seuraavan voimalan rakentamiseksi: voidaan aloittaa välittömästi, nyt virheistä oppineena

On tarkoituksenmukaista tehdä puhtaampaa energiaa, kuten aurinkoenergiaa, mutta välivaiheessa tarvitsemme ydinvoimaa!
Niin tai näin, Pekkarinen on ”luvannut” luvan kahdelle uudelle ydinvoimalalle!

Aurinkoenergian kehittäminen on tietysti avainasemassa (esim. muoviaurinkokennot ovat kehitteillä), mutta niiden (sähkön)tuotto hyötysuhde on vain lähellä 20 prosenttia. Tämän puhtaan teknologian kehittäminen on myös vientivaltti tulevaisuudessa. Suomi-brändin kehittäminen (tällä hetkellä maastamme tunnetaan koululaitos, edistyksellinen teknologia ja puhdas luonto) vaatii puhtaan ja säästävän energian tuottoa ja vientiä, mutta kuten tiedämme, se vaatii melkoisia rahallisia ja tutkimuksellisia satsauksia ja aikaa.

Kyllähän raskas teollisuus (metsä ja metalli) vaativat lähitulevaisuudessa energiaa, vaikka säästötoimia tehostettaisiin kuinka paljon tahansa. Suuri osa kuitenkin pysyy Suomessa (Etelä-Amerikkaan pyrkiminenkin on kohdannut hankaluuksia).

Ydinjätettä ei pidä pelätä, Posivan tutkimus on korkeatasoista: jätteet haudataan syvälle maamme (vakaaseen) peruskallioon ja kuparikapselit ympäröidään joustavalla bentoniittisavella. Se estää kapselin rikkoutumisen sekä jätteen ja veden kontaktin (eli vuodot).

ROOSTER

Nyt tuli tapiosimoselta semmonen pläjäys, että pitää kommentoida vaikka ei oikein otsikkoon sovikaan tämä aihe.

"Ydinvoima on AINOA vuosikymmenien saatossa oleva kestävä ratkaisu omavaraisen energian tuottamiseksi (ja mahdollisen ilmaston lämpenemisen takia)."
Ei ole ainoa eikä kestävä.

"Olkiluodon myöhästymisen johdosta, TVO on paras asiantuntija seuraavan voimalan rakentamiseksi: voidaan aloittaa välittömästi, nyt virheistä oppineena"
Myöhästyminen antaa kokemusta mutta ei ole pätevyyden tae. Looginen analogia olisi: entiset vangit poliiseiksi.

"On tarkoituksenmukaista tehdä puhtaampaa energiaa, kuten aurinkoenergiaa, mutta välivaiheessa tarvitsemme ydinvoimaa!
Niin tai näin, Pekkarinen on ”luvannut” luvan kahdelle uudelle ydinvoimalalle!"
Pekkarisen lupauksilla ei pitäisi olla sellaisenaan määräysvaltaa maamme energiapolitiikassa. Sitäpaitsi hän ei ole "luvannut" mitään.

"Aurinkoenergian kehittäminen on tietysti avainasemassa (esim. muoviaurinkokennot ovat kehitteillä), mutta niiden (sähkön)tuotto hyötysuhde on vain lähellä 20 prosenttia. Tämän puhtaan teknologian kehittäminen on myös vientivaltti tulevaisuudessa. Suomi-brändin kehittäminen (tällä hetkellä maastamme tunnetaan koululaitos, edistyksellinen teknologia ja puhdas luonto) vaatii puhtaan ja säästävän energian tuottoa ja vientiä, mutta kuten tiedämme, se vaatii melkoisia rahallisia ja tutkimuksellisia satsauksia ja aikaa."
Ei ole mitään väliä sillä vaikka paneelin hyötysuhde olisi 1% - pinta-ala vain kasvaa - kunhan tuotetun energian hinta on kilpailukykyinen kulloisissa olosuhteissa.

"Kyllähän raskas teollisuus (metsä ja metalli) vaativat lähitulevaisuudessa energiaa, vaikka säästötoimia tehostettaisiin kuinka paljon tahansa. Suuri osa kuitenkin pysyy Suomessa (Etelä-Amerikkaan pyrkiminenkin on kohdannut hankaluuksia)."
Todellisuudessa teollisuus optimoi sijoittumisensa eikä mikään takaa Suomessa pysymistä. Energiapulaa ei ole aivan heti tulossa vähenevän energiaintensiivisen teollisuuden ja lisääntyvän säästämisen ja energiatehokkuuden ansiosta.

"Ydinjätettä ei pidä pelätä, Posivan tutkimus on korkeatasoista: jätteet haudataan syvälle maamme (vakaaseen) peruskallioon ja kuparikapselit ympäröidään joustavalla bentoniittisavella. Se estää kapselin rikkoutumisen sekä jätteen ja veden kontaktin (eli vuodot)."
Posivan tutkimus lienee korkeatasoista. Jätettä on syytä sen verran pelätä, että ei halua sitä omalle takapihalleen mikäli vaihtoehtojakin on olemassa. Sivilisaatio esim. 500vuoden päästä ei liene kovin innoissaan "lahjaksi" saamastaan jätteestä. Jos Kustaa Vaasa tai Iivana Julma olisivat jättäneet meille perinnöksi vastaavaa jätettä miltähän se tuntuisi?

tapiosimonen

Lyhyessä juoksussa polttoprosesseja on "puhdistettava", mutta pitkässä juoksussa niitä on, aste asteelta, vähennettävä (aluksi läntisissä teollisuusmaissa) aurinkoenergian hyväksikäytön teknologian kehittyessä. Koska tämä on kallista ja hidasta (useita vuosikymmeniä), siirtymä kaudelle (lyhyestä pitkään juoksuun) on rakennettava lisää ydinvoimaa. Suomessa tämä tarkoittaa, nyt rakenteilla olevan reaktorin lisäksi, paria kolmea lisä-ydinvoimalaa. Pyrkimyksenä pitää esim. liikenteessä olla, siirtymäkausi hybridi-autoista sähköautoihin, sähkö tuotettuna aluksi ydinvoimalla (siis puhtaalla teknologialla). Myös raskas teollisuus käyttää (luonnollisesti) ydinvoimaa. Muuhun energia-tarpeeseen käytetään myös (nykyistä kehittyneemmän teknologian lisäksi) myös tuulivoimaa, maalämpöä eli auringosta varastoitunutta energiaa ja geotermistä energiaa (esim. Islannin kuumat lähteet ja merten syvyyksissä olevat ylikuumentuneet vesimassat, radioaktiivisen hajoamisen ja kuuman magman vaikutuksesta). Näihin, ja myös ilmastonmuutokseen sopeutumiseen, on tulevaisuuden tutkimustyön tuotekehittelyn ja teknologiaa valmistavan teollisuuden tukemiseen, on rahoituksen (josta poliittinen eliitti päättää) kohdistuttava.

Ydinvoima ja sen kannattaminen tai sitten ei, on vain eräs sivujuonne, tosin tällä hetkellä tärkeä sellainen. Ruotsikin aikoo aktivoida 8 nykyisestä kymmenestä reaktoristaan ja maailmalla on melkoinen ydinvoimabuumi.

Geoterminenkin energia on kehittymässä, kun yhä tehokkaammat porausmenetelmät on otettu käyttöön (mm.Jenkkilässä).

Tuulivoima on sopivaa Tanskaan ja hiilivoima Australiaan ja Kiinaan. "Maassa maan tavalla" sanoi jo vanha kansa aikoinaan.

Konemestari

Tuulivoima tuottaa sähköä tuulen mukaan, ydinvoima (+fossiiliset) kulutuksen mukaan.
Nämä viherpiipertäjät + muut tulivoimatouhottajat eivät kertakaikkiaan ole selvillä asioiden suuruusluokista. 1000 MW tarvitsee todellisuudessa ainakin 2000 tuulivoimalaa. Ja kuinka moni puunhalaaja haluaa asua tuollaisen tuulipuiston laidalla, käsi ylös ? Kertikaapa meille kaikille miksi esm. yhdessä tuulivoiman edelläkävijämaassa Saksassa halutaan nykyään purkaa tuulivoimaloita pois ? Onko kirjoittaja koskaan edes käynyt suuren tuulivoimalan luona ?
Jos hiilivoimaa korvataan tuulivoimalla niin yleensä nuo samaiset hiilimiilut on jätettävä "tyhjäkäynnille" varalle tuulen tyyntymisen takia. Tai sitten niillä ajetaan jokatapauksessa pohjia sähköverkkoon osatehoilla. CO päästöt eivät juurikaan todellisuudessa pienene.
Ainut mikä todellisessa elämässä pienetää CO päästöjä on ydinvoima.
Surkiitos korkeimmalle siitä että suomesa puunhalaat eivät ainakaan vielä päätä perusvoima-asioista.

markiino

Oletko todella tota mieltä.

Kyllä Urpiainen on yksi kaikkien aikojen surkein puolueen puheenjohtaja ja kannanotot on samaaluokkaa.

Ulmo

Ei kai tuo nyt ollut yllätys.

Jos idea putkahtaa ladulla ja sitä vielä lähdetään jääräpäisesti esittämään, niin seuraukset on kaikkien nähtävissä.

Oikea pääministerin valtiomiestaidon näyte!

Eikö valtioneuvostossa ole parempaa tekemistä laman aiheuttamien ongelmien ratkaisemisessa?

tim

Löikö kokoomus Vanhaselle jarrut päälle.Avustajille vinkki älkää päästäkö sitä Rukan lumille.

Juttu Kurpilainen

Sdh:n puheenjohtaja Juttu Kurpilainen piti puheen, joka palautti koko maan maantasalle. Juttu on nimittäin niin, että Juttu tietää, miten ollaan oikealla tiellä oikealla. Juttu tuittuili oikealla tiellä oikealla kaistalla täyttäen kuitenkin koko tien, kun hän on oikealla vasemmassa reunassa. Juttu kuitenkin kertoo ystävilleen olevansa tosiasiassa tosi vasemmalla. Juttu pitää saduista, sen vuoksi hän kertoo kaikille olevansa vasemmalla. Tosin hän haluaisi itse olla sekä oikealla että vasemmalla. Paras vaihoehto olisi täyttää koko väylä, silloin hän olisi kaikkinensa oikealla ja vasemmalla oikeassa. Oikukas juttu on sinänsä Jutun oikut, harva se uskaltaa uhkailla maan tasalle palautettua maata yleislakolla. Siinä on Juttu Kurpilaisen tositvjuttu. Onhan se kiva jutustella Jutun kanssa tv:ssä, harvoin kukaan pääsee tv:hen kertomaan juttujaan, jutustelemaan yleislakosta, samalla kun koko maan tasalle palautettu maa kamppailee talousahdinkojutun kanssa, mutta se on taas eri juttu. Pääasia on, että meillä on Kurpilaisen Juttu, ihan tuttu Juttu, vaan kun maan tasalle palautetun maan kansalaiset jutustelevat Jutusta, niin siinä juttu lentää tutun jutusti ja kaikilla on on niin jutun hauskaa, kun sentään saa mielessään olla tutun Jutun tuttu.

YTK

Taitaa olla uutisankka, Ihalaisen mukaan mitään sopua ei ole syntynyt. Vanhanen on kyllä sellainen jäärä, ettei helposti peräänny. Mutta jos ay-pomot kiristävät yleislakolla, täytyy harkita, meneekö tämä yhteiskunta liian monimutkaiseen umpisolmuun.

On se kumma, aina kun on taloudellinen kriisi tässä maassa, Demarit pakenee oppositioon ja ay-liike ei tingi saavutetuista eduista, suurtyöttömyydenkään uhalla.

atsoeerikainen

Suomessa on toimiva troikka, jolla maata johdetaan. Säästösyistä voitaisiin panna vielä paremmaksi tekemällä ns. "hallitus" ja "eduskunta", täysin tarpeettomiksi, ainakin säädettäessä työelämää koskevia lakeja ja asetuksia.

Kyseinen episodi siis pakottaa ajattelemaan, ketkä tätä maata varsinaisesti johtavat. Pitääkö perustuslaillisen hallituksen ja eduskunnan aina nöyrästi kysyä ulkoparlamentaarisilta työmarkkinajärjestöiltä, mitä saa ja mitä ei saa tehdä?

Toisaalta Suomikin olisi nykyistä paljon hyvinvoivempi maa ilman hyvän tai huononlaatuisia kasvaimia eli työmarkkinajärjestöjä, jotka ovat ajaneet osaltaan maan henkihieveriin. Kansan valitsema valtiovalta on sitä varten, että se säätää oikeudenmukaiset lait, joilla hyvinvointi turvataan ja maksimoidaan koko kansalle tasapuolisesti.

Pete/töissä vielä

Pelkään, että perääntyjiä ovat kaikki irtisanotut, lomautetut, konkurssin tehneet ja eritoten vanhukset. SAK ei peräänny, vaan sen jäsenistö joutuu perääntymään ja nielemään sopimusyhteiskunnan karvaan kalkin. Eläkkeet maksetaan palkoista (työnantaja 80% ja työntekijä 20%) ja juuri tästä syystä tavara ja tuotanto ei mene kaupaksi, kun työnhinta eläkkeinenen jne. on aivan liian kallista. Eli summa summarum pitemmät työurat ja pienemmät eläkemaksut ja Suomeen tulee lisää työtä!

Heippa Meedia! Onkohan tätä vielä missään A-Talkissa hämmästelty, että näinhän se on.

Suomi nousuun työtä tekemällä!

veijo v

Tuskin kannattaa hiidellä laduilla jossa voi saada
auringon-pistoksen.

Sillähän reissulla voi polttaa siipensä.

Jos Suomi ei tarjoa vain porkkanoita.
Niin keppi on jopa liikaa Suomessa asuville kansalaisille.

Kyllä Eu tarjoaa mahdollisuuksia ilma Suomen valtakunnan
hyvyyksiäkin.

Hans E Hagman

Onneksi riita hallituksen esityksestä, merkityksettömästä ja toteutumiskelvottamasta eläkeiän nostosta on saatu kuopattua. Maata vaivaa aivan toisen luokan ongelmat, uhkaava holtiton velanotto, nuorisotyöttömyys, talousjärjestelmän, viennin ja teollisuustuotannon romahtaminen. Ruotsin mallin mukaan, kasvonsa pesseet ja väänön voittaneet ammattiyhdistyslikkeet voisivat näyttää kykynsä mm palkka-alessa, tai ainakin maltissa. Hallitus puolestaan voi menettämättä kasvojaan ehdottaa kriisiajan menoleikkureita repimällä jo vanhana syntyneen budjetin auki.
Valtion uusvelkaantumista 30 miljardilla € ei pidä päästää valloilleen.

ROOSTER

Kun edellisellä kerralla Sorsan ja Ahon ehdotus asioidentilan korjaamiseksi ns. sisäisellä devalvaatiolla torpedoitiin - SAK:n paperin ja metallin toimesta - alkoi todellinen hurlumhei.
Samaa on jälleen odotettavissa. Jos ei tämä kelpaa niin...
Oliko kyseessä ns. falseflag operaatio jonka syötti nielaistiin koukkuineen?

h.j.j

Täytyy kuula lotettavalta taholta että halitus,lähinnä Vanhasen hiitoretki päätös olis peruttu.Vanhasella alkaa olla lähtölasketa käsillä pääministerin pallilta.

Mikko©

Vanhasen hallitus on taas jälleen kerran osoittanut saamattomuutensa. Ehdotuksia ja esityksiä ei viedä loppuun, vaan annetaan vanhoihin kaavoihin kangistuneiden työmarkkinajärjestöjen sanella ehdot ja tulevat lakiesitykset.

Suomen taloudellisen kehityksen kannalta olisi ollut välttämätöntä saada aikaan yhtenäinen ja kaikille tasapuolinen eläkeikäjärjestelmä, nykyinen on täysin kestämätön ja tulee yhteiskunnalle aivan liian kalliksi. Se syö kansantaloutta raskaasti ja heikentää kilpailukykyä. Lisäksi on suoranaista resurssien haaskausta, jos parhaassa työiässä olevat jäävät jo viisikymppisinä eläkkeelle; minkään maan talous ei kestä sellaista kustannusta.

Nyt olisi ollut hyvä tilaisuus korjata tämä epäkohta, mutta Vanhanen jätti käyttämättä tilaisuuden hyväkseen.

Näyttää yhä vahvemmin siltä, että Vanhasen hallituksesta ei ole valtiontalouden vastuunkantajaksi. Ehkäpä Kokoomus olisi onnistunut asiassa paremmin.

Silmät auki

Kaikki ovat niin liikuttavan yksimielisiä itse eläkeasiassa, mutta nyt saadaan ay-liikekin näyttämään siltä, että silläkin olisi vielä jotain valtaa tässä maassa. Hallitus vain vältti yleislakon ja välikysymyskeskustelun tällä silmänkääntötempullaan.

Ehdotan, että seuraavaksi hallitus päättää lopettaa ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeuden, joka on suoraa tukea epädemokraattiselle kehitykselle tässä maassa. Toisin kuin ay-pomot väittävät, kaikki palkansaajat eivät ole yksimielisiä siitä, että kaikkien tulisi saada samasta työstä sama palkka riippumatta siitä, kuinka hyviä tai ahkeria ovat työssään. Työpaikat kun eivät ole päiväkoteja.

Emil Lindberg

On hyvä matkustaa eteenpäin päätösten virrassa kun oppaana on oika tiekartta. Hyvä kun sellainen tuntui nyt löytyvän myös kiistassa joka koskee meidän kaikkien hyödyllistä ja tuloksekasta työuraa.Myös loppupään vuosista yhteiskunnalle tulee silloin suurin hyöty kun työelämään liittyvät jaksamis, johtamis, hyödyllisyys kysymykset on kunnossa.
Hihat ylös ja yhteistyössä luomaan kelvollisia toimintatapoja työelämään että eläkkeelle kiirehtimiset vähenee.

Enthronics

Ainakin sen perusteella mitä radiossa on kuultu, hallituksen Vanhanen ja Katainen kilpaa kiittelevät kaikkia osapuolia siitä "miten hyvä päätös on tehty" ja miten "kolmikanta ja suomalainen pragmatismi jälleen on voimissaan".

Tällaisia puheita heidän suustaan ei kuultu silloin, kun he sanelupolitiikallaan ja ylimielisyydellään iskivät päätöksensä pöytään lähes ilmoitusasiana.

On syytäkin olla nöyrää, ja olla ottamatta tästä mitään kunniaa itselleen. Se kunnia kuuluu kansalle ja järjestöille.

Hallitus voinee tosin ottaa tästä opiksi, jos aikoo vallassa pysyä. Valta annetaan, sitä ei voi ottaa.

Joo

Perääntyminen johtui siitä, että olisi kajottu myös kansanedustajien eläkkeisiin...

Opposition on turha ottaa tästä kunniaa. Kansalaisten vastustus asian perui ei mikään muu.

Vieras

Lopputuloksena tästä on se, että verot kaksinkertaistuvat ja leikkauslistat kaivetaan esiin...

Nythän sen voi tehdä ilman poliittisia takaiskuja tai sanojen syöntiä. Kun hallituksen "helpommat" vaihtoehdot on niin raa'asti torjuttu. Syy on siis kansan, opposition ja AY-liikkeen, ei hallituksen.

Hyvä jallitus josta kaikki saavat kärsiä lopun ikäänsä.

Oikea päätös

Ainoa oikea päätös hallitukselta. Toivottavasti Vanhanen itsekin ymmärsi, että suomalaiset ovat yhtenä rintamana ryhtyneet vastustamaan eläkeiän korotusta. Tässä rintamassa eivät ole vain ammattiyhdistykset ja sosialistit vaan paljon laajempi joukko erilaisia vaikuttajia ja kansalaisia.

Valitettavasti Urpilaisen kiivas vastustus saa tämän helposti näyttämään opposition voitolta, mutta itse koen kansan voittaneen puolueista riippumatta.

Vieras

Mikäs se olikaan se vertaus Terijoen hallitukseen? Liian aikaisin
Katainen pyysi anteeksi kyseistä möläytystään. Terijoen hallitushan
on evakoitu sinne Hakaniemen torin varrelle. Nykyiset hallitukset
vaan tottelevat sitä paremmin kuin silloin aikoinaan.

Ilkka Luoma

Eläkeiän nosto parantaa elämisentasoa ~ keskimäärin!

(Maan hallitus Kokoomusjohteisena myöhentää eläkkeelle lähtöä parilla vuodella - oppositio ja ammattiyhdistysliike älähtivät, kun eivät keksineet itse tapaa, jolla luodaan osalle lisää sisältöä ja aktiivisuutta ikääntyneille ihmisille)

[ ... kuolinilmoituksesta nähtiin, että ehti olla vain vuoden eläkkeellä. Supermarkettien hedelmäpelien 1/ kimpussa on joukko eläkeläisiä - vailla tärkeitä ihmissuhteita. Kypsään ikään tulleet naiset ovat löytäneet yksinäisten iltojen seuraksi pullon jos toisenkin 2/ ... ]

Media repesi maan hallituksen eläkepäätöksestä nostaa ansaitulle pääsyä parilla vuodella. Ammattiyhdistysjyrät jyrähtivät, ettei koskaan kolmikantaa ole näin loukattu - kävikö Vanhasen II hallituksen rohkea päätös heidän kunnialleen, koska "neuvottelupöytiin" ei kutsu käynyt - ehkä myöhemmin. Maan hallitus teki ainoan oikean päätöksen - kansakunta hyötyy tästä kokonaisuutena.

Eläkeikä on liukuva käsite, kuten on meidän terveyden tila, henkinen aktiivisuus kuin sosiaalisuus tai yksinäisyys. Toinen haluaa verkostoja, toinen omaa rauhaa. Kaikki haluavat kokea turvallisuutta, ja kaikki haluavat edelleen ystävää, jolle kertoa se elämän tärkein asia.

Elämää kokeneet ihmiset ovat usein yksinäisiä, rahaa olisi, mutta ei keskustelukumppania. Aviomies kuoli tai vaimo jätti - näinhän se keskimäärin menee. Moni odottaa kauhulla eläkeikää, koska viimeinenkin ote verkostoihin ja aktiivisuuteen katkeavat. Osa kuitenkin haluaa eläkkeelle jo 55-vuotiaana - armeijan lentäjät pääsevät jo 45-vuotiaina. Mikä onkaan ihmisen tärkein tehtävä?

Eläinkunta on luotu metsästämään, jatkamaan sukua ja koulimaan jälkikasvun luontokelpoiseksi

Ihmiset ovat luodut lisääntymään. Mies jaksaa elämänsä loppuun saakka - ainakin biologisesti, mutta ei henkisesti. Nainen menettää kykynsä, mutta elää pidempään, koska jaksaa puhua. Mies ei halua puhua, ja kuoleen 3/ sisäiseen umpiostressiin, jota ei ole oikein edes tutkittu. Eläkeikä voi olla kauhistus, tai se voi olla uuden elämän alku.

Valtiovarainministeri Katainen on oppinut laskemaan talousasiantuntijoidensa avulla, että Suomi kulkee kohti ikääntyvän väestön rahoituskriisiä tilanteessa, jossa historian suurimmat perinnöt 4/ ovat kohta jaossa. Osalla on pankissa, miltei nollatileillä kymmeniätuhansia euroja, osalle punaiset laput ruokakaupassa ovat pelastus saada edes joskus "parempaakin" - ruokajonotkaan eivät ole tuntemattomia monille, vain pelkällä kansanelääkkeellä oleville.

Verotulot eivät tule riittämään pidemmällä tähtäyksellä. Kansa saa lisää fyysisiä elinvuosia, mutta samalla dementoituen yhä suurempiin lääkemääriin, jotka maksetaan aktiiviväestön verokertymistä. Yksinäisten eläkeläisten mieli järkkyy 5/, kun ei ole kuuntelijaa tai viimeisillään se viimeinen oli päättöhoidon henkilökunta.

Tuntuu tylyltä, kun raha on tärkein arviointikeino ansaitun eläkkeensä saaneille ihmisille. Osa teki päivätyönsä, maksoi osuutensa yhteiskuntavastuusta ja osa kulki yhteiskunnan taseissa miinusmerkkisenä jo aktiivi-iästä lähtien. Viime kädessä on aina kysymys kansakunnan "yhteisestä vakuutuksesta" ja omavastuuosuudesta!

Suomi tarvitsee työntekijöitä, erityisesti vanhuksien hoitoon. Nyt heitä haetaan Indonesiasta ja Kiinasta - siellä on kuulemma ystävällisemmät ja huolehtivammat hoitajat. Suomalainen on sitä mitä on, mutta vastuun hän on aina kantanut, ehkä ei niin puheliaana kuin kaukoidän hoivapalveluihin tottuneet ihmiset.

Kiinassa vanhukset hoidetaan perhepiirissä 6/. Suomessa asian hoitaa yhteiskunta. Monilla lapsilla on muutoinkin niin kiire, ettei siinä aikaa jää isälle, äidille, isoisälle tai -äidille. Kaukoidässä usein koko suku asuu samassa ja lapsenlapset saavat arvokasta elämänoppia vaarilta ja mummilta. Suomessa sukupolvien välille on revennyt kuilu. Markkinatalous ei suosi "tuottamattomia" periaatteita - kollektivismi ei sovi individualismin johtosääntöihin.

Eläkeiän nosto oli räväkkä veto, josta vuosien saatossa kaikki antavat kiitosta - ehkä eniten he, jotka jatkoivat työtä sen 2-3 vuotta. Saattaa myöhempi eläkkeelle lähtö jopa osaltaan vähän pienentää maahanmuuttoakin - Keskustapuolue hoksasi populismiheiton soinimaiseen tapaan. Suomalaiset eivät keskimäärin pidä vieraasta verestä. Olemme tottuneet "tappelemaan" keskenämme kateuden kylästäminä. Lopulta suomalainen hädän hetkellä hoitaa homman kotiin - niin tulee tässäkin tapahtumaan.

Kansa tulee sulattamaan eläkeiän noston, myöhemmin helpottuneena, kun ei niin nopeasti tarvinnut yksinäisiin kävelyretkiin puistoissa, ei tarvinnut heti käydä hedelmäpelin kampeen - eikä tarvinnut hakea keskustelukumppania lääkäristä, papista tai pankista. Aktiivisuus ylläpitää vireyttä 7/. Tänään keskimäärin moni 63-66 vuotias on täynnä elämäniloa ja työtarmoa ryhtyäkseen valtion tulokertymän takuuihmisiksi.

Raha ratkaisee kokoomushallituksessa. Valtiovarainministeri tulee saamaan helpotusta valtiokukkaroon - lyhyeksi aikaa. Ongelma ei kuitenkaan poistu, koska huomisen eliniänodote on entistäkin pidempi ja entistä suuremmilla lääke- ja hoitokuluilla. Lopulta maan hallitus, joskus myöhemmin, joutuu todellisten päätösten eteen - ja tuolloin on tosi kyseessä ja ratkaisut ovat shokeeraavia, mutta monille helpottavia. Melko kallista. Elämä on.

"Suuremmalla sosiaalisuudella parempaa yhteenkuuluvuutta, luonnon ehdoilla elämää säästäen"

Tekstinumeroviitteiden linkit:
1/ --- http://ilkkaluoma.blogspot.com/search?q=yksik%C3%A4tisten
2/ --- http://www.tiede.fi/keskustelut/laaketiede-ja-terveys-f11/onko-alkoholis...
3/ --- http://ilkkaluoma.blogspot.com/search?q=keski-ik%C3%A4iset+miehet
4/ --- http://ilkkaluoma.blogspot.com/search?q=vanhukset+ovat+osin
5/ --- http://ilkkaluoma.blogspot.com/search?q=aput%C3%B6it%C3%A4
6/ --- http://ilkkaluoma.blogspot.com/search?q=hedelm%C3%A4pelien
7/ --- http://ilkkaluoma.vuodatus.net/blog/category/JOHAN+VENNINEN

Ilkka Luoma

http://ilkkaluoma.vuodatus.net
...

Mielipidekirjoitukseen liittyvät kuvakertomukset ~
[ kuvia saa käyttää kansioista vapaasti ylläolevan kirjoituksen yhteydessä - copyright by Ilkka Luoma 2005, 2009 ]

Kuvakansio 1
Johan Venninen, 99 vuotta, eli pitkän, työntäyteisen ja virikkeellisen elämän - kunnes vieteri oli tyhjä, oli aika poistua... kuvasarja Vennisen kotoa, missä hän työskenteli 99-vuotiaaksi saakka - sokeana.
--- http://www.kuvaboxi.fi/julkinen/2bpza+ilkka-luoma-lintujen-laulu.html ---

Kuvakansio 2
Tänään ja huomenna jaetaan historiamme suurimmat perinnöt - kaupungeissa olevat eläkeläiset ovat yksiä suurimmista metsänomistajista - Metsäliiton matkassa perehtymässä kuinka metsä tuottaa, kun sitä hoivataan hyvin - näinkö meidän pitäisi hoitaa myös eläkeläisiämmekin?
--- http://www.kuvaboxi.fi/julkinen/28cte+ilkka-luoma-metsaliiton-matkassa.html ---
...

Sent:
Cc: timo.soini@eduskunta.fi ; raimo.sailas@vm.fi ; leif.fagernas@ek.fi ; lauri.ihalainen@sak.fi ; jutta.urpilainen@eduskunta.fi ; paivi.rasanen@eduskunta.fi ; matti.vanhanen@vn.fi ; timo.kalli@eduskunta.fi ; liisa.hyssala@stm.fi ; paula.risikko@stm.fi
Sent: Wednesday, February 25, 2009 10:25 PM
Subject: KANSALAISMIELIPIDE - Eläkeiän nosto parantaa elämisentasoa ~ keskimäärin!

SIMO PERTTULA

Totesi Urpilainen suuressa TV-keskustelussa,joihin vaatimuksiin kuului myös tarvittaessa yleislakko!Seuraavana päivänä hän "oikoi"lausuntoaan?Oli ennenkuulumatonta,että kansanvaltainen puolue tuki yleislakkoa.Asian Urpilaisen sanonnasta voi tarkistaa uusintana kyseisestä TV-ohjelmasta!
Kokonaan toinen asia on hallituksen elvyrystoimet.Eläkeiän nostaminen pysymättä "kolmikannassa",oli esityksenä täysi susi.Yli 60 vuotiaan pysyttäminen yksityisen alan töissä elävänä 65:n vuoteen asti,on työn ja tuskan takana.Vallan makuun päässeet julkishallinnon hallintohenkilökunta kyllä viihtyy työssään,vaikka 100 vuotiaaksi(vitsi)!
Niin suuri tekijä tässä asiassa on viihtyvyys,ja ennenkaikkea se,että on työtä!Tyottömänä on vaikeata elää.Tämä unohtui Hallitukselta täysin.
Toista oli Kekkosen aikaan.Hän lopetti junansuorittajien lakkoaikeet eläkeiän alentamiseksi yhdellä puheella!"En tule koskaan allekirjoittamaan eläkeiän alentamisesitystä",sanoi Kekkonen.Ja työt jatkuivat heti!Nykyinen presidenti ilmaisi olevansa eri linjoilla Hallituksen kanssa?Se on nykyparlamentarismia?

Vieras

Vastuuntuntoinen pääministeri olisi jo eronnut.
Samanlainen henkilö ei olisi tehnyt moisia päätöksiä.
Sääli, ymmärtämätöntä.

Vieras

Jopa Vanhanen tajusi tilanteen toivottomuuden kun 1) Aletaan ronkkia eduskunnan eläkkeitä, 2) Äkättiin maanviljelijäin luopumiseläkeiän olevan 51. Siis VIISIKYMMENTÄYKSI.
Mitäs, jos asian nyt tultua puheeksi, ei annettaiskaan näiden Kepun äänestäjien enää vetää lonkkaa meidän muiden kustannuksella?
Kaippa ne kuusvitoseksi asti kestävät siinä kun palöomiehetkin.

Vieras

tuskailee, että varakkaiden veronalennuksiin lainataan rahaa Kiinasta. No, henki yhteiskunnassa on nykyään se, että on samantekevää miten veronalennukset saadaan aikaan ja kuka ne lopulta maksaa, kunhan maksaja ei ole se pieni ryhmä joka veronalennukset itselleen tilasi. Sosiopaattista touhua, samoin kuin eläkeiän nostoyritys.

Mikähän Vanhasella oikeastaan on mielessä? Hän jos joku tiesi ettei eläkeehdotus mene nyt sellaisenaan läpi.

Piraatti

taisi olla kaikki vaan taktista hämäystä, jolla saatiin huomio pois Lex Nokiasta. Miten muuten Vanhanen nyt äkkiä olisi takkinsa kääntänyt. Ihmettelen vaan etteivät ihmiset täällä tajua tätä hämäystä. Taas viedään kansaa kuin pässiä narussa.

Petri H

Eiköhän tässä jo tullut ilmi, että äänestäminen ei suomessa kannata, koska ei tämä maa ole demokraattinen vaan erilaisten yritysten ja korporaatioiden hallussa.

Rampe

Vaikka hallitus veti takaisin eläkkeiden noston, niin ongelman ydin ei ole poistunut. Ongelman ydin on se, että joku on kaapannut suuretn ikäluokkien eläkerahat omaan käyttöönsä, eikä aio niitä palauttaa oikeille omistajille.
Hallitus teki oikea ratkaisun. Nyt pitäisi selvittää, kuka kasinopeluri pisti taskuunsa äitien ja isien rahat? Aamulla kun amerikkalainen pankki ilmoitti parantuneesta tuloksestaan, lähtivät osakekurssit nousuun. Eli panit olivat jo keränneet taseisiinsa veronmaksajien ja velallisen omaisuutta ja rahaa. Kai näin saadaan taseet kuntoon. Sitten maksetaan osingot ja kultaiset kädenpuristukset. Jatkotoimenpiteenä olisi pistettävä keinottelijat kuriin, jotta ne eläkkeet, joita nyt työtä tekevä sukuolvi tekee, olisi käytettävissä silloin kun he niitä tarvitsevat.

PekkaJu

Eläkekiistassa ei ollut kysymys eläleikärajan nostosta, vaan eläketason laskusta.
Eläkeikärajaa nostamalla saadaan kokonaiskarttuma alenemaan kaikissa eläkkeissä, jotka alkavat ennen "virallista eläkeikää". Koska suurin osa syystä tai toisesta ei jaksa tai halua väh.65-vuotiaaksi, alenema eläkkeissä pitää huolen siitä, että rahaa säästyy eläkeyhtiöiltä, kunnilta ja valtiolta.

Pelkkä varhennus laskee jo eläkkeitä 4,8 % vuodessa pysyvästi ja karttumaprosenteilla pelaamalla päästään siihen, että täysi työura vähäistenkin epäonnistumisten kera työuran loppupäässä laskee eläkkeen noin 50 %:iin laskennallisesta eläkepalkasta.

Monet nuoret tekevät risaista työuraa alle 30-vuotiaana ja pieni palkka alhaisen karttuman muodossa huolehtii lopusta. Taitettu indeksi hoitaa loput.

Ent. eläkekouluttajana (nyt eläkkeellä - varhennetulla) tiedän mihin vaikeasti ymmärrettävä laki johtaa.