Sunnuntai 27.5.2012

Näin rajusti aseen saamista aiotaan rajoittaa – inttityylinen testaus

Luotu: 
11.3.2009 09:28
  • Kuva: EPA / All Over Press

Faktakulma

Ministeriön muutosehdotukset ovat lähdössä laajalle lausuntokierrokselle.

Hallituksen esitys ampuma-aselain muuttamiseksi on tarkoitus antaa eduskunnalle kesäkuussa.

Ampuma-aseiden luvanhaltijoita oli helmikuun alussa Suomessa 672 772.

Aselainsäädännön tiukentamista koskevat ensimmäisen vaiheen muutosehdotukset ovat valmistumassa, kertoo sisäasianministeriö. Pistoolin, pienoispistoolin, revolverin ja pienoisrevolverin saatavuutta esitetään merkittävästi rajoitettavaksi.

Aselakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi säännös, jonka mukaan hankkimisluvan hakija olisi velvollinen suorittamaan lupaviranomaisen järjestämän soveltuvuustestin, jolla selvitetään henkilön sopivuutta aseen hallussapitoon. Soveltuvuustesti olisi puolustusvoimien P2 -soveltuvuustestin kaltainen.

Ministeriö esittää myös muutosta poliisilakiin, jotta poliisilla olisi nykyistä paremmat mahdollisuudet saada tietoja aselupaa hakevien henkilöiden terveydentilasta, päihteiden käytöstä ja väkivaltaisesta käyttäytymisestä. Poliisille tulisi myös oikeus saada tietoja asevelvollisuuden suorittamisesta ja palveluskelpoisuuden arvioinnista.

Lääkärille ja muulle terveydenhuollon ammattihenkilölle ehdotetaan säädettäväksi oikeus tehdä poliisille ilmoitus henkilöstä, joka saattaa terveydentilansa puolesta olla sopimaton pitämään hallussaan ampuma-asetta.

Sisäasiainministeriö esittää seuraavanlaisia rajoituksia aseluvan saamiseen:

- Käsiaseeseen voisi jatkossa saada luvan vain 20 vuotta täyttänyt henkilö, joka on harrastanut aktiivisesti ammuntaa vähintään kaksi vuotta ampumaseuran jäsenenä.

- Lupaa haettaessa olisi aina esitettävä ampuma-asekouluttajan antama todistus harrastuksesta. Aselakiin ehdotetaan lisättäväksi ampuma-asekouluttajia koskevat säännökset. Kouluttajan tulee olla 20 vuotta täyttänyt, ampuma-aseen hallussapitoon oikeutettu luvan haltija sekä ampumaseuran jäsen ja sisäasiainministeriön vaatimukset täyttävän koulutuksen suorittanut.

- Ensimmäisen käsiaseen hallussapitolupa ehdotetaan myönnettäväksi aina määräajaksi, enintään viideksi vuodeksi. Myös määräajan kuluessa hankittujen uusien käsiaseiden hallussapitolupien voimassaoloaika päättyy ensimmäisen määräajan umpeutuessa.

- Ensimmäisen luvan jälkeen luvan käsiaseelle voisi saada toistaiseksi voimassa olevan luvan. Haltijan on kuitenkin viiden vuoden välein toimitettava lupaviranomaiselle ampuma-asekouluttajan antama todistus ampumaurheilun tai -harrastuksen aktiivisesta harrastamisesta, riistanhoitoyhdistyksen antama todistus loukku- tai luolapyynnin aktiivisesta harjoittamisesta taikka luotettava selvitys ampuma-aseen käytöstä näytökseen, kuvaukseen tai muuhun esitykseen.

- Metsästysaseeseen voisi jatkossa saada hankkimisluvan vasta, kun on täyttänyt 18 vuotta. Huoltajien suostumuksella voisi 15 vuotta täyttänyt henkilö saada rinnakkaisluvan haulikkoon, yhdistelmäaseeseen, kivääriin tai pienoiskivääriin metsästystä, ampumaurheilua tai -harrastusta varten.

Faktakulma

Ministeriön muutosehdotukset ovat lähdössä laajalle lausuntokierrokselle.

Hallituksen esitys ampuma-aselain muuttamiseksi on tarkoitus antaa eduskunnalle kesäkuussa.

Ampuma-aseiden luvanhaltijoita oli helmikuun alussa Suomessa 672 772.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

asa

"
Käsiaseeseen voisi jatkossa saada luvan vain 20 vuotta täyttänyt henkilö, joka on harrastanut aktiivisesti ammuntaa vähintään kaksi vuotta ampumaseuran jäsenenä.
"

Se siitä järjestäytymisen vapaudesta. Poistetaankohan järjestäytymisen vapaus perustuslaista?
Mitenköhän tuolla taattaisiin kansalaisten tasapuolinen kohtelu? Ihmisiä asuu syrjäsemmilläkin seuduilla, joissa ei ole ampumaseuroja, mutta on silti erinomaiset ampumaharrastusmahdollisuudet. Käytännössä siis rajoitettaisiin hieno, olympialajinakin oleva harrastus vain tietyillä paikkakunnilla asuville.

Rikolliseen toimintaan tuolla ei ole mitään merkitystä kuitenkaan. Kun rikollisia ei saada kerättyä kadulta pois, niin pitää keksiä jokin rajoite, joka ei haittaa rikollisia lainkaan, mutta rajoittaa kunniallisia kansalaisia.
Tämä on aivan vastaava kuin nettisuodatuslakikin. Se ei yhtään vähennä lapsiin kohdistuvia rikoksia tai hankaloita rikollisia, mutta tavallista tallaajaa se sen sijaan rajoittaa.

Dr. Schmidt

--Lääkärille ja muulle terveydenhuollon ammattihenkilölle ehdotetaan säädettäväksi oikeus tehdä poliisille ilmoitus henkilöstä, joka saattaa terveydentilansa puolesta olla sopimaton pitämään hallussaan ampuma-asetta.

Ehdottomasti kannatettavaa. Tiedossani on lukuisia mielisairaita ja dementejä henkilöitä, joilla on aseluvat. Takavuosina mielisairaat hoidossani olleet henkilöt ovat aseitaan valitettavasti käyttäneetkin.

Vieras

Ois kiva tietää miten mielisairaita? Sitäkin on niin kovin monen asteista. Tilapäisiä ja pysyviä. Ajokortin hankintakin saattaa nykyään olla hankala hankkia jos menee ja sanoo lääkärille et on joskus sairastanut masennuksen. Miten voidaan varmistua ettei tule ylilyöntejä lääkärienpuolelta tai sitten toisinpäin. "Ammattilaisetkin" antavat kovin eriviä mielipiteitä.

Entä jos joku sairas ei haekkaan apua sen takia et hänen tietojaan annetaan eritahoille, joka pistää hänet 2 kansalaisen asemaan oikeuksissa vain siksi että jonkun lääkärin mielestä hän saattaisi joskus EHKÄ tehdä jotain pahaa.

Juha Hänninen

Käytännössä tämä esitys pakottaa ammunnan harrastajat hyväksyttyyn seuraan - ampumaan hyväksytyn valvojan alaisuudessa. Käsittääkseni on perustuslain vastaista vaatia suomen kansalaisilta seuraan kuulumista minkään oikeuksien perusteena.

Itse käyn ampumassa aktiivisesti, kerran viikossa harrasteporukan kanssa radalla joka ei ole minkään ampumaseuran hallinnassa, vaan kaupunkini liikuntaviraston omistuksessa. Radalla ei ole käytännössä mitään henkilökuntaa. Harrasteporukkaani kuuluu ammuntaa yli 20 vuotta harrastaneita henkilöitä, jotka eivät ikinä ole kuuluneet mihinkään ammuntaseuraan ja he eivät varmasti ole ikinä kokeneet seurattomuutta harrastuksensa esteenä. Mitään virallisia ammunnankouluttajia meillä ei tietenkään ole.

Olisi kiva tietää ministeriön kanta mitä tässä tilanteessa tulisi tehdä. Pakotetaanko koko harrasteporukkamme liittymään seuraan ja maksamaan seuran jäsenmaksuja ja vastineeksi ruuhkauttamaan seurojen jo muutenkin ylikuormitettuja ampumaratoja, sillä omatoimisesta harrastamisesta ollaan tekemässä kovaa vauhtia mahdotonta?

Toivottavasti tuhansien eurojen harrastevälineilleni löytyy vielä ostajia, sillä nyt ammunnan harrastamisesta ollaan tekemässä laitonta. Jo tuo 2 vuoden esitys harrastamisesta ilman omaa asetta osoittaa lainsäätäjien täydellistä tietämättömyyttä koko harrastuksesta. Laina-aseella voi kyllä räiskiä, mutta vakavan tarkkuusammunnan harrastaminen on täysin mahdotonta jos joka kerralle ei ole täsmälleen samaa, täsmälleen kyseiselle harrastajalle säädettyä asetta.

OnSlow

"Käytännössä tämä esitys pakottaa ammunnan harrastajat hyväksyttyyn seuraan - ampumaan hyväksytyn valvojan alaisuudessa. Käsittääkseni on perustuslain vastaista vaatia suomen kansalaisilta seuraan kuulumista minkään oikeuksien perusteena."

Saadaankin jälleen uusi virkanimike: ampumavalvoja

Kunnallisten ampumavalvojien haku voidaankin kohta käynnistää.

Valtio on velvollinen järjestämään ampumavalvojatarkastusviraston johon aukenee huomattava määrä hyvinpalkattuja virkoja.

zsi

Kun aselaki viedään järjettömyyksiin asti hysteeristen kukkahattutätien voimalla, tulee siinä käymään kuten kieltolain voimin aikanaan. Suomen markkinoille alkaa tulvia idästä laittomia aseita, joita saa ilman mitään haastatteluja tai viranomaiskyttäämistä. Rajoitukset luovat markkinat ja käsiaseita saattaa loppujen lopuksi päätyä suomalaisille aiempaa enemmän.

Oletus, että aseen hankintaa koskevien lakien tiukentaminen vaikuttaisi sellaisen yksilön asehankintaan, joka asetta on suunnitellut laittomiin tarkoituksiin käyttävänsä, on lapsellista ja todellisuudesta vieraantunutta teorisointia. Kunhan nyt poliitikot ja virkamiehet taas kerran puuhastelevat hysteerisesti jotakin antaakseen vaikutelman, että olisivat tilanteen tasalla vaikka oikeasti ovat pihalla kuin lumiukko.

Kouluammuskelujen vähentämisen avaimet ovat ihan muualla kuin aselaeissa.

Vieras

"Se siitä järjestäytymisen vapaudesta. Poistetaankohan järjestäytymisen vapaus perustuslaista?
Mitenköhän tuolla taattaisiin kansalaisten tasapuolinen kohtelu? Ihmisiä asuu syrjäsemmilläkin seuduilla, joissa ei ole ampumaseuroja, mutta on silti erinomaiset ampumaharrastusmahdollisuudet. Käytännössä siis rajoitettaisiin hieno, olympialajinakin oleva harrastus vain tietyillä paikkakunnilla asuville."

Niinpä, itse kuulun ampumaseuraan, mutta vuorot ovat sellaiseen aikaan ettei niissä pääse aina/säännöllisesti kulkemaan. Itse harrastan kuitenkin kohtuu ahkerasti ampumista metsästysseurani ampumaradalla, jolloin ei paikalla ole mitään ampuma-kouluttajaa. Ja loukku metsästystä harrastan syksyisin, mutta en tietä miten sitten riistanhoitopiiriltä todistuksen saan, jos vaikka esim. saalista ei sattuisikaan saamaan.

Jos tälläinen laki tulee voimaan, tuskin saan uusittua lupiani :) vaikkakin olen vastuullinen ja tunnollinen, lainkuuliainen kansalainen.
Ja tulee aika kalliiksi luovuttaa ampuma vehkeet pois, eihän niitä saa myötyäkään enää, kun on noin tiukassa luvat.

Mutta pällitesti olisi hyvä suorittaa ennenkuin aseluvan saa.

Nils Naava

Siitä vaan lukemaan.

<a href="http://www.guardian.co.uk/uk/2008/aug/30/ukcrime1">Firearms: cheap, easy to get and on a street near you</a>

<a href="http://www.dailymail.co.uk/news/article-1132757/Teen-turf-wars-Last-week... turf wars</a>

<a href="http://www.timesonline.co.uk/tol/news/uk/crime/article4443568.ece">Gun crime: playboy gun-runner jailed for selling ‘ballistic bling’ to gangs</a>

<a href="http://news.sky.com/skynews/Home/UK-News/Gun-Crime-Youngest-Boy-In-Posse... Gun Crime Boy Locked Up</a>

<a href="http://www.timesonline.co.uk/tol/news/uk/crime/article2317307.ece">Weapons sell for just £50 as suspects and victims grow ever younger</a>

<a href="http://www.independent.co.uk/news/uk/crime/up-to-4m-guns-in-uk-and-polic... to 4m guns in UK and police are losing the battler</a>

<a href="http://news.bbc.co.uk/2/hi/uk_news/1440764.stm">Handgun crime 'up' despite ban</a>

<a href="http://news.bbc.co.uk/2/hi/uk_news/england/london/7859490.stm">A young life caught up in crime</a>

Käpälämäen tarkkailija

Miten sitä ampumista harrastetaan 2 vuotta ilman asetta? Paikataanko tauluja vai ollaanko maaliryhmässä? Entäpä tuo ampuma-asekouluttaja, mistä niitä keksitään. Minä kuulun kolmeen ampumaseuraan mutta en tunne yhtään sellaista. Laitetaanko aseliikkeet kiinni kolmeksi vuodeksi ja toivotaan, että siihen mennessä joku saisi jotain aikaan? Ja kuka siihen hommaan lähtee vai perustetaanko kunnallinen virka? Kyllä on taas niin kaukana kuin kuu maasta. Ja mitä se 5 vuoden määräaikaisuus auttaa? Jos herrat Auvinen ja Saari olisivat saaneet 5 vuoden määräaikaisen luvan niin paljon olisi auttanut! Voi hyvänen aika sentään... Olisiko nyt mitenkään käynyt päinsä, että normaali talonpoikaisjärki olisi sanellut säännöt? Nämä ovat jonkun kukkahattutädin käsilaukusta!

tapio_o_neva

Aseenkantoluvallisia on yhtä paljon suunnilleen kuin sotilaita kenttäarmeijassa kesän 1944 puolustustaisteluissa. Kuuluisin aseen väärinkäyttäjä lienee vuoden 1960 olympialaisiin ampujana osallistunut eläköintynyt poliisi, joka teki selvän puolisostaankin.

Millähän lailla tai psykologisilla testeillä kerätään olympiaurheilijoilta, eläköintyneiltä poliiseilta tai puolustusvoimien palveluksessa olevilta aseet pois?

Kokkolan kaupungissa aseella ammuskeli katon läpi kaupungin yleisestä järjestyksestä ja turvallisuudesta vastaava ylikomisario - virassa ollessaan. Hänen perhesuhteestaan oli maakunnassa kulkupuheita jo kaksi vuotta aikaisemmin noin 50 km:n päässä kaupungista.

Minusta Mikko Paateri voisi ensiksi kehittää menetelmän, jolla poliiseilta ja puolustusvoimien palveluksessa olevilta saadaan aseet pois vapaa-aikana. Kun tämän porukan asehallinta on hallinnassa, muiden keveämpien ryhmien hallinta on helpompaa.

Vieras

Jos uusi aselaki tulee aikanaan voimaan tässä muodossa, joutuvat ampumaseurat paljon vartijoiksi. Löytyykö halukkaita sisäasiainministeriön kursseille ja kuka kursit maksaa? Ei kai vaan kustannuksia sälytetä ampumaseuroille? Esitetty asekouluttaja joutuu käyttämään hyvin paljon aikaa niin omaan koulutukseensa kuin varsinkin ampumaradalla muiden kouluttamiseen ja valvomiseen. Kaikki eivät aina pääse yhteisharjoituksiinkaan esim. vuorotyön takia. Pitää olla todella innostunut lajista, että jaksaa lähes viikottain vetää moisia ampumaharjoituksia vapaaehtoisesti. Harva ampumaseura on niin varoissa, että pystyisi maksamaan edes nimellistä palkkiota työstä.

On tietenkin selvää, että jotenkin ampuma-aselakia pitää "kiristää" kouluampumisten jälkeen, siihen pakottaa julkisuuden paine. On kokonaan eri asia, onko näillä toimenpiteillä suurtakaan vaikutusta kyseisenlaisiin tapahtumiin. Laittomia aseita kun ei saada pimeiltä markkinoilta noilla toimenpiteillä pois. Kaiken lisäksi tästäkin seulasta menee joku mieleltään sairas läpi ja tekee tekosensa. Ellei hän saa ampuma-asetta haltuunsa, keino on jokin muu...

Jotenkin tuntuu, että me kunnialliset ja vastuuntuntoiset urheiluammunnnan harrastajat olemme joutuneet näistä tapauksista kärsimään. Kumpikaan kouluampujista ei ollut minkään ampumaseuran jäsen eikä missään muussakaan tekemisissä järjestäytyneen ampumaurheilun tai metsästyksen kanssa. Me ampujat kuitenkin maksamme laskun harrastuksemme vaikeutumisen muodossa. Ammunta on ollut monesti menestyksekäs lajiryhmä arvokisoissa. Montakohan arvokisamitalia tulevina vuosikymmeninä tulee ammunnasta Suomelle? Itse epäilen, että tuskin enää yhtäkään jos harrastaminen tämän lain myötä menee niin hankalaksi kuin se näyttää olevan menossa. Pekingin olympialaisista ampujat sentään toivat puolet Suomen mitaleista!

AAn

Vai vähentää aselakien tiukentaminen tappoja? Taitaa olla pääosa tapoista tehty aivan jollain muulla kuin tuliaseilla!

On todellinen tursas tuo hallituksen esitys. Ei lainkaan ajatusta mitä ja kuinka paljon turhaa työtä se teettää. Täysin irti todellisuudesta.

Korpisoturi

ainakaan tämän lain ansiosta. Kun seuraa miten tässä maassa otetaan henki lähimmäiseltä, niin eipä siinä juuri ampuma-aseita käytetä. Kyllä ne tapot tapahtuvat perinteisesti puukolla tai leipäveitsellä, autolla tai jollain muulla vähemmän mielenkiintoa herättävällä tavalla. Mustasukkainen (siis mielisairas) ihminen kyllä keksii keinot millä tavalla akasta henki lähtee vaikka ei taloudessa olisi yhtään ampuma-asetta. Juoppoporukassa henki lähtee vaikka edes puukkoja ei olisi lähelläkään. Näin ollen hallitus ja muut hihhulit haukkuvat väärää puuta eivätkä saa muuta aikaan kuin sen, että valtakunnassa alkaa uusi asekätkentä-operaatio.

tikki

Sitä tosiasiaa ei voi mihinkään muuttaa että jos joku haluaa toista vahingoittaa aseella, puukolla yms.. ei siinä paljoa lain muutokset auta. Kyllä se on merkki ihmisten pahoin voinnista kun tuommosta sattuu.

tapio_o_neva

Ennen työhakemuksissa kysyttiin, (onko pahanlaatuinen kommunisti tai vapaa-ajattelija vai) kuuluuko kirkkoon kysymällä seurakuntaa. Tulevaisuudessa kysytään, onko aseen hallussapitolupa eli onko suorittanut P2:n hyväksyttävästi.

Kannattaa varmaan muistaa, että Matti Saari oli suorittanut alokasaikanaan P2:n hyväksyttävästi, ja tuskin Pekka-Eric Auvinenkaan siitä olisi jäänyt kiinni ennen Teräasekeskukseen kävelemistään.

tapio_o_neva

Alokkaat suorittavat P1- ja P2-testin, jossa skaala on 1-9. Tällä on tarkoituksena selvittää ne, jotka soveltuvat tai pikemminkin ne, jotka eivät sovellu aliupseeri- ja upseerikoulutukseen. P1-testi on älykkyystesti ja P2-testi on psykologinen soveltuvuustesti.

Muistan P2:ssa kysytyn:

- Puristaako vanne päätäsi?
- Pidätkö isääsi viisaana miehenä?
- Vainoaako sinua joku?
- Onko sinut yrittänyt joku myrkyttää?
- Olisitko mieluummin metsänvartija vai kirjastonhoitaja?

Toisin sanoen P2:ssa utsitaan heikkoja perhesuhteita ja vainoharhaisuutta. Yleensä sotilasjohtajan tulisi olla suurehko realisti. Matti Saari ilmeisesti täytti nämä edellytykset, koska hänet pantiin kotiin vain asiattoman aseenkäyttönsä vuoksi, mikä olisi voinut tuottaa vaaraa muille palveluksessa oleville.

Yleensä pakkolaitoksissa on niin, että ellei laitos pidä järjetystä, palvelustoverit panevat järjestyksen vaikka nyrkillä voimaan. Kerrotaan tarinaa Iso-I:stä, joka oli sanonut, että teltassa ei tupakoida. Kun asianomainen ei ollut ymmärstänyt, Iso-I oli tupannut palavan tupakan asianomaisen suuhun. Jos asiasta olisi käyty keskustelua, olisi tuloksena ollut nyrkkirysy, jossa miltei 190 cm pitkä ja noin satakiloinen koneteknikan opiskelija ei olisi ollut yhtä heikoilla kuin tupakoitsija.

Jo 1980-luvulla vakavasti mieleltään järkkyneet tai huumeiden käyttäjät pyrittiin karsimaan, vaikka muita pakotettiin palvelukseen tutkintalautakunnan avulla. Prikaatissa yksi jääkäri hermostui ampumaradalla ja ryhtyi tempomaan pystyyn noussen lukittuneen aseensa lukkoa niin, että luoti lähti kokonaan toiseen suuntaan. Palkkioksi tästä hän kantoi rynnäkkökiväärin asemesta koivuhalkoa narun varassa. Nykyään tästä huomautuksesta saisi lööpin tai syytteen, mutta näin ihmisiä vielä 1980-luvulla muistutettiin huolellisuudesta aseenkäytössä ja varovaisuudesta: puolustusvoimienkin aseet ovat tappavan vaarallisia.

Yksi suomalainen näyttelijä viihtyi armeijassa kaksi viikkoa. Hän ei päässyt pois muutoin kuin menemällä vääpelin toimistoon alushoususillaan. Sen jälkeen hän meni armeijaa kovempaan rääkkiin Jouko Turkan johtamaan teatterikorkeakouluun.

Dr. Schmidt

http://en.wikipedia.org/wiki/Minnesota_Multiphasic_Personality_Inventory

Taitaa olla vanhan kunnon MMPI:n muunnos. Ennustearvo hyvin kyseenalainen. Jatkuvan harrastamisen vaatimisessa ja ampumaseuran roolin korostamisessa on kyllä se järki, että henkilö on paremmin koko ajan sosiaalisen kontrollin alaisena ja mahdollinen mielenterveyden järkkyminen huomataan - mies muuttuu toisenlaiseksi. Tällaisten yksittäisten psykologisten testien ennustearvo on lähellä nollaa.

Vieras

Onneksi kansallinen kivääriyhdistys ei ole Suomessa yhtä vaikutusvaltainen kuin Yhdysvalloissa. Jäseniä siinä näyttää olevan suhteellisesti ainakin yhtä paljon.

Tapsa15

Ampumarikokset eivät vähene aselakiin suunnitelluin tiukennuksin ja muutoksin, vaan yhteiskunnan arvomaailman muutta(u)misella inhimillisemmäksi. Lopputulos on tn. päinvastainen, kun harrastuksesta tehdään tietyllä tavalla "arveluttava". Harrastus alkaa painua enemmän tai vähemmän "maan alle", syntyy laittomien aseiden markkinat jne. Jo nyt käyty keskustelu on merkittävästi haitannut ja hidastanut uusien metsästyksen harrastajien luvan saatia. Tässä suhteessa käytännöt ja perusteet vaihtelevat paljon eri osissa maata