Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) on huolissaan siitä, että maailmalla on vääriä käsityksiä Suomesta. Kataisten sanojen mukaan Suomessa ei ole yhtään puoluetta, joka haluaisi maan eroavan eurosta.
– Joillakin on Suomesta sellainen käsitys, että Suomessa suunnitellaan lähtöä eurosta tai että Suomi olisi ensimmäisenä hyppäämässä pois eurosta. Tämä on väärä mielikuva, Katainen kertoo kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Lahdessa.
– Moni kansainvälinen toimittaja on yllättynyt kuullessaan, että Suomessa ei ole yhtäkään puoluetta, joka haluaisi Suomen eroavan eurosta.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini sanoi kesäkuussa, että Suomen pitäisi olla itsekäs ja erota eurosta.
Katainen toivoo, että eri tahot alkaisivat aktiivisesti tarjota ratkaisuja Euroopan talouskriisin ratkaisemiseksi.
– Missä ovat kilpailevat ratkaisuvaihtoehdot nykyisen kriisin hoitamiseen? Ei riitä, että sanoo vain ei, ei, ei. On tärkeää tietää, mitä emme kannata, mutta se ei ratkaise yhteistä kriisiämme.
Myös talouskomissaari Olli Rehn on kertonut olevansa huolissaan Suomen välittämästä kuvasta EU:ssa. Rehn kohahdutti eilen sanomalla, että Suomi on onnistunut luomaan itsestään kuvan maailmalla, joka murentaa euron pelastamisen mahdollisuuksia.


Kommentit
terveısıa Turkısta :) - Suomı neıto mıta teet
http://www.youtube.com/watch?v=K9sbA5QMx1I&feature=youtu.be
Nyt olen hieman hämmentynyt. Siis Suomen kolmanneksi suurimman puolueen puheenjohtaja haluaa Suomen eroavan eurosta, mutta silti meillä ei ole yhtään puoluetta joka haluaisi erota eurosta?
Sooloileeko Soini vai yrittääkö Katainen antaa vaikutelmaa konsensuksesta, vaikkei meillä sellaista olekaan?
Yrıttavat yksımıelısyytta vıljella - vaıkka kaksımıelıstakın
Sekoomus näyttää ajavan Eurooppaan uutta oikeistolaista demokratiaa, jossa parlamenttien sijasta asioista päättääkin neljä etelän mafiosoa.
Näin säästettäisiin kymmeniä tuhansia miestyövuosia kansallisten edustuslaitosten ja EU-parlamentin jäädessä suurimmilta osiltaan tarpeettomiksi.
Odotan huolestuneena milloin hän alkaa esittää lakiin perustuvia sanktioita "vääräoppisten" EU -mielipiteiden julkisesta esittämisestä.
Se on tavalliselle kansalaiselle pieni lottovoitto että siellä on sentään meidän jalat tukevasti maassa elävä tarmokas pohjanmaalaislikka ja mafiosoihin epäilevästi suhtautuva Erkki katsomassa näiden sekoomuksen kahden kohjon, kissanraadon ja sen isoilla hampaillaan irvistelevän entisen koulukiusaajan perään.
Nii-iin, suurin huolihan Suomelle onkin se, että "mitä muut meistä ajattelevat". Mitäs mammuttimaisista valtionveloista, mitä massiivisista miljardisitoumuksista Kreikkaan - tärkeintä on mitä meistä ajatellaan.
Katainen jankuttaa edelleen sitä, että Soinilla ei ole ratkaisuvaihtoehtoja. Onhan Soini juuri ehdottanut Pohjoista talousliittoa. Onko se hyvä vai huono ehdotus, se selviää kun aiheesta keskustellaan. Kataisella näyttää itsellään olevan vaihtoehdot vähissä, kun omankin puolueen veteraanit nostattavat kapinamieltä.
Pohjoısen talouslııtto on mınun aıkapaıvıa sıten esıttama ajatus - Soını on laına-asıalla - tassakın
Suomessa on väärä käsitys Kataisesta - täällä monet yhä luulevat että hän haluaa tehdä asioita Suomen hyväksi. Pahemmin väärässä ei voi olla.
Eduskunnan kokoontuessa kesäloman aikaan Espanjan pankkikriisin takia
Katainenhan kysyi suoraan Soinilta haluaako persut erota eurosta niin Soini
vastasi että ei vaan pitää selvittää mitä eurosta eroaminen tulee Suomelle
maksamaan.Soini on taas kääntänyt takkinsa niinkuin ydinvoimakysymykses-
säkin kyllä Katainenkin ihmetteli että persut haluaa pysyä eurossa vaikka
vaaleissa pääteema oli missä eu siinä ongelma näin se mieli muuttuu kun rupeaa
huomaaman eurosta olleet hyödyt.
Voi kun joku ihan selvällä suomenkielellä selvittäis mikä se hyöty on eu:sta ollut verrattuna aikaisempaan. Ei riitä että sanotaan, on helppo matkustaa toiseen maahan ja voi maksaa siellä euroilla. Yleensä valuuttaa vaihdetaan kohdemaan mukaan jos sinne on pakko mennä. Lomailu, pörssipelit, oseke- ja valuuttakeinottelu taitavat olla päällimmäisistä eurohyvää jolla ei pahemmin ole maata vaurastettu.
''Yksimielisyys'' kuuluu vain totalitaristisiin järjestelmiin ei demokratioihin. Kummassakohan me päätämme olla.
Katainen: "Moni kansainvälinen toimittaja on yllättynyt kuullessaan, että Suomessa ei ole yhtäkään puoluetta, joka haluaisi Suomen eroavan eurosta."
Onko pääministeri yllättynyt, kun kerron, että ainakin Itsenäisyyspuolue haluaa Suomen eroavan eurosta?
Perusteluja löytyy esim. täältä http://anttipesonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/91254-euro-on-tullut-kallii...
Lieneekö Katainen kommentissaan ajatellut "puolueilla" vain eduskunnassa nyt edustettuina olevia puolueita.