Faktakulma
Prosenttijengejä ovat esimerkiksi moottoripyöräkerhot Hells Angels, Bandidos ja Cannonball sekä moottoripyöriin suoranaisesti liittymättömät Rogues Gallery, Natural Born Killers, Bats ja MORE.
Prosenttijengit kantavat liiveissään 1%-tunnusta merkkinä yhteiskunnan ulkopuolelle jättäytymisestä. Poliisin mukaan kyse on rikollisjärjestöistä, mutta määrittely on ongelmallista.
Keskusrikospoliisi arvioi vuonna 2008 Suomessa toimivan liki 80 järjestäytynyttä rikollisryhmää, joissa oli lähes 1200 jäsentä.
Lähde: Mika Mölsän kirjoittama Prosenttijengit-kirja (Johnny Kniga 2009).
Maahanmuuttajien ja Hells Angelsien välinen jengisota on ravistellut Tanskaa viime kuukausina. Viime kesästä lähtien ampumistapauksia on ollut 60. Kööpenhaminassa taistellaan huumekaupan hallinnasta. Suomalaiset moottoripyöräjengit ovat perinteisesti seuranneet muiden Pohjoismaiden esimerkkiä. Onko jengisota tulossa siis myös Suomeen?
Oikeusministeri Tuija Brax (vihr.) ei halua maalata piruja seinille.
- Muiden Pohjoismaiden tilanne on vielä pahempi kuin meillä. Ruotsissa uudet ryhmittymät ovat etnisellä pohjalla. Meillä puolestaan on mahdollisuus tehdä asiat paremmin kotouttamalla maahanmuuttajat muun muassa kielenopetuksella ja työllistämällä heidät, Brax arvioi Uudelle Suomelle.
Brax myös huomauttaa, että muissa Pohjoismaissa jengien rikosten kirjo on laajempi kuin Suomessa.
- Ruotsissa kuohuttaa muun muassa suojelurahojen vaatiminen ravintoloilta, Brax sanoo.
Kehuja Suomen poliisille
Moottoripyöräkerhot kuten Hells Angels, Bandidos ja Cannonball kuuluvat yhteiskunnan ulkopuolisuutta 1%-merkeillä ilmaisevien prosenttijengien joukkoon. Tätä ”Suomen mafiaksikin” kutsuttua kokonaisuutta käsitellään laajasti hiljattain ilmestyneessä kirjassa Prosenttijengit (Johnny Kniga 2009).
Braxia aihe kiinnostaa. Hän on tutustunut myös kirjan ruotsalaiseen esikuvaan, Matti Larssonin ja Lasse Wierupin kirjoittamaan Svensk maffiaan (Norstedts 2007).
- Suomen poliisilla näyttää olleen erilainen ote kuin Ruotsin poliisilla. Tehokkuus näyttää meillä olleen aivan eri asteella, vertailee Brax Prosenttijengit- ja Svensk maffia -kirjojen tietoja.
Ruotsi on sittemmin tehnyt suuren poliisiuudistuksen juuri järjestäytyneen rikollisuuden torjunnan osalta.
- Jengien yhteydet Venäjälle ja Baltiaan tiivistyvät, ja se ei kyllä naurata. Myös talousrikollisuus on noussut merkittävään asemaan, listaa Brax suomalaisjengeihin liittyviä haasteita.
Braxin mielestä on hyvä tunnistaa riskit ja tietää, mitä uusia jengirikollisuuden muotoja Suomeen voi tulla. Siten voidaan asioita ehkäistä ennalta.
Brax korostaa, etteivät kaikki moottoripyöräjengit ole rikollisia eikä jokaista tietyn jengin jäsentä saa ilman näyttöä leimata rikolliseksi.
Poliisi ja oikeusoppineet ovat tuoreen Prosenttijengit-kirjan mukaan olleet tyytymättömiä rikoslakiin viisi vuotta sitten tulleeseen pykälään. Sen mukaan järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistuminen on rangaistavaa, mutta laissa ei ole yksiselitteisesti määritelty, mikä järjestäytynyt rikollisryhmä on.
- Pykälä on niin uusi, ettei pitäisi mielestäni vetää liian hätiköityjä johtopäätöksiä. Sen sijaan törkeimpien rikosten valmistelussa rikollisjengit voitaisiin ottaa huomioon, arvioi Brax mahdollisista lainmuutoksista.
Työryhmä pohtii parhaillaan kokonaisuudistusta poliisi-, esitutkinta- ja pakkokeinolakiin. Sen jälkeen aloitetaan selvitystyö esimerkiksi murhan, törkeän pahoinpitelyn ja törkeän ryöstön suunnittelun kriminalisointitarpeista. Braxin mielestä järjestäytyneeseen rikollisjoukkoon kuuluminen voisi olla yksi tekijä, joka vaikuttaisi näytön arviointiin.
Braxin kolme taisteluvalttia
Oikeusministeri Brax listaa kolme asiaa, jotka hänen mielestään ovat olennaisessa asemassa rikollisjengien vastaisessa taistelussa. Ensimmäinen on syrjäytymisen ehkäiseminen jo varhaisella tasolla, neuvolasta lähtien.
Toinen on ”pohjan pois vieminen” jengien kannattavalta rikostoiminnalta pureutumalla nimenomaan talousrikollisuuteen. Tässä yksi tärkeä asia on Braxin mielestä käänteisen arvonlisäverojärjestelmän luominen rakennusalalle.
Kolmantena keinona Brax esittää, että talousrikoksien selvittämiseen tarvitaan samanlaista laajaa kansainvälistä ja eri viranomaisten välistä yhteistyötä kuin huumerikoksissa nyt jo on.
Brax kertoo puuhaavansa Ison-Britannian oikeusministerin kanssa aloitetta, jolla EU:n oikeusministerit saataisiin vaihtamaan näkemyksiään taloustaantuman suhteesta talousrikollisuuden kasvuun.
Poliisin toimintamalli vakavan rikollisuuden torjunnassa muuttui 2000-luvulla, kun käyttöön otettiin niin sanottu maalitoiminta. Siinä poliisi, tulli ja rajavartiolaitos yhdessä valitsevat kohteet, joiden rikollinen toiminta perataan mahdollisimman tarkasti.
- Tämä sama metodi on tehokas myös talousrikollisuudessa, Brax sanoo.
- Talousrikollisuuden houkuttelevuutta ei pidä aliarvioida. Kyllä muun muassa rakennusalalla on oltava paljon tarkempia, Brax miettii.
Yhteiskunta kasvattajana
Brax huomauttaa, että suurimmalla osalla vangeista on vakava alkoholiongelma ja noin puolella mielenterveysongelmia.
- Siellä on muun muassa funktionaalista luku- ja kirjoitustaidottomuutta. Siksi onkin niin tärkeää, että ammattikoulupaikkoja on nyt lisätty. Tulee todella kalliiksi, jos nämä pojat eivät löydä paikkaansa, Brax arvioi Uudelle Suomelle.
Braxin mielestä onkin hyvä, että peruspalveluministeri Paula Risikko (kok.) haluaa laittaa neuvola- ja kouluterveydenhuollon kuntoon taloustilanteesta huolimatta. Syrjäytyminen ja huonot perhelähtökohdat huomataan tutkimusten mukaan jo neuvolavaiheessa.
Braxin mielestä nuorisorikollisten rangaistuksia pitäisi myös parantaa.
- Rangaistuksen on tultava etenkin nuorelle nopeasti.
Hyviä kokemuksia on saatu nuorisovankilasta Keravalta, jossa rangaistusaikana ja sen jälkeen on panostettu opiskeluun ja työpajoihin. Brax kannattaa myös sähköistä valvontaa, jossa nuorisorikollisen rangaistus voisi olla kotiarestityyppinen, jolloin myös valvottaisiin ja autettaisiin koulunkäynnissä ja esimerkiksi mielenterveysongelmien hoidossa. Näin yhteiskunta ikään kuin auttaisi vanhempia lasten kasvatuksessa.
Faktakulma
Prosenttijengejä ovat esimerkiksi moottoripyöräkerhot Hells Angels, Bandidos ja Cannonball sekä moottoripyöriin suoranaisesti liittymättömät Rogues Gallery, Natural Born Killers, Bats ja MORE.
Prosenttijengit kantavat liiveissään 1%-tunnusta merkkinä yhteiskunnan ulkopuolelle jättäytymisestä. Poliisin mukaan kyse on rikollisjärjestöistä, mutta määrittely on ongelmallista.
Keskusrikospoliisi arvioi vuonna 2008 Suomessa toimivan liki 80 järjestäytynyttä rikollisryhmää, joissa oli lähes 1200 jäsentä.
Lähde: Mika Mölsän kirjoittama Prosenttijengit-kirja (Johnny Kniga 2009).

Kommentit
Heh
"- Muiden Pohjoismaiden tilanne on vielä pahempi kuin meillä. Ruotsissa uudet ryhmittymät ovat etnisellä pohjalla. Meillä puolestaan on mahdollisuus tehdä asiat paremmin kotouttamalla maahanmuuttajat muun muassa kielenopetuksella ja työllistämällä heidät, Brax arvioi Uudelle Suomelle."
Tämä on hauska. Seuraavaksi Tuija voi opettaa lehmät lentämään.. Heh.
Kieliopetuksella
Ruotsaliset eivät ole tätä ryssineet, jos Tuija hiukan kävisi katsomassa niin Ruotsin ulkomaalaistaustaiset osaavat Ruotsia paremmin kuin Suomen ulkomaalaistaustaiset Suomea.
Jos katsotaan Ruotsin länsinaapuria Norjaa ei siellä ollut kielestä kysymys A ja B jengien osalta, vaan huumemarkkinoista. Kyllä ne kaverit osasivat lentävää Norjaa. Mitä Oslon katukuvaan tulee niin en tiedä mitä Oslon poliisi oikein on keksinyt, mutta jotakin kuitenkin. Tänä päivänä B jengi istuu Brasilian auringossa nauttimassa muurin takana virvokkeita Brasilian viranomaisten hellässä huomassa.
Vielä 2,5 viikkoa sitten kaman kaupastelijoita oli 10m välein, nyt ne ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen. Sen kuitenkin arvaa että linja poliisin puolelta on varmasti muuttunut ja mitä muuta.? Kaikkien mielestä parempi jos heidät on lähetetty takaisin sinne mistä tulivatkin.
Eli nyt tarkoitan tietysti näitä kuoleman kauppiaita kadulla.
Kotouttaminen avainasemassa
Kotouttaminen on avainasemassa, jos emme halua Suomeen etnisiä rikollisjengejä lisää. Kotouttaminen puree tutkimusten mukaan kolmanteen sukupolveen maahanmuuttajia. Toinen sukupolvi on väliinputoja, jolla on ongelmia. Jos kotouttamista ei tehdä asiallisesti, ongelmat vain jatkuvat ja lisääntyvät.
Koulu, varusmiespalvelus ja opiskelu ovat keskeiset tekijät kotouttamisessa. Maahanmuuttajalla tulee olla samat mahdollisuudet mutta myös samat velvollisuudet kuin muillakin. Jo ala-asteella tulee koululaisille ja heidän vanhemmilleen tehdä selväksi pelisäännöt Suomessa.
Yhteiskunnan ei tule hyväksyä tänne kuulumattomia epäterveitä ilmiöitä, kuten naisten ympärileikkaus tai huivin käyttö. Huivi kuuluu tulevaisuudessa vain juhlapäiviin, kevätjuhlassa kansallispuku on ok.
Joten Brax on täysin oikeassa. Onko hän valmis tekemään myös oikeat johtopäätökset ja mm. kieltämään huivit kouluista juhlapäiviä lukuunottamatta, onkin toinen juttu.
Ostetaan vankilapalvelut
Ostetaan vankilapalvelut Venäjältä. Uskoisin, että siellä vankipaikka maksaa murto-osan Suomen hinnasta ja kaupan päälle saataisiin takaisin perinteinen vankilakulttuuri, joka Suomesta on jo kadonnut.
Poliisin resurssit ohjattava oikein
Tässä jutussa ikään kuin nostetaan kädet pystyyn jo valmiiksi. Poliisin resursseja on ohjattava oikeiden ongelmien hoitoon ja järjestyksen pitoon, tuottoisan liikenteen valvonnan sijaan.
Lainsäädäntötoimet
Lainsäädäntötoimet eivät lähtökohtaisesti vaikuta ihmisiin, jotka ammatikseen rikkovat lakia. Kai poliisilla vähän konkreettisempiakin toimenpiteitä on menossa.
Muualta bongattua
""- Muiden Pohjoismaiden tilanne on vielä pahempi kuin meillä. Ruotsissa uudet ryhmittymät ovat etnisellä pohjalla. Meillä puolestaan on mahdollisuus tehdä asiat paremmin kotouttamalla maahanmuuttajat muun muassa kielenopetuksella ja työllistämällä heidät, Brax arvioi Uudelle Suomelle."
Heh huumorin aatelia. Tässä taloudellisessa tilanteessa työllistetään ja kotoutetaan aikuisia kouluttamattomia, kielitaidottomia ja usein lukutaidottomia?
Miten? Aletaan maksaa rahaa assan seinien tukemisesta? Ai niin - niinhan jo tehdäänkin. Lisätään vain titteli, tuplataan korvaus ja eläkesuunnitelma - ja Suomi pelastuu.
Pitäisiköhän avata adressi patsaan saamiseksi aikamme suurella ajattelijalle Tuija Braxille, jolla on hallussaan viisastenkivi Euroopan maiden maahanmuuton aiheuttamille ongelmille - työllistetään ja kotoutetaan? Ai millä rahalla?
Arvaan, että Brax ehdottaa lisärahan painamista - olisi linjassa aikaisemman nerouden kanssa.."
Ruotsissa on tietenkin kova
Ruotsissa on tietenkin kova juttu laittaa nahkaliivit päälle ja ja ajella mopolla. En usko tuollaisia tänne tulevan. Jotenkin vain liian noloa.
hyvin sanottu, aikuiset
hyvin sanottu, aikuiset kakarat kuvittelee olevansa äijiä. Melkein pelottaa
Mallia Lahdesta: Rogues Galleryä
Lahdessa kotijoukot rupesivat poistamaan nahkaliivillisiä taksijonoista, koska liian monta sivullista oli hakattu ravintoloissa ja diskoissa. Yleisön vaatimuksesta liiviläisille annettiin porttikielto poliisin suosituksesta ravintoloihin. Liivejä eivät enää uskalla pitää, koska saisivat rauhalliselta ja barbaariselta lahtelaisyleisöltä turpaansa.
Vain sivistyneet alistuvat raakalaisille - Lahdessa raakalaiset saavat turpaansa kuin raakileet.
Rogues Galleryn miehet
Rogues Galleryn miehet lounastavat etnisissä ravintoloissa eli ei reviiri ongelmiä
Niin meinasitko nyt että
Niin meinasitko nyt että nahkaliivimiehet provosoivat yhteydenottoja pakolaisten/maahanmuuttajien kanssa. Ilman nahkaliivimiehiä pakolaiset/maahanmuuttajat eivät myisi huumeita?
Jengi sekaisin.
Ei maahanmuuttoa = ei etnisiä jengejä. Siinä ainakin yksi ongelma kerralla ratkaistu.
Liivimiehiin ja omaan roskasakkiin tepsii rangaistusten roima koventaminen, kunnon elinkautiset, ankeat olot ja kuolemantuomot todella kovista rikoksista.
Jätetään lennokkikerhotoiminta seurakunnille. Vaan eihän Brax tätä vanhana demlalaisena ymmärrä. Tulkoon siis kaaos ja kärsiköön viattomat.
Karjalaissuvut
Lahdessa on vaikutusvaltaisia karjalaissukuja, mikä näkyy mm. koulupäätöksena Kannaksen koulua sivuten. Lahdessa on lisäksi aluepalauttajia ym. hang around -toimintaa.
Kyllä helpotti!
On erinomainen asia, että oikeusministerimme on selvillä keinoista, joilla kanta-asukkaiden jengiytyminen ja etniset rikollisryhmät estetään ennakolta.
Nukkukaamme rauhassa. Vihreät humanistit ovat ratkaisseet tulevaisuuden ongelmat jo ennalta.
Nämä liivimiehet pitää
Laittaa kovenetulle pakko Ruotsin kieliopetukseen, eiköhän 10v pakko Ruotsia oppetaisi tavoille. Lisäksi he saisivat ajaa vain Saab 99 autolla 80 kympin lätkä ikkunassa.
Itsekäs ajatusmaailma
Jotenkin "näitä" uutisartikkeleita lukiessani pistää silmään seuraava asia:
Päättäjien suhtautuminen mahdolliseen ongelmaan:
"Muualla asiat ovat hoidettu huonommin kuin meillä, siksi meillä ei tule tapahtumaan tällaista" .
Voiko lapsellisempaa ja itsekkäämpää ajattelutapaa ollakkaan?
Arkadianmäki
Arkadianmäki on jumalten kukkula.
Brax on pihalla
...valitettavasti!
"Uraani halkeaa, ja tuottaa lamppuun valkeaa, mutta
millään muilla mailla, kuin Suomella, se ei oo riskiä vailla."
Pieni suomenkielinen kieli- ja mielialue tuottaa kritiikin puutteen ja omahyväisyys inflatoituu eli paisuu.
Tosiasioiden tunnustaminen
Tosiasioiden tunnustaminen on ongelmanratkaisun ehto. Esim. Tanskassa kyse on ollut nimenomaan reviiritaistelusta: rikollliset maahanmuuttajajengit vs. hells angels.
Jos tuota faktaa ei "poliittisen korrikteuden" nimissä pystytä tunnustamaan ei ongelman ratkaisukaan ole mahdollinen.
Poliisi ja armeija sekaan
Pitäisi lisätä vielä kaksi jengiä kadulle: poliisi ja armeija.
Kuten meksikossa
Jossa on vilkas elämän vaihtuvuus, Suomeen ei pitänyt tulla talouskriisiä eikä nyt ole tulossa prätkä kriisiä.?
Omon
Suomessa voisi järjestää sotilaspoliisien, täydennyspoliisin ja Omonin kesken rauhankumppanuusharjoituksen.
Aivan - Brax on pihalla - aivan pihalla
Niin pihalla, niin pihalla, ettei maksa vaivaa edes ryhtyä sen syvällisemmin kommentoimaan.
Vai vielä oikein kotouttaminen ja neuvolasta lähtien. Tämä arkadianmäen apinalauma vie meidät vääjäämättömästi totalitarismiin.
Joskus vielä tehdään elokuva The Finnish Story. Toivottavasti se ei kuitenkaan mukaile esikuvaansa <a href="http://video.google.com/videoplay?docid=2928171075647907339">The Soviet Story</a>.
Katsoin tuon Soviet Storyn
Katsoin tuon Soviet Storyn eilen, kiitos kun joku oli linkin Uuden Suomen sivuille postannut. Aika karua katsottavaa.
Ja tuollekin aatteelle löytyy Suomesta edelleenkin kannattajia.
Näytäntö suomessa 27.4.
<a href="http://www.kava.fi/esitys/soviet-story/1965/year/2009/month/4/week/18">THE SOVIET STORY</a>
<a href="http://www.kava.fi/pelko-muurin-takana">Pelko muurin takana</a> teeman esityssarjaan sisältyy muutakin mielenkiintoista.
Hallitus
Meillä on kyllä kaikkien aikojen hallitus! Näitä ministerien lausuntoja ei voi kuin pistää ylös ja muistella sitten vanhana gubbena. Tämä melkein voittaa Kataisen "ei lama kosketa Suomea"-lausunnon.
Ihmiset hävetkää, me heidät olemme äänestäneet tuonne!
lähteitä
"Tämä melkein voittaa Kataisen "ei lama kosketa Suomea"-lausunnon."
Sinulla on varmaan lähdekin tarjota, että missä Katainen on näin sanonut?
jälleen hyviä ja rakentavia
kommentteja. On ilo olla kokkari. Moni mp-jengiläinen on myös kokkari, äänestää kokoomusta vrt. Kanervan juhlat.
Kokoomus on
Selviytyjä puolue, tekee keskustan kanssa päätöksiä jotka ovat paskaa mutta Keskusta kerää samalla kaiken paskan itselleen. Ihmetyttää koska keskustalaiset heräävät tähän.
Kokoomuksen ei tarvitse koska Keskusta on niin taitava keräilemään.
Miten Suomi pystyisi
Miten Suomi pystyisi kotouttamaan mamut paremmin etenkin näin lama-aikaan kuin Ruotsi nousukaudella? Suomella ei ikinä ole laittaa rahaa yhtä paljon kuin Ruotsilla on ollut.
Ruotsalaisilla tosiaan
Rahaa on kuin roskaa ja on yhä sitä huomattavan paljon, vaikka lama siellä kouraiseekin pahasti. Norja on vasta nyt noussut Ruotsin ohi taloudessa öljystä huolimatta. Joten se kertonee paljon Ruotsin vauraudesta.
Suomi on kyennyt kotouttamaan
"...Miten Suomi pystyisi kotouttamaan mamut paremmin etenkin näin lama-aikaan kuin Ruotsi nousukaudella? ..."
Kyse ei ole rahasta. Kyse on puhtaasti asenteesta. Yksinkertaisesti ei tule hyväksyä tänne kuulumattomia ilmiöitä huiveista ympärileikkauksiin. Niin yksinkertaista se on.
Kantaako kukaan vastuuta?
Ruotsissa on jengien välisiä reviirien uusjakoja olleet rakentelemassa mm. Balkanin sodan veteraanit, joille tappamisen kynnys on aika matala. Maassamme kasvaa työttömyys piakkoin ennätyslukemiin, jos tahti jatkuu tällaisena. Kotoutuminen ei tule onnistumaan, kun kukaan ei edes kykene määrittelemään mitä sen pitäisi olla. Varmankin työkomptensi olisi yksi... Kotoutumattamien keskudessa rikollisuus on huomattavasti valtaväestöä laajempaa kaikissa maissa, joten kielikurssillako Brax tämän asia hoitaa Suomessa?
Entä jos joku sivullinen menettää henkensä, kuka vastaa? Lumedemokratiassa kenelläkään ei ole poliittista vastuuta rakenteellisista virheratkaisusta. Vai onko, ministeri Brax?
Kaikki raakaan sotaan Etelä-Afganistaniin
Olisiko suomalaiselle parlamentarismille hyväksi, jos nysväkköjen sijaan kasvatatteisiin kriittinen massa sotaveteraaneja raa'assa siirtomaasodassa Etelä-Afganistanissa talibaneja vastaan?
Yleensä sotaveteraanit kotiin palattuaan ovat panneet paljon asioita uusiksi.
Ahhhaaaahaaa
Ei jumankekka, repesin ihan täysin, ei lopu nauru millään:
"
Meillä puolestaan on mahdollisuus tehdä asiat paremmin kotouttamalla maahanmuuttajat muun muassa kielenopetuksella ja työllistämällä heidät, Brax arvioi Uudelle Suomelle.
"
Todellisuus
"Poliisi ja oikeusoppineet ovat tuoreen Prosenttijengit-kirjan mukaan olleet tyytymättömiä rikoslakiin viisi vuotta sitten tulleeseen pykälään. Sen mukaan järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistuminen on rangaistavaa, mutta laissa ei ole yksiselitteisesti määritelty, mikä järjestäytynyt rikollisryhmä."
Laissa on monia epämääräisyyksiä joihin pitäisi edes oikeudessa ottaa kantaa, jotta ne saataisiin määriteltyä. Itse sain kuukausi sitten hovioikeuden tuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Olin vaatinut oikeuden määrittelemään kansanryhmän ja perustelemaan tuomion. Varsinaista käsittelyä ei suoritettu vaikka se olisi ollut tärkeää myös sananvapauden kannalta kun asia koski runokirjaani. Hovioikeuden päätös on siten varsin vaillinnainen. Tuomiossa korostettiin yhtä uskonnollista ryhmää, joten sikäli oikeus pitää uskonnollista ryhmää kansanryhmänä tai siihen verrattavana ryhmänä. Minulla on vielä kuukausi aikaa tehdä valituslupahakemus korkeimpaan oikeuteen, jonka toivoisin ottavan kantaa kansanryhmän ja sananvapauden käsitteeseen tarkemmin.
Koska hovioikeuden tuomiosta tulee selväksi että uskonnollista ryhmää vastaan ei saa kiihottaa eikä edes oikeuden tarvitse perustella kiihotuksen tapaa tarkemmin, niin päädyn seuraavaan kehotteeseen:
Helvetin Enkelit ainakin kuulostaa uskonnolliselta ryhmältä, joten jos se ei vielä ole sellainen, niin kehotan heitä muuttamaan sen sellaiseksi. Silloin kiihottaminen ja solvaus heitä vastaan on kiihottamista kansanryhmää vastaan, joten tuollainen uutisessa mainittu parjaus tulisi kielletyksi.
Tähän asiaan liittyen vielä: Pari vuotta sitten olin eräästä tuomiostani valittanut korkeimpaan oikeuteen ja vaatinut kannanottoa siihen, vaikuttaako tuomioon poliisin esitutkintalaissa puolustuksen eduksi katsottujen asioiden täydellinen sivuuttaminen tuomioon. KKO hylkäsi valituslupa-anomukseni. Valitin siitä oikeuskanslerille, joka on selkeästi lakimieslehdessä aikaisemmin ottanut kantaa että poliisin tutkinnassa tekevät puutteet tekevät sen, ettei syytettyä saa tuomita. Pari päivää sitten sain apulaisoikeuskanslerin sijaiselta vastineen, jossa asiaan ei edes otettu kantaa. Näenkin asian niin, että oikeusviranomaisten puheet laista, oikeudesta ja tasavertaisesta kohtelusta on vain hölynpölyä. Siten näen myös ihmisten oikeuden muodostaa omia ryhmittymiä puolustamaan oikeuksiaan. Kyse on vain yksinkertaisesta syy-seuraus-suhteesta ja oikeudesta puolustautua valtion harjoittamaa väkivaltaa vastaan.
"Brax korostaa, etteivät kaikki moottoripyöräjengit ole rikollisia eikä jokaista tietyn jengin jäsentä saa ilman näyttöä leimata rikolliseksi"
Minä korostan etteivät kaikki poliitikot ja virkamiehet ole rikollisia eikä jokaista tietyn puolueen tai valtion viraston jäsentä saa ilman näyttöä leimata rikolliseksi.
Kellä on voima,
sillä on valta
sanella säännöt
ja pitää kuri.
Mutta mikä valta
voimalla pidetään,
kun ajatus ja puhe kielletään
se vankeudeksi mielletään.
Mitäpä ihmisistä
ja kansan kohtaloista
voisi tässä maassa
sellainen valta välittää.
Älä suotta
"Minä korostan etteivät kaikki poliitikot ja virkamiehet ole rikollisia eikä jokaista tietyn puolueen tai valtion viraston jäsentä saa ilman näyttöä leimata rikolliseksi."
kotouttaminen
Lienee turha kuvitella, että tänne muuttava ensimmäinen sukupolvi koskaan kotoutuu.. toinen tai kolmas muuttajapolvi vasta kotoutuu ja integroituu yhteiskuntaan kunnolla. Vrt. Ruotsin kuningaskunnan tai Venäjän keisarikunnan mukanaan tuomat vähemmistöt. Eiköhän ne etniset vähemmistöt ole jo kiistattomasti integroituneet yhteiskuntaamme?
Kaikki maahanmuuttajaryhmät eivät integroidu
"...toinen tai kolmas muuttajapolvi vasta kotoutuu ja integroituu yhteiskuntaan kunnolla."
Briteissä hiljattain tehdyn tutkimuksen mukaan ainakin toisen ja kolmannen polven muslimit ovat huomattavasti vanhempiaan radikaalimpia ja haluttomampia integroitumaan.
(http://www.religionnewsblog.com/15539/uk-muslim-integration-has-come-to-...)
Mm. kesän 2007 Glasgown lentokenttäpommittajat olivat Briteissä syntyneitä hyvin toimeen tulevia lääkäreitä.
Britit antoivat slummiutua
Britit ottivat suuria määriä uutta työvoimaa yhdellä kertaa ja antoivat maahanmuuttajien ghettoutua suurimpiin kaupunkeihin. Volyymi tulee pitää riittävän pienenä ja hajanaisena, jotta tuota ilmiötä ei pääse syntymään. Maahanmuuttajien vastaanotto pääkaupunkiseudulle tulee lopettaa kokonaan.
Muslimiyhteisö on siinä mielessä ongelmallinen, ettei Suomessa kouluteta imaameja. Tänne tulleilla on sekalainen tausta ja osa on yhtä heikkoa ainesta kuin kristillisellä puolella on oli viimeisin katolinen piispa. Tulevaisuudessa on syytä harkita imaamikoulutuksen aloittaminen jossain yliopistossamme. Omalla koulutuksella takaisimme parempilaatuisen aineksen tuohonkin tehtävään.
Ruotsissa opittua käytännössä!
Hei. Asuin yli viisi vuotta Ruotsissa (omilla rahoilla opiskelemassa) joka on maana nyt siinä tilanteessa missä Suomi tällä politiikalla 15 vuoden kuluttua. Tuossa maassa päähuomio on niin vahvasti vierasmaalaisissa ettei missään. On tukia, koulutusta, hajasijoitusta, kanssa-ymmärtäjää yms. ja heti jos joku "ei-yli 100 vuotta Ruotsissa" asunut jää vaikka ilman opiskelupaikkaa niin asia on iltapäivälehtien etusivuilla teemalla "miksi emme auta enempää".
Brax ja Thors taisteluparina eivät tule keksimään mitään uutta kotiuttamiseen, sopeutumiseen tai muuhunkaan sillä ei siihen ole lääkettä. Ei edes raha auta, sillä hyvin suuri osa kaukomailta saapuvista ei halua sopeutua kuin rahan saamiseen ja muuten vetäydytään omaan piiriin ja omiin tapoihin jotka ovat kenties tuhansien vuosien aikana sisäänrakentuneita piirteitä. Toki osa onnistuu (mittari?) niin halutessaan mutta kyllä silloinkin vahvasti on kyseessä edes 15% samankaltaisesta kulttuuripiiristä muuttanut henkilö. Lisäksi Suomi on 20 kertaa juntimpi maa kuin Ruotsi sekä hyvässä että pahassa joten yhtyisin erääseen aikaisempaan kirjoittajaan: ei maahanmuuttoa = ei etnisiä jengejä asematunneleihin notkumaan. Ja omat prosenttiliigat linnaan vaan ja kymmeniksi vuosiksi. Taantumassa on muuten se hyvä puoli että asioita tulee oikeasti katsottua hiukan tarkemmin ja nyt on hyvä paikka miettiä tätä kaikkea. Vielä on aikaa hiukan, kuten ilmastonmuutoksenkin kanssa, luultavasti.
Nimimerkki: "fillarikin piti Ruotsissa raahata kuntosalin pukukoppiin ettei sitä varastettu, kun sali sijaitsi vierasmaalaisten valtaamalla alueella"
On virhe ymmärtää
Ruotsalaisten virhe on juuri tuo ymmärtäminen. Ei maahanmuuttajaa saa ymmärtää. Häneltä tulee vaatia juuri sama panos yhteiskunnan rakentamisessa kuin muiltakin.
Tämä on vuosituhansien aikana ollut suomalaisuuden vahvuus. Tänne on aina tultu ja ne, jotka ovat tulleet rakentaakseen yhteiskuntaa, on hyväksytty.
Totta turiset! Voi kun
Totta turiset! Voi kun Arkkadianmäellä olisi hitunenkaan samanlaisesta viisaudesta niin tämä ikävä historia ei toistaisi itseään meillä Suomessa.
Ihmettelenkin miksi Ruotsin maahanmuutosta aiheutuneista ongelmista ei opita täällä Suomessa vaan Astrid Thors haluaa johtaa Suomen samaan suohon missä Ruotsi nyt on.
Jonkun olisi korkea aika avata päättäjiemme silmät maahanmuuton seurauksista mutta tuntuu, että Arkkadianmällä ei epämukavia totuuksia haluta nähdä.
Koska aletaan ??
"<aMeillä puolestaan on mahdollisuus tehdä asiat paremmin kotouttamalla maahanmuuttajat muun muassa kielenopetuksella ja työllistämällä heidät, Brax arvioi Uudelle Suomelle./a>
Miksi tuota ei tähän mennessä ole jo tehty, jos kerran asia osataan ?
Miksi tätä toimivaa pakettia ei olla myyty muualle Eurooppaan, kun siellä sitä tarvittaisiin vielä kovemmin kuin meillä ??
Mielenkiintoista tulee olemaan(?) näkemään miten kielenopetus hoidetaan menestyksellä niillekin, joita oppiminen ei kiinnosta.
<a"Braxin mielestä on hyvä tunnistaa riskit ja tietää, mitä uusia jengirikollisuuden muotoja Suomeen voi tulla. Siten voidaan asioita ehkäistä ennalta."/a>
Miksi maassamme jo olevia jengejä ei ole "ehkäisty ennalta", kun se Braxin mukaan on mahdollista ?
Vai onko tässäkin ajateltava samoin kuin edellisenkin asian kohdalla, toimet toki tiedetään, mutta jostain käsittämättömästä syystä niitä ei koskaan olla saatu edes alulle.
Vai pitäisikö vain todeta, että Brax jauhaa paskaa, kuten todellisuudesta voimme havaita ?
hienoa ministeri
on ehdottomasti oikein panostaa pakolaisten kotouttamiseen ja suomenkielen taitoon, jotteivat moottoripyöräjengit syrji pakolaisia
vaan hyväksyvät myös heidät jäsenikseen.
näin vältetään kätevästi syrjintä ja etnisistä syistä tapahtuvat kiistat.
Kotouttaminen
Vastaanottokeskuksissa aletaan jakaa ruotsista saapuville, sinne kotoutumattomille, pakolaisille nahkaliivejä, harrikoita ja alkuperäisväestöltä takavarikoituja käsiaseita.
Pakolaistulvan ennustetaan kasvavan onnistuneen kotoutuksen ansiosta niin, että välitön tarve on vähintään <a href="http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/52786-hurjat-luvut-turvapaikanhakijoille... uudelle keskukselle</a>.
Lisäys...
Edellisen kommenttini alkuun kuului lainaus:
"Meillä puolestaan on mahdollisuus tehdä asiat paremmin kotouttamalla maahanmuuttajat muun muassa kielenopetuksella ja työllistämällä heidät, Brax arvioi Uudelle Suomelle."
Meni noiden tagien kanssa harjoitteluksi...
Älä välitä
Brax myös harjoittelee mielipiteiden esille tuomista.
Sähköinen pallo jalkaan
Vai että nuorisorikollisia pitää rangaista. Näkis vain. Autovarkaat, näpistelijät ja muut filunkimaakarit saavat rangaistuksen jota maallikot kutsuvat armahdukseksi. Puolen vuoden kotiaresti jokaisesta autovarkaudesta sähköinen pallo jalassa opettaa paljon enemmän kuin pään silittely.
Mistä ollaan huolissamme
On se ihme ja kumma, ettei kukaan ole huolestunut noista moottorijengeistä, jotka vainoaa yhtä paljon suomalaisia kuin muunmaalaisiakin, vaan TÄMÄKIN keskustelu vedetään maahanmuutto-ongelmaksi.
Tarkoittikohan Brax
Ruotsissa ja Tanskassa esiintyvää ilmiötä jossa sekä maahanmuuttajat että nahkaliivijengit ottavat osaa samoihin karkeloihin. Eli Suomeksi sanottuna tekevät ammattimaisesti rikollista toimintaa.
Ei kait naapureissa olla kovin paljoa suvitsevaisempaa, nahkaliiviporukat ovat alkuperäisväestöä ja mamut ovat perustaneet kilpailevia ryhmittymiä.
Totta on se että Suomen poliisi on onnistunut paremmin nahkaliiviporukan kanssa. Mamuja meillä on vielä(kin) niin paljon vähemmän että ongelma on MAHDOLLISESTI vasta tulossa.
Eiköhän Brax ajanut takaa noiden potentiaalisten ongelmien välttämistä.
Mistä ollaan huolissamme
Täytyy nyt vain todeta että se oli Brax joka nämä asiat nivoutti kirjoituksessa yhteen, jos hän olisi puhunut Ruotsia taittamattomista liivimiehistä olisimme kaikki hänen puolellaan.
Joo
Braxin malli tuntuis olevan se, että otetaan vaan paljon maahanmuuttajia maista, jotka näitä ongelmia joka ainoassa maassa aiheuttavat, eli kuten moni jo on maininnut, nostaa kädet ylös. Vasta sitten, kun ongelmat on luotu, aletaan sitä ratkoa. Ongelmia, joita ei alunperinkään tarvitsisi olla. Kaikenlaisten resurssien haaskausta meidän verorahojen ja kärsivällisyyden piikkin.
Kunnon rähinöiden alkaminen on enää vain ajan kysymys ja tää ei ole uhkaus, vaan varoitus, jonka moni muukin on ääneen sanonut. Silloin on myöhäistä. Surullista.
"eikä jokaista tietyn
"eikä jokaista tietyn jengin jäsentä saa ilman näyttöä leimata rikolliseksi."
Tämä suopea asenne koskee ehkä rikollisjengejä, mutta ei taistolaisia, jotka eivät koskaan tehneet yhtään rikosta. Heitä saa nykykielenkäytön mukaan leimata ryhmään kuulumisen perusteella välittämättä siitä mitä kukin yksilö on tehnyt tai jättänyt tekemättä.
Naivismi
Kyllä naivismi on helppoa. Mikään ongelma ei koske sua ja mitään ei tarvitse ennakoida.
Voi olla vain lapsen asemassa kuten viherhihhulit.
Persässä tullaan
Tanskan tapahtumat ovat arkipäivää Suomessakin jo aivan pian. Suurempia mellakoita ja rähinöitä tulemme myös vuorenvarmasti näkemään kantaväestön ja mamujen kanssa.
Emmekö voi yksinkertaisesti sanoa EI, tilanteessa jossa maamme suisuu pahaan lamaan. Jyrkkä ei 50 uudelle pakolaiskeskukselle ja rajat vartiointiin. Laivayhtiöille sakkoja aivan kuten lentoyhtiöillekin tehdään, jos matkaan eksyy varaton kyseenalaisilla papereilla reissaava onnea etsivä kulkuri.
Lapsellisia pullamössötylleröitä...
on meillä vallassa. Heitähän on kaikkien puolueiden johdossa.
Hullunkurista on sekin, että vaikka Ruotsi epäonnistui, vaikka syötti varakkaana ja sosialidemokraattisena maana vaaleanpunaista pehmohattaraa "kaikille maailman kärsiville", niin se saa palkakseen rikollisliigat ja mafian.
Silloin kun Thaimaan tsunami vei kokonaisia ruotsalaisperheitä ja nimet ruotsalaisen sinisilmäisesti ensin ilmoitettiin, puhdistettiin välittömästi vainajien talot ja kodit. En tiedä onko tämä asia ollut Suomen uutisissa, olen kuullut sen toist puolt jokkee (Tornio).
Tsunami ryöstely oli ihan totta
Ruotsissa ja Norjassa, Tanskan silloista meininkiä en tunne, mutta hyvin nopeasti Norjassa laitettiin varusmiehiäkin asumaan Tsunamin uhrien kotiin vartioon kun niihin murtauduttiin. Organisoinnin hoiti Norjan poliisi.
Eivät prosenttijengit
Eivät prosenttijengit huvikseen kurmoota maahanmuuttajajengejä, kyse lienee myyntipiirien paaluttamisesta. Jengeillä on omat sääntönsä joita rikkoneita rangaistaan, sivulliset saavat yleensä olla rauhassa.
Huumekaupassa ollaan tilanteessa jossa valitaan mikä jengi hoitaa bisneksiä. Kiistoilta vältytään ainoastaan jos huumeidenkäyttö loppuu tai ne laillistetaan - muuta vaihtoehtoa ei liene. Vaihtoehtoista myytävää ovat esimerkiksi aseet joiden siirtymistä pimeille markkinoille valtiovalta kansan tuella edistää.
Käyttäjiä ja myyjiä huumeille piisaa, koska yhteiskuntamme on mätänevässä tilassa, jossa järkevää tekemistä ei löydy toimen miehille joita ei opiskelut kiinnosta.
Samantyyppinen ongelma olivat aikoinaan puukkojunkkarit, silloin ongelman ratkaisi amerikkaan muutto joka imaisi aktiiviikäisen ylijäämäväestön. Nyt toimimme juuri päinvastoin - lisäämme ongelmaa tuottamalla ylijämää tänne ei-amerikkaan jossa järkevää tekemistä ei löydy ainakaan kielitaidottomille.
Päivän toisen
Päivän toisen aivotyöskentelyn helmen tarjoaa Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Tuula Haatainen:
http://www.iltalehti.fi/helsinki/200903129232481_hi.shtml
Laitoin köyden takaisin kaappiin, kun toivoa järjen paluusta herätti tämä The Timesin kolumni:
http://www.timesonline.co.uk/tol/comment/columnists/melanie_reid/article...
Ihmiset ympäri Eurooppaa ovat saamassa tarpeekseen. Kamelin selän katkeamista on tosin vaikea ennustaa -meneekö vielä vuosia kunnes massat järjestäytyvät, vai laukaiseeko tilanteen esim. uusi pommi-isku?
Miksi Suomi ei pyri saamaan ruotsinsuomalaisia paluumuuttajiksi
JOS Suomeen on tulossa se työvoimapula, miksi ei laiteta tikkua ristiin, että saataisiin houkuteltua Suomalaisten jälkeläisiä palaamaan isiensä maille. Eikö heitä ole Ruotsissa puoli miljoonaa ainakin.
Sen ei ainakaan luulisi paljon maksaneen Suomelle, että eläke-edut olisi jotenkin muutettu niin, että kaikki E-Ruotsista Haaparannalle muuttaneet olisivat voineet paluumuuttaa kotiseuduilleen. Olisihan siitä voinut olla sekin seuraus, että ainakin osa lapsenlapsista olisi voinut saada idean siitä, että Suomikin on olemassa.
Suomalaisten jälkeläisiä
Suomalaisten jälkeläisiä on jo tullut maahamme.Koivisto haukuttu perinpohjaisesti sekä inkeriläiset ja karjalaiset julistettu ryssiksi,joten junteille on ihan oikein jos lapsenlapset näyttävät obamalta
Ruotsinsuomalaisten paluumuuttaminen....
ei luulisi olevan ongelma, vaikka eivät enää suomea osaisikaan. Miksi RKP ei satsaa heidän värväykseensä, vaan ihmiset pitää rahdata itätimorista?
Onko ruotsinruotsi uhka identiteetille?
Siellä olisi sentään koulutettua porukkaa, ja he tietävät vielä olevansa suomalaisiakin.
Tuskin ruotsinsuomalaiset
Tuskin ruotsinsuomalaiset tänne haluavat.Ihmiset jotka muuttavat vapaa ehtoisesti ja saavat valita asuinmaansa muuttavat länteen ja etelään päin,eivät pohjoiseen ja itään
Voisihan tullakin...
jos Suomi ei kultturellisesti ruotsittuisi nykymenoa.
Aidanseipäistä?
Kommenttien perusteella voisi kuvitella että ns. prosenttijengeillä ja heidän harjoittamilla "liiketoimilla" on vahva kannatus (ja edustus?) Uuden Suomen lukijoiden, (vakio-)kommentaattoreiden piirissä. Huh huh.
Kukin voi toki kuvitella aivan mitä haluaa
Sinun kuvitelmasi ja minun kuvitelmani yllä olevien kommenttien perusteella ovat kuitenkin kaukana toisistaan. En saanut ollenkaan esittämääsi vaikutelmaa, vaan luin kirjoittajien vastustavan kaikkien jengien rikollisuutta.
Tarkoitushakuisesti ohi varsinaisen aiheen
Minusta taas näyttää siltä, että suurin osa kommenteista menee tarkoitushakuisesti aiheen vierestä. Painotus on nimenomaan eriväristen lukutaidottomien pakolaisten rikoksissa, vaikka täällä jengirikollisuutta harjoittavat lähinnä Virosta ja Venäjältä ilman pakolaisstatusta tulleet valkoihoiset heteromiehet(Tm).
Ostetaan vankilapalvelut Venäjältä!
Nykyiset vankilamme ovat jo nyt, ennen jengisotia, käymässä ahtaiksi. Brax ratkaisisi ongelman lieventämällä rangaistuksia. Minulla olisi parempi ehdotus Braxin harkittavaksi:
Ostetaan vankilapalvelut Venäjältä. Uskoisin, että siellä vankipaikka maksaa murto-osan Suomen hinnasta ja kaupan päälle saataisiin takaisin perinteinen vankilakulttuuri, joka Suomesta on jo kadonnut. Naapurin vankilat näyttävät ja tuntuvat sentään vielä vankiloilta. Oikeusministeriön tulisikin pikapuoliin käynnistää kustannusselvitys ja pyytää tarjous. Tässä voisi olla myös yhteisyrityksen paikka. Siperiassa riittää lääniä.
Mielenkiintoinen tulkinta
"Kommenttien perusteella voisi kuvitella että ns. prosenttijengeillä ja heidän harjoittamilla "liiketoimilla" on vahva kannatus (ja edustus?) Uuden Suomen lukijoiden, (vakio-)kommentaattoreiden piirissä. Huh huh."
Voisitko valaista mistä viesteistä ja miksi, tulit moiseen johtopäätökseen?
Suomen valtio tukee ihmiskauppaa
Tietoja tulee että somalialaiset klaanit välittävät turvapaikanhakijoita Suomeen kovaa maksua vastaan. Kun pakolainen on saatu Suomen sosiaaliturvan piiriin täkäläiset klaanien edustajat keräävät heiltä suojelumaksun muiden perheenjäsenten saamiseksi myös Suomeen.
Summat ovat moninkertaisia ja rikollinen kiristämminen aivan eri luokkaa kuin esim. ilotyttöjen välitykseen verraten. Suomalaisten veronmaksajien rahaa valuu rikollisille klaaneille. Silti kukaan ei halua näihin puuttua, ilmeisesti rasismisyytteiden pelossa.
Ei tarvitse epäillä etteikö tämä kasva muutamassa vuodessa todella yhteiskuntaan juurtuvaksi rikollisuudeksi. Viimeistään siinä vaiheessa kun Suomeen salakuljetettujen somalialaisten määrä nousee kymmeniin jopa satoihin tuhansiin.
Voi meidän naisiamme
Miten naispäättäjillämme voi olla naivi käsitys maailmanmenosta, vai mitä pitäisi päätellä viime päivien ajatuksista
Tuija Brax: ”Meillä puolestaan on mahdollisuus tehdä asiat paremmin kotouttamalla maahanmuuttajat muun muassa kielenopetuksella ja työllistämällä heidät,”
Tuula Haatainen: ”Maahanmuuttajat Helsingin rikkaus - Helsingin kaupunki on pitkään tehnyt töitä sen eteen, että maahanmuuttajat tuntisivat itsensä tänne tervetulleiksi ... Somalit ja somalialainen kulttuuri ---. Meidän on nähtävä se osana helsinkiläistä kulttuuria.”
Heli Järvinen eduskunnan eläkekeskustelussa: ”Maahanmuuttajat maksavat eläkkeemme”
Tähän ei oikein voi lisätä muuta kuin: "Joulupukki on olemassa"
Maahanmuuttajat Helsingin rikkaus
Sitä aivan varmasti ovatkin monet maahanmuuttajat, mutta eivät kaikki. Juuri sitä loppuporukkaa ihmiset pelkäävät. Bryselissä on maahnmuuttajia ihan mielettömästi ja henki on todella monikultuurinen. Mutta siellä kaikki taitavatkin olla töissä ja maleksiminen tapahtuu kahviloissa oluen ääressä työpäivän jälkeen, jos aikaa on.
Mutta siitä huolimatta siellä on aika kireä tunnelma, johtuuko sitten Flaamin kielisten asenteesta vai mistä. Mutta se on varma että Perus-Suomalaisten pää siellä menee sekaisin monikultuurisuudesta.
Aivan yksinkertaisinta
vapauttaa huumeet - siihen loppuvat monopolit. Eivätkä nuo miedot hermomyrkyt viinahuumetta syrjäytä tai edes uhkaa.
Vapautetaan aseet
Siihen loppuu vaarallisten aseiden salakauppa, ja ne tulevat normaalin kuluttajansuojan piiriin.
No jaa,
yleensä vapaus, kyllä, lopettaa mustat pörssit.
banditos
Vanhassa pääkaupungissa Banditosjengi yritti vallata kaksi bubia mailojen
ja nyrkkirautojen kanssa, mutta eivät onnistuneet. Ne sekoittuvat muiden
moottorijenjien joukoon viikonlopun kokoontumisissa. Niissä heidät tun-nistaa omasta teltasta, joka on väriltään musta.
Justus
Lahdessa Pirra ja Jalonen ammuttiin 2000
http://fi.wikipedia.org/wiki/Bandidos
Lahdessa on pidetty sentään jotain rajaa Rio Porvoonjokea pitkin nousseita meksiaaneja vastaan.
Der Kampf um die Strasse
Der Kampf um die Strasse on taas alkanut ? Tilanne muistuttaa Malmöössä ja Kööpenhaminassa siis jo 20-luvun Saksaa ? Onko aika jo luoda Freikorpeja jotka suojelevat lähiöitä ?
Onko tilanteessa jotain ylevääkin ? Porvariston tympeä TV:n katselu ja mukava elämä keskeytyy ja on siirryttävä kadulle suojaamaan lähiöitä ? Eikö etninen konflikti ole kaikkinaisen yhteisöllisyyden äiti. Onko meidänkin sukupolvemme aika kohdata etnisen konfliktin raikas hetki ?
Näinkö on hallitus päättänyt ?
Olennaista rikollisjengien vastaisessa taistelussa neuvolat?
"Oikeusministeri Brax listaa kolme asiaa, jotka hänen mielestään ovat olennaisessa asemassa rikollisjengien vastaisessa taistelussa. Ensimmäinen on syrjäytymisen ehkäiseminen jo varhaisella tasolla, neuvolasta lähtien."
Syrjäytymisen ehkäiseminen on tärkeä yhteiskunnallinen tavoite, mutta ei se %-jengien toiminnan kasvamiseen vaikuta. Jos et usko niin vrt. Suomi vs. Ruotsi. Ruotsi on varmasti Suomea enemmän panostanut syrjäytymisen ehkäisemiseen ja kyllä noi %-jengit siellä suhteessa laajemmin ja monipuolisemin toimii. ( Tämä käy jopa Braxin omasta lausunnostaan ilmi.
"Brax myös huomauttaa, että muissa Pohjoismaissa jengien rikosten kirjo on laajempi kuin Suomessa.")
Kyllä nyt Tuija yhdistää neuvolatoiminnan kehittämisen ja %-jengien toiminnan hieman oudosti. Aika erikoisesti tuota neuvolatoimintaa pitää kehittää että se vaikuttaisi %-jengien rekrytoinnin tehoon... Molemmat sinänsä ihan kannatettavia ajatuksia mutta ei ne Tuija mitenkään liity vaikuttavasti , siis ihan reaalielämässä toisiinsa. Tekisi mieli vääntää asiasta hieman huumoria mutta sen verran vakava aihe on että taidan jättää väliin ...
Kannattaisi Tuija kysy hieman neuvoa niiltä jotka arjessa noita %- jengejä vastaan toimii... Toisaalta
Millainen neuvolatoiminta vaikuttaisi %-jengien toimintaa haittaavaasti? Hmmm... olisi todella mukava kuulla!
Kätilöopetukseen
Ehdotan, että jengiläisille annetaan joko 15 vuotta vankeutta tai pakollinen mahdollisuus opiskella kätilöiksi.
Eroa Brax!
Jos meillä kerran jo tiedetään, mitä pitää tehdä, niin miksi seistään tumput suorina? Meillähän on jo maahanmuuttajia, jotka eivät ole A) integroituneet, B) työllistyneet.
Ja jos vielä joku jaksaa jauhaa tuota "maahanmuuttajat ovat rikkaus" -mantraa, niin täytyy kyllä olla pahuksenmoinen idiootti! Ongelmia riittää, ratkotaan niitä eikä pidetä mitään perinneruokajuhlia ja afrikanmusiikkifestivaaleja. Myös maahanmuuttajilta on vaadittava sopeutumista ja näyttöjä siitä, että Suomeen on tultu muutakin kuin lorvailemaan!
Brax ei ole tehtäviensä tasalla.
Tämä kaikki voidaan minimoida
Thors on saatava viralta, jos ei hyvällä niin sitten väkivalloin.
Saadaan järjetön maahanmuutto sen jälkeen aisoihin ja voidaan käyttää jäljelle jääneet resurssit paremmin. Ruotsi mm teki sen virheen että ahnehti pakolaisia ja maahanmuuttajia, resurssit ei ole koskaan riittäneet edes vuosikymmenten sopeutumisen jälkeen heidän luomaan palvelujen kysyntään. Seurauksena Ruotsissa on maan kattava kaaos.Resurssipula on huutava joka puolella ja erilaista kahinointia on saatu seurata koko vuosikymmen ja tuntuu näin : aina vaan kiihtyvällä tahdilla.
Olisi todella hyvä että suomalaiset päättäjät hankkisivat muutenkin tietoa asioista kuin lukemalla suomenkielisiä lehtiä ja kuuntelemalla sitä yhtä tutun tuttua joka on asunut kaksi vuotta Tukholmassa.
Härregyyd. meillä on nykyään jo netti ja kattava kirjo uutisia maailmalta. Mikseivät suomalaiset kansanedustajat/ministerit käytä nettiä?? terveisiä edustajille : hankkikaa ruotsin uutisia kattavasti seuraava tulkki jos kerran kieli ei taivu.
Thors on Svenska folkpartietin kiintiönainen
Thorsin syrjäyttäminen esimerkiksi paljastamalla, että hänen tietokoneellaan on gigatavu lapsipornoa ja nuuskaajien kuvia, olisi tasa-arvon vastaista. Thors nimittäin kuuluu Suomen kaikkien hallitusten rungon, Svenska folkpartietin naiskiintiöön.
Ja sen vasemmisto siipeen
Astrid on niin vasemmalla, että hirvittää. RKP on siitä hauska puolue, että siihen kuuluu kaikkea tiukoista oikeistoliberaaleista aina vasemmistososialisteihin.
Mikä tässä on niin vaikeata?
Ensinnäkin kielletään ns. prosenttiliiveissä esiintyminen julkisilla
paikoilla, toisekseen kielletään Hell´s Angels ja Bandidos järjestöt.
Toki kieltoja voidaan kiertää, mutta näiden etabloituneiden tunnusten
ja ryhmien kriminalisointi heikentää niiden vaikutusvaltaa ja vetovoimaa.
Brax väittää lukeneensa kirjan Svenska Maffian. Ilmeisesti tieto ei ole
mennyt perille, tai sitten ruotsinkielen taito on heikoissa kantimissa.
Braxin naivius on ruotsalaista tasoa, ellei pahempaa.
Onko tuolla Arkadianmäellä ketään, joka ylipäätään olisi tehttäviensä
tasolla?
Anne Holmlund nyt sentään pitää pientä toivonkipinää yllä.
Puserolaki II
http://fi.wikipedia.org/wiki/Puserolaki
Ehdotan lisäksi, että Kokoomusnuorille annetaan ehdoton pukautumiskehoitus.
Ei liivikieltoa
Se ei tehoa. Lisäksi prosenttimiehet on helpompi erottaa perusjampoista juuri liivien ansiosta. Näet niistä heti, kenen kanssa olet tekemisissä.
Prosenttimiehet ovat ongelma vain sellaisissa yhteiskunnissa, joissa ei ole vapaata aseenkanto-oikeutta ja oikeutta puollustautua kaikin käytettävissä olevin keinoin. 1 % vs 99 %. Ei luulisi olevan epäselvyyttä, mikä olisi lopputulos vapaassa yhteiskunnassa.
Presenttijengit ovat sääntely-yhteiskunnan erityisessä suojeluksessa kaikenlaisten kieltolakien ansiosta.
"Prosenttimiehet ovat
"Prosenttimiehet ovat ongelma vain sellaisissa yhteiskunnissa, joissa ei ole vapaata aseenkanto-oikeutta ja oikeutta puollustautua kaikin käytettävissä olevin keinoin. 1 % vs 99 %. Ei luulisi olevan epäselvyyttä, mikä olisi lopputulos vapaassa yhteiskunnassa."
Ja mikä tällainen maa olisi, Somalia?
Yhdysvalloissa puolustetaan apinan raivolla siviilien oikeutta omistaa automaattiaseita. Siellä ei siis sinun tietääksesi ole jengiongelmaa? Yhteiskunta, jossa kaikkien on pakko omistaa ase ollakseen turvassa johtaa siihen, että ovelle koputtava tuntematon ammutaan varmuuden vuoksi ja poliisille sanotaan, että "tuli luvatta porstuaan tuo murtovaras".
Täällä ihannoidaan vanhoja suojeluskuntalaisia perinteitä, oletteko te menettäneet järkenne tyystin?
Ei mikään uusi asia
Jo 1990-luvulla Helsingin ratatieaseman läheisyydessä oli ongelmia lähinna etnisten vähemistöjen välien sevitelyjä. Siloinen lehdistö eikä tidoituvälineet puhunee asiasta koska pelätiin rasimin nousua.
Outlaws MC
Kultainen Tuijamme kulkee laput silmillä kuin keväinen raviheppa. Lähetin ministerin haastattelun pikakäännöksenä Saksaan, Jenkkilään ja Englantiin. Kukaan vastaanottaja ei uskonut, että Tuija on ministeri.
Eräs kovimmista rikollisjengeistä Outlaws MC on rantautumassa Suomeen, ehkä Viron tai Norjan chapterien tukemana. Kenties valmiina "talopakettina". Tämä tietää väistämättä väkivaltaa, raakaa sellaista koska HAMC ei kyseistä poppoota tähän maahan laske. Juuri poliitikkojen sinisilmäisyys tulee johtamaan siihen, että koulusurmat ja perheväkivalta ovat kuin hyttysenpisto tulevan mafiasodan rinnalla. Ehkä Tuija voisi mennä 1% klubeille lukemaan vihreiden propagandaa ja leinon runoja. Maailma paremmaksi itsepetoksella, voi ressukkaa - sääliksi käy. Mutta onko tämä uutta alla auringon?
Suomi hoitaa
Suomi hoitaa maahanmuuttajien asiat paremmin kuin muut maat. Vai niin. Tällainen ministeri, joka tällaista puhuu, pitäisi erottaa. Nyt jo monissa kunnissa karsitaan peruspalveluja, kuten koulutusta ja terveydenhoitoa.
Alla Suomi vuonna 2025 Jos
Alla Suomi vuonna 2025
Jos Palestiina - Israel konflikti on silloin ohi niin tilalla on jotain muuta.
Kahden nykyisen pääuskonnon sekoittaminen ei tule onnistumaan koskaan.
Ruotsin viime aikaisissa kahakoissa ja mielenosoituksissa, joista Suomen media tapansa mukaan vaikenee, on ollut erittäin huolestuttavia piirteitä. "Heil Hitleriä" huusivat ja juutalaisten kaasuttamista vaativat yhteen ääneen monikultturistit, islamistit ja muut vihaan kiihotetut. Hamasin, Hisbollahin, Antifan ja muiden väkivaltajärjestöjen tunnukset ja liput liehuivat yhdessä Natsi-Saksan hakaristilipun kanssa. Mitään tekemistä tällä ei ollut ns. uusnatsien kanssa, lippua piteli tumma muslimipoika, joten hän oli hyvää pataa äärivasurien kanssa.
http://www.youtube.com/watch?v=HaPz7p-1-bk
The Best Islamic State is Sweden
Ruotsi on nyt paras islamilainen valtio, mutta ei hätää Tuija Brax ja Astrid Thors hoitavat homman kotiin. Pian Suomi on paras islamilainen valtio maailmassa.
"The Best Islamic State is Sweden" -Adly Abu Hajar, Swedish Politician
Tyhjää sanahelinää
"- Muiden Pohjoismaiden tilanne on vielä pahempi kuin meillä. Ruotsissa uudet ryhmittymät ovat etnisellä pohjalla. Meillä puolestaan on mahdollisuus tehdä asiat paremmin kotouttamalla maahanmuuttajat muun muassa kielenopetuksella ja työllistämällä heidät, Brax arvioi Uudelle Suomelle."
Brax on typerä poliittinen broileri, jonka älyllinen kapasiteetti ei riitä kuin näiden ulkoa opeteltujen täysin sisältöä vailla olevien iskulauseiden hokemiseen. Miten Brax meinaa tämän kotoutumisen hoitaa? Ottamalla heti kaksi miljoonaa kieltä osaamatonta ja täysin kouluttamatonta ihmistä kulttuuristamme mahdollisimman paljon poikkeavista kulttuureista tänne? Tämähän ainakin tähän asti on ollut vihreiden märkä uni. Mitään ongelmaa tässä ei ole nähty (ei ainakaan vihreiden aivokääpiöiden toimesta) ja muualla nähdyt ongelmatkin on aina kuitattu tällä samalla liturgialla kuinka "me voimme välttää muiden tekemät virheet".
Kukaan ei vain missään ole kertonut miksi me onnistuisimme välttämään nuo muiden virheet. Kukaan ei ole oikeastaan edes kertonut, mitä nuo muiden tekemät virheet ovat. No pahan valkoisen miehen ja naisen rasismia on tietenkin eräiden tahojen toimesta (mm. vihreät) ehdoteltu kovin ahkerasti kaikkien ongelmien syyksi. Eipä vain siihenkään tosin ole mitään korjauskeinoja keksitty, kaikenlaista suvaitsevaisuuskasvatusta on jo kokeiltu niin meillä kuin muuallakin (ja se tuntuu ainoastaan lisäävän hyssyttelyä ja ihmisten sisäisen raivon kohoamista kiehumispisteeseen).
Meinaako Brax myös, että nuo mainitsemansa koulutus ja työllistyminen ovat se hopealuoti, mitä missään muualla ei ole kokeiltu? Maahanmuuttajien (tietyiltä seuduilta tulleiden, vaikkei sitä saisikaan sanoa, kun se on kauheaa rassismia) kanssa liemessä olevat muut pohjoismaat, Saksa, Ranska, Hollanti, Iso-Britannia eivät ole näitä kokeilleet laisinkaan? Ovatpa tyhmää sakkia. Hyvä, että meillä on sentään Tuija Brax (virheet, de rödä)! Koulutetaanko oppimishaluttomat väkipakolla ja pistetään työllisyysrajoitteiset risusavottaan (kun ei muita hommia löydy edes omalle, kieltä osaavalle ja (yli)koulutetulle kansalle)? Vanhojen kommunistien (jotka tuntuvat siirtyneen vihreisiin) märkä unihan on kyllä aina ollut, että valtio vastaa lasten kasvatuksesta ja aikuisten työllistämisestä (vaikka kätevästi erilaisilla "työ"leireillä).
Joka päiviä oppii
Sen olen kyllä tiennyt, että nämä thorsit ja braxit ovat kansainvälisen rikollisuuden ja ihmiskaupan kannalta hyödyllisiä idiootteja, mutta sitä en tiennyt, että he ovat myös täydellisiä idiootteja. ".. mahdollisuus tehdä asiat paremmin kotouttamalla maahanmuuttajat muun muassa kielenopetuksella ja työllistämällä heidät, Brax arvioi Uudelle Suomelle." Tämä lienee typerintä, naiveinta ja ääliömäisintä, mitä olen koskaan kuullut suomalaiselta poliitikolta. No ehkä kataisen kaksimiljoonaa mamua suomen pelastajaksi kuuluu samaan sarjaan.
Helppo tapa vaikuttaa
Helppo tapa vaikuttaa maahanmuuttajien rikollisuuteen/ kotouttamiseen on kontrolloida tiukasti vastaanotettavien humanitaaristen maahanmuuttajien määrää. Tämä vaan ei jostain syystä koskaa kuulu keinovalikoimaan, kun kototuttamisongelmasta puhutaan.
Enpä vaan taaskaan ymmärrä,
miksi tämä vanha juttu on tänne heivattu, mutta tällä kertaa pisti miettimään. Niin olis kuin juuri laitettu, nimiä myöten.
Jaahas, tuli tuttujakin vastaan
Nyt jo ymmärrän varsin. Ja näitä juttuja pitää heivata jatkuvasti täältä esille. On sentään niin kovaa tekstiä, nyt luettuna. Kun kaikki silloiset sanomiset on nostettu nykyisin sanatarkoiksi huumoriherjoiksi mamutätien suihin.
"Meillä puolestaan on mahdollisuus tehdä asiat paremmin kotouttamalla maahanmuuttajat muun muassa kielenopetuksella ja työllistämällä heidät, Brax arvioi Uudelle Suomelle."
Eipä tuotakaan sanomista oikein vakavalla naamalla pysty lukemaan, varsinkaan kun samalla katsoo sen sanojan kuvaa jutun vieressä. Ilme on juuri kuin PerSun nähneellä oikeusministerillä.
Mutta, haloo ! Eikös tuo yllä oleva kuvapari ole selvääkin selvempää yllytystä tekemään niitä poliisiylpäällikönkin eniten jahtaamia tekoja toista ihmisryhmää kohtaan. Kyllä nyt menisi syyteharkintaan, jos joku viranomainen huomaisi ja älyäisi. Ehkä onneksi ei.
HALOOO !!!!
Tuolta ylhäältähän löytyi asiaa, joka puolustaa täysin sen eduskuntatalon räjäyttämisellä uhanneen rangaistuksen perumista, oikena päätöksenä. Jos Paatero tosiaan onnistuu agitoimaan tuosta teosta, uhoamansa ison rangaistuksen, niin tästähän herra iso päällikkö voisi vähän kerrata tosiasioita, oikeusministerimme sanomisista:
"Työryhmä pohtii parhaillaan kokonaisuudistusta poliisi-, esitutkinta- ja pakkokeinolakiin. Sen jälkeen aloitetaan selvitystyö esimerkiksi murhan, törkeän pahoinpitelyn ja törkeän ryöstön suunnittelun kriminalisointitarpeista. Braxin mielestä järjestäytyneeseen rikollisjoukkoon kuuluminen voisi olla yksi tekijä, joka vaikuttaisi näytön arviointiin."
Eikös tuollainen tappamisilla ja räjäyttämisillä uhoaminen ole vasta suunnittelupuolta, mitäänhän todellisia tekoja ei ole tehty, eikä kyllä todellisuudessa varmaan aiottukaan. Ja jos uhoaja sattuu olemaan PerSu-puolueen jäsen, niin se ei kaiketi täytä rikollisjoukkoon kuulumispykälääkään, vaikka anninvihreä Oikeusministerisfrouva niin varsin mielellään toivoisikin. Siis, jos tuomio tulee jossain ylemmässä oikeusasteessa, niin sen kiikkustuolin hankkiminen sen poliisiyljohtajan olohuoneeseen on tosiaankin todella perusteltua, ja varsinkin sen kokopäiväinen käyttäminen. Ja sen asian esillä pitämisestä aion tässä tapauksessa todella pitää huolen, henkilökohtaisilla kirjoituksillani. Kyllähän sitä Suomessa voimassa olevaa lakia ja oikeusturvaa sentään pitää löytyä vielä Suomen omillekin kansalaisille. Ja ilman Sharia-lakejakin. Jopa alkoi löytyä oikein aidon tuntuista uhoa kirjoitteluunkin. No, pitää laittaa tähän sitten loppukevennys. Pisti nimittäin meikäläisen esittämään oikein akuutin katatonisen ilonilmauksenkin, puoliääneen esitetyn naurunpurskahduksen muodossa, kun lukaisin tuon arvovaltaisen oikeusministerimme henkilöhistoriasta, että hän on toiminut mm.leiriohjaajana USA:ssa. Oliko kenties tarkoituksena soluttautua vartijaksi ihan Qantamoon, ja päästää kaikki vangit vapaaksi, inhimillisistä syistä? Heh !
Osuipas taas 2011
merkkiä kirjoitukseen. Taisipa osua kyllä kirjoituskin, kun alkaa jo pikkuhiljaa ihan oikeasti keittää nää idioottitason jutut. Kyllähän, kun lukee tuonkin Braxin lainauksen tuosta "kriminalisointitarpeesta". Siis, jos aikoo tempaista lajitoveriaan turpaan nakkijonossa, niin se ei ole rangaistavaa ennenkuin nyrkki tosiaan osuu siihen toisen turpaan. Ja, jos se toinen ehtiikin lyödä takaisin nopeammin, niin sehän onkin sen tappelun aloittaja. Eiköhän näitä lain laatijamestareita pidä vaihtaa vähän enemmänkin, viimeistään vaalien jälkeen? Kun tämä yhteiskunta on kuin jostain television satiirisarjasta. Tyypitkin yhtä uskomattoman humoristisia ja epätodellisia, kuin "Uudesta Päivästä", siitä miljoonasarjasta. Räps, räps, räps !
Ja luetaanpas tämäkin pätkä ihan rivi riviltä, ajatuksella:
"Brax huomauttaa, että suurimmalla osalla vangeista on vakava alkoholiongelma ja noin puolella mielenterveysongelmia.
- Siellä on muun muassa funktionaalista luku- ja kirjoitustaidottomuutta. Siksi onkin niin tärkeää, että ammattikoulupaikkoja on nyt lisätty. Tulee todella kalliiksi, jos nämä pojat eivät löydä paikkaansa, Brax arvioi Uudelle Suomelle.
Braxin mielestä onkin hyvä, että peruspalveluministeri Paula Risikko (kok.) haluaa laittaa neuvola- ja kouluterveydenhuollon kuntoon taloustilanteesta huolimatta. Syrjäytyminen ja huonot perhelähtökohdat huomataan tutkimusten mukaan jo neuvolavaiheessa.
Braxin mielestä nuorisorikollisten rangaistuksia pitäisi myös parantaa."
Siis tässä ihan ilmeisestikin jo silloin on ollut vankilaan joutuneiden maahanmuuttajien kanssa isoja ongelmia. Eikä missään ole hälytyskellot soineet. Montako tuhatta uutta on asutettu tänne tämän kirjoituksen jälkeen ? Kyllä valtakunnanoikeudella taitaa olla töitä vaalien jälkeen, kun nämä kaikki mielettömyydet tutkitaan uuden oikeusministerin toimesta. Taitaa peräti liikennenopeuksien valvontaongelmatkin jäädä vähän pienemmäksi asiaksi näiden rinnalla. Uskomatonta mutta totta !!
Hyvä että vanhoja juttuja kierrätetään
Brax:"Talousrikollisuuden houkuttavuutta ei pidä aliarvioida."
Kyseiset järjestöt ovat ovat siis siirtymällä vähäriskisempään ja tuottavampaan rikollistoimintaan aiheuttamassa sen, että talousrikoksien tutkintaan joudutaan panostamaan enemmän.Toivottavasti kokoomus ei pysty liikaa estämään talousrikosten tutkintaa.Ainakin se yrittää ohjata talousrikostutkinnat haluamiinsa kohteisiin, ettei vaan "omat" firmat joutuisi tutkintaan.
Kaikki kuitenkin ymmärtävät, että ei talousrikollisuuden toimijoissa ole erikseen rikollisjärjestöjä ja "rikollisjärjestöihin" kuulumattomia rikollisia liikemiehiä.
Rajapintoja on joka puolella ja yhteistyötä tehdään.
Kuinka moni poliitikko on yhteistyössä erilaisten rikollisjärjestöjen kanssa-oli ne "rikollisjärjestöt" sitten liivimiehiä tai pukumiehiä?
Voiko liivimes välillä pukeutua pukuun tai pukumies liiviin?
Brax jatkaa vihreän erehdyksen tietä loppuun asti
Brax vaikuttaa sokealta asioiden vakavuudelle. Vastuuntunto politiikassa on heittänyt häränpyllyä. Ennen meni politiikassa maan etu merkittävissä asioissa muiden edelle. Nyt ei vaikuta siltä.
Mikä on se asia mitä Brax ei seuraavassa lauseessa ymmärtänyt?
"Kööpenhaminassa taistellaan huumekaupan hallinnasta"
Tätä ei oikeusministerinä kannata lähteä kaunistelemaan ja merkitykseltään vähättelemään. Ei siellä taistella kuka saa työpaikan itselleen. Siellä taistellaan rikollisuuden markkinoista. Siellä etniset ryhmät tuovat tavaraa maahan. Siellä taistellaan siitä kuka saa pilata nuorten elämän myymällä huumetta jonka tuotantoa olemme sotilaidemme kanssa turvaamassa esim. Afganistanissa. Suomessa kutsukorttina huumeiden tuonnille etnisten ryhmien toimesta toimii "avoimen piikin" turvapaikkapolitiikka maksetuista lentolipuista lähtien aina lomia myöten. Kuulostaa siltä ettei huumekuriirien tuoma tavara enää päädy vain vanhaan jakeluorganisaatioon vaan etnisen ryhmän uuteen kilpailevaan organisaatioon. Täytyy sulkea silmät ja valehdella itselleen jos uskoo ettei nykyinen leväperäisyys turvapaikkapolitiikassa luo pohjaa etniselle jengiytymiselle, lisää huumerikollisuuden toimintamahdollisuuksia ja johda yhteenottoihin rikollisjengien välillä. Luulisi maamme nykytilanteen hallitsemisessa olevan jo riittävästi poliisille ym viranomaisille tehtävää, pitääkö tässä riskeerata että saataisiin pienestä siivusta muuttajia RKP:lle äänestäjiä. Samaan hallituksen sokeuteen ilmeisesti perustuu maassamme jo pitkään jatkunut poliisin voimavarojen supistaminen. Mieletöntä.
Luuleeko Brax edelleen että turvapaikkaturismin myötä saapuva rikollisuus talttuu kotouttamalla, kieliopinnoilla ja työllistämällä. Se olisi naivia. Tuleeko rikollinen tänne töihin. Taas yksi Kataisen jo lentäväksi lauseeksi muodostunut "ei koske Suomea" päätelmä, Braxin arvio Tanskan tilanteen erilaisuudesta oli edesvastuuton heitto. "Meillä on mahdollisuus kotouttamalla.." kertoo Brax. Tämä uskoon pohjaava optimismi oikeusministerin linjana ei ole kovin vakuuttava. Käytännössä se tehokas mahdollisuus on vetää suitset kireälle turvapaikkaturismissa. Mutta nykypolitiikan typeryyttä vastaan kohdistuva kriittisyys on myös Braxille kauhistus ja sitä vastaan pitää säätää "vihalakeja". Pitää nähkääs suvaita. Mieletöntä.
Ja siitä turvapaikanhakijoiden työllistämisestä. Vihreillä ei ole hajuakaan miten tähän maahan luodaan pysyviä uusia työpaikkoja, ainakaan siitä ei mainintoja julkisuudessa havaitse. Se ei nimittäin ole työllistämistä että ulkomainen halpatyövuoma korvaa kotimaisen matalapalkka-alan ja jättää kortistoon veromaksajien kontolle. Tulonsiirron maksaa veronmaksaja. Brax vain jauhaa että pitää tehdä sitä ja pitää tehdä tätä. Siis kenen pitää tehdä mitä? Suuri ilmastouskontoon liittyvä huulestaveto, energiavero vie viimeistäkin pohjaa pois uusien työpaikkojen luomiseen. Sinnemäestä ei ole kuulunut mitään oman ministeriönsä asioissa. Kun saman huijauksen "hyödyt" on jenkeissä kerätty pois niin siellä kongressi päätti lopettaa v.2007 perustetun ilmastonmuutoselimensä tarpeettomana. Ilmastohuijaus on siellä jo ehtoopuolella. Täällä luullaan että sillä olisi ollut jotain todenperäistä merkitystä. Huijausta myyvä puolue siihen tarvitaan ja kansa jolle satuillaan.