Sunnuntai 27.5.2012

Katainen hämmensi eduskuntaa - ”Katsokaa se A-Plus!”

Luotu: 
13.3.2009 07:33
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi

Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok.) puheet leikkauksista hämmensivät eduskuntaa tortstaina.

Katainen julisti valtion menoihin kovaa kuria jo Ylen A-Plus keskiviikkona, kun hän ennakoi valtion velan kasvavan vielä pitkään 10 miljardin euron vuosivauhtia. Katainen väläytti myös mahdollisuutta veronkorotuksiin ja menojen laikkauksiin.

Katainen täsmensi puheitaan torstaina. Hän tähdensi menojen leikkausten kohdistuvan ensi vaalikauteen. Kataisen puheet ehtivät hämmentää eduskuntaa kovasti. Kiistelyn aikana Katainen neuvoi opposition edustajia katsomaan A-plus -ohjelman netistä ja tarkistamaan mitä hän oli ohjelmassa sanonut.

Katainen ei lähtenyt ennakoimaan leikkauskohteita. Tarkastelussa on hänen mukaansa koko budjetti.

Katainen myös torppasi kokoomuslaisten toiveet mittavista veronkevennyksistä vielä tällä vaalikaudella.

-Toivon todellakin maltillisia ratkaisuja. Valtio sitten katsoo omalta osaltaan, onko meillä ylipäätään varaa lähteä tällaisiiin ratkaisuihin. Kun talouskehitys on niin sumuista kuin se on, hirveän vaikea on tehdä uusia linjauksia, ministeri sanoi Yle Uutisten mukaan.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Ilkka Luoma

että Suomi välttää USA peräisen sub-primekriisin vahvan valtiontalouden ja vakaiden pankkien turvin - meni puoli vuotta ja laman kriisisiemenet maihinnousivat jo Suomeen - ja kansa on siitä lähtien ihmetellyt, mitä salaista tietoa Kataisella oli, kun ei edes Suomen Pankin joulun 2007 varoituksia ottanut "onkeensa" ...

Ilkka Luoma

Vieras

Katainen on jo osoittanut että hän on kyläpoliitikon luokkaa. Pahasti pelkään että Kataisen rahkeet eivät riitä tulevien vaikeuksien edessä. Veikkaukseni on että Katainen joutuu väistymään jollain hyvällä syyllä ja tilalle tulee raskaan sarjan mies tai nainen.

Vieras

Vasemmiston mielestä kokoomuksesta ei voi tulla hyvää ministeriä. Oppositio tietenkin toivoo Kataisen ja hallituksen epäonnistuvan. Tähän sarjaan kuuluu yllä oleva kommenttikin.

Totuus on toisenlainen. Katainen on todella hyvä ja nopeasti oppiva valtionvarainministeri - Euroopan paras - kuten jossakin arviossa sanottiin. On jotenkin naurettavaa, että Kataista moititaan siitä, että hän on tarkentanut ja muuttanutkin puheitaan ja mielipiteitään sitä mukaan kun asiat ovat muuttuneet ja finanssikriisin laajuus on alkanut selvitä. Näinhän Kataisen pitääkin toimia - jos tilanne muuttuu (pahenee) mielipiteiden ja toimenpiteidenkin tulee muuttua. Samalla on yritetttävä viestittää tilanteesta selviämisen puolesta - eikä paniikki tunnelmaa saa luoda kansalaisiin. Kun oikein hakemalla etsii, niin tietenkin löytyy kaikenlaisia ennusteita aina ja jotkut niistä osuvat oikeaan mutta ei niistäkään etukäteen mitään varmuutta ollut. Missä ne viisaat nyt piileskelevät? Tulisivat esiin hyvillä neuvoillaan. Valtionvarainminiteriöllä on käytettävissään maan paras asiantuntemus, siitä ei ole epäilystäkään. Ongelma on, että asiantuntijatkin ovat erimielisiä tilanteesta ja tarvittavista toimenpiteistä.

Ilkka Luoma

Mutta onkohan nyt hiukan väärä aika opetella - rehtiydestä en epäilisi, enkä yritteliäisyydestä, mutta kokonaisuuksien ymmärrys ja hallinta - kuinka tässä ja onko vallitseva "elämänkoulu" nyt liian vaativa, siis juuri nyt?

Ilkka Luoma

Arvi

Just. Kekkonen tulee pyyhkimään pyllymme?
Eiköhän Katainen klaaraa hommansa, turhaa tässä tilanteessa kenenkään on pullistella ja voi tulla pois sieltä joukosta nurisemasta tuonne eturiviin ja hihat heilumaan.

Vieras

Mistä kokoomuspuolue taikoo korkeatasoisen taloushenkilön? Kysyn vain,kuten Hentunen aikoinaan. Hän sai 5 kuukautta vankeutta,mitähän minä saan? Kun ajat ovat samanoloisia kuin silloin ennen.

hanari

Sosialistien ja markkinatalouspuolueiden elvytyspolitiikassa on se vissi ero, että valtion verokertymää voidaan lisätä tuottavuutta nostamalla tai suurituloisten veroja korottamalla. Jokainen voi päätellä kumpi on kampi.

Viljameh

No onkos ne suomalaiset pankit alkaneet kaatuilla?
Eivät ole, joten ei koske.

Finanssikriisin muut oireet ovat toki toinen juttu.

askoniskala

Eikö olisi helpompaa kaikille, että lausunnosta kävisi tärkeät suuntaviivat kerralla ilmi. Siis alkuperäiseen lausuntoon olisi tarvinnut laittaa vain aikataulu parilla sanalla: aikaisintaan seuraavalla vaalikaudella.

Jälleen kerran jälkiselittely jättää kysymyksiä tarpeettomasti opposition riepoteltavaksi. Ymmärrän, että median toiminta on hektistä. Sitä suuremmalla syyllä Väyrysen "yön yli nukkuminen" voi olla kullanarvoinen ohje.

pakista

Tarpeettomat veronalukset on virheellistä korvata lainanotolla, jonka maksaminen joka tapauksessasessa on enemmin tai myöhemmin veronmaksajien kontolla.

Heli Sirkiä

Tarkkaan kun katsoi ja kuunteli A-plus haastattelun, niin kyllähän viesti aika selvä on. Edessä on eläkeiän nostoa "haastavampi muutos", joka edellyttää "tiukkaa taloutta, niukkaa veropolitiikkaa ja rakenteellisia muutoksia".

Veturina on oltava yritykset. Mitkä yritykset? Suomi on Etelä-Korean kanssa per asukas yksi teollisuusvaltaisimpia maita. Kun vienti on seis, niin mistä rahat tulevat? Tuetaanko pk-yrityksiä ja innovaatioiden nopeaa kaupallistamista, kysynpä vain...

"Jos palkkaratkaisut ovat nolla tai lähellä nollaa, joudutaan tekemään jonkun verran veronkevennyksiä, että ostovoima kasvaisi". Ahaa, voiko kyseeseen siis tulla myös palkan alennukset?

Työttömyyteen ratkaisuksi hallitus tarjoaa koulutusta tai sijoittamista muuhun toimintaan, jotta ihmiset ovat työkykyisiä/ammattitaitoisia, kun nousu alkaa. Mutta kuka takaa näiden toimenpiteiden laadun? Eikö järkevämpää olisi että ihminen voi tehdä vaikka osa-aikaista työtä tai määräaikaisia projekteja ja keikkatöitä, mikä kartuttaisi eläkettä? Oppiihan sitä niissäkin ja pysyy vireessä.

Huomioni kiinnittyi myös siihen, että Katainen puhui haastattelun lopussa "joistain kipeistä ratkaisuista" talouskriisin ratkaisemiseksi ja laskun maksamiseksi. Siihen hän pyysi ymmärrystä.

Odotan mielenkiinnolla, miten tarina etenee. Olen aika ymmälläni, en ymmärrä.

h.j.j

Satun katsomaan uutiset ja ihmettelin vasemiston pheen ymmärys taitoa,oneksi uutset näyttivät a-plusan komentin,mistä oli kyse.

Vieras

Jos nyt vielä katsoisit sen muutamaan kertaan uudelleen. Jos vielä olet samaa mieltä ota ne siniset lasit silmiltäsi tai herää päiväuniltasi. Mielestäni sanoma oli aivan selvä ja piti sisällään kaikki mahdollisuudet valtion rahapolitiikan hoidossa.

SIMO PERTTULA

Täsmentäminen on "maan tapa",ollut jo vuosikymmeniä!En ole niin sanonut,tai minua on tulkittu väärin,tai täsmennän sanontaani?
Näitä olemme kuulleet jo pitkään.Urpilaiselta kysyttiin:"Tuetteko SAK:ta ja muita,johon sisältyy myös yleislakon uhka"?Urpilainen vastasi:"SDP tukee Ammattiyhdistysliikettä kaikessa"!Seuraavana päivänä hän "täsmensi"vastaustaan.Sekä Katainen,Vanhanen,Urpilainen,että muut poliitikot ovat osoittaneet suorissa TV-lähetyksissä,olevansa mestareita tuomaan esiin,mitä sylki suuhun tuo?Sen voi "tulkita"siten,että he sanovat ensin ja ajattelevat sitten yli yön sanomaansa.Tästä on kysymys.