Syksyisen viikonlopun jälkeen Suomi pääsee nauttimaan kesäisistä lämpötiloista. Parhaimmillaan lämpöä voi olla yli 20 astetta.
– Shortsit ja T-paidat voi kaivaa esiin, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Jari Tuovinen sanoo Uudelle Suomelle.
Viikonlopun sää on syksyinen: vettä sataa koko maassa Lappia lukuun ottamatta. Lämpötila jää koko maassa 11-12 asteeseen. Länsi-Suomessa voidaan jäädä jopa 8-9 asteeseen. Lapissa on aurinkoista koko viikonlopun. Muuallekin maahan aurinkoa saadaan sunnuntaina.
Lämpimämmästä säästä päästään nauttimaan viimeistään tiistaina.
– Ensi viikon lämpimimmät päivät ovat tiistai tai keskiviikko, Tuovinen kertoo.
Lapissa päästään tiistaina noin 10-14 asteeseen ja keskiviikkona yli 15 asteeseen.
Oulun ja Kainuun korkeudella lämpötila on noin 15-18 astetta.
Maan eteläosissa päästään yli 20 asteen lämpötiloihin jos aurinko paistaan. Jos pilvet peittävät auringon, lämpötila on noin 16-18 astetta.
Keskiviikon jälkeen sää muuttuu jälleen syksyiseksi: vettä sataa ja lämpötila tippuu noin 15 asteeseen.


Kommentit
Kiitti vaan uutisesta. Joensuuhun tiistaiksi 13 astetta ja tihkua.
Juu, tulee takakesä. Ja lapset uskoivat kuorossa tämänkin.