Netti löi itsensä läpi ehdokkaille viimeistään viime syksyn kuntavaaleissa. Monelle ehdokkaalle ilmestyivät omat kotisivut, blogit ja facebook-tukiryhmät. Eurovaalien lähestyessä näistä on tullut jo ehdokkaiden perustyökaluja, joiden avulla kampanjoita on käynnistetty.
Näiden lisäksi ehdokkaat hakevat nyt uusia aseita. Demareiden euroehdokkaan Arja Alhon kotisivuille perustettiin netti-tv, jossa Alho itse haastattelee eri kansalaisvaikuttajia. Tähän mennessä Alhon kanssa ovat keskustelleet Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini sekä Attacin puheenjohtaja Mikko Sauli.
– Kaikilla ei ole varaa sadantuhannen euron vaalibudjettiin. Nettiin siirtyminen oli helppoa, kun mietin, miten voi tavoittaa ihmisiä Utsjoelta Hankoon, Alho toteaa Uudelle Suomelle.
Hän on käyttänyt puolet vaalibudjetistaan verkkosivujensa kehittämiseen.
Rovaniemen valtuuston puheenjohtaja ja euroehdokas Heikki Autto (kok.) toteaa netin olevan tehokkaassa käytössä ”likipitäen ilmaista”.
Edellä mainittujen ehdokkaiden lisäksi myös vihreät ovat puoluesihteeri Panu Laturin mukaan ryhtyneet panostamaan entistä enemmän nettiin.
– Me häviämme taloudellisesti suurille puolueille ja panostamme siksi enemmän nettiin. Se ei kuitenkaan korvaa mitään, vaan se tuo lisää, Laturi sanoo.
Kokoomuksesta ei osata suoraan sanoa, kuinka paljon puolueen 700 000 euron vaalibudjetista menee suoraan nettiin. Puolueen tiedottajan Jenni Haukion mukaan netti on kuitenkin noussut muiden medioiden rinnalle.
Verkosta haetaan yhteisöllisyyttä
Internetin avulla ehdokkaat ja puolueet pyrkivät ennen kaikkea luomaan yhteisöllisyyden tunnetta sekä saamaan kansalaiset kiinnostumaan poliittisesta päätöksenteosta. Alhon mukaan netillä on nykyään helpompi tavoittaa ihmisiä. He kun voivat tulla ”yhteen paikkaan juuri silloin, kun heille itselleen sopii”.
Kokoomuksen ”Hei, me puhutaan ulkopolitiikkaa” -sivua mainostetaan Haukion mukaan bannereilla useilla sivuilla. Sekin on valjastettu eurovaalityöhön. Tarkoitus on herättää ajatuksia ja keskustelua. Tämän lisäksi puolueella on muun muassa oma kanavansa YouTubessa.
Vihreät puolestaan keskittävät verkkotoimintansa omien kotisivujen ympärille. Toukokuussa uudistettavista sivuista pyritään niistä vastaavan Vesa Saarisen mukaan tekemään entistä yhteisöllisemmät. Ihmiset halutaan saada keskustelemaan.
– Kuntavaaleissa ymmärsimme, ettei kampanjasaittien tekeminen kannata. Huomasimme, että jos ihmiset haluavat tietoa vihreistä tai ehdokkaistamme, he hakevat sitä ensisijaisesti vihreat.fi-sivustolta, Saarinen sanoo.
”Obaman tukiryhmistä syntyi valtava ideapankki”
Vihreiden euroehdokas Jyrki J.J. Kasvi toteaa, että ehdokkaiden kotisivut ovat enemmän ”tuote-esittelyä”. Siksi yhteisöllisyyttä luodaan keskustelukanavilla ja vaikkapa Facebookissa. Haasteena onkin, kuinka saada yhteisö liikkeelle.
– Moni pyrkii nyt samaan, mitä Barack Obama teki. Hänen tukiryhmiensä keskustelukanavilta syntyi valtava ideapankki, josta voi poimia parhaat, Kasvi toteaa.
Rovaniemeläisellä Heikki Auttolla on mielessä samantapaisia ideoita. Euroehdokas pyrkii kokoamaan kentältä YouTubeen lisättäviä videoterveisiä, jotka hän toivoo pystyvänsä viemään Brysseliin saakka.
Suurista suunnitelmista huolimatta ehdokkaiden sivukävijämäärät ovat vielä pieniä. Arja Alho kertoo sivuillaan vierailleen tähän mennessä noin 1 500 eri kävijää. Jyrki Kasvin sivuilla vierailee jo noin 4 000 eri kävijää päivittäin. Samaan tähtää myös Heikki Autto, jonka sivuilla käy päivittäin noin 400 eri kävijää.
– Kyllä nelinumeroisiin lukuihin pitäisi päästä vaalien alla, Autto toteaa.
Eurovaalien yksi nettierikoisuus on Uuden Suomen blogipalvelu, johon on lähtenyt mukaan jo yli 30 vaaliehdokasta, uusimpana Petri Sarvamaa (kok.). Polittisen tunteetkin ovat jo lämmenneet, kun mepit Satu Hassi (vihr.) ja Eija-Riitta Korhola (kok.) ottivat blogeissaan yhteen kuluneella viikolla.

Kommentit
Vain niin
Vai että nettiin panostavat.. Minä kun luulin että netissä on vain rasismia, lapsipornoa ja pommiohjeita. Sellaisen kuvan on ainakin saanut kun on lueskellut uutisia miten halukkaita poliitikot on olleet rajoittamaan kansalaisten netin käyttöä ja nyt haluavatkin laittaa itse sinne sivuja.
Netti on keino tehdä miljoonille tyhjänpäiväisyyttä - eikö?
Blogit eli kansalaispäiväkirjat puhuttavat ja vihastuttavat
Tiedonjano, uteliaisuus ja vaikuttavuuden tarve lisäävät osallistuvuutta keskinäiseen kansalaistiedonvaihtoon. Tiedonjako ja käytännön kyky jakaa joko ohjattua (tarkoituksellisesti toimitettua) tai vähemmän ohjattua (tietopainotteisesti toimitettua) informaatiota, on kuulunut lehdistölle ja viimeisten vuosikymmenten osalta myös radiolle ja televisiolle. Perusveronmaksajakansalaiset ovat voineet vaikuttaa tiedon tuottoon vain itse uutisaiheina ja mielipidepalstoille informaatioinkvisoituna, siis tarkastettuna, lyhennettynä tai hylättynä.
Toimituksellisuus on nyt jakautumassa ammattimaiseen olemassa olevaan perinteelliseen mediaan ja kansalaisaktiivien moderoimattomaan (tarkastamattomiin) tiedon, mielipiteen ja yksilöllisen ja tietenkin yksipuolisen tiedon tuottoon kaikkien saataville. Uusi mahdollisuus osallistua ja muodostaa omaa kaikille lukumahdollista yksilökeskeistä informaatiota on nyt kehityksensä alkutaipaleella.
Välineiksi se tarvitsee osaamisen tuottaa ja välittää jäsenneltyä informaatiota jollain mm. jo valmiilla "päiväkirjaohjelmalla" (saatavilla internetistä), halun osallistumiseen ja aktiivisen uteliaisuuden tuottaa ja ottaa vastaan näkemyksiä, mielipiteitä ja tapahtumaselostuksia yleensä arkielämästä, mutta myös fiktiivistä kerrontaa.
Nyt on tapahtumassa kaksi merkittävää murrosta; paperiton tiedonlukualusta (kuvaruudullinen tietoalusta on 100% kierrätettävä, tosin sillä on energian kulutus, mutta ei paperinkäyttöä postilaatikon tai -luukun kautta luettuna paperinkeräykseen) sekä itseohjautuva, omaehtoisesti moderoitu ja tietosisällöltään täysin vapaaehtoinen reaaliaikaisesti julkaistavissa oleva omapersoona esilletuonti.
Blogit ovat nyt evoluutionsa alun keskipisteessä; henkilökeskeiset "päiväkirjat", erikoistuneet harrastusblogit ja eri yhteenkuuluvuusryhmien tuottaman tiedon esilletuonnin mielipiteen- ja tiedonvaihtosivustot. Blogeihin kuuluu itsestään selvästi myös niiden esiaste eli keskustelupalstat, joiden vaikutearvo kasvaa osallistujien määrän kasvaessa.
Keskustelupalstat ovat ottamassa oman roolin tiedonvälityksessä ja siellä tapahtuu lievää sisältösensurointia "lain ja järjestyksen" nimissä, kun taas perinteellisissä lehtimedioissa julkaisuaste on muutamien prosenttien luokkaa mm. niukan palstatilan vuoksi (netissä eivät palstamillit lopu). Mm. valtakunnallinen Helsingin Sanomat on lisäämässä kansalaisten suoramielipiteiden painoarvoa sivustoillaan. Ilmaiseksi kirjoitetun mielipidepalstan rinnalle, jopa niiden julkaisun lopettamisen kustannuksella on syntynyt lehdelle tuloa tuottava tekstiviestimielipidepalsta, jossa kansalaiset itse maksaen saavat sanansa kuuluviin 160 merkillä.
Sähköiset keskustelu- ja mielipidepalstat ovat kehittymässä suoran vaikuttamisen, politisoinnin sekä vaikutearvojen uudelleen arvioinnin suuntaan reaaliaikaisuutensa vuoksi. Äänestykset ovat keskustelupalstoilla jo arkipäivää, eikä tarvitse olla ennustaja ymmärtäessään, että siinä on suoran kansalaisvaikuttamisen orastava esiaste. Nyt on tapahtumassa vaikuttamisen tasolla ratkaiseva muutosprosessi, joka ei ole minkään ohjauksen piirissä. Palstoilla vallitsee kansalaisvetoinen keskustelu, arviointi, kritiikki ja taistelu mielipidejohtajuudesta saaden osaltansa sisältöanarkistisia piirteitä. On perin selvää, että nyt on näkyvissä suoran kansalaisvaikuttamisen oraat. Keskustelupalstat luovat myös täysin uutta asiasisältöä; se on aitoa tiimityöskentelyä ilman päämäärävelvoitetta!
Henkilöblogit lisäävat ihmisten avoimuutta, salaamattomuutta ja osallistuvuutta. Ihmiset löytävät sopivimmat toisilleen sisäsyntyisen yhteenkuuluvuusperiaatteen mukaisesti. Blogi on osallistumiskeino, jossa "taistellaan" lukijoista ja huomioarvosta. Blogin suurin etu on tasavertaisuus, kaikilla on siihen mahdollisuus, sillä blogi ei tarvitse edes omaa tietokonetta, vaan päiväkirjaansa voi päivittää vaikkapa kirjastossa. Blogeissa tapahtuu jo nyt ranking-listausta, ollen esiaste kaupallisuudelle.
Laajasti ottaen henkilökohtaiset blogit ovat parhaimmillaan sen vapaaehtoisuudessa niin julkaisemisen kuin tietosisällön osalta. Vain mielikuvitus on rajana päiväkirjasta saatavan ilon, hyödyn ja löytämisen osalta. On kaksi edellytystä saadakseen vaikutetta ja huomiota (jos sitä kaipaa); on osattava ilmaista itseään kiinnostavasti ja tuottaa sellaista sisältöä, jolla on "tilausta". Nämäkään edellytykset eivät ole välttämättömiä, sillä moni voi haluta tehdä päiväkirjaansa vain itselleen, onhan netti aika edullinen tallennuspaikka, jopa suhteellisen varmakin.
Kauan eläköön todellinen mielipiteen vapaus ja kerronta juuri siitä mitä haluaa, muiden vaikuttamatta siihen. Kauan eläköön uusi elämäntiedon reititys löytäen tarvitsijansa ja haennan ollessa itsesyntyinen ja vapaasta tahdosta aloitettu. Uteliaisuus on hyve, joka tuo aina vääjäämättä kehitystä niin yksilöille kuin yhteenkuuluvuusryhmille. Lopuksi on mukava todeta olevan ilo lukea printtimediaa, kun ei ole saatavilla verkko- eikä akkusähköä :)
Ilkka Luoma
[torstai, marraskuu 17, 2005]
100 000 euroa - 150 000 euroa
Perinteisin menetelmin kunnon eurovaalikampanja maksaa asunnon hinnan. Tämän vuoksi yritetään keksiä yhä halvempia menetelmiä. Jussi Halla-ahon menetelmä on miltei ilmainen. Mahtaa harmittaa niitä, jotka eivät pääse Euroopan parlamenttiin, mutta tuhlaavat vain yhden auton hinnan vaalikampanjaan.
Voi hyvät Hyssälät
Säästäkää vitsit aprillipäivään.Obamalla on annettavaa kansalle,mitäs teillä on ?Ei mitään.Seuraavat eduskuntavaalit käydään netissä,silloin on varteenotettavia ehdokkaita.Silloin Soini saa sanomansa perille koko kansalle ja kansan mukaan rakentamaan Uutta Suomea,nykyisen hallituksen jättämille raunioille.
Ollaanpa taas negatiivisia
Pitääkö aina olla noin negatiivinen - olisi jäänyt aamulla sänkyyn.
"Obamalla on annettavaa kansalle"
<a href="http://www.youtube.com/watch?v=uuwgHNtyD54">Glenn Beck on Obama's 'Change': Socialism</a>
<a href="http://www.youtube.com/watch?v=zgc4zm3XrBc">Glenn Beck - The Obama Socialist Agenda</a>
<a href="http://www.youtube.com/watch?v=PUIfIPwbL7c">Glenn Beck's Comrade Update — [02-05-09]</a>
<a href="http://www.youtube.com/watch?v=l46t_nrySg4">Glenn Beck presents the Obama National Anthem</a>
Vanhoillisten vastaisku
Myös neoconit ovat tosiaan löytäneet netin.
Blogit kulunut "vitsi"
Niitä on jo liikaa ja kun niissä kukin poliittinen broileri saarnaa sitä omaa saarnaansa, niin hommassa ei ole enää edes tahattoman huumorin aineksia.
Höpöhöpö
Samat sanat tänne - turha ollla noin negatiivinen - blogeilla on varmasti vaaleissa merkitystä.
tutkimus facebook
Tutkimus: Facebook - the CIA conspiracy
http://www.globalresearch.ca/index.php?context=va&aid=12685
Riittää että kirjoittaa
Riittää että kirjoittaa rehellisesti ja pysyy totuudessa, niin Halla-ahon suosio on tullut.
Obama-temppu on turha taikasana
Monet pitävät asiaa pintapuolisena ja lähes yksiulotteisena, Barack Obamaan ja vain Internetiin liittyvänä taikatemppuna. Obaman luomaan nettitemppuun tarvitaan monta tekijää: kulttuurin joka suosii kansalaisaktiivisuutta, vanhat perinteet kuten lahjoittaminen, sopivan puhe- ja keskustelukulttuurin, ongelmallisen edellisen hallituksen joka herättää äänestämättömien ja puolueellisesti epävarmojen kansalaisten kiinnostuksen, taitavan ja karismaattisen oraattorin joka selviytyy median ja vastakkaisen puolueen pyörittämistä uutisankoista ja mahdollisista skandaaleista sekä vielä kohdeyleisölle sopivan linjauksen itse ehdokkaalta. Internet astui näissä Yhdysvaltain presidentinvaaleissa tärkeäksi tiedotusvälineeksi ja osoittautui helpoksi rahankeruujärjestelmäksi. Jälkimmäinen olikin todennäköisesti tavoite, Yhdysvaltain presidentinkampanja vaatii kohtuuttoman määrän rahaa ja ilman Internetiä Obamalla olisi voinut olla kohtalaisia vaikeuksia onnistua tehtävässään.
Miten oikeasti Obama-ilmiöön verrattava tapaus nähdään Suomessa, on vaikea sanoa. Tarvitaan vähän erilaiset kaliiperit ennen kuin kehdataan mainita tai edes verrata Obaman kaltaista ennakkotapausta suomalaisiin poliitikoihin, jotka kuitenkin haluavat ymmärtää niin hirveän vähän uutta sukupolvea ehkä kansanedustaja Jyrki Kasvia lukuun ottamatta. Ennen kaikkea Obama-ilmiö vaatii kansalaisia huolestuttavan yhteiskunnallisen tilanteen, jossa hallitus on tyrinyt paljon ja liikaa, jolloin kansa kerääntyy yhden poliitikon - niin sanotun johtajahahmon - taakse ja toivoo, että hän tekee asioista parempia. Poliittisen järjestelmän erilaisuuden takia tätä tuskin tapahtuu Suomessa. Politiikka jatkuu samanlaisena, ja poliitikot yrittävät ymmärtää outoa Internetiä norsunluutorneistaan, kuuntelematta suurimmilta osin liberaalioikeuksia korostavaa nettisukupolvea.
P.S. Positiviisena asiana pidän sitä, että eduskuntaistuntoja pystyy seuraamaan Internetin välityksellä. Facebookissa käytävä taistelu kannattaa sijoittaa täsmäiskuihin: tapahtumakutsuihin, uutisiin ja ehkä pienimuotoiseen kansalaiselta suoraan poliitikolle -keskusteluun.
"Obama-temppu"
Obama on rahaeliitin kauan sitten valitsema ja kouluttama keulakuvapoju, joten ei kantsi ylläpitää turhia harhakuvia hänen suhteensa. On myös muuten Bushin ja Cheneyn kaukainen sukulainen:
http://www.nypost.com/seven/10172007/news/regionalnews/dissing_cousins__...
Toivoisin ettei suomalainen media menis lankaan tämän huijauksen suhteen. Valta kansalle!
Katso Obama Deception:
http://video.google.com/videoplay?docid=6223232123104914517&ei=-9i4SciUE...
New World Order
New World Order, International Communism ja One World Government - samaa paskaa eri kääreissä.
Kommunistieliitti ja poliittista valtaa käyttävä rahaeliitti ovat loppupeleissä sama asia.
Kansalla on valta vasta sitten, kun se on otettu pois kuninkailta, diktaattoreilta, kansankomiteoilta, neuvostoilta, ja kaikenlaisilta edustuslaitoksilta.
Tätä Suomen vaaleihin lisää....
http://www.youtube.com/watch?v=wKsoXHYICqU
Kurosia, mertaloita, tukioita jne. vähemmäksi ja tätä lisää...
http://en.wikipedia.org/wiki/Amber_Lee_Ettinger
Ryhtiä Venäjä-politiikkaan
http://www.youtube.com/watch?v=6MJCvHMtwE4&feature=channel
Pilvi Torstin sivut
Suosittelen eurovaaliehdokas Pilvi Torstin sivuja www.pilvitorsti.fi. Ehdokkaan omien kiinnostavien kommenttien lisäksi siellä käydään monipuolista ja korkeatasoista keskustelua. Pilvi rakentaa omaa tavoiteohjelmaansa vuorovaikutuksessa kansalaisten kanssa.
Vuorovaikutus kansalaisten kanssa kuulostaa hienolta
Mutta eikö se tarkoitakin käytännössä sellaista populismin muotoa, jossa ehdokas muotoilee oman tavoiteohjelmansa mahdollisimman monen äänestäjän ilmaisemien toiveiden mukaiseksi?
Toisin sanoen ehdokas ilmoittaa ajavansa mitä tahansa asiaa, jos arvelee saavansa sillä suurimman mahdollisen äänimäärän. Vai tulkitsinko menetelmän liian raadollisen realistisesti?
Onhan se hienoa,
kun jotkut pystyvät samastumaan huippuihin! Sillä tavalla voi kehittyä; mallioppiminenhan on heti toiseksi paras oppimisen muoto yrityksen ja erehdyksen jälkeen.
Euroehdokkaiden vaalislogan voisikin olla: Matkimalla Maailmalle!!
Ei Facebook - vaan sähköpostit ja lahjoitukset
Muotijuttu "Facebook"ia voidaan tietenkin hehkuttaa, mutta kyse oli yksinkertaisesti sähköpostiosotteista, joihin kaikki ehdokkaat panostivat "henkilökohtaisilla viesteillä".
Obama ja McCainin organisaatio lähetti vain linkkejä lyhyillä viesteillä (n.10-30k) ilman massaa.
Massapostitusta "laillisesti":))))
______________________________
Tiesittekö muuten, että illuminaatti on ilmoittanut jäsenilleen rauhoitusviestin päivämäärälle 5.5. (viides toukokuuta). Vuodesta en kansainvälisiin konspiraatioihin perehtyneenä minäkään ole varma.
Facebook on lähettäjälle ja vastaanottajalle vaarallinen
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=108&conference=450000000...
http://fi.wikipedia.org/wiki/Facebook
http://en.wikipedia.org/wiki/Criticism_of_Facebook
http://en.wikipedia.org/wiki/Use_of_social_network_websites_in_investiga...
Toisin sanoen: siinä, missä Ruotsin puolustusvoimien radiotiedustelu urkkii Telia-Soneran matkapuhelimet Suomessa ja Virossa, siinä Facebook kerää kaiken, koska tieto kulkee Yhdysvaltain lain alaisena jonkin matkaa, jolloin sen voi ottaa vaikka Patriot Actin avulla.
Enemy of the State
Kun tulee aika puhdistaa yhteiskunta epäilyttävistä aineksista, niin Facebookin kaltaiset sosiaalisia verkostoja sisältävät palvelut ovat korvaamattomia.
Messenger ja Facebook
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=108&conference=450000000...
Hyvin toimii!
Olen huomannut, että jopa kiinnostavasti kommenttini tulevat "seulan läpi" hieman viiveellä.
Asia on sikäli hyvä, että mitä tahansa olisikaan tullut sanottua, se voi kuitenkin olla vain julkaisijan "miksaama" viesti.
Että silleensä.
Kirjautumattomien kommenteissa näkyy Uuden Suomen linja
Täytyyhän kirjoitustesi julkaisemisessa olla jonkinlainen viive, koska toimitus ja ylläpito ovat kertoneet näillä sivuilla, että kaikki kirjautumattomana lähetetyt kommentit luetaan ja sensuroidaan ennen julkaisua. Kirjautuneena lähetetyt sensuroidaan jälkikäteen.
Kirjautumattomien kommenteissa on se hyvä puoli, että niistä näkee varmasti, kuinka Uusi Suomi suhtautuu tekstin muodolliseen puoleen kuten esim. kiroiluun tai sekavuuteen ja toisaalta ajatussisältöön, kuten esim. eri puolueiden kannatukseen tai hallitsemattomaan maahanmuuttoon suhtautumiseen.
Kirjautuneena kirjoittaneiden Uuden Suomen linjan vastaiset kommentit katoavat vasta julkaisun jälkeen viiveellä satunnaisesti, joka on aivan ymmärrettävää.
netti voi vähentääkin puolueiden kannatuksia
Kokoomuksen Toivo-kampanjakin voi lössähtää, kun tarpeeksi monta innokasta autotalli-filosofia tulee nettiin lausumaan poliittisen manifestinsa: Köyhät ovat laiskoja!
Tätä minä lähinnä pelkään.
Toivottavasti örkit pysyvät koloissaan. Vaikka tuskin, he saavat innoitusta kohonneesta kanantuksesta, joka tosin on tullut aivan muilla mielikuvilla.
Tilannetta tasapainoittaa se tosiseikka, että kaikilla on omat örkkinsä.
Uskon esimerkiksi, että vihreiden kannatus lähtee laskuun nettikirjoittelijoiden panostuksen myötä. Ihmiset näkevät mitä möösiä ja hutunkeittoa siellä on tarjolal. Eikö tämä Rosa meriläinenkin ole vihreä. Blondattu pää ja afronenä. Kliffat mielipiteet. A vot, lehmänhäntä laskeekin sen jälkeen kun...bioenergia on laitettu kiertoon.
Vai mitä?
hoijaa
tuota obamaa nyt ylistetään kaikkialla aivan suotta. se voitti vaalit todella niukasti loppujen lopuksi. tohon samaan, ellei parempaankin, olisi pystynyt kuka tahansa demokraatti. ja jos katsotaan vielä kuka aloitti ton nettijutut usassa, niin se ei ollut obama vaan ron paul niminen hemmo.
Fan club feikkaa
Opettele hyvä libertaari suomea ennen kuin tulet kertomaan Ron Paul -vitsejäsi.
Verkko valjastettiin ensi kertaa tosimielessä poliittisen kampanjoinnin asialle Yhdysvaltain kongressin vaaleissa 1994, jolloin demokraatit olivat uuden välineen haltuunotossa olennaisesti republikaaneja edellä.
Kuka kerää kampanjarahat kotisvuillaan?
Obaman varsinainen clou oli kerätä verkon kautta rahaa enemmän kuin yksikään poliitikko koskaan. Tosin uhka on, että hän ei ole siten suurlahjoittajien taskussa siinä määrin kuin Kultarahat etc. toivoisivat. Kennedyn kohtalo uhkaa kovin riippumatonta päämiestä Valloissa.
VAARA verkossa!!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=108&conference=450000000...
Köyhät kyykkyyn verkossakin
Median edustajat osaavat rahastaa. Verkossakin saa näkyvyyttä rahalla. Köyhän on turha pyrkiä mepiksi. Sitä paitsi kaikilla ei ole verkkoa eikä taitoja käyttää sitä.