Faktakulma
Palvelunestohyökkäyksellä (Denial of Service, DoS) tarkoitetaan hyökkäystä, jolla häiritään jonkin verkkosivun tai -palvelimen toimintaa.
Hyökkäyksessä palvelimeen kohdistetaan useasta lähteestä valtava määrä yhteyspyyntöjä, jolloin se ei ehdi vastaamaan niihin. Näin asiattoman liikenteen lisäksi asiallinen käyttö vaikeutuu tai m uuttuu mahdottomaksi.
Useimmiten palvelunestohyökkäyksessä käytetään niin kutsuttuja bottiverkkoja, eli hyökkäystä varten käyttöön kaapattuja tietokoneita.
Päivitys: Viestintäviraston mukaan poliisin verkkosivut kaatuivat tiistaina tekniseen vikaan, mutta Sanoman verkkosivuille hyökättiin ulkomailta. Lue päivitetty juttu aiheesta täältä.
Suomeen kohdistui tiistaina laaja verkkohyökkäys. Tiedotusvälineistä hyökkäyksen uhriksi ovat joutuneet Helsingin Sanomat ja ilmeisesti myös Ilta-Sanomat.
Poliisi tiedotti tänään, että sen verkkosivut ovat hidastelleet aamupäivästä lähtien. Poliisin tietotekniikkakeskuksen Haltikin mukaan kyse ei kuitenkaan olisi palvelunestohyökkäyksestä.
Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Mikael Pentikäinen vahvisti hetki sitten Twitterissä verkkohyökkäyksen HS.fi:hin. HS.fi oli noin kolme varttia alhaalla, mutta nyt palvelu on saatu jälleen toimimaan.
- Alustavien arvioiden mukaan verkkohyökkäys tulee itäisestä Euroopasta, Pentikäinen kirjoitti hyökkäyksestä.
Myös uutispalvelu Ampparit.com on ollut hitaalla tänään iltapäivällä.
Faktakulma
Palvelunestohyökkäyksellä (Denial of Service, DoS) tarkoitetaan hyökkäystä, jolla häiritään jonkin verkkosivun tai -palvelimen toimintaa.
Hyökkäyksessä palvelimeen kohdistetaan useasta lähteestä valtava määrä yhteyspyyntöjä, jolloin se ei ehdi vastaamaan niihin. Näin asiattoman liikenteen lisäksi asiallinen käyttö vaikeutuu tai m uuttuu mahdottomaksi.
Useimmiten palvelunestohyökkäyksessä käytetään niin kutsuttuja bottiverkkoja, eli hyökkäystä varten käyttöön kaapattuja tietokoneita.


Kommentit
Mitä hyvää sieltä idästä voisi tulla!!?
No, vaikka työpaikkoja. Eurooppasta ei tule muuta kuin laskuja Suomelle
Tuskin, ainoastaan halpaduunareita jotka vie työpaikat suomalaisilta ;)
Jo edesmennyt Lyyli-tätini sanoi minulle, että jos idästä ei muuta hyvää tule, niin ainakin aurinko.
Eikös se Saarikoski kirjoittanut avoimen kirjeen Venäjän suurlähettiläälle Bäckmannin touhuista.
Nyt tuli sitten virallinen vastaus.