Sunnuntai 27.5.2012

Suomalaiset valittavat ennätyksellisen ahkerasti

Luotu: 
16.3.2009 07:22
  • Kuva: Jenni Tamminen / Uusi Suomi

Suomalaiset tekevät kanteluita ja valituksia kokemistaan vääryyksistä innokkaammin kuin koskaan ennen, kertoo Helsingin Sanomat.

Lehden tekemän selvityksen mukaan eduskunnan oikeusasiamies, Terveydenhuollon oikeusturvakeskus, kuluttajariitalautakunta, Kuluttajavirasto, Julkisen sanan neuvosto ja Mainonnan eettinen neuvosto saivat kukin käsiteltäväkseen ennätysmäärän kanteluita, ilmoituksia ja valituksia viime vuonna. Myös oikeuskansleri sai viime vuonna runsaasti kanteluita, ja valitusten määrä kasvoi edellisvuodesta myös hallintotuomioistuimissa.

Asiantuntijat uskovat, että syy innokkaaseen kanteluun on suurelta osin sähköpostin käyttömahdollisuuden ja ihmisten valveutuneisuuden lisääntyminen.

Valitusinnon kohteeksi on joutunut varsinkin Kuluttajavirasto, joka sai viime vuonna kuluttajilta yli 8 100 ilmoitusta heidän kokemistaan vääryyksistä. Aiempina vuosina virastoon on tullut 2 000–4 600 ilmoitusta.

- Käsityksemme mukaan ilmoitusvyöryä selittää ainakin osittain se, että tuotteet ja palvelut ovat yhä monimutkaisempia. Toisaalta myös kuluttajat ovat yhä tietoisempia oikeuksistaan ja osaavat vaatia esimerkiksi hyvää asiakaspalvelua, Kuluttajaviraston viestintäpäällikkö Laura Salmi kommentoi HS:lle.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen kertoo, ettei kanteluiden taso ole laskenut määrän lisääntyessä. Päinvastoin, entistä suurempi osa kanteluista johtaa huomautukseen tai muihin toimenpiteisiin. Sama on huomattu myös Julkisen sanan neuvostossa.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

hanari

Vaikka sama viranomainen todetaan yhä uudelleen ja uudelleen syylliseksi virheelliseen päätökseen, mitään ei tapahdu. Virkamies on erottamaton. Tämä on perua sortovuosilta ja tarkoituksena oli suojella kansaa venäläisten sortotoimilta. Olisko jo aika ajanut tuon tarpeen ohi ja nyt pitäisi kansalaisia suojella omilta virkamiehiltä?
Aika turhauttavaa on kuulla päätös: Virkamies on menetellyt virheellisesti, mutta päätöstä ei voi muuttaa....

Vieras

Mikään asia ei koskaan parane jos epäkohdista ei valiteta!

Perisuomalainen tapa mumista itsekseen aitan takana ei korjaa nykymaailmassa yhtään asiaa. Täytyy ehdottomasti tuoda asia julkisuuteen (auttaa ehkä), ja ajaa asiaa viranomaisten kautta vaikka se onkin lähes aina turhaa (ei auta 99% tapauksissa).

SUU AUKI KAIKKI!

Vieras

Syynäkö: "sähköposti, internet, valveutuneisuus"? Höpö..höpö!

Totuus lienee se, että maassa meno vain jatkuu samanlaisena siitäkin huolimatta, vaikka ihmisoikeustuomioistuin jatkuvasti langettaa suomelle ratkaisuja ylipitkästä oikeuskäsittelystä tai sananvapaus ym. asioissa. Itse olen joutunut 2 valitusta tekemään IOT:lle joulukuussa 2008 ja nyt vielä yhden lisää, kun kyseessä on henkilön (jatkuva oikeuksien loukkaaminen)! On niin kivaa, kun on joutunut viranomaisten ja oikeushallinnon jahtaamaksi.. Eikö? Pyysyy mieli vireänä!