
Kun Halonen oli korostanut sitä, että hän ei pidä "työvoiman tuomisesta", katsoi presidentti Martti Ahtisaari asiakseen ilmoittaa olevansa eri mieltä Halosen kanssa maahanmuutosta.
- Olen eri mieltä tasavallan presidentin kanssa maahanmuuttajista, Ahtisaari napautti.
- Me tarvitsemme korkeasti koulutettuja osaajia Suomeen, Ahtisaari patisti.
Ahtisaari täräytti, että "pakolaisten kautta ei Suomen työvoimaongelmaa ratkaista".
- Tietysti on huolehdittava, että heitä (pakolaisia) kohdellaan ihmisinä, Ahtisaari sanoi.
Ahtisaari kommentoi tilannetta myös toisinpäin ja katsoi, että "suomalainen opiskelija ei opiskele riittävästi ulkomailla".
- Olen ollut Englannissa siivoamassa, Halonen puolusti maahanmuuttajakantaansa sillä, että Suomeen tarvitaan ihmisiä kaikenlaisiin töihin.
- Ei tässä kannata hienostella, maailma muuttuu myös siivoamalla, Halonen vastasi Ahtisaarelle.

| 06:31 | Kiinan vienti ja tuonti supistuivat tammikuussa — YLE Uutiset |
| 06:13 | Poliisien lakkoilu leviää Brasiliassa — YLE Ulkomaat |
| 06:03 | AL: Arabimaat pyytävät Suomelta apua poliisien kouluttamisessa — MTV3.fi |
| 06:00 | Orbanin törmäily on tärvännyt poliitikkojen maineen Unkarissa — MTV3 Ulkomaat |
| 05:59 | "Vähän kuin Suomen pelkokerroin" - lukijat huolissaan lumenpudottajista — MTV3.fi |
| 05:30 | TS: Äidinkielen ylioppilaskoe uudistuu jälleen — MTV3.fi |
Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Halosella ja Ahtisaarella
On ero kuin yöllä ja päivällä.
Repesikö demarivitja?
Kuinka Koivisto kommentoi?
Manu funteeraa
Manu funteeraa, et pitäiskös ringata kotti ja kyssy Tellult...
Terve järki puuttuu Haloselta - taas kerran
Ei Suomella ole varaa toimia kaikille maailman kurjille sossun luukkuna. Maahanmuuttajapolitiikassa pitää olla tervettä itsekkyyttä kuten on muillakin mailla. Etusija pitää antaa koulutetuille ja yhteiskuntaamme hyödyttäville maahanmuuttajille. Pakolaispolitiikka ja maahanmuuttopolitiikka ovat kaksi eri asiaa ja jälkimmäisen varjolla Suomeen tulisi kyllä enemmän kuin tarpeeksi elintasopakolaisia; Ahtisaari tämän ymmärtää, Halonen ei.
Mitä teemme, millaisin ehdoin, hinnoin ja kuinka innokkaasti
Reviirien ja rajojen avaaminen sekoittavat veren, kulttuurit ja vallan
Ihmisten ja eläinten yhteisöt ovat kuitenkin kaikkinensa täynnä rajoja - niin heimollisina, suvullisina kuin alueellisina. Rajat ovat tehdyt turvaksi aina jotakin vastaan. Raja on merkki uuden vaikutusvallan alkamisesta. Suomen ja Venäjän raja on vedenjakaja, jossa kohtaavat uskonnot, kulttuurit, tavat, politiikka ja kauppa.
Eläinkunnassa on miljoonia vuosia vaikuttaneet muuttumattomat reviirit. Reviireillä turvataan suvunjatkantaa, hallitsemista ja riittävästi niukan toimeentulon hankkimista. Rajat aitaavat reviirin lajikohtaisesti ruoan hankinta-alueeksi kuin geenistöllisen jatkumon turvaksi. Raja on este vieraan vaikutteen uhalle aina joltakin vallatulle alueelle, jolla halutaan yllläpitää sille jyvittynyttä valta- ja hallintajärjestelmää.
Bra Ahtisaari!
Heja Ahtisaari, sanningen skall fram!
Vastakkainasettelua
Vastakkain maailmaa nähnyt Nobel-palkinnolla aateloitu realisti ja omasta kuvitellusta pyhimysmäisyydestään lumoutunut kukkahattutäti.
"pakolaisten kautta ei Suomen työvoimaongelmaa ratkaista" pitää täysin paikkansa. Suomeen ei tarvita määrittelemätöntä työvoimaa vaan tänne tarvitaan ihmisiä joilla on kyky ja halu tehdä työtä syntyperäisten suomalaisten rinnalla.
"Olen ollut Englannissa siivoamassa, Halonen puolusti maahanmuuttajakantaansa"
Haloska ei ollut pakolainen vaan hän meni Englantiin hyvin todennäköisesti välitystoimiston kautta ja hänellä oli valmiina sekä työpaikka että asunto. Kukaan tervejärkinen suomalainen ei vastusta sitä että meillä täyttämättä jääviä työpakkoja tarjotaan kansainvälisille hakijoille.
Jokainen pakolainen rasittaa veronmaksajien kukkaroa yli 50 kiloeuroa vuodessa kunnes joskus ehkä työllistyy. Kaikki eivät työllisty koskaan eikä kaikilla ole työllistyminen edes tavoitteena.
Ahtisaari vs. muumimamma on suomalaisen mamu-keskustelun koko kuva pähkinänkuoressa. Toinen puhuu aidasta ja toinen seipäistä. Toisen näkemystä ohjaa järki ja toisen tunne.
katsotaanpa tarkemmin
Mitäs jos katsoisitte tarkemmin mitä presidentit sanoivat:
Halonen:
- ei pidä työvoiman tuomisesta => saa rasistien silmissä yhden pluspisteen (+1)
- "Suomeen tarvitaan ihmisiä kaikenlaisiin töihin" => ristiriidassa edellisen kanssa, mutta menee ehkä uudensuomen sekavan uutisoinnin piikkiin, rasisteilta yksi miinuspiste (-1)
- yhteensä 0 rasismipistettä
Ahtisaari:
- haluaa osaajia Suomeen (-1)
- "pakolaisten kautta ei työvoimaongelmaa ratkaista" (+1)
- "pakolaisia pitää kohdella ihmisinä" (-1)
- yhteensä -1 rasismipistettä eli +1 kukkahattupistettä
=> Halonen oli maahanmuuttokriittisempi kuin Ahtisaari, eli Halonen on persujen mielestä paras presidentti kautta aikojen.
Rasismi?
Päätit sitten lyödä Hitler-kortin pöytään tässä vaiheessa? Maahanmuuttokriittisyys ei ole sama asia kuin rasismi. Maahanmuuttokriittisyys tarkoittaa kriittisyyttä maassamme tällä hetkellä toteutettavaa ulkomaalaispolitiikkaa kohtaan. Tämä on täysin eri asia kuin rasismi.
Suomi tarvitsee työhalukkaita ammattilaisia. Pakolaisleireiltä heitä ei löydy. Tässä koko ongelma pähkinänkuoressa. Suomi on kylmä, kallis ja kaukainen maa jossa puhutaan kummallista kieltä ja jossa asuu juro sulkeutunut kansa. Mainostetut "huippuosaajat" eivät tänne halua kuin poikkeustapauksissa, he löytävät kyllä helposti paikkansa rahakkaammissa maissa eivätkä he jää pakolaisleireille odottelemaan armopaloja tai länsimaista hyväntahtoista hölmöä joka lennättää hänet kotimaahansa verorahoilla paapottavaksi etniseksi lemmikiksi.
Kolmannen maailman ongelmat eivät ratkea sillä että me siirrämme kolmannen maailman Suomeen. Sillä siirrolla me vain siirrämme kolmannen maailman ongelmat kotimaahamme ja teemme Suomesta kolmannen maailman maan.
Ja rasismilla ei ole tämän asian kanssa yhtään mitään tekemistä.
ei sulla itse uutisesta ollut sanottavaa?
No älä nyt heti ala itkeä rasismi-kortista, kun itse iskit kukkahattukortin ja "häntä ohjaa vain tunteet, ei järki"-kortin pöytään jo heti ensimmäisessä lauseessasi.
Ei sulla sitten siitä ollutkaan mitään sanottavaa, että tuossa uutisessa Ahtisaarelta tulee enemmän kuin Haloselta lauseita, joita vastaan "kriittiset" ovat perinteisesti hyökänneet?
Halonen puhuu itsensä
Halonen puhuu itsensä kanssa ristiin, se on yksi merkki siitä, ettei hän ajattele millään tapaa rationaalisesti tästä asiasta. Lisäksi sellaiset ”suuremmat” maahanmuuttokriitikot, kuten Jussi Halla-aho tahi Jukka Hankamäki eivät anna, eikä varmaan suurin osa muistakaan kriitikoista (ei tarkoiteta mitään surkeita natsi-Nikoja) anna miinuspisteitä siitä, että pakolaisia kohdellaan inhimillisesti. Nykyään maahanmuuttajia ei kohdella inhimillisesti vaan kuin Korkeasaaren uutta, huippuharvinaista eläinlajia tahi vaihtoehtoisesti jonain absoluuttisen hyvänä ja viattomana puolijumalana, jonka sana ja tavat ovat laki ja niihin tulisi koko ympäröivän kulttuurin sopeutua.
konkretiaa?
"sellaiset ”suuremmat” maahanmuuttokriitikot, kuten Jussi Halla-aho tahi Jukka Hankamäki eivät anna miinuspisteitä siitä, että pakolaisia kohdellaan inhimillisesti."
Mitä ehdotuksia nämä herrat ovat viime aikoina tehneet pakolaisten hyvän kohtelun edistämiseksi?
ei sulla ole muuta tekemistä uin haastaa riitaa?
Ahtisaaren mielipiteet ja näkemykset tässä asiassa miellyttävät minua ja olen hänen kanssaan samaa mieltä. Minä en kuulu mihinkään "kriittisten" ideologiapiiriin kuten yrität vihjata, minua ei ole koskaan mihinkään kuppikuntiin kuuluminen kiinnostanut.
Suvaitsemattomuus ja pikkusieluisuus ilmenee surullisen usein tarpeena heiluttaa ideologista leimakirvestä ja yrityksenä sulkea itselle epämieluisat ajatukset sopivan ahtaaseen karsinaan.
Rasismi
Holotna Pravdalle
Ihanaa asioiden ymmärrystä. Mitenkä tämän saisi ihmisten ymmärrykseen yleisemminkin. Rasismista puhuminen saisi loppua, kun puhutaan ulkomaalaispolitiikasta tai maahanmuutosta, joka on aivan eri asia, kuin pakolaispolitiikka tai turvapaikanhakijat.
laurimunkisto
Kyllä se esim. tämä vuoden pakolaiseksi valittu kosovolainen näyttää sellaiselta maahanmuuttajalta, että hänestä tuskin suomalaisille ainakaan mitään haittaa tai uhkaa on missäänkään suhteessa. Tämä on näin aivan riippumatta siitä tuleeko hän toimimaan täällä siivioojana tai jossain muussa hommassa tai vaikka sitten pelkkänä perheenäitinä tai vaikka työttömänä tai yksinhuoltajana.
Tämä tällainen että meille kaivataan tänne erityisesti jotain ihmeellisiä osaajia on joutavaa propakantaa. Sitävastoin joitakin huipputiedemiehiä tai insinöörejä olisi tietenkin aina hyvä saada, mutta ei tällaisia minkään masssiivisen maahanmuutto-ohjelman puitteissa tänne saa yhtään sen enempää.
Mutta se kyllä askarruttaa, että minkälaista ja minkänäköistä porukkaa nämä Ahtisaaren vuositasolla maahan haluamat 40000 muukalaista keskimäärin ottaen olisivat. Tuskin he ainakaan tämän kosovosta maahanmuuttaneen pimun näköisiä paljonkaan olisivat.
Eli Halosen linja on parempi. Maahanmuuttoa harkitusti, eikä heitä pelkästään vaan parempiin hommiin.
Minulla on sellainen käsitys että nämä huutavasta osaajien maahantuonnin tarpeesta vouhottavat ovat jotain sellaisia joista itsestään ei paljon muuhun olekkaan kuin tällaiseen viisastelevaan vouhottamiseen. Se on kyllä ikävä juttu että kansa on tällaiset vouhottajat valtaan ja näistä asioista päättämään valinnut.
Ei Suomalaiset karsasta maahanmuuttoa,vaan kärsivät siitä.
Suomi tarvitsee tulevaisuudessa,osaavaa ja työhaluista työvoimaa.Muuta väkeä voimme vastaanottaa,pakolaissopimusten mukaan.
Kannattaisiko katsoa ensin omaan pesään?
Suomessa on hälyyttävä määrä nuoria korkeastikoulutettuja joko työttöminä tai koulutustaan täysin vastaamattomissa tehtävissä. Kannattaisiko kenties "työvoimapulaa" lähteä ratkaisemaan työntekijän ja työntarjoajan paremman kohtaamisen mahdollistamisen kautta, eli ts. uudistaa nykyinen työvoimatoimiston tehoton järjestelmä? Kun ihmisiä on pilvin pimein omastakin takaa ei voi kun ihmetellä miksi heitä pitäisi rajojen takaa ihan tarkoituksella haeskella.
Liian etevien vyöry syrjäyttää kantaväestön
Siirtolaisia pitää ottaa kohtuullisesti, jos heitä on tulossa ja jos heitä voi vielä valitakin.
Historiansa lukeneet, tietävät senkin, että kovin sivistyneiden ja tarmokkaiden siirtolaisten tulo syrjäyttää kantaväestön. Sen sijaan että oppi tarttuisi tapahtuukin jo vallankaappaus.
Kohtuus kaikessa.
Ahtisaaren vihassa kaikkea venäläissävyistäkin kohtaan tuntuu hänen skandinaavisukunsa siinä missä Viipurin-evakkoutensakin. Karjalaisena Ahtisaareen täytyy suhtautua melko ristiriitaisesti.
Suomessa ei oikeasti ole työvoimapulaa
Ei työvoimasta oikeasti ole pulaa. Suomessa on rakenteellinen työttömyys ollut tosiasia aina. Koulutetusta työvoimasta ei ole pulaa, meidän koulumme tehtailevat tutkintoja täysin liukuhihnatyönä oli työpaikkoja valmistuneille tai ei.
Oikeastaan Ahtisaari on enemmän oikeassa tässä asiassa, jos hän rivienvälistä tarkoittaa, ettei Suomella ole varaa näin sinisilmäiseen maahanmuuttopolitiikkaan.
Ei tänne yksinkertaisesti voida ottaa paljon porukkaa pelkästään sillä perusteella, että heillä olisi tarve päästä sossun luukulle.
persujen logiikka kadoksissa
Ahtisaarihan tuossa selitti, että "me tarvitsemme osaajia" ja "on huolehdittava että pakolaisia kohdellaan ihmisinä". Mikseivät siis persut hyökkää nyt hänen kimppuunsa? Siksikö vain, että vastapuolella sattui tällä kertaa olemaan Halonen?
"Ahtisaarihan tuossa
"Ahtisaarihan tuossa selitti, että "me tarvitsemme osaajia" ja "on huolehdittava että pakolaisia kohdellaan ihmisinä". Mikseivät siis persut hyökkää nyt hänen kimppuunsa? Siksikö vain, että vastapuolella sattui tällä kertaa olemaan Halonen?"
Koska Ahtisaari puhui järkeä. Osaajilla hän ei tarkoittanut luku- ja kirjoitustaidottomia kamelikuskeja joita varastoitaisiin lähiöihin odottamaan huutavan tövoimapulan saapumista.
Ja yleisestikin jos on erimieltä Halosen kanssa ei voi olla pahasti väärässä.
näin arvelinkin
"Osaajilla hän ei tarkoittanut luku- ja kirjoitustaidottomia kamelikuskeja joita varastoitaisiin lähiöihin odottamaan huutavan tövoimapulan saapumista."
Mutta vaati hyvää kohtelua pakolaisille.
"Ja yleisestikin jos on erimieltä Halosen kanssa ei voi olla pahasti väärässä."
Tämän arvelinkin olevan persu/kokoomus-akselin kantavana voimana, ennemmin kuin järjenkäytön.
"Osaajilla hän ei
"Osaajilla hän ei tarkoittanut luku- ja kirjoitustaidottomia kamelikuskeja joita varastoitaisiin lähiöihin odottamaan huutavan tövoimapulan saapumista."
Mutta vaati hyvää kohtelua pakolaisille.
"Ja yleisestikin jos on erimieltä Halosen kanssa ei voi olla pahasti väärässä."
Tämän arvelinkin olevan persu/kokoomus-akselin kantavana voimana, ennemmin kuin järjenkäytön.
No näin puolueettoman minusta Ahtisaari puhuu järkeä , Suomi hukkuu pakolaisiinsa jos Halosta aletaan kuuntelemaan.
Samaan aikaan Suomessa on
Samaan aikaan Suomessa on julkinen ja myönnetty ongelma siitä, että juuri näitä huippuosaajia koulutetaan täälläkin liikaa, ja tekijät puuttuvat. Melkoisen pahoja ristiriitoja on nyt asiassa:
-Suomella on työvoimapula nyt/pian <-> Työttömyys senkun kasvaa
-Suomi tarvitsee korkeasti koulutettuja <-> Suomella on liikaa maistereita ja liian vähän duunareita
Minun mielestäni näyttää siltä, että tässä maassa koulutetaan liikaa ns. hömppämaistereita ja muutenkin akateeminen villitys on mennyt liian pitkälle. Ei kaikista tarvitse tulla maistereita, ja lukiokin on menettänyt funktionsa. Lukio on monelle lähinnä vähemmän huono vaihtoehto, koska maamme ammattikoulujen taso on surkea. Tämän kertovat lähes poikkeuksetta kaikki ammattikoululaiset, etenkin kaksoistutkinnon suorittajat sanovat että ammattikouluissa on liikaa niitä joita ei kiinnosta ja aika menee kädet taskuissa seisoskeluun, eikä keneltäkään edes vaadita paljonkaan. Tarvittaisiin jokin itseään ja alaansa kunnioittavien duunareiden koulu, jossa opittaisiin oikeasti painamaan duunia ja tekemään se kunnolla. Nyt ammattikoulujen vaatimustaso on niin kovin, kovin alhainen.
Hiukan rankkaa tekstiä, kuulostaa ehkä jyrkemmältä kuin mitä tarkoitin, mutta perusajatuksesta olen tätä mieltä.
Halosen vääristynyt minäkuva
Presidentti Halosen replikointi tässä keskustelussa vahvistaa entisestään sitä huolestuttavaa kuvaa, että hän asettaa nimenomaan itsensä mittatikuksi muille. Hän ajattelee oikein, hänen tekemänsä ratkaisut ovat olleet oikeita, hänen elämänvalintansa ovat esimerkillisiä ja muiden olisi paikallaan seurata perässä. Jos sitten joku Ahtisaari rohkenee on eri mieltä, työläiskodin tytär kuittaa sen hienosteluna. Hyi miten epä-älyllistä!
Henry Wrede
Halonen on sentään edes eteläsuomalaista sukua. Mutta sitävasoin tämä Ahtisaari on Karjalaisia, ja hänessä on ilmeisesti jotain venäläistäkin.
Halosen sukutausta?
Sulla on sitten parempi tieto nykyisen presidenttimme isoisästä kuin hänellä itsellään?!
jaapa
No en tosiaankaan mitenkään hyvin tunne tätä Halosen sukua, mutta kyllä tietääkseni ainakin yksi esivanhempien linja hänen osaltaan on jäljitettävissä nykyisen Uudenmaan alueelle aina 1500-luvulle asti. Ei hän nyt ainakaan paljon mikään ulkomaalaistaustainenkaan ole.
Ahtisaari on tuontiammattilaisen jälkipolvea
Kun SUomessa ei ollut ammattitaitoisia sahatyöntekijöitä, toi Hans Gutzeit Kotkaan mukanaan norjasta ammattitaitoisia työntekijöitä joiden joukossa oli myös Martti Ahtisaaren isoisä. Sukunimi oli Adolfsen ja muuttui vasta itsenäistymisen jälkeen isän toimesta Ahtisaareksi.
Tällainen mahanmuutto on tarpeellista: ihmisiä jotka ovat parempia kuin suomalaiset, osaavampia ja kovempipalkkaisia.
Norjalaisista suurinosa lähti takaisin norjaan kun sahasykli kääntyi 1880-luvun pitkään lamaan ja palkkauksen ja osaamisen ero suomalaisten taholta kaventui.
Henry Wrede
Halonen on sentään edes eteläsuomailasta sukua. Mutta sitä vastoin Ahtisaari on Karjalaisia, ja hänessä on ilmeisesti jotain venäläistäkin.
Ei ilmeisesti venäläistä, sen sijaan norjalaista.
Logiikkaa laurimunkistolle
Kerrotko vielä, missä Perussuomalaiset ovat vaatineet 1) kaiken maahanmuuton (ml. koulutetut töihin tulevat) lopettamista tai 2) pakolaisten kohtelemista epäinhimillisesti.
Ai niin, olkiukkohan tämäkin oli.
kerro itse
Kerropa itse, milloin viimeksi joku persu on tehnyt jonkin konkreettisen ehdotuksen pakolaisten inhimillisen kohtelun edistämiseksi. Tai milloin on ehdotettu koulutettujen maahantulon lisäämistä?
Kuka siivoaa Mäntyniemessä?
Nyt tutkivien journalistien pitäisi selvittää, kuka siivoaa Mäntyniemessä.
http://tuuritapio.blogspot.com/
Halosella ja Ahtisaarella
On ero kuin yöllä ja päivällä.
Laurin logiikka
Lauri hyvä,
Miksi persujen pitäisi hyökkäillä?
Persujen mielestä
a) Suomi tarvitsee osaajia sekä b) (todellisia) pakolaisia pitää kohdella ihmisinä.
Sinun olkiukkosi on vain ja ainoastaan *sinun olkiukkosi*.
kysykää itseltänne
Niin, no miksi te nyt ylipäänsä hyökkäilette. Tässä ketjussa on jo yli kymmenen kommenttia, joissa Halosta hakataan, vaikka hän sanoi ettei pidä työvoiman tuomisesta ja että maahanmuuttajien pitää ottaa vastaan myös siivoojantyötä.
Käsitteet
Kun suomalainen lähtee työn perässä Ruotsiin, hän on siirtolainen.
Kun ulkomaalainen tulee Suomeen työn perässä, hän on maahanmuuttaja.
Missä luuraavat suomalaiset mamut?
Missä piileskelevät Suomessa asuvat siirtolaiset?
eriävä mielipide ei ole yhteenotto
Miksi eriävän mielipiteen esittäminen otsikoidaan yhteenotoksi? Debatti on ajatusten vaihtoa ja uusien näkökulmien oppimista, toisten huomioon ottamista! Eri ajatuksia ja näkökulmia nimenomaan tarvitaan.
Halonen ja Ahtisaari ottivat yhteen
Nyt olen sitten tämänkin nähnyt.Puuttuikin enää Mauno Koivisto joka ei halua työperäisiä maahanmuuttajia eikä innostu kovin paljon pakolaisista.
Ehkä siksi nuo kaksi Manun seuraajaa unohtivat hänet kutsua ,mikä on sääli,sillä asioista olisi jo aika keskustella vähän joka kantilta.
Totta kait maahanmuuttajia
Korkeastikoulutettuja vaan tänne huomaavat suomessakin ettei täällä opiskelu kannata. Täällä omat opiskelija vaan sossun luukulle pyörimään opiskelun päätyttyä. Siellähän on jo suurinin osa entisistä suomalaisista työläisistä. Kannatan Ahtisaaren ehdotusta lämpimästi
Maahanmuuttaja Martti Ahtisaari
- takaisin Viipuriin.
Uusi pisteytysversio sanomisista
Mitä Presidentit todella sanoivat (rautalankaa Lauri Munkistolle)
omat pisteesi
"- ei pidä työvoiman tuomisesta => haluaa ainoastaan humanitääristä maahanmuuttoa"
- Kumpikaan presidentti ei puhunut humanitäärisestä maahanmuutosta mitään, eivät ainakaan ottaneet siitä yhteen = 1 luetun ymmärtämättömyyspiste mr.5ut0ew02:lle
"- "Suomeen tarvitaan ihmisiä kaikenlaisiin töihin" => ei ymmärrä yhä edelleen lamaksi paisuvan taantuman merkitystä työmarkkinoihin"
- Ahtisaari toivoi maahanmuuttajia osaaja-ammatteihin samana päivänä, jolloin Nokia ilmoitti 700 osaajan irtisanomisesta Suomessa = 1 taantuman merkityksen ymmärtämättömyyspiste mr.5ut0ew02:lle
"-"Olen itse ollut siivoomassa Englannissa" => ei ymmärrä rinnastuksensa ontuvuutta, koska Halonen rinnastaa itsensä semi-kielitaidottomaan pakolaiseen"
- Halosen kielitaidosta 60-luvulla hänen ollessaan siivoojana ei ole näyttöä = väitteeltäsi puuttuu pohja
"-"Turha tässä on hienostella, maailma muuttuu myös siivoamalla" => kömmähtää siinä että haluaa ilmeisesti kahdet työmarkkinat"
- "Ilmeisesti" ei ole sama kuin tosiasiassa = 1 sanojen suuhun laittamispiste sinulle
Työntekijöiden tuominen
Jospa tarkoittikin Halonen näitä duunareiden tuontifirmoja,
joista osa ainakin ovat rahastamassa tuomiaan työntekijöitä
mm. erilaisilla koulutus-sopimuksilla etc.
Ahtisaari on kyllä täysin metsässä siinä, että pitäisi tuomalla
tuoda osaajia, kun ei todellakaan ole kaikille koulutetuille töitä
ja huippukoulutetut tutkijatkin joutuvat pätkätöihin.
Tottakai jokainen firma voi palkata haluamansa osaajan vaikka
Timbuktusta, ei kai siihen liene kenelläkään nokan koputtamista.
Kyllä on ihmeellistä, miten yksi nobel-palkinto lisää Ahtisaaren
mielipiteiden painoarvoa median silmissä. Median, joka hänen pressa-
kaudellaan oli suorastaan törkeä häntä kohtaan.
Henk.kohtaisesti en arvosta Ahtisaarta, vaikka kuinka olis
rauhantekijän maineessa. Hyvän tilin hän siitä työstä tekee itselleen!
Tekijöitä tarvitaan, annetaan ruåtsalaisten hoitaa sosiaalipummi
Kun nyt saataisiin oma väki pidettyä kohtuudella työn- ja leivän syrjässä kiinni.
Ei näin pienellä maalla ole varaa jeesustella enemmän kuin kantokyvyltään suuremmat, USA, Venäjä, Saksa, Ranska jne.
Vaikka ollaanhan me aivan poikkeuksellisen yksinkertainen ja narutettava kansakunta. Säkällä vaan jotenkin ketkuteltu vielä kansakuntana.
Onneksi Красная Тарья:sta kohta päästään eroon lopullisesti. Niin paljon vahinkoa järkevälle valtion hoidolle ja työtätekeville kansalaisille hän on saanut aikaan.
Työnsä tehnyt Vaari vm. -47
Lumedemokratiaa
Ahtisaari on palkittu mm. Nobel-palkinnolla. Se puhuu puolestaan.
Halonen on valittu tehtäväänsä pääkaupunkiseudun monopolilehden tukemalla propagandatyöllä.
Kannatan Ahtisaarta, Halosta en. Halosta en äänestänyt. Toivon, että maahamme saadaan mahdollisimman pian uusi presidentti.
Maralla ainakin yksi hyvä pointti
"suomalainen opiskelija ei opiskele riittävästi ulkomailla".
Tämä on kyllä ehdottoman totta. Enemmän suomalaisia etenkin "huippuyliopistoihin" eri puolille maailmaa ja kyllä ne keskimääräisemmätkin ihan hyväksi olisi. Erinomainen keino kasvattaa suomalaisten osaamista ja suhdeverkostoja maailmalla.
Olen ollut Englannissa siivoamassa
Jos on ollut oikein Englannissa asti siivoamassa niin se pätevöittää kenet tahansa asiantuntijaksi tässä maahanmuutto- / pakolaisasiassa.
Arajärvi pöluhuisku kädessä
Suomessa lähes jokainen asevelvollisuutensa suorittanut on pätevöitynyt siivoamiseen, alikersanttina ja upseerikokelaana jopa työnjohtanut siivouspalvelua.
Professori Arajärvi varmaan pyyhkii ainakin pölyt pölyhuiskulla, ja on siksi pätevä Joensuun yliopistoon. Siivoaminen pätevöittää!
Ahtisaari vs. Halonen
Minusta kummallakin oli perustelunsa. Ei minusta utistiedon pohjalla välttämättä ristiriitaa ollut.
MAAHANMUUTTAJAKO ON.....ENTÄ OMA VAPAANA OLEVA TYÖVOIMA
"Kiitos presidentti Martti Ahtisaari"!
Maahanmuuttajat eivät ratkaisen maamme teknologian,teollisuuden saati
palvelujen tuottamista-vaan meillähän on omaa vapaana olevaa työvoimaa
etsimässä töitä "aivan riittämiin"-pistetään puomi rajallemme!
Jos siivoojilla Halonen hoitaa ongelman-hänen on väistyttävä nyt kyllä
sivuun-niin pahasti on asiat ja maamme tilanne kuumenevassa lamassa on
omille yrityksillemmekin jo vähintäänkin "tukala"!
"Meidäm maamme johtajatar on jotenkin lamaantunut-kysyn taas kerran-onko hän jotenkin sairastunut"?
"Sanon näin-ero on ilmeinen-se on vähintäänkin merkittävä"!
Ahtisaaren eduksi-hän on maamme "arvo-ja tehokas-ajantasalla oleva johtajamme!
Ahtisaari on oikeassa
En kuunnellut enkä katsellut (ainakaan vielä) presidenttifoorumia, mutta mielestäni Ahtisaari on oikeassa. Esimerkiksi Afrikasta tulevilla pakolaisilla (ja pakolaisiksi nimitetyillä) on pääsääntöisesti niin suuri työkulttuurikuilu ja myös useimmiten opiskelukuilun suomalaisiin verrattuna, että heistä ei ole tehokkaiksi työskentelijöiksi Suomen työelämässä. Aasialaisten työkulttuuri sitä vastoin on hyvin jämpti ja he voivat todellakin tuoda Suomeen vaurautta.
Mistäkö tiedän asian? Tämä on yleinen käsitys, mutta muistan itse sen, kun erääseen afrikkalaiseen tehtaaseen tehtiin televisiovierailu yövuoron aikaan. Koko yövuoro nukkui (työnjohtajatkin)! Lopulta löytyi yksi uninen kaveri, joka haukotteli ja totesi, että silloin, kun nukuttaa pitää nukkua (tämä toteamus on tietenkin täysin oikea, mutta jostain syystä Euroopassa pyritään jostain kumman syystä sellaiseen tehokkuuteen, että myös yövuorojen aikaan työskennellään).
Afrikkalaisperäisten pakolaisten vastaanotto johtanee lähinnä siihen, että yhä useampi suomalainen havaitsee tulevaisuudessa sisällään asuvan pienen tai jopa suuren rasistin. Valitettavasti yhä useammat saattavat ryhtyä karsastamaan Mustaa Afrikkaa.
Rahan käytöstä
Hiljattain eräs suomalainen kyläyhteisö keräsi 5000€ ja rakensi päiväkodin Afrikkaan.
Viime viikolla maamme korkein oikeus hyväksyi erään somalinaisen petoksella Helsingin kaupungilta ja valtiolta huijaamat tukiaiset n. 56 000€ oikeutetuiksi.
Yhden hutupapin suojeluun kuluu miljoonia. Miksi häntä ei luovutettu 12 vuotta Ruandan kansanmurhaa tutkineelle kansainväliselle tuomioistuimelle tai miksei häntä luovuteta Ruandaan, joka on poistanut kuolemantuomion. Ruotsin korkeimmat oikeusviranomaiset eivät näe estettä vastaavanlaisen tapauksen Ruandaan palauttamisessa.
Kaikki kotimaassa parilla viimeksi mainitulla tavalla tuhlattu raha tulisi ainakin lukea kehitysapuun luuluvaksi.
Kokemuksensa ansiosta Ahtisaarella on huomattavasti realistisempi näkemys kuin Halosella.
Pressaksi
Voisivatko demot nöyrtyä ja alistua pyytämään Ahtisaarta ehdokkaaksi seuraavaksi pressaksi. Perusdemoillahan kyllä on jo: seipäällä mainetta hankkinut Antti K. kun joku pitää olla. Siinäpä (Marasta) Saulille kilpailija. Hänkin voisi terästyä lukiopojan näköisestä kunnon mieheksi.
Ohoh!
Kallion punatyttö ja Kuopion punapoika oikein "ottivat yhteen" maahanmuuton tiimoilta. Ja nyt sitten pohditaan kumpi noista kahdesta hölmöläisestä on vähemmän väärässä. Sillä syvältähän nuo ovat kumpainenkin.
Ahtisaari voisi ehdottaa kristittyjen serbipakolaisten vastaanottamista maahamme, sillä hänhän oli mukana kavaltamassa pyhää kristittyä ja eurooppalaista maaperää musuille piraattivaltioksi. Vai onko tuon typeryyden mukanaan tuonut kristittyjen etninen puhdistaminen kotikylistään päässyt Martilta unohtumaan?
Taitaa vain olla niin, että ainoastaan islaminuskoiset ovat nykyisin vallalla olevan käsityksen mukaan tarpeeksi arvokkaita saamaan pakolaisstatuksen.
Halonen tyypillinen vasemmisto nainen
Ahtisaari on asunut Afrikassa. Sen takia hän tietää paremmin.
Halonen tuntee suurta sosiaalista empaattisuutta pakolaisia kohtaan. No niin minäkin, mutta ero on siinä etten ole valmis romuttamaan koko järjestelmää tai maksamaan lisää sen takia, että muutama sosialistinen byrokraatti voi leikkiä ihmisillä ja tehdä sosiaali kokeitaan.
Demarien sisäiset - ei vois vähemmän kiinnostaa
Siis mitä hei, banaanitasavallan kolme demarikurkoo juttelee niitä näitä. Siis Big Deal? Näitä juttuja käsitellään paljon syvällisemmin, asiantuntevammin ja rehellisemmin kadun tasolla.
Ei hyvä, jos asioista ei voi avoimesti keskustella julkisesti edes demari-ikonien kesken.
Siis kuka ja missä keskustelee ja purkaa latauksia?
Huonosti tehty uutinen
Ihmeellisestä asiasta saadaan tunteikas keskustelu aikaan! Ensinnäkin US:n toimittajan juttu ja sen otsikointi oli lähinnä rakentavasta ja hyväntuulisesta keskustelusta tehty hutaistu kärjistys, jolla tavoiteltiin skuuppia olemattomasta asiasta.
Hassuinta koko asiassa on se että SEKÄ Halonen ETTÄ Ahtisaari suhtautuivat yksimielisen positiiviisesti maahanmuuttoon. Jos joku teistä olisi vaivautunut katsomaan ohjelman, ei tarvitsisi taivastella toimittajan mielikuvituksellisen jutun herättämää keskustelua asiasta joka ei todellisuudessa tapahtunut.
Erimielisyys koski sitä, että Ahtisaari korosti työvoiman tuomista akuuttiin tarpeeseen ja Halonen muistutti, että ihmiset eivät ole VAIN TYÖVOIMAA, vaan pitää olla valmis pitämään heistä huolta vanhoinakin, pitää hyväksyä myös heidän perheensä, ja mahdolliset uudelleenkoulutustarpeensa. Monessa Euroopan maassa ongelmat ovat syntyneet siitä, että on tuotu työvoimaa, mutta ei tajuttu että saadaan ihmisiä. Molemmat taas olivat sitä mieltä, ettei Suomi ota tällä hetkellä tarpeeksi pakolaisia. Pakolaisten auttaminen on hädässä olevien auttamista, statuksen väärinkäyttäjät ovat asia erikseen.
Justjust...
"- ei pidä työvoiman tuomisesta => haluaa ainoastaan humanitääristä maahanmuuttoa"
- Kumpikaan presidentti ei puhunut humanitäärisestä maahanmuutosta mitään, eivät ainakaan ottaneet siitä yhteen = 1 luetun ymmärtämättömyyspiste mr.5ut0ew02:lle
Montahan luetun ymmärtämättömyyspistettä Munkistolle pitäisi tästä laittaa, koska Halonen nimenomaan sanoi ettei pidä "työvoiman tuonnista". Herää kysymys mitä hän sitten haluaa? Opiskelijavaihto ei ole lähtökohtaisesti "maahanmuuttoa", koska vaihto-opiskelijat eivät ole automaattisesti jäämässä kohdemaahan asumaan.
"- "Suomeen tarvitaan ihmisiä kaikenlaisiin töihin" => ei ymmärrä yhä edelleen lamaksi paisuvan taantuman merkitystä työmarkkinoihin"
- Ahtisaari toivoi maahanmuuttajia osaaja-ammatteihin samana päivänä, jolloin Nokia ilmoitti 700 osaajan irtisanomisesta Suomessa = 1 taantuman merkityksen ymmärtämättömyyspiste mr.5ut0ew02:lle
älä kuvittele omiasi
Lue tuo ohjelman katselleen kommentti tuosta yläpuolelta, niin et joudu kuvittelemaan omiasi siitä mitä Halonen sanoi ja ei sanonut, sillä sinähän et itse ohjelmaa katsonut. Ahtisaari ilmoitti Suomen tarvitsevan jatkossa 40 000 maahanmuuttajaa vuodessa. Ylistä nyt hänen Nobel-tasoista realismiaan.
Lauri Munkistolle
Lauri ei tainnut itse ohjelmaa katsoa, kun jälkiviisastelun himo on noin polttava.
Jos 40 000 maahanmuuttajaa tulee nimenomaan työvoiman tarpeeseen ja heillä on tullessaan paikka valmiina, niin aivan sama. IT- ym. teknologiaosaajia löytyy Intian, Kiinan ja Japanin seutuvilta kevyesti tuon verran Suomeen tulemaan. Ei Lape nyt tuo viimeinen sana ihan onnistunut.
aplodeja
Varmaan taputat sillekin, että Ahtisaari vaatii Suomeen lisää väkeä myös pakolaisstatuksella.
En suoranaisesti taputa, mutta...