
Professori Pekka Himanen on kansainvälisesti tunnetuimpia informaatioajan tutkijoita, jonka teoksia on julkaistu 20 kielellä Aasiasta Amerikkaan.
Himanen toimii professorina Helsinki Institute of Information Technologyssä.
Väiteltyään Suomen nuorimmaksi tohtoriksi filosofiasta 20-vuotiaana Himanen siirtyi tutkijaksi Englantiin ja sitten Kaliforniaan (Stanford ja Berkeley).
Himasen työ on tunnustettu useilla palkinnoilla, kuten Maailman talousfoorumin arvostetulla Global Leader for Tomorrow -palkinnolla 2003. Äskettäin hän toimi neuvonantajana ILO:n korkean tason globalisaatiokomissiolle.
Tämä tarkoittaisi kohtapuoliin alkavalla vuosikymmenellä yhteensä 200 000 maahanmuuttajaa, joka nostaisi Suomen ulkomaalaisten määrän prosentuaalisesti eurooppalaiselle keskitasolle.
Presidentti Martti Ahtisaari pani vielä paremmaksi sanomalla kuulleensa, että 20 000 ei ole välttämättä riittävä vuosimäärä, vaan tarvetta Suomessa voisi olla 40 000:lle.
Ahtisaari toi esiin ihailunsa Kanadan järjestelmää kohtaan. Kanada kun onnistuu saamaan muuttajiksi paljon koulutettuja ihmisiä. Etuna tosin ovat maan viralliset kielet englanti ja ranska, jotka ovat maailmankieliä toisin kuin suomi.
Nykyisin Suomen nettomuuttovoitto liikkuu vuosittain 10 000 ihmisen paikkeilla. Tänään julkistetun Helsingin Sanomien kyselyn mukaan suomalaisten asenteet ovat muuttuneet viime vuosina aikaisempaa kriittisemmiksi maahanmuuttajia kohtaan.

| 03:16 | Niinistö esittäytyy presidenttikollegoilleen — MTV3.fi |
| 01:33 | Euroministerit antavat Kreikalle ehtoja — YLE Uutiset |
| 01:16 | Tukipaketista ei sopua - Kreikalle lyötiin kolme ehtoa Brysselissä — MTV3 Talous |
| 00:41 | Kodak lopettaa kameroiden valmistuksen — YLE Uutiset |
| 00:18 | Länsi-Savo: Kiireettömät "hätäpuhelut" soitetaan pian numeroon 0295 000 — MTV3.fi |
| 00:11 | Euroopan presidenttejä voi bongata tänään Helsingissä — YLE Uutiset |
Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Liian vähän nollia. Eiko
Liian vähän nollia. Eiko parempi määrä olisi 20000000 maahanmuuttajaa? Kun kerta jokainen maahanmuuttaja tuo rikkautta, niin miksi pitäisi määrittää joku rajallinen lukea. Eiko samantien kannattaisi julistaa että otamme vastaan kaikki, niin myos rikkauden maara olisi rajaton.
Liian vähä nollia "kommentti"
Ja kaikki siivoamaan kun tulijoista ei muuhunkaan ole meinaan kun suurimmalla osalla ei ole mikään kielitaitoa tai koulutuksesta puhumattakaan. Halosen pressan linnaan he voisivat mennä työharjoittelijoiksi tulisi siitäkin valtiolle taloudellista hyötyä ja ilmaista koulutusta. Meinaan kun ei kaikille enään löydy siivojan paikkoja kun joka puolella vaan siivotaan ja siivotaan!
Jos laki
Jos laki ei olisi niin syrjivä, niin kouluttamaton ja kielitaidoton voisi olla seuraava presidentti. Siitä olisi molemminpuolinen hyöty. Maahanmuuttaja saisi tulonsa verottomana ja suomen valtiojohdon ÄO nousisi reilusti.
Himanen jalat ilmassa
Ihminen vain, joka ei koko ikänään ole oikeita töitä tehnyt, kehtaa noin päättömiä ehdottaa. Sopii hyvin tieteilijäksi ja kaikenkarvaisiin neuvonantajafoorumeihin, joissa ei vastuun perään kukaan kysy. Suomessa ei tajuta, että kylähullukin voi olla fiksumpi kuin tohtori tai proffa tai kuka tahansa.
Himanen jalat ilmassa
Ihminen vain, joka ei koko ikänään ole oikeita töitä tehnyt, kehtaa noin päättömiä ehdottaa. Sopii hyvin tieteilijäksi ja kaikenkarvaisiin neuvonantajafoorumeihin, joissa ei vastuun perään kukaan kysy. Suomessa ei tajuta, että kylähullukin voi olla fiksumpi kuin tohtori tai proffa tai kuka tahansa.
Nykymaailmassa juuri ne
Nykymaailmassa juuri ne entiset "kylähullut" istuvat tohtorin pallilla ja kirjoittelevat väitöskirjoja.
Koko läntinen sivistys perustuu siihen että joku tekee muutakin kuin iskee nauloja lautaan päivästä toiseen 40 vuotta.
"Oikea työ" eli fyysisesti raskasta henkisesti köyhää, jos ei älli tai pinna riitä koulunpenkillä istumiseen niin on turha kirota kun toinen pääsee helpommalla.
Joo moniosaajia tarvitaan
ja kipeästi kun kerran on huutava työvoimapula ;)
Muoks! Himanen huippuprofessori? Se että jotain julkaisuja on julkaistu ei tarkoita mitään, Leena Palotie lienee ainoa todellinen huippututkija Suomessa.
Kirotusvihreä
Otsikon piti tietysti kuulua: "Huiputusprofessorin resepti Suomelle: 200 000 maahanmuuttajaa".
huippuprofessori
Ainoa todellinen huippututkija Suomessa on akatemiaprofessori Kari Alitalo
Eikö pakkoruotsi riitä?
Vähän ihmettelen, etteikö pakkoruotsi olisi maailmanluokan kieli kuten ranska ja englanti.
Onko minulle valehdeltu?
Kyllä täällä Suomessa
Kyllä täällä Suomessa pinta-alaa uusille asukeille riittää. Tervetuloa vaan kaikki Suomen valtakulttuurin suopeasti suhtautuvat henkilöt. Minua ihmetyttääkin juuri se, miksei tänne haeta laivakaupalla työtätekevää ja innokasta työväkeä Aasiasta, Kiinasta ja Intiasta vaikkapa. Mikä laki tämän estää? Heillä työmoraali on kunnossa ja huoltosuhdetta heikentävänä taakkana olo häpeän aihe.
200000 reppanaa nurkkiin elätettäviksi?
Haloskan vision mukaan me emme tarvitse työtä tekeviä maahanmuuttajia, vaan jotain porukkaa nurkkiin pyörimään. Kuulostaa epäterveeltä visiolta, mutta ehkä hän tietää jotain mitä me muut emme tiedä.
Tervetuloa! Welcome!
Minä ainakin otan mielummin 200 000 maahanmuuttajaa kuin järjettömät verot. Ne verot meillä nimittäin on edessä. Ellei sitten lähetetä suuret ikäluokat pois maasta toisten elätettäväksi. Itse olen -70 luvulla syntynyt enkä aio jäädä Suomeen elättämään vanhusjoukkoa kun eläkepommi räjähtää.
Samalla puhdistuisi Suomalainen sairas ja sisäsiittoinen geeniperimä.
Tervetuloa! Welcome! 18:45
Tervetuloa! Welcome!
18:45 Vieras (kirjautumaton)
Minä ainakin otan mielummin 200 000 maahanmuuttajaa kuin järjettömät verot. Ne verot meillä nimittäin on edessä. Ellei sitten lähetetä suuret ikäluokat pois maasta toisten elätettäväksi. Itse olen -70 luvulla syntynyt enkä aio jäädä Suomeen elättämään vanhusjoukkoa kun eläkepommi räjähtää.
Samalla puhdistuisi Suomalainen sairas ja sisäsiittoinen geeniperimä.
to tota noin ,mistäs päättelisit että tulijat ikinä täällä tulisivat veroja maksamaan,eivät he tule tänne meitä elättääkseen,vaan meidän elätettäväksi.
"Minä ainakin otan
"Minä ainakin otan mielummin 200 000 maahanmuuttajaa kuin järjettömät verot."
Heps, nyt tuli looginen ajatusvirhe. Jos tänne otetaan 200 000 maahanmuuttajaa, niin siitä seuraa korkeat verot. Jollainhan nekin ihmiset on elätettävä.
Yllä oleva ei ole asiallista tekstiä
"Suomalainen sairas ja sisäsiittoinen geeniperimä."
Täytyy todeta Uudelle Suomelle, että kovin rasistisia kirjoituksia julkaisette keskustelualueellanne. Minä pahoitin yllä olevasta mieleni, ja pidän kirjoitusta kansanryhmääni halventavana, sekä sitä vastaan kiihottavana.
Kaiken lisäksi kyseessä on
Kaiken lisäksi kyseessä on niin ruotsalaisten kuin venäläisten eugeniikan tutkijoiden hatustaan heittämä väite 1900-luvun alkupuolelta.
DNA tutkimus on osoittanut että suomalainen geeniperimä on koko pohjoismaiden monimuitoisin ja tervein.
Tervemenoa vaan Sinulle!
"Itse olen -70 luvulla syntynyt enkä aio jäädä Suomeen elättämään vanhusjoukkoa kun eläkepommi räjähtää.
Samalla puhdistuisi Suomalainen sairas ja sisäsiittoinen geeniperimä."
Jos itseäsi tarkoitat, sairaalla ja sisäsiittoisella geeniperimällä, ei haitanne jos häippäset.
Siinä molempien maiden ÄO nousee; kotimaasi jonka jätät ja maan, joka mahdollisesti suostuu ottamaan sinut vastaan.
Taitaa herralta (rouvalta?,
Taitaa herralta (rouvalta?, neidiltä?) unohtua että nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan rakentajat ovat itse eläkkeensä maksaneet työn teollaan. Se että kirjoittaja, itse kenties "työtön" yhteiskunnan elätti, kuluttaa suurten ikäluokkien keräämiä rahoja ei oikeuta "maksuvapauteen" tulevaisuudessa. Mene töihin ja lopeta turhanpäiväinen jauhanta.
Niinhän sinä luulet
Ei työnantajan jokaisen palkasta tilittämistä eläkemaksuista mitään aarretta ole kertynyt, järjestelmä on toiminut alusta asti siten että eläkkeet on maksettu sillä hetkellä työssä olevien maksamilla rahoilla. Systeemi toimii hienosti niin pitkään kun työssäkäyvien ja eläkkeellä olevien lukumääräinen suhde pysyy siedettävänä ja talous kasvaa.
Ikävä tuhota tmämä pilvilinnasi, Timo, mutta tosiasia on se, että sinunkin maksamasi eläkemarkat ja eurot on aikaa sitten käytetty sinua edeltävien sukupolvien eläkkeiden maksuun. Mitään takausta sille, että me tulemme koskaan saamaan minkäänlaista eläkettä ei todellakaan ole.
Sukupolvien välinen tulonjako
"Ei työnantajan jokaisen palkasta tilittämistä eläkemaksuista mitään aarretta ole kertynyt, järjestelmä on toiminut alusta asti siten että eläkkeet on maksettu sillä hetkellä työssä olevien maksamilla rahoilla."
Väärin. Vielä edellinen sukupolvi maksoi itse omat eläkkeensä ja vasta tämä polvi, joka nyt on eläkkeellä, käyttää sekä itse maksamansa eläkerahat sekä seuraavien sukupolvien maksamat eläkerahat omiin eläkkeisiinsä.
Siinä olet oikeassa että nyt töissäolevien eläkkeet ovat kokonaan siitä kiinni, että onko työssäkävijöitä enää silloin kun he ovat eläkkeellä, senttiäkään ei ole säästössä enää, suuret ikäluokat varastivat kaiken.
Muuta pois geeniperimämme parhaaksi!
"Minä ainakin otan mielummin 200 000 maahanmuuttajaa kuin järjettömät verot. Ne verot meillä nimittäin on edessä. Ellei sitten lähetetä suuret ikäluokat pois maasta toisten elätettäväksi. Itse olen -70 luvulla syntynyt enkä aio jäädä Suomeen elättämään vanhusjoukkoa kun eläkepommi räjähtää.
Samalla puhdistuisi Suomalainen sairas ja sisäsiittoinen geeniperimä."
Olen vilpittömästi samaa mieltä. Suomesta muuttosi puhdistaisi suomalaisen sairaan ja sisäsiittoisen geeniperimän.
Faktat on faktoja - Sorry!
"Minä ainakin otan mielummin 200 000 maahanmuuttajaa kuin järjettömät verot. Ne verot meillä nimittäin on edessä. Ellei sitten lähetetä suuret ikäluokat pois maasta toisten elätettäväksi. Itse olen -70 luvulla syntynyt enkä aio jäädä Suomeen elättämään vanhusjoukkoa kun eläkepommi räjähtää.
Samalla puhdistuisi Suomalainen sairas ja sisäsiittoinen geeniperimä."
Ymmärrän että ylläoleva viestini provosoi monia. Faktat on kuitenkin selvät. Tässä puhutaan pääasiassa työperäisestä maahanmuuttamisesta. Toki pakolaisetkin tekee töitä ja maksaa veroja. Suomen eläkesysteemi kehitettiin kasvaville ikäluokille ja se perustuu siihen että työssä vielä olevat maksaa osan eläkeläisten eläkkeistä. Meillä on edessä romahdusmaisesti pienenevät ikäluokat. Vaihtoehdoiksi jää korkeammat verot tai lisää työvoimaa. Itse kannattaisin systeemiä jossa jokainen kerää oman eläkkeensä puhtaasti itse. Silloin ei eläkepommeja syntyisi. Kyseinen eläkepommi iskee juuri pahimmin Suomeen. Siksi muille maille siirtyminen on houkutteleva vaihtoehto.
Mitä kommentiini geeniperimästä tulee niin Suomen suurimmat kansantaudit (diabetes, versisuonitaudit ja skitsofrenia ja muut henkiset ja psyykkiset sairaudet) ovat geneettisiä. Suomen geenistö on kehitetty pikkukylissä keskellä metsää. Siitä johtuen se on sisäsiittoista. Myöhemmin sitä on rikastuttanut ruotsalaiset ja venäläiset. Geenien sekoittumista tarvitaan lisää että kalliit kansansairautemme vähemnisivät.
"Samalla puhdistuisi
"Samalla puhdistuisi Suomalainen sairas ja sisäsiittoinen geeniperimä"
Juurihan tuossa taannoin jossain tutkimuksessa todettiin, että suomalaisilla on euroopan laajin geeniperimä. Eli se siitä sisäsiittoisuudesta.
Mitä maasta pois muuttoon tulee niin toivonkin, että lähdet mahdollisimman nopeasti, etkä palaa. En halua lapsieni maksavan kaltaistesi "parasiittien" eläkkeitä.
Hmm, mistähän niitä veroja oikeasti tulee?
"Minä ainakin otan mielummin 200 000 maahanmuuttajaa kuin järjettömät verot."
Jotka siis seuraavat niistä maahanmuuttajista. Haluatko maksaa kaiken omaisuutesi veroja vai järjettömästi veroja?
Kas kun kouluttamaton 18-vuotias, joka ei edes halua osata mitään, tarvitsee ensin 12 vuotta koulutusta ja muutaman vuoden päälle ensin kielenopetusta, että hän omaa edes ylioppilaan tiedot ja taidot. Jolla nyky-yhteiskunnassa ei vielä saa mitään työtä.
Koko tämän ajan hän kuluttaa verovaroja toista tuhatta euroa kuussa. Sellainen 200 000 euroa per maahanmuuttaja siis.
200 000 * 200 000 on noin 40 miljardia.
Noin 12 000 euroa per kansalainen, lapset ja eläkeläiset mukaan lukien.
Maahanmuuttajien kustannukset mitataan nyt jo miljardeissa, mutta sepä ei näy kun kulut on ripoteltu pitkin budjettia "sosiaalikuluiksi", mutta sosiaalikulujen kasvusta ollaan kovin huolissaan ja _kansalaisten sairaanhoitoa siis pitää heikentää_. Ei puhettakaan että maahanmuuttoa vähennettäisiin koska ei ole varaa niihin: Kokoomuksen pitää saada halpaa työvoimareserviä joka ei kuulu liittoon, maksaa se kansalle mitä tahansa: Siitähän tässä on kyse.
Vastaavanlaisen lauseen...
...tokaisin kahvikeskustelussa työpaikalla männä viikolla. Tasottuu se eläkeiläisten ja työssäkäyvien suhde. Toinen vaihtoehto on se että lopetetaan yli 40-vuotiatten lääkitys. Siitä en kyllä tiedä parantaako se vai huonontaako työkuntoa.
Meinaako tämä proffa sitä
Meinaako tämä proffa sitä että tänne tulee 200.000 elintasopakolaista vai onko nämä kaikki johonkin ammattiin kouluttautuneita?
jos tuollaisia määriä
jos tuollaisia määriä työvoimaa on Suomeen välttämätöntä saada,niin voisitteko professorit ja presidentit kertoa mille aloilla ja mitä koulutusta vaativiin tehtäviin he sijottuisivat.
sitten kun vaadittu koulutus ja ala tiedetään, voidaan alkaa suunnittelemaan kriteerejä maahanmuutolle, vai onko aikomuksena ottaa vastaan kaikki mahdollinen aines?
Kierre
...ja 30-40 vuoden päästä tarvitaan 400000 uutta maahanmuuttajaa kun nämä 200000 eläköityvät?
Huippu kaikilla aloilla?
Onkohan tämä huippuprofessori tietoinen siitä, että Suomeen muutti viime vuonna yli 20000 ihmistä?
Sinne, tänne, mutta mihin?
Talouskasvu ja talouskasvu. Tulemme taas perimmäisten kysymysten äärelle: onko tuotannon jatkuva kasvattaminen jokin itseisarvo, jota palvelemaan yhteisö on tehty? Onko meidän aivan pakko luoda enemmän ja enemmän, monimutkaistaa, rakentaa päälle uusia, lukemattomia kerroksia vain sen vuoksi, että tämän touhuamisen luoma puhuri ei vain lakkaisi ja jättäisi meitä paikoillemme?
Mihin me jäisimme - emme mihinkään millä olisi mitään väliä tai erityistä sijaintia. Liike on liikettä, mutta se ei mene kohti rantaa tai siitä poispäin, tai ainakaan emme todellakaan tiedä moisista, jotta voisimme suunnata niitä kohti.
Hyvä kommentti
Hyvä kommentti "kuurakarahka"!
Kovasti tehdään työtä, jotta pystyisimme taas ummistamaan silmämme kaikelta muulta kuin talouskasvulta. Todellisuus on toissijainen asia. Todellisuus on tosi-tv. Todellisuus on kahdeksasta neljään, oma asunto, vaimo, 2 lasta, koira, mökki ja taulutelevisio unohtamatta ulkomaanmatkaa 2 kertaa vuodessa.
Talouskasvu on meidän jumalamme. Jatkuva, iankaikkinen talouskasvu.
Johan tulospalkkauksen pomo/alainen -keskusteluissakin pitää näkyä jatkuva tehostaminen ja kasvaminen. Aina ja iankaikkisesti.
Me tarvitaan Suomeen SEITSEMÄN MILJARDIA ihmistä - silloin Suomi kasvaa! Kyllä tänne mahtuu!
Turha miettiä, kestääkö pallo, pystyykö ruokkimaan, palautuuko luonto enää ikinä. Öljyä palaa, kaikki kiinalaiset tarvitsevat auton. Me täällä suut vaahdossa tuijotetaan telkkarista BigBrotheria. Tätä se on - elämä. Vapaa, länsimainen elämä. Vapaus. Vapaus ostaa ja kuluttaa, ostaa ja kuluttaa miettimättä miksi? tai ketä tämä palvelee?
Amen
Täysin käsittämätöntä
Täysin käsittämätöntä roskaa taas, ilman mitään perusteluja heitetään aivopieruja, jotka sitten pitäisi vain hyväksyä, kun ne on esittänyt itse professori.
Totta tosin se, Kanada on pisteytysjärjestelmällään saanut houkuteltua maahan korkeasti koulutettuja maahanmuuttajia. (Suomihan saa tietenkin tyytyä lukutaidottomiin afrikkalaisiin.) Harmi vain, että Kanadasta ei ole löytynyt maahanmuuttajille heidän koulutustaan vastaavaa työtä...
Kanada ei tarjonnut koulutetulle mitään
Kanada ei ole pitkiin aikoihin pystynyt tarjoamaan koulutetuille siirtolaisille mitään. Olen tämä itse karvaasti kokenut yli 400 opintoviikon yliopisto-opintojeni kanssa. Kielikurssin siellä kävin ja meitä oli samalla kurssilla valtava määrä korkeasti koulutettuja; ainoa mahdollinen työ olisi ollut paikallisella makkaratehtaalla hanttihommissa.
CANADA onkin free hamp
CANADA onkin free hamp land.
Suomeen ei tule koskaan kukaan järkevä ja koulutettu ihminen tekemään nälkäpalkalla duunia.
Aivopierut eivät vaan tätä tajua.
joo
hehe suurin osa kanadan maahanmuuttajista on niitä afrikkalaisia muslimeita
Sanokaas
Milloin hei saadaa Suomeen ensimmäinen Afrikkalainen ravintola? Luulisi noista tuhansista Afrikasta tulijoita löytyvän jonkun keittotaitoisen. Kiinalaista ruokaa, pizzaa ja kebabbia on syöty jo paljon - miksi afrikkalaisperäiset eivät työllistä itseään perinneravintolalla tms?
Meillä ei paista aurinko ja ole lämmin
Afrikkalaisperäinen ravintola vaatii aurinkoa, lämpöä ja savimajan. Meillä ei ole niistä mitään. Olemme köyhä, pohjoinen, pimeä ja synkkä maa.
että ihan "huippuprofessori"?
Suomeen tarvitaan siis lisää näitä kurssilta kurssille siirtyviä tukirahoilla eläjiä?
Himanen "huppuprofessori"?
Huppu?
Eiköhän riittäisi ihan vaan "yliopiston luennoija", "opettaja" tai "professori"... mutta eihän se säväyttäisi samalla tavalla. Voi voi..
Himanenko huippu proffa?
Hahahaa kaikkea sitä kuulee, se että on paperit taskussa ei tee vielä viisaaksi, älykäs hän toki on.
kjäh!
"Presidentti Martti Ahtisaari pani vielä paremmaksi sanomalla kuulleensa, että 20 000 ei ole välttämättä riittävä vuosimäärä, vaan tarvetta Suomessa voisi olla 40 000:lle."
Heh.. no niin kaikki neropäät ketkä ylistitte tuolla "Ahtisaari ja Halonen ottivat yhteen" -ketjussa Maran realismia. Kehukaa nyt tuotakin lausuntoa. :D kjäh kjäh!
Suomi pärjää omalla porukalla
Aivan hullua ajatella, että auttava apu tulee ulkoa. Ei tänne mitään työvoimapulaa tule. Automatisoiti ja rationalisointi hoitaa ongelmat. Suuret ikäluokat on ajettu omin voimin kaikista solista läpi. Menee tää viimeinenkin pätkä. Jo kauan aikaa sitten on haikailtu satojentuhanisen muuttajien perään. Jos olisi "tuotu", missä liemessä ne olisivat nyt. -Ajatelkaa, että Nokiakin pistää väkeä pellolle. Mitä ne ns. osaajat ja mistä tulisivat tänne tekemään. Paperikoneita, jäänsärkijöitä, hissejä... kaikilta sektoreilta pistetään väkeä pellolle. -Nyt pitäisi hemmetisti miettiä työpaikkoja nykyisellekin väelle. Parturointi, kauppa, lumen lapiointi, tarjoilu, soitto... eivät oikein synnytä asuntoja, vaatteita, leipää, energiaa, maailmalla vaihdettavia tuotteita.
juuri näin!
siinä oli toden sana!emme todellakaan tarvitse apua ulkoapäin. nytkin on valtava määrä omia kansalaisia ilman työtä.hoidetaan se asia ensin.ja mitä sitten jos suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle?jos ei noista 300 000 kotaimaisesta työttömästä löydy hoitajia jne niin on se melko mystinen asia!tyrmistyneenä seuraan joukkoirtisanomisia ja samalla joku huuhaa-tutkija levittelee ovia ja huutelee tänne tuhansia ja taas tuhansia "osaajia!jostain muualta!kyllä tässä maassa osataan itsekin! "Epäkypsä strategia on surun aihe!Se on tosi sana!"
Lainaus: "Presidentti Martti
Lainaus: "Presidentti Martti Ahtisaari pani vielä paremmaksi sanomalla kuulleensa, että 20 000 ei ole välttämättä riittävä vuosimäärä, vaan tarvetta Suomessa voisi olla 40 000:lle."
Suomeenhan virtaa jo n. 10 000 turvapaikanhakijaa tänä vuonna. Perheenyhdistämisellä luvun voi kertoa n. neljällä. Eli 40 000 tulee jo. Pidetään vaan sama tahti, minkä ei luulisi olevan suuren suuri ongelma, niin työvoimapulla on ratkaistu.
Työvoimapula on ratkaistu jo
Mihin niitä kymmentä- tai kahtakymmmentä tuhatta tarvitaan, kun työnantaja ratkaisi jo työvoimapulan. Toimihenkilöitä on kohta vapaana pilvin pimein eikä työntekijöistäkään ole pulaa. Joka päivä saa kuulla uutisista, että taas pannaan tuhansia pellolle. Ennen kuin nämä on työllistetty takaisin, on vuosi 2015 ja silloin on aika kutsua ammattitaitoisia aasialaisia apuun.
Himanen JOUTUU hankkimaan...
...todella suuren asunnon ja saamaan huikean palkankorotuksen, etta pystyy elattamaan ja majoittamaan moisen joukon, huh, huh... Vai aikooko han toteuttaa visionsa veronmaksajien rahoilla??? Ei kai sentaan???
Työllistäminen
Ei maahanmuuttajia, ennenkuin suomalaiset on työllistetty. mikään lukenut professori ei voi ehdotella lisää maahanmuuttajia, sehän on ongelmien siirtämistä, ei ongelmien ratkomista. tällä hetkellä, byrokraattisen järjestelmän kulut on sitä luokkaa, että siellä on tehtävä selviä rakennemuutoksia kulujen leikkaamiseksi, Pakolaiset palautettava alkuperäismaahansa, koska täältä katsoen, maailmalla on niin rauhallista nyt, ei tartte pakoilla muihin maihin sotilasjunttaa, tai epäsuhtaista elintasoa.
Lukemat ovat jo täytetyt
"Heh.. no niin kaikki neropäät ketkä ylistitte tuolla "Ahtisaari ja Halonen ottivat yhteen" -ketjussa Maran realismia. Kehukaa nyt tuotakin lausuntoa. :D kjäh kjäh!"
Suomeen virtaa jo tällä hetkellä se Ahtisaaren kaipaamat 40 000 mamua pelkästään turvapaikanhakijoista(10 000 turvapaikanhakijaa + perheenyhdistämiset) vuodessa. Virta on ennusteiden mukaan kasvamaan päin. Sitten päälle muu maahanmuutto, työperäiset + opiskelijat. Että sikäli Ahtisaaren puheet ovat jopa alakanttiin.
Ainoa mikä särähti hiukan korvaan oli tuo "tarve". Vaikea ymmärtää miksi Suomi _tarvitsee_ sosiaalitoimistolleen massoittain uusia asikkaita.
Mutta se tärkein eli lukumäärä ainakin täyttyy.
moremore
Kyllä sitä tarvetta on työntekijöille, jotka eivät ole tottuneet ihmisoikeuksiin, kohtuulliseen palkkaan tai tutustuneet pykäliin muutenkaan. Päämotiivi on saada osingot nousuun. Enempi parempi ajattelumallilla. Sitten voidaan myydä turvakameraa, pamppupalveluita, ja alkaa myös löytymään sitä kannatusta maailmanhallitukselle.
Juuri näin...
Erittäin hyvä idea. Ja mieluiten sitten naispuolisia maahanmuuttajia, kiitos! Näin edes Halla-aho ei voi valittaa, koska naiset eivät tee raiskaa. Eivätkä tee muitakaan rikoksia. Ja peräkamarin pojat ovat innoissaan.
Keitä maahanmuuttajia vastustamme?
-muslimeita.
a) Mistä saisimme
a) Mistä saisimme työpaikat vuosittaisille 40000 huippuosaajalle?
b) Missä maissa työttömyys huutaa niin, että 40000 huippuosaajaa vuodessa muuttaisi ulos tuosta vain?
c) Minkä maan huippuosaajat innostuisivat muuttamaan Suomeen, jossa yrittäjyydestä rangaistaan ja loisimisesta palkitaan (toisin kuin vaikka jenkeissä)?
d) Eivätkö nämä nerot tajua, että suuret ikäluokat OVAT JO eläkkeellä. Työvoimapula? Huhuu?
e) Eivätkö nämä nerot tajua, miten eläkejärjestelmä toimii? Eläköityvät ihmiset ovat jo töitä tehdessään maksaneet omat eläkkeensä.
f) Haluavatko nämä nerot viedä viimeisetkin työpaikat kaikilta alle 30-vuotiailta?
g) Eikö olekin selviö, että jos tällaisiin tähtitieteellisiin sisäänheittomääriin kaikesta huolimatta päästäisiin, eivät tulijat olisi huippuluokkaa vaan pääasiassa väestöä, joista muut maat haluavat eroon? Kumpaa mahtavien tukien ja ankaran verotuksen Suomi houkuttaa enemmän, huippuosaajaa vai sossupummia? Haluavatko nämä nerot muuttaa Suomen kansainväliseksi ihmisroskatynnyriksi?
Tämä kirjoitus ei ollut rasistinen vaan inhorealistinen.
Eläkeläinen
Hei nerot itse olen eläkeläinen ja ilmoitan että olen eläkkeni jo kertaalleen maksanut ja maksan eläkkeestäni toisen kerran melko suunnilleen saman suuruisen veron !
Että sillai, että menö ollaan verotaakka mehan olemme tuplaveronmaksaja ja pidämme tätä yhteiskuntaa edelleen pystyssä, mitä ei parhaalla tahdollakaan ei voi sanoa näistä nykyisistä eikä myöskään tulevista maahanmuuttajista !
Tuon rinnalla Jeesuksen ihmeet jäävät kakkoseksi
Jeesus kykeni ruokkimaan vain 5000 ihmistä viidellä leivällä ja kahdella kalalla ja tähteitäkin tuli vain 12 korillista.
Ei tänne huippuosaajia odotetakaan
Vaan tylsää ja raskasta tuotantotyötä ja palveluja tekemään. Yksistään rakennusala kaipaa tuon 200000 tekijää. Omat rupusakkimme eivät keskikaljatutinaltaan ennen puoltapäivää saa edes pakkia auki. Maahanmuuttoa vastustavat luonnollisesti ne, jotka kokevat oman asemansa uhatuksi. Eli sossun ja työkkärin vakiporukka, jota ei työvoimaksi pitäisi edes kutsua.
Valmistetaan tulijoille sellaiset olot, että motivaatio työntekoon ja oman talouden hoitoon pysyy ja paranee. Hoidetaan se kotouttamisasia meitä tyydyttävälle tasolle. Haetaan Ruotsista asiantuntijat. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
Ei! Resepti on
Ei!
Resepti on välittömästi Vähintään 5 miljoonaa maahanmuuttajaa taistelemaan suomalaista TYÖVOIMA PULAA vastaan!
Hekotuttaa nämä kaverit
Professorilla ovat nyt jääneet nolosti tiedot päivittämättä. Kannattaisi käydä lukemassa vaikkapa Jussi Halla-ahon sivuilta paremmat reseptit.
Vai onko tämä Himanen saman tason huuhailija kuin toinen professori, Jeja Pekka Roos?
Huippuprofessori ja huippuosaajat
Taitavat olla ihan samaa sarjaa taidoiltaan nämä huipputyypit?
Huippuosaajien taidot kun on jo nähty ja varsin mitättömiksi havaittu.
Huippuprofessori voidaan myös puheittensa perusteella arvoida varsin kevyen sarjan professoriksi, mahtaako olla edes pätevä?
Näyttää tämä huippu-sana tarkoittavan nykykielessä ihan päinvastaista kuin alkuperäinen määritelmänsä
Himanen puhuu potaskaa, 100 000 evakkoa / vuosi
on oikea määrä ja sen Suomi pystyy todistetusti sulattamaan.
Israel: 700 000 neukkua kymmenen vuoden aikana
Israel vastaanotti 700 000 neukkua kymmenessä vuodessa.
Israelin budjetti tulee USAsta
ja puolustusmäärärahoista 110%.
Mikä on hyökätessä länsirannalle ja Gazaan elintilaa (Lebensraum auf Nazi) hakemaan.
Suomen infra kestää 25 miljoonaa ihmistä
Tarvitsemme vain kouluja ja sairaaloita lisää väestömäärää vastaamaan.
Suomessa on suljettavia kouluja ja sairaaloita
Suomessa on edellä mainittujakin liikaa.
Siis otamme vain osaavia maahanmuutajia
emmekä DDR:n tunnustamiskomitean (STASI "residentti" Halonen) määräämiä demarifaneja.
Hallitus on täynnä näköalattomia r*nkkareita
kun höpäjävät eläkeiän nostosta, maatilojen uudistukemisesta, laitosten hajauttamisesta yms. pipertelystä.
Laadulla on väliä, ja motiiveilla
Ahtisaari asetti malliksi Kanadan joka ottaa koulutettuja.
Halonen teki selväksi oman tavoitteensa hankkia kannatusta Afrikasta päästäkseen YK-virkoihin.
Suomalaisten verorahat tulevat kaapatuiksi Halosen kampanjaan.Hän tarvitsee afrikkalaisia, veronmaksajat tuskin.
Himanen
Vaikka arvostankin Himasta, hänestä tulee jotenkin mieleen Gaius Baltar.
Himanen ja huiput
Mista taa Himanen on nyt oikein kuuluisa??
Himaskan MedLine -artikkelit on pyorea NOLLA! Onko naita Himaskan hengentuotteita arvioinut kukaan muu tutkija, vai esitteleeko se niita sitran tilaamia "raportteja" tieteellisena tuotantona??
Siis tama jamppa on jonkinmoinen vilosoffa joka kirjoittelee vetoavia raportteja poliitikoille. Yhden hanen hengentuotteen olin lukenut ja kapinallisuutta kyseisessa lapyskassa oli PINK:in "punk" musiikin verran. Tama jamppa myos mannavuonna "konsultoi" itasuomen pikkukunnissa kohtuuttomalla tuntipalkalla ja piti varsin Sarasvuomaisia luentoja. Jotenkin tuommoisesta toiminnasta tulee mieleen "lypsaminen", kokonaan toinen kysymys on viitsiiko todellinen huippu tehda moista.
Jotenkin on vaikea uskoa miten tata "proffaa" tietamattomat vertaavat vaikkapa Prof. L. Palotiehen tai Prof. K. Alitaloon joita ei tosiaan tarvitse esitella isossa maailmassa.
Kuuluisa Himanen
Himanen on kuuluisa siitä, että hän väitteli filosfiasta (Esa Saarisen avustamana)nuorempana kuin kukaan ennen häntä. Sitten hän kuuluisa markkinointitaidoistaan. Tämän monisteensa hän myi eduskunnan tulevaisuusvaliokunnalle 50000 eurolla:
http://www.eduskunta.fi/fakta/vk/tuv/Himanen_tieto...
Ja hieman muokattuna parille muulle julkisorganisaatiolle,
Julkisen sektorin tehokkuus
Jos 5 miljoonan ihmisen hallinnon hoitoon tarvitaan satojen tuhansien työntekijöiden julkinen hallinto, säästöt ja työvoima saadaan sieltä kevyesti.
Suomessa on maailman tehokkain pankkijärjestelmä (kts. esim Suomen Pankin ja Euroopan Keskuspankin tutkimukset) ja siinäkin läskiä n. 50 %.
Eli n. 23 000 ihmistä hoitaa 5 miljoonan pankkiasiat. Ne pystyttäisiin hoitamaan minkä tahansa kolmen suurimman pankin järjestelmisssä mutta kustannuspaineet eivät vielä ole olleet riittävän suuret. Samojen ihmisten valtion- ja kuntahallinnon hoitamiseen (joka kaikki on määrämuotoista ja lainsäädännöllä määriteltyä) tarvitaan n. 20 kertainen henkilöstö ja hillittömät IT järjestelmät. Luulenpa, että ihmisten raha-asioiden hoidon vaatima turvatasot ovat aivan yhtä korkeat kuin esim. Verohallinossa ja terveydenhoidossa. Tuo 200 000 hengen työpanos on irroitettavissa työssä olevista suomalaisista, jos halutaan. Meillä vain taitaa olla puolue jonka kannatus perustuu siihen että jokaisessa 2000 hengen kunnassa on 20 lautakuntaa, omat IT järjestelmät, oma taloushallinto hankintatoimineen etc. Uusissa kuntaliittymissä saattaa olla neljäkin kaupunginjohtajaa älyttömällä palkalla seuraavat 5 vuotta pyörittelemässä peukaloita. Ei tähän mitään filosofeja tarvita vaan rohkeutta ja päätöksiä.
Mainio ajatus
Heidän voisi ohjata pääkaupunkiseudulle. Näin saataisiin kuntaliitos aikaiseksi ja karjalaisiin verrattavaa dynamiikkaa. Meidän taloyhtiössämme jo on: vironsuomalainen, venäjänsuomalainen (inkeriläinen) ja thaimaalainen. Kokoelmasta ei puutu enää kuin ruotsalainen, saksalainen, isovenäläinen ja somali. Markkinatalous ja ihmisten vapaa liikkuminen sekoittaa pakan uudelleen.
Kiinassa on väkeä. Kaikki puutteet voidaan korvata sillä, että tuodaa kiinalaisia opiskelijoiksi AMK:hin ja yliopistoihin. Suomi tarvitsee nykyistä parempia herroja ja rouvia.
Nokia -herätys
Mainio kuva! Luulin, että kyse oli Nokia-herätyksen saarnaajasta.
Mamuja mamujen jälkeen
Muistuupa mieleen kuin eilinen päivä, kun edellisen kerran lehdissä kohkattiin, että Suomeen tarvitaan pikavauhtia puoli miljoonaa maahanmuuttajaa. Meni hetki ja omat pankkiirit tuhosivat maamme talouden ja valtiolla oli käsissään 500.000 työtöntä.
Että sellainen tapaus. Ennustaminen on vaikeaa ja erityisen vaikeaa on tulevaisuuden ennustaminen.
Ei tarvita
Ei tarvita merkittävää määrää maahanmuuttajia, vaan on lakkautettava tarpeettomia julkisen sektorin virkoja, sekä tehostettava työtä tietotekniikalla ja automaatiolla.
putkinen
puhuu kuten aina on puhunut neuvosto-stalinistisen-teknokratia ihannoinnin suulla
puhdasoppinen teknokratia-autoritariakraatti
ps. en ole koskaan oikein pitänyt himasta sen kummempana kuin saaristakaan ja en ymmärrä että muka kv kuuluisa - onkohan se kupla
en edes kuunnellut mitä himanen puhui kun kuulin että hän puhui - en halunnut
ehkäpä himanen sopii hyvin meillä täytyy olla yksi nuori kv-fiksu filsofi-professori - katergoriaan
mutta kun minusta tuntuu että himanen on poliittinen professori tuossa edellä mainitsemassani mielessä
siis käpykylän kohokas - sanoisin
Suomi on puhdas, hiljainen ja autio
Jotain tarttis tehdä. Inframme kestää 20 miljoonaa lisäasukasta. Soini yms maahanmuuton vastustajat ryhtyvät lapsentekotalkoisiin tai tukkivat turpansa, niin saamme eläkekertymät sun muut väestöpyramidit ojennukseen.
On toinenkin vaihto ehto,
On toinenkin vaihto ehto, Pähkinäsaaren rauhan rajat.Pelkkää säästöä kun ei tarvitse ylläpitää yli kokoista infraa
Juu.90 luvun alussa suomesta
Juu.90 luvun alussa suomesta piti tulla tietokone yhteiskunta joten koulutettiin it taitajia pilvin pimein,todellisuudessa tarvittiin hitsareita joten niitä piti tuoda puolasta ja venäjältä.
En ole nähnyt koskaan tietokoneen tekevän muuraus,katto,putki,lattia,keittiö,siivous töitä.
helppoa
Miksi ei, otetaan vaan ja rakennetaan niille reservaattiasuntoja joista niitä saa halvalla. Pitäisikö heillä olla mahdollisuus samaan elintasoon palkoilla joilla pystyy maksamaan asumisen ja muutenkin tulemaan toimeen omillaan. Maahanmuutossa ei mitään pahaa mutta jos heistä tehdään työvoimareservi talouselämän tarpeisiin niin jälki on sitten sen mukaista. Asiassa olisi tietysti uusi piirre suomalaisesa yhteiskunnassa,meillä olisi omat siirtotyöläismarkkinat ja nähdyn perusteella muualla maailmassa niistä tulee ajan oloon ongelma kulttuurellisesti. Vai otetaanko niiltä pois oikeuksia ja mukautetaan suomalisiin arvoihin vaikka väkisin.
Somalit suosikkeja ?
Asuttuani vuosia ulkomailla, suunnittelin muuttoa poikani kanssa takaisin Suomeen.Koska poikani on viettänyt vain lapsuudessaan 4 vuotta Suomessa, hänen suomenkielen taitonsa on hyvin heikko.Poikani haki kahdesti työvoimatoimiston kautta suomenkielen kursseille, mutta ei päässyt koulutukseen huolimatta vaikeasta taloudellisesta tilanteestamme.Kaikki ilmaiseen kuolutukseen valitut olivat somaleita jne.Onneksi poikani sai täällä apurahan ja lukee nyt IT insinööriksi. Minäkin löysin akateemista tutkintoni ajatellen sopivan työpaikan, 2 vuoden etsinnän jälkeen.Mutta kyllä ottaa päähän,että oman maan kansalaiset jätetään toiselle sijalle.
Takaisin muutto Suomeen jäi vain haaveeksi.
Ihan kuin kummelissa, KANADA!
Tosielämä ja TV-todellisuus alkavat päivä toisensa jälkeen muistuttaa toisiaan absurdisti enemmän Suomessa.
90-luvun alussa oli kummeli tv-sarjassa vitsi jota en koskaan sisäistänyt, mutta siinä hoettiin aina: KANADA!
Nyt sitä hokee sitten jo nobel palkittu henkilökin. Ei muuta kuin KANADA! ja 500000 pakolaista Helsingin keskustaan, mielellään Uudenmaankadulle kun eihän ne muuallekkaan mahdu...
Suomen tulevaisuus
aloitetaan kaikista työtä vieroksuvista Suomen Sisulaisista jotka rähjäävät netissä parhaaseen työaikaan meidän rehellisten työtätekevien suomalaisten verorahoilla. He ovat niitä heikoimmin työllistettäviä jotka joutuvat ensimmäisenä kilometritehtaalle kun koulutetut ja ahkerat maahanmuuttajat tulevat. Veikkaisin että 10 v. kuluttua maahanmuuttajia on 100 000 enemmän kuin nyt ja 20 v. kuluttua...
Jarkko Sandell
Ei päivääkään nykyään ilman mamupropagandaa. Tällaisten juttujen totuusarvo on nolla. Pitäisi ensin miettiä, miten selvitään nykyisestä lamasta ja sen tuomista ongelmista. Meillä on 900 000 työtöntä ja pätkätyöläistä. Nuorissa on 100 000 ihmistä syrjäytymisvaarassa. Nykyään filosofitkin näköjään uhraavat ihmisyyden talouskasvun alttarille.
Oletetaan kuitenkin, että loputtomaksi talouskasvuksi nimetty pyramdihuijaus jatkuu loputtomiin.
Kaikki himassa
Onkohan Himasella kaikki "himassa"
Mistä mahtaa tuo 20tuhatta miksei 25 tai 500tuhatta mikä vaan luku heittona kelpaa ilmassa.
Miksei voisi maasta poismuutosta eim eläkeläiset voisivat muuttaa valtion kustannuksella etelän lämpöön niin se väestön epätasapaino korjaantuisi väkeä vähentämällä.
Mistä kummasta tämä muuttovimma kumpuaa pitäisikö jo ryhyä maksamaan maahanmuutto rahaa ja jakamaan ilmaista maata viljelyyn maahanmuuttajille.
Ensin omat nurkat siivottava kuntoon ja sitten tervetuloa.
himastelua
seppoilmari olet oikeassa..varjelkoon elämä meitä suomalaisia
"himastelusta".Rehelliset työtätekevät ja veroja maksavat ovat ok.
tositilanteessa.Kaikki khatin pureskelijat ja epäsosiaaliset ainekset
tulisi karsia jo alkuvaiheissa.Martti Ahtisaari on oikessa presidentti-
foorumissa ajatuksillaan.Turhaan nämä "thorssit" ja muut vihertävät
yrittävät puolustaa nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa.
Huuhaa huuhaaa... Miksi
Huuhaa huuhaaa...
Miksi kukaan maahanmuuton puolustaja ei suostu tekemään eroa maahanmuuttajan ja maahanmuuttajan välillä? Puhutaan jostain oudosta isosta maahanmuuttajamassasta, jossa ei ole mitään eroavaisuuksia edustajien kesken.
Tiedämme kaikki että tämä ei pidä paikkaansa. Sen todistavia tilastoja ja tutkimuksia on pilvin pimein.
Uskon että 90% suomalaista on samaa mieltä tämän huippuprofessorin kanssa siitä että voimme ottaa ja tarvitsemme 20,000 maahanmuuttajaa vuodessa, JOS ne ovat samaa laatua kuin Kanadan, Australian tai USA:n vastaanottamat siirtolaiset.
Suunnitelma
Tehdään sellainen systeemi, että jokainen maahanmuuttaja laskee työtätekevän veronmaksajan veroprosenttia tietyn määrän per tulija. Koska tarvitsemme kerran tänne maahanmuuttajia töihin, eikö se tarkoita sitä, että veronmaksajiakin on enemmän jolloin yhden yksilön verorasitus pitäisi kaiken järjen mukaan pienentyä. Eli jos otamme tänne 200000 ulkomaalaista veronmaksajaa lisää, eikös se elon laskunopin mukaan olisi tuollainen kymmenisen miljardia euroa lisää veroja valtiolle, joten saman verran voimme sitten pienentää muiden verotusta. Siitä jää vähän ylikin tämän huoltosuhteen hoitamiseenkin.
Maahanmuuttouutisointi
Uusi Suomi on nykyisin täynnä pelkkiä maahanmuuttouutisia! Katsokaa nyt päivän uutisia niin mikä on ykkösaihe parin tunnin välein päivittyvässä ykkösuutisessa? Ei ihme, että suomalaisia alkaa tökkimään kun joka tuutti suoltaa kuinka hyvä juttu maahanmuutto on ja telkkarista tulee samaa propagandaa. Me äänestäjäthän sen päätämme, onko se maahanmuutto meidän mielestämme hyvä juttu. Toivottavasti ihmiset muistavat selvittää asiat itse eivätkä mene tähän propagandaan.
Olettamuksessa virheitä
"Suomeen tarvittaisiin vuosittain 20 000 maahanmuuttajaa. Näin turvattaisiin Suomen talouskasvu, kun kansa eläköityy."
Jos pelkästään maahanmuuttajien ottaminen Suomeen lisäisi talouskasvua, niin rajojen kannattaisi olla täysin auki ja päästää jokainen joka haluaa tänne. Näin ei tietenkään ole.
Maahanmuuttajien määrän lisäämisessä on muutama ongelma: He eivät ole työ kykyisiä vielä moneen vuoteen, joten siihen asti he ovat suurempia rasitteita yhteiskunnalle kuin eläkeläiset.
Mikään ei lupaa, että maahanmuuttajat suuntautuvat koulutukseen, joilla he korvaavat eläkeläiset.
Eläkeläisten suuri määrä on Suomelle mahdollisuus muuttaa rakennetta, palveluja ja yrittämistä. Tämän lisäksi jos lasten tekemistä oikeasti tuettaisiin ei olisi ongelmaa.
On mielenkiintoista, että varakkaat ja koulutetut ihmiset eli siis ihmiset joilla on varaa tehdä lapsi eivät juurikaan tee kuin maksimissaan yhden lapsen?
Suomi tarvitsee varsinkin terveydenhoito ja palvelualoille paljon ihmisiä (maistereita meillä riittää) miksei näitä voida hankkia työlupien kanssa esimerkiksi Filippiineiltä tai Kiinasta? tulijoita kyllä on. Minkä takia Suomeen on pakko ottaa ihmisiä ilman mitään koulutusta tai suunnitelmia veronmaksajien elätettäviksi? Annetaan pari kuukautta aikaa hankkia töitä, jos ei onnistua tulee lähtö Ruotsiin.
Eläkeläiset eivät ole rasite
Erehdyt, jos luulet, että valtio maksaa kaikki eläkkeet. Valtio maksaa verorahoista vain kansaneläkkeet. Työeläkkeet, joita on valtaosa, maksavat työeläkelaitokset. Ne taas saavat tulonsa TEL-maksuista ja eläkerahastojen tuotoista. Toistaiseksi on riittänyt TEL-maksuista takaisinlainattavaa yrityksille satoja miljoonia vuodessa. Rahastot ovat paisuneet lukuunottamatta vuotta 2008, jolloin osakesijoitukset tekivät 30 miljardin loven rahastoihin.
Vai rasite
Kuten jo edellä mainitsin että maksan tai olemme maksaneet itse eläkkeemme ja maksamme eläkkeistämme verot kahdesti tähän ylisosialisoituun yhteiskuntaan. Eli onhan se nyt kumma ettei se mene kansaan perille että eläkeläiset jotka ovat TLE piirissä eivät ole sosiaalielätteja vaan yhteiskuntaa pystyssä pitäviä tukipylväitä tuplaverotuksen muodossa !
Käsittämätön aivopieru,
Käsittämätön aivopieru, joka pitäisi siis hyväksyä, kun asian ilmaisee professori. Missä maailmassa nämä professorit oikein elävät?
On totta, että Suomessa tilaa riittää, mutta onko työpaikkoja!? Suomessa on rakenteellinen työttömyys ollut tosiasia vuosikausia, niin miten me yhtäkkiä työllistäisimme 20 000 maahanmuuttajaa vuosittain tuosta vain?
Ehkä 200 000 on realistisempi kuin Kataisen v.2008 marraskuussa Aamutv:ssä ilmoittama 1,8 miljoonaa 11 vuoden aikana. Päättäjiltä puuttuu realistinen kuva siitä millä tavalla työpaikat yleensä yrityksissä syntyvät. Ihmisiä ei palkata pelkän palkkaamisen takia eikä todellakaan hyväntekeväisyyden takia.
Suomessa ei ole ollut, eikä meille tule Irlannin kaltaista kroonista työvoimapulaa.
Mistä rahat?
Mistä rahat tähän kaikkeen kivaan? Sitä moni kysyy tänäänkin, kun ulkomailta pitää lainata miljardeja jotta saisimme edes nykyisen elintason rullaamaan entiseen malliin..
Onko kukaan viitsinyt laskea mitä tämä kaikki tulee mkasamaan?
Veikkaan ettei sadat miljoonat riitä vuositasolla.
Maailma on kuin Moskovan pörssi...
eli ei ole mitään varmaa tulevaisuutta.
meille sanotaan, että tarvitsemme valtavasti ulkopuolista työvoimaa. maastamme kun ilmeisesti ollaan tekemässä palveluyhteiskuntaa.
MUTTA mikä on se varmuuden taso, että kaikki on 10 vuoden päästä nin kuin virkamiesten ennusteissa ja papereissa lukee. Eikö yleensä ole varsin todennäköistä, että jokin arvaamaton tekijä luo muutoksia. Silloin ko. kaavio ei pädekään. Silloin tulee rakentaa uusi kaavio.
Minusta tuo valtava väestön sisään ajo, se on suuri riski siksikin, että mitä jos ei sitä työtä synny. Mitä jos nämä uudet tulokkaat eivät olekaan se uusi ja luova voima. Mitä jos se olisi ihan meissä itsessämme.
Voiodaanko tulevaisuus rakentaa tyhjiöön niin, että irroitetaan vain yksi elementti: työvoiman saatavuus. Entä ne kaikki muut elementit. Kuka niitä on ajatellut.
Ilmeisesti ei ainakaan professori Himanen.
Johannes Virolainen ja STK 1970: Suomeen tuotava työvoimaa
Suomen ensimmäinen työvoimapula taisi iskeä 1970.
Onko kaikki himassa.
Meillä oli joskus työpaikalla kokous ,että missä nyt ollaan.
Puheita ja asioita esiteltiin,kunnes tuli varastopäällikön vuoro.
Hän lausui" että varasto on tänä vuonna tuottanut voittoa niin ja niin paljon" jolloin johtaja sanoi," että me voimmekin sitten lopettaa kaupallisen toiminnan ja alkaa pelkäksi varastoksi".
Taitaa olla huippuprofessori Himasella sama asia menossa.
Filosofiko meidän tulevaisuuttamme rakentaisi
Tuuliajolla ollaan: maan keskuskomitean korkein johto kutsuu tulevaisuutta visioimaan FILOSOFIN, joka on sentään oikein kirjoittanut kirjojakin amerikoissa. Mikä yhteiskuntatieteilijä on filosofi. Matti Vanhanenkin voisi olla parempi visonääri.
hallintotieteen filosofi
tuo Himanen. Tottakai me tarvitaan mamuja että ukkelit ja mummelit tulee hoidettua mutta ei se talouskasvua takaa. Mutta Venäjän rajan reipas avaaminen takaisi - siellä meitin markkinat ja 1300 km pitkä liukuovi välissä. Niinpä Himasen tuo kanta on hallintotieteen filosofiaa. Klemmareiden laskentaa.
Hallintotiede...
on enemmänkin toimintatiedettä. Näin olen ainakin Pohjolan Sanomista saanut lukea.
Kommentoin, vaikka minulla onkin "idioottimaisia mielipiteitä". Olen pahoillani.
vanhanen
on parempi visiönääri - mutta ei tarpeeksi hyvä
Ketkähän tän huuhaa professorin koulutuksen
ja palkan on maksaneet. ettei vaan suomalaiset veronmaksajat-valitettavasti.
Ei kait kuitenkaan enää - toivottavasti.
Suomi tarvii osaajia, ei oppimiskyvyttömiä/haluttomia opetettavia.
Siinä on ISO ero.
faktakulman skeidaa
Näin tuolla ykhäällä faktakulmassa "Professori Pekka Himanen on kansainvälisesti tunnetuimpia informaatioajan tutkijoita, jonka teoksia on julkaistu 20 kielellä Aasiasta Amerikkaan."
Niin tuota noin voi väittää aika helposti samalla kaavalla mistä vain - vaikkapa minusta säveltäjänä että olen maailmankuulu - nuotteja myynnissä yhdessä putiikissa sveitsissä ja englantilainen pianisti ottanut yhden biisini ohjelmistoonsa - hyvä niin mutta on paskaa väittää muuta kuin nuo faktat.
Ja kysymys kuuluu onko Himasen kirjojen kääntäminen seurausta muusta kuin kustantajan kv-aktiivisuudesta. Kysyn vaan. Voin ola väärässä mutta kysyä pitää.
kansakoulupoika
'huippuprofessorista' tulee mieleen edesmennyt suuri talousguru pentti kouri..älyä on mutta viisaus puuttuu..nuoruus on paha vika joka yleensä menee ohi paitsi jos on vihreä tai rokkmuusikko...näyttää siltä että liian nuorena saatu 'professorintitteli' (mikä lieneekään) tuottaa samanlaista ajatusongelmaa kuin kourilla joka oli 'taloustieteillään' ensimmäisiä jotka löivät naulat '90 luvun laman ruumisarkkuun'..valitettavasti historia toistaa itseään kuten on jo vuosisatoja sitten sanottu..pojan pitäisi päästä eroon polvihousuistaa..
minä luulen
että jotkut filippiiniläiset hoitajat ovat erittäin hyviä hoitotyössä - oppivat varmaan hommansa, luultavasti kielenkin ja ovat hyvin kilttejä
niin että ei pidä heittää tuollaisia skeidayleistyksiä että tarvitaan osaajia ja ettei sieltä tule muuta kuin tumput suorana seisojia - jos nuo ihmiset lähettävät palkastaan osan kotiinsa kotimaahansa niin heikllä on taatusti parempi motivaatio hommaan kuin monilla suomalaisilla
Varmaan onkin jotkut
Mutta mikä järki on lomauttaa ja irtisanoa suomalaisia hoitajia
ja samalla tuoda ulkomaalaisia samoihin tehtäviin? Varmaan yksittäisen
yksikön kannalta halpatuonti on kannattavaa, mutta ei koko kansantalouden
kannalta.
Toisekseen pelkästään toisiamme hoitamalla tai vielä vähemmän muunmaalaislla hoidattamalla ei eläkkeet eikä miljardivelat tule maksetuks. Pakko saada vientitulojakin..
Siitä on varmaan ihan paikallaan tehdä objektiivinen tutkimus moniko
viimeisen 20 vuoden aikana Suomeen tullut maahanmuuttaja on
ns. "tuottava" eli veronsakin hoitava nettomaksaja ja moniko tuilla
elävä nettosaaja. Ainesto varmasti on olemassa. Uskalletaanko laskelmat
tehdä ja jopa julkaista - epäilen.
Sitten ei tarvis kenenkään enää puhua skeidaa..
Siihen asti jokainen tekee omat johtopäätöksensä vain omilla silmillään
ympäristöään tarkkailemalla.
Nykyisi kaikenlaista roskaväkeä voidaan nimittää
PROFESSOREIKSI !
Tuollahan nuo syleksii pitkin Kemin katuja
Luovat varmaankin tämän Himasen kanssa huimaavan fantasia-maan yhteisestä, armaasta isänmaastamme. Ei kun viisaat päät yhteen: Amerikan professori ja Afrikan pojat! Kyllä alkaa tulla hyviä perunavuosia. Voidaan sitten jaella ylijäämävarastot sukulaisille maailmaan.
-
-
heh heh
miinus mitä, miinu 4. Ok
Se vaan on niin ihanan, upean, fantastisen eksoottista, kun näkee nuorten miesten räkivän pitkin kulkuväyliä. Se on sitä alkuvoimaista eksotiikkaa.
Todella seksikästä.
Sehän on melkeinpä seksikkäämpää kuin tuon Himasen musta kaulaliina paidan päällä. Sen viesti on: olen älykkö. Vähän sama kuin sylkäistä katuun: olen kultturelli.
Kaikki erilainen on niin jäntsyä!
Lisää!
Ahtisaaren maahanmuuttajia
Presidentti Ahtisaaren kannanotto on oikean suuntainen, tänne pitää saada työntekoon tulevia maahanmuuttajia, ei elintasopakolaisia.
tasavallan presidentti puolestaan jatkaa tuttua "maanpetturuus" linjaansa, mutta onneksi tämä suomen kansan tuhoaminen loppuu kohta, tosin 12 vuotta oli aivan liikaa.
ei ole arvossapidetty
Käsittääkseni rohvessori Himanen ei kuulu Suomessa erityisemmin akaateemisissa piireissä arvostettuihin tyyppeihin. Pikemminkin päinvastoin. Mitä olen sattunut lukemaan. Valtiovalta on kyllä mieheltä tilannut jos jonkinlaist araporttia , joissa äijän eniten käyttämä sana lienee "huippu". On äijää ivailtu joissakin akateemisissa lehdissä. Ja aiheesta. Miehen jorinat voi jättää arvoonsa. Vai, että oikein huippuprofessori? Mitkähän ne liene etieteelliset ansiot. Niillähän niitä ansioita pitäisi mitata. Niitä ei ole!
Himanenko "professori"?
Mistä lähtien? Tähän asti Himanen on kunnostautunut lähinnä hömppäfilosofina, joka lanseeraa vuoden-parin välein jonkin uuden käsitteen ("kohtaamisia" jne.) myydäkseen kirjoja tommytabermanneille.
Himasen ymmärrys taloudesta ja Suomen taloudesta ylipäätään on kapealla pohjalla. Tämän vuoden ja tulevien ongelma on löytää riittävästi työpaikkoja.
Höpökulma
"Himanen toimii professorina Helsinki Institute of Information Technologyssä.", sanoo jutun "Faktakulma".
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tietotekniikan_tutkim... kuitenkin kertoo Himasen titteliksi tutkija. Missäs välissä se on proffaksi vääntäytynyt? Samassa kuin huipuksi?
Niklas Herlin: teit viisaasti kun päätit Usarin toimintatavaksi ilmaisen nettilehden. Ei tällaisesta lässytyksestä kukaan mitään maksamaan suostuisi ;-)
niin just
täällä on niin paljon skeidaa sekä median itsensä syöttämänä että nöiden nimimerkkipelkureiden suoltamana jotka liki kaikki on osoitettavissa katteettomiksi jos viittis vääntää mutta kun ei viitti - koska nöille nimimerkkipelkureille riittää että saavat olla jotain suurta nimi,merkkinsä takaa heitellen vaikka mitä - mutta jos mennään heidän kotiinsa ja katsotaan minkälainen tyyppi, mitä lukenut mitä tehnyt ja kitkä on arvot jne niin karmea totuus paljastuu useimmista - ihan tyhjänpäiväisiä lsäsyytttäjiä joilla ei ole katetta puheileen sen enempää koulutuksessa kuin kokemuksessaan - ja silti ne täällä määrittelee leikkivaltansa kautta yleistä ilmapiiriä kuin parhaatkin tietäjät
on aika etä teille sanotaan suorat sanat - ja jos olen väärässä niin todistakaa - nimi koulutustaustat ja työkokoemukset tiskiin niin katotaan mitä te ootte - muuten ootte täyttä mediaskeidaa ja useimmilla mielipiteet samaa rataa
Näköjään vaikka nimellä
Näköjään vaikka nimellä kirjoittaisi, pystyy silti suoltamaan skeidaa.
Et ole sen jalompi kuin muutkaan. Asia on se mikä säväyttää, ei nimi.
MOT
Vaurauttahan tässä pitäis
Vaurauttahan tässä pitäis ensisijaisesti Suomeen luoda ja huolehtia taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti tärkeän työn perusedellytyksistä. Elintaso nousee kun bruttokansantuote/asukas nousee, ja esim 40 000 Afrikan asukkia umpimähkäisesti tänne laskee, koska bruttokansantuotetta kun ei nosta toiseuden sietämätön, välttämäton ihanuus, eikä etninen värinä. Ruotsissa BKT/asukas laskee (jostain kumman syystä) Huoltosuhdetta pitäis ajatella vähän siltä kantiltakin, kuinka monta tämä yksi työssäkäyvä voi ansaitsemallaan palkallaan elättää, kuinka suurta lisäarvoa työllään aikaansaa. Työn tuottavuus, koulutus, tutkimus, hightech mm ovat niitä järkeviä panostuskohteita Suomessa, jossa valtion tuloista tulee n.45% ulkomaankaupasta. On se kumma kun Suomen n.400 000 (vähintään luku- ja kirjoitustaitosta) työtöntä ei sitten nähdä voimavarana ja haasteena. Olisi myös kaikin keinoin tuettava nuortemme työllistymistä ja syrjäytymisen estämistä.
Nimeä ei huvita enempää esiin laittaa Jussien vuoksi
Se ei olisi miellyttävää kaimojani kohtaan. Koskapa tykkään näin huvitella. Arvostan kumminkin tuota Uuden Suomen perinteikästä nimeä, että olen tällännyt sukunimeni tänne.
Mitä mieltä on lähteä kuvansa kanssa nettiliikenteeseen, jos ei aja mitään tarkoitusperiä...jos tykkää vain kirjoitella.
Ei se mitään, jos sanoo, että on "idiotti". Taiteellistahan se vain on.
Luomisvoima on rikkautemme.
http://www.youtube.com/watch?v=2t90xZxwohI&feature...
no söpö
tuo berit - mutta onkohan tuolla matilla pahakin nuhavika ollut ku nuin isot jarrut on ylähuulelle pitänyt perustaa
Realiteetit?
Oli aika spektaakkeli, kolme demari-presidenttiä rinnakkain. Täytyy sanoa, että itse kallistun tuossa maahanmuuttoasiassa Martti Ahtisaaren linjoille siinä, että jos maahamme otetaan uusia asukkaita noin paljon, niin olisi syytä katsoa hieman sen perään, että minkälaisia ihmisiä me maahamme haluamme vastaanottaa, jotta saavuttaisimme ne edut, joista professori Pekka Himanenkin puhui.
Meidän on ihan pakko tällaisessa maailmantilanteessa olla myös kriittisiä tässä maahanmuuttopolitiikassa. Eri asia on sitten tietyt humaanit pakolaismuuttajat, mutta emme me voi heillekään olla täysin avoinna, jos mieli saada omankin valtion asiat edes johonkin malliin.
Olen nuoresta pitäen haaveillut Australiaan muutosta, koska ollessani kaksi vuotias, me olimme oikeasti muuttamassa vanhempieni kanssa sinne. Passikuvakin oli jo otettu. Asiat mutkistuivat ja meidän sijastamme sinne lähtikin serkkuni perheineen ja ovat siellä tänä päivänäkin.
eläytymiskurssi - lyhyt oppimäärä
Aitoa keskustelua on Edis Pearlin puhe jossa on mukana realiteetteja jossa mielikuvitusta ei käytetä pelkojen luomiseen vaan koetetaan etsiä sen avulla ratkaisumahdollisuuksia - lisäksi hän ottaa historiallista poikkileikkausta mukaan.
Professori Pekka Himasen maahanmuutosta
Luettuani alkusanat kyseisen herran maahanmuutto kolumnista piti oikein kalenterista tarkastaa että ei kai se aprillipäivä jo salakavalasti ylättänyt.
Muistaakseni 90 luvulla olleen laman aikana oli kanssa näitä nuoria
professoreita ja tohtoreita.Heistä tosin ei sen koomin ole mitään
kuulunut.Näin täältä itärajalta kommentoi yksi kohta maasta muuttava
Joillakin vääriä näkemyksiä
Joillakin kirjoittajista tuntuu olevan päällä tuo "maahanmuuttajia eläteiksi" -kela ja sen pohjalta vastustetaan "monikultturisuutta" (mikä heidän kielenkäytössään on suurinpiirtein sama asia kuin "rikollisuus"). Itse asiassa valtaosa maahanmuuttajista haluaa tehdä ja tekee Suomessa töitä. Jos heitä ei olisi, ei moniinkaan niistä töistä löytyisi tekijöitä. Ei voi olla sattuma, että Helsingin hotellien siivoajat ovat ulkomaalaisia kauttaaltaan. Eivät hotellit mitään suojatyöpaikkoja tarjoa. Suurin osa maahanmuuttajista tulee kulttuureista, joissa bisneksen tekoa ja työntekoa arvostetaan. Siksi esimerkiksi turkkilaiset tai lähi-idästä tulevat hyvin vaivattomasti perustavat Kebab-baarin tai vastaavan kioskin eivätkä jää itkemään sosiaalihuollon perään. Kaukoidästä tulevat taas ovat ilman muuta ahkeria ja työtelijäitä. En tiedä yhtään vietnamilaista ongelmatapausta. Ongelmallisin suurista ryhmistä on ollut vain somalit, mutta heidänkin kohdalla on epäoikeudenmukaista tuomita heitä kaikkia kansallisuuden perusteella. Muuten mennään samaan, mitä ruotsalaiset harjoittivat suomalaisia kohtaan vielä 60-70-luvulla, kun heidän käsityksensä suomalaisista oli stereotyyppinen "juopottelevia puukkojunkkareita" -kuva. Göteborgin seudulla vanhemman väestön piirissä edelleenkin katsotaan todella nyrpeästi nenänvartta pitkin suomalaisia.
Huippuprofessorin maahanmuutto artikkelista
Muistaakseni vanhassa Roomassa oli käytössä rahayksikkö yksi demari jolla
sai sata tunaria.Surukseni luin että kolme sosdem.presidenttiä hämmentävät nyt maahanmuutto soppaa.Eli nämä kolmea sataa tunaria vastaava joukko saa varmaan jotain mielenkiintoista aikaan.Saadaan vihdoinkin noin 2 miljoonaa uutta maahanmuuttajaa hajasijoitetuksi
kauniin Ahvenanmaan saaristoon eikä tänne Putinin rajalle.Vai mitähän mieltä on SAK!!!!!
takaisin en tule
lähdin turhautuneena viinasen devalvoinneista 90-luvulla enkä takaisin tule, en vaikka tuplat tienaisin. koko suurperhe lähti, yhteensä 15 henkeä. eikä yksikään ole takaisin mennyt. miksi? ensinnäkin petyimme suomen politiikkaan pahemman kerran. ja toiseksi suomen yhteiskunnallinen muutos eurooppalaiseksi edelleen takkuaa. suomi oli ja on poliisivaltio, jossa vapaudella ja oman onnen saavuttamisella ei ole riittävää arvostusta. pinnallinen, kulttuuriköyhä pieni maa, jossa koko maailman totuus pyörii oman navan ympärillä. ei juuri houkuta. olemme korkea-koulutettuja it-alan ja kaupan ammattilaisia. ihmisiä, joita suomessa ehkä tarvittaisiin...
Pelleprofessori äänekkäine aivopieruineen..
..ikäänkuin unohtaa, että maassa on jo ennestään tuotakin enemmän työttömiä alkuperäisiä suomalaisia.
Himanen ei ole "huippuprofessori"
Himanen ei ole "huippuprofessori", vaan mestarillisesti omaa häntäänsä nostava julkkisprofessori.
Himanen kumminaan Manuel Castells ovat metelöineet mm. Sitran rahoittamana suomalaisella tasa-arvolla, vaikka sen lasku alkoi Patomäen uuden uusliberalismi-kirjan mukaan jo 80-luvun lopussa.
Mielenkiintoista on myös, että Patomäen mukaan mitään ”Suomen mallia” ei ole olemassakaan. Suomi seurasi Ruotsia ja Suomi on jo pitkään ollut menossa pois ”Suomen mallista”. Mutta kun mantrat ovat niin kivoja. Eduskuntakin osti 50 tuhannella eurolla Himasen mantramonistetta. Ja Tekes osti (varmaan) suuremmalla rahalla ”Globaalin tietoyhteiskunnan”.
Himanen 20 maassa julkaistu kirja on alle kaiken arvostelun:
http://grohn.blogit.uusisuomi.fi/2009/01/18/homppa...
http://grohn.blogit.uusisuomi.fi/2009/02/10/tuleva...
Milläs sitä "työperäistä" väkeä tänne sitten saadaan?
Intialainen korkeasti koulutettu herra Ramu joutuu tiukan valintatilanteen eteen: hänelle tarjoutuu kaksi työmahdollisuutta ulkomailla.
Ehdokas nro 1 on suomalainen firma, kuukausipalkka 3500 juroa, veroprosentti lähempänä neljääkymmentä, työpaikan sijainti Euroopan pohjoisessa periferiassa.
Ehdokas nro 2 tarjoaa vastaavaa työtä, sijainti USA:n länsirannikolla, kuukausipalkka tuplat tai kolminkertainen, tuloveroprosentti puolet (jos sitäkään) Suomen tasosta etc etc
Väännetään asiaa miten päin tahansa, Suomi ei ole kilpailukykyinen kandidaatti, kun "työperäinen huippuosaaja" tekee valintaa elämänsä tulevaisuudesta.
Kyllähän joku vuosi takaperin jopa heitettiin ilmaan, että tämä intian Ramu voisi maksaa pienenpää tuloveroa kuin vastaavaa palkkaa saava suomalainen, mutta tämä idea (kiitos luojan) taisi hautautua jonkin mapin nurkkaan.
Jotenkin tuntuu, että ainoa lääke, jonka valtaeliittimme on keksinyt on se, että jos ei saada "työperäisiä" maahanmuuttajia, niin otetaan nyt sitten ainakin mahd paljon "humanitaarisia" (lue: kouluttamattomia ja huonosti työllistyviä ja sopeutuvia) maahanmuuttajia. Onpahan puolet hienosta ideasta toteutunut kuitenkin.
Käsittämätöntä!
Lieneeköhän tämä Himanen ikänään tehnyt tämän kansakunnan puolesta oikeasti yhtään mitään. Saarinen, hänen oppi-isänsä, joskus yritti kouluttaa kovalla rahalla työelämän parissa.
Tämä sakki, joka kosiskelee silmät ymmyrkäisinä yleisöään, joka itsekin istuu hiiskumatta samalla tavalla silmät ymmyrkäisinä kuulemassa huuhaa profetiaa.
Olis todellakin parempi, että tämä elämästä vieraantunut joukko asutettaisiin vaikka Kauniaisiin perustettavaan reservaattiin höpöttelemään toisilleen. Normaaleja ihmisiä tällaisilla utopiajutuilla häiritsemättä.
Kyse on The yes men ilmiöstä
http://www.youtube.com/watch?v=Eo-1W_8otS4
Otetaan kaikki vastaan päätä nyökytellen, vailla mitään kriittisyyttä ja ennen kaikkea ajattelua.
Njaa
Riippuu varmaan tosi paljon mistä noi maahanmuuttajat tulee. Somaliasta ei pitäis ottaa enää ketään - siis EI KETÄÄN. Länsimaista voi mun puolesta aivan mainiosti ottaa sopivissa määrin maahanmuuttajia.
Suomi voisi mun mielestä kunnostautua white flight kohdemaana, vaikka Tavja "puna" Halonen sitä vastaan kovasti koittaakin taistella. Tavja kun haluaisi afrikan elättejä, eikä mitään työvoimaa.
Kumma juttu muuten, miten paljon palstatilaa afrikka nykyään saa uutisissa. Eilen ylen uutisissakin oli kai 70% afrikasta. Käsittääkseni asumme ainakin vielä Euroopassa.
Niin ja lisätään nyt vielä, että tällaisia aivopieruja päästelevät "huippuprofessorit" tahraavat kyllä professorikunnan. Toisaalta tekeekö mielipiteen jotenkin paremmaksi professorius? Mun mielestä asioiden ymmärrykseen riittää ihan äly ja viisaus.
Haloska petaa paikkaa YK:n pääsihteeriksi
Hän tekee vaalityötä seuraavaksi YK:n pääsihteeriksi. On laskenut, että nyt on höntin akan vuoro johtaa sitä.
Kun primitiivireaktio on hellittänyt...
pieni osa teistä 50 -60 -luvuilla syntyneistä, suomen puolesta kannaksella taistelleista ymmärtävät, että tilanne maailmassa tulee olemaan jotain aivan muuta mitä olette pullakahvipöydän ääressä suunnitelleet.
Mitään pohjoismaista "rotumaata" ei tule säilymään ilman ulkomailta saapuvaa ruokatukea vaikka jotkut sellaista visiota yrittävätkin ruokkia. Nyt tarvitaan henkilöitä joilla riittää uskallusta ja näkemystä nostamaan kissa pöydälle, jotta keskustelu ja jonkinsortin uskottava suunnitelma saadaan märehdittyä kymmenessä vuodessa.
Meidän on esittäydyttävä itsevarmana yhteiskuntana (jota emme todellakaan ole) joka antaa selkeät ohjeet tänne pyrkiville ihmisille. Kielen opetus ja kielikoe lyhyen historian oppimäärän kanssa on suoritettava vähintään välttävällä tasolla pysyvän kansalaisuuden saamiseksi.
Oikean ilmapiirin kautta voimme saavuttaa maineen joka houkuttelee korkeasti koulutettuja ihmisiä ympäri maailmaa luomaan uusia menestystarinoita, joilla luodaan työpaikkoja kaikille yhteiskuntaluokille. Voihan tietysti kuva muun maailman varakkaiden ihmisten elämyspuistona houkutella jos kunnianhimo ei muuhun riitä.
kuinka moni teistä vielä kaksikymmentä vuotta sitten olisi uskonut että Kiina omistaa Yhdysvallat ja peukalonkokoinen rakkine antaa ohjeet miten päästä valkeakoskelta nizzaan tietyöt välttäen...
..onnea vaan meille.
no onhan
aamulla nyt jokunen asiaalisesti asiaa hahmottava mielipide ilmaantunut
puhuin tuolla eläytymyiskyvystä - ja suhteessa mamuihin - monista teistä saattaa tuntua että ette tekään saa eläytymistä siis miksi mamutkaan - ja yksi iso ongelma on tuossa - kun valtaa pitävät poliitikot ( myös virkamiehet ) kaikkia näitä us:n palstoillakin meiskaavia meppipoliitikkoja myöten ei oikesati eläydy ihmisten tilanteeseen muuten kuins en äänen saadakseen niin te jotka jäätty eläytyvyyttä paitsi käännätte sen mamujen syyksi "miksi mamuihin eläydytään kun ei meihin"
mutta
ei tuosta seuraa että poliitikkojen ja virkamiesten pitäisi pajuna taipua eläytyvästi ihmisten asioihin sen enempää omine kuin mamujenkaan - ehei - se on vaan toinen ankkuri - toinen ankkuri on se että poliitikolla ja virkamiehellä on TILANTEEN ULKOPUOLISET JA SEN KATTAVAT a. etiikka, periaatteet ja arvot joihin nojat ja joita soveltaa ja b. KYKY JA USKALLUS sanoa ihmisille PERUSTELLEN miten asiat etiikan, periaatteiden ja arvojen tasolla on niin että ihmiset YMMÄRTÄÄ ne ja voivat ne sitä kautta hyväksyä - ja on helppo ja pakko kun ne hyvin perustellaan.
Siis ongelmaksi kiertyykin tämä poliitikkojen etiikka-, arvo- ja periaateköyhyys joka yhdistettynä jonkun asian yksipuoliseen ajamiseen ja opportunistiseen äänestäjien lipomiseen johtaa siihen että ihmiste tuntevat - ja oikeutetusti - itsensä turvattomiksi kahdesta syystä - 1. he eivät tule eläytyvästi ymmärretyksi ja 2. heille ei asiallisesti selitetä mitkä ovat aioiden etiikka, periaatteet ja arvot.
Seurauksena on tuosta kokemus että tässä mennään kelvottomien ja ryhdittömien poliitikkojen takia umpipimeässä haparoiden - ei kumma että on turvatonta - se kun on kaksi asiaa jotka antavat ihmiselle turvaa jos mitä - etiikka ja realismi
kuten lopputulemana
voi nähdä - meillä ei muita olekaan kuin helvetin surkeita turvattomuutta luovia poliitikkoja
sais nähdä alkaako sieltä päälleopitun oppostunismiskeidan alta nyt nousta oikeita turvallisia tekijöitä tämän pieksämisen jälkeen
Suomen Lysenko!
Olemme saaneet Suomeen oman Lysenkomme! Tulee yhteiskuntatieteen kentälle, mutta metodikoulutus puuttuu ja siksi argumentaatio suoraan lukion oppikirjoista!
hra-rva ytt
perustelee paremmin kuin heitolla
Keisarilla ei ole vaatteita!
Punainen, pinkki, punertava; Halonen, Ahtisaari, Koivisto. Kukaan ei näytä kyseenalaistavan sitä, millaisen vasemmistolaisten hegemoniatilaisuuden Halonen oli jälleen järjestänyt. Ahtisaari ja kosovolaismimmi näyttivät olevan ainoita yhtään oikeistolaisia paikalla. Himanenkin omasi sen verran tilannetajua, että sai Halosen säpsähtämään, kun onnistui mainitsemaan puheessaan Mannerheimin nimen. Siinä se sitten olikin.
Olisiko Yleisradio antanut puolitoista tuntia parasta katseluaikaa ja suorana netissä Niinistön järjestämälle turvallisuus- ja puolustusfoorumille, jossa pääpuhujina olisivat olleet Stubb ja Häkämies? Tai Vanhasen järjestämälle foorumille maaseudun tulevaisuudesta? Epäilen.
Presidenttifoorumi ja maahanmuutto
Yhdyn presidentti Ahtisaaren käsitykseen maahanmuuton
kehittämisestä.
Hän kehoitti myös opiskelemaan ulkomailla. Hyvä kehoitus mutta,
Suomi suhtautuu tällaisiin nuoriin erittäin nuivasti.
Olemme perheenä tukeneet tyttäremme ulkomailla tapahtunutta
opiskelua. Loppututkinto + 5 vierasta kieltä eivät kelpaa kenellekään Suomessa. Kommentit ovat olleet tyyliin .."olisi pitänyt opiskellla kotona niin olisi muodostunut oma kontaktiverkosto..."
Olen ollut järkyttynyt näistä alkeellisista kommmenteista nyky Suomessa.
"Mä olen aina sanonut..."
Oletteko huomanneet, että Halonen aloittaa puheensa usein: "Mä olen aina saonu, niinku..."
Hän käyttää itseään lähteenään ylimpänä auktoriteettina.
Voisimme jatkaa tätä: "Mä olen aina sanonut, ettei Suomi saa liittyä EEC:n. SEV on niinku parempi."
Eilinen foorumi ei mitenkään käsitellyt ilmastomuutoksen pahimman vaihtoehdon skenaariota Suomen kannalta.
NewScintist-lehden tuore artikkeli:
How to survive the coming century
25 February 2009 by Gaia Vince
http://www.newscientist.com/article/mg20126971.700...
Panee ajattelemaan ovatko esimerkiksi eräät rannikolle tehtävät isot infrastruktuuri-investoinnit oikein suunniteltu jos ajattelemme 50-100 vuoden tähtäyksellä.
"Huippuprofessori" ei taida lukea NewScientist-lehteä. Hänelle riittää kunhan yrittää lukea Halosen aivoituksia.
Maahanmuuttajat
Tervetuloa!Asutetaan niillä Karjala,silloin meillä on puskurivyöhyke .Pomoksi Huippuprofessori
Turha toivo
Itsepetosta se on - ei tänne kylmään ja pimeään "veroparatiisiin" kukaan työtä tekevä vapaaehtoisesti tule. Loisia sen sijaan "turvapaikan" perään tuhansien kaupalla. Puhumattakaan siitä, että moni oikeastikin työnteosta kiinnostunut todellinen pakolainen ei saakaan sitä tehdä, vaan joutuu vastentahtoisesti sossun luukulle vuosiksi. Tämän hienon "järjestelmän" ylläpitoako varten meidän verorahoja käytetään, kun kaiken maailman virastot on täynnä niitä papereita pinosta toiseen nostelevia virkailijoita, joiden ajanhaaskauksesta tämä työntekoon valmiiden ihmisten nöyryyttely johtuu?
Ei ole Suomella paljon työntekoon motivoivaa tarjolla tulijoille.
Kylmä totuus ja vielä helvetin kalliskin
Oikeassa olet. Mutta koska sosiaaliturvamuuttajat ruokkivat virastorottia, niin virastorotat tuottavat uusia sosiaaliturvamuuttajia. Veronmaksajan kohtalona on seurata sivusta ja vikistä, kun nämä kaksi ryhmää elävät symbioosissa sen kustannuksella.
Kun ei latin latia niin,
eiköhän esim. Latviasta olisi kovastikin motivoitunutta väkeä vapautumassa, vaikka edes ruokapalkalla ja parakkimajoituksella? Villi veikkaus vainen.
Suurten ikäluokkien kirous
Ensin he häpäisivät sotaveteraanit ja alkoivat puuhata Suomeen vallankumousta.
He tuhosivat Stadin maahanmuutollaan Kainuusta, ja sitten ahdistuksessaan edistivät suomalaisen kulttuurin alasajoa.
He ryyppäsivät ja rellestivät enemmän kuin yksikään muu sukupolvi koskaan. Heistä tuli taistolaisia, jotka kiljuivat vallankumousta tajuamatta että Neuvostoliitto käytti heitä esineinä omassa maailmanherruustavoittelussaan.
He maksattivat asuntonsa devalvaatioilla ja järjestivät iän karttuessa itselleen parhaat edut.
Nyt he ovat menossa eläkkeelle. Heitä on aina kiinnostanut vain oma napa. Nyt he haluavat taas jonkun muun maksamaan heille eläkkeet - eli siis maahanmuuttajia lisää.
Heitä ei kiinnosta maahanmuuttajien kohtalo sen jälkeen, kun he ovat kuolleet. 200,000 maahanmuuttajaa, heidän omaisensa Somaliasta ja 5-9 lasta per perhe ovat tulevien sukupolvien ongelma.
Suuret ikäluokat ovat aina haistattaneet p...an muilla ikäluokilla, ja sen he tekevät nytkin haaliessaan Suomeen omien eläkkeittensä maksajiksi rajattoman määrän muukalaisia.
Huippuprofessori on liian vaatimaton
Miksi huippuprofessori on pimittänyt meiltä tämän vaurastumisreseptin näin pitkään? Nyt kun tiedämme keinon välttää laman ja sen hirmuiset seuraukset pitää kiireesti ryhtyä toimimaan asian hyväksi. Ei kylläkään kannata tyytyä noihin huippuprofessorin esittämiin määriin, vaan vähintään triplataan määrä niin saamme kaikki osamme vauraudesta.
Onkohan akateemikon paikkaa vapautumassa lähiaikoina? Huippuprofessori olisi ylivoimainen ehdokas pelastettuaan Suomen katastrofilta.
kas kas
iltapäivällä kansakunnan parhaimmiston suoli toimii hyvin - illaksi se laantuu kun pubit aukeaa
hei kumpi voittaa - jokerit vai ässät
Liikaa ihmisiä täällä
Väestön kasvu on maapallon suurin ongelma.
Suomi osallistuu tämän ongelman lisäämiseen siirtämällä väestöä vieraista olosuhteista ympäristöön jonne he eivät kuulu.
Paras keino on sopeuttaa resurssit väestömäärään eikä pyrkiä lisäämään ihmisten määrää Suomessa eikä yleensä maapallolla
Siis vastaan Himaselle päinvastoin että suomen asukasmäärää tulee vähentää jotta jäljellejääneet säilyttävät hyvät elinolosuhteet.
Tällä hetkellä Suomessa on 500 tuhatta ihmistä liikaa.
Näistä osa voisi muuttaa Afrikkaan parantamaa elinolosuhteita siellä, mutta se ei käy koska se on kolonialismia.
Haihattelua
Tarvitaanko näitä maahanmuuttajia todella. Afrikasta ja arabimaista tulleet eivät näytä työllistyvän edes työvoimapulan aikana. Suuret ikäluokat voivat hyvinkin kyetä hoitamaan itse itsensä myös vanhuutensa päivinä, eivätkä tarvitse vaipanvaihtajia. Aika moni suurten ikäluokkien edustaja ehtii myös manan majoille ennen eläkeikää. Tuttavapiiristäni tätä ikäluokkaa on jo liian moni poistunut keskuudestamme. Maahanmuuttajat tulevat vain lisäämään huoltorasitetta. Puhe rikkaudesta on vain ideologista retoriikkaa, jostakinhan näille professoreillekin on maksettava.
Huippua!
Todella huippua. Ja mallia tästä:
Isää syytetään 3-vuotiaan murhan yrityksestä
JJ
Eräs ratkaisu
Ruotsissa professori Dick Harrison, joka on huimasti tunnetumpi, kirjailijana tuotteliaampi ja luetumpi ympäri maailmaa kuin Pentti Himanen, on esittänyt Himasen aivoissa syntynyttä ajatusta paremman ratkaisun maailman demografisiin ongelmiin.
Se on Musta Surma.
Digerdöden 1300-luvulla (josta Harrison on kirjoittanut painavan kirjan) paransi aikoinaan ihmisten elinolosuhteita monella tapaa, erikoisesti ravintotilannetta, ja lopetti työttömyyden kokonaan.
Nykyaikaan siirrettynä sen hyväätekevä vaikutus maailmaan olisi luultavasti monin kerroin suurempi kuin keskiajan lopulla, ja kehittyneet länsimaat olisivat helposti nykyisin tiedoin kykeneviä tällaisen nopeasti surmaavan epidemian aikaansaamaan.
Ongelmana ovat viimeksikuluneiden sadan vuoden aikana juuri kehittyneissä länsimaissa syntyneet moraalikäsitykset, erityisesti viimeisin, uskonnon sijalle asetettu keksintö, ihmisoikeudet, jotka yleisesti lamaannuttavat länsimaiden politiikan lähes kaikilta osilta.
Moraalin lisäksi keinotekoisesti aikaansaadun Mustan Surman ongelmana voisi olla sen vaarallisuus kehittyneelle maailmalle itselleen.
Siinä tapauksessa se vain pahentaisi tilannetta.
Piika laittaa toivonsa lintuflunssaan
Pidetään huolta että ne edelliset lääkkeet ovat varmasti vanhentuneet.
Oo, se että kutsutaan
Oo, se että kutsutaan huippuprofessoriksi ei estä millään tavalla typeryyden olemassaoloa.
Vielä kun jaksaisi tehdä perustelut tuolle väitteelleen, vai onko hän oikeassa koska on niin paras ja osaa paljon erilaisia sanoja?
EU-Missio
Ette ole ehkä ymmärtäneet vielä tätä EU-missiota euroopan nopeasta islamisaatiosta?
Tarkoitus on vuosikymmenet esim. lapsilisillä, uralla, "tiedottamisella" yms. saada "valtaväestön" lapsiluku mahdollisimman pieneksi ja tuotettu EU-alueelle aikamme natseja, muslimeita....ja paljonko? Mitä tekemään?
Terveys
Janus
Mitäpä, jos ulkoistettaisiin eläkeläisiä etelän aurinkoon hoidettavaksi 50 000 vuosi vauhdilla?
Hoito olisi halvenpaa ja ympäristö oletettavasti pimeää pohjolaa mukavampi.
Suomen väkiluku aivan liian pieni
Kyllä Suomen väkiluku pitäisi ensi vuosikymmenellä saada lisääntymään edes 15 miljoonaan. Suomihan on pinta-alaansa nähden lähes tyhjä asukkaista. Suomen sisämarkkinat ovat minimaalisesta väestöstä johtuen erittäin pienet, ja tämä vaikeuttaa suuresti talouden kehittymistä. Myöskin tieteen ja tekniikan tarvitsemia huippukykyjä löytyy näin pienestä joukosta tilastollisesti vain vähän.
Väestön alkuperällä tuskin olisi niin väliä (vrt. Yhdysvallat), tietyt äärimmäisyysainekset poislukien, kunhan vain työtätekevien osuus pystyttäisiin pitämään mahdollisimman korkeana. Väestön kasvattamisen mahdollisuudet Suomessa näyttävät kyllä hyvin, hyvin synkiltä:
(1) Suomalainen kantaväestö itse on osoittautunut käytännössä lisääntymiskyvyttömäksi.
(2) Osaavia työhaluisia ihmisiä on hyvin vaikeaa houkutella Suomeen ulkomailtakaan millään keinoin. Siitä pitää huolen Suomen huonot palkat, korkea verotus, ankea ilmasto, nurkkakuntainen ilmapiiri, etc. Edes entisen Itä-Euroopan alueelta koulutettuja ihmisiä on enää vaikeaa saada tänne töihin, hekin (mahdollisesti muuttaessaan) suuntaavat mieluummin Keski-Eurooppaan.
Suomeen siis tarvittaisiin moninkertainen määrä ihmisiä, joista huomattavan suuri osa olisi myös työkykyisiä ja -haluisia. Himasen ehdottamat vain 200 000 maahanmuuttajaa vuosikymmenessä eivät kyllä alkuunkaan riitä mihinkään, vaikka jokaikinen heistä olisi koulutettu ja työllistyisi.
Huonolta näyttää.
Miksi kaataa lasiin enemmän kuin mahtuu
Monen meistä on mahdotonta tajuta, miksi joka paikka pitää olle täynnä, jos ei ole elinehtoja. Hyvin 0lemme nähneet, että Alppien alapuolella kehittyi väestörikas kulttuuri, kun olosuhteet olivat suotuisat. Nyt liikaväki on tuhoamsssa heidänkin tilanteensa.
Entäs Suomessa. Missä meillä on suhteellista etua? -Vähän niukkoja kaivoksia. Puuraaka-aine ei pärjää sademetsien puille hinnassa. Laivoja rakennetaan halvalla Kauko-Idässä. Elektroniikka-osaaminen on hyvin kapeaa ja perustuu maailman ideoihin ja osiin. Kokoonpano ei ole leipälajimme hinnan puolesta. Vaatteiden ompelu; sama ongelma.
Nyt olisi tärkeämpi
Nyt olisi tärkeämpi keskittyä puhumaan maahanmuuttajien määrän sijasta maahanmuuttajien laadusta. Lähinnä tulevat mieleen Kauko-Idän maat. Liian suuri muslimiväestö on riski maltillisen enemmistön tuodessa mukanaan radikaalia porukkaa, mutta jos muuttajat olisivat esimerkiksi buddhalaisia tai hinduja, voisi integraatio olla hieman helpompaa.
Otetaan kunnon pisteytysjärjestelmä käyttöön ja keskitytään haalimaan maahan koulutettua ja integroitumiskykyistä ja -haluista porukkaa.
Sosiaalisin perustein tapahtuvalle maahanmuutolle kannattaisi soveltaa hyvin minimaalista linjaa ja keskittyä auttamaan ihmisiä mikrolainojen ja vapaakaupan myötä heidän kotimaissaan. Myös Jiri Kerosen HS:n mielipidepalstalla ideoima naiskiintiö pakolaispolitiikassa tulisi ottaa käyttöön.
Ei hyvalta nayta, nayttaa pahalta
Australia on ottanut vuosittain 2-3 sataatuhatta maahanmuuttajaa. Tyoteliasta vakea, varsinkin Aasiasta.
Suomi putoaa junasta Perajunttilan asemalla hyvin pian mikali tanne ei saada tyokykyista ja -haluista vakea joka haluaa rakentaa itselleen ja lapsilleen hyvan elaman Suomessa ja jolla siksi on motiivi rakentaa myos suomalaista yhteiskuntaa.
Asukasluvun suhde pinta-alaan nahden ei muuten Suomessa ole kovin mahdottomasti Australiaa tiheampi, etenkin jos lasketaan vain asuinkelpoinen alue.
Vaan kuka muuttaisi Suomeen jos vaihtoehtona on esimerkiksi Australia, tai mika hyvansa keskisen Euroopan maa?
Suomen pelastus on kasvihuoneilmiö
jolloin keskilämpötila nousisi Suomessa +5 astetta.
Kaikki kasvihuoneilmiön vastustajat pitää viedä aitan taakse isänmaan pettureina.
Maahanmuuttajat sekä Halonen/Ahtisaari/Maahanmuuttajat
Kyllä maahanmuuttajia tarvitaan , mutta pitää pitää järki päässä kuinka paljon heitä Suomessa kulloinkin tarvitaan. Onko se maahanmuuttajien määrä 10 000- 20 000 vuodessa tai vain 2000 vuodessa se pitää tarkasti tutkia ja mihin meillä on varaa. Ei taitas olla varaa, kun tarvitaan lisää velanottoakin peräti 30-40 mrd.€ budjetin jatkeeksi.
Onhan meitä syntyperäisiä suomalaisiakin maapallon eri osissa kaiketi lähes miljoona - kirjotellaan heille ensin ja pyydetään apuun työvoimaksi enenkuin pyöritään eri maahanmuuttajakeskuksissa. Ja voihan se omankin maan väestö alkaa taas pikkuhiljaa kasvamaan ja saadaan uudet suuret ikäluokat aikaiseksi.
Jos ulkoa Afrikasta, Aasiasta jne tuodaan ja haetaan, niin kyllä joukossa pitää olla myös älykkäitä ja tehokkaita työtekijöitä - ei yksin eläkeläisiä ja lapsia, kun kerran työvoimasta tulee olemaan puutetta. Pres. Halonen puhuu enemmän tunteella kuin järjellä tässä yhteydessä.
Järki hoi - Älä jätä
Keskimääräinen kiinalainen koululainen
on fiksumpi kuin vastaava suomalainen, valitettavsti. Kiitos Suomen ulkoistetun DDR-läisen vanhemmuuden, jossa vastuu kaikesta sysätään virastojen demaritantoille.
Pizza suomi
Himanen on keksinyt ikiluukkujan. Suomi nousee kun maahan saadan miljoona pizzan paistajaa. He työllistävät itsensä ja maksavat hyvinvointiyhteiskunnan kulut vääntämällä pizzoja toisilleen...he he.
Kun pizza taloutta aikansa pyöritetään, niin Suomesta tulee kehitysmaa jota elätetään kansainvälisillä avustuksilla ja tämä taas puolestaan vetää entistä enemmän pizzanpaistajia,jne.
Tehdäänkö tuo "Kuuntele juttu" -osio
koneellisesti? Ihan hirveätä kuunneltavaa. Mä voin ilmaiseksi lukea noita tekstejä äänitykselle.
Suomi ei houkuttele työntekijöitä
Suomi ei olosuhteiltaan, verotukseltaan, ilmastoltaan tai muiltakaan ominaisuuksiltaan ole maa, joka houkuttelisi tänne todellisia osaajia.
Sen sijaan nykyinen Euroopan kenties avoin turvapaikkakäytäntö on omiaan vetämään puoleensa rikollisjärjestöjen maahan tuomia turvapaikkashoppailijoita.
Tämä ei yksinkertaisesti ole yhtälö, jonka varaan Suomen tulevaisuus olisi mahdollista rakentaa.
Turvenuija Himanen työnjohtajaksi.
Turvesuolle maahanmuuttajien kanssa oikeisiin töihin, ettei tarvitse ammatikseen paasata palturia ja potaskaa.
Suomen metsät alkavat olemaan jo useampaan kertaan hakattuja, ja paperin kysyntä laskee, mutta soita Suomessa riittää.
Himanen turpeen nostoon maahanmuuttajien työnjohtajaksi, niin hänkin hyödyttää yhteiskuntaa jotenkin.
halpaa työvoimaa?
jatkuvasti kuulen ystäviltäni kertomuksia suomen raksa työvoimasta, pääosin pimeästä. Puolet ulkomaalaisista jotka tänne tulee ei opi suomea osin koska olemme niin sulkeutuneita. Ensin otetaan kunnolla sisään he jotka ovat jo täällä, sitten vasta lisää ja laillisesti väkeä? tämä tyyli et pistetään naapurit ruskean kirjekuoren avulla parakkeihin ei ole kovin lupaava aloitus, muistuttaa enemmän villiä länttä kuin hallittua yhteiskunnan muokkausta...
Työttömiä muutenkin ihan tarpeeksi
Työttömiä on täällä ihan tarpeeksi muutenkin. Löytyy koulutettua ja kouluttamatonta. Monet ovat jo syrjäytyneet tästä systeemistä. Olisiko aika vetää heitä takaisin.
Asiasta kymmenenteen. Milläköhän huuhaarahalla tuota Himastakin elätetään.
Himanen puhuu asiaa
Suomeen on otettava vähintään 200 tuhatta maahanmuuttajaa seuraavan 10 vuoden aikana. Mieluummin kaikki ns. pakolaisina ja mahdollisimman useasta maasta. Näitä maahanmuuttajia on pyrittävä sijoittamaan joka puolelle Suomea -myöskin Helsingin Eiraan.
Ulkomaisen työvoiman verovapaus
Ulkomainen työvoima tienaa paremmin ja on halvempaa tilaajalle . Suomalainen työvoima on kallista , kilpailukyvytöntä , ostovoima heikko ja työ motivaatio myös .
Tulevaisuus , rakennustyöväki heittää keikkaa Virosta ? Pitsanvääntäjät ja paidan pesijät sisään ja ammattiväki ulos , mitä häh ?