Joensuun ja Kuopion yliopistot ovat yrittäneet puuttua Itä-Suomen ylioppilaslehti Uljaan jakeluun, kertoo Savon Sanomat. Yliopistojen johto on kiistänyt väitteen.
Uljas uutisoi viime viikolla ylioppilaskuntien puheenjohtajien kuuluneen rasistisena suljettuun verkkoyhteisöön.
Kyy:n ja JoYY:n ylioppilaskuntien kokoomuslaiset hallitusten puheenjohtajat kuuluivat Facebookissa ryhmään, jonka verkkoyhteisö sulki rasistisena. Ryhmä halusi auttaa somalit takaisin kotimaahansa.
Ylioppilaslehti postitettiin 7000 abiturientille.
Lehden päätoimittaja Veera Järvenpää kertoo Savon Sanomille saaneensa tuohtuneita yhteydenottoja yliopistoilta.
- Minulta tiedusteltiin suoraan hallinnosta, olisiko mahdollista vetää lehti pois jakelusta. Hallinto oli pettynyt esimerkiksi siihen, että lehden kansi viesti maahanmuuttaja- ja rasismiteemasta, Järvenpää sanoo.
Kuopion yliopiston hallintojohtaja Päivi Nerg kommentoi, että yliopistojen lehteen ostama yhteinen mainos oli hukkaan heitettyä rahaa.
- Lehti ei vastannut teemaltaan sitä, mistä sovimme. Numeron piti olla abinumero, mutta siinä olikin korostettu maahanmuuttoasioita, Nerg sanoo lehdelle.
Yle Uutisten mukaan yliopistojen johto on kiistänyt yrittäneensä estää Uljaan jakelua. Yliopiston viestintäpäällikkö Kari Hippi kertoo kysyneensä abeille suunnatun jakeluerän siirtämistä. Alkuperäisten suunnitelmien mukaan lehden numerossa oli tarkoitus esitellä yliopiston koulutustarjontaa.

Kommentit
hmm
ei tossa oo mitää rasismia, tokihan somalit haluavat asua omassa kodissa :)
Tottakai pitää auttaa
Vai onko nyt kanta, ettei saa auttaa ollenkaan? Pitäähän asioista pystyä puhumaan, eihän siitä mitään tule jos asioista ei voi puhua niiden oikeilla nimillä.
"ei tossa oo mitää
"ei tossa oo mitää rasismia, tokihan somalit haluavat asua omassa kodissa :)"
Eivät varmasti halua, mikäli oma koti on keskellä veristä sotaa. Et varmasti itsekään haluaisi.
haluaisin lomailla
haluaisin lomailla somaliassa verovaroin.
somalit
""ei tossa oo mitää rasismia, tokihan somalit haluavat asua omassa kodissa :)"
Eivät varmasti halua, mikäli oma koti on keskellä veristä sotaa. Et varmasti itsekään haluaisi"
Ja silti siellä "verisen sodan" keskellä voi käydä jatkuvasti lomailemassa, kyllä pääsyy somaleiden Suomessa ololle on pyrkimys nauttia suomalaisesta sosiaaliturvasta, joka tietysti lakkaisi jos he menisivät takaisin omaan maahansa.
Ensimmäiset "isot" somaliryhmät 1990-luvulla tulivat Suomeen suoraan Moskovasta, eivät Somaliasta ja nämä somalit eivät olleet Neuvostoliitossa pakolaisina.
Kyllä se olisi kaikkien etu, myös somalien, jos heidät autettaisiin takaisin kotiin.
yliopisto, sivistyksen kehto?
Huumoria voi ja pitää olla, mutta tämän tyylinen toiminta menee sairaaksi.
Sensurointia?
Ilmeisesti lehden teema oli väärästä asiasta?
Mainos oli hukkaan heitettyä rahaa
Yliopistot ovet siis sitä mieltä että mainostajien pitää voida vaikuttaa lehden toimitukselliseen sisältöön!
Hyssytellään toki lisää...
...kun joku paha ihminen on nostanut netissä kissan pöydälle.
Ensin torutaan että ei saa kirjoittaa ja sitten ei saisi kirjoittaa, että joku on edes näin kirjoittanut.
Lopetetaanko koko journalismi samantien?
YYA hengessä
Eikös sitä 70-luvullakin poistettu lehtiä levityksestä jos vaikka joku tohti epäillä YYA:n siunauksellisuutta isänmaalle.
Suomen demokraattinen tasavalta
Suomessa ollaan tekemässä sammutetuin lyhdyin ja täysin tarkoituksella samat virheet kuin Ruotsissa.
Ruotsissa, jossa islamilaiset ovat nykyvauhdilla enemmistö jo vuonna 2049, posti on kieltäytynyt jakelemasta täysin laillisen Sverigedemokraterna-puolueen SD Kuriren-lehteä. Tähän väärät ajatukset kriminalisoivaan totalitarismiin halutaan päästä Suomessakin, jotta vihervasemmiston monikulttuuriutopia toteutuisi. Onneksi Halla-aho ja kumppanit ehtivät työntää jalkansa sulkeutuvan järjen oven väliin. Toivoa siis on yhä että Suomi säilyy Suomena.
Pj:t mokasivat, muut kärsivät
Joka tapauksessa molempien ylioppilaskuntien pj:t mokasivat. Voisi sitä vähän miettiä, mitä tekee ja mihin nimensä laittaa, kun on tuommosessa tehtävässä. Se, että Uljasta yritetään hiljentää, on uskomatonta: kyse oli aivan oikein tehdystä tutkivasta journalismista, ja aiheesta vielä! Turha on mediaa syyttää, jos mokaa.
Yliopiston ei silti pitäisi alkaa yrittää vaikuttaa lehteen. Journalismi on vapaata eikä yliopistolla ole siihen mitään sanomista! Hyvä Veera Järvenpää, niin sitä pitää!
Puheenjohtajat mokasivat.
Puheenjohtajat mokasivat pahemmin puolustellessaan ryhmään liittymistä.
Kenenkä toimesta Uljasta yritetään hiljentää? Minne sylttytehtaalle jäljet johtavat? Jutussa mainitut Kytölä ja Lammentausta ovat olleet viime kunnallisvaaleissa ehdolla kotikaupunkiensa valtuustoihin.
Päivi Nergille
Tämä rasismikohu mustamaalasi Itä-Suomen yliopistoa, mutta tämä sananvapauden rajoittamisyritys mustamaalaa sitä kaksinverroin.
Päivi Nerg oli viime vaaleissa ehdokkaana kristillisten puolueessa. Onneksi häntä ei valittu. Eduskunta ei kaipaa enää yhtään sananvapautta rajoittavaa edustajaa.
Tapahtuuko siellä yliopiston hallinnossa jotain muutakin harmaan alueen toimintaa?
kokoomus ja muukalaisviha
Olennaistahan tässä jutussa on se, että kokoomuksen nuoret ovat kilpailemassa persujen kanssa siitä kuka on kovempi rasisti. Eikä Katainen inahdakaan asiasta, ihan niin kuin Soini!
hupaisaa?
liityin facebookissa silkkaa ilkeyttäni molempiin ryhmiin ts somalit kotiin ja rasistit avaruuteen ryhmiin.
jos kehoittaa somalit kotiin niin onko ammutaan rasistit taivaaseen
jotenkin humanistinen ajatus?