Viron historian muistamisesta ja tulkitsemisesta on syntynyt iso riita. Tähän liittyen Putin-nuoret kaavailevat Suomeen mielenosoitusta ensi maanantaiksi. Uuden Suomen Moskovasta tavoittaman nuorisojärjestö Nashin edustaja sanoi eilen, että aktivisti on ollut heihin yhteydessä, mutta ei halunnut kertoa asiasta enempää, vaan sulki puhelimen.
Helsingin Sanomat puolestaan sai Nashin jäseneltä kommentin Virosta. Mark Siryk kertoi lehdelle, että nashilaisia saapuu Helsinkiin kymmenkunta.
Helsingin poliisi ei ollut vielä alkuviikosta saanut ilmoitusta mielenosoituksesta.
Kremlin tukema Nashi-järjestö tuli kansainvälisesti tunnetuksi kaksi vuotta siten, kun Viro päätti siirtää toisen maailmansodan symbolin Pronssipatsaan Tallinnan keskustasta sotilashautausmaalle. Nashi-järjestö osallistui mielenosoituksiin Moskovassa piirittämällä Viron Moskovan-suurlähetystöä. Venäjällä toukokuun 9. päivä juhlittava Voiton päivä on suurimpia kansallisia juhlia.
Helsinkiin Nashin-mielenosoituksen tuo 23. maaliskuuta pidettävä Pelko muurin takana –seminaari. Seminaarin järjestelyjä vastaan on hyökätty verkossa. Viron maaliskuun kyyditysten muistopäivää vietetään 25. maaliskuuta.
Seminaari on määrä pitää samana päivänä, jolloin julkaistaan Finlandia-voittaja Sofi Oksasen ja toimittaja Imbi Pajun Kaiken takana oli pelko -kirja. Pelko muurin takana -seminaari ja konsertti järjestetään kirjanjulkaisutilaisuuden jälkeen elokuvateatteri Orionissa Helsingissä. Seminaarin tuottavat Kansallinen audiovisuaalinen arkisto (KAVA), Viron, Latvian ja Liettuan Suomen suurlähetystöt ja WSOY.
Tilaisuuden vastustajien mielestä Viron suurlähetystön tukemaan tilaisuuteen liittyvässä elokuvasarjassa on venäläisvastainen elokuva. Latvialalaisen Soviet Storyn esittäminen on vastahankkeen puuhaajien mielestä laitonta.
Vuoden 2008 keväällä ensi-iltansa saaneessa dokumentissa kerrataan Neuvostoliiton syyllistyneen rikoksiin ihmisyyttä vastaan natsi-Saksan tapaan. Elokuvan tekemistä ovat tukeneet muutamat Euroopan parlamentin yksittäiset jäsenet, jotka kuuluvat EUN-ryhmään.
Elokuvassa esiintyy myös europarlamentaarikko Ari Vatanen. Siinä nähdään pari Vatasen haastattelupätkää, joissa hän kertoo talvisodasta.
Otteita Soviet Storysta on paljon verkossa. Pro Karelia ry ja Karelia Klubi ry pyrkivät järjestämään eri puolilla Suomea helmi-huhtikuun aikana 10–20 tilaisuutta, joissa esitetään Soviet Story -elokuva. Tällainen tilaisuus on ollut muun muassa Mäntsälässä helmikuun 7. päivä.
Viro-seminaarin taustavoimien mukaan tilaisuudesta keskustelu on verkossa asiatonta. He ovat huolestuneita keskustelun luonteesta, joka saattaa lähestyä kiihotusta ja fyysiseen väkivaltaan yllyttämistä. Toisella puolella esityksen vastustajat sanovat olevansa huolestuneita siitä, että elokuvan esittäjät rikkovat Suomen lakia levittämällä rasistista propagandamateriaalia.
Suomessa ja Baltiassa on huolestuttu kansalaiskeskustelussa Stalinin merkityksen korostamisen paluusta Venäjän lähihistorian tulkintoihin.

Kommentit
Jos olisin vainoharhaisempi...
... niin kyllähän sitä vähän niinku herää erinäisiä kysymyksiä, kun rupeaa laskemaan yhteen selaisia juttuja kuin:
North Stream + eräs aktivoitunut dosentti + nämä julkitulleet erikoisuudet koskien venäläisten maakauppoja Suomessa + venäläisten aktivoituminen Suomen suuntaan + heidän typerä Stalinkiimansa = ????
Onhan näitä. En ole itse koskaan pitänyt Venäjää minään uhkana Suomelle, mutta kyllä valitettavasti nämä jutut lietsovat vähän sellaista... noh, ei pelkoa, vaan epäluuloa. Ja sääliä.
Pahamaineiset...
Ovatko Sovjet Story ja Pelko muurin takana- seminaari uhka Venäjälle? Ei luultavasti,jos venäläiset alkaisivat tutkimaan ja asennoitumaan lähihistoriaansa asiallisesti ja totuudenmukaisesti - ilman sitä ei Venäjänsielu parane traumastaan.
Eräs piirre on nähtävissä venäläisessä historian tulkinnassa ja se nähtiin viimeksi 17.3. eli tiistaina Arvo Tuomisen`"Talvela"-ohjelmassa:
Venäläiset kertovat useimmiten satuja sotatapahtumista - mikä ristiriita olikaan Heikki Reenpään ja venäläisten "merkki"miesten tarinoissa - sama suurenteluhan on ilmennyt venäläisten tuholaisten raporteista Lapin erämaakyliin tehdyistä "iskuista" jatkosodan aikana.
Kyllä se on Suomen media
Kyllä se on Suomen media joka sitä pelkoa lietsoo älyttömillä jutuillaan, kuten juuri maakaupat, NordStream jne, jotka ovat ihan normaalia järkevää liiketoimintaa. Ja Stalinin palvonta, marginaalista.
Kaiken takana on NATO-kiimaiset typerykset.
Kyllä se on Suomen media
Yönsilmä katselee asioita ilmeisesti pimeässä. ja ei sen vuoksi todellisuutta näe.
Venäjä ja normaali järkevä liiketoiminta
Mitä olen sivusta seuraillut, niin kyllä se Venäjän järkevä liiketoiminta on vähän sellaista toisen maiden asioihin sotkeutumista.
Venäjällä on öljyn hinnan laskun myötä todellinen intressi saada se kaasuputki Itämereen. Tämä on asia, josta pitäisi puhua enemmän. Mediassa puhutaan paljonkin Natosta ja suomalaisten "rasismista", mutta North Streamista puhutaan yllättävän vähän, vaikka ainakin itse koen, että jos Suomen alueelle vedetään kyseinen putkelo, niin se jos mikä on todellinen uhka turvallisuudellemme. North Stream sitoisi meidät Venäjään ja kaikki, mitä Suomessa sen jälkeen tapahtuisi, olisi korostetusti Venäjän mielenkiinnon kohteena. Ja uskokaa pois, sitten ne vasta nämä nashit täällä olisi mölisemässä ja jauhamassa paskaa.
Siitä putkesta on tietoa
Siitä putkesta on tietoa vaikka miten paljon. Se ei tule Suomen alueelle. Se on EU:n ja Venäjän yhteinen intressi. Uhkakuvasi perustuu siis tietämättömyyteen ja ennakkoluuloihin.
Venäjä -historiaa ja nykypäivää
Venäjä harrastaa todella törkeätä kiristystä ja uhkailua niin taloudellisesti kun sotilaallisestikin. Baltian maat (vähän Suomikin) ovat tämän saaneet tuta myös tällä vuosituhannella. Ja se ihana kaasu, katkeaa milloin mistäkin syystä, huom! aina syynä ei ole Ukraina. Neuvostoaikojen Venäjää kaivataan ja puuhaillaan ns. Suur-Venäjää. Stalin, tuo Isä Aurinkoinen kansan "ystävä" muisti kyllä halata tovereitaan - miljoonia syleiltiin hengiltä. Muiden maiden kansalaisia hän rakasti myös, "joukkohalattuja" löytyy mm. Puolan suunnalla.
Nykypäivän ns. businesshankkeet, yhdistettynä Hitlerin tasoisen murhaajan ja valtiojohdon ihailuun ei ole aivan sattumaa. Sinisilmäisyydessämme olemme jo nyt antaneet aivan liika myöden. Venäläiset nauravat, me hölmöt kun vielä kustannamme itse osan toimista erilaisina avustuksina ko. köyhälle valtiolle. Muistaakseni saksanmaalla harrastettiin saman suuntaisia toimia erästä kansanryhmää kohtaan, he kun maksoivat itse junalippunsa matkalla, niin mihinkäs se nyt olikaan?
Kaasu
"Ja se ihana kaasu, katkeaa milloin mistäkin syystä, huom! aina syynä ei ole Ukraina."
Venäjältä kaasu Suomeen on tullut katkeilematta jo kolmisenkymmentä vuotta.
"Venäjä harrastaa todella törkeätä kiristystä ja uhkailua"
Samanlaistako, jopa Presidenttiä painostettiin?
"CIA tuhosi Rauma-Repolan parhaan bisneksen
Kriisin seurauksena Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA tuhosi Rauma-Repolalta erittäin lupaavan bisnesalueen, josta oli määrä kehittää yksi yhtiön päätoimialoista.
"Oceanics purettiin yksinomaan Pentagonin ja CIA:n painostuksen pakottamana"
"Meille kerrottiin sellaisten yritysten nimiä, jotka eivät olleet noudattaneet amerikkalaisten suosituksia. Ne olivat poikkeuksetta konkurssissa. Meitä vastaan olisi varmuudella käytetty tehokkaita kauppapoliittisia ja muita aseita."
http://www.tekniikkatalous.fi/metalli/metallitekniikka/article143471.ece
Nashi-järjestöstä on
Nashi-järjestöstä on annettu todellisuutta pahempi kuva meikäläisessä mediassa. Nuo nuoret kokoontuvat Venäjällä ortodoksisen kirkon tiloissa, voisimme verrata heitä suomalaisiin partiolaisiin, jotka kokoontuvat usein luterilaisen kirkon tiloissa.
Ai ei tule?
Minkäs maan aluevesille se putki tulee, jollei se ole kuin Venäjän ja EU:n asia? Mikä maa EU on?
Linjaus
"Minkäs maan aluevesille se putki tulee"
Kartta.
http://www.nord-stream.com/fileadmin/Dokumente/3__PNG_JPG/1__Charts/Nord...
Feministit ja lepakot
Suomi elää median yössä.
Joko Stubb on lausunut "kovan sanan"?
Koskahan alkaa tämän jutun stubbailu?
Parempi pysyä omalla puolella
Eiköhän olisi syytä järjestää mielenosoituksia omalla puolen rajaa. Ja jos tänne tullaankin, niin poliisin tulee käyttää sen verran tiukkoja otteita, että tehdään selväksi kenen maalla ollaan.
Tänne ei kaivata ulkomaalaisia kiihkoilijoita, olivatpa ne sitten poliitikkojen käsikassaroita tai uskonhihhuleita.
Dosentille kiireitä
Dosentti Bäckmanin ystävät ovat tulossa kylään.
Toivottavasti Bäckman tarjoaa saunaillan
Toivottavasti after skikin on järjestetty.
Iltapäivälehdet tarvitsevat uutisruohoa
Mikäpä sen parempi keino saada puolustusmäärärahoista indeksimenoautomaatti. Kyseessä ovat varmaan Patrian ja Häksyn ystävät.
Venäjä pullistelee
Mielenkiintoista Nashin käynnissä on, että venäläiset ovat käyttäneet joukkoa erilaisten informaatio-operaatioden käsikassaroina. Mitähän Kremlillä nyt on mielessä? Todennäköisesti käynti on osa Viron hallituksen vastaista operaatiota, mutta asiaa kannattaa seurata.
Ymmärrystä
Varmasti löytyy ainakin Koivistolta.
Noita natsheja
ei varmaan tarttis päästää rajan yli vai tulevatko tankilla ?
heh
heh nämähän ovat vain maahanmuuttokriittisten hengenheimolaisia rajojen takaa
Nashit on meilläkin
Kuprun havainto pitää paikkansa. Tämmöinen ääliönationalismi tuntuu kasvavan meilläkin, sen vahvistaa näidenkin sivujen useat lukijakomentit.
Tervetuloa vain,
pitää mennä kannustamaan tätä uuden kulttuurivaihdon airutta ai pläjäystä. Nyt saa halavalla paljon mätiä munia ja tomaatteja löytyy jätelavoilta.
Ivan Pishtin vastaanottajaksi!
Meidän kaikkien on lyötävä putinistifasisteja todella lujaa vaikkapa tyyliin Ivan Pishtin eli pilkkakirveella - tehdään ne stalinistipolitrukkisurkimukset pahanlaisesti naurunalaisiksi! En panisi pahakseni vaikka joukkion päälle ripoteltaisiin mahorkkaa ja suolakurkkuja sirpin ja vassaran muotoisiksi leikeltyinä omassa liemessään tai virtsassakin.
Nashisti ei ansaitse ihmisarvoa Suomessa eikä muuallakaan!
Ihmisarvo on oikeus
ei ansaintakohde.
Says who?
Ei se, että asia on kirjoitettu paperille, tee siitä välttämättä totta.
Tukka pois ja linnaan!
Jos tämmöiset nuoret tulevat Helsinkiin rähinöimään, niin poliisi ottaa heidät kiinni ja laittaa pieneen huoneeseen rauhoittumaan. Sitten aamulla konsulikyydillä takaisin kotimaahan. Ja naamat muistiin.
Tervemenoa, Putin-jugend!
Mikäs siinä; poliisit pistäköön nashit sumppuun ja autoihin. Pahimpien Putin-nazzien nimet ylös, ja porttikielto Schengen-alueelle.
Kannatan lämpimästi!
Kannatan lämpimästi! Maassa maan tavalla.
Nashi-provokaation mahdollisuus
Nashit tässä tapauksessa ilmeisesti tulossa Schengen alueelta eli Virosta, jossa sillä on järjestäytyneitä soluja ja joillakin myös Eestin kansallisuus!
Suomen lain mukaan siis edetään ja virkavaltamme median mukaan ei ole toistaiseksi saanut mielenosoitusilmoitusta, joten Poliisilla on edellytykset puuttua provokatioon.
Holmlundin ja Paateron mokaus
Puuttuminen Kari "Smash" Rajamäen otteella kymmenen hengen mielenosoitukseen, osoittaisi, että Suomi on putinistinen SAK-totalitarismi, jossa pamppua kokdemista heiluttavat demarivuosien jälkeen siniset sosialidemokraatit eli työväenpuolue Kokoomuksen edustajat.
Meanwhile in Russia...
Venäjällä tapahtuu niin, että jos mielenosoittajista ei pidetä, paikalle lähetetään OMON jakamaan patukkaa. Siellä ihan kirjaimellisesti murretaan kalloja.
Nämä uusnashit vetoavat täällä lännessä vapauteen ja kansalaisoikeuksiin, mutta todellisuudessa kannattavat slaavilaista rautasaapasdiktatuuria Viroon ja kenties Suomeenkin.
Suomessa on poliisi tällaisia tapauksia varten. Ja pamput.
Kokoomusnuoret Venäjän suurlähetystön edessä
Menkää nyt kokoomusnuoret hyppimään gruusialaisten kanssa Venäjän suurlähetystön portille ja vannomaan nato-veljeyttä roistokansa gruusien kanssa!
Kokoomusnuoriso on osoitus siitä, että nuorten sotkeutuminen kansainväliseen politiikkaan on naivia touhua, tapahtui se missä maassa tahansa.
Olisi nuorison parempi keskittyä vaikka parinukketouhuihin jos ymmärrys on tuota tasoa.
Kokoomusnuoriso liittyy našeihin!
Kokoomusnuoriso liittyy našeihin ja osoittaa heidän kanssaan mieltä demokraatttisemman Viron puolesta.
Kok-nuoret
Ja sitten kun on gruusien kanssa enimmän aikaa hilluttu, niin uudet kaverit suuntaavat jo moskeijasta tehtaankatua kohti perjantaisen rukoushetken jälkeen. Sopii sitä kokkareiden riekkua vaikka (ääri-)islamilaisten tshetsheenimutiaisten kanssa, pääasia että tehtaankadulla tapahtuu.
www.kavkaz.fi -Terveisiä p*rseestä!
rukiver
no joo,
olemme valmiina!
Saa nähdä paljon Kreml
Saa nähdä paljon Kreml sijoittaa tuohon touhuun. Kukaan tuskin oikeasti tosissaan tulee suojelemaan Suomen poikaa tältä "rasistiselta propagandamateriaalilta".
Jos Kreml tai Gazprom sijoittaisi rahaa
niin tuloksena ei olisi kahvirahalla tehty kymmenen hengen mielenosoitus.
Markkinatutkimus kyseessä
älä nyt tapio, kyllähän markkinoita täytyy ensin tutkia ennenkuin tehdään vakavampia sijoituksia.
"Venäjällä toukokuun 9.
"Venäjällä toukokuun 9. päivä juhlittava Voiton päivä on suurimpia kansallisia juhlia"
Jos ei muuta juhlittavaa ole niin kaipa sitä ihminen juhlii vaikka voitonta päivää.
Tieteellisyys takaisin historiankirjoitukseen
Historiankirjoituksen tulisi olla tiedettä, ei politiikan (saatikka sodan) jatketta.
Historiankirjoituksesta paljastuu, että:
- Venäjä aloitti juutalaisvainot puoli vuosisataa ennen natsi-Saksaa 1881.
- Venäjä aloitti ihmisryhmien eksterminoinnit noin 20 vuotta ennen natsi-Saksaa, vuonna 1917.
- Venäjä aloitti ihmisten laittomat massavangitsemiset, joukkomurhat ja siirtämiset keskitysleireihin, Stalinin vainot, vuonna 1937, ennen natsi-Saksaa.
- Stalinin diktatuuri kesti kauemmin kuin Hitlerin.
- Stalinin aikana Neuvostoliitossa vangittiin, surmattiin ja tuhottiin enemmän siviilejä kuin Hitlerin aikana Saksassa.
- Kun muu maailma oli kauhistunut natsien toteuttamasta juutalaisten tuhoamisyrityksestä, keskitysleireistä jne, Stalin keksi 1950 aloittaa - yllätys-yllätys: juutalaisvainot.
Stalinin rikosten listaaminen on ihmiskunnalle tärkeämpää kuin Hitlerin rikosten muisteleminen. Hitler jo tunnetaan kaikkialla, mutta SUUREMMAN rikoksen (ihmisyyttä vastaan) tuomitseminen ja listaaminen on jäänyt jopa kokonaan tekemättä.
Historiankirjoituksen on tuotava tieteellisyys takaisin tieteeseen.
Historiankirjoituksen bias
Historiankirjoitus on vasemmistolaisittain biasoitunutta niin kauan, kuin <a href="http://www.valt.helsinki.fi/blogs/shentila/">seppohentilät</a> miehittävät virallisen historiankirjoituksen akateemisia oppituoleja ja suoltavat <a href="http://www.valt.helsinki.fi/staff/shentila/julkaisut.html">läjäpäin</a> tällaista <a href="http://www.tyovaenperinne.fi/tyovaentutkimus/2002/hentila.htm">propagand..., jota häpeilemättömästi historiankirjoitukseksi kutsuvat.
Holodomor
Sinulta unohtui merkittävin Stalinin hirmuteko eli Holodomorilsi kutsuttu Unkrainan kansanmurha. 1932-33 Stalin surmasi nälkätuholla n. 6 miljoonaa ukrainalaista, 1 miljoona kazakkia jne. Yhteensä 1932-33 Stalin surmasi noin 10 miljoonaa omaa kansalaistaan. Intensiivisyydessään ja uhriluvuissaan 1932-33 toteutettu Nälkätuho menee Holocaustin ohitse.
Liia ruusuinen kuva
Massavangitsemiset alkoivat jo 1920-luvulla tai oikeastaan jo sisällissodan aikana. Jo 1930 alkaen pakkokollektivisoinnin ohella tapettiin puolet Kazahstanin väestöstä ja 8 miljoonaa ukrainalaista kahden vuoden sisällä tahallisissa nälänhädissä.
Hitlerin aikana Saksassa ei tuhottu siviilejä minkään opin mukaan, sillä jutalaiset oli jo karkotettu sieltä.
Stalinin elintilaoppia...
Kiitos kommenteista. Jatkan vielä...
Stalin aloitti aluelaajennukset, eli "Lebensraum"-opin heti vallankumouksen jälkeen, kun itsenäistyneet, Tsaarin Venäjään kuuluneet Ukraina, Kaukasus ja keski-Aasia liitettiin punaimperiumiin.
Aluelaajennusta Stalin edisti tekemällä ITSE ALOITTEEN ystävällisistä suhteista huhtikuussa 1939, Hitlerin suuntaan.
Vuosi 1939 tapahtui siis STALININ JOHDOLLA.
Stalinin & Roistojoukon vaatimus oli aluksi Tsaarin Venäjän rajojen palauttaminen, eli aluelaajennukset uusien valtioiden alueille: Itä-Puola, Baltia ja Suomi sekä Bessarabia.
Kaiken tämän aluelaajennuspolitiikan Stalin toteutti itse, myös hyökkäämällä 30.11.1939 Suomen kimppuun koko rajamme pituudelta, Terijoelta Petsamoon.
Aluelaajennus jatkui miehitysjoukkojen siirtämisellä sittemmin Varsovan Liiton nimellä tunnetulle alueelle, ja myös Saksan alueelle: Königsbergiin, muualle Preussiin ja Itä-Saksaan.
Vaikka Hitler miehitti suuren osan Eurooppaa, Venäjä Stalinin käsissä laajensi alueitaan maailman laajimmaksi yhtenäiseksi imperialistiseksi alueeksi: Neuvostoliitoksi. Tämä alue säilyi vuoteen 1991, 46 vuotta Hitlerin itsemurhan jälkeenkin.
Stalin oli 1900-luvun pahin roisto.
Tämä väittely on typerää
Sen verran vielä humanisti olen, että jotenkin karsastan tätä "kuka oli veemäisin diktaattori"-väittelyä ja vertailua. Siihen tulisi loppu sillä, että joku auktoriteetti sanoisi (mistäs sellainen repäistään?) "Stalin oli ihan yhtä suuri kusipää kuin Hitlerkin, eikä hänessä ollut mitään pyhää" ja Stalinin hulluudesta kärsineet saisivat vihdoin virallista myötätuntoa ja oikeutta.
Mutta niin kauan, kun on ihan ok ihailla tuota paksuviiksistä sekopäätä, jatkuu tämä Hitler vs. Stalin keskustelu.
Tarkista tietosi Hitlerin ajasta
Tarkista tietosi Hitlerin ajasta. Mitä tarkoitat että 'jutalaiset' oli jo karkoitettu ... ? Jos tarkoitit juutalaisia, niin keskitysleireille rahtaaminen ei ole sama asia kuin karkoittaminen. 'Siviilejä' juuri tapettiin, kidutettiin, kaasutettiin ja poltettiin Hitlerin Saksassa. Miljoonia ja miljoonia. Uskonnon, etnisen taustan, poliittisen näkemyksen tai seksuaalisen suuntautumisen perusteella, tai aivan perusteetta pahantahtoisen ilmiannon perusteella.
Nashistille nashistin kohtelu – nollatoleranssi internatsismille
Nashistien on saatava Suomessa nashistin kohtelu: jokamiehenvelvollisuutemme on vähintäänkin kuvata kännykällä tänne saapuvat potentiaaliset itäfasistiterroristit mahdollisimman tunnistettavasti ja toimittaa kuvia medialle, supolle ym. valvontajärjestöille ja vapaaehtoispohjalta totalitarismin vaaroja tarkkaileville kansalaisille. Nollatoleranssi Suomeen tuotavalle Stalinin-palvonnalle, neuvostoarmeijan ihmisyydenvastaisten rikosten kieltämiselle ja muulle internatsistiselle putinistisikailulle!
KNFIJV on linjannut suomalaisten tuntoja kuvaavan käytännöllisen nollatoleranssipolitiikan jo pari vuotta sitten näin:
http://rescordis.net/knfijv-carsfi.html#venalaispanos - tässä taustalla oli Tallinnan Pronssimiehittäjäpatsaskiista: http://rescordis.net/knfijv-carsfi.html#aljosha - mikä puolestaan pohjaa 9.5. totalitaristisissa piireissä vietettävään itäfasistien voiton päivään: http://rescordis.net/knfijv-carsfi.html#posters
Mika Eiramaa, tutkija, KNFIJV Web
Tunnustivat palvelunestohyökkäyksenkin - rikollisia!
Kannattaako niitä tiedettyjä rikollisia hyysätä YYA-perinteen mukaan, röyhkeämmäksi vaan tulevat. Mikä on sitten seuraava 'ystävyysaskel' Suomessa? Vastahan Putin-jugend eli Nashi-fasistit tunnustivat aiemmin todistettujen rikostensa (suurlähetystöhyökkäykset ym.) lisäksi viime viikolla Tallinnan stalinistimiehittäjäpatsasmellakoiden aikaiset palvelinestohyökkäykset Financial Timesille:
http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?messageID=31...
- Mikähän noita itäfasisteja oikein vaivaa? Mikä voisi selittää Nashi-miekkarin taustapuuhaajan tieteenvastaisen dosentin (Johan Bäckman) ja pimeitä voimia palvovan hengenmiehen (Juha Molari) yhteisen vihan fiksuja naapureitaan ja omia kansalaisia yleensä kohtaan, ks. http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?messageID=30...
Nashia ei ole Virossa - Suomessa kohta?
Nashia ei ole Virossa Hesarin uuden tiedon mukaan virallisesti lainkaan. Perustetaankohan Suomeen ja jotkut vaativat valtionavustusta kulttuurivaihdon momentilla.
Ystävän nuoriso saapuu
Hyvä että venäläiset näyttävät millaisia ovat nyt ja ovat olleet.
Onhan se aivan "hirveää" että nämä rakkaat naapurit olisivat joskus syyllistyneet rikoksiin ihmiskuntaa vastaan. Eikös Stalin tapattanut kuitenkin pääosin omia kansalaisiaan ja niitähän ei lasketa.
Näiden Stalinin "lasten" esiintyminen Suomessa on siis vain hyvä asia.
Jos politiikoillamme olisi vähänkin ymmärrystä voisivat tästäkin tapahtumasta ottaa oppia ja lopettaa rakkaan naapurimme yliymmärtäminen.
Tulisi myös purkaa venäläisten tekemien ihmeelliset maakaupat ja heti.
Turha kuitenkin toivoa sillä nuoleskelemisesta on jo tullut johtavien johtajien tapa,jota ei voi lopettaa. Hyvä muistaa vaikkapa Koiviston kannanotot Viron kamppailessa isenäisyydestään ja Vanhasen muinaiset kommentit, jotka leimasivat virolaisia vapauteen pyrkiviä jonkinasteiseksi rikollisiksi. Sellaista se nuoleskelu oli.
Kokoomusnuoret mukaan veljespuolueen toimintaan
Odotettavaksi jää, uskaltavatko Kokoomusnuoret - ilkosillaan tai vaatteissa - mukaan geimeihin. Miekkarin jälkeen voisi mennä olusille ja saunaan.
Kotikutoinen juttu
Hommanhan on varsinaisesti keittänyt Suomen Antifasistinen Komitea, eli Uuden Suomen kunnioitettu blogaaja, Helsingin yliopiston arvostettu dosentti, Suomen paras kirjailija jne. Johan Bäckman ja hänen häntäkärpäsensä, mm. arvostettu teologian tohtori, Pohjan kirkkoherra ja jaggenomistaja Juha Molari, tietoverkkoasiantuntija Petri Krohn, kirjailija Janne Nummela jne. Bäckman on ravannut pitkin venäjää antamassa lausuntoja Suomessa järjestettävästä uusnatsien propagandatilaisuudesta.
Molari on tulossa liperit kaulassa rukoilemaan nashien puolesta. Jos Molari on vielä maanatain jälkeen kirkkoherra, kirkosta eroamiseen löytyy aika lailla perusteita.
Antivaskitsit
Antivaskitsinen parodia tuo esille vaskitsit.
Nashit, vähän niin kuin natsit
"Vuoden 2008 keväällä ensi-iltansa saaneessa dokumentissa kerrataan Neuvostoliiton syyllistyneen rikoksiin ihmisyyttä vastaan natsi-Saksan tapaan."
On jo aikakin tuoda esille Neuvostoliiton suorittamat rikokset kansainväliseen julkisuuteen, sekä tietysti mahdollisuuksien mukaan vetää oikeuteen ne syylliset, jotka vielä mahdollisesti ovat tuomittavissa. Ennen kaikkea pitäisi kuitenkin Neuvostoliiton suorittamat rikokset ja vääryydet oikaista.
Nämä nashithan tietysti, aitoon kommunistiseen tyyliin, protestoivat totuuden levittämistä vastaan. Se on yleensä ollut vasemmistoa vahvimmin yhdistävä tekijä; kaikkinainen totuuden tukahduttaminen ja alituinen sorto. Tätä diktatuurin perinnettä jatkaa suurella tarmolla niin nashit, poliittinen vasemmisto kuin ympäristöliikekin.
Mutta, ei muuta kuin Suopo seuraamaan pitoja kamerat valmiina!
Ne jotka hallitsevat linqua
Ne jotka hallitsevat linqua francan voivat googlailla nasheja. Paljon löytyy juttuja, joissa nashinuoria haastatellaan (tulkataan linqua fracaksi).
Ei taida suomen kieli riittää tiedon lähteenä tällä kertaa.
En kannata Natoa, mutta enpä oikein hyväksy idästä päin harjoitetttua nationalismiakaan.
Nämä nashinuoret haluvat tehdä Venäjästä maailmaa johtavan suurvallan (sanovat niin haastatteluissa).
Niin, kuinkas suurvalta valvoo kansalaistensa intressejä?
Onko venäläinen asutuspolitiikka Suomessa ensi askel venäläisten intressien valvonnassa?
Voisi edes pikkusen kriittisesti suhtautua venäläisille maan myyntiin.
Onko Suomeen kasvamassa uusi aggressiivinen kielivähemmistö, joka yhdessä ruotsalaisten kanssa jyrää suomen kielen alleen?
Venäjällä ei uutisoida
Asiaa tuskin uutisoidaan Venäjällä lainkaan. Virossa ja Suomessa kiihotutaan pikkumaiden tapaan.
Kyllä uutisoidaan
http://www.google.fi/search?q=%D1%81%D0%B5%D0%BC%D0%B8%D0%BD%D0%B0%D1%80...
Helppo ratkaisu asiaan
Lahjoitetaan Natshi-nuorille Suomen vierailun ajaksi Kärppä-paidat ja kutsutaan Jokerien Ultra-ryhmä paikalle "vastaanottokomiteaksi". Eiköhän se asia sillä hoidu nätisti ja nopeasti.
Ilveksen ja Tapparan paidat
Ehdotan, että Молодёжное демократическое антифашистское движение «Наши» :lle lahjoitetaan ilvespaidat ja fasisteille Tappara-paidat.
Minä esitän,että
Kunnon pamputus koko ryhmälle,ja takaisin sinne mistä ovat tulleetkin!Tarkoitan tätä 10.huligaanin Nash-Nat-Put ryhmää.
Onkohan Venäjän huoli Suomen venäläisväestön kohtelusta,saamassa vaarallisia piirteitä?
Uskomattoman väkivaltaisia
Uskomattoman väkivaltaisia mielipiteitä. Eikö Suomessa saa osoittaa mieltäkään, ilman että aletaan uhkaamaan pamputuksella? Se Suomen antifasistinen järjestö taisi tulla tositarpeeseen, valitettavasti.
Suomalaiset sarvipäät
Juuri tuohon Молодёжное демократическое антифашистское движение «Наши» pyrkii: osoittamaan, että suomalaiset suojelevat virolaisia fasisteja.
Jäitä hattuun.
Jäitä hattuun. Lehtitietojen mukaan n. 10 venäläistä nuorta on tulossa Helsinkiin. Heidän missionsa on täydellisesti onnistuunut vain mikäli heidän kimppuunsa hyökätään. Filmiryhmä odottaa. Sitten lääkärintodistukset, oikeudenkäynti, uhreille korvaukset ja suomalaisaggressoreille tuomiot. Media juhlii.
Fiksuinta on olla kiinnittämättä liikaa huomiota. Tyhmä provosoituu.
Suomalaisten tyhmyys ja primitiivisyys puntarissa
Juuri niin. Suomalaiset kiihottuvat kuin gruusialaiset.
Mistä uus-stalinistit kaunansa ja katkeruutensa ammentavat?
Vastaus kuuluu tietenkin: valheesta. Sehän oli Lenininkin kannattama propagointitapa. Hän uskoo, että toden puhuminen on pikkuporvarillinen haihatus, ja että puhumalla totta antaa aseet vihollisen käsiin. (Ks. Leninin päiväkirjat 1924)
Myös tiedostamaton tietämättömyys käy usein käsikädessä valehtelun kanssa.
Väitteesi suomalaisten kiihottumisesta kuin gruusialaiset on silkkaa valehtelua ja tietämättömyyttä. Ensinnäkin puhunet georgialaisista, gruusialainen-termiä käytetään kun puhutaan venäjää. Ja toisekseen georgialaiset ovat rauhallista ja sivistynyttä kansaa, joilla on takanaan useita vuosituhansia pitempi kulttuurihistoria kuin venäläisillä.
Georgia ei ole koskaan hyökännyt vieraaseen valtioon, kuten eivät tshetsheenitkään, joka on sekin vuosituhansia vanha sivistyskansa. Venäläisiä on aina kiihottanut hyökätä, miehittää, tuhota, murhata, kiduttaa ja alistaa naapureitaan. Lieneekö syynä heidän kaukasialaisia kohtaan tuntema kateus ja alemmuuskompleksi. Ehkä. Paljon mahdollista.
Minkä muun maan väkivaltaisten järjestöjen (kuten avoimesti fasistiset Nashi ja Tallinnassa patsaskiistan aikaan mellakoineet vironvenäläiset Yövartijat) tiedät uhanneen saapua kahden arvostetun kirjailijan (Imbi Paju ja Sofi Oksanen, Finlandia-palkinnon voittanut!) uuden teoksen julkistamistilaisuuteen pelkästään riehumaan? Muita ammattimellakoitsijoita täällä kyllä on juossut, mutta he eivät sentään ole kohdistaneet aggressioitaan kulttuuria vastaan.
Ja jos porukoiden suomalaista yhteyshenkilöä etsitään, kehotan vilkaisemaan dosentti Johan Bäckmanin blogisivuille, joilla yksityiskohtainen tiedote Nashi-mielenosoituksesta ensimmäisenä julkaistiin. Luvalla sanoen, hieman outoa tiedotuskäytöstä yliopiston opettajalta.
Smash Nashem
Nyt on Suomen viranomaisilla tilaisuus näyttää mitä on kotimaan ruohohipeillä harjoitellessa opittu.
Holmlund ja Paatero
Hetkeksi unohtuu aselaki, kun Holmlund ja Paatero pääsevät lausumaan kilpaa julkisuudessa.
Smash Asem otteet käyttöön Nashia vastaan?
No jos Smash Asem taktiikka otetaan käyttöön, niin eiköhän siinä muutama Natsi, eiku siis Nashi saada ojennukseen? Vai sanooko Tarja, että ei pidä provosoitua?
Venäjän taktiikkaa lienee sekin, että sodat ja rettelöinnit kannattaa hoitaa aina vieraalla maaperällä, joten eiköhän sieltä muutama kivenheittäjä tule kuitenkin näyteikkunoita taas särkemään?
On siinä meillä tulevaisuus, kun isänmaatamme aletaan käyttämään Show-painimattona ulkomaalaisten taholta.
Sofi Oksasen viisumi taisi tässä taannoin hukkua postiin, miksi sama ei voisi tapahtua myös nyt Nashi-nappuloiden kohdalla?
Virolaiset eivät tarvitse viisumia Suomeen
Viro on Schengen-maa.
Halonen tarjoaa yöpaikan linnassa?
Vuoroin vieraissa? Nythän aktiiviset ihmisoikeusjärjestöt voivat mennä Pietarin ja Moskovaan esiintymään.
Mikä tarina tämä on???
Kuka tänne ryssiä kaipaa osoittamaan mieltään? Mitä ihmettä? Älkää vain antako tällaiselle ryhmälle viisumeita tai muutenkaan pääsyä tähän maahan. Minun isäni torppasi jo muutaman kaverinsa kanssa edellisen yrityksen...
Virolaiset mielenosoittajat
Kyseessä ovat virolaiset mielenosoittajat.
EIVÄT OLE!
’Nochnoi Dozor’ kotisivulla on sanottu, että tulevat avuksi SAFKA:lle!
Artikkelin lisäksi on laitettu linkki heidän sivulle, osaan venäjä.
Hyvä tietää etukäteen
Julistamme täten äärimmäisen vaarallisen stalinismin täysin kielletyksi koko maailmassa. Rikollisjärjestön tukeminen ei ole "normaalia toimintaa". Meitä natotetaan ja pitää natottaa, kohti osoitettua päämäärää (Sinne pitää mennä). Rekkajonoja ei pysäytä vielä (pysyisivät vaan rauhallisina).
Nashi = Natsi
On Venäjän asia estää tällaisen epäasiallisen materiaalin rajanylitys. Tätä ei kuitenkaan voi Venäjältä odottaa, koska se ei ole sivistysvaltio. Tämäkin saasta on taas Suomen siivottava Venäjän puolesta, niinkuin kaikki muukin.
Venäjä ei voi puuttua Suomen ja Viron Schengen-asioihin
Venäjän ei voi puuttua Suomen ja Viron asioihin.
Omituisesti lausuttu natsi tuo nashi
mutta venäläisillä onkin monta ässää.
Naši - Наши
Sanassa ei ole "t":ä. Kyse on vain siitä, etteivät toimittajat viitsi kirjoitta sanaa naši.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Na%C5%A1i
Koko nimi on Молодёжное демократическое антифашистское движение «Наши».
Mutta eihän tuo ole viron
Mutta eihän tuo ole viron kieltä. Juuri äsken väitit, että nasi mielenosoittajat ovat virolaisia ja Virossa virallinen kieli on viro.
Nuo harakanvarpaat näyttävät kyllä venäjältä. Ovatko mielenosoittajat sittenkin venäläisiä?
Ein Reich - monta kansallisuutta
Onhan Suomessakin ruåtsalaisia.
Jampe: "Mutta eihän tuo ole
Jampe: "Mutta eihän tuo ole viron kieltä. Juuri äsken väitit, että nasi mielenosoittajat ovat virolaisia ja Virossa virallinen kieli on viro. "
Alat olla (vahingossa) lähellä ongelman ydintä. Virossa kun sattuu asumaan kohtuullisen paljon venäläisiä, jotka kokevat tulevansa sorretuiksi siellä valtiovallan taholta. Sinäkin näköjään vaadit heitä käyttämään jotain muuta kuin äidinkieltään.
Näissä mielenosoittajissa on kyse on Viron venäläisistä nuorista, joita Viro tämän kotimaisen safkan mielestä sortaa ja jotka hakevat tukea naši-järjestöstä.
Nyyh
Suoraan sanottuna mielenosoittajat ovat neuvostoliittolaisia. Kovasti he haikailevat menneen Neuvostoliiton perään.
Vironneuvostoliittolaiset
Virolaiset ovat neukkuja.
Patsaat paikoilleen
Ehkäpä "natsikeilta" saataisiin apua vaatimukselle, että Kämärän taistelun muistomerkki palautettaisiin takaisin Helsinkiin suljetulta sotilasalueelta Lappeenrannasta, jonne se jouduttiin siirtämään ulkoisten voimien vaatimuksesta.
Jos tulevat Viipurin kautta
Voisivat laittaa Agricolan patsaan oikealle paikalleen. :)
Historia se vaan toistaa itseään
Kyllä on niin samaa meininkiä kuin Hitler-Jugendilla aikanaan. Mielenkiinnolla odotan suomalaisten viranomaisten ja valtion ylimmän johdon kannanottoja tässä asiassa.
Itse JB «Yhdistynyt
Itse JB «Yhdistynyt Venäjä» kokouksessa on asiasta puhunut jo 12.3.09. omalla oudolla tavalla. http://edinros.er.ru/er/text.shtml?68797/100022 .
'
Onko tämä myös sananvapaus, jos yliopistossa saa ”oman historia” opettaa?
'
En keksi semmoista, sen takia täällä v.k. tekstia, voi lukea myös sivu käännettiin automaattisesti kieleltä venäjä. Sama voi lukea myös kirkonherran blokista http://juhamolari.blogspot.com/2009/03/epapyha-sotahenkinen-kultti.html
"Йохан Бекман осветил проблему ревизии истории в Эстонии, назвав подобное искажение исторических фактов «оружием против русских». Так же он рассказал о готовящемся под руководством посольства Эстонии в Финляндии в Хельсинки семинаре-конференции, посвященном преступлениям коммунизма против эстонского народа, который пройдет 23 марта 2009 года. Он назвал это событие открытием нового фронта борьбы Эстонии против России. Йохан Бекман сообщил, что на этом мероприятии планируется показ псевдоисторического фильма «The Soviet Story», что является нарушением Уголовного кодекса Финляндии, так как направлен на разжигание межнациональной розни. Этот фильм, по мнению историка, направлен на формирование комплекса вины у русских людей, живущих на территории Финляндии и Прибалтики."
Google translation: http://translate.google.fi/translate?hl=fi&sl=ru&u=http://www.historyfou...
Heps
Kuinkas se meneekään tuo itärajan ylitys? Viisumit jne.. Ja eiköpä Suomen tyasavallassa vaadittane oikein joku virallinen poliisin myöntämä proopuska, jotta voisi panna pystyyn mielenosoituksen? Ja toisaalta; jakeleeko poliisi niitä kaikista ilmansuunnista, valtion rajan takaa tuleville sekopäille?
Virolaiset viisumivapaasti Suomeen
Schengen-sopimus takaa sen, että vironvenäläiset pääsevät Suomeen yhtä vapaasti kuin suomenruotsalaiset Tallinnaan.
Noin nuorten touhuja...
...ei kukaan aikuinen ota täydestä. Joten ei noista mitään vaaraa ole kenellekään.
Polttihan se Tuomiojakin USA:n passin.
Onko Tuomiojalla joskus ollut USA:n passi?
Koska?
No kuule
Ei harmainta aavistusta. En tiedä onko edes tuo passin polttaminen totta...jotenkin hämärä muistikuva, että olisin niin kuullut jsotain....voi olla ihan satuakin.
Lippalakki päässä ainakin oli kovana, kun Persian Saahi kävi Kekkosella kylässä. Asiasta on muuten kehystetty kuvakin Mäntyniemessä. Olen käynyt siellä Kekkos-museossa. Siellä se Tuomioja poseeraa täysissä tamineissa potretissa.
Sitä vaan, että ei ehkä kannata liioitella. pentujahan nuo ovat. Päästelevät vähän ilmoja.
Harhaanjohdettuja nuoria
Putinin tukeman ja Kremlin sekä Gazpromin rahoittaman järjestön toimet ovat Venäjällä sallittuja niinkauan kun he hilluvat Putinin takana. Muut opposition mielenosoitukset hoitaa turvallisuuspalvelu väkivaltaisin ottein. Paikalle ryntää aina enemmän turvapalvelun miehiä kuin mielenosoittajia.
Nämä nuoret hyväksyvät väkivallan koulutuksessaan ja heillä on jopa uuden Patriarkan siunaus.
Ongelma poistuu ehkä vasta silloin kun Venäjä tuomitsee edeltäjävaltion terrorin, mutta nyt historiaa kirjoitetaan ja opetetaan kuten kommunistien oppi sen määritteli. Eli ei mitään uutta idästä, samaa valehtelua.
Juuri näin
Itäsellä naapurilla vain ei ole sisua eikä itsetuntoa päästää irti menneestä. Vanhoista valheista on helpompaa pitää kiinni.
Näin se on usein myös yksityishenkilöiden kohdalla. Venäjä tarvitsisi kansallisen tason psykoterapiaa palatakseen kunniallisten valtioiden joukkoon.
Suomi ja SDP tarvitsisivat demokratiakasvatusta
Suomi ja SDP tarvitsisivat demokratiakasvatusta habeas corpuksen osalta.
Pyhä Venäjä
Venäjä on Venäjä, vaikka terapiassa käyttäisi. Venäjästä, kuten Neuvostoliitostakin puhuttaessa tulee joillekin keskustelijoille ongelma eli että mitataan Venäjää samalla mittatikulla, kuin läntistä Eurooppaa. Jos Venäjältä löydetään ongelma, niin yritetään etsiä lännestä vastaava ilmiö, jotta voidaan todistaa, että täällä on samanlaista.
Venäläisyyteen kuuluu kuitenkin syvästi käsitys omasta erityislaatuisuudesta ja nimen omaan se, että Venäjä on kehittynyt omaa tietään. Venäjä ei ole ollut antiikin kulttuurin vaikutuspirissä, kuin jollain tavalla vasta 1700-luuvula. Venäjä ei ole kokenut rensanssia ja demokraattiset aatteet ovat vallinneet siellä vasta 1990 luvulla, jos ei lasketa lyhyttä aikaa ennen bolsevikkien vallankaappausta.
Syvällä venäläisessä kollektiivisessa alitajunnassa, jos halutaan nyt puhua kansallisesta psykoterapiasta, on ajatus "Pyhästä Venäjästä". Se on suurempi, kuin tsaarit tai Stalinit, mutta vallanpitäjät ovat käyttäneet käsitettä kätevästi tarvittaessa hyväkseen.
Juuri tähän myyttiin "Pyhästä Venäjästä" myös nashit välillisesti nojaavat. Siltä pohjalta on vain loogista, että virolaisten oma käsitys historiastaan nähdään venäläisvastaisena. Pyhää ei nyt vaan arvostella ja silloin ei asia-argumenteilla ole mitään väliä. Pyhä Venäjä ei tee virheitä ja jos tekeekin, niin se on osa suurempaa kuvaa. Lisäksi, koska Virokin on ollut kerran osa Venäjää, niin silloin se on sitä aina, menivät rajat missä tahansa.
Tältä pohjalta kansallinen terapia on pitkissä kantimissa. Eihän pyhää voi kyseenalaistaa - vai?
Ei varmaankaan voi
Kyseessä lienee ns. toivoton tapaus. Yritin vain olla kohtelias ja valaa optimismia.
Jaahas, täytynee kaivaa
Jaahas, täytynee kaivaa kaapista jotain sinimustaa ylle...
Yhteiskuntajärjestykselle vaarallinen joukkomielenosoitusko?
Toivottavasti entinen sisäasiainministeri Kari Rajamäkikin tulee ihmettelemään, kauhistumaan ja paheksumaan tapahtumaa. Suomessa on niin paljon mediaa, että uutiskynnys ylittyy kevyesti.
Tuo kymmenen henkeähän ei ole mitään esimerkiksi Leningradissa möykänneeseen turistiryhmään verrattuna.
Menevätköhän Kokoomusnuoret mukaan solidaarisuudesta venäläisen veljespuolueensa järjestön mukaan?
Suhteellisuuden taju lienee nyrjähtänyt: kymmenen hengen joukkomielenosoitus ... :-), mutta kun kyseessä on Venäjä, itsensä kiihotuttaminen kliimaksiin asti tuntuu olevan isänmaallista.
Onneksi Suomessa osoitetaan mieltä. Toivottavasti Tallinnan kaupunki tarjoaa laivaliput, jotta saadaan edes sata mielenosoittajaa koolle: näin Suomi ei näyttäisi järjestöhyvinvointitotalitarismilta,, vaan jonkinlaiselta eteläeurooppalaisemmalta demokratialta.
Ja son vanha sana...
notta heil hitler ja meil Kosola.
http://www.youtube.com/watch?v=zr4LY3AaF3M
Surkuhupaisaa, että
Surkuhupaisaa, että tästäkin yritetään vetää yhtäläisyysmerkkejä suomen maahanmuuttokriittisiin.
Yksi vihje:
Suomen maahanmuuttokriittiset ei hillu kaduilla. Eivät ole hilluneet eivätkä myöskään tule hillumaan kaduilla.
Toinen vihje:
Maahanmuutto on POLITIIKKAA, ja Homma pitää asian puhtaalla pöydällä. Hommalaiset myös kirjoittaa asiasta älykkäämmin kuin yksikään muu poliittinen toimija koko kentällä.
Hommassa ei ole mitään pelättävää, öyhottäjissä on.
Eikö venäjällä
saa osoittaa mieltä kun pitää tulla tänne asti melskaamaan? Sinänsä näistä nuorisojengeistä ei liene haittaa varsinkin kun heidän aikomustaan verrataan SAK:n Ahon ja Vanhasen hallituksien vastaisiin mielenosoituksiin 1990-luvulla ja nyt viimeksi tänä vuonna aiottuihin. Niissä oli vallankumouksen oireita ja aina kun SAK:n punaliput tulevat Helsingin kaduille pitää muistaa mistä alkoi ja kenen toimesta punakapina 1918.
Venäläiset olivat 1939-1944 tulossa punalippuineen Senaatintorille mutta muuttivat mielensä kun suomalaiset osoittivat ettei ilman viisumia ole tänne tulemista. Sama se on nytkin mutta jos joku hölmö heille viisumin kirjoittaa, niin tulkoon kunhan eivät ala tappamaan ihmisiä kuten em. vuosien tuloyrityksissään tekivät.
Kävin 1970-luvulla Suuressa ja Mahtavassa Neuvostoliitossa. Paluumatkalla Vainikkalassa eräs Laguksen joukoissa panssarivaunun ajajana 1944 palvellut veteraani totesi kuivaan tyyliinsä; tällä kertaa venäläiset olivat oikein ystävällisiä. Edellisen kerran kun lähdin sieltä, niin ampuivat vielää peräänkin.
Kohdelkaamme mekin vieraitamme ystävällisesti, varsinkin mikäli noudattavat maan lakeja.
Mistä johtuu?
M. Heikka oli kaivanut videon takavuosiemme taistolaisista. Heidän aatteensa edustaa samaa, mitä nashi-nuoret tänä päivänä. Ei ole muusta kyse, kuin Stalinin perinnöstä. Olen jo sanonut, että nykyinen Venäjä raahaa omaksi tuormiokseen sitä perintöä. Se on jo kerran tuhonnut itä-naapurin ja toinen kerta on edessä, ellei Stalinia tilitetä Hitlerin tavoin Saksan malliin.
On viisasta katsoa edessä olevaa tapahtumaa Viron patsasmellakan esimerkin kautta. Venäjältä tulevat agentit, jotka lietsovat rettelöitä.
Suomen yliopistoissa luennoiva dosentti ja eräs suomalainen pappismies ovat nashi-nuorten keulassa järjestämässä mielenosoitusta. Onkohan tarkoitus järjestää yhtä "rauhanomainen" kuin Tallinnassa?
Dosentilla ja papilla näyttää olevan vimmattu tarve vastustaa Stalinin tilitysvaatimuksia. Mistähän se johtuu?
Natsismi tuomitaan yleisesti.
Miksi stalinismia ei saisi tuomita?
Hyviä kommentteja!
Pääosin näyttävät suomalaiset olevan joissain asioissa hyvin tervehenkistä porukkaa - ainakin näiden kommenttien valossa. On aivan turha antaa pikkurilliäkään "muutaman kymmenen" nuoren mekastamiselle Suomessa, joka on heidän ylistämänsä Isä Aurinkoisen vuoksi joutunut verisesti puolustamaan olemaasoloaan ja menettämään maitaan.
Tällaiselle porukalle pitää osoittaa, että Suomessa vallitsee sananvapaus ja historiallista totuutta saadaan käsitellä koskee se sitten Viroa tai Suomea.
Ottakaa selvää
Todennäköisesti mielenosoituksessa vedotaan ihmisoikeuksiin, mm. oikeuteen elämään ja vastataan asiallisesti virolaisten Waffen-SS:ään kohdistamaan ihailuun.
Koko ongelmahan lähtee siitä, että Virossa päätettiin vetistellä Viron vapaussodan sijasta vuoden 1944 Narvan taisteluita. Kun tämän tueksi tuli myös hallitus, on soppa valmis: neuvostoveteraaneja ei kompromettoida - edes entisessä Eestin sosialistisessa neuvostotasavallassa.
Kyse on Viron hallituksen kulttuuripolitiikan lieveilmiöstä. Toivottavasti Anna Iivi Masso ja Sofi Oksanen tarkentavat.
"virolaisten Waffen-SS:ään kohdistamaan ihailuun"
Joka toukokuu Moskovan torilla juhlitaan saksalaisnaisten ja -lasten raiskaajia, jotka (suomalaista kirjaa lainatakseni) oman valtionsa rajat ylittäessään olivat ryöstöretkellä.
Asioita voi katsoa aina vähintään kahdelta eri kantilta.
Don't worry, be happy
Eipä hermoilla kymmenestä uusnatsista a'la Äiti Venäjä, poste restante Estonia.
Eiköpähän suojeluun erikoistunut poliisimme seuraa tapahtumia ja jos jotain isompaa tulee niin sitten erilaisiin virkapukuisiin sonnustautuneita koleegoita kutsuttaneen paikka paikan päälle.
Korjaus
kollegoita
Punalippu
Nyt sitten vaan vanhat stallarit laulamaan niitten joukkoon.
Hehän tiesivät kenen joukoissa seistä.
"Säveltäjä" Chydenius varmaan tekee laulun, niin Kaisa Korhonen, Sinikka Sokka, Kristiina Halkola ym muut "edistykselliset" laulavat innolla mukana.
Kapellimestariksi Jaakko Laakso, a vot harashoo, näin syntyy laulava mielenosoitus.
Israelin malli
Israelin valtio pommitti Gazan asukkaita hengiltä maan hallituksen käydessä vaalikampanjaa oman kannatuksensa nostamiseksi. Kovuuden osoittaminen kuulemma tekee hyvää vaalimenestykselle.
Samaan aikaan järjesti Israelin suurlähetystö Helsingissä yhteistyössä Helsingin juutalaisen seurakunnan kanssa
"spontaanin" mielenosoituksen Israelin tueksi. Helsingin juutalainen seurakunta teki mielenosoituksessa tarvittavat banderollit.
Kun kerran Israel järkkää Suomeen mielenosoituksia niin miksei myös Venäjä voisi niin tehdä?
Mallimaat
Tottakai Israel voi osoittaa mieltään Helsingissä. Ystävällismielinen naapurimaa.
Tietenkään vihamielinen Venäjä ei voi niin tehdä kun ovat niin kaukana Palestiinan niemimaalla.
JKPaasilivi taisi todeta notta maantieteelle emme voi mitään.
Kommentoin kyllä Paasikivelle sen verran, että muutaman sadan miljoonan vuoden päästä mannerlaatat kulkevat siihen malliin, että naapurimmekin vaihtuu. Iloitkaa!!
Korjaus
JKPaasikivi.
Mikä on, kun US vääristää kirjoituksiani jotta koko ajan korjailtava! :o)
Tiedustelupalvelut testissä
Supo joutuu nyt testiin, sillä vastassa on tasokas tiedustelupalvelu, jonka likaisten temppujen osastolle ei ole konsti eikä mikään järjestää mielenosoituksesta kunnon hulinaa. "Vain muutaman kossupullon hinnalla" löytyy kyllä yllytettäviä, jotka repivät punaliput neuvostonuorilta ja mottaavat joltakin nenän punaiseksi.
Paikalla on, tottakai, "kansainvälinen" filmiryhmä, jonka valmistama "tasokas domkumentti" leviää sitten ympäri laajaa Venäjänmaata ja muuallakin. Ja mitä sitten tapahtuukaan?
Kyseisestä joukosta kasvaa
Kyseisestä joukosta kasvaa uusi venäläinen poliittinen elitti,ehkäpä jostakin jopa presidentti.Muistelee varmasti lämmöllä jos tulee hakatuksi helsingissä
blogit
Onko tämä Uusi Suomi vinossa jonkun puolueen puolelle? Kirjoitin kommenttiin, miten valtiotieteiden tohtori ja oikeussosiologian dosentti JB JB «Yhdistynyt Venäjä» kokouksessa on asiasta puhunut jo 12.3.09. omalla oudolla tavalla. http://edinros.er.ru/er/text.shtml?68797/100022 .
'
Mutta sama voi lukea suora: http://johaneurovaali.blogit.uusisuomi.fi/2009/03/15/lehdistotiedote-ven...
ja lähes kopio on kirkonherran blokissa: http://juhamolari.blogspot.com/2009/03/epapyha-sotahenkinen-kultti.html
*
Nashistit ovat vähään ”turhat julkkikset” – kaipaavat huomiota! Itse luulen, että niitä vaan pikkujoukkue tulee.
Täällä te nilkit kommentoitte
Vaikka tohtorinne ei ole vielä kertonut mitä mieltä teidän pitäsi olla itäisistä aateveljistänne.
Demokraattinen antifasistinen liike
Nashi-järjestöstä on annettu todellisuutta pahempi kuva meikäläisessä mediassa. Nuo nuoret kokoontuvat Venäjällä ortodoksisen kirkon tiloissa, voisimme verrata heitä suomalaisiin partiolaisiin, jotka kokoontuvat usein luterilaisen kirkon tiloissa. Nimensä mukaisesti he ovat demokraattinen liike. Olen jo vuosien ajan puhunut, että heihin olisi hyvä tiivistää suhteita, jotta syntyisi vihdoin oikea - peloton - kuva Venäjällä vaikuttavista tahoista. Pääsääntöisesti Suomessa vallitsee kaikista Venäjällä vaikuttavista instituutioista ja liikkeistä väärä mielikuva. Kiitos, että nashi tulee kutsuttuna avustaa Suomeen, kun Viron SS-politiikka yrittää lanseerausta myös Suomeen Helsingissä.
Viron SS-politiikan menetelmänä on historian homehtuneita papereita valikoiden ja väärentäen perustella se sorto, jota he harjoittavat venäläisvihamielisesti tänä päivänä ja josta mm. Amnesty on aiheestakin kritisoinut Viroa. Psykologian professori Ervin Staub kirjoitti osuvasti vastaavan menetelmän psykologisesta rakenteesta: "People who harm others tend to devalue those they harm, which makes it easier to harm them again". Minä olen kirkkoherrana sitä varten mukana, että kerron meidän rakastavan venäläisiä ja kerron Jumalan tuomitsevan sellaiset sortotoimet, joissa ihminen alistetaan vähempiarvoiseen asemaan taustansa tähden. Historian käyttö Venäjä- ja venäläisvihamielisyyden perusteluna saattaa onnistua, jos ja kun kuulijakunnassa on riittävästi sisäisesti rikkinäisiä ihmisiä, jotka tarvitsevat vainoharhaisuudelleen vain objektin. Viron suurlähetystö tarjoaa pahan objektiksi Venäjää, kun tervehenkinen ratkaisu olisi suostua Moskovan halaukseen hyvässä kunnioituksessa ja rakkaudessa.
Että vielä kirkonmies
Kummassakohan maassa rikotaan enemmän ihmisoikeuksia Virossa vai Venäjällä. Ei tarvitse ajatella kuin demokratiaa vaativien toimittajien murhia ja venäläisten uusnatsien rasistista riehumista.
Hoitakoon nämä Putin-jugenit ja heidän hengenheimolaisensa asiat kuntoon ensin omalla tontillaan ennenkuin menevät muihin maihin riehumaan. Missähän maassa se todellinen SS-politiikka oikein kukoistaakaan?
Ovatko kirkonmiehetkin näin sokeita. Äskettäinhän eräs kohuttu katolilainen kirkonmies kiisti juutalaisvainot. Nyt suomalainen kirkonmies väittää virolaisten neuvostomiehitystä ja virolaisten kärsimyksiä valheiksi. Quo vadis kirkko?
Antifasistinen??
Se että kyseinen järjestö suvaitsee oman maansa rasismia, demokratian polkemista ja toimii oman SS-hallituksensa käsikassarana todistaa päivänselvästi että kyseessä ei ole mikään demokraattinen eikä antifasistinen liike.
Kuka tahansa voi väittää olevansa mitä tahansa, mutta teot puhuvat puolestaan. Tämä Putinin luoma nazi-järjestö hyökkäilee muunmaalaisia vataan pitäen omaa maataan idealistisesti virheettömänä. Tällainen sokea ja kritiikitön kansallismielisyys tuo mieleen 30-luvun ruskeapaidat ja Hitler-jugenin.
Valheen valtakunta
Neuvostoliiton olemassaolo perustui omalle kansalle ja muillekin syötettyihin valheisiin, ja loppuhan siitä tuli. Venäjästä ei tule sivistysvaltiota ennen kuin Stalinin teot selvitetään ja tunnustetaan. Putinin aikana ollaan alettu palata neuvostomentaliteettiin, jota sanotaan "suurvenäläisyydeksi". Nyt Venäjällä on julkaistu historian oppikirja, jossa olevan kartan mukaan Suomen Karjalankannas ja Laatokan Karjala ovat olleet Neuvostoliiton aluetta jo vuodesta 1917, ja että neuvostovalta vakiintui Viroon, Latviaan ja Liettuaan, mutta ei jäänyt pysyväksi. Baltian maiden neuvostomiehityksestä ei puhuta mitään, sanotaan vain että ne liittyivät Neuvostoliittoon.
Fokus
Jos Venäjällä valmisteilla oleva laki tulee voimaan, on tilanne seuraava:
Saksassa on rikos, jos kieltää holokaustin.
Venäjällä on rikos, jos puhuu Stalinin massamurhista.
Saksassa on rikos jos valehtelee.
Venäjällä on rikos jos puhuu totta.
Holodomor
Tässä linkki Ukrainan nälkätuhoa käsittelevään dokumenttielokuvaan, jonka on ohjannut Bobby Leigh http://www.holodomorthemovie.com/. Koponen ei maininnut elokuvaa jutussaan enkä ole nähnyt siitä mitään merkkejä suomalaisessa mediassa.
Nashistit
Miksi joku Suomen nuorien tai Viron nuorien gängi ei mene Moskovaan ja protestoi ja sano mitä ne mieti Venäjän politikasta tai esim. Venäjällä olevasta rasismista tai politikasta Tsetsenian suuntaan, tai heikoista sosialiturva asioista ylioppilaiden suhteen.