Viron suojelupoliisin edustaja Andres Kahar kertoo Uudelle Suomelle, että Helsingissä maanantaina mieltään osoittavat Nashi-nuoret tulevat Venäjältä, eivät Virosta, kuten suomalaismediassa aiemmin on kerrottu.
- Todennäköisesti Venäjältä, Kahar sanoo.
Kaharin mielestä Nashi-nuorten mielenosoitus on pelkkä julkisuustemppu ja propagandaa. Suurta tilaisuutta ei ole hänen mukaansa odotettavissa.
- Jos heitä tulee, heitä tulee alle kymmenen henkeä, sanoo Kahar Uudelle Suomelle.
Tästäkin huolimatta Viron ja Suomen suojelupoliisit ovat olleet yhteydessä mielenosoituksen suhteen.
Kremlin tukema Nashi-järjestö tuli kansainvälisesti tunnetuksi kaksi vuotta siten, kun Viro päätti siirtää toisen maailmansodan symbolin Pronssipatsaan Tallinnan keskustasta sotilashautausmaalle. Nashi-järjestö osallistui mielenosoituksiin Moskovassa piirittämällä Viron Moskovan-suurlähetystöä. Viime aikoina Nashi-nuoret eivät ole herättäneet huomiota Virossa.
- Heitä on täällä vain kaksi, joista toinen asuu Venäjällä. Ei heillä ole kovin paljoa miesvoimaa, sanoo Kahar nauraen.
Myös Venäjä-tutkija Arto Luukkanen arvioi eilen Helsingin Sanomien haastattelussa, että nashien tempauksella haetaan vain julkisuutta.
Helsinkiin Nashi-mielenosoituksen tuo 23. maaliskuuta pidettävä Pelko muurin takana –seminaari elokuvateatteri Orionissa Helsingissä iltapäivällä viidestä alkaen. Viron maaliskuun kyyditysten muistopäivää vietetään 25. maaliskuuta.
Seminaari on määrä pitää samana päivänä, jolloin julkaistaan Finlandia-voittaja Sofi Oksasen ja toimittaja Imbi Pajun Kaiken takana oli pelko -kirja. Pelko muurin takana -seminaari ja konsertti järjestetään kirjanjulkaisutilaisuuden jälkeen elokuvateatteri Orionissa Helsingissä. Seminaarin tuottavat Kansallinen audiovisuaalinen arkisto (KAVA), Viron, Latvian ja Liettuan Suomen suurlähetystöt ja WSOY.
Tilaisuuden vastustajien mielestä Viron suurlähetystön tukemaan tilaisuuteen liittyvässä elokuvasarjassa on venäläisvastainen elokuva. Latvialalaisen Soviet Storyn esittäminen on vastahankkeen puuhaajien mielestä laitonta.

Kommentit
Natsit Suomeen?
Ällöttävää että modernit natsit annetaan tulla Suomeen.
malttia
Älytöntä, että meuhkataan kahdesta (tai alle kymmenestä) teinistä, kuin Suomea oltaisiin valloittamassa. Enemmän vaaraa on ulkomaisista jalkapallo"faneista". Nashit vs. herkkähipiät 1-0, selkeä huomiovoitto. Toivottavasti kukaan herkkähipiä ei oikeasti provosoidu, ja mene mättämään sitä yhtä Nashiksi itseään liputtavaa turpaan, jonka joku kuvaa kännykameralla ja jonka jälkeen hieman useamman Nashin huomio herää. Malttia pojjaat...
Laiton elokuva?
Miten ihmeessä elokuvan esittäminen voi olla laitonta. Minkälaisen maan lakien mukaan?
Kovin heikoissa kantimissa on Putin-nuorten kansallistunne, jos yksi elokuva sitä horjuttaa näin paljon.
No tässä huomataan heidän IQ:nsä
Nashilaiset ovat kuin räyhääviä apinoita joiden mielestä kaikki mitä he eivät pidä on laitonta. Kyllä on niin lapsellista poruukkaa. Kyllä taas saa nauraa kuten aina on saanut kun kyseinen sirkuspelleryhmä on ollut vauhdissa.
Nashi
Kukaan nashi-hölynpölynuori ei tule Suomeen Venäjältä. Sattuu olemaan niin, että tarvitaan viisumi, ja sitä ei saa päivässä. Koko juttu on propagandaa.
Viisumin saanti
Ei sillä ole mitään merkitys, ettei Suomeen saisi viisumia viikossa. Viron patsasmekkaloitakin oli suunniteltu kuukausia etukäteen ja viisumien haku aloitettu hyvissä ajoin.
Voi kyllä kysyä, kuinka terveellistä on tulla Suomeen mekkaloimaan, mutta ehkä he ovat arvioineet reissun sen riskin arvoiseksi.
NASHI
Haetulla julkisuudella pyritään tietenkin vahvistamaan kuvaa yhteisöstä tms.Tämä lienee selviö.Tätä ajatellen
kuulostaa oudolta ajatus,että Nashi nuoret hakevat vain
julkisuutta.Olemalla kuitenkin vain kotona.Jokainen normaali toivoo,että tietenkin näin käy.Mutta jos jotain
tapahtuu.nämä samaiset vaaran vähättelijät ovat ensimmäisinä vaatimassa päitä vadille,-miksei kerrottu.
Toivottavasti Järvenpäässä 24.3 on rauhallista,kuitenkin
paras varoa kuin katua.
Tiedostamaton tietämättömyys...
Voi herranen aika sentään! Eiväthän tänne virolaiset ole tulossa mieltään osoittamaan, vaan venäläiset (Nashi) ja Viron venäläiset (Yövartijat), väkivaltaisia mellakoitsijoita molemmat.
Jos ne nyt ylipäätään tulevat, tai päästetään maahan, mikä olisi sinänsä hyvä asia. Tuollaisia roskasakkeja ei täällä tarvita, vaikka dosentit ja papit niitä miten tukisivat. Ja ideologisen häviönsä ilmeisesti maailman tappiin kieltävät suomalais-stallarit.
Siis ei Viro, vaan Venäjä, on juuttunut menneisyyteen ja tekee kaikkensa, että mm. Stalinin kunnia palautettaisiin, paluu yksipuoluejärjestelmään toteutettaisiin, menetetyt IVY-valtiot saataisiin takaisin Suur-Venäjän yhteyteen jne. Esimerkkinä vaikkapa Georgia, jonka maakuntia Venäjä miehittää ilman mitään oikeutta. Tshetsheniassa väkivaltainen rikollisvaltio tekee edelleen kansanmurhaa, vaikka väestä on jo kolmasosa tapettu.
Vaaravyöhykkeessä ovat tietenkin myös Baltian maat ja miksi ei myös Suomi, jolla ei ole sotilasliittoa takanaan.
Turhauttavaahan teikäläisille on kirjoittaa, koska taistelu tiedostamatonta tietämättömyyttä vastaan on raskas ja turhauttava prosessi. Sinun kanssasi lopetan tähän.
Isot ja kauheat kremlin
Isot ja kauheat kremlin nuoret tulevat,hätäisimmät suomalaiset ovat jo pakenemassa ruotsiin turvaan.
Ultras-Jokerit suurempi uhka?
Kuinka tässä nyt puhutaankin vain muutamasta kakarasta, jotka tänne ovat tulossa? Oliko koko touhu jotain kampanjaa? Eikö tämä olekaan uhka suomalaiselle yhteiskunnalle?
Ainakin kokoomuksen eurovaaliehdokas ottaa jo kaiken hyödyn näistä kokoomuksen venäläisen veljespuolueen lähellä pyörivistä Nasheista, kun on näköjään järjestämässä vastamielenosoitusta.
Hämmästyttävää on se,
Hämmästyttävää on se, että meillä on joukoissamme collaboraattoreita? Vaikka nuo ns. viidennen kolonnan jäsenet taitavat olla vähälukusat niin kuitenkin niitä on! Ja minusta se on vaan ihmeellistä, jopa maanpetosta lähentelevä teko!
Jaa mie luulen
Saapa nähä uskaltaako mellakapoliisit pieksää neuvostonuoria pampuilla yhtä ahnaasti kuin mummoriepuja Azem-kahakassa.
Herää Tarja herää
Vanja-eno ei jätä meitä rauhaan. Ei perusteetonta maanpuolustusvelkaa Venäjälle. Sotakorvaukset ja meiltä oikeudetta miehitetyt alueet takaisin saamatta. Nyt tarvitaan media, Stalin ja Tarja lauteille julistamaan uuden neuvoliiton syntymistä, jossa Suomi olisi yhtenä "neuvostotasavalloista". Voi kuinka auvoista se olisikaan. Nyt vaan puuttuu YLEISLAKKO, jonka H. voisi käynnistää vaikkapa SAKsta käsin.
Nashi on näivettyvä liike
Kreml ja Putin kannattivat Nashin toimintaa patsassiirron aikaan ja Kreml tuki Viron Moskovan lähetystön piiritystä. Sen operaation mentyä ohi Nashi on näivettynyt. Nashi oli kuin Kiinan kulttuurivallankumouksen aikaan toimineet nuorisojoukot Kiinassa. Malli oli varmaan haettu sieltä. Nyt Putinilla on tärkeämpää tekemistä. Talous painaa päälle.
Viimeisiä Nat(h)seja
Eiköhän tuo Vennää vaivu takaisin sinne omaan mahdottomuuteensa, kun öljyvarat tästä vielä lisää hiipuu. Syökööt sitä kaalisoppansa siellä itkevien mummojen säetäessä elämän kurjuutta.
Kokoomusnuoret kilistelevät gruusien kanssa veljenmaljoja
Kokoomusnuoret kilistilevät NATOmaljoja gruusien kanssa ja osoittivat mieltä Venäjän suurlähetystön edessä kun gruusit yrittävät kansanmurhaa Etelä-Ossetiaan, joka oli kansanäänestyksessä halunnut eroa gruuseista ja Saapasvilistä ja Mart Laarin virolaisesta paskansyötöstä.
Mart Laar on mennyt puhumaan sontaa suomalaisista gruuseille ja verrannut Saapasvilin sota/terrorismitoimia SUOMEN TALVISOTAAN! HÄPEÄ MART LAAR! Lokaat suomalaiset, virolaiset ja venäläiset gruusien kaltaisiksi!
Kokoomusnuoret ovat kuin puolueensa entinen kännipäinen puoluesihteeri P.K. Virossa.
HÄPEÄKSI SUOMELLE!
HYVÄ SUOMALAISET, että lopetatte kokoomusnuorten julkisen rahoituksen.
Verkkohyökkäys
Siis järjestöhän myönsi olleenssa Pronssipatsas farssin aikana Viroon tehdyn verkkohyökkäyksen takana. Siis sen hyökkäyksen, jonka alkuperä paikallistettiin Kremliin. Eikö tämä jo anna oikeuden estää järjestön edustajien pääsy Suomeen. Itse nimittäin luokittelisin kyseisen hyökkäyksen terrosimiksi.
Tervetuloa...
... vaan Suomeen Nashit, juokaa paljon vodkaa ja ostakaa paljon suomalaista ruokaa, se on globalisaatiota parhaimmillaan, varsinkin kun venäläiset tarvitsevat diktatuuria vielä vuosikymmeniä, jotta federaation integraatio saadaan vahvalle pohjalle, sitä pitää auttaa tuomalla tyhmiä nationalisteja tänne pelleilemään. Meikäläiset-nimikin jo kertoo jotain. Meidän asiamme, La Cosa Nostra, mitä pelättävää siinä on, luonnollisia ilmiöitä.
Ja...
... vähemmistönä sorrettujen puolella pitää olla. Free men can not stand idly by in front of Estonian russians brutal repression.
Ei kaikkien vähemmistöjen puolella
Prendre le parti de la racaille?
C'est pas ton serieux que tu avances?
Nashi tarvitsee meitä
Me ei tarvita nashia mutta nashi tarvitsee meitä.
Joukko on virallisen Venäjän käsikassara jonka täytyy saada julkisuutta jotta se pysyisi hengissä.
Mielenkiinnolla odotan tapahtumia, ikävää että naapurivaltio lähestyy tällä tavoin.
Piian ystävä tapettiin ja henkivartija katkaistiin
keskeltä poikki. Näin se yleisliittolainen turvallisuustoiminta toteutuu Virossa.
nike shoes

A new spot by Wieden + Kennedy London for the?nike dunks?challenges you to not just rewrite the rules, nike shoes 2011 but to be the rules. dunks shoes Sprinkled with appearances from Arsenal football players and other world-famous athletes, the nike dunk high spot celebrates defiance of tradition nike air max, stereotypes, prejudice and expectations – and does so via a very colorful, <a href="http://www.nikedunks2011.com/nike-air-max-nike-air-max-90-c-215_220.html... max 90 beat-driven execution.?nike basketball shoes?hot sale.the P-Rod skateboarding star skateboard shops are the main reason Primitive also renewed the <a href="http://www.nikedunks2011.com/nike-basketball-shoes-nike-lebron-james-c-2... james shoes invitation to the other Western model offered Justene Jaro come sexy like the Photo shoot type air jordan 2011, again subject of attention.?nike force one?and?Nike Air Griffey Max?and Justene Jaro will jointly launch a short paragraph <a href="http://www.nikedunks2011.com/nike-basketball-shoes-nike-kobe-bryant-c-23... bryant shoes’ve noticed a number。