Sunnuntai 27.5.2012

Putin-nuoret saavat yllätysvieraan: Halla-aho!

Luotu: 
21.3.2009 11:12
  • Kuva: EPA/All Over Press
    Venäläisen Nashi-järestön kannattaja osoitti mieltään Moskovassa marraskuussa 2007.
  • Kuva: Wikimedia/Jturkkil
    Jussi Halla-aho Hämäläisen osakunnan järjestämässä vaalipanelissa vuonna 2006.

Helsingin kaupunginvaltuustoon Perussuomalaisten listalta valittu Jussi Halla-aho (sit.) aikoo osallistua maanantaina Helsingissä järjestettävään lehdistötilaisuuteen, johon on tulossa venäläisiä kansallismielisiä Nashi-nuoria. Hän kertoo asiasta Uuden Suomen blogipalvelussa ja vahvistaa asian myös puhelimitse.

Tilaisuutta operoi Helsingin yliopiston oikeussosiologian dosentti Johan Bäckman, joka on järjestämässä myös mielenosoitusta liittyen Viron suurlähetystön organisoimaan historiaseminaariin.

Jussi Halla-ahon nimellä kysyttiin myöhään eilen illalla Bäckmanin Uuden Suomen blogissa lupaa osallistua tilaisuuteen. Aamulla hän vahvisti asian Uudelle Suomelle.

- Kyllä se olin minä, sanoo filosofian tohtori Halla-aho.

Bäckman myönsi aamulla blogissaan sinulle luvan osallistua maanantain tiedotustilaisuuteen, jonka piti ensin olla puolilta päivin Finlandia-talolla, mutta onkin nyt jossain toisaalla. Osallistutko?

- Kyllä aion mennä kuuntelemaan. Minua kiinnostaa, mitä asiaa näillä on.

- Ihan sama syy minulla on osallistua kuin muillakin toimittajilla.

Halla-aho pitää internetissä Scripta-sivustoa. Hän kommentoi ”Kirjoituksia uppoavasta Lännestä” –vinjetin alla ajankohtaisia poliittisia asioita.

Presidentti Vladimir Putinin hallinnon tukemia Nashi-nuoria on tulossa Viron suojelupoliisin arvion mukaan Helsinkiin alle kymmenen. Virolaista historianäkemystä vastustava mielenosoitus aiotaan järjestää Kalevankadulla kello 17 alkavan seminaarin yhteydessä.

Jussi Halla-aho, millä asenteella odotat venäläisten Helsinkiin saapuvan?

- Minusta on parasta lähteä ilman ennakkoasetuksia.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Mikael Schier

"Miten Jussi Halla-aho on kirjoittanut Afrikan sarven ihmisistä ja erään puolueen naiskansanedustajista?"

Varsin ytimekkäästi ja osuvasti. Tarkemmat tiedot Scripta-blogista. Käytä Googlea jos et muuten sitä löydä.

Haggis

Vaikka kunnioitankin Dostojevskiä suuresti, niin eipä taida rappeutuneista ja kansalliskiihkoisista nykyvenäläisistä olla Suomi-lapselle kunnolliseksi isäksi.

Se roolimallin puoli taitaisi mennä pikemminkin päinvastoin.

Gagarin

Oletteko lukeneet "Rikos ja rangaistus" -romaanin? Pietarissa tapahtuvassa romaanissa ne vähäisetkin viittaukset suomalaisiin ovat kuvauksia suomalaisista ilotytöistä ja juopoista Pietarin kaduilla.

Vieras

Dostojevskin kuvausten ihmiset olivat suurelta osin ongelmaihmisiä, joilla oli melkein aina joku kohtalokas konflikti ympäristönsä kanssa. Suurvallan kasvava ja kehittyvä pääkaupunki veti magneetin lailla puoleensa monenlaisia kulkijoita, joista osa syystä tai toisesta luisui pohjalle. Suurin osa Pietarin suomalaisista oli täysin nuhteettomia ja kysyttyjä uurastajia. Takavuosien omat sekä ystävieni kokemukset aina -30 luvun Danzigista alkaen ovat olleet hyvin samantapaiset kuin mitä kirjailija Dostojevskilla oli 1800-luvulla.

tapio_o_neva

Täytyy sanoa, että Suomessa on yksi kielitieteilijä, joka osaa kielenkäytön postmodernissa ympäristössä niin verkossa kuin muutoinkin.

Osaisikohan Ari Alsio runoilla jotain: Bäckman kun sopan keitti, Halla-aho ei sit pois heitti.

The Soap: Kuka selviää voittajana? Työtä tehnyt Bäckman ja antifasistinen komitea vai the guest star Halla-aho. Pääsevätkö Ilta-Sanomat, Iltalehti ja Merja Ylä-Anttilan ohjastama MTV3 osille Meikäläisten mediasoppakanuunan annoksista?

Huck

Halla-aho tuntuu olevan huolissaan lähinnä muslimimaista tulevista maahanmuuttajista. Venäläisten maahanmuutosta, venäläisten Suomesta tekemistä maakaupoista tai Putinin politiikasta en ole lukenut tämän Venäjän kieltä ja kulttuuria sentään työkseen tutkivan poliitikonalun kirjoittaneen mitään. Voin tietysti olla väärässäkin.

Toinen asia, mitä jatkuvasti ihmettelen, on tämän ilmeisen isänmaalliseksi itsensä katsovan henkilön suorittama siviilipalvelus. Kynän voimalla ollaan kyllä maata valmiita puolustamaan, mutta aseellinen maanpuolustus ei Halla-ahoa ilmeisemmin kiinnosta.

AnttiT

On Halla-aho muutaman kirjoituksen venäläisistäkin kirjoittanut, ainakin sivuten.
http://www.halla-aho.com/scripta/venalaisvihasta.html
http://www.halla-aho.com/scripta/suomi_ja_venaja.html
http://www.halla-aho.com/scripta/mina_ja_venaja.html
tulivat näin pikaisella haulla esiin. Johonkin kai hänenkin täytyy keskittyä.

Mitä tuohon siviilipalvelukseen tulee, Halla-Ahon on kerrottu harmitelleen ratkaisuaan ja sanovan että nyt valitsisi toisin. En tosin tiedä varmasti enkä muista lähdettä. Kai ihmisen mielipiteetkin voivat vaihtua n. 15 vuoden aikana?

Vieras

Kuulin huhuja, että prosentti paskman olisi jättämässä virkansa yliopistolla. Hän taitaa toteutaa itseään kokopäivisesti tällä Viron tutkimisen ja hutkimisen osa-alueella. Virasta maksettavaa palkkaa ainakin tulisi vähentää näihin arveluttaviin harrastuksiin kuluneen ajan osalta.

tapio_o_neva

Aina joku opettaa. Minusta Meikäläiset voisivat viettää viikon Suomessa ja tutustua mm. Svenska folkpartietiin, Suomen kielilainsäädäntöön, Seppo Lehtoon, Olavi Mäenpäähän, Väinö Kuismaan, Heikki Talaan, Henrik Laxiin, Martti Järviharjuun sekä Juhani Putkiseen.

Saunaillan voisi järjestää vaikka Maanpuolustuskorkeakoululla Santahaminassa sekä tutustua Suomenlinnaan.

Emännäksi ehdotan Henna Virkkusta.

Minusta Suomi pitää ehdottomasti saada mielenosoitusmaaksi. Pitää olettaa, että Senaarintori on Suomen historiallinen päämielenosoituspaikka.

Aila Niinimaa-Keppo

Yritä nyt tekstitehtailija olla niputtamatta Perussuomalaisia ja Halla-Ahoa saman politiikan alle. Tohtori käy ihan omia polkujaan, mihin hänellä on tietenkin täysi oikeus. Toivottavasti hän löytää Nashin ja Yövartijoitten suomalaistukijoiden joukosta samanhenkisen dosentin.

Perussuomalaiset ovat pääsääntöisesti asiallisia ja rehellisiä Suomen kansalaisia, joiden joukkoon on tietenkin tulevan vaalivoiton siivittämänä tunkemassa monenlaista yrittäjää. Ilmiö on tuttu jokaiselle puolueelle.

En tunne Halla-Ahoa, mutta ihmettelen ylipäätään, miten joku voi olla niin kiinnostunut venäläisestä rälläporukasta, että oikein kirjallisesti pyyytää lupaa päästä mukaan heidän toimintaansa, vaikkapa vain tiedotustilaisuuteen.

Vieras

Pitääkö todellakin paikkansa, että noita Nasheja on tulossa Suomeen vain kymmenkunta? Jos näin on, niin eipä voi kuin ihmetellä tätä kohua.

En yleensä usko salaliittoihin, mutta monet tahot ottavat todellakin kaiken irti tästä: Oksanen, Bäckman, kokoomuksen eurovaaliehdokas, joka järjestää vastamielenosoitusta ja nyt Halla-Aho. Ja tietysti lehdistö, mitä roskempi sitä suuremmat otsikot. Ja Nasheja ehkä alle 10!

Kannattaisiko vähän miettiä, että onko tämä panikoinnin väärtti?

M.Heikka

Sitenhän tuo selvenee, että mitä asiaa "heikäläisillä" on.

Onhan se tavallaan totta sekin, ettei virolaisilla ja Imbi Pajulla ole yksinoikeus suomalaisiin.

Jos venäläiset tahtovat kertoa, että heitäkin ymmärrettäisiin, niin mitä pahaakaan siinä nyt sitten olisi.

Evp

Mielestäni on hyvä, että presidentti Medvedev tulee piakkoin Suomeen. Kokouksessa on varmaan Alexander Stubbilla suuri rooli, hän on loistava diplomaatti ja sopisi erinomaisesti meidän seuraavaksi presidentiksi. Suomen ja Venäjän suhteissa on katsottava positiivisesti eteenpäin, menneisyyden juoksuhautojen aika on jo ohi.

Vieras

on oikeus käydä moikkaamassa kavereita.
Ehkäpä hän jakaa nashilaisille muistoksi kunnallisvaalikampanjastaan ylijääneitä hiirimattoja, niitä joissa on autonomianajan markkoja kauniisti aseteltuna.

LassiHippeläinen

Kansallis-änkyröillä on kovin samantapaiset elkeet joka maassa. Nashien mekastuksesta tulee elävästi mieleen Suomen Sisun keskustelupalsta.

Ehkä Halla-aho rakentaa jo omaa verkkoaan, Suomen Meikäläisiä, siltä varalta että Soini potkaisee hänet ulos Persuista.

Akateeminen pätkätyöläinen

"Nashien mekastuksesta tulee elävästi mieleen Suomen Sisun keskustelupalsta."

Että keskustelupalstalle kirjoittaminen on sama asia kuin suurlähetystön piirittäminen ja diplomaattien häirintä? Oliskohan kuitenkaan?

"Ehkä Halla-aho rakentaa jo omaa verkkoaan, Suomen Meikäläisiä, siltä varalta että Soini potkaisee hänet ulos Persuista."

Enemmän on syytä olla huolissaan Antifan kaltaisista "anti"fasisteista. Tuntuvat vain odottavan tekosyytä päästä riehumaan kaduille niin kuin Ruotsissa.

Vieras

Hippeläinen: Soini tuskin Halla-ahoa potkii puolueesta, koska tämä (YLEn mukaan) kiusallinen rotutohtori ei kuulu puolueeseen. H:gin kunnanvaltuustoonkin sitoutumattomana Persujen listalta pääsi.

Jukka Turunen

Kun presidentti Tarja Halonen käy nakkikioskilla on se uutinen. Kun kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-aho menee lehdistötilaisuuteen, niin sekin on uutinen. Miehessä on selvää presidenttiainesta, sano.

Jussi Halla-aho

Mitenkähän paljon US:n uutiskynnys voi vielä madaltua?

Bäckman kirjoittaa, että tiedotustilaisuuteen pääsevät vain toimittajat. Minä kysyn Bäckmanilta, saanko tulla, vaikka en ole toimittaja. Seuraavana aamuna (eli tänään) toimittaja soittaa tohkeissaan, että minun nimelläni on kirjoitettu Bäckmanin blogiin tällainen viesti.

Onko tämä oikeasti uutinen? Tiedoksi toimittajalle, että rapsutin äsken persettäni. Lisäksi olen kaivanut nenääni. Äsken poltin tupakan. Kohta juon kahvia.

Jussi Halla-aho

Onko siihen jokin erityinen syy, että aiemmin lähettämääni kommenttia ei julkaistu? Aika erikoinen ratkaisu sensorilta.

Vieras

"Bäckman se leipoi suuren taikinan, suolaksi hän aikoi koko Suomen maan, voi voi Bäckman turha on sun toiveesi, Suomi on nyt vapaa maa Ryssän vallasta."

Suomen syöjiä on aina ollut, mutta J Bäckman Suomen kansalainen tuntuu olevan tökeryyden huippu.

Gesär

Sen perusteella mitä Halla-ahon ajatuksia tunnen, hänen sympatiansa eivät ole Putin-Jugendin ja suurneuvostoliittolaisen historiankirjoituksen puolella. Voin toki olla väärässäkin.

Itseäni kiinnostaa enemmän se Viron suurlähetystön tapahtuma, mutta kaukana asuvana taitaa jäädä väliin.

Tunkki

Fil.tri. Halla-aho osaa venättä. Hän voi keskustella heidän kanssaan. Moniko politiikko osaa vennäätä sen verran että keskustelku onnistuu? Harvassa ovat.

Kommentoinnin kieltänyt äärikepulainen hevosmies voisi kommentoida nyt kuinka Halla-aho on turha, huono ja mitätön kun niinkin pienen painoksen kirjastaan otti.

Huck

Tämä Halla-aho tuntuu pitävän kovasti melua nimenomaan islaminuskoisten maahanmuutosta. Sen sijaan venäläisten maahanmuutosta, venäläisten Suomessa tekemistä maakaupoista tai muista Venäjään liittyvistä asioista tämä naapurimaamme kieltä ja kulttuuria sentään työkseenkin tutkiva politiikonalku tuntuu vaikenevan tyysti. Estääkö tutkijan työssä tarvittavat siteet Halla-ahoa kritisoimasta venäläisten maahanmuuttoa, jossa sentään voidaan nähdä monia ongelmallisia piirteitä mm. turvallisuuspolitiikan takia.

Toinen asia, mitä en myöskään ole ymmärtänyt on, miksi tämä itseään ilmeisen isänmaallisina pitämä henkilö on valinnut siviilipalveluksen aseellisen maanpuolustuksen sijaan.

Vieras

Lainaus yllä olevasta tekstistä:

Presidentti Vladimir Putinin hallinnon tukemia Nashi-nuoria on tulossa Viron suojelupoliisin arvion mukaan Helsinkiin alle kymmenen.

tapio_o_neva

Bäckmanin kampanja alkaa saada totalitaristisia piirteitä. Hän varaa mahdollisuuksen Meikäläisten tiedotustilaisuuteen vain toimittajille, jolloin sinne ei pääse kansalaisia.

1. Helsingin kaupunki, Finlandia-talon johto peruu Meikäläisten tiedotustilaisuuden.

2. Johan Bäckman ilmoittaa, että Meikäläisten tiedotustilaisuus on VAIN toimittajille, joten ellei Jussi Halla-aho pian perusta lehteä tai esiinny verkkotoimittajana, hän ei pääse keskustelemaan asioista, vaan Meikäläisten tiedotustilaisuus supistuu pelkästään mediapeliksi linjalla Tiedonantaja-Iltalehti.

Miten tässä näin kävi? Eikö Meikäläisten mielenosoituksen ja tiedostustilaisuuden pitänyt olla avoin tilaisuus, jossa osoitetaan virolaisen fasimin ja venäläisvastaisuuden kasvot?

Johan Bäckman taitaa olla tyypillinen "puihin menevä" sivistynyt.

Oikea tapa olisi värvätä SKP:n riveistä järjestystovereita, elleivät Suomen antifasistisen komitean hallituksen jäsenet riitä.

Lisäksi pitäisi tilata kokoomuslaiselta sisäasiainministeriltä, Anne Holmlundilta poliiseja paikalle järjestystovereiden tueksi.

Samalla pitäisi tilata paikalle ambulanssi pahiten loukkaantuvia antifasisteja hoitamaan sekä SPR:n ensiapuyksikkö. Konsultiksi kansanedustaja Kari "Smash Asem" Rajamäki - Suomen kovan linjan sisäministeri, jolle kokoomuslaiset transatlantikot ovat pullamössöä. Mielensosoitus Suomessa ei ole huulten höpinää.

Sanoisin Bäckmannille, ettei näin vallankumousta eikä vastavallankumousta tehdä:

1) Suomessa puhutaan tasalattialta kansalle eikä median edustajille, jotka kuitenkin vedättävät.

2) Lapualaisten ja iikollien uudelleen kasvattaminen Meikäläisten mielenosoituksella ja tiedostustilaisuudella on oikein: tilataan Paaterolta poliisit omien järjestystovereiden tueksi

3) ei pidä perääntyä kun rapu. Halla-aho ei ole perääntynyt syytteen uhallakaan, mutta Bäckman menee takaisin kuin rapu.

4) uskottavuuden vuoksi piskuisen antifasistisen komitean pitäisi sallia kansalaisten osallistuminen eikä käpertyä keskuuteensa.

Loppupelissä fasistit ovat kovempia jätkiä, elleivät antifasistit saa liikekannallepantua myös demokraatteja asialleen valtioiden avulla.

Hieno asia

Hienoa että Halla-ahoa kiinnostaa eri ryhmien näkemykset. Osaa sitten sen jälkeen keskustella asiasta, ilman että valtamediat ovat vääristäneet oikean asiasisällön joksikin muuksi.