Sunnuntai 27.5.2012

Tämä lapualaismies lähtee vastustamaan Putin-nuoria

Luotu: 
22.3.2009 10:28
  • Kuva: Kai Pöntinen

Lapualainen eurovaaliehdokas Kai Pöntinen (kok.) järjestää huomenna maanantaina vastamielenosoituksen Nashi-nuorille. Muun muassa Lapuan liikkeen museota ylläpitävä Pöntinen kertoo, että mukaan olisi lähdössä vain muutamia ihmisiä.

- Ei tätä Talonpoikaismarssiin voi verrata, Pöntinen toteaa Uudelle Suomelle.

Hän toivoo, että mielenilmaukseen ottaisivat osaa myös pääkaupunkiseudulla asuvat pohjalaiset ja opiskelijat.

- Sekä kirjailijat. Toivon, että he lähtisivät myös mukaan puolustamaan sananvapautta.

Sananvapauden puolustaminen onkin Pöntisen järjestämän vastamielenosoituksen keskeinen teema. Toisena hän mainitsee sen, että vieraan maan järjestöillä ei ole oikeutta osallistua tämänlaisen provokaation järjestämiseen.

- Kuinkahan vaan kävisi, jos mekin marssisimme Punaiselle torille plakaattien kanssa? Pöntinen pohtii.

Mitään muilutuksia Lapuan liikkeen museoyrittäjä ei Nasheille suunnittele. Mielenosoitukseen ei Pöntisen mukaan lähdetä kiihkolla. Hän tosin pitää mahdollisena, että Putin-nuoret yrittävät provosoida heidän ryhmäänsä.

- Toivon, ettei tässä nyt mitään synny. Olen painottanut kaikille, että millään tavalla ei provosoida. Tämä on ehdottomasti rauhallinen mielenosoitus. Luotan Suomen poliisijärjestelmään siinä, että mitään väkivaltaisuuksia ei synny, Pöntinen kertoo.

Pöntisen mielenosoituksen lisäksi, kukaan muu taho ei ole ilmoittanut järjestävänsä vastamielenosoitusta Nasheille. Helsingin kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-aho kertoi Uudelle Suomelle perjantaina, ettei hänkään aio sellaista järjestää.

- Jos sellainen järjestetään ja minä satun olemaan lähistöllä, niin osallistumiselleni ei ole estoja, Halla-aho kertoi.

Pöntisen mielenosoitus pidetään huomenna maanantaina Sanomatalossa.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Ajatellaan tätäkin

Seuraan hyvin tarkkaan maailman tapahtumia, mukaan lukien myös talousuutisia.

Eräs ulkomainen taho (en puhu Roubinista) on jo kaksi vuotta sitten ennakoinut pörssiosakkeiden laskun, vaikka silloin elettiin vielä nousuhuumassa. Möin sen tiedon perusteella osakkeeni pois ja olen kiitollinen silloisista tiedoista.

Samaiselta taholta saan edelleen kommentaareja säännöllisesti. Pisti silmään eräs hiljattain esitetty kommentti samaisessa kirjeenvaihdossa, jossa sanottiin 'Venäjä on laajentumassa länteen'. Lähettäjällä on laaja postituslista, ja uskoisin olevan vähän suomalaisia lukijoita. Sen osoittaa jo loputon NATO-vastustuskin.

Samaan hengenvetoon voisi kysyä, miksi lehdistössä ilmeisesti on ollut todella vähän keskustelua venäläisten linkkitornien läheltä hankkimista poteroista? Onko niillä muuten rakennuslupa. Mikä olikaan käyttötarkoitus? Käykö nuo poterot yhteen ulkomaisen tahon esittämän väitteen kanssa, että 'Venäjä on laajenemassa länteen'.

Suomalaiset eivät jostain syystä arvoi kriittisesti venäläisten toimia. Hyvä jos joku kansanedustaja järjestää vastamielenosoituksen.

tapio_o_neva

Seuraan hyvin tarkkaan maailman tapahtumia, mukaan lukien myös talousuutisia.

Eräs ulkomainen taho (en puhu Roubinista) on jo kaksi vuotta sitten ennakoinut pörssiosakkeiden laskun, vaikka silloin elettiin vielä nousuhuumassa. Möin sen tiedon perusteella osakkeeni pois ja olen kiitollinen silloisista tiedoista.

- Minä myin Intia- ja Kiina-rahastot 2007 ilman ohjeita.

Samaiselta taholta saan edelleen kommentaareja säännöllisesti. Pisti silmään eräs hiljattain esitetty kommentti samaisessa kirjeenvaihdossa, jossa sanottiin 'Venäjä on laajentumassa länteen'. Lähettäjällä on laaja postituslista, ja uskoisin olevan vähän suomalaisia lukijoita. Sen osoittaa jo loputon NATO-vastustuskin.

- Ei Suomessa vastusteta NATO:a, vaan kannatetaan Suomen tasavaltaa, sitä, että on mahdollisuus päinvastoin kuin Norjalla tai Tanskalla, kieltäytyä Yhdysvaltain suorasta julkisesta painostuksesta sekä siirtomaasodista.

Samaan hengenvetoon voisi kysyä, miksi lehdistössä ilmeisesti on ollut todella vähän keskustelua venäläisten linkkitornien läheltä hankkimista poteroista?

- Siksi, koska koko keskustelu olisi älytöntä. Kaikki, mikä menee linkkitorniin, voidaan havaita mittaamalla. Kukaan täysipäinen suomalainen ei ryhdy hysterisoimaan asiaa, josta ei ole mittaustulosta. Se on kuin entisen missin peräpukamista keskusteleminen.

Onko niillä muuten rakennuslupa.

- Tuon voit kysyä jokaisen kunnan kiinteistö- ja maarekisteristä. Tiedot ovat julkisia. Kerro vain kunta niin minä katselen teknillisen johtajan, ellet itse osaa.

Mikä olikaan käyttötarkoitus?

- Se, mikä rakennusluvassa on.

Käykö nuo poterot yhteen ulkomaisen tahon esittämän väitteen kanssa, että 'Venäjä on laajenemassa länteen'.

- Venäjä on laajennut länteen 1000 vuotta ja Yhdysvallat Aasiaan ja Eurooppaan 200 vuotta - kaupallisesti.

Suomalaiset eivät jostain syystä arvoi kriittisesti venäläisten toimia.

- Kyllä arvioivat. Suomalaiset arvoivat nykyään myös entistä kriittisemmin itseään, mikä on hyvä asia.

Hyvä jos joku kansanedustaja järjestää vastamielenosoituksen.

- Ilmeisesti vain keskustan Markku Laukkanen voisi järjestää Karjalan Liiton kanssa lama tilanteessa kaavoittamisen ja rakentamisen sekä yrittämisen vastaisen mielenosoituksen.

Putin -roistot !

Nashi on tunnustanut Viroon kohdistetun palvelunestohyökkäyksen. Siis Nashi on käynnistänyt nettisodan vierasta valtiota vastaan ja tunnustanut asian.

Kriminaali toiminta ei peittelemällä parane. Nashi saa rahansa ja ohjeensa kremlista.

Miksi nashin johtajille annetaan viisumi Suomeen ?

pakista

Herra Pöntisellä on jonkinlaista jälkijättöistä isänmaallista kypärätyylistä "puolustuspuuhailua" ehdokkuuden markkinnoinniksi.

Toivottavasti parlamentti-ehdokkuus jää pelkäksi haaveeksi, mikä luonnollisestikin on mitä todennäköisempää.

Sananvapaus ei ole markkinatavaraa eikä kiihkoilusta - puolin ja toisin - ole muuta kuin haittaa.

Murtokorpi

Helsingistä raportoidut uutiset "venäläismielisten" suunnittelemista provokaatioista maanantaiksi on herättänyt isänmaallista kansallistunnetta Lapualla. Haviseeko jossain historian lehdet heikon signaalin tavoin vai mistä on kysymys?

sakarisoisalo

Kokoomuksessa täytyisi pohtia, mitä hyötyä on pitää Pöntisen kaltaisia henkilöitä puolueen vaaliehdokkaina.

SAFKA ja muut piilokommunistiset tahot saavat vain lisää vettä myllyyn, kun ne voivat väittää, että Suomessa hyysätään vanhoja fasisteja. Olihan IKL kuitenkin pohjimmiltaan fasistinen järjestö. IKL-museon johtaja Pöntisen esiintyminen herättää aiheellisesti epäilyksiä hänen suhteestaan fasismiin.

sastamala

Eli Lenin museon hyysäämisessä ei ole mitään epäilyttävää mutta IKL museon on? Mielestäni historia pitää pitää elossa, oli aatteista mitä mieltä tahansa. Ja Kokoomus on moniarvoinen puolue, eivät sen jäsenet ikinä ole olleet mitään heterogeenistä massaa, mielestäni on hienoa että puolue uskaltaa tuoda kaikenlaisia ihmisiä esille, kansa sitten päättää.

Korpisoturi

kommunisteja, sanoi eräs kauhavalainen tuttavani. "Yhtä epäiltiin mutta se tapettiin". No, vitsi se tietysti oli mutta osoittaa kuitenkin, että siellä päin ovat varuillaan. Syytä onkin sillä kun kommunistit jo kerran yrittivät aseellista vallankumousta SDP:n kanssa, niin luottamuksen palauttaminen kestää ja vaatii muutakin kuin opposition räksytystä. Kun ja jos tämä Nashin porukka tulee ja toteuttaa mielenosoituksensa, niin on mielenkiintoista nähdä onko ikuinen vallankumoksellinen Tuomioja eturintamassa.

semi

Herra Pönttisen mielestä hän on lähdössä puolustamaan sananvapautta ja toivoo kirjailijoidenkin ottavan osaa tähän ulkomaalaisten provokaatioon.

"Sekä kirjailijat. Toivon, että he lähtisivät myös mukaan puolustamaan sananvapautta.
Sananvapauden puolustaminen onkin Pöntisen järjestämän vastamielenosoituksen keskeinen teema. Toisena hän mainitsee sen, että vieraan maan järjestöillä ei ole oikeutta osallistua tämänlaisen provokaation järjestämiseen."

Pönttisen mielestä näillä Putin nuorilla ei ole sananvapautta Suomessa, samoilla ihmisillä jotka tulevat samasta maasta kuin missä tämä Sovjet Story filmi on tehty. Tämän saman maan puolikansalaisilla tai kansalisilla ei siis ole oikeutta esittää poikkeavia näkemyksiä Helsingissä järjestättävästä tapaamisesta.

Hänen mielestään viaraan maan kansalisilla ei ole oikeutta järjestää mielenosoitusta Suomessa, herra pönttinen, te pyritte EU,n parlamentin jäseneksi tietämättä mitä oikeuksia EU,n liittyvillä kansalaisilla on EU,n sisällä.

Jos tiedon saanti lapualla on noinkin vaikeaa kehotan kääntymään ensin lähimmän kunta kirjaston puoleen lisä informaation toivossa.

Ajatellaan tätäkin

Pöntinen mukamas vastustaa sananvapautta. Kaikkea sitä kuuleekin.

Venäläiset vastustavat Sofi Oksasen paljastuksia kirjan muodossa -koskien venäläisten väkivaltaisia toimia Viron historiassa. Venäläisten sanomaa on syytäkin vastustaa.

Toisin sanoen venäläiset vastustavat sitä, että totuus tulee julki. Pitääkö sitä nyt suomalaisen puolustaa?

tapio_o_neva

Pöntinen vastustaa työvoiman ja palveluiden vapaata liikkumisa EU:ssa. Vironvenäläiset ovat virolaisia mielenosoittajinakin.

Pöntinen siis haluaa kieltää Viron kansalaisten oikeuden osoittaa mieltää Suomessa - Schengen-vapaudella.

Pöntisen kannattaisi ensin mennä Eurooppa-tiedotukseen ja vasta sitten esittää näkemyksiään Pönttövuoren takaan.

Jos Pöntinen olisi Itsenäisyyspuolueen ehdokas eikä Euro-Kokoomuksen, jotenkin kysymyksenasettelun voisi ymmärtää.

Suomen rajat ovat auki Euroopan unioniin eikä isänmaata voi enää suojella Viron kansalaisilta.

seppoilmari

Ensin tulee kärpäset ja sitten sontiaset.
Pohjalaiset ja opiskelijat puolesta vai vastaanko ja mitkä kirjailiat sopisi mukaan.
Museomies eurovaaliehdokkaana mitä ihmettä onko kokoomus seonnut.
Ei pidä siis provosoitua jottei tarvitse provosoida.
Kai Pöntinen huvittava ukkeli ei aitoa pohjalaisuutta pikkusieluinen ja näköalaton aivotoiminta saa tällaista vaalipropakandaa tekemään, en ymmärrä mitä hyötyä tästä hönelle on.
Nimeäisin Pohjanmaan hölmöimmäksi hölmöläisksi kun yrittää vetää pohjalaisen maakunta ylpeyden tällaisee juttuun mukaan.

tapio_o_neva

Pöntinen edustaa talonpoikaismarssia, Lapuan liikettä ja IKL:ää, jotka ovat arvokkaita perinteistä Suomen historiassa. Pöntinen on elävää historiaa, jota pitää multikulttuurissa ruokkia Substralilla.

Myös Johan Bäckman on osa Suomen ja SKP:n historiaa, jota pitää vaalia myös.

Demokraattisessa Suomessa olkoon tilaa kaikille (anti)fasisteille!

AB

Näyttää siltä, että kohta alkaa sota. H-hetkeen (eli maanantaihin) on vajaa päivä. Vihollisen invaasio on alkanut. Hälytystilassa on koko maan media. Pöntinenkin on marssivalmiudessa. Näin voidaan päätellä ainakin viime päivien lehtijutuista.

Palautetaanpa mieliin kuluneen viikon tapahtumat. Aluksi julkisuuteen tuli tieto virolaisten 'kestovalistajien' järjestämästä seminaarista ja 'kohuelokuvasta'. Välittömästi tämän jälkeen ilmoitettiin, että muutama vironvenäläinen teini(joukossa nimestä päätellen on vironvirolaisiakin) haluaisi käyttää tilaisuutta hyväkseen ja kiinnittää suomalaisten huomio Virossa asuvien kielivähemistöjen ihmisoikeuksiin. Samana päivän teinit ristettiin Putin-nuoriksi. Vihjattiin jopa venäläisten kansanedustajien mahdolliseen tuloon 'Putin-nuorten' tukemiseksi, mikä oli jo liikaa. Uutisointi noudatti samoja lumivyöryn sapluunoja kuin taannoiset jutut kiusaajakärpäsestä ja tappajahauesta.

Kaikenkarvaisten pöntisten marssitouhu on toki naurettava. Kärpasestä on vaikea kasvattaa kunnon härkää. Kuitenkin taustalla on paljon isompia asioita. Ilmeisesti Pöntinen itse ei edes kykene ymmärtämään kenen pelinappuloita hän on. Taustalla on median ja tiettyjen voimien aivopesuoperaatio, jonka kärki tähtää niin Venajan ja Suomen suhteisiin kuin Suomen venäläiseen yhdyskuntaan. En sulje pois sitäkään, että taustalla on halu edistää joitakin pidemmällemeneviä ulko- ja talouspoliittisia ratkaisuja. Siihen kelpaa kyseinen 'kiusaajakärpänenkin'.

AB

tapio_o_neva

Ellei Johan Bäckman olisi harhaanjohtanut yleisöä venäjänkielentaitoisena Venäjä-asiantuntijana, ja kytkenyt Suomen Antifasistista Komiteaa Naši:in, johon pitää yhteyttä kourallinen Yövartio-liikkeen jäsenistä Virosta, eivät Pöntiset Etelä-Pohjanmaalla olisi edes huomanneet, miten sopiva vaaliliittokumppani IKL:lle on Kokoomuksenkin piirissä Johan Bäckman.

Menkää valokuvaamaan Pöntinen yhden miehen mielenosoituksessaan Sanomatalolla ja tehkää siitä kappale vaikka Wikipediaan Johan Bäckman -artikkeliin. Näin se jää sukututkijoidenkin aarteeksi.

Terri

Varauduttu on mielenosoituksiin ensiviikolla. Pääkaupunkiseudulla on 600 sotilaspoliisia harjoituksissa koko ensiviikon. Myös lähimmät varuskunnat on jonkinlaisessa kohotetussa valmiudessa joidenkin joukkojen osalta. On aivan turha tuoda rettelöitä naapurista tähän maahan. Pohjustavatko Putinnuoret mielenosoituksellaan Venäjän presitentin tulevaa vierailua, jos näin on ei Venäjän politiikka naapureita kohtaan hyvältä näytä.

semi

Viro joka tätä konfliktia laajentaa Suomen maaperälle, eivät nuo nuoret Viron Venäläiset sitä filmiä tänne kantaneet. Viro voisi keskustella asiasta Venäjän kanssa.

Keskustella pitäisi myös näiden Viron Venäläisten kanssa, nämä nuoret kantavat hiukan liikaa sitä taakkaa jonka isät tulivat ehkä aiheuttaneeksi. Vai pitäisikö sanoa, he nauttivat kostetuksi tulemisen hedelmistä.

hanari

Onko Pöntinen tosiaan viimeinen mies, joka uskaltaa sanoa suoraan mitä mieltä on venäläisistä? Koivisto oli väärässä. Ei Suomi ole rähmällään länteen, se on edellen hiljaa kuin kuuluisa kusi sukassa, ettei vaan veli venäläinen suutu.

Ei Pöntinen ole estämässä Putinin nuorisojärjestön Helsingin valloitusta, hän vain haluaa kertoa, etteivät kaikki pidä asiasta. Kanaloissa olisi nyt ylijäämää annettavaksi tarkoitukseen. Sanotaan sitä nyt vaikka elintarvikeavuksi entisten aikojen muistoksi.

Taidan sittenkin äänestää EU-vaaleissa.

semi

Venäläisistä mikä hänelle suotakoon, mutta toisen EU maiden kansalaisia hän nimittää vierasmaalaisiksi ja olisi epäämässä heiltä sananvapauden toisessa EU maassa. Mutta saman EU maan hallitus kyllä kelpaa koska aihe miellyttää.

Pönttönen voisi mennä viikonloppu lomalle Brysseliin ja seurata siellä pidettäviä mielenosoituksia joita esiintyy kuin sieniä sateen jälkeen.

Outo käänne tämä Itä-Eurooppa, ensin he olivat liittolaisia ja nyt heillä on menossa käännetty agressio entistä Neuvostoliiton valtiota vastaan. Mutta Länsi-Eurooppa taas suhtautuu hyvinkin myönteisesti ja paljon kiihkottomammin Venäjään. Suomessa jotenkin lillutaan tässä vanhassa ja uuden Venäjän ajatuksien välillä, eikä oikein tiedetä mitä pitäisi ajatella. Uhka vai mahdollisuus. Läntiset ja entiset viholliset ovat kaikki jälkimäisellä puoliskolla Ruotsia lukuunottamatta.

SIMO PERTTULA

Oletko Tapio itse venäläinen?Venäjällä on VIRALLISENA hokemana,että Nash-nuoret eivät ole Putin-nuoria.Mutta sitä he ovat,koska he nauttivat Putinin luottamusta,ja luottamus on molemminpuolista.Wikipedia voi kertoa muunneltua totuuttakin,vaikka se EI ole pääsääntö!

tapio_o_neva

Olen pitänyt Sinua Simo jonkilaisena realistina. Onko nyt varmaa, että et korkean ja kunnioitettavan ikäsi vuoksi ole erehtynyt uskomaan, että Ilta-Sanomat, Iltalehti ja ruotsalaisen Bonniersin MTV3 on luotettava uutislähde, kun STT:n körttiläisfraktioihin vedättää sen kuin ehtii.

Yhtenäinen Venäjä tunnustaa yhtä vähän Naši:n nuorisojärjestökseen kuin Kansallinen Kokoomus Suomen Sisun.

Täytyy ymmärtää, että koko Našin tuottaminen vironvenäläiseksi järjestöksi on tehty imagon vuoksi. Toisaalta Venäjältä Suomeen on viisumimuuri. Ainoa vapaa mielenosoittaminen voi siis tapahtua Viron kansalaisten toimesta Suomessa Schengen-vapaudella.

Eli uskoisin, että Viron mediaan kyllästyneet vironvenäläiset haluavat huomiota Viron median jatkuvaan paineen ylläpitämiseen ja käyttävät Našia tavaramerkkinään.

Tätä Alma Median ja MTV3:n luomaa kaupallista hysteriaa hyödyntää estoitta myös Johan Bäckman vetämällä Putinin mukaan, joka venäjää taitamattomat suomalaisnaistoimittajat pitävät varmana todisteena siitä, että pääministeri Putin on käskenyt Suomeen sekä Imbi Pajun, Sofi Oksasen provokaattoreiksi, jotta Naši saisi osoittaa Suomessa mieltään.

#1 Naši ei ole vironvenäläinen organisaatio

#2 Yhtenäinen Venäjä ei tue Našia

#3 Vironvenäläiset ovat kyllästyneet Viron median jatkuvaan halveeraamiseen

#4 Parasta taktiikka on pysyä Viron poliisin pamppujen ja potkujen ulkopuolella ja tulla osoittamaan mieltä Viron hallitusta vastaan Suomessa, jossa pamputetaan hellemmin eikä muutoinkaan käyttäytytä kuin neukut: julkisuutta EU:ssa tulee paremmin, luita ei murru eikä tule niin suuria mustelmia.

#5 Suomalaisen kannattaa pysyä suomalaisella linjalla niin vironvirolaiselta kuin vironvenäläiseltäkin vedätykseltä.

#6 Tärkeintä on Suomen ja Viron sotilasyhteistyö ja investoinnit. Sille suomalaiset muuttuvat penseiksi sitä mukaa, kun virolaiset nostavat profiiliaan Suomessa ja siirtävät Venäjän vastaisen taistelunsa Suomen valtioalueelle. => Kulttuurisodat Suomessa eivät paranna vironvirolaisten asemaa suomalaisen äänestäjän silmissä, vaan tekevät transatlanttisen politiikan entistä vastemielisemmäksi. Kauheaa mielikuvamaalaamista ilman sotilaallista voimaa.

#7 Suomeen pitäisi luoda mielenosoitusturismia. Kaikki senaatintorille ja ulkomalaisilta toimittajilta rahat pois.

hanari

Vastahan he tunnustivat, että Viron patsasmellakan aikoihin, juuri he olivat vastuussa teleliikenteen kaatamisesta Kremlin tukemana! Älä väitä mustaa valkoiseksi! Mielenosoitukseen, mellakoimaan, tänne ei ole tulossa viron kansalaisia vaan venäjän passilla matkustavia. Ehkä asuvat Virossa ja odottavat vanhojen aikojen paluuta päästäkseen taas orjuuttamaan virolaisia ja kuskaamaan arvostelijat Siperiaan.

tapio_o_neva

Älä höpsi. Vain puoli tusinaa hallituksen sivua kaatui DoS-hyökkäyksillä. Se osoitti selvästi virolaiselle äänestäjälle, että NATO-imago on hieman valheellista ja että myös reaalipuolustusta tarvitaan.

Jos Venäjä olisi lähtenyt kaatamaan Viron Internet-liikenteen boteilla ympäri maailman, eivät virolaiset olisi asioineet Internetissä kun jollain open relay:lla naapurimaiden kautta.

Kiinalaisetkin kaatoivat Pentagonista 1500 tietokonetta kahden viikon hyökkäyksellä, joten on turha luulla, etteikö Viron itsensä pidä ylläpitää tietokonejärjestelmänsä vastustuskykyisenä. Hyvään suuntaan tässä on Virossa mentykin.

Georgia on Viroa taitamattomampi. Lähti kahdella prikaatilla ja 18 000 sotilaalla sotaan 300 000 sotilaan Pohjois-Kaukasuksen sotilaspiiriä vastaan.

Jos asialla olisivat olleet suomalaiset ja saksalaiset, väkeä olisi varmaan varattu 500 000 - 800 000.

tapio_o_neva

En minä Sinua arvostele, vaan arvostan maakuntakokoomuslaisena. Älä nyt kuitenkaan luota Alma Mediaan, joka valitsee lesbon taustoja suojeluskunnan arkistoista tarkistamatta korpikommunistien, lestamaalaisliittolaisten ja muiden heteroiden päätoimittajaksi Lapin Kansaan, valehtelee, että syynä oli kansandemokraattinen puoliso Vantaalla kunnallisvaaliehdokkaana ja muutoinkin vedättää Iltalehdessä milloin Kirsi Pihan, milloin Piia-Noora Kaupin tai jonkin muun poliittisen mannekiinin puolesta.

Älä niele purematta 45 minuuttia-ohjelmaa, josta vastaa ruotsalaisen Alman ryöstäjän, Bonniersin MTV3:n palveluksessa oleva Merja Ylä-Anttila.

Paljon on vääriä profeettoja eksytyksen ja kadotuksen tiellä. Ellemme olisi Euroopan unionissa ja ellei Euroopan unionissa olisi poliittinen korrektius pakollista, suosittelisin ehkä vironvenäläisille ja vironvirolaisille jalkapallo-ottelua Tallinnassa asioidensa selvittämiseen. Tätä ei kuitenkaan suosittele, koska se voitaisiin tulkita Venäjän federaation hallituksen ja Viron tasavallan hallituksen vastaiseksi kehoitukseksi rähjätä kotonaan tai toistensa luona.

Suomelle sopii paljon paremmin se, että Suomessa piilotellaan Leninit ja Pätsit kuin se, että Suomessa ruvetaan riitelemään ulkomaisista asioista. Ainakin vanhat fossiilit ajattelevat nöin kalkkeutuineilla aivoillaan.

Viroa täytyy ymmärtää, vaikka venäläisiä jälkilämmöillä koulukiusaavat virolaiset eivät tee sitä yhtään helpoksi. Pelkkä Tallinnssa käynti selvittää kansallisuuskysymyksen perinjuurin.

Viron valtio ei saanut sitä Yhdysvaltain diplomaattista voimaa tuekseen kaikessa, mitä se ajatteli tekevänsä Venäjän osalta, koska Yhdysvalloilla ja Venäjällä on vastuu myös maailman asioista. Tuo turhautuminen nyt sitten puretaan vironvenäläiseen vähemmistöön. Georgia pettyi myös NATO:n ja Yhdysvaltain tukeen. Britannia ja Yhdysvallat pettävät jokaisen valheellisella mielikuvallaan tuesta, ja virolaiset itskein syyttäävt Mauno Koivistoa siitä, ettei hän kriittisellä hetkellä johtanut virolaisia harhaan Suomen kyvystä käydä heidän puolestaan voittoisa itsenäisyyssota Neuvostoliittoa vastaan.

Venäläisten asema Virossa ei ole erittäin huono eikä Tallinnassa ensinkään niin kauan kuin töitä palvelualalla riittää. Nuori vironvenäläinen on kaksikielinen kuin suomenruotsalainen. Sen sijaan ongelmat ovat neuvostoaikaisessa teollisuudessa, joka oli venäläistä Itä-Virossa sekä maataloudessa, joka oli vironvirolainen.

Kuitenkin on niin, että venäläiset, myös nuoremmat eivätkä vain neuvostoveteraanit, ovat läpeensä kyllästyneitä Viron median painostukseen, minä vuoksi pronssisoturista tuli uskontaistelu, joka jatkuu edelleen.

Mitäpäs jos hallitus siirtäisi Kiasmaa häiritsemästä Mannerheimin-ratsastajapatsaan Hietaniemen haustaumaalle, jonne se kuuluu muiden vainajien joukkoon?

SIMO PERTTULA

Minun puolestanikin kaikki OK.Me olemme tässä lehdessä käyttäneet sananvapauttamme urheasti rinnakkain.Kumpikin oman vakaumuksensa mukaan,siitä Sinulle kiitos.
Joskus saattaa sattua,että emme oikein ymmärrä toisiamme,mutta siitähän keskustelua syntyy?Muistakaamme molemmat,että provosoida saa,mutta ei provosoitua.Se vika minulla on joskus.
Jatkakaamme sanan miekoin ystävinä muistaen sen,että asiat riitelevät,ei ihmiset!

tapio_o_neva

Tässä eivät riitele enää asiatkaan, vaan eurohöttöä luodaan Euroopan parlamentin vaalein vuoksi siksi, ettei köyhällä ole varaa Sukarin ja Kakkosen loistaessa poissa olollaan 100 000 € - 150 000 € vaalikampanjaan. EK voisi tukea EVA:n Euroopan parlamenttiin Kokoomuksen listalta, mutta ehdokas ei ole tosissaan.

tapio_o_neva

Tämän siitä saa, kun nöyryyttää Sukarin & Kakkosen mediassa: ei ole ideoita, ei Ideaparkkeja eikä vaalirahaa. Anneli Jäätteenmäki yritti saada Sfp:n säätiöt rahoittamaan Keskustan vaalikampanjaa sillä ehdolla, että Sfp saa vaaliliiton Keskustan kanssa, jolloin Sfp saa Henrik Laxin venäläisvastaiselle työlle jatkajan Euroopan parlamenttiin, mutta Sfp:n puoluesihteeri kieltäytyi.

Loppujen lopuksi Naši on kampanjanväline Johan Bäckmanin, Jussi Halla-aho ja kynnelle kykenevien pöntisten eurovaalityölle.

Tämän siitä saa, kun yrittää rahattomana Euroopan parlamenttiin. Ehkä kesällä jo viuhahdetaan otsikoiden nostattamiseksi.

Vieras Varma Hämeenmaa

Suomen tulee estää kaikki stalinistinen toiminta. Näin se on ja tulee aina olemaan. Vainolainen on vain slummia ja lännen business-alue. Pysyisivät vaan rauhallisina. Nato noutaa vielä energiaa ja raaka-aineita. Kaikki osaaminen on vapaissa maissa. Vainolaisella ei ole vapaita uutisia. Toimittaja toisensa perään surmataan. On itsestään selvää lännen toimia niitä vastaan, jotka eivät hyväksy vapaita maita Natossa. Pitää myös muistaa, että Etelä-Pohjalaiset ovat taistelleet rikollista kommunistista propagandaa vastaan aina (kaunis asia). Suomi on länsimielinen ja meillä ei saa painaa rikollisia mielipiteitä, joissa halutaan hajottaa Länsi ja tuetaan vainolaista, jonka halu on miehittää vapaat maat. Sairas pilkka Vapaussotiamme kohtaan tulee stalinisteilta. Tälläinen palvelee vain vainolaista. Ei ole pelkkää huhua, mitä siellä tapahtuu. (kaikki on petosta) Mädät sukellusveneet ovat tyypillistä. Saimoin kadonneet ydinaseet. Kaikki voima on meillä Natossa. Puolustusmäärärahoja korotetaan.

tapio_o_neva

Antifasistit:

- Johan Bäckman
- Leena Hietanen
- Dmitri Linter

Fasistit:

- Jussi Halla-aho
- ehdokas Pöntinen
- kansalaisrajoitettu Seppo Lehto

==========================================

Oliko vielä muita joukkomielenosoituksia tai -mielenosoittajia? Järkimies pastori Molari ei ole ilmoittautunut tulevansa geimeihin mukaan.

Kuiskaaja Rajala

Mikäs sinä, tätä revanssin paikkaa Etelä-Pohalaisen osakunnan ja Helsingin Eteläpohjalaisten viime sodan veteraanit ovat odottaneetkin jo pitkään Nyt varmaan viimeisetkin asekätköt avataan ja pystykorvat otetaan esiin (huom: pystykorva ei tässä tarkoita Suomen pystykorva -koirarotua vaan suomalaisten sotilaiden sodan aikaista kivääriä, jota kutsuttiin pystykorvaksi).

Vieras

Ehdokas Pöntinen älkää uhratko Lapualaista tarmoa mielenosoitukseen Helsingissä. Hyvä toimenpide sinänsä, mutta vain totuus ja vain totuus puree niihin. jotka edelleen elävät historian väärennettyä versiota uskoen.
Järvenpäässä tiistaina 24.3. klo.18.30 virolainen totuuskomission sihteeri Toomas Hiio kertoo mitä todella tapahtui Virossa vuosina 1939–1991.

Partiohavyton

Suomen tulee estää kaikki stalinistinen toiminta. Näin se on ja tulee aina olemaan. Vainolainen on vain slummia ja lännen business-alue. Pysyisivät vaan rauhallisina. Nato noutaa vielä energiaa ja raaka-aineita. Kaikki osaaminen on vapaissa maissa. Vainolaisella ei ole vapaita uutisia. Toimittaja toisensa perään surmataan. On itsestään selvää lännen toimia niitä vastaan, jotka eivät hyväksy vapaita maita Natossa. Pitää myös muistaa, että Etelä-Pohjalaiset ovat taistelleet rikollista kommunistista propagandaa vastaan aina (kaunis asia). Suomi on länsimielinen ja meillä ei saa painaa rikollisia mielipiteitä, joissa halutaan hajottaa Länsi ja tuetaan vainolaista, jonka halu on miehittää vapaat maat. Sairas pilkka Vapaussotiamme kohtaan tulee stalinisteilta. Tälläinen palvelee vain vainolaista. Ei ole pelkkää huhua, mitä siellä tapahtuu. (kaikki on petosta) Mädät sukellusveneet ovat tyypillistä. Saimoin kadonneet ydinaseet. Kaikki voima on meillä Natossa. Puolustusmäärärahoja korotetaan.

kaartilainen

Vapaussodan kentillä noussut kansallinen itsetunto vaati,että kansan asioita johdettaisiin suomalaisella isäntämielellä.Kuitenkin saatiin alituiseen todeta kansassamme me pienuuteen tyydymme mieltä ja lakki kourassa kumartelemista niin länteen kuin itään.

M.Heikka

Opettavat jo Suomen vanhaa presidenttiä ja jakelevat ukaaseja että Suomen tulisi pyytää jopa anteeksi. Ei mitään sivistystä.

Katsotaan nyt, pääsevätkö nämä nashit tolloudessa yhtä pitkälle kuin virolaiset.

Jokainen suomalainen, joka osaa hieman englantia, löytää nuo historian järkyttävyydet ihan vaikka netistä. Ei niitä kukaan ole piilossa pitänyt.

M.Heikka

perkehleet peräpohjalaisilta.

Nuo touhuilut ovat vähän sitä, että ihmisten kärsimyksistä tehdään nyt viihdettä, ja pistetään hulinaksi. Nostetaan omaa nokkaa.

pakista

"Opettavat jo Suomen vanhaa presidenttiä ja jakelevat ukaaseja että Suomen tulisi pyytää jopa anteeksi. Ei mitään sivistystä."
-------------------------

Tuskin opetus on paikallaan, mutta pieni töytäytys on ihan paikallaan veljeskansojen kesken suhteiden hoidossa.

Sinänsä sisäplittisten kärhämien oikea käsittelypaikka tuskin on kolmannessa maassa.

pakista

Joillekin virolaiset ovat venäläisiä, joillekin ruotsalaisia ja joillekin siis saksalaisia.

Ovatkohan he kenellekään virolaisia, koska eräälle he ovat melkein suomalaisia kansallislaulua myöten.

Mitähän mieltä he ovat itse?

Vieras

Jos osaa englantia tai jotain muuta eurooppalaista kieltä
löytää paljon sellaista tietoa josta täällä ei haluta tietää mitään.

tapio_o_neva

"Suomen tulee estää kaikki stalinistinen toiminta."

- Juuri niin. Siksi pitää tukea Virossa demokraattista kasvatusta, suvaitsevaisuutta ja uusasiallisuutta Neuvostoliiton kieroon kasvattamien eestiläisten keskuudessa.

Nato noutaa vielä energiaa ja raaka-aineita.

- Ei ole pakko. Kun Kiina ja Intia irtautuvat Yhdysvaltain taloudesta voi kaiken myydä sinne.

Kaikki osaaminen on vapaissa maissa.

- Lukuunottamatta venäläisiä ilmatorjuntaohjuksia, joita Suomi ja Kreikka tilaavat: myös Iran.

Vainolaisella ei ole vapaita uutisia.

- Ei ole.

Toimittaja toisensa perään surmataan. On itsestään selvää lännen toimia niitä vastaan, jotka eivät hyväksy vapaita maita Natossa.

- Suomessa on toimittajia, joita ei edes kannattaisi murhata, ei edes Venäjällä. On niin mitäänsanomatonta porukkaa.

Pitää myös muistaa, että Etelä-Pohjalaiset ovat taistelleet rikollista kommunistista propagandaa vastaan aina (kaunis asia).

- Niin ovat. Ja eteläpohjanmaan kokoomuslaiset kannattavat Eurostoliittoa niin kuin eurodemaritkin.

Suomi on länsimielinen ja meillä ei saa painaa rikollisia mielipiteitä, joissa halutaan hajottaa Länsi ja tuetaan vainolaista, jonka halu on miehittää vapaat maat.

- Ei niin: Raimo, Poika ja Uuniperuna.

Sairas pilkka Vapaussotiamme kohtaan tulee stalinisteilta. Tälläinen palvelee vain vainolaista. Ei ole pelkkää huhua, mitä siellä tapahtuu. (kaikki on petosta) Mädät sukellusveneet ovat tyypillistä. Saimoin kadonneet ydinaseet. Kaikki voima on meillä Natossa.

- Amen.

Puolustusmäärärahoja korotetaan.

- Ja ne kaadetaan Suomenlahteen NATO:n sotilaallisen tyhjiön mustaan aukkoon.

Dr. Schmidt

Takavuosina Vanhan Vaasan sairaalan johtava lääkäri oli pitkät ajat eduskunnassa kokoomuksen mandaatilla ja väitettiin kommunistihoitajienkin äänestävän häntä, jotta hän pysyisikin eduskunnassa pitkään.

Niin, että äänestäkäämme Pöntinen Brysseliin!

Kai Pöntinen

Aika käsittämätöntä että meillä pitäisi edelleenkin hyssytellä kusisukassa kun sananvapauttamme yritetään horjuttaa. Hatunnosto Sofi Oksaselle ja Imbi Pajulle tästä rohkeasta teosta käsitellä kommunistien hirmutekoja. Koskahan meillä Suomessa löytyisi tutkija, joka käsittelisi aihetta objektiivisesti ja ilman painostusta. Tauno Saarelä yritti ja kas kummaa, Erkki Tuomioja lyttäsi heti, "kommunisteilla ei ollut mitään suunnitelmia Suomen suhteen". Tiitisen listan julkistaminen olisi ensimmäinen oikea askel, toisena voisi olla presidentti Koiviston anteeksipyyntö Viron kansalta.

Kaikki tiedämme että kommunismi oli ylivertainen juttu yhdessä asiassa, kansanmurhassa. Hitler oli kaikessa kauheudessaan pikkutekijä (7 miljoonaa murhaa) Staliniin verrattuna, joka ylsi 20 miljoonaan oman maan kansalaisen murhaan.

Rähmällään olo ja suomettuminen saavat nyt jäädä taakse. Suomi ei kumarra länteen eikä itään, Suomi seisköön ryhdikkäänä suorassa!

hanari

Hyvä Pöntinen!

On aika nousta rähmältään ja näyttää, että meillä on omat mielipiteet, sekä länteen, että itään. Kun "meikäläiset", Putinin rahoittamat terroristit, alkavat hillua pääkaupungissamme estämässä historian avaamista, on aika tosi miesten astuan esiin. Historian salailun hyväksyminen on halveksittavaa ja äärifasistista nationalismia venäläisittäin. Jos Sofi valehtelee, mihin katosivat tuhannet virolaiset? Mitä tapahtui 20 miljoonalle Stalinin uhrille? Mitä olisi meille tapahtunut ilman valkoisten voittoisaa armeijaa punakapinassa? Sana on vapaa.

Vieras X

Bäckmanin jutut ovat niin mieltä vailla, että on luonollista kysyä, mistä todella on kysymys.

Yritetäänkö johtaa pois huomio vaikkapa pakkoruotsista, perustuslakiuudistuksesta, jossa myös kieliolot uudistetaan (Taxell)? jne jne.
Kannattaa keskittyä tarkastamaan, mitä on tapahtumassa nimenomaan ruotsalaisnationastisella rintamalla.

Mitä Ruotsin ja Suomen poliitikot, virkamiehet puuhaavat tänä yhteisenä juhlavuotena, jonka motto on "Yhteinen historia- yhteinen tulevaisuus"?
Poliitikkomme kun eivät ole tarpeeksi päteviä puolustamaan meitä ruotsalaista aggressiota vastaan, vaan he myöntyvät kaikkiin ruotsalaisten päähäpistoihin ja vaatimuksiin.
On aika herätä, jos vielä jotain suomalaisesta itsenäisyydestä (suhteessa Ruotsiin) halutaan pelastaa.
Systemaattinen uuskolonialistinen kehitys on ollut ilmeinen pian jo kahdenkymmen vuoden ajan.

Koko juttu on suuri lemuava tunkio.

tapio_o_neva

Dosantti Bäckman on ansioitunut Heidi Hautala-kriitikko. Tosin tämä antifasistinen julistmainen välillä käy hieman ylikierroksilla, mutta kaikkeahan sitä aikuinenkin mies tekee värikuulapelikseen.

pakista

Yritys yllä luokitella virolaiset veljeskansaksi tyrmättiin erään kommentoijan toimesta oitis valiten ruotsalaiset ja jopa venäläiset virolaisten sijaan.

Nyt edellä ruotsalaiset luokitellaan agressiiviseksi hyökkääjiksi niin että oliskohan ystävien haku ulotettava jonnekin mamujen maahan. Niistähän Suomea rakastavia on tulossa kokojoukolla.

KaiPöntinen

Suomalaisen ja virolaisen kirjailijan sananvapautta yritetään horjuttaa maanantaina mielenosoituksella. Vieraan maan edustajat ovat asialla. Siksi järjestän vastamielenosoituksen.

Nostan todellakin hattua Sofi Oksaselle ja Imbi Pajulle, olette sananvapauden parhaimmat keulakuvat. Enää ei liene Suomessakaan niitä jotka ihmettelevät miksi Oksasen viisumin saanti oli vaikeaa.

Nyt tämä rähmällään olo saa riittää. Suomi ei kumarra länteen ja itänuoleskelukin on aika lopettaa, Suomi seisköön ryhdikkäänä suorassa. Suomettumisen aika on kertakaikkiaan lopetettava.

Kommunismi oli toimiva ainoastaan kansanmurhissa. Stalin tapatti 20 miljoonaa kansalaistaan. Toinen murhamies Hitler ylsi "vain" 7 miljoonaan. Stalin on päässyt kuin koira veräjästä, tutkittavaa riittäisi.

Kiitos sotiemme veteraanien, voimme tänäänkin puolustaa sananvapauttamme, ehkä tärkeintä vapauden muotoa.

tapio_o_neva

"Suomalaisen ja virolaisen kirjailijan sananvapautta yritetään horjuttaa maanantaina mielenosoituksella. Vieraan maan edustajat ovat asialla. Siksi järjestän vastamielenosoituksen."

Naši on osa eurosuomalaista sananvapautta. Toivottavati vapunaatoksi Suomeen saadaan mahdollisimman monta mielenosoitusta.

Minusta ainakin Romanian romanien pitäisi pitää sellainen.

M.Heikka

Oliko se loppuun asti "isänmaallista" se, että muilutettiin suomalaisia.

Ei se oikein vitsikään ole.

Ståhlberginkinhän ne muilutti...onko siinä yhteys tähän Sofiin ja Koiviston haukkumiseen?

Gagarin

Kekkonen kuului itse AKS:ään ja oli suursuomihaihattelijoista se ylimmäinen. Jos hän oikeusministerinä on lakkauttanut IKL:n, niin en ollenkaan ihmettelisi, jos se olisi tapahtunut Kokoomuksen painostuksesta. IKL:llähän oli parhaimmillaan jopa 14 kansanedustajaa.

pakista

Nyt kun Pöntinen saanut käydä ihan pääkaupungissa ja osallistua suureen isanmaalliseen mielenosoitukseen, on aika palata IKL:n pyhäinjäännösten pariin, ettei pöly peitä hänelle ylväitä muistoja.

Lapuan henki ei ole siis kuollut ja marskin kuva on edelleen kirkkaana mielessä.

Antigonisti Johan Bäckman elää myös nostalgisessa maailmassa, joten tässä on kaksi uuden Euroopan kaatajaehdokasta, joista äänestäjät meitä varjelkoon.

Vieras

Nämä Nashit olivat ennen vanhaan Natseja, nyt ne väittävät olevansa antifasisteja. Kyllä natsi on natsi vaikka muuta väittää, tulipa sitten Berliinistä tai Pietarista.

Kanadalainen katolinen pappi kielsi Holocaustin ja Paavi hurjistui, tässä Bäckmanin jutussa, jossa hän kieltää virolaisten sorron venäläisten natsien toimesta, mitä tapahtuu? Mitä sano sano sanoo meidän Matti tai Muumimamma?

Syvä

En voi uskoa, että Suomesta löytyi vain yksi poliitikko, joka uskalsi tulla julkisuuteen tässä yhteydessä. Ei nyt sentään enää menetetä poliittista uraa ja valtion virkaa, jos jotain neuvostovastastaista sattuu tekemään puolustaessaan sananvapautta. En muista nähneeni marssia tv:n uutisista, enkä muualtakaan lehdistä. Osaamme vaieta jo vanhasta tottumuksesta, vai miten on US. IKL, AKS, Lapua, Pohjanmaa, fasisitit ja monet muut onkin mainittu kommenteissa, niinkuin aina, jos ei ole kyse SDP:stä, ai niin ja parista muusta puolueesta.

balidomi

alkaa sappi kiehua. Ihmekö tuo nyt on jos yksi mies hiukan älähtää. Olkoonkin vaikka pohoojalainen. Venäjä miehittää edelleenkin noin kymmentä prosenttia Suomen alueesta. Nyt Venäjän passilla matkustavat lapsisotilaat tulevat osoittamaan mieltään Helsingin keskustaan.
Vahinko, ettei Hertta Kuusinen enää ole keskuudessamme. Saisi Tapio Neva samanhenkisen kaverin rinnalleen paasaamaan idän ihmemaan autuudesta.