
Perussuomalaisten listoilta Helsingin kaupunginvaltuustoon valittu Jussi Halla-aho (sit.) saa syytteen uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen mukaan Halla-aho ”oli laatinut ja internetissä toimittanut yleisön saataville kirjoituksen, jossa islam ja sen pyhät instituutiot yhdistettiin pedofiliaan ja jossa esitettiin, että ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on erään kansanryhmän kansallinen tai geneettinen erityispiirre”.
Syyte nostettiin Helsingin käräjäoikeudessa. Halla-aho kiistää syytteen.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ei kerro vielä kantaansa siihen, voiko Jussi Halla-ahosta tulla puolueen EU-ehdokas. Hän kertoo kantansa puoluehallitukselle lauantaina.
Soinin mukaan ratkaisu kuuluu nimenomaan puoluehallitukselle, koska se on elin, joka kantaa vastuun päätöksestä.
Soini sanoo, että on aina kiusallista, kun puolueen listoilta valittu joutuu osaksi oikeusprosessia.

Hyvästi oikeusvaltio! Jos
Hyvästi oikeusvaltio!
Jos tämä ei ole poliittinen ja mielipiteeseen perustuva ajojahti niin mikä sitten on. Tiedän, että tästä seuraa ennen näkemätön keskustelu ja vastapaine.
Suuri Ihmetys.
Mielenkiintoista, että Lex Nokiat sunmuut isoveli-lait menevät näille vinkujille läpi tuosta vaan. Mutta sitten kun joku katkera peräkammarin natsi saa syytteen kirjoitteluistaan, itketään sitä miten kamalaa sananvapauden rajoittamista Suomessa harrastetaan. Hymyilyttää suorastaan.
Sensuurista
Ilmaisunvapaus koskee kaikkia mielipiteitä riippumatta siitä kokeeko joku ne loukkaaviksi. Nythän tässä väännetään kättä ilmaisunvapauden rajoittamisesta, tai oikeammin siitä, kuka päättää mikä on sopivaa ja mikä sopimatonta. Eli kenen loukkaantuminen määrittää mihin sävyyn kiistanalaisia asioita saa käsitellä. Jos tällainen sinua hymyilyttää niin oletpa aika erikoisen maailmankatsomuksen kanssa liikkeellä.
Minua puolestaan hymyilyttää se, että ilmiselvä totalitarismin ihailija käyttää natsi-sanaa mollaamiseen...
Tutkitaan ja hutkitaan
Syyte on eri asia kuin tuomio. Ilmaisunvapauteen liittyy myös vastuu. Siinä sinulle sitä "totalitarismia". Mikä tässä on niin vaikeaa ymmärtää?
Vastuu liittyy syytteen nostamiseenkin
Halla-Aho on arvostellut oikeuslaitoksen toimintaa. Nyt sitten oikeuslaitos kostaa. Maassa, jossa oikeuslaitos lähtee kostotoimiin on paljon vikaa. Missä siis on vastuu?
Vastuu liittyy syytteen nostamiseenkin
Halla-Aho on arvostellut oikeuslaitoksen toimintaa. Nyt sitten oikeuslaitos kostaa. Maassa, jossa oikeuslaitos lähtee kostotoimiin on paljon vikaa. Missä siis on vastuu?
Tässä tapauksessa
vastuu kuuluu ilmeisesti viranomaiselle, jolle Halla-ahon viesti on osoitettu, eli Valtakunnansyyttäjälle ja apulaiselle, joka syytteen nostaa. Joku vastuu kuulunee tuomarille, joka jutun hyväksyy, sen laadusta riippuen. Systeemissä vastuu kuuluu lisäksi viranomaiselle, joka nimittelee ja ylentelee virkamiehiä, jotka toimivat ohjeiden mutta ei lain mukaan. Tämä nyt oli yleistä sekä Kekkosen että Koiviston aikana. Ei siitä kummankaan mitään vastuuta tarvinnut ottaa, vaikka asiat menivät selviin uhkauksiin ns. "oikeusviranomaiselta," joka ei halunnut käsitellä selviä ongelmia, kun ns. "korkeat tahot" olivat sopassaan näkyvissä.
En ole alkuperäinen kirjoittaja, mutta...
...miksi luulet, että Lex Nokia olisi meidän puolesta hyvä juttu? Sitä paitsi Lex Nokia on pientä tämän rinnalla. Oletko edes tutustunut siihen ja perillä siitä mitä se tarkoittaa? Pahempia "isovelilakeja" on Suomessa vaikka kuinka paljon.
http://www.halla-aho.com/scri
http://www.halla-aho.com/scripta/muutama_taky_illm...
, voi nyt ##### jos tuon kirjoituksen perusteella saa syytteen. Mitä ¤¤¤¤¤ tässä maassa oikein tapahtuu?
naurettavaa
Hmm, vai että "peräkamarin natsi". Et ole tainnut lukea H-ahon kirjoituksia.
H-ahon kirjoituksessa ei ollut syyttäjän mainitsemia piirteitä tai asioita. Syyte on absurdi ja naurettava, ja syyttäjä tekee itse asiassa itse virkavirheen ja rikoksen ymmärtäessään kirjoituksen tahallaan väärin.
Syyttäjä on tahallaan valinnut aiheesta irrotetut kohdat siteerattavaksi, koska muuten lehtien lukijat saattaisivat saada aiheesta realistisen kuvan.
Kyseessä on poliittinen oikeudenkäynti, jonka tarkoituksena demonisoida Halla-ahoa suomalaisten silmissä ja estää hänen eurovaaliehdokkuutensa.
Tämänkaltaisissa tapauksissa on kyse paljon pahemmasta uhasta kuin esimerkiksi lex nokiassa. Lex nokia ei sinänsä ole askel totalitarismia kohti, koska valvonta ei yllä sen vaikutuksesta totalitaristiselle tasolle. Jos valvonta joskus kyseisen tason uhkaisi saavuttaa, kansalaiset sen siinä tilanteessa ymmärtäisivät ja taso jäisi saavuttamatta.
Vastaus Hepolahdelle!!!!!
Meneppäs Hepolahti katsomaan tämän päivän Aamulehti!
2.4.2009
Mitäs mieltä olet Imaamin artikkelista?
Siellä on jo yli 100 mielipidettä kirjoitettu!
Taidatitse olla "peräkammarin kumartelija"
Halla-ahon pää-äänenkannattaja
Not nytpä sai Halla-ahon pää-äänenkannattaja Uusi Suomi sentään oikein todellisenkin jutun sankarista.
Aamulehdelle syyte myös?
14-vuotiaan Suomessa vihkinyt imaami: "13 vuotta hyvä avioitumisikä"
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/14-vuotiaa...
Hyvästi oikeusvaltio!
Ns oikeusvaltiomme siis kieltää keskustelemasta maahanmuutton tuomista ongelmista.
Siihen mamu-keskusteluun saavat osallistua vain sen virkamiesmafian ja hyödyn saajat, jotka tienaavat elantonsa alueelta, joille mamut merkitsevät kultturimme rikastumista ja suurta työvoimareserviä eikä olleenkaan haittoja ole eikä tule.
Sananvapautta tai sen puuttumista rajataan jo blogeihin.
Näinhän Halla-ahosta ollaan hänestä sitten mitä mieltä tahansa tehdään Mamu-keskustelun toisen osapuolen marttyyri.
Mielestäni Halla-ahosta tehty tutkinta siis on looginen osa isänmaan asian yhtenäisyyden fundamenttien loogista ja jatkuvaa romuttamista.
Mamut sopeutuvat emme me, jotka olemme tämän maan raivanneet isiemme verellä.
Koittkaa itse muuttaa ja asettua jonnekin maahan, kuinka paljon luulette saavanne ympäristöänne muutettua niin kauan kun osallistutte ja olette yhteiskunnassa pelkästään kustannustekijänä.
Virkamiehet vaativat mamuja, koska järjestelmät on luotu aallolle, jonka on tultava.
Yhteiskunta tarvinnee taasen mielestäni sopeutujia ja työtätekeviä infraamme eteen voimakkaasti panoksensa tuovia veroja maksavia nopeasti suomalaistuvia saunaa ja mämmiä arvostavia työmiehiä.
http://halla-aho.com/scripta/
http://halla-aho.com/scripta/muutama_taky_illmanin...
Ns. kala tarttui syöttiin.
Jep aivan
"13:07 Vieras (kirjautumaton)
http://halla-aho.com/scripta/muutama_taky_illmanin...
Ns. kala tarttui syöttiin."
Illman ja Kalske päättivät sitten alkaa vetämään Halliksen vaalivankkureita. Harvalla ehdokkaalla muuleinaan lakimiehiä ;)
Vaalien jälkeen sitten on aika lähettää kiitos kakku ja kukat valtionsyyttäjänvirastoon tehdystä monen miljoonan euron näkyvyyden omanneesta vaalityöstä.
Miksi ihmeessä demlalaiset ovat noin pirun yksinkertaisia?
Tai juuri siksi jäi vallankumous Suomessa aikoinaan tekemättä NL:n avokätisestä avusta huolimatta. Demlaan ei näköjään pääse kovin helposti, jos käy ns. kaikilla pytyillä?
Politiikkaa
Tämä on puhtaasti poliittinen juttu. Halla-aho oli tuomittu jo ennen syyteharkintaa, ja kyllähän rikos on aina helppo löytää kun on syyllinen valmiiksi tiedossa.
Jahas. Miten käy kalevan,
Jahas. Miten käy kalevan, kun kirjoitti että "humalassa tappaminen on suomalaisten kansallinen, ehkä jopa geneettinen erityispiirre" ?
Mitä tarkoitetaan suomalaisilla?
Riippuu siitä, voidaanko suomalaisia pitää etnisenä kansanryhmänä. Tuskin voidaan. Tällainen lausuma ei sitä paitsi ole yllytystä vihaan vain pikemminkin sääliin.
Ollaan etnisiä
Kyllä suomalaiset ovat melkoisen etnisiä. Eihän meitä ole kuin 5,5 miljoonaa.
Etnisyys
Siis mitä pienempi kansa, sitä ilmeisemmin se on etninen? Suomeen on aikojen kuluessa tullut väkeä senkin jälkeen, kun jotkut kantasuomalaiset jääkauden jälkeen asettuivat tänne. Muun muassa ruotsalaisia, tataareja, juutalaisia, venäläisiä. Miten näistä aineksista saisi jonkun etnisen keitoksen aikaan? Itse en ainakaan haluaisi olla mitään etnistä tai muutakaan sukua näille Halla-ahon kannattajille.
No sitten eivät somalitkaan ole
mikään etninen kansanryhmä. Onhan somaleissakin useita eri heimoja ja kyllä heidänkin joukkoonsa on verta tullut muualta (toisista Afrikan heimoista, arabeista ja hyvin vähän varmasti myös Euroopassa). Sinun logiikkasi perusteella ei mitään etnisiä kansanryhmiä siis edes ole olemassa, joten Halla-ahon syytteeltä putoaisi pohja täysin.
Ymmärrän toki, että sinusta olisi mukava jos suomalaisia saisi solvata mielinmäärin, mutta eräistä muista ryhmistä ei saisi sanoa poikkipuolista sanaa. Sinun toiveesi, eikä edes Kalskeen toive, ei ole vielä laki tässä maassa, eikä tule olemaankaan niin kauan kuin yksikin oikeamielinen henkilö hengittää tässä maassa.
En olisi ikinä uskonut,
En olisi ikinä uskonut, että Suomessa voidaan tällä tavalla käydä poliittiseen ajojahtiin. Kannattaisi lukea Halla-Ahon kirjoitus ennen kannan ottamista etnisiin tai muihin sukulaisuussuhteisiin.
Syytteeseen johtaneessa kirjoituksessa arvosteltiin oikeuslaitoksen toimintaa. Ei sen enempää muslimeja, somaleita kuin suomalaisiakaan (vaikka niistä kaikista tuotiin esiin stereotypioita). Tämä ymmärtävät varmasti kaikki kyseisen tekstin lukeneet.
etnisyys
Ja suomeen tulevat muslimit ja somalit hekö ovat ns puhtaan etnisyyden edustajia
Kiistatonta on, että Suomi
Kiistatonta on, että Suomi on Länsi-Euroopan väkivaltaisimpia maita ja että se kytkeytyy erottamattomasti viinankäyttöön. Päissään surmaaminen on kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre. Vastaavaa ei löydy esimerkiksi Ruotsin tai Norjan tilastoista.
http://www.kaleva.fi/plus/juttu729970_page0.htm
Mitenkä on, Onkohan tässä nyt kyse jostain muusta?
Suomalaisia saa mätkiä ja herjata
Suomalaisista saa lausua rasistisia kommentteja eikä syytteitä. Jos olisimme mamuja, valkoselkätikkoja tai liito-oravia koko oikeusjärjestelmä olisi meidän puolellamme. Valkoselkäsuomalaista ei kukaan puolusta. Ilmankos nyt juhlimme Suomen Venäjään liittymistä Porvoossa.
Olisiko tässä rikosilmoituksen paikka?
Olisiko tässä rikosilmoituksen paikka? Vai olisiko suoraselkäisempää, että syyttäjä ottaisi itse oma-aloitteisesti tämän asian tutkintaan (suomalaisten geenit...)? Mitä eroa tässä on Halla-ahon kirjoitteluun? Eipä juuri mitään minun tulkinnan mukaan.
Se siitä sananvapaudesta sitten.
Ilmeisesti Kalskeen mielestä islamia ei sitten saa kritisoida vaikka siihen kyllä aihetta olisi. Uskomatonta tuubaa ja osoitus siitä, että päättäjät ovat melko kovakorvaisia tapauksia. Oikeuden arvontakoneiston toiminta ei jätä mitään kovin vakuuttavaa kuvaa nykypäivänäkään.
Toki tämä vaan lisää höyryä Halla-ahon poliitikon uralle, nyt aukeaa kaikki loputkin ovet. Tsemppiä Jussille, luin juuri kirjasi ensipainosta ja se on kannesta kanteen pelkkää asiaa!.
Hmh, ja just' kerkisin
bloggaamaan asiasta :-D
Maa on litteä ja aurinko kiertää sitä
Poliittinen oikeaoppisuus on taas astunut yhden askeleen pidemmälle.
Itse ilmoittaudun maksaamaan JHA:n sakot.
Alistettu kansa
Tästä päivästä lähtien pidän Suomen oikeuslaitosta miehittäjävaltion virkakoneistona ja poliisia sen järjestyksenvalvojana. Vapaustaistelija nimike on tullut myös Suomeen.
pääsikö joltain nyt
pääsikö joltain nyt unohtumaan kristillisen kirkon pappien pedoiilisyytteet vuosikymmenten ajoilta joista maksettu miljardikorvaukset?
Paavi Benedictus XVI teki valtiovierailun Yhdysvaltoihin 15.-20.4.2008. Paavi tapasi presidentti George W. Bushin ja puhui New Yorkin St. Patrick's Cathedralissa katolista kirkkoa ravistelleesta pedofiiliskandaalista sekä omasta taustastaan Hitler-nuorisoliikkeessä. BBC:n välittämissä puheissaan paavi teki selväksi, että lasten viettelijät ovat pedofiilejä eivätkä homoseksuaaleja.
Yli neljää tuhatta katolista pappia on syytetty alaikäisten seksuaalisesta hyväksikäytöstä vuodesta 1950. Kirkko on maksanut yli 2 miljardia dollaria korvauksina ja juridisina maksuina, joista suurin osa sen jälkeen kun skandaali puhkesi vuonna 2002.
Miten tämä sitten liittyy aiheeseen?
Vihjaatkos siihen suuntaan että rikos oikeuttaa rikoksen?
Liittyy aiheeseen
Kalske ei syytä eri tahoja jatkuvasta katolisen kirkon rienaamisesta. Vaikka muutama tuhat pappia olisikin ollut pedofiilejä lähivuosikymmeninä, ei asiaa saa kuitenkaan yleistää. Eihän näitä lapsi avioliittojakaan saa yleistää islamin ominaisuudeksi. Kalske voisi aloittaa vaikkapa City-lehden syyttämisestä, jonka tuoreimmassa numerossa viitataan melkoisen graafisesti katolisten kirkonmiesten tapaan harrastaa suojaamatonta seksiä kuoripoikien kanssa.
Potku saattaa osua syyttäjien nilkkaan
Halla-ahosta tulee marttyyri jos tulee tuomio. Ja kansat ovat kaikkina aikoina ihailleet ja rakastaneet marttyyreja.
Halla-aho, Lehto
Eurostoliiton poliittista korrektiutta ei saa loukata vihasanomalla, josta Tonrnbergkin varoittaa.
http://helenat.blogit.uusisuomi.fi/2009/03/25/uhki...
Suomen Keskustan euroryhmän supistaminen kolmeen on jonkinlainen majesteettirikos. Rasismi pitää kutistaa kehtoonsa ennen kuin keskustalaiset ja vasemmistolaiset huomaavat sen kansallissosiaalismiksi.
Oikeuslaitos
Suomen oikeuslaitos ja syyttäjäviranomaiset ovat täysin menettäneet uskottavuutensa.
Suomi on syvällä sananvapauden rajoittamisessa.
Salaliitto
Siis tässä on kaiken takana RKP:n salaliitto!!! Koska on oolut uhka, että RKP menettäisi euroedustajansa jonka jälkeen onnettoman puolueen vaikutusvalta entisestään vähenisi. Mihin tämä Suomi on menossa?
Vankilaan vaan
Toivottavasti Halla-aho saa myös tuomion. On käsittämätöntä että moinen luuseri pääsee poliittiseen virkaan Suomessa.
No jaaha...
Niin että demokratiassa poliittisiin virkoihin pitäisi päästää vain ne jotka sinä hyväksyt ei niitä joita äänestäjät niihin äänestävät?
Sulla taitaa olla pikkaisen demokratian käsitys hakusessa?
Ja toisekseen, valtuutettu ei ole poliittinen virka...
"Toivottavasti Halla-aho saa
"Toivottavasti Halla-aho saa myös tuomion. On käsittämätöntä että moinen luuseri pääsee poliittiseen virkaan Suomessa."
Luuseri? Mitä Halla-aho on mielestäsi menettänyt?
Mitä lakia hän on rikkonut? Ja miten?
http://www.halla-aho.com/scripta/syytteesta_lyhyes...
Hienoa
Neuvosto-Suomessa jälleen kaikki hyvin.
Surkeaa, noloa, pelottavaa
Oikeuslaitos on Suomessa siis valjastettu politiikan jatkeeksi. Tästä on lyhyt matka täydelliseen luottamuksen romahdukseen. Tästä päätöksestä kannattaa valittaa tarvittaessa vaikka EU:n asti.
Juttu voi olla hyödyksi myös,
kun ilmaisun ja mielipiteen vapaus käydään läpi muissa asioissa kuin jonkun poliittisen pellen naimajutuissa. Suomessa asia, tai "sananvapaus" on ollut jotenkin heikosti ymmärretty. Nyt saadaan selvitystä siitäkin, mitä Jumalan tai jumalien pilkka, tai uskonnon kritisointi on. Esim. tästä "oikeudesta" on pidetty kiinni Englannissa ja Ranskassa, ja ml. tyhmissäkin jutuissa. Se tehtiin äsken Tanskassakin, aika suurin kustannuksin. On siis Suomenkin kohdalla aika selvittää, missä leirissa maa makaa. Tässä jutussa ei näyttäisi - julkistetun aineiston pohjalta - olevan mitään mahdollisuuksia langettavaan tuomioon. Se sopii myös opin antoon takapajuiselle tuomarikunnalle, jos syyte on vakavaksi tarkoitettu. Tuo oppi on annettava - kaikki osat siitä mikä puuttuu.
Ilmottaudun maksamaan jussin
Ilmottaudun maksamaan jussin sakot.
Hyvasti sananvapaus
Ei voi olla totta, en suostu uskomaan tata. Hyvasti sananvapaus ja poliittisesti riippumaton oikeuslaitos. Olen taysin menettanyt uskoni viralliseen Suomeen ja sen instituutioihin. Tama on poliittinen ajojahti jota en voi hyvaksya.
Ymmartavatko vatsuussa olevat poliitikot ja virkamiehet, mita ovat tekemassa? Olen aivan tavallinen rivikansalainen, hyvin koulutettu, tyossakayva kunnollinen veronmaksaja. En ole poliittisesti orientoitunut ja tahan asti ole luottanut Systeemin toimivuuteen.
Jos mina menetan luottamukseni niin menettavat varmaan tuhannet muutkin kaltaiseni. Olen syvasti huolissani.
Taitaa tulla syytäjille ruuhkaiset ajat
Kun nyt on valittu käräjöiminen, on oikeusvation laitettava kaikki vastaavaa tekstiä tuottaneet samalla tavalla vstuuseen. Tuskin kansan oikeustaju tulee hyväksymään sitä. että valitaan vain yksi pelotteeksi ja luullaan asia on sillä ratkaistu. Pelkäämpä, että tästä se vasta alkaa loputon kisailu oikeuslaitoksen kanssa.
Suomi on islamilainen
Suomi on islamilainen teokratia.
Jahti jatkuu!
Sananvapaus...? Kohti totalirismia käy suomen tie, kun esitetään vallitsevaa konsensusta vastaan kritiikkiä on tulos tässä. Tämä on huutava vääryys, sekä suora ajojahti, jolla yritetään murskata Halla-aho. Kansa seisoo Halla-ahon tukena!
Erikoinen yhteensattuma
Oli tärkeää saada Halla-aho löysään hirteen tänään, koska perustuslaillisten on määrä nimetä lisää eurovaaliehdokkaita huomenna.
voi helv. kaikesta sitä
voi helv. kaikesta sitä syytteen saaki, totuuksiahan tuo lateli blogissaan...
Äärioikeisto kuriin
Hyvä päätös, moni tyhmä duunari kannattaa rasismia, mutta niiden pitäisi lukea Hommafoorumia, jossa myös haukutaan duunareita ja duunarit ovat seuraava vihan kohde.
Eli kannattaa lukea näiden maalaistollojen foorumeja, palkansaajien pitää taistella fasismia vastaan.
Sokarates, oletko harkinnut
Sokarates, oletko harkinnut hakea apua tuohon, mikä sinua ikinä vaivaakaan?
Menin sanattomaksi, mutta
Menin sanattomaksi, mutta piti nyt kuitenkin päästä sanomaan tämä sanattomuus.
Hetken kuriositeetti.
Ihan vain kuriositeettina Sokrateelle, että jos maassa X on vaikka neljä miljoonaa palkansaajaa, mutta ei yhtä ainutta yritystä, niin missä nämä palkansaajat käyvät töissä?
No pelastan dilemman aiheuttamalta päänvaivalta:
- Valtiolla, jolla ei ole pääomaa.
Ps. Hommafoorumi nurin klo. 13.44
"This Account Has Been Suspended"
Tämä päätös tekee
Tämä päätös tekee meistä entistä suvaitsevampia.
Olen valmis tukemaan
Olen valmis tukemaan Halla-ahoa rahallisesti. Toivottavasti käsittely saa mahdollisimman paljon huomiota jotta kansa näkisi kuinka heitä kusetetaan.
Kiitos taas piipertäjille. Äänestän seuraavissa eurovaaleissa
Halla-ahoa oli puoluekanta mikä tahansa.
Katsotaan miten miehestä tulee ääniharava. (Mahtaa muuten piipertäjiä harmittaa siinä vaiheessa.) Kiitos sosialistisen oikeuslaitoksen, tehdään miehestä vähintään valkoisten heteromiesten kannattama marttyyri.
On varsin kummallista, että pieni sosialistisen "oikeusvaltion" arvostelu otetaan rasismina. Jep, haudataan vaan roskat maton alle...
Halla-aholle tsemppiä! Jatka samalla tinkimättömällä ja johdonmukaisella linjalla!
Kalske teki mitä esimies vaati
Valtiosyyttäjä Illman veti tästä kirjoituksesta herneen nokkaan.
http://halla-aho.com/scripta/muutama_taky_illmanin...
Suomen Sisun sivustolle ESTO
Suomen Sisun sivustolle ei päässyt enää aamupäivällä:
www.suomensisu.fi
Isoveli valvoo! Tympeää ja epädemokraattista, virkakoneiston autokratiassa elämme. Miten tätä vastaan voi äänestää?
Mitäpäs luulet
Kyllä näitä salaliittourpoja nyt riittää. Mitäs luulet, jos "isoveli" olisi laittanut sisun nettisivut solmuun, eiköhän asiasta olisi kuultu jo jonain muuna ölinänä? Itse ovat saittinsa sotkeneet ja varmaan aikanaan korjaavat. Kyllä se rakas sisu kohta taas löytyy.
Sananvapaus
Tää syyte oli ihan nähtävissä. Mutta kuten tähänkin asti. Kaikki negatiiviset hyökkäykset Halla-ahoa vastaan, niin myös tämä koituu hänen edukseen.
Sen lisäksi ihmiset alkavat pikkuhiljaa tajuta, mistä täällä oikeesti onkaan kyse.
Hyvästi sananvapaus!
Tästä on pelottavan lyhyt matka sensuuriin, mutta siihen kai nykyiset päättäjät tähtäävätkin. Ole aina samaa mieltä kuin tämän päivän eliitti, niin kaikki on hyvin. Arvostella et saa mitään. Pelottavaa.
Kiitos!
Eikös Muhammedin ja Aishan
Eikös Muhammedin ja Aishan liitto olekaan historiallinen fakta?
Hyvästi sananvapaus...
Järkyttävä päätös. Suomessa näköjään toiset uskonnot ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. Toisia saa arvostella kärkevästi ja toisia ei. Tämä päätös tulee taatusti kääntymään ylemmissä oikeusasteissa ja jos näin ei käy, voimme todeta, että "länsi on uppoamassa" Halla-ahon kirjan nimeä mukaillen. Järkyttävä päivä...
Tottakai Halla-Aho saa syytteen,
mitä muuta tältä neukkulan jatkumolta nimeltä Suomi, jossa väärinajattelijoita vainotaan, voisi odottaa. Halla-Ahon poliitikon ura ja eurovaaliehdokkuus tulee torpata pikimiten, jotta kansalle ei syntyisi illuusiota, että he voivat vaikuttaa äänestämällä.
Maahanmuuttokritiikki on nykyään rasismia ja mielipiteen ilmaisu ja ajatteleminen on kerta kaikkiaan väärin.
Halla-Ahon Scripta on julkaistu myös kirjana, joten mielenkiintoista on sekin kuinka tässä Suomessa on käynnistetty poliittinen vaino kirjaa vastaan.
Mutta kannattajanimien keruu on käynnissä koko ajan, mikään tekaistu syyte ei estä Halla-Ahon eurovaaliehdokkuutta.
"13:29 Sokarates Hyvä
"13:29 Sokarates
Hyvä päätös, moni tyhmä duunari kannattaa rasismia, mutta niiden pitäisi lukea Hommafoorumia, jossa myös haukutaan duunareita ja duunarit ovat seuraava vihan kohde.
Eli kannattaa lukea näiden maalaistollojen foorumeja, palkansaajien pitää taistella fasismia vastaan."
---------------------------------------------------
Sulla on pikkaisen väärän oloinen nimimerkki, sokrates kun oli fiksu.
Hommassa sattumoisin on mukana ihmisiä vasemmalta oikealle mutta punalasiesi läpi et näe asian ydintä.
Mitä tulee maalaistolloon, niin olen kaupunkilainen ja työssäni kannan semmosita vastuuta mistä sinä et tuon kirjoituksesi perusteella pysty edes murto-osaakaan käsittelemään....Ja lopuksi kyssäriä: Maalla asuvat ovat siis mielestäsi tolloja? Kiihoitatko kansanryhmää vastaan?
Hassua että kaltaisesi möykkäävät fasimista, siitä pahkasikamaiset pisteet!
Strategista käräjöintiä
Tuolla tempulla demla-poppoo saakin J.Halla-ahon suosion nousemaan uusiin sfääreihin.
Huomenna lauantaina
Huomenna lauantaina Timo Soini tekee niinkuin muut ovat sopineet, eli ilmoittaa ettei Halla-aho ole perussuomalaisten käytössä.
Syyte oli ajastettu tätä varten ja on luonteeltaan poliittinen ja erittäin härski osoitus yhden mielipiteen institutionaalisesta tyranniasta.
"Off with his head!"
Huomenna
Huomennako perussuomalainen puolue hajoaa ?
Kiitos virkaintoilijoille
Minä puolestani veikaan, ja toivonkin, että Perussuomalaiset pysyvät linjassaan ja tekevät Halla-ahosta ehdokkaan. Samalla puolueelle varmistuu kaksinumeroinen kannatusluku seuraavissa vaaleissa. Kiitos tästä kaikesta kuuluu yhdelle tai kahdelle virkaintoiselle byrokraatille.
Huono asia sinällään. Ja
Huono asia sinällään. Ja erittäin huolestuttava. Mutta tämä kaikki tulee kääntymään Halla-ahon vastustajia vastaan. Nyt on punaviherstalinismi löynyt Fiskarsinsa kiveen ja pahemman kerran.
Hallalle voimia.
Nopean kotimielipidemittauksen mukaan Halla-Aho sai ainakin kaksi uutta kannattajaa. Viherpipertäjävaimoni kaverinsa (samanhenkinen) lukaisivat tuon syytteen aiheuttaneen kirjoituksen. Olivat järkyttyneitä ja sanoivat, että äänestävät Halla-Ahoa EU-vaaleissa. Puolueesta riippumatta.
Tuskin oivat ainoita, joiden silmät avautuivat.
Toisaalta kaikki näyttäisi
Toisaalta kaikki näyttäisi oleva koko Euroopan kattavaa. Sekä nettisivustojen "vapaaehtoinen" sensurointi lapsipornon verukkeella (myös Saksassa ollaan aloittamassa samaa, siitäkin on itse asiassa sovittu Euroopan laajuisesti), poliisivaltiokehitys EU:ssa terroriuhka verukkeena, holokaustin vähätelyn kriminaliosinti ym. Hollannissa ja Itävallassa vastaavanlaiset suositut populistipoliitikot on murhattu. Epäilen, että niin Suomessa kuin koko EU:ssa tämä on vain suurten puhdistusten ja fasismin alkusoitto ja lähtölaukaus.
Tätä uutista lukiessa eri
Tätä uutista lukiessa eri lehdistä huomasin, että somalit ei ole enää somaleita vaan "eräs kansanryhmä". Suvaitsevaisuus ja korrektius etenee.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin:
Sananvapaus ei kata pelkästään sellaisia tietoja ja ajatuksia, jotka otetaan myötämielisesti vastaan, joita pidetään vaarattomina tai joihin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa. Tätä vaativat tuomioistuimen mukaan moniarvoisuus, suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus, joita ilman ei ole kansanvaltaista yhteiskuntaa.
Vetää sanattomaksi.
En olis uskonut että MEILLÄ voidaan tehdä näin...
Pitää sanoa että
Pitää sanoa että suomalaisena oikein hävettää tämä asioiden hyssyttely.
Sekin ainoa joka sanoi mitä muut hiljaa vain miettivät joutuu nyt syytteeseen.
MIKSI ASIOISTA EI SAA PUHUA?!?!
1984
Tämän jälkeen on turha väittää, että Suomessa olisi mielipiteen- ja sananvapaus. Jos kerran "väärät" mielipiteet johtavat syytteisiin, kaikki puheet siitä että Suomessa sallittaisiin myös maahanmuuttopolitiikan kritisointi ovat täyttä p----a. Odotettavissa on äärilaitojen radikalisoitumista, kun kerran omaa mielipidettään ei muuten saa enää julki.
Kyseessä ei ollut edes
Kyseessä ei ollut edes väärä mielipide, vaan täysin asiayhteydestään irroitettu osio. Syyte nostettiin siis ihan väärin perustein olemattomasta asiasta.
Yhteiskunnallinen konflikti kiihtyy
Yhteiskunnallinen konflikti kiihtyy ja ongelmien ratkaisun päivä lähenee.
Liian hyvää ollakseen totta
Tohtori Halla-aho on ilmoittanut olevansa vain yhden asian poliitikko mutta maahanmuuttoasioiden ohella ovat tietyt poliittiset mätäpesäkkeet asettaneet itsensä typerästi selkä seinää vasten. Herkullinen paikka puhdistaa myös poliittista valtaeliittiä. Hyvä Jussi!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Enemmistön tuki
Kuinka laajan enemmistön tukea sitten tarvitaan, että kansan mielipide tulee päättäjille selväksi?
Syyttämispäätös EI tue käsitystäni kansan enemmistön mielipiteestä.
Valitan Suomi.
missä Halla-aho
onko supo pidättänyt jussin ,kun tiedoite piti tulla klo.13 jälkeen sgriptaan ?
Ja edelleen ennenkuin
Ja edelleen ennenkuin aletaan ruotia asiaa syvemmin niin kannattaa vielä kerran kiinnittää huomiota syyttäjän motiiviin joka esitettiin jo tuolla toisessa postauksessa:
http://halla-aho.com/scripta/muutama_taky_illmanin...
Ei voi muuta kuin kompata
Nimittäin suurinta osaa tänne kirjoittaneista. Onko Suomi islamilainen valtio? Mitä tapahtuu heille jotka rienaavat kristinuskoa julkisesti..? Harvoin yhtään mitään.
Sananvapauden puolesta ry - maksetaanko Jussin sakot yhdessä
http://www.sananvapaudenpuolesta.fi/index.php?sivu...
Hieno mies
Profeetta Muhammad oli hieno ja mahtava mies. Allah on suuri.
http://tuuritapio.blogspot.com/2009/03/jeesus-kavi...
Pedofiili ei ole Suomessa pedofiili
Niin ja pedofiilia ei sitten Suomessa saa kutsua pedofiiliksi, jos tällä sattuu olemaan jonkinlainen uskonnollinen tausta.
Pimeetä on
Syyttäjä aloittikin Earth Hour -tapahtuman jo tänään? Sananvapauden valot Suomesta sammuivat hetkeksi, mutta ei se mittään. Kiina ei ole saanut nettikirjoittelua ja toisinajattelua kuriin, mutta varmaankin Suomen Virallinen Linja sen tekee? Onkohan tuomiokin valmiiksi lakipykäläkirjasta katsottuna? Kansan yleisen oikeustajun pitäisi olla päättäjille vahva mittari, mutta eipä ole!
Sivistysvaltion tappio
Jussi Halla-ahon saaman syytteen voi laskea yhdeksi lisänaulaksi demokratian ja sivistysvaltion arkkuun. Monien muiden tapaan olen osannut odottaa että Halla-aholle syyte napsautetaan, sen verran ärhäkästi tietyissä piireissä suhtaudutaan hänen jo vuosia ansiokkaasti esille nostamiin löyhästä maahanmuuttopolitiikasta johtuviin ongelmiin, islamilaisen ja suomalaisen kulttuurin yhteen sopimattomuudesta. En ole aina Halla-ahon kanssa asioista samaa mieltä mutta käräjäoikeuden hänelle langettama syyte on mielestäni täydellinen oikeusmurha, ei pelkästään Jussi Halla-ahoa kohtaan vaan koko Suomen kansaa ja demokratiaa kohtaan.
Miksi huutomerkki?
Sai syytteen, entä sitten? Miksi US:n uutisessa on huutomerkki. Kai rikollisten on hyvä saada syyte.
Käsittämätöntä, kuinka halla-aholaiset haluavat kumota oikeusvaltion
YK:n mukainen päätös
... paitsi että YK:n ihmisoikeuskomission päätös islamin kritisoinnin kieltämisestä tuli vasta eilen. Nopsaa toimintaa:
"Action on Draft Resolution on Racism, Racial Discrimination, Xenophobia and Related Forms of Intolerance"
http://www.unhchr.ch/huricane/huricane.nsf/newsroo...
puolesta:
Angola, Azerbaidzhan, Bahrain, Bangladesh, Bolivia, Kamerun, Kiina, Kuuba, Djibouti, Egypti, Gabon, Indonesia, Jordania, Malesia, Nicaragua, Nigeria, Pakistan, Filippiinit, Qatar, Venäjä, Saudi Arabia, Senegal ja Etelä-Afrikka
vastaan:
Kanada, Chile, Ranska, Saksa, Italia, Alankomaat, Slovakia, Slovenia, Sveitsi, Ukraina ja Iso-Britannia
Jos syyte johtaa tuomioon nousee maassa aivan jumalaton kapinamieli.
Tunnetut roistovaltiot
junailivat mieleisensä päätöksen ja islamin paholaisenkoura kuristaa maailmaa. YK taitaa olla yhtä hyödytön järjestö kuin edeltäjänsä Kansainliitto. 1930-1940-luvulla Natsit uhkasivat vapautta ja länsimaisia arvoja ja Kansainliitto oli voimaton. 1920-1990-luvulla kommunistit uhkasivat vapautta ja länsimaisia arvoja ja Kansainliitto ja YK olivat voimattomia. Nyt (jälleen kerran) islamistit hännystelijöineen uhkaavat vapautta ja länsimaisia arvoja ja YK on voimaton (ja sitä jopa käytetään apuna tässä kauheassa myyräntyössä). Meidän täytyy päättää mitä me haluamme. Vapaan Suomen, jossa demokratia ja sananvapaus ovat voimissaan vai islamilais-kalskelaisen totalitaristisen teokratian, jossa naiset, homot, toisinajattelijat ja vääräuskoiset ovat paarialuokkaa?
Kuka pelkää- ketä
Eräs Yhdysvaltojen perustajaisistä, Thomas Jefforsson sanoi, että siellä missä vallanpitäjä pelkää alamaisiaan, on demokratia. Jos taas alamiset pelkäävät johtajiaan, se on diktatuuria. Meillä on todella syytä jo olla enemmän kuin huolissamme. Olemme näköjään siirtymässä avoimeen "uusedistykselliseen" pakkovaltaan ja inkvisitioon.
Totuudenpuhuja ei saa sijaa majatalosta
Eikös niin sanottu jo raamatussa?
Vuoden 2011 EK-vaaleissa myötätuntoääni tulossa Teemu Lahtiselle (Suomen Sisu), se on juuri varmistunut tämän uutisen myötä.
Pidä Jussi pintasi, me tiedämme että olet oikeassa!
Johan täällä on riittävä määrä äänestäjiä
Ei siis malta Timo Soini olla ottamatta listoille:
http://helanes.blogit.kauppalehti.fi/2008/11/04/li...
Päivän luku 69
Enpä ole ennen nähnytkään, että kommenttien lukumäärä vähenee aivan silmissä. Ensin 69 ja hetkeä myöhemmin 68. Aihe taitaa herättää jopa viileinä pidetyissä suomalaisissa tunteita :)
Jeesus
Muistatteko punkbiisin "Jeesus oli venäläinen kantoraketti"?
Oliko tämä biisi uskonrauhan rikkomista? Vai oliko se jotenkin Eri Asia.
Kansa on kiihottunut!
Miksi? Vastaus lienee se, että täällä ensinnäkin voi tehdä tutkintapyyntöjä mistä vaan. Mikkos/Nelosen ohjelma, miksi se kiihottaa toista ristiriitaisia tunteita herättävää Kylävaaraa?
Kyllä kansa on kiihottunutta, se kiihottuu Mikkosista, falsiska ja liian läpinäkyvästä maahanmuutosta, johon valtio syytää lainarahaa pilvin pimein! Se kiihottui oman uskonnon rienauksesta taanoisessa TV-sketsissä, jossa "Jeesus" hirtettiin.
Toinen asia onkin ne kiihottujat esim. Tanskassa ja ympäri muslimimaailman kiihkossaan tappoivat n 50 ihmistä ja tuhosivat paljon omaisuutta yhden piirroksen takia. Mitenkäs se olikaan "se koira älähtää jonka nilkkaan kalikka kalahtaa"
EU-vaalit
EU-vaaleissa Jussi pitää saada ehdokkaaksi. Jos/kun Persut eivät uskalla häntä ehdokkaaksi ottaa on oma lista ainoa vaihtoehto.
Käykääs tulostamassa tuolta
http://juhamakiketela.info/index.php?sivu=halla-ah...
kannattajakortteja niin asia etenee.
Missä viipyvät pintaintellot?
Suomessa oli varsinkin 60 -ja 70-luvuilla sananvapauskäsitteen asiantuntijoita pilvin pimein. Yleisimmin käytetyt lähdeteokset sananvapauskäsitteen määrittelyssä olivat Leninin ja suomalaisiin olosuhteisiin sovelletut Sinisalon lukupiireissä oivallisina pidetyt sananvapauspohdiskelut.
Halla-ahon ajattelu näyttää kohtaavan tämän menneen maailman.
Vai onko se maailma mennyt, sittenkään? Mitä tuumaavat valtakunnalliset sananvapausastaistelijat Donner, Tabermann, Holmberg, Salo, etc. "halla-ahon-keissistä"? Ovatko edes huomanneet, että Suomessa on olemassa äärimmäisen merkittävän kansalaiskeskustelun ainekset? No, poliitikoista puhumattakaan. Ne ovat tosin jossain lähiössä vertailemassa taulutelevisioitten hintoja.
Vai onko otollisempaa huljutella varpaita vedessä?
Hyvä juttu
On erinomaista, että 2000-luvun Suomessakin pohditaan sananvapauden rajoja. Sanallinen oksentaminen, omasta räppäämisestä kiihottuminen ja oman rodun ylimmäisyydestä uhoaminen sananvapauden viikunanlehden suojissa voi olla yhtä väärinymmärretty sananvapauden muoto siinä missä seksuaalisuuden vääristyminen raiskauksiksi tai pedofiliaksi.
Halla-aho?
Kuka tää Halla-aho on?
Suomalaiseen perinteeseen kuuluu heikomman puolustaminen.
"Teoreetikot" huomaavat sen käytännössä.
Halla-aho ehdolle!
Ps. Oletteko huomanneet, että meidät omat islamistit (siis se suomalainen puolueen perustaja) ovat aivan yhtä diktatoorisia teokraatteja kuten Iranin uskonnollinen johto ja osama. Mulla ei ole mitään sivistyneitä islamilaisia vastaan.
Sananvapaus ON koetuksella
Jos tästä jotain rangaistusta seuraa, niin sen jälkeen voimmekin siirtyä netissä keskustelemaan pelkästään "kuka tanssii kenenkin kanssa"-aiheista keskustelua.
Politiikka ja yhteiskunnallinen keskustelu näkyy olevan kielletty. Paitsi jos sattuu olemaan samaa mieltä valtaapitävien kanssa.
Olisi todella väärää politiikkaa, jos suomalaisten mielipiteen ääneen lausuminen, tai kirjoittaminen, saisi tapahtua vain suljetuissa yhteisöissä.Kuten poikien saunailloissa, parin kaljan jälkeen. Jo nyt on tilanne se, että kansan keskuudessa osa puristaa nyrkkiä taskussa. Eikö olisi parempi puhua ääneen kipupisteet julki, kuin haudata ne lain voimalla?
Halla-aho on pyydettävä
Halla-aho on pyydettävä kylään.Saa nähdä ehtiikö?
Virkistävä poikkeus tekstiviesti maailmassa.On jotain
muutakin sanottaavaa kuin,-tavataanko illalla?
Jussilla ajatus liikkuu metrin ylempänä kuin Matilla
Miten ne Maslowin tarveaskelmat menivätkään.
Tarkoitushakuista ja epätoivoista
Syytteen ajoittaminen juuri ennen eurovaaliehdokkaiden asettamisen takarajaa on ilmeisen tarkoitushakuinen päätös. On vaikea uskoa, että syytteen perusteena olevien tekstien tutkiminen olisi muuten vienyt näin kauan. Ilmeinen tarkoitus on ollut ajoittaa syytteen tuomioistuinkäsittely eurovaalikampanjoinnin kanssa samanaikaiseksi. Tosin syyttäjä ja muut asiaan vaikuttaneet tulevat tahtomattaan varmistaneeksi, että Halla-aho tulee valituksi äänikuninkaana on hän sitten ehdokkaana millä listalla tahansa.
Kenenkään ei tarvitse mennä lukemaan blogia
Sama kuin Piika laittaisi kiven alle lapun jossa lukisi että "Jeesus pääsi vähällä, Guantanamossa kidutettiin viisi vuotta."
Joku sitten etsii kiven, kääntää sen ympäri ja lukee lapun, juoksee kertomaan lapusta naapureille ja nämäkin ryntäävät kiveä kääntämään ja lappua lukemaan.
Kylän juoruakat kuulevat hälystä ja juoksevat toitottamaan asiaa ympäriinsä ja vaativat syyttäjää loukkaantumaan kolmannen osapuolen puolesta ja vaatimaan Piikaa käräjille.
Oh hoh...olipas hyvät unet!
Oh hoh...olipas hyvät unet! Jaa mikäs maa tämä nyt on, Iran vai Somalia?
Kylläpä vieraiden uskontojen nuoleskelu, maahanmuuttokritiikin täydellinen vaientaminen sekä polittinen salaliitto Halla-ahon meppiehdokkuuden torpedoimiseksi ovat edenneet pitkällä. Voi kuinka sopiva ajoitus tälle masinoidulle syytteelle.
Tänään häpeän olla suomalainen.
Aivan kuin oltaisiin menty
Aivan kuin oltaisiin menty ajassa 30 vuotta taaksepäin.
Joutuuko omista mielipiteistään jopa vankilaan?
Ihmettelen ja olen surullinen.
Tutkintapyyntö poliisille, kiitos !
Nyt, kun Halla-aho on "syyllinen", niin voidaankin tehdä välittömästi tutkintapyyntö Kaleva-lehden kirjoituksesta:
"Kiistatonta on, että Suomi on Länsi-Euroopan väkivaltaisimpia maita ja että se kytkeytyy erottamattomasti viinankäyttöön. Päissään surmaaminen on kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre. "
http://www.kaleva.fi/plus/juttu729970_page0.htm
Epäilen, että kyseessä olisi kiihottaminen kansanryhmää vastaan, sillä
I) teksti saattaa antaa mielikuvan, että jokainen suomalainen on alkoholisti
II) teksti saattaa antaa mielikuvan, että jokainen suomalainen tappaa humalassa
III) toistaiseksi ei ole pystytty tieteellisesti todistamaan, että humalassa tappamisella ja geeneillä olisi yhteyttä.
IV) Suomalaista saatetaan kuvata halventavasti
Ennakkotapauksena käytettäköön Halla-ahon lausetta:
"Ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre."
Tunnen olevani osana kiihoitettua kansanryhmää ! Missä siis viipyvät ihmisoikeusasiamiehet ja sun muut !? Missä on oikeus ?
Joka tuntee myös olevansa erittäin kiihoitettu, niin laittakoon ihmeessä tutkintapyynnön poliisille.
--
Laitoin muuten saman viestin Kaleva-lehden samaiseen uutiseen. Lähetettyäni viestini, Kaleva-lehden kommenttijärjestelmä kiitti minua kommentista ja ilmoitti, että toimitus valitsee julkaistavat kommentit. Nauroin.
Syyttäjä viralta välittömästi
Häpeällistä toimintaa oikeuslaitokselta. Laitos on läpimätä ja se koittaa vaientaa nyt tiettyä politiikkaa ajavat henkilöt oikeusmurhilla. Toivottavasti Jussi Halla-aho vie asian Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen asti, josta Suomen valtio on saanut väkilukuun suhteutettuna enemmän tuomiota kuin mikään muu maa.
Uskonrauhasyytekin on aivan naurettava. Halla-aho kertoi mitä koraani sanoo ja vertasi koraanissa tapahtunutta toimintaa Suomen rikoslakikäytäntöön ja lääketieteeseen. Jokainen alle 10 vuotiaaseen sekaantunut on pedofiili, vaikka kyseessä oli kuinka korkealle uskonnollisesti kohotettu henkilö tahansa. [b]Onko nyt sitten niin, ettei pappi tai piispa ole Suomessa pedofiili jos harrastaa seksiä alle 10-vuotiaan lapsen kanssa?[/b] Koskee tämä pedofiiliksinimittämissuoja kohta myös syyttäjälaitoksen virkamiehiä vai mikä on tämän toiminnan perimmäinen motiivi? Ainakaan se ei ole puhdas.
EI
Ei näin Suomi!
Nyt aikuiset ihmiset järkikäteen.
Jussi H-a on fiksu ihminen, joka focusoi "asiansa" tiettyyn tapahtumaan maassamme, kaikkia koskevaan asiaan. Monet "meikäläiset" ajattelevat samalla tavalla, mutta eivät uskalla kommentoida asiaa, edes omalla työpaikalla. kaikki Suomalaiset, tämän hetkistä maailman tilannetta seranneet, tietävät mistä on kyse. Kyse EI ole Jussista tahi persuista, vaan Suomesta ja meistä jokaisesta, lastemme ja lastenlastemme tulevaisuudesta!
Ei ole rasisti! jos ei hyväksy ihan kaikkea ***kaa mitä kansan yksikölle syötetään. Nyt kukat pois hatusta. Asenne esiin, ja tutkimaan myös toinen puoli asioista. Kun olette tutkineet molemmat puolet, sanokaa sanottavanne!
Kyllä kiihottaa
Seuraavaan sitaattiin Ruukinmatruunan blogista ei ole paljon lisättävää:
”Mutta syyttäjän voitto tällaisessa tilanteessa on Pyrrhoksen voitto. Ongelma, jota päättäjämme eivät tiedosta, on että kansalaisyhteiskunta perustuu luottamukseen. Siihen, että hallintoalamaiset luottavat siihen, että hallitsijat eivät käyttäydy mielivaltaisesti eivätkä tee mielivaltaisia päätöksiä ja kansan oikeustajun vastaisia lakeja. Ja tämä raja on nyt rikkoutumassa. Jos tämä luottamus rikkoutuu, niin samalla rikkoutuu myös kansalaisten luottamus oikeuslaitosta kohtaan. Eli laeista yksinkertaisesti ei enää piitata tippaakaan, ja ainoa laki on vahvemman oikeus. Tämä tunnetaan myös nimellä "korpilaki". Ja yhteiskunta, jossa päättäjät ovat menettäneet hallintoalamaisten luottamuksen, ei ole kiva paikka.
Mitä enemmän...
Eppuja siteeraten "mitä enemmän nostatte kohua, sitä enemmän lapsenne rakastaa mua..." eli olen varma että tämäkin kohu tulee koitumaan Jussi Halla-ahon ja meidän nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa arvostelevien sekä koko suomen parhaaksi vastoin Kalskeen ja valtakoneiston tahtoa.
Jokainen täysipäinen
Jokainen täysipäinen alkuperäisen tekstin lukenut ymmärtää, että syyte on täysin aiheeton ja todellinen isku sananvapauden selkään. Ne, joilla on jo valmiiksi ideologiset vammat päässä eivät tule ymmärtämään vaikka asian pukee miten. Valitettavasti näitä ideologiavammoja löytyy meidän päättäjistä enemmän kuin jaksan laskea.
Taas hävettää olla Suomalainen.... Tämä on se maa, jonka puolesta isämme ja äitimme henkeen ja vereen taistelivat. Täynnä selkärangattomia limaisia punikkiliskoja vaanimassa jokaista väärän mielipiteen esittäjää.
Ei kyllä tee mieli uskoa tätä todeksi!
Nyt kyllä oikeuslaitoksemme "raiskaa" lakia ja oikeuksia oikein olan takaa. Ennen ei politiikka kiinnostanut pätkääkään, nämä viimeaikojen tapahtumat ovat kääntäneet mielipiteeni.
Hävettää ja raivostuttaa oikein ajatellakkin, kenelle menin vielä viime vaaleissa ääneni antamaan!
ps. tiedän kenelle omani ja tuttavapiirin äänet on menossa tulevissa vaaleissa.
Salama ja Halla-aho
Mielenkiintoista nähdä käytetäänkö Salaman saamaa tuomiota ennakkotapauksena uskonrauhan rikkomisesta?
Salamahan tuomittiin (vaikka laki on teknisesti vähän muuttunut sen jälkeen).
Tulevaisuus on menneisyyttä
Kalskeen päätös oli pitkä askel menneisyyteen. Siellä on aika pimeää.
Sananvapauden alasajo
Valtaeliitti jyrää toisinajattelija Halla-Ahon. On vaikea kuvitella, että mielipiteen esittämisestä nostetaan syyte. Mielipide on irroitettu kokonaisuudesta, ja syyte nostetaan pelkästään yksittäisen kohdan tulkinnalla. Ei voi olla totta tässä maassa, jota sentään on pidetty oikeusvaltiona. Siis koko valtionhallintokoneisto on valjastettu valtaapitävien poliitikkojen talutusnuoraan, jota häikäilemättä käytetään valtaapitävien omien ja pelkästään vain omien tarkoitusperien
ohjaamiseen.
Jos tätä kansa ei tajua, niin mitä sitten? Tämä Suomen kansa häipyy maailmankartalta kuin p--u S---n.
Oman maan sananvapaus
Kyllä täällä ollaan huutamassa muiden maiden sananvapauden perään, mutta omassa maassa siitä ei ole näköjään niinkään väliä. (Vrt. Neuvostoliitto, Venäjä ja Kiina)
Uskokaa ihmiset, jos tästä syytteestä tulee tuomio, se ei ole pikkujuttu. Siinä lex nokiat kalpenee.
Onhan näitä jo
"jos tästä syytteestä tulee tuomio, se ei ole pikkujuttu. Siinä lex nokiat kalpenee."
>> Mikko Ellilän tapaus
oikeusvaltion kujanjuoksu
...niin, islamiin kuuluvat mm lapsiavioliitot. Tutustukaa Profeetta Muhamedin elämään ja tehkää sitten omat johtopäätökset imaamien puheista. Siitä vaan surffaamaan. Normaalimeininkiä monissa islamilaisissa valtioissa.Halla-Aho on VAIN looginen, rehellinen ja rohkea (tappo- ja muita uhkauksia perheelle tullut)
Seuuraava rikos: vastaava esimerkinmukainen rinnastus julkisen sanan täysin hyväksymästä journalistisesta menettelystä suomalaisten miesten solvaamisesta kansanryhmänä: humalassa hakkaaminen ja tappaminen suomalaisten miesten geneettinen ominaispiirre.. vastaan Halla-ahon heitto: somalien geneettinen ominaispiirre raiskaamiseen ja ryöstelyyn, mikä otettu somalien suhteellisesta yliedustuksesta raiskauksissa ja väkivaltarikoksissa. Tiedot todellakin viranomaisten julkaisemista tilastoista. Jaahas! Miksei tilastoja pitäviä ja julkaisevia VIRANOMAISIA TUOMITA KIIHOTUKSESTA KANSANRYHMÄÄ VASTAAN!!! Halla-aho KIIHOTTUI TILASTOISTA! Missä on uskontojen ja kansanryhmien yhdenvertaisuus? Missä on järki, oikeus, kohtuus..? Ai niin.. kyse tietenkin positiivisesta syrjinnästä, eu -mamupolitiikasta, demlan klikistä, valtaeliitistä, mamubisneksestä, ja ties mistä ei Suomen kansan edusta..
sensuuri iski näköjään
sensuuri iski näköjään tännekin ... koitetaas näin: http://aikapommi.wordpress.com/
Kalske itse syytteeseen
Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske itse pitäisi panna syytteeseen virkavelvollisuuksiensa tahallisesta rikkomisesta. Vai on Halla-ahon syyte "uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan". Jaaha.
Kalske on itse syyllistynyt nyt kerrassaan kelvottoman syytteen nostamiseen, josta on pakko tulla valtiolle, siis meille veronmaksajille, Halla-ahon toimesta iso lasku. Minä veronmaksajana olen huolestunut siitä kuinka kelvottomien syytteen nostajia valtio, eli esim. minä veronmaksajana joudun suojelemaan ja ylläpitämään, eli näitä "Jorma Kalske":ita. Eli kuittaamaan näiden ääliöiden toimet, maksamalla sitten uhreille, esim. Halla-aholle turhat ja typerät oikeudenkäyntikulut.
Valtion tuottavuusohjelmalle vinkkejä: pankaa tuollaiset "Jorma Kalske":et sinne minne nämä kuuluu. Ehdotus: Mankkaa.. siellä on kaatopaikka.
Turhaa itkuvirsien veivausta
Jos joku Jussuf Allah-aho saa syytteen tekemisistään, niin entä sitten? Kyllä miehen pitää pystyä vastaamaan puheistaan ja kirjoituksistaan. Nyt asiat ovat oikealla tolalla kun Jussuf saa oikeudessa täsmentää sanomisiaan mm. raiskaustoiveitaan, homojen ampumisia, puheitaan ihmissaastasta ja muuta hänen mukaansa läpän heitosta.
Täällä raivoavien nimimerkki tehtailujen takaa löytyy vain pieni joukko ääliöitä, jotka ovat peloissaan peräkamareissaan kaikkea ulkomaalaisuutta kohtaan. Ilmeisesti he eivät ole käyneet koskaan taka-Hikiää kauempana ja ainoa musta mies jonka he ovat nähneet on tuo laku-pekka mainos.
On muuten kummallista, että Jussuf Allah-aho pyrkii EU:n parlamenttiin. Siellä on enemmistö "ulkomaalaisia". Soinistien mukaanhan on niin, että missä EU siellä ongelma. Mitä tuollaiseen pahuuden temppeliin oikeauskoisilla on asiaa!
Tosin pelot syyt siinä,
ettei Suomen ns. tasavalta pääse koskaan ns. sivistyneiden valtioiden joukkoon, jos lain ja syyttäjätoimen tulkinnat alkavat todistaa, ettei lukutaito ole toimessa tarpeen. Samaan tavoitteeseen Kallisenkin kalinat kalistelevat. Mitä tekemistä on nyt asian kanssa periaatteellasi: "miehen pitää pystyä vastaamaan . . . kirjoituksistaan?" Niin se on, ja lain ja oikeuslaitoksen tulee varmistaa hänen oikeutensa kirjoittaa. Sitä nyt ei maassa ole toistaiseksi koskaan todella tehty.
Lukutaitoa
"miehen pitää pystyä vastaamaan . . . kirjoituksistaan? Aivan oikein ja olen edelleen tuota samaa mieltä. Nyt on niin, että Jussuf Allah-aholla on elämänsä tilaisuus vastata konkreettisiin kysymyksiin. Saamme varmasti lisävalaistusta raiskauksien toivelistoihin ja muihin hoopotuksiin. Nyt on mies saanut maksimaalista julkisuutta niin hänen hengenheimolaisensa itkevät ja valittavat kuin mikäkin itkijäeukkojen kuoro.
Hyvä Keijo Rallinen
Kyseessä on lain väärä tulkinta, josta on vastuussa maan ilmeisesti korkein syyttäjäviranomainen, jolla olisi, jos hän tekisi lain vaatiman työnsä, muutakin tekemistä.
Rikos ihmisyyttä vastaan?
Poliittisluontoinen ajojahti ei välttämättä ole aivan laillista Suomessakaan:
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/1889003...
Luku 11, 3§
Joka osana siviiliväestöön kohdistuvaa ... järjestelmällistä hyökkäystä
5) ... vainoaa tunnistettavissa olevaa ryhmää tai yhteisöä poliittisen mielipiteen ... perusteilla,
on tuomittava rikoksesta ihmisyyttä vastaan vankeuteen vähintään yhdeksi vuodeksi tai elinkaudeksi.
Yritys on rangaistava.
4§
Jos rikoksessa ihmisyyttä vastaan
2) rikos tehdään erityisen ... nöyryyttävällä tavalla taikka
3) rikos tehdään erityisen suunnitelmallisesti tai järjestelmällisesti
ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä rikoksesta ihmisyyttä vastaan vankeuteen vähintään kahdeksaksi vuodeksi tai elinkaudeksi.
Yritys on rangaistava.
Syytteestä lyhyesti
R.Kallinen: ”... Jussuf saa oikeudessa täsmentää sanomisiaan mm. raiskaustoiveitaan, homojen ampumisia, puheitaan ihmissaastasta ja muuta hänen mukaansa läpän heitosta.”
Ei häntä noista sanomisista syytetä, vaan:
http://www.halla-aho.com/scripta/syytteesta_lyhyes...
asiat asioina arvoisa SAInt
Joopa joo, mutta nyt hänellä on mahdollisuus perustella asioita laajemminkin. Eikö ole hieno asia, että nyt avautuu foorumi jossa Jussuf Allah-aho voi sovittaa marttyyrin viittaa päälleen. Toivottavasti hän tekee sen tyylikkäästi eikä sorru "sisulaisten" perinteiseen tapaan, että en minä sitä tahallani tehnyt ja nyyh, äiti anna nenäliina!
Halla-aho tekee historiaa
Ennustan, että hän saa sakot tai ehdollista. Jälkimmäinen vaihtoehto olisi paras, koska se olisi etablissementin puolelta erehdys, Halla-aholla ei sen jälkeen olisi paljonkaan vaivaa saada pallo jalkaan ja joutua lusimaan oikein kunnolla kiven sisään, toisin sanoen hän saisi huomiota myös muualla Euroopassa.
Sitä kaivattaisiin. Suomen pitäisi päästä profiloitumaan myös tässä hyvin ajankohtaisessa asiassa.
Euroopassa on lähinnä islamin uhkan johdosta syntynyt maahanmuuton rajoituksia vaativia puolueita. Jopa Ruotsissa on tällä hetkellä maahanmuuttokriittinen puolue. Sverigedemokraatit saivat viime kunnallisvaaleissa huomattavan äänisaaliin ja sille ennustetaan seuraavissa valtakunnallisissa vaaleissa jopa jonkinlaista äänivyöryä. Perinteiset puolueet Ruotsissa yrittävät olla niin kuin sitä ei olisi, ja minne tahansa nämä yleistä mielipidettä loukkaavat olennot kokoontuvatkin kahta suurempana ryhmänä, heitä aletaan heitellä mädillä kananmunilla.
Halla-ahon tapaista karismaattista ja vain itseään edustavaa persoonallisuutta sen sijaan Ruotsissa ei ole.
Se yleinen hempeyden epidemia, eräänlainen hurmahenkinen avaa sydämesi-liike Pelastakaa tyhmät ja köyhät, pahat ja rumat on nyt siis saavuttanut Suomen. Se tekee tuhojaan erikoisesti keskiluokassa. Toisin kuin tavallisesti työläiset eivät tällä kertaa ole joukon johdattamia samassa määrin kuin sivistyneistö, maailmaa lasi kädessä turvallisesti verannaltaan katseleva virkamiehistö.
Halla-aho on poikkeustapaus. Toistaiseksi.
Koraani 65:4
Eri Koraanin versioissa kirjoitettu varmaan eri tavoilla, mutta tämän perusteella "uskonrauhan rikkomisella" ei pitäisi olla läpimenomahdollisuuksia, jos vertaaminen pedofiliaan aiheutti syytöksen.
Halla-ahosta
Totuus Halla-ahon toiminnasta ei vastaa syyttäjän kuvausta. Syyttäjä poimi tarkoituksella asiayhteydestä irrotettuja kommentteja, jotka näyttävät mediassa pahoilta. Kyseessä on poliittinen oikeudenkäynti, jonka tarkoituksena on estää Halla-ahon eurovaaliehdokkuus.
Syyttäjä syyllistyy virkavirheeseen ja rikokseen ymmärtäessään tarkoituksella väärin Halla-ahon blogikirjoituksia.
Ne islamistit, jotka ovat fundamentalistisia pitävät Mohammadia täydellisenä muslimina ja eettisenä esikuvanaan. Mohammad kävi uskonsotaa, oli fasistinen ja hänellä oli lapsimorsioita. Islamilainen ajanlasku alkaa käsittääkseni siitä, kun mohammadista tuli islamilaisen invaaasio-armeijan johtaja.
Kerro ihmeessä oikeista tulkinnoista
"Syyttäjä poimi tarkoituksella asiayhteydestä irrotettuja kommentteja, jotka näyttävät mediassa pahoilta."
Mitkä ne oikeat kommentit ovat? Voitko kertoa niistä meille muille?
Tässä sinulle lyhyesti
http:www.halla-aho.com/scripta/syytteesta_lyhyesti.html
ei avaudu
Tuo sinun linkkisi ei toimi. Lieneekö niin, että se symboloi Jusssufin tekstejä.
Toivottavasti näistä on apua avautumiseen
"Tuo sinun linkkisi ei toimi. Lieneekö niin, että se symboloi Jusssufin tekstejä."
Voit koittaa "maalata" linkin tekstiä ja sen jälkeen copy-paste menetelmällä siirtää sitä selaimesi osoitekenttään. Ellet onnistu voit ottaa yhteyttä työväenopiston atk-guruun, hän kyllä osaa neuvoa.
Jos tekstin luettuasi se ei avaudu sinulle, voit keskustella sen sisällöstä ystäviesi kanssa, he ehkä osaavat auttaa.
Jussufin opetuslapsille
Kun tuo linkki ei aukea edes ohjeillasi, niin mitä pitää tehdä?
Syytteet on otettu tästä
Syytteet on otettu tästä kirjoituksesta, lue itse ja päättele että miten niin asiayhteydestä irrotettuja:
http://halla-aho.com/scripta/muutama_taky_illmanin...
Yritä ajatuksenlukua, Kallinen!
Etkö sinä ollut sitä selvännäkijäsukua?
Laillinen meno on turvattava
Etkö sinä ollut sitä selvännäkijäsukua? Tätä kyselee Pentti Niskanen.
En tietääkseni ole. Sen sijaan olen kirjoittanut sen mitä olen kirjoittanut selvin päin ilman mitään "piristeitä". Mitä ilmeisesti ei voi sanoa kaikista tänne pahaa oloaan purkajista.
Mitä tulee tuon Jussufin kirjoituksiin, niin eikö nyt ole kohtuullista, että hänen annetaan huolella valmistautua oikeudenkäyntiinsä. Opetuslapset voivat toki mennä osoittamaan mieltä oikeudenkäyntiä vastaan kun se hetki koittaa. Voisin oikeastaan suositella erästä juristia hänen käyttöönsä. Hassunkurinen juristi Kari Silvennoinen on tullut tutuksi suurelle yleisölle kun hän Hesarissa esitteli rynnäkkökivääriään ja toisessa yhteydessä kun hän ruinasi asiakkaita itselleen ns. sotasyyllisyysoikeudenkäynnin purkamiseen. Kuinka ollakaan niin haaviin tarttui vain yksi kala. Ja miten somaa, että Jussuf Allah-aho lainailee tuon yhden onnettoman rabulistin tekstejä myötäsukaisesti omassa kirjoituksessaan. Silvennoinen sai muistaakseni jonkinlaisen huomautuksen Asianajajaliitolta, mutta ei se tuossa Jussufin asiassa haitaksi ole.
Tästä linkistä http://www.ylioppilaslehti.fi/1998/05/22/vihan-maa... pääsee lukemaan Jussufin hengenheimolaisen ajatuksia. Kun artikkeli on jo vuodelta 1998 niin olenko väärässä jos oletan, että Jussufin oppi-isänä tuon artikkelin pohjalta voidaan pitää tuota Ilkka Tanneria?
Kun sinä mietit sitä sielunvaellusta, Yrjö Kallinen
vai mikä se sinun alasi nyt olikaan, niin pidä pieni paussi.
Omista hetki näille maanpäällisille asioille ja lue joitakin Jussi Halla-ahon kirjoituksia.
Sitten sinun ei tarvitse miestä ihan noin vain kuulopuheiden perusteella arvostella.
Jooko?
Mikä kytkentä?
"Tästä linkistä http://www.ylioppilaslehti.fi/1998/05/22/vihan-maa... pääsee lukemaan Jussufin hengenheimolaisen ajatuksia. Kun artikkeli on jo vuodelta 1998 niin olenko väärässä jos oletan, että Jussufin oppi-isänä tuon artikkelin pohjalta voidaan pitää tuota Ilkka Tanneria?"
Sinuna en lähtisi arvioimaan "Jussufin" ajatusmaailmaa jonkun toisen yli 10v sitten kirjoittamilla kirjoituksilla vaan lukisin ennemmin Halla-ahon itse kirjoittamia juttuja, niitä löytyy useampiakin.
sisuliinipojuja jurppii, hyvä asia!
"Ilkka Tanner, "da man who says neekeri", otti yhteyttä ja kertoi saaneensa oman oikeusprosessinsa aikana tietää, että Pryce saapui aikanaan Suomeen väärällä nimellä. Tai ainakin eri nimellä kuin se, jolla hän sittemmin on esiintynyt. Tanner lupasi mahdollisuuksien mukaan toimittaa papereita minulle. Ehkäpä sittenkin jatkan tilanteen seurantaa, kahdella mantereella." Lainaus on Jussufin kirjoituksesta 17.12.07, ei siis ollut kyseessä mikään kymmenen vuoden takainen tuttavuus.
Jussufin kirjoitukset ovat kuitenkin sen suuntaisia, että Ilkka Tanner sopii aivan hyvin hänen henkiseksi oppi-isäkseen.
Mitä enemmän noita Jussufin tekstejä on lukenut niin sitä enemmän tuo kuva vahvistuu. Ei siis mikään ihme, että Soini ei voinut kelpuuttaa Jussufia ehdokkaaksi. Hyvä Soini! Ja sekös näitä sisuliinipojuja jurppii ja se on niille aivan oikein.
Kun Pentti Niskanen on erityisesti huolissaan, että onko aikoinaan erityisen tunnettu pasifisti ja puolustusministeri(!) Yrjö Kallinen minulle sukua? Olen pahoillani kun joudun toteamaan, että ei ole. Olisi korrektia, että kuolleet jätettäisiin rauhaan ja että Niskanen keskittyisi vain omaan sielunvaellukseensa. Siinäkin sinulla on aivan riittävästi tekemistä.
Olin jo unohtaa sinut, Yrjö
mutta nyt muistan noista karjalanpalautuskommenteista, että olet erikoisen sitkeä keskustelija, kun sinut on saatu suuttumaan. Ja sitä paitsi hauska. Sinä huidot kuin ärsytetty karhu.
Toistaiseksi olet vain kieltäytynyt sanallakaan kajoamasta varsinaiseen keskustelun aiheeseen eli maassa, siis Suomessa, harjoitettuun maahanmuuttopolitiikkaan. Hyökkäät vain hyvin halvalla tavalla henkilöiden kimppuun.
Itse käytän myös hieman halpoja temppuja tökkimällä sinua kuin markkinoilla esille asetettua marakattia, koska on hauska katsella hyppyjäsi.
Lopettaisin keskustelun tähän, mutta tiedän, että sinä jatkat.
Katsotaanko kuinka kauan uusisuomi pitää tätä ketjua esillä?
Hauska kirjoitus Pentillä
Oletko muuten lukenut tämän ketjun aloitusjutun otsikkoa? Muistatko, että se oli "Halla-aho sai syytteen!"
Ymmärrän sen, että Pentti ja pojat pitävät kiusallisena sitä, että kommentoidaan Jussufin kirjoituksia raiskaustoiveista, Afrikan sarven "ihmissaastasta", homojen ampumisesta, nämä vain mainitakseni. Toistan vielä, että nyt tulevassa oikeudenkäynnissä on syytetyllä mahdollisuus syventää noita teemojaan. Aika näyttää.
En pidä noita mainitsemiani Jussufin teemoja erityisesti "maahanmuuttopolitiikkaa" koskevina. Ne ovat samaa sarjaa kuin tuon Tampereen ajatollan Seppo Lehdon kirjoitukset, joista hän sai ansaitsemansa rangaistuksen. Se, että Jussuf käärii sanomansa kauniimpaan (siistimpään) kääröön, niin sillä ei ole mitään merkitystä.
Vihan kylvö on vihan kylvöä vaikka sen voissa paistaisi.
Yrjö
me luultavasti molemmat toivottiin, että Halla-aho saisi syytteen. Nyt me molemmat toivotaan, että hän saisi langettavan tuomion, oikein oikein langettavan.
Tämä juttu on liian tärkeä loppuakseen pieneen pihaukseen. Parempi oikein suuri paukku.
Pidetään peukkuja.
Luin muuten Ylioppilaslehdestä jutun, joko kerroin?
Oikein hauska kaveri tämä Ilkka Tanner. Kadun yli huutelu nyt ei ole mitään sivistynyttä käytöstä, mutta ei sentään mikään raiskaus tai ryöstö, joissa rikoksissa eräät maahanmuuttajaryhmät ovat yliedustettuina (sinä Yrjö tiedät sen yhtä hyvin kuin me muut) ilman että Ylioppilaslehti puuttuu siihen puolella sanalla.
Kiitos linkistä.
Huumorimies tuo Pentti
Luin muuten Ylioppilaslehdestä jutun, joko kerroin?
Oikein hauska kaveri tämä Ilkka Tanner.
Näin hauskuuttaa meitä Pentti Niskanen. Varsinainen humoristihan tuo Jussufin edeltäjä on.
“Terve ihminen on rasisti”
“Jos ajatellaan biologisesti, jokainen terve ihminen ja eläin on rasisti. Jokainen pyrkii suojelemaan omaa reviiriään ja omia naaraitaan. Mikään kansa ei ole säilynyt historiassa, jos se on antanut muiden sulautua itsensä kanssa.”
Tannerin mukaan kyseessä on kamppailu olemassaolosta.
”Alempi sosiaaliluokka taistelee reviiristä ja naisista. Eihän Kaivopuistossa tai Westendissä monta neekeriä ole. Yhdysvalloissakin valkoinen alaluokka vihaa kaikista eniten neekereitä”,
Tanner pahoittelee, että skinheadeja on niin vähän. He saisivat sanoman perille.
”Ainoa mitä minä voin tehdä, on tehdä näitten [ulkomaalaisten] olon hankalaksi. Sanoa, että minä en pidä että sinä olet täällä.”
Vanhatkaan viholliset eivät ole unohtuneet. “Mustalaisia halveksitaan joka maassa. Se on loiskulttuuri. Kuka tykkää loisista? Ei kukaan”, Tanner kysyy ja vastaa.
Uskon, että Penttiä ja muita kriitikoita ja sisulaisia kovasti naurattaa nuo lausunnot. Ei siis ole ihme, että Jussuf lainailee kovin myötäsukaisesti tuon Vihdin älypään tekstejä.
Mutta vihan kylvö on vihan kylvöä, vaikka voissa paistaisi.
Erään tuttavani elämän peruspilareita ovat
Krishnamurti, kommunismi ja sielunvaellus. Lisäksi hän uskoo suojelusenkeleihin, laatii horoskooppeja, on kasvissyöjä, eläintensuojelija, harras kristitty ja jonkinlaisen suolenpuhdistusseuran kantajäsen.
Joten teidän idealistien ajatusmaailmaan minä olen jo tutustunut.
Mutta mennään niihin väitteisiin, jotka sinua hämmästyttävät:
Ihminen on eläin. Se väitehän on ollut tunnettu niin kauan kuin luonnontieteitä on ollut olemassa. Christopher Hitchens käyttää ihmisestä nimitystä mammal. Ranskaksi sana on mammifère. Ruotsiksi däggdjur. Suomeksi nisäkäs.
Reviirin puolustamisesta taas kirjoitetaan tiedettä popularisoivissa julkaisuissa lähes joka päivä.
Rakkain esimerkki reviirin puolustamisesta suomalaisille on talvisota. On tietysti makuasia, jos pitää esimerkiksi talvisodan aikaisia Suomen Kuvalehden kirjoituksia "vihan kylvönä" tai vielä nykyisin elävää sanontaa "ryssä on ryssä, vaikka sen voissa paistaisi" rasistisena ja olemassaolon kamppailuun kuuluvana. Minä pidän.
Sosiaaliluokkien ja yleensä ihmisen taistelusta reviireistään on kirjoitettu myös maailmankirjallisuuden klassikkoina pidettyjä romaaneja. Minun mielestäni vaikuttavin ja järkyttävin niistä on Louis-Ferdinand Célinen 1932 ilmestynyt Voyage au bout de la nuit.
Yhdysvaltain valkoisen white trash- alaluokan käytös on kaikilta tunnettu (siitäkin on kirjoitettu romaaneja), samoin joka maassa mustalaisiin kohdistuvat tunteet.
Mikä sinua, valkoinen suomalainen, vielä ihmetyttää?
Niskanen haluaa keekoilla
Lisäksi hän uskoo suojelusenkeleihin, laatii horoskooppeja, on kasvissyöjä, eläintensuojelija, harras kristitty ja jonkinlaisen suolenpuhdistusseuran kantajäsen.
Näin kertoo Pentti Niskanen tuttavastaan. Jokainen tietysti valitsee tuttavansa ja ystävänsä. Niskanen haluaa keekoilla ja rehvastella sillä, että kertoo olevansa rasisti. Tuo on tietysti Niskasen oma valinta ja hän tulkoon sillä onnelliseksi. Niskasen tuttava harrastaa suolenpuhdistusta, Niskanen näyttää harrastavan aivojen tyhjentämistä. Sekin on hänen ikioma valintansa.
Aikamoisia ekshibitionisteja me tässä
Alkaa vähän ujostuttamaan. Kiitos nyt kuitenkin, että omistat minulle näin paljon huomiota.
Mutta ettei itse asia unohtuisi: Väitin että rasismia on olemassa ja vihan kylvöä, josta syytät Halla-ahoa. Sehän on melko tavanomainen väite.
Sen sijaan en kertonut, onko rasismi ja vihankylvö hyvää vai pahaa, koska en halunnut ottaa siihen kantaa, enkä ota vieläkään.
Mutta otan taas esimerkiksi talvisodan, jossa vihaa tarvittiin. Nimittäin ihmisen ampuminen, tähtääminen aseella ja liipaisimen painaminen on tehokkainta silloin kun ampujaa kannustaa tähän tekoon viha. Pelkästä käskystä tappaminen käy hyvin hotelosti. On tutkimusten mukaan todennäköistä, että taistelutilanteessa useimmat sotilaat ampuvat vain ilmaan, tähtäämättä. Siitä syystä amerikkalaisten eteneminen Saksan länsirintamalla 1944 - 1945 kävi hitaasti, kun taas vihan, raivon ja kostonhalun täyttämät neuvostojoukot tekivät saksalaisista lihahakkelusta hyvin tehokkaasti (siinä sivussa vielä suuremmassa määrin itsestään).
Muslimien sotaa (esimerkkinä syyskuun 11. päivän konekaapparit) länsimaita ja vääräuskoisia vastaan terästää viha ja halveksunta. En sano, onko se hyvä vai paha, mutta jokaisella on luultavasti siitä mielipide.
Taas sinä, Kallinen, houkuttelit minut näin pitkään kommenttiin...
Etten vain kylvänyt sinuun vihaa tai suuttumusta jotakin kohtaan!...
Nyt
Nyt tarvitaan fatva.
Ajatollahin ajatuksia.
Kirja .Ranskan kielestä kääntänyt kapteeni Leo Rainio.Alkuperäisteos Jean-Marie Xaviere.Ajatollah Khomeinin kannanottoja.
Kirjasta suoraan lainattuja otteita.
Sivu 17.Pyhä sota merkitsee ei-islamilaisen alueitten valloittamista.Sellainen sota saatetaan julistaa imaamin johtaman todellisen islamilaisen hallituksen muodostamisen jälkeen.Silloin jokainen täysikasvuien-ja kuntoisen miehen velvollisuus on vapaaehtoisena osallistumaan tähän valloitussotaan,jonka lopullisena tarkoituksena on saattaa koraanin laki ulottumaan maailman laidasta laitaan.
Sivu 19. Länsi-Eurooppa on vain kokoelma diktatuureja,joita leimaa epäoikeudenmuikaisuus.
Sivu 20 Poikaa ja tytttöä,joiden seksuaalinen elämä kukoistaa kiihkeimmillään, estetään usein avioitumasta ennen laillista ikää.(siis länsimaissa)
Sivu 106. Jos mies,joka on nainut alaikäisen tytön ,omistaa hänet, ennenkuin hän on täyttänyt 9 vuotta ja tyttö traumaantuu siitä,mies ei saa toistaa tekoaan.
Sivu 106. Jos mies avioliittoon mentyään harjoittaa sodomiaa vaimonsa pojan,veljen tai isän kanssa, avioliitto pysyy voimassa.
Nämä ovat suoraan lainnattu ko.kirjasta joka on Ajatollah Khomeinin ajatelmia.
terveisin sananvapauden riistäjille.
Hyväntekeväisyys
Puutteenalaisten auttaminen on se nautinto, joka meidän kaikilla muilla tavoilla ilokielteisille juutalais-kristillisille arvoille rakennetussa maailmassamme on aina ollut hyväksyttyä, kehuttua.
Körttiläisten seuroissa veisataan virren säkeistöjen loput lyhyesti töksähtäen, ettei vain sävel jäisi soimaan korvaan ja tuottamaan syntistä mielihyvää, kun taas antamisen ilo ja kolehtiin rahan laittamisen tuoma tyydytys on sallittua, rohkaistua.
Raamatussa rikasta miestä kehotetaan antamaan rahansa köyhille, leskiä pihistämään pienistä tuloistaan jotain annettavaksi vielä pienempituloisille.
Köyhille antaminen käsitetään hyväksi teoksi, vaikka se kuinka pohjautuisikin samaan geeniperintään ihmisellä kuin esimerkiksi voitonhimo, statuksen tavoittelu ja sillä kerskailu.
Bill Gates antaa köyhille, Madonna tuo ottolapsia Afrikasta, Astrid Thors on oikeastaan Pikku naisien isoksi kasvanut pikku Beth, joka vie jouluna soppaa köyhille.
Halla-aho on ottanut tehtäväkseen sopan jakajien ilon pilaamisen.
Toiset ovat siitä salaa tai julkisesti mielissään. Toiset raivoissaan.
Enemmistö, minä luulen, hyväksyy hyväntekeväisyyden, mutta suuri osa suomalaisista toivoo hiljaisessa mielessään, että jokainen, joka tuntee hyvän tekemiseen halua, tyytyisi harjoittamaan hyvyyttään omilla varoillaan, pyrkisi omin käsin ja rahoin onneensa.
Monet meistä haluavat sekä säästää että tuhlata kaiken omansa muihin iloihin.
Kalskeen toimet tutkintaan
Katso
http://e-aho-muutablog.blogspot.com/2009/03/jussi-...
Viranomaisten tahto
Electronic Frontier Finland ry (Effi) on huolestunut sananvapauden tilasta verkossa. Nettikirjoittaminen on tullut kansalaisten sananvapaudelle yhä tärkeämmäksi, mutta viranomaisia asia ei tunnu ilahduttavan, vaan sananvapauden käyttöä pyritään jatkuvasti rajoittamaan.
Näin kävi Matti Nikin, jonka lapsipornografiaa vastustava ja tehotonta viranomaistoimintaa kritisoiva sivusto joutui poliisin estolistalle ilman oikeudenkäyntiä tai valitusoikeutta. Ja on siellä vieläkin.
Mitenköhän käy Halla-ahon sivuston? Eihän tämä herra siellä paljon muuta kirjoita kuin yhteiskunnan ongelmista.
Yksi Ruotsin valtalehdistä
Sydsvenska Dagbladet kertoi eilen pääkirjoitussivullaan vitsin maahanmuuttajista:
"Älä ihmettele, jos ne ei syö sikoja. Tunnesyyt kato. Ne ovat pitäneet niitä petikavereinaan."
Ruotsin Radio oli äänittänyt piilomikrofoneilla rasistisia pilapuheita sverigedemokraattien kokouksista. Kolmestakymmenestä kokouksesta kolmasosassa oli kerrottu pilapuheita maahanmuuttajista.
Ruotsissa sverigedemokraatteja vakoillaan kuin joskus sodan jälkeen lättähattuja Suomessa. Puolueiden puuhamiehet, lehdet, radio ja teevee eivät säästä voimiaan saadakseen nämä puoluekartan uudet tulokkaat, alokkaat, ryhmään pyrkijät, huonoon valoon. Vanhat puolueet suhtautuvat sverigedemokraatteihin suunnilleen samalla tavalla kuin sverigedemokraatit maahanmuuttajiin.
Samat kansalaisliikkeet, kerettiläisten kivitykset ovat tulossa Suomeen.
Toistaiseksi Suomessa on vain yksi laumastaan karannut, politiikan paimenille pahaa mieltä aiheuttanut tapaus. Halla-aho, yksinäisen EU-tähden harhailija, perussuomalaisten suojiinsa ottama lonkalta ampuja, sheriffien vasemmalta vainua saaneiden koiralaumojen jaagaama lainsuojaton.
Kaikki tämä suuressa maailmassa jo koettu on kohta myös suomalaisten arkipäivää.
Ensin poliisi jahtaa sananvapauden sääntöjen rikkojia.
Pian rikkojat pyytävät itse poliisisuojaa.
uskontojen rienaaminen
Halla-aho kirjoittaa kriittisesti islamista ja saa syytteen 'pyhien arvojen loukkaamisesta'. 'Taideteos Sikamessias' on riippunut vuosikausia eri gallerioitten seinillä aiheuttamatta mitään syyttäjäviranomaisten toimia vaikka siinä rienataan 'pyhiä arvoja'...onko niin että muslimien 'pyhät arvot' ovat jotenkin pyhempiä kuin suomalaisten kristilliset arvot...tietääkseni Suomessa on ns. 'uskonnonvapaus' joten kaikkien uskontojen pitäisi olla 'samalla viivalla'. Kaikkia uskontoja kuten myös poliittisia 'uskontoja' tulee saada pohtia kriittisest.
pravda ?
http://english.pravda.ru/opinion/columnists/01-04-...
Aamulehden linkistä löytyy myrsky joka hyppäsi vesilasista
Aamulehden linkistä löytyy myrsky joka hyppäsi vesilasista ja upotti valtakunnan virkarikoksista syyttämättäjättäjän Jorma Kalskeen.
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/14-vuotiaa...
Tämän linkin jälkeen on hyvä lukea itse Koraani...
Uskontojen varjolla tehty paljon pahaa
"Yli neljää tuhatta katolista pappia on syytetty alaikäisten seksuaalisesta hyväksikäytöstä vuodesta 1950. Kirkko on maksanut yli 2 miljardia dollaria korvauksina ja juridisina maksuina, joista suurin osa sen jälkeen kun skandaali puhkesi vuonna 2002.
Puhuessaan skandaalista jälleen St Patrickin katedraalissa järjestetyssä messussa, paavi totesi skandaalin aiheuttaneen paljon kärsimystä pedofiilien uhreille sen lisäksi, että se oli haitannut kirkon mainetta Yhdysvalloissa." Lainaus on linkistä http://www.finnqueer.net/juttu.cgi?s=315_32_1
On selvää, että eri uskontojen varjolla ja niiden oppeja "luovasti" soveltaen voidaan perustella melkein mitä tahansa.
Ei Koraani suhtaudu suopeasti lasten seksuaaliseen hyväksi käyttöön. Ei sitä tee myöskään roomalais-katolisen kirkon virallinen oppi. Mutta jos yli 4000 tuon kirkon pappia on ollut syytettynä ja korvauksia uhreille on maksettu 2 miljardia dollaria niin on noihin lukuihin islamisteilla
ilmeisesti aika lailla takamatkaa.
Mielenkiintoista on, että Soini paavin kirkon jäsenenä ei ole ottanut minkäänlaista kantaa hänen kirkkokunnassaan tapahtuneisiin pedofiilien paljastumiseen. Miksi Soini on hiljaa tuosta mätäpaiseesta kirkkokunnassaan?
Nyt on saarnamies asialla
Pedofiilipapit, valkoinen orjakauppa, namusedät varokaa!
Kallinen on päässyt veren makuun noista Halla-ahon itämaisen kulttuurin väheksymissyytteistä.
Neljä tuhatta pappia ja paavi kulkevat kumarassa.
Mutta stop nyt, Kallinen, mitä ovat nämä hameissa leuhastelevat homopapit verrattuna niihin miljooniin lapsivaimoihin, joita isät ja veljet itämailla myyvät kuin mustalaiset ennen myivät hevosia markkinoilla, ali- ja ylihintaan, astuttaviksi, kuohittuina ja joskus kaupanpäällisinä muista tärkeämmistä kaupoista sovittaessa?
Saarnamiehet sivuuttavat yleensä, kulttuureista puhuttaessa, ne kunnian tai liian pienten myötäjäisten johdosta murhatut naiset, joiden vuotuinen luku nousee huimasti katolisten pappien hameenalusasioita korkeammaksi.
Yksinomaan Jemenissä, pienessä arabivaltiossa, menettää neljä sataa naista kunniansa ja henkensä alle neljässä sadassa päivässä.
Vain lahjakkaimmat, onnekkaimmat ja henkisesti vahvimmat naiset, kuten Aian Hirsi Ali, pääsevät tästä itämaisen kulttuurin kurimuksesta eroon, jonka tulosta Halla-aho meitä omaksi vahingokseen varoittaa.
Katolisten pappien perverssit harrastukset ovat pientä verrattuna näiden muslimien kanssa mustan valan tehneiden vasemmistolaisten saarnamiesten kyhnästelyihin oman länsimaisen perintönsä hävittämistyössä.
Kiusallista
Pentti Niskasen kirjoitukset seuraavat minua kuin perskärpäset hevosta. Jos minä kirjoitan roomalais-katolisen kirkon ongelmista, niin Niskanen hölmöyksissään luulee minun puolustelevan islamistien keskuudessa vallitsevia epäoikeuksia. Kyllä tuo kiihkoilu saa näköjään mielen varsin sekaisin. Mielellään lukisin kommentteja itse asiaan, mutta vaikealta se tuntuu kun kommentaari ei malta lukea ja toisaalta ei ymmärrä yhtään mitään siitä mitä on kirjoitettu.
Halla-aho sai syytteen
väitteestään, että muslimien uskontoon ja siis muslimien elämäntapaan kuuluu pedofilia.
Sinä saat siitä aiheen kirjoittaa uskontojen "luovasta" soveltamisesta.
Halla-aho ei ole väittänyt, että muslimit soveltavat luovasti uskontoaan lapsivaimoihinsa tai harrastavat uskontonsa "varjolla" pedofiliaa.
Halla-aho väittää, että muslimit seuraavat sanatarkasti ja tiukasti Koraaniaan ja Profeettansa esimerkkiä, ja että Koraani suhtautuu suopeasti lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön.
Sinä alat ruotia roomalaiskatolisten pappien seksuaalisia kieroutumia, toisin sanoen puhua puuta heinää. Mitä varten?
Kaikkea saa kyseen alaistaa?
Lasten ja aikuisten oikeudet näyttäisivät menevän suomessa ristiin(klikkaa molemmat auki):
Lapset
http://vanhemmat.com/phpbb/viewtopic.php?t=3637
Aikuiset
http://www.vanhemmat.com/phpbb/viewtopic.php?t=534...
Ymmärrä lukemasi
"Ei Koraani suhtaudu suopeasti lasten seksuaaliseen hyväksi käyttöön. Ei sitä tee myöskään roomalais-katolisen kirkon virallinen oppi. Mutta jos yli 4000 tuon kirkon pappia on ollut syytettynä ja korvauksia uhreille on maksettu 2 miljardia dollaria niin on noihin lukuihin islamisteilla
ilmeisesti aika lailla takamatkaa."
Näin kirjoitin ja tästä hevosen hännän alla oleskeleva Pentti Niskanen julmistuu! Mikä kirjoituksessani ei ollut totta?
"Halla-aho väittää, että muslimit seuraavat sanatarkasti ja tiukasti Koraaniaan ja Profeettansa esimerkkiä, ja että Koraani suhtautuu suopeasti lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön." Sinä olet merkillinen tapaus kun sinulla on pokkaa antaa todistuksia Jussuf Allah-ahon kyhäelmistä. Annatko minulle sen suuran numeron jossa "Koraani suhtautuu suopeasti lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön"?
"Sinä alat ruotia roomalaiskatolisten pappien seksuaalisia kieroutumia, toisin sanoen puhua puuta heinää. Mitä varten?"
Minä kirjoitin uskonnoista yleisesti kun totesin, että "eri uskontojen varjolla ja niiden oppeja "luovasti" soveltaen voidaan perustella melkein mitä tahansa."
Keijo Rallinen kerrankin
oikeassa, kun hän sanoo, että "uskontojen varjolla" voidaan perustella "melkein mitä tahansa," tai melkein oikeassa - mihinkään täsmälllisen oikeaan ei Rallisella oikein ole kykyä. Uskontojen pohjalta - ei siis "varjolla" - on todella tehty lähes mitä vain. Ihmisuhrit olivat monessa yleisiä, puhumattakaan eläinten uhraamisesta. Jutulla nyt ei ole yhteyttä Suomen tuomarikunnan kehnouden kanssa. Mutta mitä siitä, kun ulos aiheesta on päästävä.
Tuhma ukko. Noinko sinä minua nimittelet?
Sinähän suutut helposti. Mutta olkoon. Koetan kestää.
Kirjoitin, että Halla-aho ei väitä muslimien tulkitsevan luovasti uskontoaan, vaan kirjaimellisesti, sanatarkasti.
Mikä siinä ei sinun mielestäsi ole totta?
Tässä on siis kysymys Halla-ahon kyhäelmistä (niin kuin sinä hänen kirjoituksiaan nimität). Niihin tässä on syytä tutustua. Suurat saavat jäädä Halla-ahon itsensä ja valtakunnansyyttäjän tutkittaviksi.
Roomalaiskatolisella kirkolla ei ole asian kanssa mitään tekemistä, eikä luterilaisellakaan, mutta kun otit puheeksi, tulkoon sanotuksi, että sielläpäin tulkitaan uskoa luovasti, toisin sanoen miten vain ketäkin miellyttää.
Islamissa oli alkua vapaamieliselle kehitykselle sanotaan joskus 1100 - 1200-luvuilla, mutta Koraanin tulkinnat loppuivat oikeastaan aika äkisti Bagdadin kalifaatin tuhoon (10. helmikuuta 1258) ja sitä seuraavaan klaanien voimistumiseen. Mutta se on historiaa, josta minä en usko sinun olevan kiinnostunut.
Jokaisen tuntemaksi tosiasiaksi kuitenkin jää, että naisia ja tyttöjä myydään ja vaihdetaan ja käytetään hyväksi varhaisiästä alkaen yleisesti muslimien hallitsemassa maailmassa.
Näetkö sinä siinä jotain vastaanväittämistä?
Vai myrsky? Kyllä hallis
Vai myrsky? Kyllä hallis saa tuomion ja hodari senkun porskuttaa..
Monikulttuurisuutta hienoimmillaan
Ihan turhaan hallis kritisoi rajoittamatonta Suomen islamisaatiota...
www.break.com/index/dude-mugged-on-paris-bus1.html
Katsokaa video loppuun, kuinka urheasti Ranskassa rikasetaan paikallisia.
Mikä on Halla-ahon syytteen tarkoitus?
Entäpä jos Halla-aho alkaa tekemään varsinaista journalismia?
Netti on täynnä arvaamatonta "tietoa" ja kummastusten aihetta:
http://vanhemmat.com/phpbb/viewtopic.php?t=3637
http://www.vanhemmat.com/phpbb/viewtopic.php?t=534...
Usko ja epäusko ja valtakuntien vapinaa
Ruotsin Akatemian jäsen Per Wästberg muistuttaa tuoreimmassa Axess-lehden numerossa (3/2009) muslimien pyrkimyksistä kieltää kaikenlainen uskontoon kohdistuva kritiikki. Se on aihe, johon tässä uusisuomi-lehdessä on (ohimennen) viitannut vain "virolainen" Iivi Anna Masso.
Yhdistyneiden Kansakuntien ihmisoikeuksien komissio rinnastaa nykyisin uskontokritiikin ihmisiin kohdistuvaan diskriminointiin.
"Tätä (rinnastusta) pitäisi länsimaisten intellektuellien vastustaa terävämmin kuin tähän asti", kirjoittaa Wästberg.
"Pyhänhäpäisyn ja pilkan kieltävät lait suojelevat oppijärjestelmiä, eivät ihmisiä. Suojelun tarpeessa ovat kuitenkin ihmiset, eivät heidän uskomuksensa."
Per Wästberg huomauttaa, että laki kiihotuksesta kansanryhmää vastaan asettaa ryhmän oikeudet yksilön oikeuksien edelle ja johtaa erään sortin apartheidiin, jossa yksilöt ovat suljettuja ryhmän aitauksen sisälle.
"Salman Rushdie, joka sai äskettäin fatwansa vahvistetuksi Teheranin parlamentissa" kirjoittaa Wästberg, "ei ole vaarallinen muslimeille muutaman Muhammedin kustannuksella pilailevan saatanallisen säkeen johdosta, vaan siitä syystä, että hän käsittelee pyhää sanaa kuin mitä tahansa myyttiä, ei niin kuin kumoamatonta lopullista totuutta. ....
Miten Rushdien romaani voisi loukata ihmisten uskoa enemmän kuin tunnetut faktat, että muslimimaissa homoja kidutetaan, uskottomia kivitetään ja naisilta evätään koulunkäynti ja itsenäinen elämä. ....
On vain yksi ihmisyys (mänsklighet) mutta loputon joukko jumalia."
poliittiset islamistit hallitsevat pelolla
- ja suomalaisethan ovat toottuneet elämään pelossa (Venäjän tyrannian alla).
Jatketaan siis samaan malliin.
Lukekaa ihmiset Koraania, niin TIEDÄTTE, millaisesta uskonnosta on kyse. Toisuskoiset miehet saadaan tappaa ja toisuskoiset naiset raiskata synnyttämään islamilaisia lapsia, kun maa on vallattu.
Muita uskontoja islamissa ei hyväksytä. On kyse poliittisesta vallasta, eikä henkisestä uskonnosta. Muhammed oli sotilasjohtaja.
Koraania ei saa tulkita, vaan se on otettava sellaisenaan, muistakaa se!
http://www.islamopas.com/koraani/sisallys.htm
Kirjoita uusi kommentti