Ilkka Kanerva perusteli tänään, miksi ei lähde mukaan kesän eurovaaleihin.
- En malta olla pois Suomesta. Luen aikaa niin, että puoluerakenteet ovat muuttumassa. Keskeinen vääntö käydään eduskuntavaaleissa 2011. Siinä haluan olla mukana, Kanerva kertoi kokoomuksen tiedotustilaisuudessa.
Ikeksi yleisesti kutsuttu kansanedustaja on käynyt Suomessa läpi 22 vaalit. Hän kuvasi itseään reilusti "poliittiseksi broileriksi".

Kommentit
Kuka sponsoroisi vanhaa (k)ukkoa?
Kuka sponsoroisi vanhaa kukkoa enää?
Mikä broileri ?
" Mistä näitä politikkoja oikein tulee " - saunasta ja aina
uudeksi pestyinä valmiina kuin ike vaaleihin, menneistä riippumatta, tai juuri niiden vuoksi. Mitkään väärät tukiaisetkaan eivät niitä kaada, vaan turkulaiset nostavat ylpeänä naisurheiluun keskittyneen poikansa uuteen glooriaan.
Ei niin suurta ettei anteeksi anneta ja sisäpiirin CV senkun paranee.
Miksi toimitus halveeraa "broileriksi" kokoomuksen luottomiestä?
Kun Ilkka Kanerva ulkoministerinä ollessaan(kin) teki mitä
ennenkin,
lukijoiden enemmistö,
ja jopa TON puolusti Kanervaa pienempänä pahana.
Stubb on jo ulkoministeri, vaikkakin jo suomettumassa kovaa
vauhtia.
Eikö mustamaalauksen kohdetta ja ulkoministeriä voisi vaihtaa vielä kerran?
Aika erikoisesti kyhätty uutinen
On hyvä muistaa, että Uusi Suomi asettui selvästi Ilkka Kanervan vastustajaksi, kun häntä kammettiin pois ulkoministerin tehtävästä, jota hän oli hoitanut ilmeisesti joidenkin mielestä liian hyvin.
STT uutisoi asiallisemmin: http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/55541-kanerva-ei-lahde-eurovaaliehdokkaaksi
Vain vuosi sitten IKE 6 v
Rehellinen, aito suomalainen.
http://helanes.blogit.kauppalehti.fi/2008/01/28/varttimailerin-huikea-ma...
Taitais vaan...
...Iken tekstarilasku kasvaa niin suureksi, ettei edes europarlamentaarikon palkka riittäisi :)
Broilerit ?
Miten paljon suomalaien yhteiskunta maksaa broilerienkasvatuksesta. vs. Lilius