Valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Jyri Häkämies (kok.) ei anna tukea Fortumin hallituksen puheenjohtajan Peter Fagernäsin jatkolle. Häkämies kertoi kannastaan torstaina Ylen Ykkösaamussa.
-Olen todennut, että palkkiot, sekä nyt puheena olevat, että aikaisemmin maksetut palkkiot, ovat kohtuuttomia, Häkämies sanoi.
Ministerin mukaan palkkiot pitää leikata ja maksaa samana ajankohtana. Fortumin osalta valtion tahto ylisuurten palkkioiden leikkaamisesta ei toteutunut.
Energiayhtiö Fortumin johdon saamat miljoonapalkkiot ajavat Fortumin hallituksen puheenjohtaja Peter Fagernäsin aseman yhä ahtaammalle. Valtion omistajaohjauksesta vastaavan ministerin kanta on muuttunut jyrkemmäksi.
- Minusta on tärkeää, että tämä pyykki pestään nyt huolella ja hyvin avoimesti. Se on ainut lähtökohta. Hänellä on luottamus yhtiökokoukseen saakka. Yhtiökokouksessa tehdään sitten uudet valinnat. Näinhän se yrityksissä menee, Häkämies sanoi Ykkösaamussa.
Fagernäsin jatko tehtävässään ratkeaa Fortumin yhtiökokouksessa ensi tiistaina.
Energiayhtiö Fortumin toimitusjohtajan Mikael Liliuksen ensimmäinen osakepalkkio olisi ollut yli puolet pienempi, jos Fortumissa olisi alusta asti noudatettu valtion omistajaohjausyksikön mallia, Helsingin Sanomat laskee.
Lehden laskelman mukaan Lilius olisi saanut ministeriön mallilla vuoden 2008 helmikuussa vain 924000 euron kannustimen, kun Fortumin mallilla summa nousi 2,2 miljoonaan euroon. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Peter Fagernäs on väittänyt, ettei Fortumin johdon palkkiojärjestelmä olisi muuttunut, vaikka siinä olisi noudatettu valtio-omistajan viimeisimpiä ohjeita.

Kommentit
Hienoa Jyri Häkämies!
Ei sole aivan oikeasta Jumalasta net fortuminkhan touhut.
http://www.youtube.com/watch?v=NdpLn9x1FQc&feature=related
Tulos tiedossa etukäteen
Katsotaan vaan, niin Häkämies ei pääse puhumista pidemmälle. Yrittää nyt kerätä irtopisteitä, mutta ei saa mitään todellista aikaiseksi.
Peter Fagernäs jatkaa ja Häkämies vikisee.
Katsotaan vaan.
Ei niin...
mutta son paperilla ja nyt kattomma onkhan lain jälkhin?
Net voiaan panna mäkeen, Fagernäs ja Lilius, mutta kättä pittää antaa. Onkhan kultanen?
Katomma mitä Häkämies tekkee kokkouksesa.
Ja kenenkä pallit...?
Tet haukutta väärää puuta
Jyri Häkämiehen takkaa mieki yhen kerran heihlauttaa Suomen lippua.
Sanokaa mitä sanotta.
http://www.youtube.com/watch?v=4DUpIhG0VsE
Eikös tuo kannustinta
Eikös tuo kannustinta haluttu taas muuttaa jälkikäteen, kun se oli jo kerran ehditty sopimaan? Saako ihmisen palkkaa lähteä muuttamaan päivää ennen palkkapäivää?
Näsin touhut
Nukkuu, nukkuu vaan ei soisi heräävänsä! Valtio-ohjaus on muutakin kuin kuntien piinaamista ja lapsien velliannosten ja vanhusten vaippojen laskuja.Jos Conventumin papereilla miljoonansa kietaissutt NÄs ja Geniuslilius saavat yhdessä päättää jatkosta, vastaa lillen kuukausitulot Fortumista 1000 omakotitalon sähkölämmityskustannuksia. Eläkkeelle on myös paastava tästä raskaasta hommasta 60v. ja täysillä!
Hyvä,
hyvä Häkämies!
Onhan se kumma, jos omistajan ääni ei kuulu. Yksityisfirmassa tuollaisesta tottelemattomuudesta olisi saanut potkut heti.
Vahdi nyt vielä, että asia hoidetaan kunnolla.
Isännätön raha pannaan jakoon
Tää meno on ihan kuin Säästöpankissa 90-luvulla...
Isännätöntä rahaa jaetaan kaveriporukassa tosi raskaalla kädellä. Mistään sovituista säännöistä piittamatta.
Puuttu enää se että politikkojen hallintoneuvosto haastetaan oikeuteen rahan hävittämisestä, vaikka olivat vain "kahvilla" siellä Vorttumissa, kuten Markku Laukkanen eilen tuntui sanovan. "Eihän meillä mitään valtaa siellä ole" Ei niille ovelille edunsaajille kukaan mitään mahda.
Voi hyvä sylvi!
Häkämiehen pitäis valton varainhoitajana lopetaa tämän
Forttumin pikkunäppärän pesäntyhjennys ryhämän toiminta.
lilius
saapa nähdä, saako sen äijän joku kuriin...
Olen ihmetellyt
miten joku kuten Lilius kehtaa ottaa niin paljon ilmaista rahaa Suomessa, jossa sähkön hinta on kohtuuton pohjoisen sijainnin huomioiden.
Liliukselle ei ole jäänyt juuri muuta junailtavaa kun omat liian suuret tulot. Mistä häntä muuten palkitaan?
Jos hän olisi hommannut suomalaisille erityisen edukkaat sähköntoimitusehdot, niin silloin palkkio olisi jollain lailla perusteltu. Nyt ei lainkaan.
Tässä nyt ensimmäistä
Tässä nyt ensimmäistä kertaa suoraselkäistä toimintaa! Tosin ihmeen kauan kesti. Fagernäs tuntuu pyörittävän koko muuta yhteiskuntaa ja sen arvomaailmaa ihan narussa. Eikä ole ensimmäinen kerta vaan ihan tapa. Fagernäsin toimintatavat eivät ole muuta kuin oman ja lähipiuirin etujen maksimointia. Yhteiskunnan moraalin kanssa niillä ei ole mitään tekemistä. Puhumattakaan että muut saisivat tehdä samalla tavalla.
kaksimielistä
nykypäivänä kun kohistaan kaikesta vähääkään seksuaalisuuteen tai seksiin viittaavasti, niin silti ei lakata puhumasta pallien heilahduksista, ei niistä kenellekään ensimmäisenä tule mieleen jakkarat
Älä kehtaa seksististää tätäkin
Sillä se ei liity aiheeseen mitenkään...
http://fi.wiktionary.org/wiki/palli
palli on ensisijaisesti kuitenkin huonekalu... jakkara...
Häkämiehellä on pyyhitty likaista lattiaa
Oliskiko jossain sivistysvaltiossa tai yksistyisessä yrityksessä mahdollista, että yrityksen johto viittaisi kintaalla omistajalleen ja jopa nisksuroisi julkisuudessa omistajaa vastaan väittäen omistajien olevan väärässä (ymmärtämättömiä). Häkämies tässä asiassa on potenut pehmeän miehen syhdroomaa (PMS) antaessaan alaistensa mellastaa mielensä mukaan. Ministeri menetti jahkailullaan arvovaltansa ja valtansakin. Tiedän, että Fortum on merkittävä ilmoittelija erilaisissa julkaisuissa, joten saattaa olla kiusallista mediallakin kirjoitela kaikkea tukieurojen menettämisen pelossa.
Salaliittoteoria
Fagernäs voi syyttää vaan itseään. Se että lähtee puolustelee sikabonuksia julkisesti valtion suurelta osin omistamassa firmassa on veren kaivamista nenästä.
Veikkaan että kuviot meni jotenkin näin että joku halusi Fortumin hallitukseen muutoksia ja vinkkasi isoista bonuksista medialle. Syötti haukattiin koukkuineen päivineen ja tulos oli toivotun mukainen.
Missä viipyy Pekkarinen?
Jo kuultuine selittelyineen, että tehtyjä sopimuksia ei voi muuttaa, kun kyse on hänen mukaansa valtion luotettavuudesta sopijaosapuolena.
Fagernäsin ja Liliuksen luottamus valtiota kohtaan voi mennä.
Valtiot ovat jättäneet noudattamatta keskinäisiä hyökkäämättömyyssopimuksiakin, mutta Pekkarisen logiikalla Liliuksen työsopimus on pyhä ja koskematon.
Olisikohan niin
että valtio uskaltaisi käyttää tällä kertaa omistajan valtaa ja näyttää kaapin paikan. Korkea aika olisi.
Kenkää vain
Fagernäs on omahyväisyyden ja ylimielisyyden ruumiillistuma. Olen aina ihmetellyt hänen valintaansa EK:n johtoon. Tuskin minkään organisaation edun mukaista voi olla se, että sitä johtaa tyyppi, josta jää päällimmäisenä mieleen ennätykselliset mittasuhteet saavuttanut narsismi.
Pitäköön EK Fagernäsin jos haluaa, mutta Fortumin hallituksesta mies joutaa saada monoa. Häkämies on oikealla asialla.
EK:n Fagernäs ja Fortumin
EK:n Fagernäs ja Fortumin Fagernäs ovat kaksi eri miestä. Muistaakseni kuitenkin veljeksiä.
EK:n Fagernäs on eri mies, Leif
Fortumissa on Peter Fagernäs. Itsetietoisuudessaan muutoin ovat kuin kaksi marjaa.
kysyn
että kun fagernäs jättää tehtävän, mitä kautta voin hakea seuraajaksi... kelpais ne mullekin satojen ja tuhansien tonnien tilipussit...
nuolaistiin jo
Asia on jo hallinnassa. Häkämies on asettanut työryhmän, jonka selvitys saataneen ensi kesänä. Siihen mennessä iso laiva on taas kääntynyt entiselle reitilleen ja homma jatkuu kuten ennenkin. Koska Jyristä olisi muutosvoima tullut?
Sitä paitsi koko KTM:n mammuttivirasto olisi nyt kerta kaikkiaan lopetettava automaattitukien jakajana ja valtion perustettava rehellisiä valtion töitä omalla pääomalla eikä kaikenkarvaisten suojatyöpaikkojen kuten Te-keskusten kautta. Kaikkien kannattamattomien yritysten täytyy ensin kaatua,jotta kannattavia voisi syntyä tilalle. Yrittäjiä ei puutu. Monimutkaisuutta voidaan yksinkertaistaa parhaiten poistamalla Työ- ja elinkeinokeskukset,koska ne ovat vain seisovia keskuksia. Pieniä työnvälitystoimistoja niiden tilalle.
Pekkarinen joutaa jo eläkkelle. Alkiolainen keskustapolitiikka on vanhanaikaista. Evankelioimalla ei tapahdu mitään.
MORAALI
Tavallisen ihmisen palkka nelinkertaisena olkoon ylin maksettava palkka laillisesta toiminnasta. Laittomasta toiminnasta kyllä maksetaan enemmänkin mutta lienee HÄPEÄ
vastaanottaa tällaista ansiota HÄH?
Lämmöllä Leo Ojavuo
Tässä kohussa on hyvä
Tässä kohussa on hyvä muistaa, että valtio omistaa vain puolet Fortumista, mutta yhteiskunta kuittaa Liliuksen bonuksista veroina 60%. Tapahtuu siis merkittävä siirto Fortumin muilta omistajilta valtiolle ja kunnille. Liliuksen bonuksia ei siis makseta veronmaksajien pussista.
Loppupeleissä nuo rahat ovat tietysti peräisin Fortumin asiakkailta, mutta lain mukaanhan Fortumin tehtävänä ei ole myydä halpaa sähköä, vaan maksimoida voittonsa. Siinä Lilius on onnistunut hyvin, ja kuitannut mukavat bonukset.
Jos valtiovalta haluaa pudottaa sähkön hintaa, niin sen täytyy tapahtua muuten kuin pörssiyhtiön omistajaohjauksen kautta.
Politrukit myöhäisheränneitä
Liliuksen palkkioita uskaltavat kyllä rähistä, mutta mihinkään todella tärkeään ei puututa.
Storaenskan Kemijärven tehtaan lopetuksen yhteydessä oltiin hiljaa ja kusi sukassa.
Jos
Häkämies saa jotain aikaan, vaikka heittämällä Fagernäsin ulos ja Lilius eläkkeelle niin äänestän Kokoomusta seuraavissa vaaleissa.
Fortumin palkkiot
Mitä "hyvää hallintotapaa" on se, että nimitysvaliokunnan puheenjohtaja (Fagernäs) esittää itseään jatkoon. Eikö kysymys ole jääviydestä.
Fortum
Ahneella on p-nen loppu! Jos Häkämies osoittaa särmää ja saa nämä ahneet pois Fortumista, on se selkeä voitto esimerksi Pekkarisen touhuista. Mönkärehän aikanaan hyväksyi palkitsemiskäytännön. Ja sen jälkeen Lilius & Co on vaalinut vain osakekurssia = optioitaan.
Olisi hauska tietää
Mitkä ovat Fortumin hallituksen palkkiot?
Höpö höpö, mikä näytelmä!
Pallit heiluvat, se on varma. Mutta sehän on vain liikkumisen merkki...
http://dosome.wordpress.com/2009/04/02/mita-hakamies-sanoi/
Lämmöllä putket tohisee
Mis oot ollu Sokrates kaikki nämä vuodet? Joko mennä pellon yli niin että heilahtaa?
Hallituksen palkkiot
"Mitkä ovat Fortumin hallituksen palkkiot?"
Löytyvät internetistä, jos osaa hakea :)
http://tinyurl.com/cg6nx8
Mihinkä katosi aamuinen tuki
Pakotettiinko Häkämies kuuliaiseksi kansalle.
Lilius&Fagernäs
Ikäänkuin pukki kaalimaan vartijana, kaveri hallituksen puheenjohtajana, toinen toimitusjohtajana...Joko loppuu rantaruotsalaisten mafian aika Fortumissa??