Lauantai 26.5.2012

Mistä kännykässä jätetään maksamatta?

Luotu: 
4.4.2009 08:17
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kännykänheittoa Savonlinnassa.

Kirkon ulkomaanapu ja sen vaikuttamisverkosto Changemaker tempaisevat lauantaina puhelimen todellisten kustannusten puolesta. Helsingin Mannerheiminaukiolla aloitetaan kampanja, jolla halutaan kiinnittää huomio kännykän todelliseen hintaan.

Nuorten verkoston Changemakerin mukaan suuri osa Kongosta louhituista mineraaleista käytetään elektroniikkateollisuuden raaka-aineina.

Brändiyhtiöt takaavat konfliktialueilta tulevien mineraalien kysynnän ja käyttävät niitä tuotteissaan huolimatta roolistaan Kongon konfliktin ylläpitäjinä, sanotaan verkoston tiedotteessa.

Vaikka elektroniikkateollisuuden käyttämien raaka-aineiden tuotantoketju ja sen epäkohdat ovat tiedossa, ei tilanteen korjaamiseksi ole vielä toimittu.

Kampanjan tarkoituksena onkin kiinnittää huomio elektroniikkayhtiöiden vastuusta aseellisen konfliktin ratkaisemisessa.

Changemakerin mukaan esimerkiksi matkapuhelinjätti Nokialla olisi mahdollisuuksia vaikuttaa tilanteeseen ja käyttää poliittista vaikutusvaltaansa rauhan edistämiseksi Kongossa.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Globaali hyöty

Tärkeä asia. Varmaan Afrikasta tuotava raaka-aine hyödyttää eniten Afrikan ulkopuolella olevia välittäjiä ja afrikkalaisia diktaattoreita. Vähiten siitä hyötyy tuottajamaan kansantalous. Kaivoksissa työskentelevät lienevät lähinnä orjan asemassa. Sama koskee lapsityövoiman käyttöä kaikkialla. Toivottavasti nykyinen globaali rakennemuutos korjaa tilannetta.

Aidantakaahuutelija

...toinen. Kirkon ulkomaanapu ja sen nuorisoosasto changemaker ovat tyypillinen esimerkki nykyaikaisesta "yhteiskunnallisesta" vaikuttamisesta. Se ei sitoudu mihinkään muuhun kuin olemaan pinnalla ja esillä. Kirkon ulkomaanapu on selvästi sanoutunut irti kirkon sanomasta ja tehtävistä ja käyttää kirkon varoja epäselvästi milloin minkäkinlaisiin tempauksiin, joista tämä on yksi esimerkki. Ensi syksynä on uudet muodit ja samoin Kirkon ulkomaanavun toiminta ja changemaker ovat siellä ja Kongon kaivokset on unohdettu.

tapio_o_neva

On tietenkin hyvä, että edes ulkomaanapu ylläpitää etiikan sanomaa. Kirkon päämissiohan on estää heteromiespappeja sortamasta lesbonaispastoreita. Tästä näytelmästä kannattaa maksaa 1,5% tuloistaan kirkollisveroa. Seurakunnat saisi jakaa kolmee kategoriaan: kiihkouskovaisiin, maltillisesti uskoviin ja jumalattomiin, josta saa vain rituaalipalvelut ilman sen syvällisempää etiikkaa. Jokaiselle pitäisi olla omanlaisensa seurakunta kiihkouskoivaisesta jumalattomaan.

MR

hirvittävä moraalinen tuska kännykän omistamisesta. Ai niin täytyyhän sen olla suomalaisten syytä että kongoa ahdistaa kun täällä on nokia. Sanokaa suoraan, että kiinalaiset ryöstää afrikkaa. Kyllä syy löytyy jostain muualta kun loppukäyttäjästä.

Vieras

Kirkko,Kongo ja Toivo. Mitä sanot "huua kotti"? Tiedä häntä vaikka Joseph Conradin henki putkahtaisi sinusta ja saataisiin tie auki maailmankirjallisuuden klassikoihin "kännyt mäkeen" -naiviuksien keskeltä.

jaakkookojo

Tällaiset kampanjat unohtuvat pian. Kuten edellä sanottiin, syksyllä on jo toinen kampanja ja miltei jokaisella on nokialainen taskussa. Mikään kehitysapukaan ei pure näihin epäkohtiin. Ennen maat valloitettiin fyysisesti, ja riistettiin vahvemman oikeudella. Nykyään ryöstäminen on taloudellista, mutta mikään ei ole muuttunut. Voi kysyä vain, mitä Kiina tekee Afrikassa? Se tuo kehitystä, mutta vie samalla tuotteita halvalla. Paras apu köyhille on kuokka ja koulutus, ei raha tai rakentaminen.

tapio_o_neva

"Voi kysyä vain, mitä Kiina tekee Afrikassa? Se tuo kehitystä, mutta vie samalla tuotteita halvalla. Paras apu köyhille on kuokka ja koulutus, ei raha tai rakentaminen."

Eivätköhän Monsanto ja Nestle jne. pidä huolen siitä, ettei Afrikkaan pääse pesiytymään maalaisliittolaisuutta eikä perusafrikkalaisuutta eli kuokanheiluttajia, jotka uskovat kunnallisdemokatiaan?

Afrikkalaisille ei sallita taloudellista demokratiaa eli pellervolaista osuustoimintaliikettä, koska se sotisi pääasiassa brittien tai amerikkalaisten pörssiyhtiöiden omistaja-arvoa vastaan.

Kiina on melko nöyrästi läsnä eikä huutele rumia liikekumppanihallitustensa ihmisoikeuspolitiikasta.

Gagarin

Kongon kaivokset myyvät mineraaleja ja kilpailevat muiden mineraaleja myyvien maailman kaivosten kanssa. Jos sieltä ei ostettaisi, niin ostettaisiin muualta eikä tilanne Kongossa ainakaan paremmaksi muuttuisi. Aikoinaan kyllä Etelä-Afrikka oli taloussaarrossa apartheidin takia, mutta siitä oli tehty kansainvälinen päätös eikä ketään kuluttajaa pyritty syyllistämään epämääräisellä todistelulla hänen osallisuudestaan kyseisen maan hallituksen tukemiseen. Jos Kongo nähdään kovin suurena epäkohtana, niin kirkkohan voisi sitten yrittää lobbailla virallista taloussaartoa. Nokia ei voi kilpailutilanteen vuoksi vapaaehtoisesti valita yhtään kalliimpia raaka-aineita kuin kilpailijansakaan. Se taistelee jo nyt olemassaolostaan.

vapausvalita

Markkinatalous saa Kongolaiset louhimaan raaka-ainettaan kännykkään jota käyttävät paitsi kongolaiset itse, myös kongolaisten naapurikansat ja viholliset. Markkinatalous yhdistää ihmiset jotka vihaavat toisiaan työskentelemään yhteisen päämäärän (tässä tapauksessa kännykän) eteen.

marko.lehti

länsimaille on jäämässä luu käteen kehittyvien maiden suunnatessa yhteistyönsä kiinaan.
kiina kun ei esitä ikäviä vaatimuksia ihmisoikeuksista ynm länsimaisesta hapatuksesta.

Globaali hyöty

Ei tässä meitä kuluttajia ole tarkoitus syyllistää siitä, että ostamassamme kännykässä käytetään materiaaleja, joiden hinnasta ei mene juurikaan palkkaa alkutuottajalle. Bisnes on sellaista. Jokainen välittäjäporras ottaa seuraavalta niin korkean hinnan kuin mahdollista. Heikoin osapuoli aina jää vähemmälle. Vaikka maksaisimme tavarasta 10-kertaisen hinnan, niin ei se raha kaivosmiehille menisi. Tässä ei ole reilun kaupan henkeä.