Uusi Suomi / Kotimaa Keskiviikko 8.2.12 Aseta US kotisivuksi

Halla-aholaiset aloittivat kapinan

Halla-aholaiset aloittivat kapinan
Julkaistu: 6.4.2009 18:52
Päivitetty: 6.4.2009 19:14
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Kuva
Timo Soini ja Jussi Halla-Aho
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Timo Soini ja Jussi Halla-Aho
Perussuomalaiset tuntuu olevan kriisissä puheenjohtaja Timo Soinin arvosteltua kovin sanoin kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-ahoa ja tämän kannattajia.

”Halla-aholaiset” ovat nyt suuttuneet Soinille. Perussuomalaiset ovat kummastelleet Soinin lausuntoja Uuden Suomen blogipalvelussa. Juha Mäki-Ketelä kerää nimiä Halla-ahon saamiseksi eurovaaliehdokkaaksi. Samalla maahamme on perusteilla kaksi uutta puoluetta, jotka ammentavat Perussuomalaisten näkemyksistä mutta korostavat maahanmuuttokriittisyyttä.

Halla-aho kertoo Uudelle Suomelle, ettei ole nähnyt kokonaisuudessaan Soinin esiintymistä Ylen Pressiklubi-ohjelmassa. Soini kutsui Halla-ahon kannattajia propellipäiksi ja höyrypäiksi.

- En ole keskustellut asiasta Soinin kanssa. Sen verran voin kuitenkin sanoa, että ei ole kovin älykästä nimitellä omaa äänestäjäkuntaansa, kommentoi Halla-aho.

Halla-aholle kertyy allekirjoituksia

Juha Mäki-Ketelä kertoo Uudelle Suomelle, että Halla-ahon valitsijakortteja on kasassa nyt noin tuhat. Kaikkiaan vaaditaan 2000 allekirjoitusta. Nimiä on kerätty muutaman viikon ajan. Mäki-Ketelä ei kuulu Perussuomalaisiin.

- Pikkuisen pettynyt olen nimien kertymisen tahtiin, mutta uskon kyllä, että tarvittava määrä saadaan kasaan, Mäki-Ketelä sanoo.

Nimiä voi kerätä 28. huhtikuuta saakka. Halla-aho sanoo kertovansa ehdokkuudestaan lähellä tätä päivämäärää.

Mäki-Ketelän mielestä Soini teki arvostelullaan virhearvion, ja Soini-vastaisuus on nyt iskenyt Perussuomalaisiin laajemminkin. Mäki-Ketelän mielestä Soini on näyttänyt uskollisimmalle kannattajakunnalleen itsestään puolen, jota he eivät olisi halunneet nähdä.

”Ei ole kovin älykästä nimitellä omaa äänestäjäkuntaansa.”

- Perussuomalaiset keräävät kannattajakortteja keskitetysti paikallistasolla, kertoo Mäki-Ketelä.

Perussuomalainen Asikkalan kunnanvaltuutettu James Hirvisaari puolestaan uskoo, että puolueen uudemmat kannattajat lähtevät Halla-ahon mukaan, mutta vanhemmat eivät. Hirvisaari kertoo kannattavansa edelleen puoluetta, vaikka kritisoikin Soinia blogissaan.

- Itse kuitenkin äänestäisin Halla-ahoa [eurovaaleissa], Hirvisaari kertoo Uudelle Suomelle.

Vapauspuolue ja konservatiivit

Suomeen on perusteilla kaksi Perussuomalaisten tyyppistä puoluetta: Suomen Konservatiivit sekä Suomen Vapauspuolue. Molemmat ovat Halla-ahon maahanmuuttopolitiikan kannalla. Vapauspuolue on perustettu viime lauantaina, konservatiivit viime kuussa. Kumpikaan ei vielä ole virallisesti puolue.

- Olemme niin kuin Perussuomalaiset, mutta enemmän oikealta. Emme ole protestipuolue, vaan vaihtoehto Perussuomalaisille, kertoo Suomen Vapauspuolueen puheenjohtaja Kalevi Helo Tampereelta Uudelle Suomelle.

Puolueen poliittinen väri on oranssi. Vapauspuolue pyrkii haalimaan kannattajia niin Soiniin pettyneistä perussuomalaisista kuin puolueen kuulumattomista maahanmuuttokriittisistä ihmisistäkin.

Konservatiivit puolestaan sanoutuvat irti Perussuomalaisista puoleen EU- ja Nato-vastaisuuden takia. Puolueessa vaikuttavat Taina Lintula, Rasmus Ahvenniemi, Veikko Vallin ja Janne Suuronen.

”Soini hajottaa puoluettaan”

Kalevi Helon mukaan hajoamisainekset ovat olleet käynnissä Perussuomalaisissa jo pitkään. Puolueen ongelmaksi muodostuu hänen mielestään lupausten pitäminen.

- Soini itse hajottaa puoluetta, Helo sanoo.

Halla-ahon vapauspuolue toivottaa tervetulleeksi joukkoihinsa, vaikka ei häneen olekaan ollut yhteydessä.

Halla-aho ei kommentoi sitä, aikooko hän mahdollisesti liittyä johonkin puolueeseen tai perustaa oman puolueensa. Suomen Konservatiiveista Halla-aho kertoo kuulleensa, mutta Suomen Vapauspuolue on hänelle uusi tuttavuus.

 
Jenni Tamminen
Jenni Tamminen
 
 

Politiikka

 
 
 
 
 

Tämähän hajoaminen

Tuntuu synnytävän enemmän uusia puolueita kuin Itä-Euroopan hajominen maita.

Itsehän Soini hajottaa ja pakenee Brysseliin jos ehtii

Hienosti se tuo SMP:n kouluttama Soini toimii. Hajottaa itse puolueensa ja pakenee itse Brysseliin.
Ainoa mistä Soini on huolissaan se, ehtiikö Halla-ahon tukijoukot edelle.
Pelko suuri on vielä Soinilla kuin ennen Kokkolassa.
On hauska nähdä sirpalepuolueen sisäistä kinastatelua tyyliin SMP.

Halla-aho saatava Brysseliin

Soini hoitaa paremmin asiansa kotimaasta käsin. Halla-aholle on kysyntää Brysselissä. Hallitsemattomaksi räjähtänyt siirtolaisvyöry ei koske pelkästään Suomea.

Huijaus

Kukakohan tämä Kalevi Helo oikein on? Vapauspuolue ja maahamuttokriittisyys on ehkä sanapari, jota ei heti yhdistäisi toisiinsa.

Kiva tilaisuus

Nyt saavat kaikki muut jotka eivät kuulu perussuomalaisiin hekotella asialla. Ja lietsoa kapinaa aikaan. Varsin oiva tilaisuus. Halla-ahom ympärillä liehuneeseen porukkaan se uppoaa hyvin.

Ottakaa selvää kuka on

Itsekin olen ihmetellyt kyseisen henkilön juttuja.

Pandora

Ylläolevasta uutisestakin näkee, että J. Katainen avasi lippaan lanseeratessaan käsitteen "maahanmuuttokriittinen". Useimmiten se tarkoittaa silkkaa rasismia tai sen hyväksymistä.

Off Topic

Kiuru kirjoitti:
>
> Katainen avasi lippaan lanseeratessaan
> käsitteen "maahanmuuttokriittinen".
> Useimmiten se tarkoittaa silkkaa rasismia tai
> sen hyväksymistä
>

Rasismi ymmärretään vaan niin eri tavalla... Mielestäni rasismia ei ole sitä, että halutaan estää ulkomaalaisten vapaa maahanmuutto. Se voi edustaa epäinhimillisiä ja kovia arvoja, mutta se ei ole rasismia. Varsinkin kuin kohtelu (maahantulo tai sen evämäinen) on samaa kaikille.

Minusta esim. J.P. Roosin asenne, se vasta rasistinen onkin. Implisiittisesti hän antaa ymmärtää, että on todennäköisempää että tumma mies tulevaissudessa vaihtaa vanhusten vaippoja kuin että sen tekisi joku muu.

J.P. Roos kirjoitti blogissaan 28.10:
>
> …minua huvittaa se ajatus, että viimeistään parinkymmenen
> vuoden päästä teidänkin vaippojanne vaihtaa
> todennäköisimmin joku musta, suomea hyvin puhuva mies.
> Tai sitten ei kukaan
>

Eli onko maahanmuuttomyönteisyyden yhtenä argumenttina todellakin sellainen ajattelu, että maahanmuuttaja todennäköisemmin päättyy vaipanvaihtajaksi, kuin kantaväestöön kuuluva? Vrt. O. Lepola & S. Villa 2006: ”Rasismia voivat olla myös toimintatavat ja sellaiset yhteiskunnalliset rakenteet, jotka johtavat näihin seikkoihin perustuvaan eriarvoisuuteen”

apuva

"En ole nähnyt kokonaisuudessaan Soinin esiintymistä Pressiklubissa", sanoo Halpailija.

No miten se sitä katto? Välillä silmät kiinni ja sitten vähän aikaa katsoi ja sitten taas silmät kiinni ja otsa korkeaksi?

Oletko kuullut koosteista?

Oletko kuullut koosteista?

Kysymys

Kaikki ääriainekset haluavat oman puolueen! Näin aina, toisaalta ihan normaalia mutta tarvitaanko 'yhden' asian puolueita oikeasti mihinkään muuhun kuin oman egon nostattamiseen ? Johan suomessa on muutama toimiva puolue joihin voi liittyä ja muuttaa niitä sisältä hieman jos tuntuu joku hiertävän ?

Yhden asian hihhulit

Eiköhän tässä niin kuin monessa muussakin yhden asian fanaattiseen ajamiseen perustuvassa liikkeessä ole kysymys siitä, että muutama muita nokkelampi käyttää niitä hieman hitaampia kylmästi hyväkseen.

Todennäköisesti Soini on pelkästään tyytyväinen, mikäli nämä "propellipäät" häipyvät omiin lahkoihinsa niin pian kuin suinkin.

heh

Heheh, vanhan puoluekoneiston säätäminen yhden asia muuttamiseksi on naivistinen toiveuni - onnistuessaankin arvioitu kesto on sukupolven mittainen. Nyt taitaa olla kovempi kiire.

Muutos on hidas mutta aikaavievä projekti

"Johan suomessa on muutama toimiva puolue joihin voi liittyä ja muuttaa niitä sisältä hieman jos tuntuu joku hiertävän ?"

Puolueisiin pätee sama juttu kuin kansaan yleensä: puolet väestä on keskiarvoa tyhmempää. Kun fiksummastakin puoliskosta melkomoisen suuri osa luulee iltapäivälehtiä oikeiksi sanomalehdiksi, Yleisradiota puolueettomaksi ja Crocseja tosi kivoiksi jalkineiksi, niin muutoksen teko on ylenmäärin hidasta. Vaikka toisaalta mikäpä kiire tässä on, ehkä ongelmatkin häipyvät kun pannaan vain pää pensaaseen.

Sitä paitsi jos/kun sattuu sitten niin hassusti, että Vuosaari, Varissuo tai vastaava lähiö muuttuu Rosengårdiksi, eli autot palavat, ns. nuoriso mellakoi ja viranomaiset uskaltautuvat sinne vain aseistetuissa saattueissa, meillähän on syntipukki valmiina: monikulttuuri olisi ihan varmasti toiminut tosi hyvin, mutta kun se yksi Halla-aho kirjoitti niin ikäviä. Sen syytä kaikki, saakeli!

Suomen Vapauspuolueesta en

Suomen Vapauspuolueesta en tiedä, mutta ainakaan Suomen Konservatiivit ei ole "ääriainesten yhden asian puolue".

Suosittelen tutustumaan puolueen nettisivuihin osoitteessa http://www.suomenkonservatiivit.fi
Vaikuttavat ihan järkevältä porukalta. Voisin jopa harkita äänestäväni heitä kun saavat puolueen pystyyn.

Kyllä puolueita Suomeen mahtuu

Onhan meillä Suomessa jo ennestäänkin huomattava määrä yhden asian puolueita: SKP:n tähtäimessä on kommunistinen yhteiskuntajärjestys ja hyvätuloisten (eli yli keskitason tienaavat) ansioverotuksen nosto sataan prosenttiin sekä kaiken omaisuuden ja tuotantolaitosten haltuunotto valtiolle. RKP:n agendalla on ainoastaan ruotsin kielen aseman vahvistaminen Suomessa. Vihreät ajaa yksisilmäistä "sähköä saa töpselistä ja rahaa seinästä"-politiikkaa, johon olennaisesti kuuluu kaiken kieltäminen, paitsi jos kyseessä on jossakin "eksoottisessa" maassa kehitelty tapa - esimerkiksi leiritulen ympärillä tanssiminen tai tietyt "kevyet" huumeet.

Demokratiaan kuuluu oikeus olla väärässä, ja kansa saa sellaiset johtajat, jotka ansaitsee. Valitettavasti demokratia tarkoittaa myös sitä, että kansa saa harvoin sitä, mitä se oikeasti tarvitsisi.

Johan suomessa on ...

Miten niin toimiva? Ihmiset eivät viitsi lähteä edes äänestämään, kun se ei hyödytä paljon mitään. Hyvä, kun edustajien omat asiat ovat järjestyksessä. Voidaan ajaa vaikka kuinka hyviä asioita, mutta jos ei kassassa ole rahaa, niin toteutukset ovat vain haaveita.

Ei persut siihen hajoa, jos

Ei persut siihen hajoa, jos Halla-aho lähtee EU-vaaleihin valitsijayhdistyksen kautta. Paljon melua tyhjästä.

Suomalaiset ovat joustavia ja liikkuvia äänestäjiä ja katsovat aina vaalit kerrallaan.

Vain 1000 allekirjoituksen kerääminen on hyvä realiteetti-muistutus maailmasta. Lintupönttöelämää kuten Soini kuvasi.

Toivottavasti Mäki-Ketelä ymmärtää haudata omat naurettavat puoluehaaveensa.

Ei Hallis EU-vaaleihin halua

Ei Hallis EU-vaaleihin halua sillä hän tietää ettei läpipääsyyn ole mitään mahdollisuuksia. Hän kerää nimiä seuraavia eduskuntavaaleja varten. Äijä haluaisi mennä eduskuntaan istumaan neljäksi vuodeksi, aiheuttamaan äänestäjilleen pettymyksen ja pitkästyttämään lehtimiehiä tekemällä ei-yhtään-mitään.

Halliksen bisnesidea politiikassa kun on jo aikoja sitten selvinnyt. Se on rahan tekeminen hölmöjä yllyttämällä.

Jopas oli heikko heitto.

Jopas oli heikko heitto. Halla-aho on jauhanut näistä asioista jo vuodesta 2003 tjs, joten jopas on ollut kaukaa viisas pisnis-idea.

Etkö tuon parempaan pystynyt?

Kysymys

Mitä Halla-Aho on saanut aikaan Helsingin valtuustossa? Istunut jokaikisessä valtuuston kokouksessa täydellisenä tuppisuuna. Täys nolla koko mies! Paljon porua mutta villoja ei edes kananmunan lämmittämiseksi.

Onhan se komiaa kun on

Onhan se komiaa kun on paljon puolueen puheenjohtajan ja puoluesihteerin tittelin omaavia henkilöitä. Sillä ei sitten ole väliä vaikka koko puolueen jäsenkunta mahtuisi yhteen olohuoneeseen. Tulee myös enemmän väkeä jotka ruikuttaa kun eivät pääse television vaalikeskusteluihin. Lapsellista hommaa, sano.

"No miten se sitä katto?

"No miten se sitä katto? Välillä silmät kiinni ja sitten vähän aikaa katsoi ja sitten taas silmät kiinni ja otsa korkeaksi?"

No katsos, siitä lähetettiin uusinta josta propellihattuilut ja kottaraisenpöntöt oli siivottu pois.

Suomi kuntoon

Kyllä kaikki ongelmat hoituvat Suomessa, kun äänestää pelkkään "maahanmuuttokriittisyyteen" keskittyvää puoluetta. Eikun propellit päähän.

Ongelmia on erilaisia

"Kyllä kaikki ongelmat hoituvat Suomessa, kun äänestää pelkkään "maahanmuuttokriittisyyteen" keskittyvää puoluetta."

Onko joku väittänyt kaikkien ongelmien hoituvan sillä? Kuka niin on tehnyt?

Varsinaisesta asiasta: huonosti hoidetussa maahanmuuttopolitiikassa on sellainen pikku yksityiskohta, että sen seurauksia on hyvin paljon vaikeampi korjata kuin muiden huonojen päätöksien seurauksia.

Jos vaikka vuonna 2025 huomataan, että päästökaupalla ei ollutkaan ilmastonmuutokseen minkäänlaista vaikutusta, niin mitäpä sitten? Päästökaupasta voidaan luopua ja todeta, että rahaa paloi, mutta kenenkään henki tai terveys ei vaarantunut, vaikka hiili- ym. päästöjä vähennettiin.

Mutta jos vuonna 2025 huomataan unelman monikulttuurisuudesta menneen v***lleen ja syrjäytyneiden maahanmuuttajien mellakoinnin lähiöissä muuttuneen arkipäiväiseksi, ei maahanmuuttopolitiikan korjaaminen auta yhtään mitään. Lähiöt palavat ja "uussuomalaisten" suurperheet kasvavat, vaikka rajat pantaisiin kiinni saman tien.

Ainoa tapa korjata seuraukset on käyttää sellaisia viranomaisoperaatioita, joiden jälkeen Suomesta on vaikea puhua vähään aikaan länsimaisena sivistysvaltiona. Silloin ei todennäköisesti katsota, onko tummempihipiäinen vastaantulija luihu nuorisorikollinen vai rehti veronmaksaja. Tämä on sellainen tulevaisuus, jota en itse halua nähdä enkä jättää perillisilleni. Siksi ongelmat täytyy hoitaa nyt, kun ne ovat vielä hallittavissa, eikä vasta sitten, kun kakka on osunut tuulettimeen.

Timo Soini ajoi perussuomalaiset metsään

Soini ja Vistbacka tekivät pahan virhearvion luopuessaan penaalin terävimmästä kynästä. Riski puolueen parhaimman aineksen lähtemisestä ovet paukkuen on ilmeinen. PS on ollut noususuuntauksessa, ja nämä vaalit menevät hyvin joka tapauksessa. Mutta eurovaalien jälkeen, viimeistään syksyllä nähdään asioiden todellinen laita.

Soinin EU-kriittisyys on varsin omituista. Yhtäällä hän kritisoi EU:ta, mutta ei kuitenkaan kannata siitä irtautumista. Tuolla linjalla ei pitkälle pötkitä; Soini voi huijata kaikkia jonkin aikaa ja joitakin kaiken aikaa, mutta ei kaikkia kaiken aikaa. Nyt kun PS luopuu uskottavasta maahanmuuttokriittisyydestä, jäljelle jää vain puolivillaista EU-protestia ja pystyyn kuollutta vennamolaisuutta. Ei niiden varaan voi rakentaa mitään.

Epäilen että kumpikaan nyt perustettu puolue ei jää pitkäikäiseksi. Halla-aho ei välttämättä lähde kummankaan joukkoon.

Jep

Eli kuvio menee juuri niinkuin pitikin :)

Itsenäisyyspuolue

Juuri tuo ristiriitaisuus on saanut viime aikoina itseni vieraantumaan persuista.

Onneksi vaihtoehtoja on, esim. Itsenäisyyspuolue.

parempi idea

uuden puolueen perustaminen on pelkkää turhaa ajan haaskausta. parempi ja helpompi juttu on ottaa perussuomalaiset haltuunne. syrjäyttäkää soini, niin siitähän se lähtee.

Puhut demokratiaa

Ajatus on hyvä ja demokraattinen mutta ei diktaattoria äänestämällä vaihdeta.

nimittely

Ei kannata nimitellä, leimata tai luokitella muita ihmisiä.

Yleensä nimittelijä menettää enemmän kuin nimitelty.

Paljastava esiintyminen

Kyllä tämä Soinin (4.3 Pressiklubi) esiintyminen oli paljon puhuva.

http://areena.yle.fi/hae?cid=164612&pid=1785476

Muutama seikka painui erityisesti mieleen.

1. Hän puhui Halla-ahon kannattajista "propellipäinä" ja opasti "Jussia valitsemaan paremmin seuransa".

Ilmeisesti Soini ei ole ymmärtänyt ajan henkeä, jossa ihmiset verkostoituvat löyhästi perinteisestä hierarkisesta puoluemallista poiketen. "Halla-aholaisuus" on vasta hakemassa muotoaan. Kuinka järkevää Soinilta oli torjua ihmiset, jotka olisi ollut mahdollista sitouttaa PS:n muihin tavoitteisiin?

2. Soini puhui avoimesti siitä, kuinka häntä oli pyydetty liittymään SDP:hen sen jälkeen, kun SMP oli hajonnut. Kaupan päälle hän pohdiskeli miten eri tavalla Timo Soini johtaisi SDP:tä.

Ylimielinen Timo Soini

"...Soini on hyvin perinteinen ammattipoliitikko hyvin tavanomaisini ajatuskulkuineen. Kun lukee hänen blogiaan (hän näyttäisi kirjoittavan vähä-älyisille tarkoitetulla tyylillä) ei välttyä ajatukselta, että Soinille äänestäjät ovat samaa vaalikarjaa kuin kaikille muille puolueille."

Täysin totta ja sen voi kuka tahansa varmentaa Soinin "plokista". Soinin takinkäännös EU-vaaliasiassa jää yhdeksi viime vuosien tökeröimmäksi selittelyksi:

"Moraalini ja omatuntoni eivät alistu EU:n tasolle"
- Timo Soini, 27.01.2009

"Menen itse paikan päälle katsomaan onko Euroopan Unionista mihinkään ja miltä se käytännössä, sisältä päin nähtynä näyttää ja kuinka toimii."
- Timo Soini, 28.03.2009

Ylimielistä äänestäjien halveksuntaa, mitäpä muuta. Jotain on kihahtanut päähän, kun Soini puhuu itsestäänkin kolmannessa persoonassa.

Soinin suhteellisuudentaju kateissa?

Soini sanoo Ilta sanomissa, että jos Halla-aho lähtee puolueesta, hänen tulee luopua valtuustoryhmäpaikastaan.

Jos ihminen saa luottamuspaikan puoleen listoilta, hänen tulee siitä rehellisyyden nimissä luopua, jos hän jättää puolueen.

Rehellisyyden nimissä: Jussi Halla-aho on sitoutumaton ja kylläähän juttu on niin, että me äänestäjät äänestimme Jussia, emme seteliselkärankaista junttipuoluetta.

Timo Soinille lienee noussut jo hattuun

Moni tulee Lipposeksi jo ennen kuudetta pääministerivuottaan. Perussuomalaisille tekisi hyvää Soinin Brysseliin lähtö, koska silloin puoluesihteeri kasvaisi tehtäviinsä ja puolueelle jouduttaisiin muodostamaan valtakunnallinen kevytpiiriorganisaatio.

Soini uskalsi sanoa

Oli hyvä että Timokin sanoi sen mikä on ollut tiedossa muualla jo pitkän ajan. Minäkin kuvittelin aluksi Halla-aholla olevan jotain sanottavaa, mutte hänen ympärillä pyörineiden ihmisten johdosta se menetti merkityksensä. Koko porukka tuntuu olevan pelkkiä hihhuleita jotka huutaa suu ammolla suuntaa mihin hyvänsä. Heidän taholtaa oli suorastaan mairittelevaa että Soini kutsui heitä vaan propelipäiksi, No johtkoon hän (Halla-aho) heitä ikävää on, että hänen äänensä hukkui yleiseen meteliin.

Peppusuomalaiset palaavat kepulaisiksi

Siis nää maalaishommafoorumilaiset ja sitten kaupunkien pesut eivät äänestä ketään, Katainen ja RKP kiittävät!

Kuvamanipulaatio

Juttuun liittyvä kuva halla-Ahosta ja Soinista on surkean huonosti tehty manipulaatio.

Protestia koko persut

Koko perussuomalaisten nousu on yhtä protestia, sillä suomalaiset ovat perusteellisesti kyllästyneet vanhoihin puolueisiin - siis he, jotka enää vaivautuvat äänestämään. Halla-aho kirjavine tukijoukkueineen on tässä isommassa protestissa pelkkä reunatekijä. Soini saattaa vielä kannustaa puoluekaakkinsa reippaalle raville tipautettuaan isoimmat roinat rattailta? Värikästähän tämä touhu on, noin puoluepolitiikaksi. Vanhoissa puolueissa ei todellakaan tapahdu mitään jännää, ei ainakaan edistystä.

Höpöhöpö

"suomalaiset ovat perusteellisesti kyllästyneet vanhoihin puolueisiin - siis he, jotka enää vaivautuvat äänestämään."

Öööö... äänestysprosentit ovat kai jotain 60-70 ja Persut saivat kunnallisvaaleissa 5% kaikista äänistä, 95% äänesti jotain muuta puoluetta.

Eli aika vahvasti sanottu tuolta pohjalta.

Jokuvaan kirjoitti:

Jokuvaan kirjoitti: "Toivottavasti Mäki-Ketelä ymmärtää haudata omat naurettavat puoluehaaveensa".

Lukutaito on hyvä taito. Luetun ymmärtäminen vielä parempi. Rautalankaversio: minä en ole ollut perustamassa mitään puoluetta. Ei kuulu myöskään lähiajan suunnitelmiin. Minä kerään vain nimiä.

Nyt kun perussuomalaiset

Nyt kun perussuomalaiset ovat irtisanoutuneet maahanmuutto- ja monikulttuurikritiikistä(=hyväksyneet valtapolitiikan, siirtyneet vallisevan monikulttuurikehityksen tukijoiksi) herää kysymys: mitä asioita perussuomalaiset sitten ajavat? Mille puolue on vaihtoehto?

Kertoisiko joku minulle yhdenkin syyn miksi äänestää perussuomalaista puoluetta? Yksi ainoakin syy riittää?

Suomen

Suomen Konservatiivit:
http://www.suomenkonservatiivit.fi

En nyt vertais konservatiiveja persuihin. Persut on sellanen junttipuolue, joka vastustaa kaikkea maahanmuuttoa. Konservatiivit taas vaikuttavat melko nuorekkaalta oikeistopuolueelta, joka ainakin sivujensa mukaan ajaa mm. kansainvälistä Suomea.

Osa korteista hylätään kuitenkin

Olin taannoin keräämässä eräälle presidenttiehdokkaalle kannattajakortteja, ja muistaakseni 20 % hylättiin. Syytä ei ilmoitettu. Varmaan niitä oli useampia. Hyväksyttyjen määrä riitti.

Kortit olivat kirjapainossa paksummalle paperille painettuja.

Helsingin yössä sai hyvin kerättyä nimiä, kun ehdokas ei herättänyt vastenmielisyyttä. Sen sijaan Halla-ahon nimien kerääjät voivat saada lättyyn, uskoisin.

Uudelle puolueelle uusi nimi

Hallahousut olisi aivan ylivoimainen nimi puolueelle !

Uusi puolue

Hallahousut olisi aivan ylivoimainen nimi puolueelle !

No hei, vellihousut olisi paljon parempi nimi!

Kerrankin kaikki voittavat

Nythän kaikki voivat olla tyytyväisiä.

Isot puolueet uskovat persujen hajaannuksen olevan heidän etunsa.
Ja pienemmät (persut, suomensisu, vapaus, konservatiivit) uskovat kaikki nousevansa vallan huipulle laajan kannattajajoukkonsa turvin.

Valtakunnassa siis kaikki hyvin!

Pari hyvää puolueen nimeä:

Suomen Maaseudun Puolue SMP
Suomen Kansan Yhtenäisyyden Puolue SKYP
Kelpaisikohan nämä kellekään?

Kelpaisiko IKL? Maan asiat

Kelpaisiko IKL?

Maan asiat pitää saattaa kerralla kuntoon kovalla linjalla. Jos se ei onnistu välittömästi eduskuntavaalien jälkeen, niin jätän suuret ikäluokat nauttimaan aiheuttamastaan kaaoksesta. Toivon monien nuorien tekevän samoin.

Kai Pöntinen: Kokoomus-IKL

Eikös Lapuan Kokoomus ole melkein kuin vaaliliittokumppaninsa IKL?

Eikös Keskusta ole melkein kuin liittolaisensa PerSut?

Etelä-Pohjanmaan maakunnassa Keskusta sai viime kuntavaaleissa eniten ääniä ja Kokoomus toiseksi eniten. Tavan mukaan.

Niinpä Keskusta päätti liittoutua maakuntahallinnon paikkoja jaettaessa Perussuomalaisten ja SDP:n kanssa estääkseen Kokoomusta saamasta mitään merkittäviä paikkoja, ettei kansan tahto vain pääsisi toteutumaan. Viher-ruskea-punainen allianssi runttasi sillä tavoin sinivalkoiset suomalaiset.

Jos ajateltaisiin isänmaan ja kansan etua, vallankaappaukseen luonnevikansa vuoksi aina pyrkivät keput ammuttaisiin heti havaittaessa. Mieluiten vapaaehtoisvoimin, mutta valtion tarjoamin asein ja panoksin. Myös tapporahan maksamista voitaisiin harkita, jotta saataisiin laajat isänmaalliset piirit mukaan viikonloppujen kepunmetsästyksiin.

Nyt kannattaa RKP:n aktivoitua

Taitaa olla RKP:n kannattajilla viimeinen mahdollisuus saada Euroedustaja tukemalla Halla-ahon listan keräystä. Mikä oiva tilaisuus laittaa kiilaa PS:n rintamaan allekirjoittamalla kannatuskortti.

Miksi siinä nimienkeruussa pitää leikkiä paperilappusilla?

Eikö helpompi nettipohjainen nimenanto olisi parempi. Ovatko jotkut veronmaksajien kustannuksella elävät byrokraatit 'lakeineen' tämän esteenä?

http://www.youtube.com/watch?

http://www.youtube.com/watch?v=ADilN0erl_k olisi kait allah-ahn porukalle sopiva tunnusmelodia...

Hajoa

Sinne katosi mahdollinen

Sinne katosi mahdollinen muutosvoima Suomen maasta. Ulkopuoliset voimat onnistuivat. Radikaalimpi vääntö puuttuu nyt kokonaan. Silti vastakkain asettelua tarvittaisiin. Itse en persussuolaisia äänestäisi, mutta niinkuin aina eri mielipiteistä syntyy kunnon keskustelua. Niin...jopa Halla-Pellen mielipiteistä :)

Tuli vain mieleen.

Ei Halla-aholaiset mitään kapinaa nyt yllättäen ole aloittaneet.

Halla-aholaisuus 'on' kapinaa, since day one:

http://www.youtube.com/watch?v=FVj9IYBNEvM

;)

propellipäät

Ikävä pudottaa teidät halla-aholaiset pilvilinnoistanne, mutta Timo Soini sanoi asian niin kuin 95 prosenttia suomalaisista ajattelee. Olette propellipäitä.

Viisi prosenttia

Viisi prosenttiahan on aika hyvä kannatus alkavalla puolueelle, jos vain kaikki kannattajat ymmärtävät mennä äänestämään.

Ilmankos koirankupista oli läikähtänyt

vettä lattialle, siellähän on kapina päällä :-DDD

Todellinen ongelma

Kukaan ei tunnu olevan huolissaan todellisesta ongelmasta: demokratian toimimattomuudesta, yhteiskunnallisen keskustelun olemattomuudesta, vaihtoehtojen täydellisestä puuttumisesta ja tätä seuranneesta äänestysaktiivisuuden jatkuvasta laskusta. Yhteiskunnallinen keskustelu ei ainoastaan puutu, vaan sen syntymistä halutaan kaikin keinoin estää; Matti "keskeneräisistä asioista ei keskustella" Vanhanen etunenässä.

Soini on itsekin vanhan kaartin miehiä, joka on sisäistänyt 70-luvan alusta asti vallinneen konsensuskulttuurin. Siksi uudistustoiveiden kiinnittäminen häneen on alun perinkin ollut naiivia.

Suomi elää poliittisen etsikonaikansa viime hetkiä. EU:n liittovaltiokehitys lopettaa suomalaisen kansanvallan nousun mahdollisuuden kohta lopullisesti.

Perussuomalaisten sisäinen skisma

Eurovaalit, Jussi Halla-aho ja Perussuoamlaisten skisma

Miksi Halla-ahoa ei otettu PS:n eurovaalilistalle?

Halliksen tukijat koittivat innokkaasti lobata Jussia PS:n ehdokkaaksi, jopa liiankin innokkaasti. Tukijoukon odotukset olivat korkealla, ja osalla joukosta käämit ehtivät palaa jo ennen lopullisia valintoja, ja niiden takia puoluehallituksen lähetetyt viestit eivät olleet kovin rakentavia. Asiaan vaikutti myös se, että iso osa tukiryhmäläisistä ei ole puolueen jäseniä, vaan pelkästään Halla-ahon taakse ryhmittäytyneitä toimijoita, joten lobbaus koettiin ulkopuolisten painostuksena ja vaikutusyrityksenä Halla-ahon saamiseksi vängällä listalle. Tätä kokemusta heijastivat myös Vistbackan ja Soinin kommentit Halla-ahon ympärillä pyörivistä propellipäistä ja hämäräporukoista.

Persuilla on edelleenkin

Persuilla on edelleenkin "kriittinen" osastonsa. Sen nimi on Perussuomalaiset nuoret. Ovat vaan olleet viime aikoina hyvin hiljaa.

Muistellaan vaan case Halmetta

Jos viitsitte lukea Soinin muistelmat, siellä käydään läpi silloista kriisiä, jonka Tony Halmeen yli-innokkaat kannattajat saivat aikaan.

Soinilla on ehkä eniten Suomessa kokemusta näistä puolueen hajottajista, joten eiköhän herra putoa jaloilleen tälläkin kertaa.

Taitavasti pelattu

Taitavasti pelattu RKP-vihervasemmistoakselilta kokoomuksen ja keskustan tuella: mediaa käyttäen hajoitetaan vaarallisen hyvin nouseva puolue muutamalla oikeaan paikkaan heitetyllä lausunnolla ja uutisella.

"Jos viitsitte lukea Soinin

"Jos viitsitte lukea Soinin muistelmat, siellä käydään läpi silloista kriisiä, jonka Tony Halmeen yli-innokkaat kannattajat saivat aikaan."

Tony Halmeella ei ollut aktiivisia semminkään kuin innokkaita kannattajia eivätkä nämä puoluetta olisi edes teoriassa voineet hajottaa. Halme raapi kannatuksensa lähiöiden matalastikoulutetuilta ihmisiltä jotka eivät olleet edes kiinnostuneita politiikasta. Moni äänesti elämänsä ensimmäisen ja myös viimeisen kerran Halmetta. Tuollainen jengi ei mitään puoluetta hajoita. Siksi Soini Halmetta niin kiivaasti ja loppuun asti puolustikin. Halme ja Halmeen kannattajat eivät missään vaiheessa olleet Soinille uhka.

Halla-aho on koulutukseltaan tohtori ja useimmat kannattajat itsekin akateemisesti koulutettuja ja kuten näistä erilaisista masinoinneista nähdään myös poliittisesti aktiivisia.

Soini teki oikean liikkeen

Liityin viikonloppuna Perussuomalaisiin pitkälle puolueen rohkean ohjelman vuoksi. Ja myös siksi, että en kovin suuresti arvosta Halla-Ahon rahvasta kosiskelevaa kirjoittelua, ja nyt hän on poistunut puolueemme riveistä. Sallin toki Halla-Aholle mielipiteenvapauden, ja kyllä hän varmasti blogeillaan ääniä kerää, mutta mutta...

Ei se ole puolueen hajoamista, jos joku ei-jäsen kerää nimilistaa. Epäilen kyllä vahvasti, että suomalaisia perusarvoja kunnioittava valitsee kuitenkin Perussuomalaiset, sillä järkevä ihminen ymärtää, ettei hillitsemätön ulkomaalaisvihamielisyys merkitse samaa kuin hallitsemattoman maahanmuuton ja valepakolaisuuden vastustaminen.

Koska aikuistut?

Myöhäiskeski-ikäisenä ihmisenä voisit harkita, miten moneen SYP-maapallokerhoon kannattaa liittyä. Pelkästä ohjelmasta haltioituminen osoittaa vilpitöntä lapsen uskoa, joka ei kestä reaalipolitiikkaa.

Vastaapa nyt Neva

Merkitseekö sinusta hillitsemätön ulkomaalaisvihamielisyys samaa kuin hallitsemattoman maahanmuuton ja valepakolaisuuden vastustaminen.

Palataan myöhemmin asiaan

Sinulla se on mielipide kaikkiin asioihin, ja varsinkin niihin joista et tiedä yhtään mitään. Sanoinko haltioituneeni ohjelmasta? Kommenttisi kyllästyttävät.

Palataan asiaan sitten kun saat äo:stasi kaksinumeroisen luvun.

Mitä ihmettä?

Eikös Persut ollut kova juttu vielä jokin aika sitten? Sananvapauden ja demokratian kliimaksi suorastaan... onko trendit vaihtuneet?

Soini teki virhearvion

"en kovin suuresti arvosta Halla-Ahon rahvasta kosiskelevaa kirjoittelua"

Et taida myöskään arvostaa rahvasta? Aika kummallista puhetta avoimesti populistiseksi julistautuneen puolueen kannattajalta. Mutta mitenkäs Soinin "ploki", arvostatko sitä? Se se vasta on rahvasta kosiskelevaa, nimen väärinkirjoitusta myöten.

"järkevä ihminen ymärtää, ettei hillitsemätön ulkomaalaisvihamielisyys merkitse samaa kuin hallitsemattoman maahanmuuton ja valepakolaisuuden vastustaminen."

Jos ihminen on oikeasti järkevä (eikä pelkästään järkevää teeskentelevä), hän osaa sekä lukea että myös ymmärtää lukemansa. Oikeasti järkevälle ihmiselle ei tulisi mieleenkään väittää Halla-ahoa "hillitsemättömän ulkomaalaisvihamieliseksi".

Oikeasti järkevä vai järkevää teeskentelevä?

Arvostan totta kai rahvasta, joka minulle on kansa-sanan synonyymi. Ilmeisesti se ei kaikille merkitse samaa. Joka tapauksessa kaikki poliitikot kosiskelevat aina äänestäjäkuntaa, eroa on vain siinä, millä argumenteilla he sitä tekevät. Minä en jaksa kosiskella ketään, mutta joskus kritiikkivietti saa ylivallan. Varsinkin sellaisia kirjoittajia kohtaan, jotka suoltavat ketjuna vastakirjoittajan henkilöä arvostelevia tekstejä, eivätkä juuri keskity hänen tekstiensä asiasisältöön.

Sen perusteella mitä nyt olen Halla-ahon ajatuksia lukenut ja hänen kannattajiensa sanomisia kuullut, väitän että hänen ympärillään esiintyy hillitsemätöntä ulkomaalaisvihaa ja hänen blogissaan turhan kovia ilmaisuja, mutta en nyt kuitenkaan olisi häntä raastupaan viemässä. Luulisi syyttäjillä olevan tärkeämpääkin tekemistä, esim. Stasi-listan nilkkien jahtaamista.

Millainen muuten on "oikeasti järkevä ihminen"? Olisi mielenkiintoista tietää. Ja voiko järkevää teeskennellä? Mistä sen huomaa?

Juha

Juha Mäki-Ketelä:
"Rautalankaversio: minä en ole ollut perustamassa mitään puoluetta. Ei kuulu myöskään lähiajan suunnitelmiin"

Niin lukutaito on hyvä juttu, luetun ymmärtäminen myös, mutta muistikin on tärkeä osatekijä.

Kukas haaveilikaan tässä vähän aikaa sitten näin:

"Vaikka puolueen perustaminen ei tällä hetkellä kuulukaan ykkösprioriteetteihin, ajatus elää kuitenkin. Se elää vahvana. Tähän palataan varmasti viimeistään kesällä."

Kesän kukkia odotellessa.

Hyvä kommentti, Timo.

Hyvä kommentti, Timo.

Kottaraisenpönttö - Hei me mennään europarlamenttiin osa 1

Ottaen huomioon netissä propellipäiden hehkutusten 100.000 äänestä, olisi luullut että kahdessa viikossa olisi tämä vähintään Alexander Stubbin suosioita nauttima kansanmies olisi hieman enemmän saanut kerättyä kannattaja kortteja!:)

Miksi pitää olla

Miksi pitää olla puolueita? Miksi ei toimita epäitsekkäästi ihmisyyden (kaikkien) hyväksi?

Puolue on epäitsekkyyden ilmentymä

Vain sitoutumattomat äänestäjiinsä sitoutuneet ovat epäsosiaalisia ja itsekkäitä.

"Pikkuisen pettynyt olen

"Pikkuisen pettynyt olen nimien kertymisen tahtiin, mutta uskon kyllä, että tarvittava määrä saadaan kasaan, Mäki-Ketelä sanoo."

Ai, minä en usko sitä. Tässä taas nähdään että kyseessä on pieni äänekäs joukko jota kiusattiin pienenä hiekkalaatikolla. Nettipalstoilla ja blogeissa on helppo mesota mutta todellisen virallisesti hyväksyttävän kannatuksen rakentaminen on ihan toinen juttu. Tämä ymmärtää halla-ahokin eikä siksi lähde Perussuomalaisista mihinkään. Ikävä kyllä.

Niinpä...

...mutta luonnehtisin halla-aholaisia etupäässä niihin hiekkalaatikolla kiusaajiin... kiusatut taitavat silti jäädä tuossa joukossa vähemmistöön, kuten Suuri Päällikkö itse.

Soinilla nous päähän puolueen kannatus

Oli pakkoa ampua, tosin kyllä omaan nilkkaan...

Äänestys vaihtoehto

Suomen tulevaisuuden kannalta on turvallisinta äänestää vaihtoehtoa joka irtisanoutuu ISLAMISTA. Mutta onko niitä????

Rasismistahan kaiki on kurkku punasena huutanu ittensä irti...
mutta mikä onkaan meidän itsemme kannalta PARASTA???

Usko vaan että

ei ainakaan Persujen vaaliohjelma! "Raja railona aukeaa, eessä länsi ja itä!"

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely