Parhaimmillaan suomalaista europarlamentaarikkoa hehkutetaan näin: sitkeää, perehtynyttä työskentelyä vuosi toisensa perään ja isoja saavutuksia. Ja pahimmillaan purskahdetaan näin: meppi on sivuraiteilla oman käytöksensä ja sekoilujensa takia, laiska, ei mitään tuloksia, uskottavuusongelma, maanpetoksellista toimintaa.
Miten arvioida sitä, miten suomalaismeppi Euroopan parlamentissa on viime vuodet pärjännyt? Tehtävä on herttaisen hankala, sillä mitään täsmällistä mittatikkua ei ole, kuten ei kansanedustajillekaan.
Jotain voi kuitenkin päätellä parlamentin itsensä pitämistä tilastoista, joista selviää muun muassa täysistunnoissa pidetyt puheenvuorot ja tehdyt mietinnöt. Toiseksi asiaa voi kysyä niiltä, jotka ovat seuranneet parlamenttia vuosikausia sisä- tai ulkokehältä ja tuntevat suomalaismepit: virkamiehiltä, lobbareilta ja toimittajilta.
Kun nämä kaksi äärimmäisen epävirallista arviointitapaa panee yhteen, niin suomalaismeppien joukosta nousee muita korkeammalle esiin yksi eli keskustan Kyösti Virrankoski. Lähes jokainen yhdeksästä STT:n kyselyyn vastanneista nosti hänet esiin, ja myös Virrankosken tilastoitu aktiivisuus on oivaa tasoa.
Virrankoski on työskennellyt parlamentin budjettivaliokunnassa koko meppiuransa ajan, vuodesta 1996, ja saavuttanut siellä merkittävän aseman muun muassa varapuheenjohtajana.
–Puhtaasti parlamenttityön kannalta vaikutusvaltaisin suomalainen euroedustaja viime kaudella. EU-kriitikko, jolle EU on salarakkaus. Huippuhyvää työtä matalalla profiililla, parlamenttia seuraavat arvioijat kehuivat.
Tilastoissa Virrankosken ohi kuitenkin kiitävät muun muassa Esko Seppänen (vas.), joka on suomalaismepeistä saanut kuluvalla parlamenttikaudella eniten aikaan kirjallisia kysymyksiä komissiolle ja neuvostolle. Kirjallisilla kysymyksillä ei tosin juuri koskaan käytännössä vaikuteta EU-politiikan sisältöön.
Suomalaismepeistä ahkerin puhuja parlamentin täysistunnossa on puolestaan kokoomuksen Eija-Riitta Korhola, jolle on tähän mennessä kertynyt 166 puheenvuoroa.
Parlamenttia tuntevat nostavat Kyösti Virrankosken ohella parhaina meppeinä esiin Satu Hassin (vihr.), Piia-Noora Kaupin (kok.) ja Alexander Stubbin (kok.). Hassia pidetään asiallisena ja osaavana, Kauppia tehokkaana ja ahkerana ja Stubbia näkyvänä ja aikaansaavana. Varsinkin Kauppia kehutaan moneen otteeseen.
–Hurjat tehot. Ylivoimaisesti kaikkein aikojen ahkerin suomalaismeppi, arvioijat sanovat.
Kärkinelikosta ainoastaan Satu Hassi on kesäkuun EU-vaaleissa ehdolla, Kauppi ja Stubb ovat jo siirtyneet muihin töihin ja Virrankoski jää eläkkeelle.
Yllättävän yksimielinen on myös se nimilista, joita kukaan ei kertaakaan mainitse parhaiten pärjänneinä. Tähän joukkoon kuuluvat Hannu Takkula (kesk.), Ville Itälä (kok.) ja Henrik Lax (r.). Heidän tilastoitu ahkeruutensa on kuitenkin hyvää tasoa.
Parlamentin omien laskelmien mukaan laiskin meppi on Lasse Lehtinen (sd.), sillä hänellä on esimerkiksi vähiten täysistuntopuheenvuoroja kaikista vuodesta 2004 parlamentissa istuneista suomalaisista. Lehtinen toisaalta saa asiantuntijoilta kovasti kehuja muusta kuin tilastoidusta toiminnastaan, sillä hänen parlamentissa äärimmäisen tärkeitä verkostoitumis- ja small talk-taitojaan pidetään ylivoimaisina.

Kommentit
Anneli saanut eniten aikaan!
Anneli Jäätteenmäki esti palkkatyöläisten sorron ylettymisen myös Suomeen. Tämä taisi tyystin arvon "asiantuntijoilta" jäädä huomaamatta.
Jos Anneli ei olisi osannut hankkia tukea muiden maiden meppien joukosta mentäisiin Suomessakin kohti aikaa jossa työntekijöiden työaikaa olisi mielinmäärin voitu pitentää.
Kannattaisi joskus puhua totuuttakin, ettei vain linssiluteina olevien kehut pääsisi mediaan.
Anneli on tarmokas, osaava ja ahkera.
Haluatko miljoonääriksi?
Jotkut ne vain tahtovat sen mijoonan helpolla
Lehtinen savolaisketkuna..
..tietää tasan tarkkaan, että yksi meppi ei siinä tungoksessa voi vaikuttaa mitenkään muuten, kuin luomalla kaveri- ja kaverin kaveri-verkostoja, joiden kautta myös merkityksellinen tieto kulkee.
Tietysti voi luoda itselleen tilastoihin näkyvyyttä tehtailemalla kirjallisia kysymyksiä, pitämällä paatoksellisia puheita, pusaamalla mietintöjä, mutta niillähän ei tunnetusti vaikuteta EU-politiikkaan mitenkään.
Monia tapoja päteä
Tuolla "ahkerin puhuja" -tilastolla ei ole mitään muuta merkitystä kuin huiputtaa äänestäjiä. Tilastoidut puheenvuorot parlamentissa ovat pääosin kirjallisia. Jos joku väittää olevansa ahkera meppi ja vetoaa tuohon puheenvuorotiastoon, luotto menee kyllä lopullisesti.
Taannoin täällä USBlogissa Sirpa Pietikäinen listasi pätevän mepin ominaisuuksia vähän monipuolisemmin kuin tämä selvitys:
http://sirpapietikainen.blogit.uusisuomi.fi/2009/02/25/tumpeloita-vai-ta...–-patevan-europarlamentaarikon-piirteita/
Sirpa Pietikäinen
Sirpa Pietikäinen ei näy tilastoissa, koska hän tuli ulkoministeriksi valitun Alexander Stubbin tilalle. Hän on ollut kuitenkin erittäin aktiivinen niin sanottu ennakoivan verkottumisen ihminen, ja osallisena hyvin monissa hankkeissa eri aloilla (esim. muistisairauksien, energia-alan hankkeissa, lukuisissa muissa). Ja tämän lisäksi hän on ehdoton ammattilainen jo koulutuksensa puolesta nyt niin ajankohtaisissa talousasioissa. Lisäpotentiaalia tuo tietenkin ympäristöosaaminenkin, ja kiinnostus sen ajankohtaisiin asioihin.
Verkottumisen näyttää osaavan myös hämäläinen, ja sitä erityisesti itse arvostan, että Sirpa todella pystyy perehtymään moneen asiaan, kuitenkin omat ydinosaamisalueensa pitäen- sen totesin itse Sirpaan tutustuessani ammattiasioissa. Kielitaitokin on eduksi tässä, ja tietenkin erittäin vankka kotimaisen politiikan kokemus.
Europarlamentissa on suureksi eduksi pystyä perehtymään moniin asioihin. Luonteeltaan sopiva ihminen pystyy todella verkottumaan - ja ennenkaikkea neuvottelemaan, koska todellinen työ edellyttää paljon asioista vääntämistä.
On hyvä, että MEP:llä on hyvin erilaista osaamista. Siellä tarvitaan monenlaisia, mutta erittäin ammattimaisia osaajia.
Sirpa on hyvin tehokas ja taitava..onnea vaan seuraavalle !
"Nyt kun Meppi Lasse Lehtinen on saanut vastaansa kovan
mielipide-arvion, totean-vain hän pystyi venymään kun arvokas delegaatio vieraili Brysselissa viime vuoden
tammikuussa ja nyt toistamiseen on sama delegaatio lähdössä
taas kerran"!
Silloin Alex oli meppi-niin oli Itälä,Lehtinen ja kumppanit.''Alex kävi ilmoittamassa-"sorry-minulla on kiireellinen "case USAA:n" -en ehdi..Itälä soitti heti saavutuamme Suomeen ja tekstihän oli törkeää arvostelua-
hän ei tiennyt mistä on kyse?
Mitäpä tein--Meppi Lasse Lehtinen oli ensin "isäntämme"
ja kävimme laajan keskustelun EU-direktiveihin saatettavista
asioista.
Sen jälkeen otin yhteyttä Kokoomuksen veljespuolueeseen
Tukholmaan ja sitäkautta tuli vartin päästöä kolme ruotsalaista heti mukaan ja yksi n. reilun tunnin kulutua.
Lehtinen otti asiamme hyvin vakavasti huomioon-samoin nämä ruotsalaiset isäntämme--ja niinpä he myivät maata Ruotsista
tuotantotilojen,logistiikkakeskuksen ja isohkon konttorin
rakentamiseen ja kolme meistä "tarttui syöttiin" heti!
Myös minä.
Isohko teknologia-ja logistiikka-keskus on valmis ja sijaitsee n. 20 km Göteborgista länteen Osloon menevän
mottoritien varressa.
Turku ja muutama pieni kunta ovat oleet hyvin vastahakoisia kaikelle maahan ja rakentamiseen liittyvälle toiminnalle-
Turkua kiinnostaa vain Toriparkki Oy,kauppatorin pilaaminen maanalaisella pysäköinti-rakennukselle--Pennisilta,Aurajoen
kulttuuri-ym ideat,musiikki ja konserttihalli,toimitalo,
kaikki se millä ei ole mitään perustetta koska nykyinen¨
tilanne on parempi? Mutta eipähän ole!
Otin yhteyttä meppi Sirpa Pietikäiseen Hämeenlinnaan ja
sovimme eräitä asioita ja palaveri on joko tänään iltapäivällä Turussa tai n.kuukauden kuluttua jossakin uualla.
Pietikäinen on arvostettu meppi-tapa toimia on salalaman
nopea ja hän on monessa mukana--!
Tämä henkilö on "aarre Brysseliin" jatkosaakin.
Hän kysyi-kuka pitää jättää sivuun meppien joukosta nyt tulevissa vaaleissa?
Mielestäni Itälä Turusta ja Eeva-Riitta Korhola Helsingistä.
"Eikö kukaan reagoi tämän tyyppiseen palauteeseen-ei tietenkään"! ?
Vierailijoita ei kohdella tällä tavalla Bysselissä tai Starsburgissa-muistappa Itälä tämä-samoin Stubb!
Tiedän että Lehtisen Lassen kohtelu on Suomessa "temppu-
jolla hämätään ja härnätään-aivan väärää henkilöä"!!
Lasse Lehtinen kuuluu ns. Meppi-kalustoon !
Virrankosi ja Seppänen myös sekä Pietikäisen Sirpa.#
PS. "Huomautan tällaisten suppeiden otoksien peerusteella
tehtyjä uutisointeja"!
Suomalaisen on osattava nyt olla niin Suomen asioita hoitavia-kuin muitakin--joko ollaan EU:ssa uusien valittavien meppien kanssa tai siten ei olla--erotaan
koko EU:sta--koska fakta on se että EU on Suomella vain "rasite"!
"Muistutetaan vielä että STX Finland Oy:n telakka Turussa
on omistajansa taholta ilmoitettuna ns. "kriittisen tarkastelun kohteena-niin koko konsernissa kuin myös STX Europe:ssa"!
Ongelma nr. 1 on alihankkijoiden kovat hinnat ja toimitusten viivästyminen--niinpä luovutettaviin laivoihin tehdään laivan matkan aikana mm. venttilien,liitti´mien,letkujen ja palopostikaappine sekä sammutusjärjestelmien asennuksia- ja laatu ei ole standardein mukaista saati sertifoinnin osalta kunnossa.
Lehtisen toimenkuva
yrittää puhua Suomessa suuria saadakseen päästä puhumaan eu:ssa small talkia
Suomen laiskin meppi
Jos vaimo on pankinjohtaja, miksi vaivautua tekemään töitä.
Toisaalta Lasse kuuluu Savon älykkääseen mafiaan, mihin itsekin kuuluun. Eli annan hänelle lusmuilun anteeksi.
Mies joka on kiertänyt muutakin kuin tahkoa (samoin kuin Lasse)ja juuret Iisalmi-Lapinlahti-Kuopio akselilta.
Ahkerin puhuja?
"Suomalaismepeistä ahkerin puhuja parlamentin täysistunnossa" - tällaiset tilastot on äänestäjien huijaamista. Nuo tilastoidut täysistunnon puheenvuorot ovat pääosin kirjallisia. Jotain sekin toki mittaa, että jaksaa tuohon yhdentekevään tilastoon panostaa, mutta eiköhän se todellinen vaikuttaminen tapahdu aivan jossain muualla.
Lehtinen
Lehtinen on tehnyt aktiivisesti työtä metsästys ja aseenhallinnan puolella, jotka koskettavat suurta määrää metsästyksen harrastajia. Arvostan Lehtisen tätä kautta tekemää työtä hyvin korkealle.
Lehtisen työtä arvostaa ihmiset yli puoluerajojen jota on ehkä vaikea saavuttaa silmälaput silmillä kulkevien edustajien.On se hyvä että siellä on järkimies.
Jouko Ulvila kokoomuslainen
Kummaa otsikointia
Miksi leimata yksi edustaja vääränsisältöisellä otsikolla? Joku raja sentään lukijoiden kosiskelussakin. Verkostoituminen lienee Brysselissä tehokkain tapa vaikuttaa.
Ja tyhmin.
Ja tyhmin.