Presidentti Tarja Halonen antaa Kalevan haastattelussa pyyhkeitä medialle siitä, että kotimaassa väitetään jatkuvasti kahden EU-lautasen tai Naton ulkopuolella pysymisen olevan ongelma Suomelle. Halosen mukaan molemmat ovat Suomen etuja.
Vaikka presidentti Tarja Halosen toisesta kaudesta on puolet jäljellä, hänestä on yritetään tehdä rampaa ankkaa - vallastaan väistyvää presidenttiä - jo nyt. Halonen huomauttaa, että jäljellä oleva kolme vuotta on miltei yhtä pitkä aika kuin joissakin maissa yksi valtakausi.
Seuraajalleen Halonen toivoisi presidenttiyttä, jota ei häiritsisi jatkuva keskustelua valtaoikeuksien kaventamisesta.
-Tällä en toivo luovani sellaista loukkua seuraavalle presidentille, että taas mietitään mikä on hyvä. Oli seuraajani kuka tahansa, toivon, ettei hän joudu samaan tilanteeseen, missä itse olen ollut, eli koko ajan kysytään saako presidentti tehdä tätä ja tuota, Halonen sanoo.

Kommentit
NATO
On Suomelle ja Suomen kansalle etu, Haloselle haitta. Näin pahasti menevät ristiin ajatukset.
R-R-R!
Miten?
Kun suurvaltojen välillä ei ole sotaa, eikä tarpeettomia eturistiriitojen kärjistyksiä esiinny juuri nyt, on tilanne varmastikin myös pienten etu? Mitenhän se voisi olla Halosellekaan haitta?
"Kun suurvaltojen välillä
"Kun suurvaltojen välillä ei ole sotaa, eikä tarpeettomia eturistiriitojen kärjistyksiä esiinny juuri nyt..."
Suosittelen, että irtisanot kaikki vakuutuksesi välittömästi. Säästät tonneja, kun "juuri nyt" kotonasi ei ole murtovarkaita, satu tulipaloja, liikenneonnettomuuksia jne...Aivaan turhaan kärjistät onnettomuuksien ja varkauksien mahdollisuutta hankkimalla vakuutuksia tulevaisuuden pahoja päiviä varten.
Pienten etu ei koskaan ole olla yksin. Siitä on Suomi kärsinyt jo monta kertaa. Meillä on länsinaapurina sivistynyt demokratia, vaikka nimellisesti monarkia onkin. Itänaapuri ei ole sivistysvaltio eikä demokratia eikä sellaiseksi koskaan tulekaan. Voimapolitiikalla siellä jyllätään ja yksin olevat pienet naapurit jäävät helposti jalkoihin.
Puskurin sijainti
Vieraan APUUN ei olle aina luottaminen, ellei sillä ole omia etuja puolustettavana? "Pienet jäävät helposti jalkoihin isojen jyrätessä". (Oliskohan niin että varkailla ja tulipaloilla olisi lista niistä joilla on vakuutus, jotta osaisivat operoida juuri siinä joukossa?)
Listoissa löytyy.
Suurvalloilla ja niiden strategeilla on varmasti listat "missä aita on matalin" ja "missä on sotilaallinen tyhjiö".
Suomi on kokeillut liittoutumattomuutta ennen II-maailmamsotaa ja luotti kansainliittoon.Mikä oli tulos?Tyhjiö pyrittiin täyttämään ja etujen puolustajia löytyi.
"Erikoisesti pienten on varustauduttava ja liittouduttava,jotteivat tulisi yllätetyiksi",kirjoitti von Clausewitz.
Luottamus tärkeintä
Tärkeintä Neuvostoliitto/Venäjän suhteissa on pitkään ollut puheet luottamuksesta. Nimittäin, että Venäjä luottaa Suomeen. Se on parhaiten onnistunut, kun suomalaiset ovat toimineet Venäjän toiveiden mukaisesti. Koska Suomen on joskus ollut vaikea luottaa Venäjään, on Suomi käyttänyt "kahden lautasen" politiikkaa. Näin esim. Kekkosen aikana Yhdysvallat tunnusti Suomen puolueettomuuden Neuvostoliiton etupiirissä ja Neuvostoliitto tunnusti Suomen "pyrkimyksen" puolueettomuuteen. Armeijan kalustoa hankittiin tasapuolisen järjettömästi lännestä ja Neuvostoliitosta. Venäjän mielestä Suomen liittyminen Natoon olisi osoitus luottamuksen horjumisesta. Siksi Suomen on jatkettava skitsofreenista politiikkaa luottamuksen hengessä optio Nato-oven raossa.
Yhdysvallat ja Yhdistynyt kuningaskunta vastustivat !!!
erjuvain:"Näin esim. Kekkosen aikana Yhdysvallat tunnusti Suomen puolueettomuuden Neuvostoliiton etupiirissä ja Neuvostoliitto tunnusti Suomen "pyrkimyksen" puolueettomuuteen. Armeijan kalustoa hankittiin tasapuolisen järjettömästi lännestä ja Neuvostoliitosta."
- Tässä tulee muistaa, että vaikka Suomessa ilmavoimat on hankittu ensi kertaa sitten Brewster Buffaloiden Yhdysvaltain laivastolta tai sen toimittajalta Boeingilta, silti Suomi saa olla koko ajan rähmällään, jotta Yhdysvalloista myytäisiin Horneteihin niitä ohjuksia ja päivityksiä, joiden kestotilaajana olemisen vuoksi, ollaan "koukussa" kuin narkomaani. Ensimmäinen rähmällään olo oli rynnäkkökiväärien vieminen Afganistaniin - 100 000 kappaletta - hukattavaksi. Myös muissa asioissa näkyy tämä ilmiö. Lisäksi ilmeisesti ilmavoimat on jo henkisesti valmistautunut ostamaan JSF-35:n.
- Amerikka ja Englanti vastustivat 1960-luvulla Suomen ilmapuolustusta. => kts. Google "Ahti Lappi Ilmatorjunta kylmässä sodassa" Ahti Lappi on eläkkeellä oleva ilmatorjuntatarkastaja.
Häivepommittaja
Niin, Suomen ilmapuolustuksen tehtävänä 60-luvulla oli ampua ilmatilaan tulevat amerikkalaiset strategiset pommikoneet alas. Tästä muistutettiin sanomalla taikasanat YYA-sopimus tai "aktiivinen rauhantahtoinen puolueettomuuspolitiikka". Tilanne jatkui samanlaisena myös risteilyohjusten aikaudella.
Suomi on havitellut Horneteihin ilmasta maahan ohjuksista yhtä uusimmista eli JASSM-ohjusta, joita tiettävästi Yhdysvallat on myynyt vasta Australialle.
Suomi on kyllä Amerikasta pystynyt hankkimaan kalustoa, jota Yhdysvallat on yleensä myynyt vain "frontier"-valtioille kuten Etelä-Korealle tai Israelille. Hornetin mahdollinen seuraaja olisi häivepommittaja, jolla voidaan läpäistä vastustajan ilmapuolustus ja jassm-ohjus on suunniteltu tällaiseen koneeseen.
Tätä ennen on mielenkiintoista seurata, mitä poliittisia päätöksiä tarvitaan Etelä-Suomen alueilmatorjunnan uudistuksen suhteen.
Avusta kieltäytyminen
Tätä argumenttia minä en ole koskaan ymmärtänyt enkä tule varmaan koskaan ymmrtämäänkään: Koska ei ole 100% takuuta siitä että hädän tullen saamme NATO:lta sotilaallista apua, meidän pitää varmistaa ettemme tule sitä missään tapauksessa saamaan.
Voisiko snadi tai joku muu tätä argumenttia toisteleva kertoa minulle miten meidän etujamme ajaa se, että haluamme kaikin keinoin varmistaa ettei kukaan taatusti tule meitä auttamaan mikäli jokin rajanaapurinamme oleva ex-suurvalta lähtee toteuttamaan esimerkiksi sisäpoliittisista syistä toimeenpantavaa sotilaallisen voiman demonstraatiota?
NATO jäsenyys ei todellakaan tarkoita sitä että me luopuisimme omasta kansallisesta puolustuksestamme. Se ei toldellakaan tarkoita jenkkitukikohtia Suomeen. Se ei todellakaan tarkoita että Suomesta tulee USA:n osavaltio tai siirtomaa. Se ei todellakaan tarkoita suomlaisten sotilaiden lähettämistä "siirtomaasotiin".
NATO jäsenyys tarkoittaa sitä että hädän hetkellä muut NATO maat ovat sopimuksella velvoitettuja auttamaan meitä tarkoituksenmuksisiksi katsomillaan keinoilla. Tämähän ei tietenkään takaa mitään mutta se tarkoittaa sitä ettei esimerkiksi sotilaallisen avun antamiseen tai vastaanottamiseen ole olemassa mitään estettä.
Puolin jos toisin ?
"NATO jäsenyys tarkoittaa sitä että hädän hetkellä muut NATO maat ovat sopimuksella velvoitettuja auttamaan meitä tarkoituksenmuksisiksi katsomillaan keinoilla"
(Sopiviksi katsomillaan , vain meidän toivomillamme)?
Eikö asia ole molemminpuolinen? Myös meillä olisi vastaavat velvotteet? Liittoutuminen on selkeä asia kunhan vain syyt, riskit ja seuraukset arvioidaan avoimin mielin.
(Voisiko olla mitään riskiä siinä että liittoumisen mukana joku muu "jengimme" jäsen tarvitsisi meitä ennen sotilaallista apua?)
Apuahan voi toki pyytää, eri asia on saako ja jos niin keneltä ja minkälaista? Avusta kieltäytymiseen on kaiketi vielä eri kynnys, jos sellaista tarjottaisi? Ainakin avun saapumiseen asti olisi kyettävä huolehtimaan itsestään, ja luultavasti pitkään sen jälkeenkin omin voimin? Puskurina lienemme joka tapauksessa? (Edellisessä "kansainvälisessä" ei ollut ranskalaisista, eikä briteistä vastaamaan "huutoonsa". Nytkin nojaavat "rapakon taakse"?)
Ihan suoraan sanottuna
Me emme sanele mitään ehtoja sille mitan maailman muut maat toimivat. Tämä on fakta. Ihan yhtä vahva fakta on että meidän "puolueettomuuttamme" ei kunnioiteta miltään suunnalta mikäli homma riistäytyy tässä maailmankolkassa sotilaalliseksi välienselvittelyksi. Usko siihen että meidät jätetään rauhaan vain siksi että meillä on vilpittömät aikeet ja siniset silmät on typerää lapsellisuutta. Näin ei tapahdu vaan meidät sotketaan joka tapauksessa isompien jalkoihin aivan kuin kävi belgialaisille, hollantilaisille, tanskalaisille ja norjalaisille 1940. Meidän osamme on kynnysmaton osa ja meiltä ei kysytä haluammeko me sitä vai emme.
Jos joku NATO jäsen tarvitsee sotilaallista apuamme, niin me mietimme asiaa omista lähtökohdistamme. Kylmä totuus sattuu vaan olemaan sellainen että väkilukuun suhteutettuna kaikista eurooppalaisista maista Suomi on antanut toiseksi eniten sotilaita NATO:n käyttöön. Väkilukuun suhteutettuna ainoastaan UK on antanut enemmän sotilaita NATO operaatioihin ympäri maailmaa.
Tässä asiassa Suomi on jo nyt tapansa mukaan mallioppilas vaikka me emme ole edes NATO:n jäsen. Puolustusmäärärahoistamme me käytämme jo nyt NATO operaatioihin enemmän rahaa kuin suurin osa NATO:n varsinaisista jäsenmaista.
Oliskos suomineito "ihan vaan pikkusen" raskaana?
Ja mitä apuun tulee, meillä olisi todella kyvykkäät puolustusvoimat mikäli reservin osaamisesta pidettäisiin huolta ja jos sille reserville olisi nykyaikainen aseistus. Hädän tullen me emme tarvitse vieraita sotilaita, meillä on omaa miesvoimaa vähintään riittävästi. Aseita meillä ei ole mutta jos olisimme NATO:n jäseniä, tämäkään ei olisi ongelma. Kyllä meidän takanamme olevat maat antaisivat meille ilomielin rautaa kun vaihtoehtona olisi että sama rauta tulisi käyttöön heidän omilla kotikonnuillaan sen jälkeen kun etulinjan maat - kuten Suomi - olisivat sortuneet raudan puutteeseen.
Arvoisa H.Pravda
Sinulla on sanomisen taito, erittäin hyvin kiteytetty.
Natoon ehkä, mutta harkitusti
Me, siis Suomi, otamme arvaamattomia riskejä,jos liitymme Natoon. Esimerkiksi joudumme harkitsemaan lentokoneittemme lähettämistä Islannin puolustuksen avuksi, jos Andorra ja Lichtenstein liittoutuvat ja hyökkäävät sumujen saarille. Mites sitten suu pannaan, kun lentäjiä tuodaan märkinä sinkkiarkuissa kotomaan multiin haudattaviksi?
Halonen on väärän aikakuden tuote
Halonen on 70-luvun tuote ja jämähtänyt sille aikakaudelle. Kaiken lisäksi hän on sosiaalipoliitikko, joten turvallisuus- ja ulkopoliittiset kiemurat eivät ole hänen vahvuusaluettaan.
Ihan äkkiä en keksi yhtään turvallisuus- tai ulkopoliittista linjausta, joka olisi mennyt nappiin häneltä. Tyriminen alkoi jo maamiinoista. NATO:on päästään heti, kun hänestä päästään eroon. Raketinheitin juttu meni rimaa hipoen hyväksytysti jne.
NIIN KAUAN KUN asiaa eli Kuka johtaa esim. ulkopolitiikkaa.....
"Valtiosääntö sanoo: Tasavallan presidentti johtaa Suomen
ulkopolitiikkaa yhdeessä maamme hallituksen kanssa ja hän osallistuu parhaaksi katsomallaan tavalla eri tilaisuuksiin"#!
Presidentti on puolustuksemme ylipäällikkö ja tulee olemaan.
"Tämä jatkuva sekamelska on "mediaan ohjaavaa kaansalaismielipiteen muokkaamista-median haluamelle tavalle"! Mutta se ei mene läpi-se rajoitetaan-merkittävästi"!
Suomen etu on kahden tai useamman lautasen asetelma-mutta
se ei ole tuottanut silti tulosta niin kuin olisi toivonut--ja silloin iskee oppositio ja iskee ns. "omat" ja lopulta
vielä monet muut--ja loputkin!
"Rva tasavallan presidentti on älykäs nainen-mutta hiljainen
ja julkinen esiintyminen on hankalaa".
"Annetaan Tarja Haloselle työrauha-sillä isoja asioita on tulossa pitkä lista ja niissä tarvitaan prsidentin valtaoikeuksia ja linjauksia nimenomaan häneltä-sillä pääministerimme on ongelma naisjuttuineen"?
Kokomuksen logiikka horjuu myös ja suurin horjuttaja on Alex..Stubb, lisäksi Katainen,Ravi,Salolainen,Häkämies ja arvoisat naiset mm. M. Tiura & Show-Girls.
Nato-kommentin voimme kysyä presidentti Martti Ahtisarelta-
siihen mennee minuutti--asiat ovat nyt talven osalta akkurat.
Aika-ajoin tuleva kriisi tarvitsee aina keskitettyä valtaa
(Kansanedustajat ja juuri tietyt poliittiset piirit innostuvat yrittämään presidentin valtaoikeuksien purkua - vastoin kansalaisten mielipidettä)
[ ... - ENNUSTE - Kokoomus etunenässä ajaa Saulille pienempiä valtaoikeuksia mitä hän itse haluaisi. Valintademokratialla ei ole oikeutta puuttua sellaisiin asioihin, joilla on merkittävää yhteiskunnallista, periaatteellista ja valmiudellista merkitystä koko yhteiskunnalle, erityisesti kriisiaikoina - näistä asioista kansa päättäkööt suoraan ...]
Suomi valitsi presidentin tiukassa kansanäänestyksessä jakaantuen kahtia. Suomi sai ihmisen mitan mukaista huomioimista ideaalisena toimintana ilman kovia arvoja.
Varttumaan jäi kansansuosikki seuraavalle kerralle, jossa kohtaavat kulutusjuhlasta syntyvät ongelmat laajemmin kuin ehkä arvaammekaan. Presidentillä pitää Suomessa olla aina riittävästi valtaa, koska kansa tahtoo niin.
Suomi kulkee vahvojen maiden vastavirtaan maan ja valtion johtamisen periaatteissa. EU-kehityksessä valintademokratia innostuu yksisilmäisesti edustamaan kansakuntaa ajattelematta mitä varaumia pitää ottaa huomioon, kun aina ei mene hyvin. Voiton jälkeen tulee tappio. Maallisen hyvinvoinnin jälkeen tulee varmasti henkinen krapula, joka on jo alkanut.
Presidentti edustaa Suomessa suoralla kansanvalinnalla kansakunnan tahtoa. Tällä valinnalla äänestäjät antavat automaattisesti aseman, jota voi myös käyttää konkreettisesti - meillä ei turhaa seremoniallisuutta hyväksytä. Suomi on tottunut voimakkaisiin presidentteihin, joilla on omaa tahtoa. Tuo tahto useasti peilaa paremmin kansakunnan etua, kuin poliittisten juonittelujen kabinettikähminnät. Kansakunta hakee identiteettiä karismaattisista johtajistaan.
Presidentti Urho Kaleva Kekkonen nautti vallasta, mutta niin pitikin, koska vain epänormaali ei niin olisi tehnyt. Kekkonen ennen kaikkea muisti velvollisuutensa ja vastuunsa kansakuntaa kohtaan. Kekkosen perinnön raiskauksena meillä on nyt lähinnä kokoomuspoliitikkojen johdattelema vallasta riisuuntuminen - uskotaan 200 viisaaseen ihmiseen. Hädän hetkellä ei ole kompromisseja, johon 200 henkilöä työllistävä eduskunta on tottunut. Kriisissä vastuu, päätös ja teot ovat yksinäisen ihmisen tekoja - ei ole mahdollisuuksia aikaa vieviin komiteamietintöihin.
Jos katsomme maailman suuria ja vahvoja maita - kaikissa niissä on vahva valtiomies, niin miehenä tai naisena. Suomi on elänyt ennätyspitkän aikakauden yltäkylläisyydessä - valmiutemme ymmärtää, ottaa vastaan ja elää vaikeuksissa on hämärtynyt. Sanotaankin, että jokainen sukupolvi vaatii sotansa ja kriisinsä. Kriisit vaativat aina luotettavaa vastuukarismaa ja sen mukaista johtajaa.
Mielenkiintoista on se, että presidentin valtaa purkavat tahot ovat usein samoja, jotka puuhaavat kansan vastaisesti Suomea USA johteiseen Natoon. Vahva presidentti ilmeisesti Nato-uskovaisten taholta halutaan korvata sotilasliitolla, joka jättäisi vaikean yhdistelmän nouseville sukupolville.
On suureksi hankaluudeksi tämä Kekkosmyllyyn jääneiden Nato-intoilijoiden kohkaus Natoon liittymisestä ja valtaoikeuksiltaan kuristetun presidentin ominaisuuksista. Äänestäjät sen sijaan eivät hyväksy liittymistä eikä valtaoikeuksien purkamista.
Valveutunut politiikan hoitaja kuuntelee mitä kansakunta tahtoo - se voisi osaltansa lisätä puoluepolitiikankin uskottavuutta äänestäjien keskuudessa. Politiikka on sananmukaisesti yhteisten asioiden hoitoa ja siihen kuuluu kansalaisten, vallanantajien kuunteleminen. Meidän pitää muistaa, että presidentti vaihtuu varmasti seuraavalla kerralla.
JK.
Pientä historiallista jossittelua - entä jos Paavo Lipponen olisikin ollut nykyinen presidentti? ja sitten ei niinkään jossittelua, ... kuinka sitten, kun Sauli Niinistö tuon Linnan avaimet ottaa haltuunsa?
Muuten, ...presidentin saapuessa Eduskuntaan esim. Valtiopäivien avajaisiin - kannetaan hänelle varastosta täsmälleen samanlainen ja -kokoinen tuoli kuin Eduskunnan puhemiehellä on - tällä symboloidaan valintademokratian ja suoran kansalaisvaikuttamisen tasa-arvoa (YLE:n ohjelma kansalnvallan tuoleista, la. 22.12.2007).
Ilkka Luoma
[orig. maanantai, helmikuu 18, 2008]
Halonen on ollut suuri onnettomuus Suomelle..
Halosen aikana Suomi on syrjäytynyt etujensa ajamisessa EU:n piirissä sekä muiden tärkeimpien yhteistyökumppaneidensa kanssa. Pienen maan ainoa tapa puolustaa etujaan ja vaikuttaa asioihinsa olisi olla mukana kaikissa niissä organisaatioissa ja neuvottelupöydissä, joissa vapaat länsimaiset demokratiat tekevät päätöksiään.
Presidentin tehtävänä olisi ylläpitää suoria suhteita eurooppalaisiin kumppaneihimme sekä Venäjään, USA:han, Kiinaan ja muutamaan muuhunkin tärkeään kauppakumppaniimme. Kaikki nämä suhteet perustuvat kauppaan ja talouteen. Presidenttikaudellaan Ahtisaari isännöi suomalaisten yritysjohtajien valtuuskuntia ja teki kaikkensa suomalaisen teollisuuden kansainvälisten edellytysten tukemiseksi. Tämän työn myötä meille saatiin kymmeniä jopa satojatuhansia työpaikkoja.
Halonen on, omien poliittisten taustojensa johdosta, keskittynyt sisäpolitiikan sorkkimiseen ja sosialistiseen nimityspolitiikkaan. Ulkopolitiikan puolella hän matkustelee mieluisasti tukemassa sosialistisen hallintomallin valinneita kehitysmaita. Jollain tavalla sekin on ymmärrettävää. Yksikään länsimaiden johtajista ei näe minkäänlaista tarvetta keskustella Halosen kanssa mistään aiheesta. Hänet voisi aivan hyvin sijoittaa, lautasensa kanssa, omaan erilliseen huoneeseensa EU:n kokouksissa.
Mutta, kansa hänetkin on valinnut. Eikä todennäköisesti edelleenkään käsitä minkä onnettomuuden Suomi on hänen myötään kohdannut.
Näin on, surullista.
Halonen ei todellakaan itse ymmärrä ongelmaa. Olen samaa mieltä kirjoittajan kanssa. Kirjoituksessa on aika hyvin kuvattu tulanne lyhyesti. Halonen hengenheimolaisineen. Tuomioja ym., on toiminut Suomen edun vastaisesti. Vaikka vahinko on tapahtunut niin uskon tulevien sukupolvien korjaavan tilanteen. Pienen maan ääni kuuluu vain jos se on mukana pätevillä, kielitaitoisilla ja kansainvälisesti ajattelilivilla edustajilla kaikissa niissä "pöydissä" jossa päätetään asioista, jotka tietysti vaikuttavat myös Suomeen.
Tätä ei voi enää
Tätä ei voi enää kiteytetymmin sanoa.
Tätä ei voi enää
Tätä ei voi enää kiteytetymmin sanoa.
Sitä saa, mitä tilaa!
12 vuotta Halosta päähän tuntuu kohtuuttomalta rangaistukselta Suomen kansalle; olihan vastaehdokas Sauli kuin eri planeetalta asiakysymyksissä, mutta kansa puhui ja pulinat pois...
Viime kädessä suurin
Viime kädessä suurin syyllinen nykyiseen asiantilaan on eräs P.L. joka viime hetken töräytyksellään torpedoi Saulin. Ja kansa uskoi. Valheiden ja vääristelyn verkko on ympärillämme emmekä pääse siitä eroon. Edes kymmenien vuosien takaisia vedätyksiä ei suostuta paljastamaan/uskomaan.
Voi Tarja.....
Halosen on osoittanut ettei (nais)sukupuoli ole tae pätevyydestä - Tämä jääneekin Tarjan suurimmaksi saavutukseksi joka toivon mukaan avaa äänestäjien silmät. Jospa seuraavalla kerralla siis valittaisiin presidentti kykyjen, ei sukupuolen perusteella.
halonen on ollut suuri onnettomuus
Näin on! Me, jotka emme ole sitä ikinä äänestäneet, ymmärrämme onnettomuuden suuruuden
Halonen on onnettomuus
Olenpa "Japen" kanssa samaa mieltä. Kun lisätään kommenttiisi Halosen käsitys suomalaisesta työstä (palkitsi suomalaisen työn mitalilla mökämusiikin edustajan, Lordin) ja hänen käsityksensä työperäisestä maahanmuutosta, ei voi tulla muunlaiseen käsitykseen Halosen valtakaudesta. Halonen sanoi taannoin ettei hän koskaan ole kannattanut työperäistä maahanmuuttoa, mutta maahanmuuttoa kylläkin. Hän haluaisi tänne vain hengailemaan maahanmuuttajia. Voiko presidentti tuhoisampaa lausuntoa enää antaa?
On suuri häpeä, että Suomen Tasavalla on putinisti presidentti
Tarja Halonen on suuri häpeä pilkku turvallisuus asioissa. Naton vastustaja on vaarallinen koko vapaalle maailmalle. Puhtaana länsimielisenä itsenäisenä maana meidän tulee olla Naton pöydissä osaajina. Vapaa maailma on Suomen tavoite. Maailmaa ei saa rikkoa. Vainolaisella on doktriini rikkoa Nato ja hävittää ihmisoikeudet. Nato on vain yksi hirveän tärkeä yhteinen instrumentti, sadoista tuhansista muista, joka kauniisti yhdistää kansalaisyhteiskunnat toisiinsa. Nato on puolueeton ja puoluepolitiikan yläpuolella oleva humanitaarinen hyväntekijä. YK ja Nato toimivat yhdessä. Naton vastustaja on rikollinen terroristi ja ihmiskunnan peto. Me emme ole sillanrakentajana barbaarille hävittää Nato, vaan kaikin mahdollisin keinoin vahvistamme itsenäisiä ja vapaita maita Natossa. Rikollinen menee polvilleen Naton edessä. Vainolainen noutaa yöllä teuraaksi vapauden kaipuuta ja väärentää kaikki asukasluvutkin.
Niin valitettavaa kuin se onkin....
....Tarja Halosen suurin teko kansainvälisen politiikan näyttämöllä on ollut G W Bushin kravatin oikaiseminen.
Pressan valtaoikeuksista känätään
Presidentin valtaoikeuksista väitellään niin kauan kunnes ne ovat kohdallaan. Eli kunnes Suomessakin on siirrytty normaaliin länsimaiseen demokratiaan, jossa pääministeri ensisijaisesti on maan ykkösmies.
Halosen peräänkuuluttama miettimistauko on turhaa viivyttelyä väistämättömän edessä. Parempi olisi, jos seuraava presidentti tietäisi jo valituksi tullessaan että mikä häntä toimessaan odottaa.
Eli asian kuntoonsaattamisella alkaa jo olla kiire.
Pressan valtaoikeuksista känätään
Kirjoitat,että pääministerin pitäisi olla ensisijaisesti maan ykkösmies. Miksi juuri mies, eikö pätevin?
Tässä tapauksessa pääministeri pitäisi vaihtaa henkilöön, jolla on kielitaitoa, ja joka saa asiansa sanotuksi, eikä vai nyökyttele kun Suomen etuja poljetaan.
Vielä kolmen vuoden piina kestettävänä!
Viime vaalin aikaan oli yleisesti hyväksytty periaate, että Suomen presidentin päätehtävä on arvojohtajana toimiminen. Sitä varsinkin Halonen korosti. Nyt on vain jäänyt epäselväksi, mitä Halonen ajatteli arvojohtajuuden tarkoittavan. Puoluetovereiden nimittämistä arvokkaisiin johtajavirkoihinko?
Olemme eläneet Suomessa jo muutaman kuukauden ajan syvän taloustaantuman vaihetta ja sen ovat monet joutuneet kokemaan lomautuksena, irtisanomisena tai yleisenä epävarmuutena tulevaisuudesta. Yhteiskunnan arvojohtajan olisi kai pitänyt aloittaa viimeistään nyt työnsä? Halosen mielestä ei ole tarvinnut.
Sauli Niinistö on joutunut ottamaan eräänlaisen varapresidentin roolin itselleen, koska Halonen on lamaantunut henkisesti toimintakyvyttömäksi. Niinistö on selittänyt talouden tapahtumia, arvioinut erilaisten toimien vaikutusta ja linjannut tulevaisuuden näkymiä kouriintuntuvin käytännön sanoin. Sauli Niinistö on toiminut, kun on tarvittu toimintaa.
Halonen parantaisi mainettaan edes vähän eroamalla presidentin virasta ennen virkakauden loppumista, ettei valtioneuvoston tarvitse erottaa häntä perustuslain 55 §:n 3. momentin nojalla.
Halosen lisäksi vaihtoon
Halosen lisäksi vaihtoon pitäisi laittaa koko polittinen diktatuurikoneisto, koska se on toiminut toistuvasti Suomen ja sen kansalaisten etujen vastaiseksi. Lista on pitkä ja aukenee vähän asioita miettimällä.
Suomi on joutunut ja elää arvotyhjiössä
Niinistöstä on muotoutunut Suomelle arvojohtaja.Hyvä näin.Ulkopolitiikassa vellit ja jauhot porisee iloisessa sekasotkussa.Tilapäiset pääministerit yrittää toimia ulkopolitiikan edustajina,ilman valtuuksia.Nato on sotilaallinen järjestö,joka on myös osaltaan avuton suojaamaan kansainvälistä merenkulkua.
Nato ja lautaset
EU:ta eli siis myös Suomea ei uhkaa mikään valtio eikä EU unionina ole uhkana millekään valtiolle muutoin kuin osana Natoa. Tässä mielessä presidentti on oikeassa ja Naton ulkopuolella pysyminen on Suomen etu, minkä ajaminen on presidentin ensisijainen tehtävä.
Kuvaava ristiriita on esimerkiksi Obaman, toisaalta halu parantaa USA:n suhteita muslimimaailmaan ja toisaalta lisävaraojen pyyntö sotiin kyseisiä maita kohtaan, mikä tuskin on omiaan lisäämään Lähi-idän rauhoittumista.
Mitä tulee kahden lautasen ongelmaan, luulisi yksinkertaisen ratkaisun olevan käydä tyhjentämässä lautanen vuorotellen.
Ps.
Presidentti ei ole myöskään virkansa puolesta mikään kauppamatkustaja. Siinä tehtävässä tulisi ulkomaankauppaministerin palkkansa ansaita.
Huvittaa puheet
Huvittaa puheet Niinistöstä.
Niinistö oli valtiovarainministeri kun Sonera osti UMTS luvat Saksasta 36 miljardilla markalla. Valtio omisti Sonerasta 51% silloin.
Ei ihme jos Suomi on pian maksukyvytön.
Kokoomus on tyrinyt täysin suhteet tärkeimpään kauppakumppaniin Venäjään.
Eläkevaroista on nopeasti sulanut 50%. Eläkeyhtiöillä kun on suuria omistuksia metsäosakkeissa.
Suomen vienti jäi Tullihallituksen ennakkotietojen mukaan helmikuussa 36 prosenttia pienemmäksi kuin vuosi sitten. Tuonti supistui 31 prosenttia.
Onneksi on Halonen
Huvittaa puheet Niinistöstä.
Niinistö oli valtiovarainministeri kun Sonera osti UMTS luvat Saksasta 36 miljardilla markalla. Valtio omisti Sonerasta 51% silloin.
Ei ihme jos Suomi on pian maksukyvytön.
Kokoomus on tyrinyt täysin suhteet tärkeimpään kauppakumppaniin Venäjään.
Eläkevaroista on nopeasti sulanut 50%. Eläkeyhtiöillä kun on suuria omistuksia metsäosakkeissa.
Suomen vienti jäi Tullihallituksen ennakkotietojen mukaan helmikuussa 36 prosenttia pienemmäksi kuin vuosi sitten. Tuonti supistui 31 prosenttia.
Oletko kolauttanut pääsi johonkin?
Sonera ei ole koskaan ollut valtionvarainministerin johtama yhtiö. Valtionyhtiöt olivat eri ministeriöiden alaisia siihen asti, kun Häkämies nimitettiin kaikista valtion yritysomistuksista vastaavaksi ministeriksi.
Mitä tekemistä UMTS-kaupoilla ja ennustamallasi Suomen maksukyvyttömyydellä on toistensa kanssa? Vastaan puolestasi: ei mitään.
Venäjä ei ole millään mittapuulla Suomen tärkein kauppakumppani; olet ehkä nähnyt unta Stalinista ja kirjoittanut sepustuksesi heti herättyäsi?
Mihin muka eläkevaroista olisi "sulanut" 50 %? Hourit aivan päättömiä.
Työeläkevakuutusyhtiöiden
Työeläkevakuutusyhtiöiden yhteenlaskettu toimintapääoma
laski vuoden alusta lähes 50 prosenttia noin 9,0
miljardiin euroon.
Toimintapääoma = Varojen ja velkojen erotus.
Varat arvostetaan käypään arvoon.
( Lähde: Finanssivalvonta . fi -sivuilta raportti 1.4 ( sivu 9 ))
Milläköhän rahalla
Milläköhän rahalla eläkkeet maksetaan tulevaisuudessa ?
Työeläkevakuutusyhtiöiden yhteenlaskettu toimintapääoma
laski vuoden alusta lähes 50 prosenttia noin 9,0
miljardiin euroon.
Toimintapääoma = Varojen ja velkojen erotus.
Varat arvostetaan käypään arvoon.
( Lähde: Finanssivalvonta . fi -sivuilta raportti 1.4 ( sivu 9 ))
Ekäkeyhtiöillä on ollut paljon omistuksia metsäyhtiöissä. Metsäyhtiöt haki ennen halvalla puuta Venäjältä, jalosti ne Suomessa ja myi sitä hyvällä voitolla Saksaan. Enään ei juuri puuta haeta Venäjältä...
Suomen vienti jäi Tullihallituksen ennakkotietojen mukaan helmikuussa 36 prosenttia pienemmäksi kuin vuosi sitten. Tuonti supistui 31 prosenttia.
Työeläkettä sai vuoden vaihteessa kaikkiaan yhteensä 1 245 000 henkeä. Yli miljoonan työeläkkeen saajan keskimääräinen eläke oli 1 050 euroa, kertoo Helsingin Sanomat verkkosivuillaan.
ps. 1050*1245000=1,3 miljardia
Ajatellaas
Ajatellaas lypsylehmää....
Niin kauan kuin lehmä lypsää, niin isännän on hyvä pitää sitä lypsylehmänä. Vasta sitten jos se lopettaa lypsämästä, niin se kannattaa pistää teuraaksi.
Kokoomus on tuhonnut kauppasuhteet Venäjään. Sama asia jos lehmä ( Suomi ) lakkaisi lypsämästä. Siten Kokoomus asettaa Suomen politiikallaan todella vaaralliseen tilanteeseen. Pitäisi tehdä juuri päinvastoin. Huolehtia siitä että lypsylehmä tuottaa isännälle paljon. Se toisi Suomeen työpaikkoja, vaurautta ja varsinkin sotilaallista vakautta.
Kokoomuksen politiikka on todella vaarallinen Suomelle. Se vie lisäksi työpaikkoja, varallisuutta ja varoja Suomesta. Lisäksi asettaa Suomen sotilaallisesti vaaralliseen asemaan.
Ettei tärkein unohtuisi
Pääasia että maailmalta löytyy lilliputtivaltioita joiden päämiesten kanssa voi katsastaa komeita upseereita upeissa univormuissaan!
On se hyvä että oikeistonasset
Saatiin raivon partaalle taas kerran, ja samat tyyppit muutamaan kertaan eri nikeillä ;)
Sinulla on tunnetusti aina puntaroituja mielipiteitä
Mitä arvelet, onko suomalaisten maajussien tukiaisilla tuottama myrkkyruoka vaara Halosesi terveydelle?
Miten niin?
Enimmäkseenhän täällä päivystävät työttömät stalinistit joiden elämän synkin päivä oli se jolloin he joutuivat tunnustamaan ettei Suomesta tule ikipäivänä neuvostotasavaltaa eikä heistä tule venäjän herroja Suomessa.
Taidat itsekin kuulua ylläkuvattuun joukkoon?
Tunkkaista
Mihin unohdit ne Hukka-aholaiset ajattelijat. Yhtä vastenmielisiä nurkkaankäpertyjiä molemmat joukkiot.
Ei voi kun toivoa että Suomesta kehittyisi aidosti liberaali, erilaisia kulttureita ja ihmisiä ymmärtävä ja hyödyntävä aito länsimaa, joka tarjoaa ihmisille mahdollisuuden toteuttaa unelmiaan.
Nyt vaikuttaa suunta aivan vastakkaiselta; toisessa ääripäässä kaikkea vierasta kammoavat yltiöitsekkäät änkyrät ja toisessa päässä paremmintietävät ympäristönpelastajat, jotka näkevät tehtävänään ja oikeutenaan holhota muita ei-edistyksellisiä kansalaisia.
Halonen on pätevä ja oikeassa
Halonen on ollut pätevä presidentti, ja hän on sitä yhä. Lautasista ja Natosta puhuessaan hän puhuu asiaa.
Tällaisten kommentointiketjujen ongelma on se, että erittäin pieni vähemmistö pyrkii esiintymään suurena enemmistönä.
Vaarallistakin se on.
Onneksi monet mielipidemittaukset ja tutkimukset osoittavat, että pieni vähemmistö on todellakin pieni vähemmistö, jos kohta erittäin meluisa sellainen.
Jo Uuden Suomen omat nettikyselyt paljastavat lähes toistuvasti, että pieni vähemmistö on pieni vähemmistö, eikä edusta enemmistöä.
Kyseessä on sama ilmiö, joka paperilehdissä nimimerkkien aikaan esiintyi muodossa "Yksi monien puolesta".
Pekka Siikala
http://www.parempimaa.net/
Hyvä että jotkut ovat aina tyytyväisiä siihen, mitä on annettu
Nimimerkki Pekka Siikala saattaa hyvinkin kuvitella olevansa suuri enemmistö joka asiasta puhuttaessa, mutta ennemmin tai myöhemmin todellisuus kopauttaa tuollaisia haavemaailmassa liihottelijoita otsaan niin rajusti, että jalat katoavat alta ja maahan lässähtänyt ulostesäkki havahtuu huomaamaan oman pienuutensa.
On myös hyvä, jos olet nähnyt monta tutkimusta, joissa on osoitettu pienten vähemmistöjen olevan pieniä vähemmistöjä. Nimeäisitkö muuten edes yhden niin turhan tutkimuksen, että voisin vedota tästä lähtien siihen, kun puhutaan nollatutkimuksista.
Perustelujen loppuessa tavataan turvautua kauluslaattoihin, Hitler-korttiin tai eri mieltä olevan leimaamiseen idiootiksi. Sinä kuitenkin keksit uuden tekniikan: on todistettu, että pienet vähemmistöt ovat pieniä vähemmistöjä.
Sillähän kaikki ongelmat ratkesivatkin. Hurraa!
Häiritsevä keskustelu
<ul>"Seuraajalleen Halonen toivoisi presidenttiyttä, jota ei häiritsisi jatkuva keskustelu valtaoikeuksien kaventamisesta."</ul>Ei pitäisi häiriintyä vaikka häiritään.
Todellisuudentaju kateissa
Halosen todellisuudentajun voi asettaa kyseenalaiseksi. Tapauksia on jo aivan liikaa pelkiksi sattumiksi.
Red Tarja
I still can't understand why Finland elected this president not only once, but twice. She is by far the worst president Finland ever had.
It was close, however. I
It was close, however. I also did not understand why US reelected George W. Bush. First time was a mistake but the second time was a good example of pure stupidity.
Halonen on ollut ja on
Halonen on ollut ja on edelleen suorastaan surkea Presidentti. Mutta kansahan hänet on 'suuressa viisaudessaan' valinnut. Tyhmällä kansalla on ilmeisesti helpompi samaistua häneen kuin huomattavasti selvä järkisimpiin Niinistöön tai etenkin Ahoon aikanaan.
Kuten viestiketjussa aikaisemmin mainittiin Halonen on sekaantunut aivan liikaa Suomen sisäpolitiikkaan, etenkin näiden katkerien poliittisten nimitysten johdosta. Toisaalta ulkopolitiikka on jätetty retuperälle, ja ulkopolitiikan hoitaminen pitäisi olla Presidentin pääasiallinen toimi.
Yhdessä asiassa Halonen kuitenkin on oikeassa. Suomen ei ole järkevää liittyä Natoon! Halonenhan on tietysti tätä mieltä täysin ideologisista syistä, mikä ei sinänsä ole viisasta. Mutta todellisuushan on se, että Nato jäsenyydellä ei ole mitään itsearvoa Suomelle! En ole toistaseksi kuulut yhtään hyvää perustetta sille miksi Suomen tulisi liittyä Natoon. Nato jäsenyyden Suomi ei pystytä vaikuttamaan Naton toimintaan mitenkään, eikä minkään muunkaan kansainvälisen organisaation toimintaan. Sotilaallista uhkaa Suomella ei ole, jos joku väittää toisin kaipaisin järkeviä perusteita. Haittaa Natosta tunnetusti aiheutuu; korkeat maksut, mahd. pilaisi suhteet Venäjään, mahd. terroriuhka
"En ole toistaseksi kuulut
"En ole toistaseksi kuulut yhtään hyvää perustetta sille miksi Suomen tulisi liittyä Natoon"
Minä taas en ole kuullut vielä yhtään järkevää syytä sille, miksi Suomen EI tulisi liittyä NATOon.Kaikki vastustajat vain toistelevat samoja kylmän sodan kekkosslovakiasta periytyviä väitteitä,jotka usein ei edes pidä paikkaansa.
Kannattaisi ensin oikeasti ottaa selvää mikä on NATO, miten se toimii ja mitkä ovat sen säännöt ennen kuin alkaa asiasta väittelemään.
Jälleen kerran tuo
Jälleen kerran tuo käsittämättömän typerä sama fraasi. "Minä taas en ole kuullut vielä yhtään järkevää syytä sille, miksi Suomen EI tulisi liittyä NATOon". Miten olisi vaikka se, että se ei ole ilmaista.
Ei kai sitä kannata joka paikkaan liittyä pelkästään liittymisen ilon vuoksi. Taaskaan Naton kannattaja ei pysty antamaan mitään järkeenkäypää argumenttia Naton puolesta. Kerro ihmeessä mitä itseis arvoa Natosta Suomelle olisi.
"Kannattaisi ensin oikeasti ottaa selvää mikä on NATO", niin sinun varmaan kannattaisi tehdä. Se on sinänsä positiivista, että tiedostat oman tietämättömyytesi.
Hyvä ainakin muistaa
Että Naton jäsenmaat maksavat omat kulunsa operaatioissa. Sekin on hyvä muistaa että Natoa johtavat siviilit eikä kenraalit.
Nato järjestönä on sinänsä erinomaisesti toimiva, mutta Naton jäsenmaiden omasta halukuudesta riippuu kuinka hyvin se sitten lopulta toimii. Nato maa voi halutessaan kieltäytyä yhteisistä sotilasoperaatioista, Nato ei siis pakoita ketään Irakiin tai Afganistaniin. Jugoslavian Nato pommituksissa jos oikein muistan Kreikka jätti eriävän mielipiteensä ja ei osallistunut edes paperilla Serbian pommituksiin.
Nato puolustaa jäsenmaitaan yhdessä kun yhtä jäsenmaata vastaan hyökätään, kohta jota ei ole koskaan koeteltu ja emme tiedä toimiiko Nato lopulta näin. Koska jokaisella jäsenmaalla on lopulta päätäntävalta mihin osallistuvat. Mielenkiintoista olisi nähdä Naton toiminta jossa kaksi Nato maata joutuvat keskenään sotaan, kumpaa jäsenmaat asettuvat puolustamaan.? Kysymys johon edes Natosta ei saa kuin ympäripyöreitä diplomaattisia vastauksia.
Jostakin muistan lukeneeni,
Jostakin muistan lukeneeni, että Saksa antoi eriävän mielipiteen hyökkäyksestä Afganistaniin. Sen jälkeen yksikään saksalainen diplomaatti ei astunut jalalla Valkoiseen taloon Bushin aikakaudella. Tämä sinänsä kertoo Naton USA keskeisyydestä. Saa sanoa oman mielipiteensä kunhan vain muistaa olla samaa mieltä kuin USA. Toisin sanoen Nato-jäsenyys saattaisi vaarantaa Venäjä-suhteen lisäksi suhteen USA:han.
miten demokratiamme voi?
Demokratia voi toimia vain tosiasioihin ja vapaaseen keskusteluun perustuen. Onko sittenkin niin, että tosiasiat NATO-jutussa ovat toiset kuin mitä valtiojohdon taholta meille on kerrottu? Mikä reagointi: Jos tosiasiat ovat ristiriidassa kansan aivopesussa käytettyjen väitteiden kanssa sitä pahempi tosiasioille.
Suomen uhkakuvat
Venäjä on Suomelle uhka vain siinä tapauksessa jos Suomi on liittynyt johonkin asejärjestelmä-(puolustus-) hyökkäysliittoon jonkin sellaisen järjestön kanssa jonka Venäjä kokee uhkaavaksi, kuten nyt NATO sattuu olemaan. Nyky tilanteessa Suomella ei ole erityisiä uhkakuvia kun maailmakin kaksinapaistuu, on Suomen parempi olla liittoutumaton. On oltava neuvottelu-välikäsi maailman rauhan järkkyessä, Suomi on oiva sovittelija kun tilanne niin vaatii.
Se on vaan niin hyvät NATO-intoilijat ettei Suomi sovi kummankaan "Aseveljeksi", ei USAn eikä Venäjän, NATO on USAn johtama sotilasliitto vaikka muuta annetaan ymmärtää ja Venäjälläkin on viimekädessä vain omat intressit tärkeitä, Suomi on suupala näille molemmille. On turha illuusio, että NATO tulisi Suomen avuksi jos Venäjä tahtoisi miehittää Suomen, olipa Suomi kuinka syvällä tahansa NATOn ytimessä. Olemalla ulkopuolella vehkeilystä on meillä toivoa säilyttää koskemattomuus.
Tässä suhteessa Tarja Halonen on ollut Suomelle välttämättömyys minkä suomaiset ovat tasavallan presidentin vaalissa ilmaisseet.
Miksi uhkutte yli-innokkaina asian eteen mille ei ole tehtävissä tässä ja nyt tuon taivaallista. Seuraavat vaalit ovat NATO-vaalit, toki sen tiedämme, sen jälkeen kaikki toivomme on niin sanotusti "herrassa".
Tämä on niin tosi.
Tämä on niin tosi. Venäjällä ei todellakaan ole mitään intressiä hyökätä Suomeen. Suomessa/Suomella ei ole mitään mitä Venäjä tarvitsisi. Suomella ei ole mitenkään erityisen houkuttelevia luonnonvaroja Venäjän mittapuulla mitattuna. Eikä Suomen sijainti Euroopassa ole verrannollinen vaikkapa Baltian maihin. Mutta jos joku kokee Venäjän sotilaallisena uhkana niin kuulisin mielellään perusteita. Mutta en mitään sellaisia, että on ne ennenki hyökänny kato vaikka historian kirjasta.
Ei lainkaan tosi.
Mitä Venäjä on Suomesta halunnut ei ole luonnonvarat vaan etumaastoa ja suoja-aluetta,jolla mahdolliset sotatoimet siirretään pois omalta alueelta.Idän ja lännen yhteenotossa Venäjä todennäköisesti tarvitsisi Kymijoki-Oulujoki-Torniojoki-rajan itä ja pohjoispuoliset alueet.Siellä olisi hyvät rautatie-maantie-ja vesistötiet joukkojen siirtämiseksi Pohjois-Ruotsiin ja Norjaan.
Sinnehän NL jo pyrki
sekä 1939 että 1941. Kun se sitten meni Afganistaniin 1979, niin Oulussa ja Vaasassa päivysti suuri NL:n tutka-alus. Nämä tavoitteet eivät ole olleet mitään salaisuuksia.
Se Suomen puolueettomuus on
Se Suomen puolueettomuus on aina ollut kyseenalaista kuten mainittu NL alus Suomessa osoittaa. YYA sopimus, Finladizierung etc. ovat olleet osoituksia siita. Halonen taitaa olla Kekkosen linjalla flirttaillessaan Putinin kanssa. Ilman muita todisteita Ilaskivi on oikeassa - Suomi katsotaan olevan Venajan "etualuetta" kuten ennenkin. Lypsylehma tietenkin...
Tarvitaanko mitän syytä?
Sotia on aloitettu ja tullaan aloittamaan puhtaasti sisäpoliittisista syistä. Jos olet yhtään perehtyntyt Venäjällä käytävään viralliseen ulkopiliittiseen keskusteluun ja mikä on Venäjän kansalaisilleen syöttämä virallinen maailmankuva niin se on pähkinänkuoressa seuraavanlainen:
Venäjä on maailman paras maa ja venäläiset ihmiset ovat ihmiskunnan evoluution huippu. Venäjällä ja venäläisillä menee huonosti koska kateelliset muut maat ja kansat vihaavat Venäjää ja juonivat yöt ja päivät Venäjän ja venäläisten pään menoksi. Venäjän vääjäämätön kohtalo on olla maailman johtaja ja muiden kansakuntien vääjäämätön kohtalo (varsinkin pienien naapurmaiden) on tulla sulautetuksi venäläisiin.
Venäjä pysyy kasassa keinotekoisten vihollis- ja uhkakuvien varassa. Mikäänhän ei yhdistä kansaa johtajan taakse yhtä tehokkaasti kuin sota. Pieni liittoutumaton Suomi olisi todella herkullinen kohde aloittaa kansaa yhdistävä voittoisa sota jos Venäjä alkaa hajota liitoksistaan. Suomen ja Venäjän "hyvät ja luottamukselliset suhteet" toimivat vain ja ainoastaan niin pitkään kuin ne palvelevat Kremlin etuja. Jos Suomi pitää uhrata niin Suomi uhrataan.
Oliko vielä kysyttävää?
Tarja Halonen on hyvä presidentti
Kylläpä olisi asiamme tosi surkeasti, jos Vanhanen yksin esiintyisi EU-kokouksissa.
Pitäähän siellä nyt jonkun sentään osata puhuakin.
Siinäkin Halonen on oikeassa, että presidentillä pitää
olla valtaa, koska käytännössä hallitusta ei saa nurin,
niin pääministerinä voi olla vaikka millainen tumpelo, niin kuin nyt onkin.
Natoon ei Suomen tule liittyä, koska se tulisi Suomelle
liian kalliiksi niin rahallisesti kuin menetettyinä
ihmishenkinä. Tiukan paikan tullen Nato ei auttaisi
kuitenkaan, koska esim. Euroopan valtiot ovat riippuvaisia
Venäjän energiasta.
Sekin väite on väärä, etteikö Halonen edistäisi
kauppaa. Ainahan siellä mukana on liikemaailman edustajia.
Olisi jo aika kaivaa Supon arkistot esiin!
Jos Halonen on mkelestäsi hyvä pressa, niin missähän on syy ettei hän kaiva Supon arkistoja julkisuuteen?
SUPOn arkistot valottaisivat DDR:n historian lisäksi syyn miksi Halonen ja kumppanit ovat NATOvastaisia.
Asiaa koskeva tieto voisi järkyttää itsevaltiutta?
supon arkistot
"Jos Halonen on mkelestäsi hyvä pressa, niin missähän on syy ettei hän kaiva Supon arkistoja julkisuuteen?
SUPOn arkistot valottaisivat DDR:n historian lisäksi syyn miksi Halonen ja kumppanit ovat NATOvastaisia.
Asiaa koskeva tieto voisi järkyttää itsevaltiutta?"
Halonenhan on sanonut, että ns Stasi-listat voidaan
julkistaa. Sisäministerinähän on kokoomuksen Anne Holmlund.
miksi hän ei sitten julkista niitä? Taitaisi olla
enemmän hävettävää keskustassa ja kokoomuksessa!
Myös kansan enemmistö on Natoa vastaan, myös
älykkäät sotilashenkilöt ovat sitä vastaan.
Jos Venäjä haluaa Suomen, niin siinä ei auta Nato,
vaan ihan oma puolustuksemme, niin kuin aina ennenkin.
Höpö-löpö-arkistot ja todellisuus
Nuo Stasi ja muut arkistot ovat peitehöpötystä, jolla salataan sitä tositilannetta, ettei Suomessa ollut mitään tosi turvallisuutta ja NL:n lähetystön varsin avoin palvelu oli useimpien poliittisten ja myös virkaurien ehto. Eivät Kepun sisäministerit näitä asioita koskaan tutkineet, eivät edes rekisteröineet, vaan salasivat. Lisäksi vääriä tai harhaan johtavia juttuja järjestettiin Ylen "tutkiville sankarijournalisteille," joista Alpo Rusin tapaus oli vain yksi. Mitä älykkäisiin sotilashenkilöihin tulee, sellaisia ei montaakaan Suomessa ollut. He pysyivät vaiti - se oli uran teon ehto. Eikä Suomea voi puolustaa kuin Naton materiaalisella ja teknisellä avulla. Lisäksi miinakieltosopimus on peruttava, sen teko tutkittava mahdollisena maanpetoksena.
"Kylläpä olisi asiamme
"Kylläpä olisi asiamme tosi surkeasti, jos Vanhanen yksin esiintyisi EU-kokouksissa.
Pitäähän siellä nyt jonkun sentään osata puhuakin."
Halonenko sitten muka osaa?
"Siinäkin Halonen on oikeassa, että presidentillä pitää
olla valtaa, koska käytännössä hallitusta ei saa nurin,
niin pääministerinä voi olla vaikka millainen tumpelo, niin kuin nyt onkin."
Se on juuri toisin päin. Presidenttiä ei saa nurin mitenkään, kun hänet on valittu, hänen ei tarvitse nauttia minkään tahon luottamusta ja voi toimia käytännössä miten haluaa. Ainoa presidentti joka on kantanut poliittisen vastuun ja eronnut muista kuin terveydellisistä syistä on Risto Ryti v. 1944 ja hänkin teki sen maan edun tähden. Hallitus taas on poliittisessa vastuussa eduskunnalle. Eikä siitä kuin vajaat 6 vuotta, kun hallitus on viimeksi mennyt nurin.
Hallitus ei mennyt nurin
Pääministeri vaihtui, ei siellä vaihtunut puolueet
hallituksessa, eikä pahasti ministeritkään.
Oppositio ei voi saada hallitusta nurin,
koska ei ole käytössä määräenemmistöä,
vaan hallitus pysyy pystyssä omilla äänillään.
Kansanvaali ei ole puoluevaali
Halosen näkemys, että riippuu "puolueiden lopputuloksesta" millainen - valtaoikeuksiltaan - presidentti maalle seuraavaksi tulee.
Puolueiden jähmeät kannat presidentin valtaoikeuksia koskien toisaalta ja suora kansanvaalin henki lyövät toisiaan korvalliselle.
Puolueiden ikiaikaisen perinteen mukaista on pitää presidentin virkaa omissa käsissä, kynsin hampain.
Traditio kaipaisi perusteellista tuuletusta. Ei-puolue-eikä eturyhmätaustaiset, kansalaislähtöiset ehdokkaat ovat tervetulleita kansanvaalissa äänestettäviksi presidenttiehdokkaiksi.
Nimet muuttuu vain ja niillä peitetään . . .
Jos joku ( Halonen - esim.) haluaa johtaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, olisi hänellä hyvä syy
päivittää Venäjätietonsa.
Sukupuoli ei yksistään pätevöitä mihinkään.
Arvojohtajuudesta on turha puhua Halosen yhteydessä.
Utopiaa hyvä Salvador,utopiaa.
"On turha illuusio,että NATO tulisi Suomen avuksi joa Venäjä tahtoisi miehittää Suomen,.."
Kukas mahtaisi tulla avuksi jos Venäjä haluaa miehittää Suomen,kun emme ole NATO;ssa?Suomi pyrki olemaan ulkopuolella ennen II-maailmansotaa,muttei onnistunut.
Jos Venäjä haluaa miehittää Suomen,niin NATO-jäsenyys nostaa kynnystä.Jos Venäjä ei halua miehittää Suomea ei NATO-jäsenyydestämme ole haittaa kummallekaan osapuolelle.
Kerroppa yksi HYVÄ
Kerroppa yksi HYVÄ argumentti miksi Venäjä haluaisi miehittää Suomen. Kiitos!
Venäläiset haluavat Suomen
Koska rakastavat sotaa ja miestappioita. Haha..siis miksi Venäläiset haluaisivat nyt Suomen.? Jätän vastaamatta mutta kuinka kauan heillä menisi Suomen miehittäminen ja kaiken vastarinnan kukistaminen. Kuinka paljon se veisi heiltä miehiä kaatuneina/vammautuneina ja miten se palvelisi Venäjän taloudellisia etuja tuhota hyvä kauppakumppani joka on heidän rauhallisin naapuri.
Venäjä voisi tyhjentää Suomen rajansa sotilaista ja Suomi ei silti hyökkäisi, ehkä näkisimme Alekxander Stubb Suuren rajalla tekemässä jonkinlaista mainos työtä Venäjä uhasta ja mainostamassa Natoa. Jos hyvin kävisi hän hyökkäisi ja eksyisi Viipurin iloihin muutamaksi vuodeksi ja palaisi Venäläistyneenä takaisin.
Hyvä argumentti
Kuten edellä jo yhdessä vastauksessa sanoin ainoa mitä Venäjä Suomesta tarvitsee on suoja-aluetta ja hyviä liikenneyhteyksiä Pohjois-Ruotsiin ja Norjaan joukkojen siirtämiseksi(kauttakulkuoikeuksia vanhaan tapaan!).Näin siis sotatilanteessa.Emme siis missään tapauksessa pystyisi olemaan mahdollisen konfliktin ulkopuolella.
Parasta Suomen kannalta
Suomen kannalta on parasta, että NATO-alueen raja on mahdollisimman kaukana Suomesta, mitä kauempana sen vähemmän Venäjä on kiinnostunut Suomen alueesta ja sitä vähemmän rautaa on rajalla.
Venäjä haluaa välimatkaa NATOon, se nähtiin Etelä-Ossetiassa, Georgian ja Venäjän nahistelussa. (Georgian NATO halukkuus.)
Mitä taas tulee Toisen maailman sodan asetelmiin, Suomi oli siinä Saksan rinnalla tekemässä suur-Suomea, mikä oli huonosti harkittu, ei olisi pitänyt mennä ns. "vanhojen rajojen" yli, sillä se oli Suomen kohtalon määrittelyä silloisen Neuvostoliiton ja nykyisen Venäjän kannalta, näkemykseni on; jos Suomi liittyy NATOon on se "nykyisten rajojen" ylittämistä ja sitä ei nyky Venäjä Suomen osalta ns. "salli" ilman sanktioita, valitettavasti, nimittäin "suur-valloilla" on aina omat etupiirinsä tahtoi ulkopuolinen sitä tai ei. Suomi kuuluu Venäjän etupiiriin, Ruotsi ja Baltian maat mukaanluettuna, se, että Viro on sisällä NATOssa ja USAssa ei tarkoita sitä ettei se kuuluisi Venäjän etupiiriin. Viron Nato-jäsenyys tuli suoranaisena seraamuksena Viron ns. "itsenäistyessä" Neuvostoliiton kaatuessa. Virolla oli kova paine päästä "neuvosto-miehityksestä", suden suusta, muka "lännen" etupiiriin, karhun syliin, sen paremmin asiaa analysoimatta. Suomen tilanne on toinen, emme ole koskaan itsenäisenä Suomena ollut niinsanotusti kenenkään miehittämä, ellei siksi lasketa Hitlerin Saksaa tai nykyistä tilaa NATO-yhteensopivana maana taistelujoukkojemme, ilmavoimiemme ja satamiemme osalta.
Raja-linjamme ovat siinä, missä ne nyt ovat, sen määrittää maantieteellinen asemamme, olisi kohtuutonta antaa taasen suurvaltojen määrittää ne - liittymällä meille kuitenkin niin vieraaseen NATOon.
jep
pitkälle samaa mieltä kuin Salvator. Sellaisen eron tekisin, että vanhojen rajojen ylittäminen jatkosodassa oli kyllä sotilaallisesti perusteltu yritys etsiä helpointa puolustuslinjaa, ja saattoi antaa puolustukselle juuri sen syvyyden, mikä riitti torjuntavoittoihin. Jos Neuvostoliiton suurhyökkäys samalla voimalla olisi alkanut vanhalta rajalta, niin turpiin olisi tullut ja pahasti. Totta kyllä, siinä meni osa luotettavuudesta ja moraalisesta oikeutuksesta, ja se on miinuksena pantava merkille kuten Salvator tekee. NATO:sta on pysyttävä niin kaukana kuin pystymme, se on paras henkivakuutus. Silloin pysyy yleinen varustelu Pohjolassa sillä tasolla, että Suomen raskaalla on edes jotain painoarvoa. Jos lähdetään NATO:on niin voidaan samalla nostaa kädet ylös: puolustakoon NATO jos pystyy ja haluaa - meillä ei ole omia rahkeita NATO:n maarajaa vastaan mitoitettua Venäjän (Karjalan)armeijaa vastaan.
Staying out of NATO =
Staying out of NATO = staying out of Western European civilization = Finland does not want to defend Western democratic values = Halonen is not a Western democrat.
Justiinsa nii !
Seuraava gallupkysely on Haloselle tärkeintä, ei mikään LUOTTAMUS.
Epämääräisen option varassa roikkuminen ei lisää luottoa mihinkään.
Tasan päinvastoin.
Is world really that black
Is world really that black and white for you? Has it never cross your mind that maybe democratic system is not the best system for all of the different cultures. Even if it is the best system for us without a doubt. Why it is actually called Western democratic values? Because it is best for us. Cant we just accept the fact that is not the case in every nation, e.g. Russia. I do not mean mass murders or political assasinations or something related to those. It just happens to be that in some cultures are more socialistic that others.
How did war in Irak defend Western democratic values? I thought the reason for the attack were to find and deactivate nuclear weapons, which were never found though. If Nato's purpose was defend Western values, I dont see any success in this case.
But anyway I really dont know if you can understand that joining to the Nato doesnt serve the purpose when we are talking about Finland. You are not suppost to compare Finland and the Netherlands in this case.
Join Russia
Join Russia, dear Finns.
Finland and the Netherlands
Finland and the Netherlands are both countries that can't defend themselves against threats. The Netherlands has chosen to cooperate with countries with shared values on this issue. Finland is still vulnerable as it stands alone after 45 years of this (quoting Helsingin Sanomat) :
In spite of the outward signs of independence, and the appealing food commercials on Finnish television, the country found itself under a Soviet-style colonisation, wandering somewhere between the stick of the Red Army and the carrot of good trade ties with the Soviet Union.
Fortunately most European countries are wiser than Finland and Halonen and are not the parasite of Western democracies like Finland is (profit of all the good NATO has given us without paying NATO).
let's get the facts straight
The Netherlands is a country that cannot defend itself. It has a location too central in Europe compared to the size of its population and army. The Netherlands was occupied in WW2 after a fairly short struggle.
Finland is another case. Finland is located in the periphery and it has the power of making the occupation of such periphery too expensive for any invader. It can be crushed by a bigger armed force, but at a cost that makes no sense - after crushing Finland one would still be nowhere.
Finland was not occupied in WW2. It had a fighting army standing after four years of war with Russia. Finland will never surrender, it will never die. Neither will Russia, it will be there forever. That is why the defence of Finland cannot be based on a calculation that Russia can be beaten. It is impossible - if it was possible, we had done it back in 1943. It cannot be done with human effort, no matter how big. Well, there was a general back in the 1600's - we call him Laiska-Jaakko - and to this day this general of ours is the only western general that has taken his army to Moscow and back home, and had enough men left to have a victory parade.
Therefore we can choose wrestling with the Russians in the snow forever, or think other things that can be done while the sun does not shine. Drinking vodka and singing sad songs is a better option. The Russians are damned tired of fighting, too. They much rather compare Finlandia and Stolishnaja vodka and both are fairly good. So, with our brothers the Russians from now on we just sing and drink vodka and if that is not part of western civilization, then western civilization sucks.
Bomb
Finland can be blown away with one push at a button.
Staying out of NATO =
Nato has nothing to do with Western European Civilization as long as USA is ruling Nato. It is obvious that you do not remember or know what was the name of the country who fought alone in 1939 - 1940 and then had forced to accept the German help ( my German friends will propably "kill" me to see this statement-German soldier could not do much in the Finnish forests) in 1941 - 1944 figthing against Soviet Union and for European Civilization. Lot of help was promised from UK, France - got artillery from 1870 from France and nothing from UK. Only the tiny naighbors: Sweden, Norway and ESTONIA sent figthing troops to help Finland.
Jan, if you live in Finland, I suggest you leave the country immediately after your insulting statements about Finland.
I have done business with Dutch people for many years and the once I have been dealt with are very civilized and pro Finland persons.
I do not live in Finland.
I do not live in Finland. Why would I like to live in a country which does not want to protect itself against foreign threats and keeps insulting NATO like you do ?
Finland is since 1991 as free as Estonia, Latvia, Lithuania, Poland, the Czech Republic, Slovakia, Hungary, Slovenia, Croatia, Albania, Romania and Bulgaria to join NATO. Finland has had enough bad experiences with Russia and Soviet Union in order to know that they can't do it themselves.
Finland did not have allies in 1939 as Finland constantly proclaimed neutrality instead of looking for allies. People do not come to help you when you constantly insult them like your lefties of the anti-EEC adressi did and are still doing (Halonen, Tuomioja etc.)
give me a break, Jan
You write like a Finn disguised as a foreigner to give your bullshit a more international flavour.
Finland has protected it's safety better than any other small nation in Europe. In this country we have freedom of speech and we say whatever we wish about NATO and any organization for that matter. You have minimum knowledge of Finnish history if you think Finland did not search for allies before 1939 - we did wish to accomplish a Scandinavian alliance, but the rest of the Nordic countries did not buy it. So we had to claim neutrality officially, and accept the only ally around - Germany - when it became available.
People do not come to help you...bullshit, you are a Finn, Jan, and rather pathetic as such.
1956
I am not a Finn. Ik ben geen Fin.
Finland has shown what kind of freedom of speech the country had in 1945-1991. Soviet blabla coming from Helsinki. Reading Finnish press I clearly notice Finns are trying to clean the dirt from the 1970's now although there are still quite some Soviet-minded people in Finland.
By the way, what would have happened if Finland wanted to join NATO in let's say November 1956 ?
Yhdysvallat
PS : The USA has helped Western European civilazation to survive twice. Without the USA Europe would be now a continent of dictatures either from Halonen's friends from the leftist dictatures or Finland's extreme right wing friend in 1941-1944.
Transatlantic friendship and cooperation is the cornerstone of Western civilization.
Finland
PS : Finnish politics and Finnish politicians are hardly known in the Netherlands. Some people would say Finland managed very well in the cold war to stay out of the hands of the Soviet Union. Other people would say Finland acted like a Trojan horse of the Soviet Union. I have always tended to the first when the Soviet Union existed but now I am more tending to the second when I see how much inspiration from the Soviet Union Finns got when discussing politics and how much dirt from the 1970s gets out in Finnish media. When Halonen got elected I doscovered how Soviet-friendly Finland actually was and IS. People like Halonen and Tuomioja could not have become president and minister for foreign affairs in a clean Western Finland. I hope Finland gets rid of their Soviet marionettes with the presidential election in 2012.
Pakko esittää kyssäri
Puhuvatko kaikki siellä Alavudella... tarkoitan siellä Alankomaassa tuollaista koulupoikaenklantia? Ei mulla muuta.
Ehkä kaksi lautasta ei ole
Ehkä kaksi lautasta ei ole ongelma Suomelle, mutta se on sitä muille maille. Onhan siitä syntynyt jupinaa ja välillä on täytynyt kovasti taivutella ja anella ennen kuin isäntämaa on suostunut sen toisen lautasen kattamaan. Muutoinkin Suomen järjestelmä on epäselvä ja ulkomailla varmasti vaikeaa hahmottaa kuka maata oikein johtaa. Muissa länsimaissa tilanne on selvempi: valta kuuluu selkeästi joko pääministerille tai parissa maassa presidentille.
Mitä taas natoon tai valtaoikeuksiin tulee, niin on täysin väärin, ettei niistä saisi edes keskustella. Sinänsähän Halosen mielipide on ymmärrettävää, että hän on sosialisti, ja siinä aatteessahan kaikki kansalaiskeskustelu on kiellettyä. On vain yksi totuus, puolueen totuus.
Mitä nato-jäsenyyteen tulee, Suomikin siihen varmasti ennen pitkää liittyy, ihan vaan siitä syystä, että kaikki muutkin liittyvät. Lopulta Suomessakin tajutaan, että potkimme vain omaa nilkkaamme pysymällä ulkopuolella.
Halonen pois
Suomen perustuslakiin tulisi tehdä seuraava muutos: presidentti valitaan vain yhdeksi kaudeksi ja kausi on 4 vuotta. Näin ei surkeinkaan ehtisi vahingoittaa maan etua. Ongelmasta päästäisiin eroon ennen kuin suurta vahinkoa on syntynyt. 12 vuotta on kuin entisaikojen diktatuuri, varsinkin kun suomalainen media on niin kesy. Vallassaolijoita ei kritiikillä vaivata.
Kertokoon joku mistä suurteoista Halonen tullaan muistamaan? Sanokaan edes yksi
Minä muistan
Eikös Halonen istunut jossain kokouksessa Robert Mugaben vieressä, kun kukaan muu EU-johtaja ei kehdannut. Niin, ja onhan Halonen tavannut Conan O'Brienin. Eli onhan niitä nyt meriittejä hyvänen aika niin, että vähäisemmät aiemmat presidentit jäävät varjoon Kekkosesta ja Ahtisaaresta alkaen. Mitä joku Nobel-palkinto on sen rinnalla, että presidentti on oikonut Bushin kravattia lehtikuvassa?
Ajopuu
Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa Halonen on ollut varovainen matalan profiilin presidentti. Uusia avauksia ei ole esitetty itään eikä länteen. Vanhasen ja Halosen johdolla Suomesta on vaarassa tulla tahdoton ajopuu, jonka kulkua muut ohjaavat.
JEP
Ajopuun kulkua ohjaavat markkinavoimat, eikä Halonen tai Vanhanen.
Halonen suitsii Nato-keskutelua
Jos Suomi haluaa olla todella itsenäinen valtio nykyisessä
maailmantilanteessa, parasta pysyä Naton ja möyskin EU:n ulkopuolella. Suomen itsenäisyys häipyi Suomen liityttyä EU:niin (en äänestänyt EU:n puolesta, koska Isäni ja Appiukkoni taistelivat Suomen vapaaksi 1939 - 1945 etulinjassa
Isäni KK-ampujana - Viipurin valtaus-Koiviston valtaus- Käppäselkä - Karhumäki- Murmannin radan katkaisutaistelut ja Appeni IT- tykistössä Viipurin lahdella.) Toisaalta minulla on erittäin mukavia muistoja tulevasta kansanedustaja/pressastamme Tarjasta ja Arja Alhosta joskus -80 luvulla Hakaniemen kapakoista, kun kauniit rouvat metsästivät ääniä. KUINKA MONI SUOMEN UOROS VOIS SANOA TANSSINEENSA ROUVA PRESIDENTIN KANSSA ja myös Arja Alhon kanssa ?
SUOMEN LAIVASTON KOMMANDO, 1966- KIERTÄNYT MUUTAKIN KUIN TAHKOA.
Itsenäisyys - mutta tiukoin reunaehdoin
Suomalaisia on 1% EU:n väestöstä ja 0,01% maailman väestöstä. "Itsenäisen" suomen vapaus olisi kuin Robinson Crusoen vapaus saarellaan: On täysi vapaus valita tärkeissä kysymyksissä tasan yhdestä vaihtoehdosta. Vaihtoehdosta jonka toiset meille sanelevat kuulematta meidän mielipidettämme. Viimeiset 50 vuotta ne "muut" olivat Moskovassa. Haluatko noiden aikojen palaavan?
Itsenäisyys - mutta tiukoin reunaehdoin
Suomalaisia on 1% EU:n väestöstä ja 0,01% maailman väestöstä. "Itsenäisen" suomen vapaus olisi kuin Robinson Crusoen vapaus saarellaan: On täysi vapaus valita tärkeissä kysymyksissä tasan yhdestä vaihtoehdosta. Vaihtoehdosta jonka toiset meille sanelevat kuulematta meidän mielipidettämme. Viimeiset 50 vuotta ne "muut" olivat Moskovassa. Haluatko noiden aikojen palaavan?
Faktoja jotka joiltakin kommentoijilta unohtuneet (?)
-Halonen valittiin suoralla kansanvaalilla
-Halonen saa laajoissa gallupeissa edelleen hyvän arvosanan
-poliittista vastustajaa arvostellaan usein alatyylisesti kun ei ole asia-argumentteja vain mutua
-Enemmistö suomalaisista vastustaa NATOon liittymistä
-jos epäselvyyttä järjestettäköön kansanäänestys
-demokratiassa enemmistö päättää/tulisi päättää
-Georgia hyökkäsi Venäjälle, mm. kenr. Collin Powell/USA todennut näin
-Suomi on istunut monessa "päättävässä pöydässä EU:ssa" vaan ei ole kyennyt vaalimaan tasapuolisesti etujaan eikä kykene, pienten kohtalo.
Georgian kysymyksessä
Suomalaiset uskovat Ruotsin ulkoministeriä, lahjakasta asekauppiasta länsinaapurista.
sormiharjoitus
Olispa mukava tilanne, kun seuraava pääministeri olisi J. Katainen ja suoralla kansanvaalilla valittu, vallasta riisuttu presidentti S. Niinistö (siinä voisivat lautaset lentää, kun Niinistö nokittelee jo nyt). Onkohan tässä motiivi kokoomuksen intoon, vastoin paasikiviläisiä perinteitä, rajoittaa presidentin valtaoikeuksia.
Kannatan parlamentarismia eli presidentin pitää olla "vallaton". Siihen ei kyllä silloin istu se, että TP valitaan suoralla kansanvaalilla. Eduskunta on silloin oikea paikka.
Halonen on jo vanhuudenhöppänä
Halonen on vanhan ajan poliitikko, jolloin kansan oletettiin olevan tyhmää ja kyvytöntä keskustelemaan. Nyt kun keskustellaan, se ei kelpaa Haloselle. Halosen mielestä on tarpeen keskustella vain tekstiviesteistä, mutta ei ulkopolitiikasta.
Muutenkin presidenttimme puheet alkavat yhä enemmän kuulostaa naislogiikalta. Valtaoikeuksien rajoittamispuheilla muka hänestä "yritetään tehdä rampaa ankkaa". Voi, voi, eikö presidenttimme ymmärrä, ettei muutos häntä koskisi, vaan tulevia presidenttejä. Ja juuri siksi muutos on tehtävä nyt, ettei tuleva presidentti loukkaannu samalla tavalla kuin Haloska. Voi hyvät hyssykät, millaisilla aivoilla meitä yritetään hallita.
NATO -kysymyskin on aika yksinkertainen. Turha on poliitikkojen vedota kansan mielipiteeseen. Samalla logiikalla Suomesta ei olisi koskaan tullut EU:nkaan jäsentä. Kansa on sitä mieltä kuin johtajansakin. Jos nyt Halonen pyörtäisi kantansa, kohta kansasta 55 % olisi sitä mieltä, että NATO on mainio juttu.
Asia on
todellakin yksinkertainen. Siinähän on kysymys vain itsenäisyytemme säilyttämisestä. Jostakin syystä maassamme on yllättävän suuri joukko henkilöitä, joita se ei näytä kiinnostavan.
Presidentin valtaoikeuksista tuskin luovutaan koskaan...
... ja hyvä niin.
Suomen nykyisen valtiomuodon perustaminen vuoden 1918 myllerryksessä ja sen puolustaminen vuosien 1939-1945 sodissa maksoi maallemme 100,000 kaatunutta ja yli 300,000 haavoittunutta aikana, jolloin väestömme oli n. 4,000,000, ts. tappiomme olivat noin 10% luokkaa.
Koska ns. valtaoikeuksiin perustuvan vahvan presidenttiyden tehtävä on nimenomaan suojella maatamme ulkomaiselta interventiolta niin poliittisessa, taloudellisessa kuin sotilaallisessakin mielessä, en odota hirveällä hinnalla ostetuista presidentin valtaoikeuksista luovuttavan koskaan.
Jouna Pyysalo
Rampa ankka
"Vaikka presidentti Tarja Halosen toisesta kaudesta on puolet jäljellä, hänestä on yritetään tehdä rampaa ankkaa - vallastaan väistyvää presidenttiä - jo nyt."
Eikös asia ole juuri näin. Ei yritetä, vaan on ollut jo pitkään. Mitä merkittävää hän on presidenttinä saanut aikaiseksi Suomen parhaaksi niin kotimaassa kuin kansainvälisillä kentillä. Ei tule mieleen mitään. Tyhjyyttä vain.
Ylivoimainen enemmistö on Naton takana, jos viisas presidentti
Mikäli saamme, ja pitää pian saada, viisas länsimielinen presidentti, niin ylivoimainen enemmistö tukee Suomea luonnollisesti tärkeään Natoon. On myös tutkittu sama ilmiö, kun opitaan, että olemme Naton pöydissä. On hirveän tärkeää kuulua yhteen vapaiden maiden kanssa. Kaikilla mailla on suuri halu päästä Natoon. Tiivistyvää yhteistyötä tukee koko Suomen kansa, samoin Heti Natoon optiota.
Yhdysvalloissa ylläpidämme YK:ta ja vapaudenpatsasta. Kaikki länsi on samaa. Länsimaana pidetään esim. myös hyvää ystäväämme Japania, joka on Yhdysvaltojen viisas liittolainen. Suomi ja USA ovat korkean teknologian ja osaamisen maita. Tarja Halonen ei osaa viedä Natoon. Viisas Kiina tukee länsimaita ja on Venäjän verivihollinen ikuisesti.
Rikollisen venäläisen miehitykset jätteet eivät ole mikään maa. Se on kauhistus koko maailmalle. KGB lukee Putinin silmissä. Putin on vain sarjamurhaaja, joka listii vessassa.
Rikollisella ei ole edes jätehuoltoa. Kaikki on varastettu.
Nato laajenee ja sen pitää laajeta. On itsestään selvää kuulua Natoon. Nato on loistava humanitaarinen hyväntekijä.
Halonen itse asiassa vastaa Lipposen Turun ..
Sanomissa (10.4.09) julkaistuun , mm. sos.dem.-puoletta
käsittävään kannanottoon .
" Lipposen mukaan SDP on harhateillä myös presidentin valtaoikeuksien puolustamisessa ."
-
Totuuden henki, johda sinä meitä, etsiessämme, valkeuden teitä
tietomme siunaa, älä meitä heitä...
=> On hyvä, että SDP:ssä on muitekin profeettoja kuin Tarja Halonen (entinen sd.), Eero Heinäluoma, Erkki Tuomioja ja Jutta Urpilainen.
Tässä matoisessa maailmassa on niin paljon harhaanjohdettuja sieluja; kolumnisteja, päätoimittajia ja tiedostuspäälliköitä, että on hyvä, että Mooses jaksaa neuvoa meitä niin, että peruskoulun yhdeksän luokkaakin käyneet ymmärtävät, mistä on kysymys...
=> Ei ole muuta oppia kuin eurosialidemokratia, ja Paavo Lipponen on sen profeetta!
=> Se, että eläkeläinen joutuu kiivailemaan hengästykseen asti, siten että tummanpunainen laskimoveri näkyy kasvoilla, tarkoittaa vain sitä, ettei Suomi ole vielä kypsä kansanvaltaiselta näyttävään eurojärjestöoligarkiaan.
Suomi on Suurvaltana osa Natoa ja maailmaa
On hirveän tärkeää kuulua Natoon. Tarja Halonen on huono. Venäjän ympärillä ovat kaikki yksin kärsineet. Suomi on kärsinyt aivan erityisesti, vaikka suuret ikäluokat ovat todiste kukoistuksesta. Sodan jälkeen lisäännytään aina moninkertaisesti. Kukaan ei ole jäänyt tänne kuitenkaan. Tarja Halonen onneksi lähtee. Meidän tulee aina olla aseissa hampaita myöten, muttei koskaan yksin. Täällä ajassa ollaan vain hetken. Ikuisuudessa ääreti. Aina halutaan olla ilman venäläistä rikosta.
Nykyaikaiset aseet täällä kotona lännessä päihittävät tuhatkertaisesti vainolaisen mädäntyvän heikkouden. Semmonen joka puolelta yhtäaikaa on varmasti paras. Rikollisella ei ole edes jätehuoltoa. Natomaiden tulee rakentaa siellä ikäänkuin autiomaahan, kun stalinistit ovat hävittäneet infran. Suomen kansainvälispoliittinen asema oleellisesti vahvistuu Natossa. Lähes miljardi ihmistä suojellaan jo Natossa. Vain viisas pääsee Natoon.
Egypti on Yhdysvaltojen hyvä liittolainen myös koko kansainvälisen yhteisön lisäksi. Etelä-Korea on hyvä. Kiina on nerokas venäläisten verivihollinen kautta historian. Suuri keksijäneromme Keskuksen Valtakunta Kiina. Länsi on korkean teknologian ja osaamisen keidas. Balttiaa vahvistetaan. USA:n perustuslaki on YK:n ihmisoikeuksien julistus. YK ja Nato toimivat yhdessä. Naton erinomaisuus tulee monin tavoin esiin meillä vapaudessa. Haluamme kuulua vahvaan länteen. On tärkeää puolustaa Suomea koko maailman kanssa yhdessä. Slummin ja Suomen välillä on maailman suurin elintasokuilu.
Vapaiden maiden on pakko puolustautua rikollista barbaarien miehitystä vastaan. Yhtenäinen länsi torjuu vainolaisen pääsyn tänne kotiin vapaaseen länteen. Natoon kuuluminen vahvistaa vapaita maita. Natomaat ovat ystävällisiä joka suuntaan. Naton tehtävänä on puolustaa ihmisoikeuksia ja demokratiaa. Meillä on suuri vastuu Natossa. Me emme ole Saksan kanssa yksin. Juutalaisia vainotaan vain Moskovan ympärillä. Maailman historialliset tapahtumat vyöryvät silmiemme edessä kohti osoitettua päämäärää.
On viisasta tavoitella maailman rauhaa. On tärkeää vapauttaa koko maailma ilmestyskirjan pedolta Naton vastustajalta stalinismilta. On hyvä puolustaa voimaperäisesti yhteiskuntaamme maailman kanssa yhdessä. Pitää nähdä kuinka vapauden liekki voimistuu Natossa. Rikollinen vainooja olikin vain paha uni, joka perustui toisinajattelijoiden systemaattiseen surmaamiseen ja kaapattuun roistojen ja ryöväreiden miehitykseen kyvyttöminä edes järjestää jätehuoltoa. Kaikki on siellä petosta ja pelkkää propagandaa. Se ei saa kasvaa täyteen raivoonsa ja nielaista vapaita maita orjuuteensa.
Se vainolainen pitää romujansa esillä, jotta ne näyttäisivät satelliittikuvissa käyttökelpoisilta. Sen aseet ovat aina valehtelua ja kaikki tilastot petkutusta. Toisaalta meillä on Natossa kaikki nopeasti kehittyvä valtava voima ja osaaminen. Juutalaisten vaino ja miliisin hyväksikäyttämät lapsivangit opettavat näkemään ryöstettyjen avustusrekkojen ja ryöstettyjen avustusrahojen taakse. Mr. Putin ja hänen salaseuransa (KGB:n perilliset)FSB. Opposition vainot ovat kiihtyneet. Jeltsinin lähipiiri pakeni Yhdysvaltoihin.
Me emme pidä pelkkää optiota sillanrakentajana tai katalysaattorina rikkoa vapaa maailma. Meillä tulee olla kaikki lännen turvatakuut. On tietoisuus Stalinin auringon sammumisesta. Yhteiskuntamme kuuluu länsiperheeseen. Meillä on ja pitää olla puolustusjärjestö vainolaistamme vastaan. Ei ole pelkkää huhua mitä vainolainen siellä puuhailee. Puhdistamalla rikollinen tärvelty alue ja rakentamalla tuotantolaitoksia, voimme myös lomailla business-alueella.
Varastetut palatsit ja vainottu kansa janoaa Naton humanitaarista apua. Jopa 800 000 täysikasvuista katoaa joka vuosi sairaaloiden ja oikeuslaitoksen puuttuessa. Voimistuva yhteistyö kotona lännessä tiivistyy, on halu suojella meitä tärkeänä osaajana. Paasikiven tavoin karttaan katsominen (slummialue on suuri) Rikollinen terroristin miehitys katoaa. Seisominen suorana täällä vapaassa lännessä Naton siipien suojassa. Suomen kansa pääsee pöytiin Natossa. Maailmaa ei saa rikkoa.
Tilanne on hyvä. Länsimielinen Kekkonen toi energiaa ja raaka-aineita ja rikollinen miehitys sortui. Stalin tappoi maailman eniten, yhteensä satoja miljoonia. Stalinin vainot jatkuvat Putinin hahmossa. Nyt täytyy toimia yhdessä koko kansainvälisen yhteisön kanssa. Tulee tiivistää yhteistyötämme kaikissa pöydissä. Kiva nähdä Naton ylivoimaisuus (sinne pitää mennä). Enemmistö suomalaisista tukee pöytiin menoa Natossa.
Suomen on kuitenkin pakko toimia Natossa. Meidän täytyy ylläpitää Natoa. Kansa vaati natomyönteisen presidentin ja voimistuvan yhteistyön. Natoon pääseminen on Suomen tärkein tavoite. Pystyssä on hyvä olla. Heti Natoon optio ja stasilistan rosvot kiinni. Ystävät ovat meillä Natossa. Kuka välittää vanhasta stalinistista, jolla ei mitään puolustettavaa. Tarja Halonen ei asetu ehdolle enää Natoa vastaan ensi vaalikaudella.
Suojelua vaille jääneet...
"Lähes miljardi ihmistä suojellaan jo Natossa."
`Suojellaan` - keneltä ja tai miltä? Stalinismilta? Venäjältä? Sodalta? Nälänhädältä? Kulkutaudeilta? Islamilta? Iranilta? Hyökyaalloilta? Ilmaston lämpenemiseltä? Slummiutumiselta? Maapallon ulkopuoliselta elämältä? Pilapiirtäjiltä?......Olen ymmälläni miltä miljardi ihmistä tahtoo ja haluaa suojelua.
Tällä hetkellä 3 (kolme) miljardia ihmistä elää lähes jatkuvassa nälässä ja pelossa, kaiken puutteessa, vailla ihmisoikeuksia - tähän tilaan ovat syyllisiä juuri ne mainitsemasi "suojelua" haluavat miljardi, länsimaisia, sivistyneitä, kyvin koulutettuja, tieteessä ja tekniikassa ylivoimaisia ihmisiä. He haluavat itselleen kaiken maailman hyvän mutta viittaavat kintaalla sille osalle maapallomme väestöä jolta ovat kaiken ryöstäneet, väkisin ottaneet ja heitteille jättäneet. Tunnen suurta tuskaa ja ahdistusta, että itsekin kuulun tämän "sivistyneen" lännen asukkaisiin.
Jos haluat sotaa - liity Natoon. Jos haluat luovutetut alueet takaisin - aloita sota.
Te, NATO-lobbarit ottakaa "aseenne" omaan käteen, älkääkä yllyttäkö muita siihen mitä itse haluatte – todistaessanne tästä ”turvanantajasta” kuin lahkoliikkeet "Taivas-tiestä".
Eikös nämä Natoon menijät ole hengeltään samoja kuin ne vanhan rajan ylittäjät siinä ”erillissodassa” Saksan rinnalla silloista Venäjää (Union of Soviet Socialist Republics 1922 – 1991) vastaan, niitä joille riittää murut herrojen pöydiltä ja pöydän alta - silloin Hitlerin Saksan kuin nyt henhitoreissaan olevan USAn - ja heidän lakeijoidensa kantapään alta.
Tälläkin hetkellä maailma tarvitsee enemmän rauhaa ja liennytystä kuin sotilasliittojen laajentumista ja asevarustelua.
NATO suojelee Eurooppaa
Baltian maat ovat NATO:ssa nimenomaan sen takia, että "ei koskaan enää". Patsaskiista Virossa antoi konkreettisen esimerkin siitä, että Venäjään ei voi luottaa missään asiassa.
Jos Viro ei olisi NATO:ssa, olisivat Venäjän tankit jö vyöryneet tuolloin Tallinnaan. NATO:ssa on enemmistä EU-maista. Tämä estää tehokkaasti Venäjän imperialistsiet haaveet ja toisen rautaesiripun muodostumisen Eurooppaan.
Mikä parlamentarismi ja nato
Ihmettelen, kun ongelmaksi on tullut joillekin se, että Suomi ei "istu" parlamentarismin vakiokaavaan. Miksei tuosta saisi poiketa esim. presidentin valtaoikeuksien suhteen. Nyt kun on poikkeustilanne taloudellisesti, olisin palauttamassa presidentille eduskunnana kaatamisoikeuden. Nykyistä eduskuntaa ei ole valittu laman aikaiseen menoon. Liekkö nämä "sasit" ym taantuman suhteen ymmärtävät tehdä hyviä ja rohkeita päätöksiä.
Tietysti esim 3/4 eduskunnan enemmistön päätös, voisi tms. olla vetooikeutena esim. presidentin Nato-kannoille.
90% suomalaisista kannattaa presidentin valtaoikeuksia
Survey: Finns Favour a Strong President
http://www.yle.fi/uutiset/news/2009/02/survey_finns_favour_a_strong_pres...
Ongelma on siis aivan muualla kuin presidentissä tai valtaoikeuksissa.
Jouna Pyysalo
Miksi ei Natoon, Tarja?
Voisiko presidentti vielä perustella meille kansalaisille, miksi on Suomen etu, että se pysyy Naton ulkopuolella, jonka vuoksi keskustelu tästä aiheesta on syytä lopettaa?
Pressiklubi
sen sanoi, totuuden, jota vain harva on tohtinut sanoa ääneen:
http://helanes.blogit.kauppalehti.fi/2009/04/18/lipposen-halosen-linjalla
natoon
Natoon vain heti!
Vaikka Venäjällä on kymmeniä tuhansia ohjuksia, ne ovat niin hitaita, että naton uudella tekniikalla ne saadaan lentokoneihin kiinitetyillä verkoilla kiinni!
Joten nato voi pelastaa Suomen mahdollisessa kriisitilanteessa Venäjän ja USA:n välillä!
NATO
Natoon vain!
Olisi kiva päästää Georgiaan sotaharjoituksiin!
Neuvostotasavalta Suomi
Halosen linja on edelleen liittää maa Venäjään vaikka Neuvostoliittoa ei ole enää. Halonen elää ajasta jäljessä. Voiko tällaiseen valtakunnan päämieheen luottaa? Tulisiko tämä kiidättää välittömästi terveystarkastukseen ja panna viralta? Eikö hän vaaranna toimillaan valtakunnan ja kansan olemassaolon? Eikö tämän asenne ja toiminta vaaranna myös muiden valtioiden turvallisuuden, NATOn jäsenten ja NATOon kuulumattomien?