Linja-autoyhtiö Vainion liikenne harkitsee jatkotoimia Ylioppilaslehteä vastaan, kertoo Ilta-Sanomat.
Ylioppilaslehden toimittajat ulostivat housuunsa Vainion liikenteen bussissa ja kirjoittivat tempauksesta reportaasin. IS:n mukaan bussiyhtiö etsii nyt autoa, jossa toimittajat ovat istuneet asiallaan.
–Kotona saa kakata housuunsa vaikka kuinka paljon, mutta ei yksityisessä omistuksessa olevaan autoon, linjaa Vainion liikenteen toimitusjohtaja Matti Vainio IS:n haastattelussa.
–Pohdimme jatkotoimia.


Kommentit
Onko tosiaan tämä porukka niitä "isänmaan toivoja", joiden pitäisi joskus pitää Suomea pystyssä. On ihan sairasta
Asian voisi hoitaa niin, että Matti Vainio (tai hänen apurinsa) kävisi kakkimassa housuunsa "toimittajien" kotisohvalla - ja kirjoittaa siitä reportaasin Ylioppilaslehteen.
Nämä nuoret naistoimittajat saavat nyt varmaan uran auki. Eiköhän kohta joku maan päälehti värvää heidät riveihinsä.
Todella törkeää touhua. Minkälainen kyseisten toimittajien koti on, varmaan läjiä ympäri huoneistoa.
Reipasta anarkiaa. Lisää tallaista.
Juu on se reipasta anarkiaa. Oikein ihannoidaan vielä.
Linnaa tytöille ehdottomana.
Naamat sopivasti onkin julki ja talletellaan hyvin monessa firmassa työnhausta vastaavan tiedostoihin kansioon "potki ulos". En työllistäisi ikinä mihinkään firmaan.
Parhaalla tahdollakaan tällaista ei voi ymmärtää- saati hyväksyä. Yksilöteon voisi ehkä ymmärtää äkillisenä mielenhäiriönä, mutta kaksi samanaikaista järjenmenetystä yhdessä bussissa lienee mahdottomuus.
Kyseessä täytyy siis olla krooninen järkivaje ja akuutti hoidon tarve.
Vasemmistolaisia. ovat vieläpä li anderssonin piirteet. Kloonataanko vasemmistolaisia?
Bussifirma voisi kostaa tekemällä kotikäynnin vessatauoilla.
Sakot siitä tempusta on anettava.Moni mies on saanut sakot kusastuaan kappakkaillan jälkeen kadulle.Yhdenvertaisuus onko sitä?
Heh heh ...
Luultavasti housuun paskotaan linja-autoissa joka päivä. Paskojat ovat vaan kovin nuoria. Tuskinpa huosuun paskomista on tehty lainvastaiseksi. En minä ainakaan usko.
Niin saa sitä kusta omaan housuhinkin ei sitä ole laissa kielletty.Ympäristön saastuttaminen on lainvastaista.Myös tahallinen haitanteko on rangaistava teko.
Tämä tempaus oli sisällöltään yhtä kökkö kuin YLEn Mannerheim, mutta sisältö ei tainnutkaan olla tekijöiden tavoitteena, vaan saada aikaan reaktioita, joissa suomalaiset paljastaisivat todellisen karvansa.
Näin kävi Mannerheimin kohdalla ja niin käy nähtävästi kakkajutun kanssa.
Aika tiukkapipoista ja huumorintajutonta porukkaa on käsittämättömän paljon, ja sellaisia, jotka lukevat lakia tavaamalla sen kirjaimia, mutta ymmärtämättä sisältöä, varsinkaan lain henkeä tai elämää ylipäänsä.
Kakkatempauksen voi ymmärtää, jos sen asettaa kontekstiinsa, muuhun YL:n ja mainittujen toimittajien journalistiikkaan. Ihan samoin kuin Ylen Mannerheim-tempaus oli täysin ymmärrettävissä kun sitä vertasi tekijöiden muihin, erittäin laadukkaisiin dokumentteihin.
Se on hyvä että nuorilla naisilla vatsat toimii, eivätkä kärsi heitä niin usein vaivaavasta anorektisestä ummetuksesta.
Simopaatillakin on oikeus onneen ja täyspainoiseen parisuhteeseen.
Jännäkakka.
;-)
Taitaapa olla etteivät oikeasti koko juttua tehneet. Testaavat ihmisten reaktioita.
Toivottavasti Elina K:n kommentti on totta. Siltikin tuntuu oudolta että naiset alentavat itsensä tuollaiselle kakkapieruhuumorin tasolle julkisesti. Moukkamaista huonoa käytöstä , ei se muuksi muutu.
"Hook, line and sinker". Nerokasta!
Temppuhan on sitäpaitsi jo vanha. Kuopiolainen Kalevan Pallon jääkiekkojoukkue kävi paskomassa housuun Turussa jo muistaakseni marraskuussa.
No jos tämä tarina on todella totta, niin ei toimittajakoulutus ihan hukkaan ole mennyt, jos kynästä ei tule paskaa niin onneksi jostain muualta sentään.
Mie oonkin ponnistellut ymmärtääkseni, mihin tohtori Humanistinen Sekatyöläinen, Senior Imagonrakentaja, jne. kirjoituksillaan pyrkivät, nyt tajuan: lämmittää hetken, niin nämä nuoremmat kollegat kokemuksesta tietävät.