Lauantai 26.5.2012

Hänellä on Suomen huonoin imago – ylivoimaisesti

Luotu: 
15.4.2009 08:13
  • Kuva: EPA/All Over Press
    Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.)

Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) imago on kärsinyt alkuvuodesta julkisuuden henkilöistä eniten, paljastaa Kampanja-lehden tekemä kysely. Vanhanen jättää taakseen selvästi jopa palkkio- ja eläkekohussa ryvettyneen Fortumin toimitusjohtajan Mikael Liliuksen.

Kaksikko on oli ylivoimainen kyselyssä. 220:sta markkinointiviestinnän ammattilaisesta 59 prosenttia nimesi Vanhasen ykköseksi ja 28 prosenttia Liliuksen ykköseksi. Muut saivat vain hajaääniä, kun kysymys kuului, kenen imago on heikentynyt eniten vuonna 2009.

– Meilikohun vuoksi kihlaustakaan ei otettu vastaan niin plusmerkkisesti kuin pääministeri olisi ehkä toivonut, Kampanja-lehden päätoimittaja Petri Nevalainen kommentoi imagokyselyn tuloksia Ilta-Sanomille.

Eniten imagoaan ovat kiillottaneet puolestaan eduskunnan puhemies Sauli Niinistö (kok.) ja ulkoministeri Alexander Stubb (kok.).

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

pekkapoeka

aina sorsiko! Kohta linnutkin kakkii miesparan päälle. Kuka meistä muka menestyisi paremmin joutuessaan ihan satumalta yllättäen piäministeriksi?

Kaikki kunnia Matille

Vai, että taas suohon ollaan painamassa miestä, joka puhuu vain ja ainoastaan ASIAA. Junttaporukka tekee samat kuin Iiro Viinaselle, joka esitti asiansa ja miten kävikään. On totta, että ihmisen poliittinen muisti on vain kolme kuukautta. Suomessa riepotellaan ihan tyhjänpäiväisistä jutuista. Ei edes Wc:ssä voi käydä etteikö joku lööppimanageri jo kirjoittele, taas kävi jne.

Sami Mäkelä

Koska on Vanhanen puhunut asiaa? Sen sijaan sormet ovat sauhunneet kännykän ja tietokoneen kanssa senssihommissa viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen.

Kyllä Vanhasen kovimmatkin fanit joutuvat avaamaan silmänsä, sillä kakussa ei ole lainkaan täytettä. Eikä kuoretkaan niin häävisti kumise.

Viimeksi kun Matti puhui, hän vastusti ydinvoimaa. Siinä on Matin asiapuheet, ja silloinkin hän oli väärässä. Toki, sittemmin on takki käännetty tässäkin kohtaa. Fortissimo!

Ajatellaan tätäkin

Joku taho Suomessa on vain päättänyt, että Vanhasta pitää ilkkua joka lehdessä. Se alkaa lukijaa tympimään, vai onko hän suuressa mittakaavassa todella tehnyt jotain jahtaamisen arvoista? En puutu naisasioihin. Ne ovat mitättömiä juttuja.

Uskon, että Vanhasta jahtaa erityisesti demarileiri, jonka arvolle ei sovi olla oppositiossa. Mikä lehti johtaa tätä jahtausta?

JänkäJouni

Kyllä on aiheet vähissä. Eikö nämä "toimittajat" löydä mistään muita aiheita. Vanhanen, Lilius, Katainen jne.
Tänään Hesari ylpeänä esitteli uuden (vanha) kolumnistin, Kaisla. Ja mitä oli oksennettu lehteen. Vanhanen, Lilius.
Pitäkää lehtenne ja veppinne.
JJ

veijo venäläinen

Imagon nostoksi noin niinkuin aluksi!

Forttum sotkujen täydellistä tutkimista.
Hallitus tehkää tutkintapyyntö ja rikosilmoitus
poliisille yhtiön varojen kavaltamisesta.

Koska tämä täyttää täysin rikoslaissa
kavaltamisen tuntomerkit.
Jo pelkästään perustuslaki kertoo miten
asia on ja pitää olla.

Vieras

Kyllä syytä em. henkilöiden itsensä lisäksi on myös tiedottamisesta vastuullisilla. Lilius joutui ottamaan säälistä nykyisen tiedottajansa presidentin poispotkimana - ei sieltä paljon apuja ole saatu!

Ukko-Paavo

Hirvittää tämä politiikan "imagoistuminen." Ihmiset äänestävät pelkän mielikuvan perusteella, koska mitään muuta perustetta mainostoimistojen luomat kampanjat ja ns. mediajulkisuus eivät edes anna.

Koskahan huolestutaan kaikkien ongelmien äidistä: suomalainen demokratia on syvässä kriisissä. Viime eurovaaleissa äänestysprosentti oli 41. Silti poliitikkomme, imagojohtaja Stubb etunenässä, ovat täysin kritiikittömästi liittämässä Suomea tiiviimmin EU-liittovaltioon.

Pekka Siikala

Taivas varjelkoon meitä joutumasta markkinointiviestinnän uhreiksi. Millainen olisikaan hallitus, jonka valitsisivat markkinointiviestinnän ammattilaiset?

Tämä on hyvin lähellä Maikkarin aikanan harjoittamaa kisaa, jossa ammattilaiset äänestivät kuukauden parhaan mainoksen.

Merkittävää oli, että kun tuloksia testasi, niin kaikki muistivat parhaan mainoksen, muta äärimmäisen harva muisti mitä se mainosti.

Imagoilla ei ole politiikan arkisessa työssä merkitystä. Taidoilla taas on.

Mutta kuten olen jo muualla todennut, media meitä vie totuudesta mielikuviin.

Pekka Siikala
http://www.parempimaa.net/

Vieras

Yllättävää oikeastaan on se, että vasta nyt Vanhasen maine on noin alhaalla, vai ovatko markkinointiviestinnän ammattilaiset kaikkein altteimpia kaikenlaiselle Vanhasvastaiselle disinformaatiolle. Niinistön ja Stubbin vuoro tulee varmasti vielä. Viimeistään seuraavien presidentinvaalien aikana. Odotellaan vain.

Mainosmies

näin markkinointiviestinnän ammattilaisena nostan hattua Kampanja-nettilehdelle siitä, kuinka hienosti he saavat "tutkimuksensa" läpi Hesaria ja MTV3:n uutisia myöten.

Suosittelisin toimittajille Kampanjan nettikyselyn speksien läpikäymistä ennen sen suurempaa uutisointia. Otos reilu kaksisataa, kysely lähetetty uutiskirjeen tilaajille ja lehden oletetun kohderyhmän mukaan on päätelty, että vastaanottajat ovat markkinointiviestinnän ammattilaisia. Sain itse noita "ammattilaiskyselyjä" jo ollessani vielä opiskelija eikä edes kysymyksenasettelu kestäisi minkäänlaisia tieteellisiä vaatimuksia.

Vanhasen epäsuosio on tuskin mikään uutinen, mutta tällaisten "tutkimusten" paikka on jossain human interest -kainalojutun ja viihdeosion välimailla. Homman voisi hoitaa myös ihan perinteisellä tykkäätkö Masasta -katukyselyllä.

Vieras

Missä on tämän jutun uutinen - ei varmaan ketään yllätä, että ruusus-69 Vanhasen imago on romahtanut; ainoa kysymys on, miten sellainen, joka on jo valmiiksi alhaalla, voi romahtaa?

Hyvä Matti, jatka vaan samaan malliin, niin sini-punan voittokulku on varma!

Sokarates

kamppanja taas!

Yleensä kun kepulla on mennyt huonosti, niin Ylen "asiaohjelmiin" on alkanut lapata kepulaisia ja Tampereen dosentteja milloin milläkin teemalla, nyt on Ajakohtaisella Kakkosella, Arto Nybergillä, Ylen "uutisilla" edessään tuttu urakka pelastaa Matti pulasta.

Johanna Korhonen voisi painostaa kollegoitaan tässä asiassa.

Veikkaan että Yle ei mainitse Matin alamäestä taaskaan mitään.

Sniper

...Kampanja-lehden tarkoittama "markkinointiviestinnän ammattilainen" ja kun olen osallistunut tähän "kyselyyn", täytyy kyllä todeta, että tällaisille imagotutkimuksille ei pitäisi panna minkään sortin painoa.

Kysehän on yhden pienen julkaisun omasta markkinointijiposta. Kampanja-lehti pääsee tällä otsikoihin. Itse kyselyn osalta laatukriteerit eivät ole kovin korkeat.

Samaan tulokseen, mitä Kampanja-lehti pääsi kyselyllään, on tultavissa lukemalla vain päivittäin ip-lehdet. Nekin kirjoittavat sitä, mitä "kansa haluaa", jotta irtonumerot myyvät.

chrome3d

Sanoma konsernin harjoittama loanheitto on siis tuottanut tulosta ainakin sillä saralla. Ihan sama kuka siinä on. Jos ei ole SDP:stä niin sama jatkuu. SDP:n edustajilla ei tälle paikalle enää ole asiaa joten imagon ryvetys jatkuu. Matin kannattaa jatkaa koska hän on jo vanha kettu ja hoitaa uudet "skandaalimaiset" loanheitot kätevästi kahvitauolla.

h.j.j

Vanhase imgo on rapisut vuosivuodelta, Ruusunen,eläkeiän nosto,sähköposti viestit. Sitäpatsi jo alkuvaiheessa Vanhanen kielsi jukisesti hankalien kysymysten keskustelun omassa halituksesesa, varsinki tavavaliselle kadu kuluttajalle jos kysymys on tärkeä työtätekevälle porukalle, mikäkön on hänen ajatuksen juoksu.
Lisäksi hänen ulosantinsa on huono,jos on hankala kysymis,niin eipä saa vasatausta.

tapio_o_neva

Jos Vanhanen vastaisi nopeasti, olisi tuloksena pelkkiä sammakoita. Pitää ehtiä myös ymmärtää kysymys ja ajatella vastaus.

Vieras

Näköjään on ihan muoti-ilmiö potkia Vanhasta, kun tällaisista nollututkimuksistakin saadaan jo uutisoitavaa faktaa. Minulla ainakaan ei ole ikävä Paavo Lipposta. Ja kuinka moni rehellisesti haluaisi nähdä Jutta Urpilaisen Suomen johdossa?

Ei Vanhasen politiikka ole ilmeisesti kauhean kiistanalaista ollut, kun ainoat "skandaalit" syntyvät pääministerin henkilökohtaisesta elämästä. Vertaa vaikka em. Lipposeen.

h.j.j

Hassua että joku kaipaa Urpiasta Suomen johtoon,kun katselee SDP:n rahoitusta, en ainakaan minä halua että liiton maksut menee kyseiselle puolueelle tai millekään muule puolueelle.Liitot ja polittiseet puolueeet pitäsi olla erilliset asiat.