Lauantai 26.5.2012

Tv-lupatarkastajilta loppuvat työt – tällaista joukkoa se koskee

Luotu: 
23.4.2009 20:32
  • Kuva: Ossi Kurki-Suonio/Uusi Suomi

Kansanedustaja Mika Lintilän (kesk.) johtama työryhmä esitti tänään, että Yleisradio rahoitettaisiin jatkossa kaikilta asuntokunnilta perittävällä mediamaksulla. Tämä tarkoittaa sitä, että Suomen 73 tv-lupatarkastajalta loppuu työt.

- Ihan loogisen päättelyketjun mukaan heille ei enää ole töitä, Lintilä kertoo Uudelle Suomelle.

Hänen mukaansa on ”täysin viestintäviraston asia, mitä heille sen jälkeen tehdään”. Hän kuitenkin painottaa, ettei tv-lupatarkastajan toimi ole kokopäiväinen. Tehtäviä tekevät hänen mukaansa ”osa-aikaiset ja eläkkeellä olevat poliisit”.

Viestintäviraston tv-maksuyksikön johtajan Anssi Laakson mukaan tv-lupatarkastajille ei ole mietitty uusia tehtäviä.

- He asuvat ympäri Suomea ja toimivat tv-lupatarkastajina sivutoimisesti - poliiseja ja haastemiehiä. Uusien tehtävien löytäminen olisi vaikeaa, Laakso toteaa.

Mutta maksujen tarkastuksiin uutta henkilökuntaa ei tarvita. Maksuvalvonta tehdään samalla tavalla kuin missä tahansa muussakin laskussa.

Henkilöt: 
Yritykset: 
Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

veijo venäläinen

Vaan vapaaseen kilpailuun muiden tv yhtiöiden kanssa.

OYj-si koko puulaaki. Osakkeet vapaaseen myyntiin.

Kyllä jo on tarpeeksi rahoitettu sitäkin kolhoosia
verovaroilla ja pakollisilla maksuilla.

Valtiokin ostamaan ohjelma ja ilmoitusaikaa
kuten muutkin tv yhtiöt tekevät.

Ei tarvita valtiovallan suojeluksessa olevaa YLEä.

veijo venäläinen

Miksi meidän suomalaisten pitää elää
täällä tyhjiössä.

Jossa vaan jotkut 200 ns edustajaa
saa päättää vain jostakin nippeliasioista.

Puuttuu täysin sen perustuslain toteuttaminen

Sieltä muuten löytyy ne ratkaisut jopa kaikkeen
nippelilakien laadintaan

Nytkin kusettaa täysin rinkiin virkamiehet
jotka laativat esitykset lakeihin.
Edustajat unohtavat ketä ne nyt edustavat
istunnoissa.

Siinä miettimistä myssyyn.

Vierailija

Sellainen on käytössä ympäri Eurooppaa, Briteissä BBC jne.

Sinänsä tuo "mediamaksu" on typerä tapa, se koskee niitäkin jotka eivät omista koko tv-laitetta, tai ylenantia edes kaipaa. Silläkin tavoin on voinut hieman säästää, nyt se käy mahdottomaksi, jos tuollainen pakkomaksu tulee voimaan. Mediamaksun maksan jo yksityiselle palveluntarjoajalle nettiyhteydestäni, ei siihen enään lisää rahastajia tarvita, paitsi jos tuolla Ylen mediamaksulla saa hyvät nettiyhteydet niin, ettei niistä enään muualle tarvitse maksaa, muuten homma menee tuplarahastukseksi.

Renwall Toivanen

Jos meillä ei olisi 200 kansan oikeasti valitsemaa edustajaa, täällä voisi olla 1. Kiitos ei, ei kiinnosta Valkovenäjän tai Pohjois korean malli. Jos on valtatyhjiö, se täyttyy aina, hienoa että tyhjiö on täytetty 200 edustajalla. Ne jotka väittää, että pääsääntöisesti kusetetaan, niin kehottaisin katsomaan peiliin, minkälainen kusettaja mahtaa olla peilin edessä. Niinhän se on, konna epäilee aina toista, niin taitaa olla tässäkin asiassa.

jalava

Ja mistähän tämä 400 miljoonaa mainoseuroa mahtaisi sitten löytyä. Maikkari ja Nelonen varmaan luopuvat mielellään jo nyt tiukalla olevasta mainosmyynnistään ja antavat mainostajat pois kanaviltaan. Tai mitenhän Voice ja NRJ tykkäävät kun tulee oikeasti iso kilpailija (YleX) kylkeen ja vie mainostajat kanavilta.

"Valtiokin ostamaan ohjelma ja ilmoitusaikaa
kuten muutkin tv yhtiöt tekevät."

vai siis haluatko että tää 400 miljoonaa siirretään verotukseen jolloin tv:n katsomisen hinta onkin sen mukaan kuinka paljon tienaat jolloin maksuvastuu siirtyy keskiluokalle ja sitä varakkaammille. Tällöin tietysti myös ohjelmien sisältöonvaikuttamisen mahdollisuus siirtyisi pois vähävaraisten käsistä.

avoin

Syytä kerätä verovaroista ja mainonnasta; YLE;n tulot.

Mistä työtön , opiskelija , eläkeläinen tai ilman asuntoa oleva maksaa?

Tai henkilö jolla ei edes TV;tä ?

Haloo ?

Pakko maksut pois vähävaraisilta.

Vieras

Nyt kun TV-lupatarkastajat joutuvat jättämään aiemman työnsä, niin heidät voisi kouluttaa uudelleen vaikka rasismi-tarkastajiksi.

Tämä tarvitsisi ehkä uusia lakeja, mutta sitä varten eduskunta olemassa on.

Nyt entiset tv-luvan tarkastajat kulkisivat kodeissa rasismi-tarkastajina ja saisivat tehdä kodeissa tarkatuksia mahdollisesta rasismia sisältävästä materiaalista ja ottaisivat muutenkin vastaan ilmoituksia toisilta ihmisiltä mahdollisista rasisteista ja tutkisivat heitä.

Tällä vastattaisiin kasvavaan rasistien kitkemisen tarpeeseen.

JanneGPirinen

Rasismitarkastuksesta päivää. Saanko tulla sisään? Jospa puhuisitte hetken ihan tavallisesti niin minä kuuntelen, halveerataanko pohjalaisia tai saksalaisia... No niin, ihan hyvältähän se kuulosti, näkemiin ja hyvää illanjatkoa.

tapio_o_neva

Mika Lintilä, jota 2008 keväällä epäiltiin Tarja Aitamurron kirjoittamassa Helsingin Sanomien artikkelissa yhdeksi eduskunnan pahanlaatuisista ahdistelijamiehistä, kärsii selvästi chauvinistisesta kapeakatseisuudesta.

Jo Heidi Hautala melskasi runsas vuosi sitten, ettei poliisi tutki riittävästi seksin ostoa. Helsingin Sanomien partio kävi thaihieronnoissa ja totesi, ettei seksikauppaa valvota riittävästi.

Ehdotan, että Liisa Hyssälä perustaa Ilkka Kanervalle sosiaali- ja terveysministeriöön prostituutio-osaston, joka keskittyy tasa-arvovääristymiin keskittyvään prostituutio- ja tasa-arvoepäkohtiin, osastopäälliköksi ja ylijohtajaksi kutsutaan Kanerva ilman viranhakumenettelyä.

Televisiolupatarkastajat ryhtyvät tarkkailemaan kiinteistöjen valoja ja tiirailemaan postiluukkuja ja työolot pyritään järjestämään mahdollisimman entisen kaltaisexi.

Lisäksi uudet tarkastajat tarkastavat, millä aikeilla kansanedustajat osallistuvat Kokoomus-risteilyihin Tallinnaan suuntautuen.

Seksin ostaminen on saatava rikokseksi myös ulkomailla. Tuija Brax asettaa komitean tutkimaan asiaa.

Risto Aallonharja

Mitä jos nämä tarkastajat alkaisivat perimään näitä maksuja, jotka jotkut 'saattavat' jättää maksamatta, kuten tv-luvatkin?
Kiertelevät siis listan mukaan perimässä saatavia ihmisiltä, sillä erolla, että kenenkään ei tarvitse piilottaa kotonaan laillisesti hankittua omaisuuttaan?

Italiassa, tarkemmin Sisiliassa, tiedetään tehokkaita keinoja tähän perimiseen.

make vaan

Et ole tervetullut oveni taakse. Eräs vetäisi oven sepposen selälleen ja käsistäni väkisin. Kusipää meinasi saada turpiinsa kunnolla.

Vieras

Vai että loppuu vielä työt. Saisi loppua koko yle minun mielestäni. Tälläinen kaavailtu kansalaisten kiristysmaksu joka on ollut iät ja ajat saisi loppua siinä samassa eikä laajentaa sitä. Lopettakaa se yle kokonaan niin ei tarvi kiristää kansalaisia! Ei teitä kukaan jää kaipaamaan.

Vieras

Jo oli aikakin lopettaa mm. haastemiehiltä sivutyöt. Ei ole nykyinen työ ole painanut. On virkaan jo ennestään liittynyt virka-aikanakin sivutyöt. Onneksi v 2002 lopetettiin oikeudenkäynneissä asiamiehen toiminnat lopullisesti.

Vesa Linja-aho

"He asuvat ympäri Suomea ja toimivat tv-lupatarkastajina sivutoimisesti - poliiseja ja haastemiehiä. Uusien tehtävien löytäminen olisi vaikeaa, Laakso toteaa."

Siis 73 työssä käyvältä henkilöltä loppuu *sivubisnes*. Ei kuulosta kovin pahalta.

ooh

Siis maksu sama, oli tulot mitkä hyvänsä ja nuppiluku mikä hyvänsä. Ei kuullosta kovin oikeudenmukaiselta, vaikka se kuulemma halpeneekin montakymmentäeuroa. Itse odottelin jo laajakaistaveroa, mutta sehän tulee seuraavaksi, HD-aikana.

Laitetaan ne tarkastajat jatkossa tarkastamaan palovaroittimia. Niitähän pitäisi olla toimivia 1kpl/60M2!

Opiskelija

1. Mediamaksu, miten se pitää ymmärtää minun kännykästä?
- Kun omistan kännykän katson automaattisesti ylen videoita?

2. En omista televisiota.
- Maksan vain koska Yleisradio on olemassa?

3. Mitä muut mediat saavat "mediamaksusta"?
- eivät mitään? Saako MTV3 siitä rahasta jotain?

Yleisradio: Menkää nyt hemmetti mainosrahoitteiseksi. Minun "meidamaksut" joudutte hakemaan ulosoton kautta.

Renwall Toivanen

Hienoa saada vapaamatkusjat mukaan maksumiehiksi. Yle on kansallinen ylpeys, on myös huomioitava kyseessä olevan Yle maksun, johon sisältyy myös radio ja internet. Tiedonvälityksessä on oltava myös kansallinen taho hyvien markkinalähtöisten lisäksi. Kun Ylemaksu tulee, ehkä se kannustaa ihmisiä seuraamaan Ylen sangen hyviä kulttuuri- ja ajankohtaisohjelmia. Kun kansa sivistyy, kansa vähemmän napisee. Hömppä saa ihmisen purnaamaan kaikesta ja turhaan.

Vieras

kiasus, siis ylen radiokanavista ei kertakaikkiaan voi kuunnella kuin yleX:ää...ei kertakaikkiaan muuta...mutta tuo yleissivistävät ajankohtaisohjelmat, siitä olen tyytyväinen...mutta eikös kansa juuri sillon ala purnaamaan, kun niille näytetään, miten niitä viilataan!!...JA SE ON HYVÄ ETTÄ NÄYTTÄÄ!! kaikkea taustapeliä muuten voi tietää millään...

Vieras

"Yle on kansallinen ylpeys, on myös huomioitava kyseessä olevan Yle maksun, johon sisältyy myös radio ja internet."

Miksi maksaisin internetin käytöstäni ylelle, kun maksan siitä jo internet operaattorilleni?
Kukaan tuskin on tähänkään mennessä käyttänyt internettiä ilmaiseksi ja melko kallista radion kuuntelua jos siitä joutuu 170€ vuodessa maksamaan.

Vieras Nainen

Ylemaksun kannustavuus edellyttää investointeja laitteisiin ystäväiseni. Jos ei ole varaa tai halua tukea laiteteollisuutta, joka haaskaa luonnonvaroja tähän töllöttämisen ajankuluun, niin YLE kannustaa siitä piittamatta siihenkin.

Urmas Uheloinen

Kyllä nousee porua tyhjästä. Ylemaksu on loistava juttu. Jokaisella suomalaisella on pääte, josta voi seurata laadukasta Yleä, pääte voi olla radio, Tv, internetyhteydellä varustettu laite, älypuhelin jne. 175 euroa ei suurimmalle osalle ole ongelma ja myös toimeentulotuki kattaa tulevan Ylemaksun. Ihmiset kyllä ostavat pulisematta kaljaa tai bensiiniä,jopa muotivaatteita, itsensä sivistämiseen sen sijaan ei saisi kulua rahaa, valitettavasti.

Vieras Nainen

Armas Urmas, suomalainen Todellisuus on sellaista, että kaikille ei ole teevetä eikä nettiä, eikä varaa hankkia sellaista saati silmälaseja tai lääkkeitä tai aina edes ruokaakaan. Radiota saattavat kuunnella ja netillä käydä kirjastossa. On sellaisia, jotka pärjäävät nippanappa, mutta nyt heitä pitäisi nöyryyttää juoksuttamalla soskussa mediamaksun kanssa. Samalla ¨asiakas¨ joutuu, katsopas, tekemään tilin koko taloudestaan ja elämäntilanteestaan. Tällaisia ihmisiä tulee tällä hetkellä joka viikko sadoittain lisää. Jotkut joutuvat jopa myymään/ulosmittauttamaan/panttaamaan tv:n, pc:n, älypuhelimensa, kun talous menee tiukalle.

Radiosivistyksestä ei ole ennenkään maksettu, radio on kansalaisen perusliittymä. Se on myös johdon liittymä kansalaisiin esim. kriisitilanteiden viestintää varten.

Armas Puheloinen

Etpä taida muistaa meillä olleen aikoinaan myös radioluvan, joka sulautettiin Tv lupaan. Erittäin harva joutuu taloudellisiin ongelmiin tämän kanssa ja uskon siihenkin löytyvän ratkaisun. Kaikkia uudistuksia on tapana vastustaa ja vastustaminen on helpointa tässä elämässä. Siin nyt kaikki joukolla purnaamaan ja sitten pulinat pois, niin se on aina mennyt ja menee tälläkin kertaa.

Vieras

...kaupallisen tiedotuksen maksuakin. Miten voi ajatella, että mainosrahoitteisen median ohjelmat olisivat ilmaisia, koska jokaisessa tuotteen hinnassa, jonka hankit, on aika suuri osa mainoskustannuksia. Jos siis en lue lehtiä, en katso televisiota, enkä kuuntele radiota, niin siitä huolimatta maksan noiden medioitten kustannuksia jokaisessa tuotteessa, joita minun on ostettava elääkkseni. Samoin on niiden pienituloisten vanhusten, jotka nyt viimeisenä säästökeinona sanovat tv-luvan irti. Hekin syövät ja maksavat medialaskua.
En ole katsonut ainoaakaan Salattua Elämää tai Kauniita ja Rohkeaa, mutta osallistun niiden maksamiseen kallimpina tuotehintoina.

Jere

Ylen rahoitus kärsii ylisuurista palkkioista, ylettömästä tuhlauksesta, kuluista ei välitetä ja maksumiehiksi joutuvat taas ne joilla siihen vähiten mahdollisuutta on.
Ei helsinki sentään, mikä näitä ihmisiä vaivaa? Eikö ole mitään rajaa sillä, miten typeriä päätöksiä voidaan tehdä?
Mediavero? Pakotetaan ihmiset tukemaan tahoa jonka palveluille heillä ei kenties ole mitään käyttöä?
Missä on veron kohtuullistaminen opiskelijoille, työttömille ja eläkeläisille?
Minusta vero tulisi porrastaa tulotason mukaan siten, että alle 20000€ vuoteen tienaavat olisivat täysin vapautettuja siitä.
Ja sitten Liliukset ja kumppanit maksaisivat eniten.
Pieni ihminen kärsii ja isot nauraa partaansa.
Syljettää.

avoin

Maksamme siitä jo ihan erikseen .
-tollo.

Jos verkko bisnes myyty ulkomaalaisille eli DIGITA ja kerää voittoja Suomesta huolella, miettikää millaiset päättäjät meillä on; ja lisää maksuja kansalle !

EI YHTÄÄN LISÄMAKSUA.
- kannetaan telkkarit vintille tai kierrätyskeskukseen, ohjelmatasokin romahtanut.

Koska vaihtoehtoina vapaa tiedon välitys ja valinta?
- sivistyneen ja kehittyneen yhteiskunnan arvo maailama
pakkomaksut / tarjonta ja valinnat EI.

Jormanen

Alaiseni myyntimies sattui 90-luvulla Pohjanmaalla samaan hotelliin YLE:n kuvausryhmän kanssa. Vanhempi toimittaja koulutti baaritiskillä nuorempaa, miten matkatöissä saadaan mahdollisimman kovat kustannukset työnantajalle. Kyseessä ei ollut vain henkilökohtaisten päivärahojenja kulukorvausten maksimointi, vaan suoranainen tuotantoprosessissa tapahtuva tuhlaus.

Jätän tuon naispuolisen 'valistajan' nimen mainitsematta. Oli aikoinaan myös tunnettu rockmuusikko ja nykyään ilmeisen menestynyt yrittäjä tuotantoyhtiössään. Lienee tarkempi omista kuin YLE:n rahoista.

Foxbyallmeans

Kerro ihmeessä kuka tämä on. Tässä maassa ei ole sananvapautta, mutta minä ainakin yritän harjoittaa sitä, kun siitä saattaa ehkä olla jonkinlainen lakikin.

Vieras

Näin tyhmää ei voi olettaakaan muilta kuin valtioneuvoston edustajilta! Mediamaksu,ent. lupamaksu, siis vain nimi muutettu. Hintaa hieman alennettu mutta itseasiassa mikään olennainen ei muuten muutu. Ellei nyt "tupatarkastajia" oteta lukuun.Ne jää onneksemme pois. Olisi ilman muuta olettanut, että eri puolueiden edustajat ja ennenmuuta vasemmiston edustajat olisi ajatellut kaikkein heikompia roponsa kolehtiin laittajia, maksajia, ja siksi kannattanut valtion tulo- ja menoarvioon sisältyvää ylen rahoitusta. Kyllä oli typerä ehdotus ja siksi jää!

Vieras

Mediaverosta voitaisiin mahdollisesti vapauttaa kaikki joilla ei ole televisiota, radiota, puhelinta eikä tietokonetta.
Maksunhan voisi myös kerätä vastaavasti niiltä jotka jonkun kyseisen laitteen omistaa: laitetaan vaikka jokaiselle puhelimelle laitteelle joilla voi olla yhteydessä jonkinlaiseen mediaan kertamaksu (tv 500, tietokone 300, radio 100 ja puhelin 50 euroa). Nain saadaan kerättyä tarvittava maksu laitteiden oston yhteydessä.
Jos ostat nuo kaikki kerralla niin maksat 950 joka vastannee muutaman vuoden mediamaksua, eihän noita kuitenkaan joka vuosi uusita.
Olisikos tämä prempi vaihtoehto.

bobcat2

TV-lupamaksu ei kuulu eikä ole koskaan kuulunut perustoimeentulotukeen. Sen johdosta lupamaksu on iskenyt pahiten juuri kaikkein köyhimpiin kotitalouksiin - tai niihin, jotka ovat säntillisesti maksaneet lupamaksunsa.

Vieras

"Tietääkseni Tv-lupa kuuluu perustoimeentuloon nykyisinkin, joten se ei aiheuta siellä mitään toimenpiteitä".

Olisi syytä aiheuttaa toimenpiteitä, sillä perustoimeentulotuki on todella pieni. Kaikki kustannukset ovat nousseet, mutta toimeentulotuki ei.Yksin asuvan tai yksihuoltajan perusosa on vuonna 2009
417,45 euroa kuukaudessa. Perusosalla katettaviin menoihin kuuluvat ravintomenot, vaatemenot, vähäiset terveydenhuoltomenot sekä henkilökohtaisesta ja kodin puhtaudesta, paikallisliikenteen käytöstä, sanomalehden tilauksesta, televisioluvasta, puhelimen käytöstä ja harrastus- ja virkistystoiminnasta aiheutuvat menot sekä vastaavat henkilön ja perheen jokapäiväiseen toimeentuloon kuuluvat menot.

Todellisuudessa tuki jää pienemmäksi, koska vuokran määrä vaikuttaa tukeen alentavasti. Jos asut liian "kalliissa" asunnossa, niin tuki alenee. Kahdelle hengelle kohtuuvuokra korkeintaan 480 euroa/kk.

Ahti Heyno

Ei tosiaan kuulu vielä mutta tuon muutoksen jälkeen kuuluu! Eli taas jonkun työryhmän idiotismi tulee kuormittamaan sosiaalitoimea.

Samaten mikä tulee olemaan tilanne yrityksessä joka kyseisenä vuotena tekee tappiota? silti pakollinen mediamaksu? Ilman minkäänlaista vastinetta suoritukseen? Kohtalaisen varmasti joku tulee viemään tämänkin maksun oikeuteen ja viimeistään EU-tuomioistuimesta tullee päätös joka on maksulle kielteinen.

Hienoa että valitsemamme edustajat toimivat kansan edun puolesta!

Reino Alho

Asiaa ei ole ajateltu loppuun saakka. Mediaveron kantaminen heikosti toimeentulevilta, joilla ehkä ei ole edes tv:tä, taikka vaikkapa sokeilta, olisi paha virhe. Maksukortin lukijalla varustetun boksin tv-ohjelmien seuraamiseksi voisi hankkia pikkurahalla, mikäli entinen boksi ei käy. Tämän päivän lehti-ilmoituksen mukaan halvin kaapeliboksi tai antenniboksi kortinlukijalla varustettuna maksaa alle 20€ (TS:n sivulla 20 oleva iso mainos)!
Korttijärjestelmää vastaan puhunee ainoastaan Ylen tarjonta internetissä. Jos maksuttomuus siellä on koettu ongelmaksi, niin pitäisi mielummin harkita sivujen sulkemista.

eläkeukko

En maksa; mitään yle; n määräistä.

Missä mun maksamani KELA maksut; joita en saa vaikka maksanut koko ikäni ?

Tulkaa hakemaan meidät köyhät linnaan; maksamattomien pykälienne vuoksi, sillä moni muu ei tule maksamaan älytömiä pakko verojanne.

Viekää TV; t ja radiot.. ei haittaa ..ohjelmat vailla tasoa,
"nyt tyhmyys tiivistyy" eikö kellään päättäjistä älyä tallella?

LUEMME MIELLÄÄN; ilmaisjakelu lehtiä.

Jouni J Särkijärvi

Katselen tv-ohjelmia osittain tietokoneeltani, matkoilla myös taskutelevisiosta. Ylen internet -tarjontaa käytän tietysti vain tietokoneelta. Puhelinoperaattorit haluaisivat, että tv-ohjelmia seurattaisiin myös kännykästä. Korttiboksi ei oikein sovi käytettäväksi taskutelevision tai kännykän kanssa. Ei myöskään tunnu viisaalta, että talon jokaiseen televisioon ja tietokoneeseen pitäisi hankkia korttiboksi.
Lisäetuna ehdotetusta järjestelmästä on, että ihmisten osoitetiedot parantuvat: kannattaa ilmoittaa se osoite, jossa oikeasti asuu.

pirjo-maarit liflander

Olet aivan oikeassa, esim näkövammaiset eivät varmaankaan katso televisiota ja uskonnolliset ryhmittymät, esim. laestadiolaiset ym. Myös hyvin iäkkäät eivät edes kuntonsa ja näkönsä puolesta pysty katsomaan televisiota, vaan hoitajat käyvät heidän luonaan auttamassa arkiaskareissa.
On väärin määrätä tämä maksu kaikille. Jotkuthan eivät todellakaan edes aio koskaan hankkia televisiota.Korttisysteemi parempi minustakin.

Paavo Saariranta

"Mediamaksu" on vero, joka rokottaa kaikkein pienituloisimpia kotitalouksia erityisen rankasti. 10 000 € vuodessa tienaavan yksinäisen kotitalouden YLE vero on 1,75%, 90 000€ kotitalouden vero on vain 0,19%.

YLE:n rooli kansakunnan sivistäjänä on vähintäänkin kyseenalainen. Jungerin aikana YLE on lisännyt kanaviensa määrää niin, ettei niitä tahdo saada täyteen tyhjänpäiväisellä hömpälläkään, jolla YLE on lähtenyt kilpailemaan kaupallisten kanavien kanssa katsojaluvuista.

Internetin kehittyessä ja kansan kielitaidon yhä parantuessa emme enää tarvitse vi(r)allista totuuden torvea, josta oikeastaan on tullut yhteiskunnallisen keskustelun poliittisesti korrekti sammuttaja.

Asia erikseen on YLE:n tuppaantuminen vapaan median alueelle mm. internetiin. Tästä varmaan YLE:n kilpailijoilla olisi enemmän sanottavaa.

YLE:n pitäisi palata perustehtäväänsä, pyrkiä minimoimaan sen asemasta ja rahoituksesta johtuvaa kilpailun vääristymistä ja sen rahoitus tulisi hoitaa budjettivaroin. Näin ainakin tuo verotuksen karkea epäoikeudenmukaisuus tulisi korjatuksi.

pirjo-maarit liflander

Sosiaaliviraston myöntämään perustoimeentuloturvaan lasketaan kuuluvaksi kaikki laskut myös tv-lupa, kysy
vaikka virastosta. Näin on.Olen tutustunut asiaan joskus
hakiessani muinoin tätä tukea. Tuki on tosi pieni kaikenkaikkiaan, mutta sillä oletetaan maksettavan kaikki laskut.Valaitettavasti totta tämä.

Vieras Nainen

Tv-lupa nykyisellään on vapaehtoinen kuten lehdentilaus tai puhelinmaksutkin ym., joita toimeentulotuki ei korvaa koskaan sellaisinaan kenellekään. Ne vaan laskennallisesti normitetaan könttään eli aikuiselle 399 euroa per kk. Eli ajatellaan että sivistysvaltiossa aikuisella kansalaisella olisi oikeus tällaisiin menoihin. Samaan korvattavaan normierään sisältyy myös ruoka: syöminenkin on vapaaehtoinen: joku syö joku ei. Joku taas juo koko 399 eurolla.

Eli jos tv-luvasta tulee pakollinen, pitäisi siitä tulla myös normin ulkopuolelta korvattava sellaisenaan tulo-menolaskelmaan hyväksyttävä pakollinen menoerä kuten sähkö tai vuokra (tosin näissäkin hyväksyttävän menon katto).

bobcat2

"Sosiaaliviraston myöntämään perustoimeentuloturvaan lasketaan kuuluvaksi kaikki laskut myös tv-lupa, kysy
vaikka virastosta."

Juuri näin. Tai täsmällisemmin sanoen tv-lupamaksu kuuluu toimeentulotuen perusosalla katettaviin menohin eli siihen noin 400 euron laskennalliseen erään, joka varataan esim. yksinasuvalla henkilöllä kuukausittain ruokaan, vaatteisiin, puhelin- tai lehtilaskuihin.

Yksinkertaistaen, sossu ei siis maksa tai korvaa muuten tv-lupamaksua kenellekään kuin joissain poikkeustapauksissa.

Tästä asiasta on liikkeellä aika paljon vääriä käsityksiä ja ne kuormittavat sosiaalitoimea kun ihmiset anovat turhaan avustusta lupamaksuihin tai esim. digi-sovittimiin. Taannoin jopa viestintä- ja liikenneministeri väitti lehtihaastattelussa, että sosiaalitoimi maksaa tv-lupamaksun toimeentulotukiasiakkaille, mikä ei tietenkään pidä paikkansa. Ei ainakaan toimeentulotukilain mukaisesti.

Olen itse ammatiltani sosiaalityöntekijä ja tiedän melko hyvin miten tällaiset tasasuuruiset pakkomaksut rokottavat kaikkein köyhimpien kansalaisten kukkaroa. Aikaisemmin pienituloisilla oli sentään mahdollisuus säästää menoistaan luopumalla tv-vastaanottimistaan, mutta nyt näemmä sellainenkin mahdollisuus viedään pois.

tapio_o_neva

Miksi siis kaikki ne pienituloiset, jotka eivät maksata televisiolupiaan kunnallisveroina ahnaalle Yleisradiolle eli valtiolle, pitäisi osoittaa sosiaaliluukulle?

Voivatko kaikki opiskelijat panna kunnat maksamaan mediaveronsa?

Esitykseen sisältyy myös ajatus, joka rajoittaa vapaata liikkuvuutta ihmisoikeuksien mukaisesti.

Jos Mika Lintilän lapset jättävät kirjansa opiskeluvuosinaan Toholammille, ei heidän tarvitse Helsingin yliopistossa opiskellessaan maksaa mediavaroa.

EdisPearl

Ei, en enää halua kuulla mitään uusia "älynväläyksiä" Suomessa. Tämähän nyt on jo todella absurdi ajatuskin.

Ihmettelin tämän "työryhmän" valtavaa kokoa, kauankohan he ovat asiaa pohtineet, vuoden, kaksi?

Ja lopputulos on tuollainen. Hehän ovat aivan sokaistuneet omaan "näppäryyteensä".

Eihän ihmisillä edes ole juurikaan sellaisia multimediapuhelimia, joista voisi katsella jotain ohjelmaa...camoon! Mistään läppäreistä ja PC:sta puhumattakaan.

En halua, että veronmaksajien rahoja hukataan tuollaisen lauman pohdiskeluun ties kuinka kauan ja varsinkin, kun lopputulos on näin alkeellinen ja lapsellinen.

Voi herranjestas sentään.

Koittakaa nyt panostaa pikemminkin siihen, kuinka Suomi selviää tulevista todella huonoista ajoista edes jotenkin.

Se olisi nyt niin kuin se pääasia kaikilla päättäjillä. Ei tällainen todella syvältä oleva pikkunäpräily, jonka voi normaalilla arkijärjellä tyrmätä heti aivan "sudeksi" jo syntyessään.

Minulla alkaa tässä muodostua Suvi Lindenistä sellainen mielikuva, johon kuuluu Golf, adoptiolapsi Kiinasta ja nyt tämä "fantastinen" selvitys.....olisiko aihetta torpata tämä nyt heti alkuunsa?

-EP-

qwerty

Liian myöyhäista. Herrat ja rouvat ovat jo päättäneet asian omissa kammareissaan. Mykät ja kuurosokeat, hoidossa olevat mielisairaat sekä hengityslaitteisiin sidotut potilaat, jos heillä vielä on hallinnassan oma asunto, joutuvat saman ikeen alle.

ROOSTER

Onko kysymyksessä sumutus ja ujutus jolla yritetään saada kansa vaatimaan YLEn rahoitusta budjettivaroilla?
Kun YLE saadaan budjettirahoitteiseksi mikään ei enää hillitse kustannusten nousua. Sille siis ehdoton ei!

Tämä ehdotus on kuitenkin torpattava jo alkuunsa koska epäoikeudenmukaisuudessaan se on ennenkuulumaton ja törkeä.

Vieras

Tämä mediamaksu oikeammin vero on todellista ryöstöä saman
suuntaista mitä Fortum on tehnyt. Näköjään tämä porukka joka ehdotti tätä ovat aikeissa tehdä tästä Jungerille ja O. Heinoselle sekä politikoille rahasammon.
YLE on vielä vaarallisempi paikka johon voi upota rahaa määrättömästi. Katsotaan kunka paljon uppoaa rahaa musiikkitaloon. Budjetista tällaiset maksut pitää ottaa
ei suoraa kansalta saman suuruisena, ei ole oikein jos
varaton ja miljonääri maksaa saman summan. Ainakaan oikeudenmukaisuus ei toteudu.

vesak

Onhan se uskomatonta, että Ylen lobbaamat poliitikot lähinnä hallintoneuvoston jäsenet sallivat suomalaisen mediatarjonnan moniarvoisuuden alasajamista. Yle nitistää verovaroin pikkuhiljaa sanomalehdet pakottamalla kaikki maksumiehiksi YLElle - katsoit tai et.

Foxbyallmeans

Martti Ahtisaari tokaisi aikanaan hölmösti, että YLE pitäisi yksityistää. Mielestäni YLEn ainoan asiallisen kanavan, FST:n olisi voinutkin myydä, kun siitä tarjottiin paljon ja oikeasta osoitteesta. Muutoin kannatan valtion YLEä, mutta vain suoraan verovaroista maksettuna. Mediamaksuhan on suora uhkaus ja laillinen kiristys ihmisiltä, käyttivät sitä palvelua tahi eivät. Useimmat tietävät, että kiristys on vakava rikos. Valtion toimiessa kiristäjänä, organisaatio on rakennettu tai rakentunut siten, ettei ole ketään, joka olisi vastuussa mistään. Hankin vuokradigiboxin heti kun lähetykset alkoivat ja luovuin siitä ja TV-hallinto maksusta, lähes heti kun YLEn johtaja vaihtui ja lähetyksissä oli ulkomailta ostettua turhanpäiväistä ohjelmaa. Ja areenakin tuli kuvioihin ja nettinopeudet kasvoivat. Ihmisen kasvot kertovat paljon kun tämä ilmaisee jotain. Lintilällä oli mielenkiintoinen ilme kun hän totesi, että mediamaksu on suoraan ulosottokelpoinen. Kyllä keskustapuolue on pettänyt muutkin kuin suomen maatalouden ja elintarviketeollisuuden, vaikka eihän tämä päätös ollut vielä, mutta kun tuntee nykyhallituksen virkamiesmäisyyden niin tämä ehdotus tullee voimaan. Tuli heti mieleen Lyndon B Johnsonin lause, kun hän puhui McNamaralle '... I wanna whoop the hell out of them...I wanna go over there and kill some people, that's what I wanna do'. Tuli siis vaan mieleen.

tapio_o_neva

Jospa mediamaksu jätettäisiin maksamatta niin saataisiin kymmeniätuhansia ihmisiä ulosottoon ja ehkäpä loppujen lopuksi rikollisuudesta sakkovangeiksi.

Lintilä on Laukkasen liittolainen ja Yleisradio on farmijoukkue reinopaasilinnoille, markkulaukkaislle, anterokekkosille jne.

Ehdotan, ettei Yleisradion palveluksessa oleva saisi kymmeneen vuoteen eroamisensa jälkeen asettua kansanedustajaehdokkaaksi.

Näin tavallaan mahdollisuus mainostaa itsensä uutistenlukija Siitosena, toimittaja Kekkosena, toimittaja Laukkasena jne. eduskuntaan tulisi haastavammaksi.

Miksi jonkun täytyy saada Jouni Bäckman-tasoinen julkisuus ilmaiseksi toisten maksamilla televisiolupamaksuilla?

Lintilä on tokaisuissaan oikea pikku-Lipponen! Turhautuminen siihen, että ei päässyt ministeriksi niin kuin Suvi "Blondi" Lindén jälleen synnyttää frustraatioita, vallanhimoa ja pienelle miehelle Napoleon-kompleksin.

Suomalainen käytäntö
http://www.themoscowtimes.com/article/1010/42/376511.htm

Vieras Nainen

On köyhiä ja sairaita, jotka eivät jaksa tapella, mutta
ensimmäiset julkiset ¨sakkovangit¨ ja mahdolliset nälkälakkolaiset mediamaksua vastaan löytynevät täältä:

Suomessa on varteenotettava joukko suht fiksuja ja periaatteissaan/arvovalinnoissaan ehdottomia ihmisiä, jotka ovat valinneet ns. ekologisesti kestävän elämäntavan, jossa nimenomaan ei haluta tukea televison ja viihde-elektroniikan ympärillä pyörivää elämäntapaa ja siihen liittyvää luonnonvaroja haaskaavaa ja ympäristöongelmia pahentavaa viihde- ja laiteteollisuutta.

Hotcat

Suomen valtiolla riittää kyllä rahaa kaikenmaailman futaajien elättämiseen suomalaisten veronmaksajien rahoilla, mutta vuosikymmeniä närää aiheuttanutta tv-lupamaksukäytäntöä eli ylen rahoitusta ei saada valtion budjettiin, vaan 450 milj. euroa pakkolaskutetaan kaikilta kotitalouksilta. 175 euron suuruinen maksu on sama kaikille tulotasosta riippumatta, niin 57.000 euroa eläkettä kuussa saavalle kuin 300 euroa kuussa saavallekin. Maksun nimeksi on väännetty mediamaksu. Yle saa harvinaisen monopolin, jos se aikoo lähettää kotitalouksille mediamaksulapun tekemistään tuotteista eli ohjelmista. Tämän logiikan mukaan mediamaksulapun saisivat lähettää kaikille kotitalouksille kaikki Suomessa toimivat tv- ja radiokanavat, lehdet jne., eli kaikki tahot, jotka median parissa toimivat. Media ei ole yhtä kuin YLE.

tunnus2233

Onko ylellä hätä monopoliasemastaan rahastuksen suhteen?

TV yleistyy nettiin ja ihmisille tulee valinnanvapautta.
-> Niinpä valtiollinen YLE:n pitää turvata oma bisneksensä jättiverolla, josta mikään muu bisnes ei voi kuin haaveilla? Vero iskee köyhiin yksineläjiin pahiten.
-> Kilpailun kaventamista ja köyhien sortoa!

Oikeasti tärkeisiin ongelmiin löytyy kyllä ratkaisunsa:
esim. netti-TV/tunnukset ja hyvin pieni radiomaksu.

Westepe

Taannoin iso osa ihmisistä sanoi irti TV lupamaksun.Syynä oli pakollinen digiaikaan siirtyminen.Lupamaksut romahtivat.YLE joutui miettimään miten saadaan maksut takaisin.
Poliittinen työryhmä ehdottaa Mediamaksua,sillä saataisiin kerättyä menetetyt rahat.Niiden kohdalta jotka omistavat TV,n ja maksavat lupamaksun idea tuntuu hyvältä.Mitallin toinen puoli on se miten ne ihmiset jotka eivät todella omista eivätkä katso TV.Ovatko he tasa-arvoisessa asemassa muiden kanssa?On talouksia joissa ei katsota TV monesta eri syystä.Kaiken kaikkiaan Mediamaksu on suunnattu ainoastaan YLE,n varojen keräykseen.Tosin sanoen kotitalousvero millä maksetaan yleisradion kulut.Tällä maksulla ei saa mitään erikoisia mediapalveluja.

urpo

Ylelle olisi ollut suorittaa korvaus valtio varoista, jolloin sen perintä olisi muodostunut veroksi ja maksun suuruus (mediamaksu) olisi siten ollut progressiivinen jolloin mökin mummun, työttömän ja pienipalkkaisen osuus olisi ollut pieni tai ei ollenkaan.
Lisäksi perintäkulut jäisivät pois.
Itea vapaasti käytettäväksi !

urpo

Ylelle olisi ollut suorittaa korvaus valtio varoista, jolloin sen perintä olisi muodostunut veroksi ja maksun suuruus (mediamaksu) olisi siten ollut progressiivinen jolloin mökin mummun, työttömän ja pienipalkkaisen osuus olisi ollut pieni tai ei ollenkaan.
Lisäksi perintäkulut jäisivät pois.
Itea vapaasti käytettäväksi !

minä

merkinnän luottotietoihini, jos en pysty maksamaan laskuani?

onkohan ajatuksissa ollut edes, että ko. maksun voisi jakaa vaikka 10 erään?

mitäs sitten kun palkat ja muut kulut nousee indeksien mukaan, onko maksun suuruus vielä 10 vuoden päästäkin noin 170€ vai nouseeko se kulutason mukana?

Nimenä ok, sillä en tunne yhtäkään ihmistä joka ei koskaan olisi kuunnellut ylen radiokanavia, käynyt ylen verkkosivuilla, tai katsonut sitä tv:tä verkosta, puhelimesta tai ihan perinteisesti, hyvä idea mutta siihen se jääkin...

verotus olisi siinä mielessä hyvä, että sen voisi suhteuttaa henkilön/talouden tuloihin ja vähentää veron arvoa juuri uskonnon tai näkörajoitteen tms. mukaan...

Tai sitten budjetista, ja puheet että sitten olisi riippuvainen poliitikkojen mielialoista ja muista rahoitus, niin voihan säätää, samoin kuin ulkomaanavut yms. että tietty summa/osuus on taattava vuosittain... ei se sen vaikeampaa ole...

Maksanhan verosta julkista terveydenhoitoa ja muutakin julkista palvelua ja vielä noin 100€ vuodessa vielä käyntien yhteydessä...

budjetista ja veroista vaan ja sitten vaikka verkkoon oma sisältömaksu areenan ja elävän arkiston ohjelmille (vaikka 20-50€ vuodessa)

onko järkeä että vähävaraisten maksut päätyy kuitenkin loppupelistä tälläkin tavalla veroista ja valtion kassasta kustannettavaksi? oikaistaan ja peritään kaikkien sitä kautta, byrokratiaa vähemmän ja paperitulosteita...

eino rissanen

Että pakollinen vero.Täyttä rosvousta!Laatijoille pallo jalkaan.Ohjelmat voi lopettaa,ei sieltä tulee kun uusintoja ja turhaa ROSKAA.Sitäpaitsi tuskin on edes lainmukainen.
Päättäjäthän toimii kuin Diktaattorit,ei niitä niitä kiinnosta kuin saalistaminen.
Koska näyttää siltä ettei päättäjistä pääse eroon pakkovero asiassa,niin laittakaa kortti mihin saa ladattua tuntimäärät mitä katsoo jos haluaa katsoa.

Vieras

Eikö julkisen palvelun tehtävään kuulu suomenkielinen tv-kanava? Jos niin milloin YLE aloittaa sen tuottamisen? Nythän on rahaa tiedossa. Kai sitä sen verran jää ruotsinkielisen ja englanninkielisen tuotannon jälkeen,että suomenkielinen tv-kanava olisi mahdollinen.

sosiaalitantta

Jos tv-lupatarkastajia ei enää tarvitakaan, niin perintätoimistot ja ulosottomiehet saavat lisää töitä. Onko järkeä?
Sossusta ei saa maksuun rahaa ellei lakia muuteta. Jos on oikeus perustoimeentulotukeen, niin sen perusosasta mediamaksu on hoidettava samalla tavalla kuin nyt tv-lupa.

Yle kustannettakoon valtion budjetista, pienituloisia ei silloin rangaista.

Vieras Nainen

Muuten kanssasi samaa mieletä, mutta jos kerta mediamaksu on pakollinen, on se korvattava laskua vastaan vuokran, sen vesimaksun tai sähkön tapaan etenkin, jos 175 € mahdollista maksaa myös osissa esim. 15 € kk-erissä.

Sitä paitsi: onhan se noloa, jos kansalainen joutuu myymään ensin televisionsa tai pc:nsä voidakseen maksaa mediamaksun, jos ei halua soskuun mennä tai vaikka menisikin, niin ei sieltä mitään saisi (jos lakia ei muuteta). Tai vielä kiusallisempaa: ottamaan mediamaksua varten pikavipin viimeisimmän mallin älypuhelimellaan.

kultaraha

"Ilmoitankin tässä nyt julkisesti, että en aio maksaa kyseistä maksua jos ja kun se aikoinaan tulee. Menköön ulosottoon. Vien jutun piruuttani vaikka käräjiä ruuhkauttamaan riitauttamalla ko. maksun. Suosittelen kaikkia muitakin tekemään täsmälleen saman. Joukkoboikottia ja kiusantekoa ja ruuhkauttamista vaan. Näytetään, ettei tätä niellä. Näytetään, että jos vieläkin haluatte lisää veroluonteisia maksuja meille tuputtaa, saatte todellakin nähdä vaivaa ne saadaksenne. Missään tapauksessa vapaaehtoisesti ei makseta euroakaan mokomasta paskasta."

<a href="http://markusjansson.blogspot.com/2009/04/ei-mediamaksulle-kylla.html">Ei mediamaksulle - kyllä valinnanvapaudelle</a>

Renwall Toivanen

Voinhan minäkin linkittää vaikka pääministerin sivuille, eikä se tekisi asiasta yhtään sen uskottavampaa. Mutta jos olet jutun takana ja tunnustaudut kokoomuslaiseksi, tulisi sinun hävetä kannanottoasi. Jos parlamentaarisesti päätetään Ylen mediamaksu, ei ole kovin kokuumuslaista laistaa maksusta. Ennemmin kuuluisit vanhojen kommunistien joukkoon, kun vielä lähes ensimmäiseksi ilmoitat olevasi ateisti. Nykyään on kokoomuksessakin oma liberaali kommunistijoukko.

kultaraha

Tuotantovälineiden yhteisomistus yhteiskunnan kautta on kommunismia. Tapa millä yhteiskunnallisesta yhteisomistuksesta päätetään on sivuseikka. Vain älyllisesti epärehelliset, tekopyhät ja hyväuskoiset hölmöt väittävät, että parlamentaarisesti päätetty yhteisomistus olisi jotain muuta.

Taidat lukeutua tuohon hyväuskoisten hölmöjen joukkoon, koska et edes tiedä, että liberalismi on kommunismin täydellinen vastakohta.

Olen linkittänyt täällä satoihin sivustoihin. Olenko siis niiden kaikkien takana? Ole tarkkana. Paljastan sinulle myös toisen faktan; linkitys johonkin sivustoon ei tarkoita automaattisesti sitä, että olisi kyseisen sivuston tekijä.

sntr

Kaikki vaan kortin taakse maksulliseksi. Jokainen maksakoot X-määrän kuukaudessa haluamistaan palveluista. Valtion on turha ylläpitää YLE:n kaltaista verkostoa joka oikeastaan vasta äärimmäisessä hätätilanteessa olisi kaikkien oikeus, ja koska koko TV-verkosto on sieltä taholta helposti otettavissa haltuun esim. hätätiedotteiden vuoksi. Esim. minä ja monta muuta tuttuani eivät tällä hetkellä tee hevon v****a koko yleisradiolla joten olisi erittäin kyseenalaista pakollistaa joku tähän liittyvä maksu.