Lauantai 30.8.2014

Suomalaisille talonmyyjille 500 – 1000 €:n kulu: ”Tärkeää tietoa”

Luotu: 
4.4.2013 17:45
  • Kuva: Finndomo
    Kuva
    Uutta taloa myytäessä pitää jo olla energiatoditus. Sitä edellytetään tästä kesästä alkaen myös vuosina 1980 - 2008 rakennettujen talojen kohdalla.
|

Faktakulma

Energialuokitus perustuu rakennuksen laskennalliseen E-lukuun. Se tarkoittaa vuotuisen ostoenergian kulutusta painotettuna eri energiamuotojen kertoimilla. Laskenta perustuu standardikäyttöön ja rakennuksen teknisiin ominaisuuksiin.

Energiatodistus on jatkossa voimassa 10 vuotta ja sitä aletaan vaatia 1.6.2013 alkaen myynti- ja vuokraustilanteessa myös vuosina 1980 – 2008 valmistuneiden pientalojen tapauksessa. Uudemmissa sitä jo edellytetään ja vanhemmissa aletaan edellyttää vuonna 2017.

Hyvin monet suomalaiset pientalon myyjät ja vuokraajat joutuvat teettämään asiantuntijoilla energiatodistuksen kesäkuun alusta alkaen. Sen hinta on Motiva Oy:n johtavan asiantuntijan Tapio Jalon mukaan 500 – 1000 euroa.

Uusi käytäntö liittyy siihen, että rakennusten energiatodistus laajenee kesäkuussa koskemaan myös ennen vuotta 2008 valmistuneita pientaloja. Vanhoissa, ennen vuotta 1980 rakennetuissa pientaloissa energiatodistus tarvitaan tosin vasta heinäkuusta 2017 alkaen.

-    Energiatodistuksesta kodin ostaja tai vuokraaja saa tärkeää tietoa talon energiatehokkuudesta. Uuden energiatodistuksen laadinnassa otetaan huomioon rakennuksen rakenteet, lämmitysmuoto sekä muut energian käyttöön vaikuttavat ominaisuudet, Jalo sanoi tänään Motivan aamutilaisuudessa.

Talojen energialuokat ovat A:sta G:hen ja tuo luokka pitää liittää jatkossa myynti- ja vuokrausilmoitukseen. Huonoon päähän kuuluvat yleensä öljylämmitystalot, joita Suomessa on arviolta vielä yli 300 000 eli noin kolmannes pientalokannasta. Esimerkiksi maalämpö- ja biopolttoaineiden edelläkävijämaassa Ruotsissa vastaava osuus on enää vaivaiset puolitoista prosenttia, kertovat Energiateollisuus ry:n Uudelle Suomelle poimimat vertailuluvut.

Suomessakin maalämpöön, joka antaa myyjälle tai vuokraajalle paremman energiatodistuksen, siirrytään 15 000 – 20 000 talon vuositahtia, mutta tämän lämmitysmuodon osuus on vielä kaikista pientaloista arviolta vajaa kymmenysosa.  Ruotsissa osuus on pientaloissa tuplaten suurempi.

Parhaaseen A-luokkaan kuuluvat lähtökohtaisesti ainakin sellaiset pientalot, joilla on omaa energiatuotantoa. Hyvin matalan energiatarpeen talot saavat Motivan tarjoaman esimerkin mukaan helposti B:n.

Aivan kaikissa kaupoissa ei energiatodistusta tarvita. Jos kauppa tehdään lähipiirissä ilman julkista myyntiä tai se on arvoltaan pieni, ei tarvetta todistuksen hankintaan kaavailujen mukaan ole.
 

Faktakulma

Energialuokitus perustuu rakennuksen laskennalliseen E-lukuun. Se tarkoittaa vuotuisen ostoenergian kulutusta painotettuna eri energiamuotojen kertoimilla. Laskenta perustuu standardikäyttöön ja rakennuksen teknisiin ominaisuuksiin.

Energiatodistus on jatkossa voimassa 10 vuotta ja sitä aletaan vaatia 1.6.2013 alkaen myynti- ja vuokraustilanteessa myös vuosina 1980 – 2008 valmistuneiden pientalojen tapauksessa. Uudemmissa sitä jo edellytetään ja vanhemmissa aletaan edellyttää vuonna 2017.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Pekka Saukkonen

Kansalaiset, kiittää ja kumartaa tietysti Valtiaita näin 'innovatiivisestä' heidän tietojensa keruusta ja laskennasta, mikä on tämän jujun todellinen tarkoitus ja tavoite. Talojen kynnyksen yli sisään pääseminen on haastavaa puuhaa ja mikä parasta kun siitä pääsee vielä 'hillottamaan' voileivänpäälle.

Valtiaamme vain toteuttavat 'annettuja ohjeita ja neuvoja' ja näin sitten edetään.

Mauri Hyhkö

Ympäristöministeriön vihervirkamiehet huijasivat aikanaan "paskalailla" ministeri Enestammia ja sama kusetus näköjään jatkuu. Mikä siinä "Ruotsin mallissa" on vikana? Kaiken lisäksi "energiatodistuksessa" puhutaan laskennallisesta kulutuksesta joka ei ole todellinen kulutus. Miksi asiantuntijoita ei kuultu? Kuka tässä taas tienaa talonomistajien kustannuksella?

Jouni Halonen

Tämähän tekee hallaa kiinteistönvälittäjille, mikä sinänsä ei ole huono juttu. Omakotitalokaupat tehdään "lähipiirissä" puskaradion vauhdittamana ilman energiatodistuksia todellinen kulutus ilmoittaen.

Alan ihmisenä en tule tekemään ensimmäistäkään hihakerroinarviota ja toivon muidenkin konsulttien tekevän stopin tässä kohtaa ihmisten asumisen keinotekoisessa ja turhassa rahastamisessa. Jo riittää kurmootus. Ei ne mitään mahda, jos kukaan ei suostu moiseen rahastukseen ja turhaan työhön.

markku palonen

Ensin pitäisi kiinnittää huomio valtion ja kuntien hometaloihin( koulut,päiväkodit jne) ja pyrkiä putsaamaan niiden virheet, tuomalla oikean rakennustekniikan esille.Ilmastoinnin paineen tai alipaineen vaikutus rakenteisiin ja sen mahdollisiin tiivistämis tapoihin.
Ne jotka on itselleen talon ostanut tai rakentanut tai rakennuttaneet ovat huomioineet talon ilmastoinnin ja lämmityksen oikeillisuuden sekä eristyksen.
Ensimmäiseksi pitää teettää tutkimus kastepisteen muodostumisessa asuinyksikössä.
Eli lämpötilaerojen ja kosteuden mahdollisen tiivistymisen rakenteesee.
Mittareita saa noin 20 euron hintaan kaupasta ja on myös kaukomittauksia olemassa eri erillaisiin tilanteisiin.
Ensin nämä asiat selviksi. Ei luulisi olevan kovin vaikea aihe ,mutta siitä ei saa rahaa niinkuin pakollisesta energia todistuksesta joka on kuitenkin vain asukkaan lompakolle käyvä tila kun home käy jopa vierailijoiden terveydelle.On meillä siinä typerä joukko laatimassa taas kuntarajoja ja jätteen käsittelyä.

Pekka Tanskanen

Omakotitalon omistajana en aio kyseistä todistusta hankkia, koska en ole taloani myymässä. Enkä hanki jatkossakaan.

Ennustan että kaatuu kansalaistottelemattomuuteen samalla tavoin kuin ns. paskalaki. Ellei sitten aleta rahtaamaan vankilaan niitä yksilöitä jotka eivät suosiolla teetä energiatodistusta.

Mielenkiintoinen maa asua. On omiansa vastaan kaikessa.

Matti Hemmi

Tässä on nähty jo melkoisen paljon näitä ns. muotioikkuja aikaisemman kunnollisen harjakattoisen terveellisen talon jälkeen. Kattohuopayhdistyksen menekkilanseeraus, eli tasakatto-buumi lisäsi kattohuovan menekkiä -60luvulla moninkertaiseksi. Siitä lähtien vuotavat katot ovat kastelleet rakenteita ja home valtasi asukkaiden asumisen ihanuuden.

Kattokaltevuus palasi vähän kerrassaan jyrkempään kuosiin -70 luvun aikana. Sekään ei ollut tarpeeksi nopeaa vaan kaltevuutta lisättiin taloissa rakentamalla tupla katto toisen päälle. Eristekerrokseen piilotetut lämmitys- ja käyttövesiputkistot alkoivat lasahtelemaan seuraavaksi. Ja nyt onkin menossa siten syntyneiden vesivahinkojen loputon korjaussuma.

-70 -80 luvun vesivahinkojen jäljiltä hometalot ovat kohta tyypillisin ihmisen asumisen helvetti. Tätä jatkumoa on jatkettu viranomaisten pöljäilyillä ja entistä hullummilla määräyksillä tai sormien läpi tiirailluilla. Tavallinen ihminen kun usein näkee jo otallaan monen rakenneratkaisun olevan syvältä.

Passiivitalot ovat seuraava homepommi, johon nyt eläköityneet pommit eivät käsiään sotke. Heidän kättensä jäljiltä ovat hyvin toimivat rintamamiestalot terveellisin tapa asua, talo hengittää ja siinä on helppo asua. Vaikka tönö vähän lämpöä falskaakin, se hengittää yhä, eikä kalliolämpöinvestoinnilla aikaansaatu edullinen lämmitys vie ketään sen enempää suohon kuin ennen näitä Fortumin kullanvuoleskelu huuhtomisiakaan.

Päästöoikeuksien syytäminen ilmaiseksi energian ökymyyjille on edelleenkin viheliäisin tapa työntää kauppiaiden karvainen käsi kansalaisten taskuihin. Tällaista suosivat poliitikot pitäisi vähitellen saattaa vastuuseen ja vaikka valtakunnan oikeuteen veronmaksajien sähkölaskulla ryöstämisestä.

Energiatodistuksen maksajan ainoa oikea osoite olisi asioita säätävä poliitikkojen nysväri-joukko. Todistuksia tarvitaan viimeistään nyt, että tiedettäisiin, miten kelvottomilla ohjeilla ja määräyksillä Suomea on viime vuosikymmeninä viheliäisillä määräyksillä rakennettu.

Timo Nyman

Tässä uudessa energiatodistuksessa ei ole kyse antaa asukkaalle tietoa siitä minkä verran talo kuluttaa energiaa vaan verrata eri energiamuotojen laskennallisia lukuja! Tämä on taas yksi kummallinen lisäke asujan kustannuksiin. Jotenkin kummalliselta vaikuttaa että hiilen ja öljynkin poltto on näinkin vihreää tänään verrattuna saastuttavaan sähköön. Maalämmön kyllä ymmärrän osana energian tuottoa mutta aurinko ja tuulienergia tarvinnevat aina melkoisen sysäyksen veromarkkoja toimiakseen. Kaukolämpö on kyllä maalaisjärjellä urbaanilla alueella hyvä ratkaisu, millä tuotettuna milloinkin! Olisi hauska nähdä äänestyksen tulos, jossa Ruotsin malli tyrmättiin! Siellähän tuotettiin myös aika samansisältöinen tutkimus ilman näitä energiamuotojen jyvityksiä!

Veikko Anttila

Eduskunta on viime joulukuussa päättänyt, että meidän sähkölämmitteinen rivitalomme lämmitys tulee vaihtaa öljylämmitteiseksi. Sillä tavalla saamme rakennuksen energialuokan säilymään entisellään. Muutoin luokka putoaa kahdella pykälällä. Tämän koko hässäkän alkusyy on Bryssel ja Suomessa ympäristöministeriön (viher)virkamiehet ovat tietenkin ottaneet kireimmän mahdollisen kannan EU-direktiiviin. Alkuperäinen tarkoitus oli vähentää hiilidioksidipäästöjä, mutta ydinvoima aiheutti koko sekoilun, kun sillä ei virkamiesten yllätykseksi ole hiilidioksidipäästöjä. Tällöin otettiin kanta, että ydinvoimalla kuitenkin on isommat hiilidioksidipäästöt kuin kivihiilellä. Kun rakennukset käyvät läpi asetuksessa määrätyn arviointimyllytyksen, eivät ne ole vertailukelpoisia. Arvioitsijat voivat tehdä omia tulkintojaan. Energialuokitus on irrotettu reaalimaailmasta. Seuraavassa vaiheessa kiinteistövero tulee perustumaan tähän uuteen uljaaseen energialuokitukseen. Viimeistään siinä vaiheessa on aika kansalaistottelemattomuudelle!

Pekka Sipola

Yllättävää että Suomi on tässä hieman jälkijunassa. Italiassa samaisen todistuksen hankkiminen/arvion teettäminen on ollut jo pakollista 2 vuotta. Sen lisäksi se täytyy olla jokaisen kauppakirjan liitteenä ja esim. myyntiesitteissä tulee mainita kyseinen luokistus. Hinta tästä paperista on sitten eri asia: Italiassa sen hinta on n. 250 € plus ALV ja tuloksena saa mukavan näköistä grafiikkaa. Tuntuu että täälläkin dokumentin hinta on kallis mutta jos se Suomessa maksaa 500-1000 euron välillä niin onpa ilmaa välissä...