Lauantai 26.5.2012

Kevään lämpöennätys jo rikki

Luotu: 
27.4.2009 16:58
  • Kuva: The Otus / Creative Commons
    Arkistokuva Yyterin rannalta Porista. Kevään lämpöennätys, 21,9 astetta, mitattiin Porissa maanantaina.

Tänään maanantaina on vietetty kuluvan kevään toistaiseksi lämpimintä päivää suuressa osassa maata.

Maan eteläosassa meni laajalti rikki 21 asteen raja, Yle kertoo. Lämpimintä oli iltapäivällä Porissa, jossa mitattiin 21,9 astetta. Lahdessa lukemat olivat 21,5 asteessa. Lisäksi 20 asteen lukemia mitattiin Etelä-Pohjanmaata myöten.

Etelärannikolla oli viileämpää, esimerkiksi Helsingissä lämpötila nousi 18 asteeseen.

Pohjoisessa sen sijaan on edelleen viileää.

Edellinen lämpöennätys mitattiin viime viikonloppuna Lahdessa, 21,3 astetta.

Normaalisti Etelä-Suomen huhtikuun lämpötilat pysyvät 10 asteen tienoilla. Reilusti lämpimämpää on ehkä noin kerran viidessä vuodessa. Joskus huhtikuussa on päästy nauttimaan jopa 25 lämpöasteesta.

Jaa artikkeli: