Lapsiin ja nuoriin kohdistuva seksuaalinen häirintä on luultua yleisempää.
Väestöliiton mukaan kahdeksasluokkalaisista tytöistä joka neljäs ja pojista joka viides on kokenut vähintään ehdottelun tasoista seksuaalista häirintää. Lievimmillään kaltoinkohtelu on ollut koskettelua, vakavimmillaan seksiin pakottamista.
Häirintä loukkaa nuorta henkisesti ja fyysisesti sekä vaikeuttaa kehitystä. Uhri tuntee lähes aina häpeää ja syyttää tapahtuneesta itseään. Varsinkin pojille tapahtuneesta puhuminen on vaikeaa.

Kommentit
Suomi pedofiilien luvattu maa?
Ainakin niiden rangaistukset ovat tosi lieviä kun esim. vertaa "nettipiratismiin". Muutenkin tuntuu että pedareita paapotaan liikaa, taitaa olla jäänne agraarikulttuurista.
Olisi taas aiheellista
Olisi taas aiheellista kertoa hieman lisää tutkimuksesta:
- otanta
- otannan sijainti
- tarkemmmat seksuaalisen häirinnän kriteerit
- ahdistelijoiden demografia (ikä, sukupuoli) ts. ovatko ehdottelijat samaa ikäluokkaa.
Toimittajat voisivat edes joskus, vaikka ihan vaihteen vuoksi, kokeilla hommansa tekemistä kunnolla.
Pedofiilejä varmasti löytyy Suomesta kuten kaikista maista. Ylimalkainen hutkiminen ei kuitenkaan yhtään edistä mitään asiaa.
Todennetuista vakavista tapauksista pitäisi puolestaan tuomita kunnon tuomiot.
Mielenkiintoinen ristiriita
Mielenkiintoinen ristiriita uutisen toisessa kappaleessa (kokonaisen kolmen kappaleen joukosta). Ensin sanotaan "vähintään ehdottelun tasoista" ja seuraavaksi "Lievimmillään -- koskettelua". Miten on?
Lisäksi ei mitään mainintaa siitä, kuka tätä väitettyä häirintää on tehnyt? Joku voi kokea seksuaaliseksi häirinnäksi sen, että yläasteen luokkakaveri pyytää illalla pizzalle.
Nollauutinen tai jopa nollatutkimus ilman tarkentavia tietoja.
Hmm, roskaposti-captcha: SEXZA
Vakava asia, mutta onko
Vakava asia, mutta onko tässäkin niin että kaikki on häirintää, mitä nuori kokee häirinnäksi?
Seksuaalinen häirintä määritellään
aina sen mukaan, minkä kohde kokee häirinnäksi. Sitä ei siis määritellä objektiivisesti tai sen mukaan, mitä häiritsijä kokee tekevänsä.
Tämä tarkoittaa sitä, että voit häiritä seksuaalisesti tajuamatta sitä itse, joten on parempi käyttäytyä mieluummin liian korrektisti varsinkin nuorempia kohtaan. Meille kypsemmille on jo kehittynyt keinovalikoimaa joka lähtöön, joten emme viitsi pienistä valittaa.