Lauantai 26.5.2012

Politiikan historiaa Second Lifessa: ”Ylitti unelmat!”

Luotu: 
12.5.2009 17:33
  • Kuva: Kasvi.org

Vihreiden eurovaaliehdokas Jyrki J. J. Kasvi teki eilen suomalaista poliittista historiaa. Hän piti ensimmäisen vaalitilaisuuden nettipeli Second Lifen virtuaalimaailmassa.

Virtuaalinen vaalitilaisuus saavutti suuren suosion. Kasvi kertoo Uuden Suomen blogissaan, että hän ei ollut itsekään mahtua paikalle.

- En uskaltanut edes unelmoida, että käyttämämme virtuaalisalin kapasiteetti ei riittäisi, Kasvi toteaa.

Täysin ongelmitta ei vaalitilaisuuden järjestäminen sujunut. Esitystä varten valmistellut diaesitykset ja äänet oli testattu jo edellisenä päivänä, mutta ”sunnuntai on sunnuntai ja maanantai ei”.

Lopulta, kun tilaisuuden lopulta piti alkaa kello kahdeksan aikaan, ei järjestäjä, eli Kasvi itse päässytkään paikalle, sillä virtuaalinen esiintymisareena oli jo täynnä.

- En tiedä kuinka moni halukas jäi ulkopuolelle, sillä 80 oli käyttämäni virtuaalisen luentosalin maksimikapasiteetti. Kuulin jälkeenpäin ihmisten joutuneen jonottamaan, Kasvi kuvailee blogissaan.

Kasvi kertoo aikovansa järjestää vastaavanlaisia tilaisuuksia myöhemminkin.

- Aion haastaa mukaan Second Lifeen myös muita poliitikkoja, jotta saisitte seurata monologin asemesta debattia, ehkä jopa paneelikeskustelua.

Henkilöt: 
Paikat: 
Jaa artikkeli: